Sivu 312 – Hidasta elämää

Henkisyyden rehellinen markkinointi on vaikeaa

Markkinointi on minulle vaikeaa. Sen rinnalla henkisyyden markkinointi tuntuu juuri nyt lähes mahdottomalta. Pohdin juuri omaa koulutusohjelmaani. Mitä sanoa siitä? Tule mukaan ja toteuta kaikki unelmasi? Niinhän muistakin kursseista sanotaan. Mutta ei se tunnu todelta tai paikkansapitävältä.

Että kaikki ihmissuhteesi parantuvat? Että saat ratkaisun ongelmiin, joita yrität ratkoa? Että löydät kumppanin joka täydentää sinut? Kuinka selittää se, että tämä kaikki on totta, mutta täysin eri tavalla, kuin ihmiset ajattelevat. Että se onnellisuus ja vapaus, johon viittaan koulutusohjelmani nimessä, on jotain täysin muuta, kuin se mitä luulemme etsivämme.

Sisäinen työ on

Luopumista. Irtipäästöä kaikesta siitä, minkä kuvittelemme tietävämme. Suojista luopumista. Itsensä korjaamisesta ja parantamisesta luopumista. Sydämen särkymistä kaikelle sille, mistä olemme särkyneet. Vaikeiden asioiden kaappiin astumista. Sellaisen ilon sallimista, jonka pelkäämme vievän koko elämämme mennessään. Niin lujan rehellisyyden löytämistä sisältään, että valheemme alkavat vapista.

Että se rentouttaa pienin askelin vastaanottamaan kaiken sen, mitä sisällämme on ja mitä elämä haluaa meille antaa. Että se varastaa meiltä kaiken ja saa hullaantumaan itseensä niin syvästi, että alamme odottaa tilaisuuksia antaa sille vielä lisää. Että sydämemme on täynnä voimaa ja vahvuutta, mutta kun ne avautuvat meissä, sydämemme on avoin kaikelle meissä – ja isolle osalle siitä mitä muissa ja maailmassa tapahtuu.

Että tie totuudellisuuteen käy epärehellisyyteen astumisen kautta. Että pienuutemme on ainoa paikka, josta kuljemme todellisen suuruuden luo. Siis ei vaan kirjoissa, vaan ihan oikeasti meissä. Että saamme käyttöömme tarunhohtoisia voimavaroja, mutta matkalla sinne olemme nöyrtyneet niin paljon, ettei sillä oikein ole merkitystä. Että onnellisuus on niin hiljainen paikka, että paikallaan istuminen ja siihen nojaaminen on parasta, mitä voisit tehdä. Että tämän työn tuloksena sydämesi alkaa kaivata sitä, että olet täysi nolla. Tai se ei enää suostu näyttelemään, että kaikki on hyvin, vaikka toinen osa meissä haluaisi välttää kaikki ne konfliktit, joita tarvitaan elämässämme olevien sotkujen siivoamiseen.

Mitä tämä työskentely antaa?

Päiviä, joiden jälkeen haluat vain nukahtaa, koska olet antanut niin paljon itsestäsi, että sydän on hellänä. Tai toisinaan niin paljon energiaa, että on mahdotonta nukkua. Vaikka ei sillä ole niin väliä, sillä annat mieluummin itsesi inspiraatiolle, kuin huolehdit nukkuma-ajoista. Älä huoli, sisällä herännyt viisaus osaa kannatella myös elämän realiteetteihin liittyviä asioita, ilman, että huolehdimme niistä aktiivisesti. Tätä tulet ihmettelemään, että asiat syntyvät meissä, ilman aktiivista yritystä.

Kohtaat haasteita, joiden selättämisen jälkeen saat postin mukana palkinnoksi isommat saappaat. Löydät niin syvän kontaktin itseen, että moni aiemmin merkitykselliseltä näyttänyt asia omassa toiminnassa, ihmissuhteissa ja suunnitelmissa paljastuu täysin tyhjäksi. Täysin ennalta-arvaamattoman elämän, jonka keskellä koet loputonta selkeyttä. Ymmärryksen siitä, että meidän on tarkoitus olla keskeneräisiä, vailla valmistumista.

Että löydät rakkauden. Mutta rakkaus saapuu usein pukeutuneena suurimpiin pelkoihimme. Että saat paljon, enemmän kuin osasit kuvitella, mutta joka kerta luovut ensin yhtä paljosta. Että vapaudut, mutta vapaudumme itsekkyydestämme ja alamme arvostamaan elämäämme sen sijaan, että rimpuilisimme sitä vastaan.

Ainiin. Unelmat? Ne toteutuvat, kun päästät irti. Tosin eri muodossa, kuin ajattelit. Ihmissuhteet? Niihin liittyvät ongelmat alkavat tulla näkyviin. Alkuvaiheen aktiivisen tutkimisen jälkeen ihan jokainen elämäsi ihmissuhde on muuttunut ja jatkaa muutostaan. Ongelmat? Elämä paljastuu järkyttävän isoksi haasteeksi. Säikähdyksen ja toivottomuuden jälkeen pilke alkaa paistaa silmäkulmassasi ja leikkisän uhmakkaasti tartut siihen lopulta. Kumppani? Se löytyy. Yksinäisyyteen astumisen jälkeen sinusta. Alat nauttia omasta seurastasi ajan kanssa niin paljon, että seuraasi hakeutuvat muutkin, myös hän.

Olen mieluummin rehellinen, kuin kerään ihmisiä kursseilleni

Ohjaamani koulutus kestää reilut pari vuotta. Mutta eihän se pääty siihen. Emme ole sen jälkeen valmiita. Päinvastoin, kuljemme elämässä paljon keskeneräisempänä kuin aiemmin. Alamme olla kärryillä siitä, että meissä lepää myös se, joka ei koskaan syntynyt, ei koskaan kuole, eikä kehity. Mutta ihmisyys, se on seikkailu keskeneräisyydessä. Seikkailu, jonka luonteesta ymmärrämme nyt tarpeeksi antautuaksemme sille. Takuita tästäkään kehityksestä ei ole. Matka vaatii meiltä paljon työtä, antautumista ja rehellisyyttä. Eikä opettajamme, annettu opetus tai yksikään harjoitus tuo tuloksia meille, vaan astumme jokaisen askeleen itseemme ihan itse. Ajattele, ensin maksamme koulutuksesta ja sitten meille vielä sanotaan, että saamme koulutuksesta juuri niin paljon, kuin olemme valmiita antamaan sille.

Mitenpä tätä sitten myyt, kysyy osa minussa hymyillen ja tuntien itsensä hulluksi. Verrattuna normaaliin elämiseen, totuttuihin tapoihin, sisäisen tuomarin sääntöihin ja toiveisiin turvallisen tuntuisesta sekä mukavasta huomisesta, tälle matkalle astuminen ja henkiin herääminen on toisinaan kuin hulluuteen astumista.

Mutta juuri ne henkiin heränneet hullut ovat niitä, jotka kulkevat joukossamme hengittäen rakkautta. Silmät kirkkaudesta ja tavallisuudesta loistaen. Täynnä selkeyttä ja humaltuneisuutta elämän kauneudesta. Sen elämän, joka olisi jäänyt tuntematta, jos sen sijaan olisimme valinneet turvan, varmistelun, kauniit puitteet, minäminä -ajattelun, puolustautumisen, menestyksen ja ulkopuolelta tulevan ohjauksen. Raamattukin sanoo, että kukaan ei voi palvella kahta herraa. Emme voi yhtaikaa olla elossa ja suojautua elämältä. Siksi tarvitsemme koulutuksia, joissa pienin askelin laskemme aseemme alas.

Tämä kirjoitus syntyy kohdasta, joka haluaa rikkoa minussa sen osan, joka kirjoittaa markkinointitekstejä tietäen, että ne eivät ole täysin totta. Siitä, joka on mieluummin rehellinen, kuin kerää ihmisiä kursseilleen. Siitä, joka on valmis ja halukas astumaan yhä syvemmälle tähän koulutukseen.

Kuka suostuu sanomaan, ettei kykene kaikkeen yksin?

Sillä hetkellä kun rehellisesti kantaa itsessään sitä, että jokin sisällä kaipaa tukea, ja sanoittaa sen ulos, antaen elämälle mahdollisuuden vastata, osoittaa suurta vahvuutta. Tiedämme tämän kirjoista, mutta on eri asia elää sitä omalla kohdallaan todeksi ja tuntea se.

Vain vahva ihminen pystyy elämään aidossa vuorovaikutuksessa, ei riippuvaisena, mutta altistuen sille, että me tarvitsemme toisiamme. Minulle sellaiset hetket ovat inspiroivia, joissa joku kertoo haavoittuvana omista tarpeistaan. Niissä muistan, mitä rohkeus on.

Pääni laskee arvostuksesta alas sille, joka suostuu sanomaan, ettei kykene kaikkeen yksin.

5 asiaa, joita onnellisuus ei ole: Onnellisuus ei tule siitä, että saan kaiken, mitä haluan

Onnellisuuden määrittely ei ole yksinkertainen asia. Onnellisuus tarkoittaa luultavasti eri ihmisille eri asioita. Ja jokainen meistä toivoisi olevansa onnellinen, ja jokainen meistä kokeilee erilaisia tapoja, jotta voisi kokea onnellisuutta. Mitä onnellisuus sinulle tarkoittaa ja mistä se syntyy?

Minulle onnellisuus tarkoittaa ennen kaikkea luottamusta ja rauhaa, lepäämistä tässä hetkessä ja itsessä. Tässä viisi asiaa, mitä onnellisuus ei kuitenkaan mielestäni ole.

1. Onnellisuus ei ole mielihalujen täyttämistä

Onnellisuus ei ole sama asia kuin hetkellinen mielihyvä. Usein ajattelemme, että olemme onnellisia ”sitku” olemme saaneet puolison, uuden kodin, työpaikan, uudet vaatteet tai jotain muuta, mikä tuntuu hyvältä. Onnellisuuden siemen on ihan jokaisessa hetkessä, siinä rauhassa ja luottamuksessa, joka kumpuaa suhteesta itseen ja omaan olemiseen.

2. Onnellisuus ei ole onnellisten muistojen toistamista

Moni etsii onnellisuutta niistä hetkistä, ehkä perinteistä, jotka joskus ovat tuoneet onnen. Onnellisuus ei kuitenkaan tule ulkopuolisten puitteiden järjestelystä tai suorittamisesta tietyllä tavalla. Joskus menneisyyden mielikuvien seuraaminen tuo enemmän turhautumista ja pettymystä kuin onnellisuutta, sillä elämä muuttuu ja me itse muutumme, jolloin koemme asioita eri tavoin.

3. Onnellisuus ei ole ikuisia positiivisia tunteita

Onnellisuus ei ole pelkkää ilon räiskettä ja ikuisia auringonnousuja. Elämään kuuluu myös ne tunteet, jotka eivät tunnu hyvältä. Surullinenkin voi olla onnellinen: luottaa siihen, että elämä kantaa ja pystyy kohtaamaan kaikki tunteet ja kaikki puolet itsessä.

4. Onnellisuutta ei saavuteta sillä, että sätitään itseä parempiin tuloksiin

Moni pyrkii yhä hienompiin tuloksiin ja saavutuksiin elämässä piiskaamalla itseään. Saattaa olla, että sisäinen puhe kertoo, että koskaan ei ole riittävä tai riittävästi. Ja pohjimmiltaan kaikki tämäkin tehdään siksi, että jossain päämäärässä kaiken tämän taistelun jälkeen odottaa onnellisuus, autuus. Mutta onnellisuus ei ole tila, joka saavutetaan, vaan tila, jonka annetaan avautua itsessä. Onnellisuuden tilan avautumista auttaa lempeys, myötätunto ja rakkaus itseä kohtaan. Muista siis puhua kauniisti itsellesi!

5. Onnellisuus ei synny siitä, että maksimoi oman hyvänsä muiden kustannuksella

Vaikka olemme yksilöitä, olemme myös yhdessä jotain enemmän. Elämme toistemme ja luonnon kanssa synkroniassa, ja se, mitä teemme muille, teemme myös itsellemme. Siksi se, että pyrimme vain maksimoimaan oman hyvämme, ei tuo sisäistä hyvää, onnellisuutta. Kun taas jaamme sydämestämme ja kohtaamme toisemme syvemmällä tasolla, voimme kokea onnellisuutta moninkertaisena, yhdessä.

Tämän tekstin löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjasta.

Jos et pysty näkemään ovea, se ei koskaan avaudu – Monet esteet ovat olemassa vain omassa mielessämme

Kuulet tarinan, jossa joku on edennyt ryysyistä rikkauksiin ja vaikeuksien kautta voittoon. Nyt hän kertoo tarinaansa eteenpäin ja haluaa inspiroida muita.

Sinä olet periaatteessa ihan inspiroitunut. Kuitenkin samalla mietit, että hyvähän tuon on sanoa, koska hän on niin kaunis, hoikka, varakas, hyvästä perheestä, hyvin koulutettu… löydät ainakin jonkin erottavan tekijän teidän väliltänne. Ajattelet, että hänellä on jotain, mitä sinulta puuttuu. Kuvittelet, että sinun elämässäsi on jokin este, jota hänellä ei ollut.

Tavallaan se on tottakin. Sinulla on nimittäin mielessäsi uskomus, joka rajoittaa sinua. Sinä luulet, että sinun lähtökohdistasi ei ole mahdollista saavuttaa jotain, mitä tuo toinen on saanut aikaan. Mutta tuo luulo rajoittaa sinua paljon enemmän kuin se lähtöpiste, jossa oikeasti olet.

Lähtökohtasi voi olla elämässä mikä tahansa, mutta jos et halua nähdä mahdollisuutta astua eteenpäin, pysyt varmasti paikallasi. Jos et pysty – tai suostu – näkemään ovea, se ei koskaan avaudu. Rajoitukset ovat todennäköisemmin mielessäsi kuin ulkomaailmassa.

Kun ihminen on päässyt elämässä jollakin mittareilla pitkälle, meidän on helppo nähdä ulkoapäin kaikki ne voimavarat, joita hänellä on. Totta kai hän pärjää, koska hän on niin vahva ja voimakas ja vaikka mitä. Kun taas itsessämme näemme usein vain ne syyt, miksi emme voisi pärjätä.

Todellisuudessa moni on päässyt astumaan isoja askelia kohti unelmaelämäänsä vaikka kuinka vaikeista lähtökohdista. Mutta oman elämänsä onnistuja ei käytä taustaansa selityksenä sille, että ei pystyisi johonkin. Hän mieluummin kääntää tarinansa voitokseen.

Se inspiroiva ihminen, joka nyt elää unelmaansa, on saattanut tuntea suurtakin epävarmuutta. Hän saattaa tuntea edelleen, mutta epävarmuus ei estä häntä elämästä. Ei haittaa, vaikka välillä pelottaisi – todellista rohkeutta on astua eteenpäin pelosta huolimatta.

Haaveiletko salaa luovasta elämästä, vaikkapa kirjoittamisesta? Vai haluaisitko haaveilla, mutta et uskalla…? Tutustu Kasva kirjoittajaksi -etäretriittiin. Se pidetään la 14.8. (myös tallenteet saatavilla). Päivän aikana pääset pohtimaan, sanoisitko sittenkin sydämesi kutsulle kyllä 🙂 Tule mukaan ihanaan etätapahtumaan, joka on yhtä aikaa rentouttava ja innostava!

Oikeudenmukaisuus työpaikalla – työhyvinvoinnin tärkeä edellytys

”Ei voi olla totta! Taas kaikki kesän päivystykset osuivat minulle! Miten voi olla mahdollista, ettei Maikki hoida taaskaan yhtään? Tämä on kyllä todella epäoikeudenmukaista!” Näin reagoi työntekijä, joka oli jo vuosia kantanut vastuunsa kesäpäivystyksistä, mutta jonka työtoveri oli yhtä pitkään onnistunut niitä välttelemään.

Oikeudenmukaisuuden toteutuminen on yksi merkittävimmistä työhyvinvoinnin tekijöistä.

Mutta mitä on oikeudenmukaisuus käytännössä?

Terminä oikeudenmukaisuus on liukas kuin saippua. Sitä voidaan tarkastella yksilön tai yhteisön näkökulmasta ja se voi olla muun muassa tasa-arvoon, tarpeeseen tai ansioon perustuvaa. Joskus nämä erilaiset oikeudenmukaisuuden muodot törmäävät toisiinsa ja niiden yhteensovittaminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia.

Aristoteleen mukaan oikeudenmukaisuus toteutuu, kun samanlaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla. Jos moni haluaa pitää lomansa heinäkuussa, mutta kaikkien ei ole työtilanteen vuoksi mahdollista olla yhtä aikaa lomalla, on oikeudenmukaista huolehtia tämän vuoron kierrättämisestä tasapuolisesti työntekijöiden kesken.

Tasapuolisuus johtaa kuitenkin helposti tasapäistämiseen: kaikille työntekijöille tarjotaan samoja ratkaisuja. Nykyaikaiseen työkulttuuriin kuuluu, että työntekijöiden henkilökohtaiset tarpeet pyritään täyttämään niin pitkälle kuin mahdollista. Joku tarvitsee työaikojen joustoa hoitaakseen ikääntyneitä vanhempia, toinen kaipaa sähköpöytää ja kolmas haluaisi tehdä työnsä kahvilasta käsin. Sen sijaan, että tarjotaan kaikille samaa ratkaisua, pyritään kullekin turvaamaan yhtäläiset oikeudet henkilökohtaisten tarpeiden täyttymiseen.

Ansioon perustuva oikeudenmukaisuus toteutuu työssä esimerkiksi silloin, kun joku on saavuttanut tavoitteensa ja hänellä on oikeus ylimääräisiin bonuksiin. Tässäkin on kuitenkin samanaikaisesti huomioitava tasapuolisuuden näkökulma – kaikilla samassa tilanteessa olevilla on oltava samanlaiset mahdollisuudet tavoitteisiin perustuvien bonusten saamiseen.

Oikeudenmukaisuuteen liittyvät vahvasti oikeudet ja velvollisuudet. Minun oikeuteni rajautuvat sinun oikeuksiisi ja minun velvollisuuksiini.

Minulla on oikeus tehdä työni ja pitää lomani, oikeus onnistua ja saada kiitosta työstäni. Mutta myös kaikilla muilla työyhteisöni jäsenillä on samat oikeudet ja minun oikeuteni rajautuvat siihen, että minun on huomioitava myös muut. Minulla on myös vastuuni siitä, että joustan ja teen kenties vähän muidenkin töitä heidän lomiensa aikaan sekä siitä, että omalta osaltani annan kiitosta, kannustusta ja tukea myös muille. Myöskään johtaja tai esimies ei voi mielivaltaisesti hyödyntää oikeuttaan käyttää valtaa, vaan vallankäyttöä rajoittavat aina vastuu ja velvollisuudet muita kohtaan sekä esimerkiksi työntekijöiden oikeudet hyvään johtamiseen.

Monissa Aasian ja Afrikan maissa oikeudenmukaisuuskäsitys perustuu ennen muuta yhteisön edun toteutumiseen. Tällöin yksilön oikeudet joutuvat joustamaan yhteisön edun toteutumisen hyväksi. Individualismia korostavissa yhteiskunnissa, kuten Suomessa, sen sijaan oikeudenmukaisuus ymmärretään usein yksilön edun näkökulmasta käsin. Työpaikat ovat kuitenkin yhteisöjä, joissa yksilön on usein tingittävä oikeuksistaan, jotta yhteisön etu toteutuu. Lomautukset vaikeassa taloudellisessa tilanteessa tai oman työhuoneen vaihtaminen yhteiseen huoneeseen muiden kanssa tilanpuutteen vuoksi ovat esimerkkejä tilanteista, joissa yhteisön etu voittaa yksilön edun.

Käytännössä kyse on usein yksilön tai yhteisön kokemuksesta: kohdeltiinko minua/meitä oikeudenmukaisesti? Samalla voin kysyä toiminko itse oikeudenmukaisesti muita kohtaan ja osaanko itseänikin koskevissa asioissa huomioida myös muiden, mukaanlukien työnantajan näkökulmat.

Työpaikan oikeudenmukaisuutta ei voida tiivistää manuaaleihin. Toki työpaikalla voi ja tuleekin olla ohjeistuksia ja linjauksia siitä, miten asioissa yleensä toimitaan. Mutta oikeudenmukainen toiminta vaatii aina myös kokonaisvaltaista tilannekohtaista harkintaa ja vahvaa moraalista ja eettistä harkintakykyä: mikä tässä tilanteessa on oikein ja hyvää?

Oikeudenmukainen toiminta on inhimillistä toimintaa. Se edellyttää empatiakykyä eli kykyä ymmärtää asioiden merkityksiä toisen henkilön tai yhteisön näkökulmasta. Tunneälyn merkitystä työyhteisön oikeudenmukaisuuden edistämisessä ei voi aliarvioida.

Pirteä porkkana-inkiväärikeitto hellii ja lämmittää kehoasi

Tämä samettisen pehmeä porkkana-inkiväärikeitto sekä hellii että lämmittää kehoasi. Nauti kulhollinen lämmintä keittoa esimerkiksi tuoreen korianterin kera.

Pirteitä makuvivahteita keittoon tuovat muun muassa tuore chili sekä inkivääri. Makunsa lisäksi näillä kasveilla on lukuisia terveysvaikutuksia. Chilin sisältämä kapsaisinoidi vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja näin ollen kiihdyttää aineenvaihduntaa. Inkivääri puolestaan edistää ruoansulatusta. Mikäli et pidä vahvoista mauista niin aloita chilin ja inkiväärin käyttö pienempinä annoksina. Voit myös jättää aluksi chilin vaikkapa kokonaan pois ohjeesta. Tämä keitto-ohje on myös vegaaninen.

PORKKANA-INKIVÄÄRI SOSEKEITTO

1,5 kg luomu porkkanoita

2 l luomu kasvislientä (pakkauksen ohjeen mukaan)

2 luomu sipulia

3 kynttä valkosipulia

1 luomu chilipalko

5-8 cm pala tuoretta luomu inkivääriä

400 g luomu kookosmaitoa

luomu oliiviöljyä

koristeluun tuoretta korianteria

VAIHE 1: Kiehauta kattilassa kaksi litraa vettä ja lisää joukkoon kasvisliemikuutiot (pakkauksen ohjeen mukaan)

VAIHE 2: Silppua sipuli, valkosipuli, chili sekä inkivääri. Huuhtele luomu porkkanat, poista niiden kannat ja paloittele viipaleiksi.

VAIHE 3: Lorauta ison kattilan pohjalle noin 3 ruokalusikallista oliiviöljyä. Lisää joukkoon sipulit, inkivääri sekä chili ja kuullota ne kevyesti öljytilkassa. Älä ruskista, riittää että maut niin sanotusti aukeavat.

VAIHE 4: Kaada joukkoon valmis kasvisliemi ja paloitellut porkkanat. Keitä porkkanat kypsiksi.

VAIHE 5: Kaada keitinvedestä noin puolet talteen ja lisää porkkanoiden joukkoon kookosmaito. Soseuta sauvasekoittimella pehmeäksi sosekeitoksi ja ohenna keittoa vielä tarvittaessa talteen ottamallasi keitinvedellä.

Ps. säästä mahdolliset loput keitinvedet sillä keitto saostuu jäähtyessään ja näin voit ohentaa sitä vielä tarvittaessa maukkaalla keitinliemellä.

Juuri tuollaisena olet arvokas

Sinä ja minä olemme täysin saman arvoisia. Yhtä tärkeitä, merkityksellisiä ja kauniita. Sillä ei ole merkitystä, mikä on roolimme suhteessa toisiin, tässä hauskassa leikissä nimeltä elämä, sillä sen alla, syvemmällä, olemme samaa ainesta. Jokaisella oma roolinsa, juuri se hänelle sopivin.

Minä en ole viisaampi kuin sinä. Minä en ole parempi kuin sinä. Minä en ole merkityksellisempi kuin sinä. Minä en ole vahvempi kuin sinä. Minä en ole ainutlaatuisempi kuin sinä. Minä en ole suurempi kuin sinä. Minä en ole jumalaisempi kuin sinä. Minä en ole pidemmällä kuin sinä.

Minussa, siinä syvässä minussa, ei ole mitään mitä sinussa ei ole. Ihmisinä olemme erilaisia, luojan kiitos. Ihmisinäkään emme silti eriarvoisia. Tämän ymmärrän vielä syvemmin, kun kosketan syvää minua.

Sinä olet se, johon sinun on tarkoitus kasvaa luottamaan. Sinä olet se, josta vastausten on tarkoitus löytyä. Sinä olet se, joka tekee sinut lopulta tyhjäksi. Sinä olet se, jonka jonain päivänä näet silmissäni. Sinä olet se, josta sinun on tarkoitus välittää, sillä jokainen meistä asuu sinussa.

Sinäpäs se vasta ihmeellinen oletkin. Olen sinusta aika fiiliksissä 🙂 Kenties siksi, että tuntuu kuin puhuisin itselleni. Kaiken tämän alla tunnen myös myötätuntoa. Kunpa joku olisi kertonut tämän jo kauan sitten sille pienelle, joka sitä ei ymmärtänyt. <3

Elätkö itseäsi vai muita varten?

”Mutta siitä ei päästä mihinkään, että ihminen elää muita varten, eikö niin?”

Joogakurssilla esitetty kysymys poiki mielenkiintoisen keskustelun. Onko muiden auttaminen pois minulta ja missä menee raja itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä?

Vastakkainasettelu siitä, elääkö ihminen itseään vai muita varten, ei ole kovin mielekäs, sillä eiväthän nämä sulje toisiaan pois. Jos elämän johtotähtenä on muiden auttaminen, jää oma hyvinvointi kakkoseksi. Jos taas aina ajattelee vain itseään, kasvattaa kuilua itsen ja muiden välille.

Ihminen on sosiaalinen olento ja tulee näkyväksi ja oppii suhteessa muihin. Sen minkä antaa saa kymmenkertaisena takaisin. Mutta olenko minä tietoinen siitä, mitä annan?

Voidakseen auttaa muita on itsensä kanssa on oltava sinut. Jos auttaa muita saadakseen huomiota, hyväksyntää ja tunnustusta, lähtee auttaminen egosta, ja into lopahtaa tai uupumus iskee. Silloin ei myöskään lähetä eteenpäin puhtaasti ystävällisyyden energiaa, vaan ajaa omaa etuaan.

Jos auttaa sydämestään, ihmisyydestään käsin, tekee työtä uuvuttamatta itseään. Sanskriitin sana seva tarkoittaa pyyteetöntä palvelua. Se tarkoittaa muiden auttamista ilman että kaipaa mitään takaisin. (Se on juuri sitä lähimmäisenrakkautta, josta kristinuskokin puhuu.)

Seva on valtavaa armoa itseä ja muita kohtaan. Tämä armo tuo voimaa uhrautua ilman että ego taistelee vastaan. Silloin voi antaa itsestään ilman että menettää mitään, ei tarvitse aina vain lisää (mitään), eikä ego jatkuvasti esitä vaatimuksia. Se on antamista ilman että antaa rajallisesta itsestään, vaan ikuisuuden energian jakamista.

Joogan oppien mukaan tämä johtaa vääjäämättä onneen. Kun antaa pyyteettömästi, saa moninkertaisesti takaisin ja elämä virtaa makeasti.

TedX-puheellaan tunnetuksi noussut Simon Sinek kysyi tammikuun alun videopuheessa, miksi kirjakaupan self-help-osasto pursuilee, mutta hyllyiltä ei löydy yhden yhtä help-others-opasta.

Kun self-helpiä on ensin opittu, on kenties aika siirtyä help-others-osastolle?

Empatia on kykyä asettua toisen asemaan, ymmärtää ja myötäelää. Englannin myötätuntoa tarkoittava sana compassion tulee latinan verbistä compassiō, joka tarkoittaa yhdessä kärsimistä. Myötätunto on sen ymmärtämistä, että meillä kaikilla on kipumme.

Mitä enemmän antaa sydämestään, sitä enemmän saa. Pyyteetön hyvän tekeminen ja palvelu on suuri harjoitus.

Sevaa voi tehdä omien resurssiensa puitteissa: vie ruokailun päätteeksi kaverinkin astiat pöydästä tai tarjoa apua muussa ihan pienessä asiassa. Se on antamista, ja silloin elää yhtä lailla itseään kuin muita varten.

5 keinoa välttää ihmissuhteen tuhoisat kompromissit – Älä hylkää sinua

Olen hetki sitten aloittanut uuden ihmissuhteen. Se tuntuu valtavan hyvältä. Tämän ihmisen kanssa haluaisi viettää paljon aikaa. Mutta hetki pieni, mikä on tämä ”pöydän alla” tuntemani aistimus? Tämä jokin hienovarainen, möyrivä olo.

Palasin hetki sitten matkoilta. Olin odottanut jälleennäkemistämme kovasti. Oli ihana nähdä ja ottaa toinen syliin. Siksi olinkin ihmeissäni, kun tunnistin tapaamisemme jälkeisenä päivänä, että kaipaan omaa aikaa ja tilaa. Muutkin minulle tärkeät asiat pyysivät huomiotani. Pysähtyminen, keskustelu itseni kanssa sekä työt, joita haluan edistää. Kaikki tällainen kirjoittelu ja tunnustelu 🙂

Tunnistaessani tämän kaipaukseni, mielessäni alkoi pyöriä näytelmä erään aiemman parisuhteeni tilanteista. Näin sellaisia hetkiä ja päiviä, joissa sivuutan minulle tärkeät asiat, ollakseni käytettävissä toiselle.

Näen myös seurauksia tälle toiminnalle. Alan pitää itseäni arvottomana, koska itseään arvostavan toiminnan sijaan laitan itseni sivuun. Olen kuin koiranpentu. Toiminta vaikuttaa työhöni ja tavoitteisiini. Helposti tästä kaikesta muodostuu itseään toistava ja vahvistava luuppi.

Mitä enemmän huonommuutta koen, sitä enemmän pelkään toisen kokevan minut ikävänä. Sitä enemmän laitan itseni sivuun ja keskityn siihen, mitä meidän välillämme (kuvitelmissani) tapahtuu. Jossain kohtaa toiminta näyttää alkaneen muistuttaa hädissään olevan lapsen toimintaa. Kaiken tuon seurauksena näen toiminnassani myös aggressiivisia, pelokkaita ja syyttäviä piirteitä. Olen edelleen koiranpentu, vahvasti tarvitseva sellainen, mutta sen takana on selvästi myös vihainen ja jännittynyt rotikka, valmiina hyökkäämään. Nämähän ovat selkeitä merkkejä läheisriippuvuudesta sekä haasteista kiintymiseen liittyen.

Tuota filminauhaa katsoessani esitän itselleni kysymyksen; mitähän tuollaisessa tilanteessa voisi tehdä toisin? Pohjalla tuntuu olevan pelko siitä, että toinen hylkää ja tästä seuraa moninainen tapahtumaketju aina itsensä sivuuttamisesta pahanolon toisen päälle kaatamiseen.

1. En hylkää minua

Pelon, jännityksen ja huolen tunnistaminen sekä salliminen on jo paljon. Kun tiedän, että minua pelottaa, voin pysähtyä tuon asian äärelle ja olla vanhempana sille pienelle minussa, joka pelkää. Voin käydä keskustelua itseni kanssa kirjoittamalla tai puhumalla. Mikäli olen tarpeeksi kypsä siihen, voin käydä asiasta keskustelua myös ystävän tai kumppanini kanssa. Tämä edellyttää kykyä tunnistaa ja kannatella myös itse omaa kokemustaan.

2. En etsi kaipaamaani tukea ulkopuolelta

Vaikka tietoiseen kanssakäymiseen perustuva ihmissuhde voi olla erinomainen paikka hoitaa omia haavojaan, on tärkeää oppia ymmärtämään, että minä itse ja elämä olemme se, joka kantaa meitä – silloinkin kun tuo elämä on läsnä toisena ihmisenä. Että voimme paljastaa haavamme ja tulla itsemme sekä sen läsnäolevan tilan näkemäksi, jossa kaikki tapahtuu. Kun opimme kannattelemaan itseämme paremmin, toiselle kertominen ja itselle kertominen muuttuvat samaksi asiaksi. Emme enää toista lapsi-vanhempi -asetelmaa niissä, vaan keskustelemassa on kaksi itsenäistä ja avointa ihmistä.

3. En syöksy oman arvoni romuttavaan kierteeseen

Ihmisen arvo ei pohjimmiltaan ole kiinni siitä, mitä teemme tai mitä saamme aikaiseksi. Kuitenkin, jos tiedämme sisällämme, että jokin inspiroi meitä ja on meille tärkeää, sen sivuuttaminen toistumiseen vaikuttaa vahvasti siihen, miten koemme itsemme. Jos tiedän, että en anna sitä, mitä minulla on annettavaa, en ole se mies tai nainen, joka tiedän kykeneväni olemaan, tai teen kompromisseja omia arvojani vastaan, rikon itseäni vastaan BIG TIME.

4. Laitan itseni terveellä tavalla muun edelle

Omat harrastuksemme, itsetutkimuksemme, yhteys itseen ja korkeimpaan sekä ajamamme arvot tai asiat (tai mitä ikinä itse sisällyttäisitkään tähän listaan). Kaikille näille on tärkeää antaa tilaa. Osa meistä joutuu aktiivisesti pitämään huolta siitä, että pysymme kosketuksissa itsemme kanssa ja meillä on aikaa tärkeille asioille. Voi olla tarpeen käyttää omaa tahdonvoimaa ja raivata kalenterista jokaiselle päivälle omaa aikaa.

Minun kohdallani tahdonvoiman käyttö on toisinaan herättänyt pelkoa siitä, että toinen lähtee pois, jos en ole paikalla, tai toimin itseäni kuunnellen. Tällaisessa tilanteessa on hyvä osata olla kuulevana korvana sisäiselle lapselleen. Samalla on tärkeää oppia toimimaan lasta kuunnellen, mutta kuitenkin aikuisen viisaudella toimien. Aikuinen sisällämme tietää, että ihminen, joka ei halua parastamme, ei ole oikea kumppanimme.

Minun kohdallani hyödyllinen asiat seurattavaksi on ollut myös se, että en suojatakseni omaa aikaani ja itsenäisyyttäni seulkeudu toiselta. Jos tahdonvoimani on jäykkää, sulkeutunutta ja kykenemätön huomioimaan sen kummemmin omiani kuin toistenkaan tunteita, on hyvä pysähtyä hengittämään. Tällainen tahdonvoiman käyttö on puskemista, jonka tulokset ovat usein huonoja. Taustalla on omalla kohdallani ollut se, että tahtoni on läheisessä ihmissuhteessa taipuvainen romahtamaan ja tuolta heikkoudelta suojautuakseni psyykeni puskee pelot ja heikkouden syrjään kovan ja puristuneen kuoren taakse. Luon siis itselleni tahdon, korvatakseni heikkouden omassa tahdossa ja sisäisessä tuessa.

5. Kun etäännyn itsestäni, etäännyn myös kumppanistani

Omassa filminauhassani näen selvästi sen, kuinka minusta katoaa kaikki sisältö sen myötä, kun alan laittamaan kiinnostukseni, haluni ja toiveeni syrjään. Ajan myötä tämä kerryttää sisälleni turhautumista, joka täytyy myös piilottaa, koska se pilaisi sen turvallisen asetelman, jota alitajuntani yrittää toteuttaa.

Kaiken tämän seurauksena en enää ole kontaktissa siihen, mitä kaikkea minussa tapahtuu. Näen ja tunnen itseni hyvin tyhjänä kaikessa vuorovaikutuksessa noissa hetkissä. Paluu läheisyyteen toisen kanssa käy sen kautta, että saan kontaktin siihen, mitä minussa tapahtuu ja jaan sen toiselle ihmiselle. Hups, olemme jälleen yhteydessä, kun taas hetki sitten, yrittäessäni vaalia yhteyttä, ajauduimme etäämmälle toisistamme.

Koska olen toisia auttavan ihmisen asemassa, sisälläni asuva tuomari sanoo, että eihän minun pitäisi näitä perusasioita enää miettiä. Mutta juuri nämä perusasiat ja syvällä olevat taipumukset, ovat niitä, joista on hyödyllistä olla rehellinen ja siten tuoda ne päivänvaloon. Mitä avoimempia olemme keskeneräisyydessämme, sitä vahvemmilla olemme.

Päätän kirjoitukseni siihen, että tärkein asia, jonka olen itselleni antanut niin ihmissuhteita, työmenestystä, onnellisuutta kuin kehittymistä ajatellen, on se, että pyrin pitämään huolen siitä, että pysähdyn joka päivä useita kertoja sen äärelle mitä minussa tapahtuu. Saatan puhua itsekseni, kirjoittaa minulle, laulaa ja soittaa, mennä rauhalliselle kävelylle, pysähtyä hengittämään tai katsella maisemaa. Kun huomaan tekeväni asiassa kompromisseja, pyrin kertomaan sen rehellisesti itselleni, sillä sen kautta astun jälleen lähemmäksi minua.

Onko minusta äidiksi?

Herätyskellon soidessa havahdun pirteänä uuteen päivään. Suukko vieressä makaavalle rakkaalle ja lenkkivaatteet päälle. Palatessani aamulenkiltä, kuulen keittiöstä iloisia huudahduksia. Puolisoni on tehnyt lapsillemme raakapuuroa aamupalaksi kera itse poimimiemme marjojen ja hedelmien. Istun upouudelle mademoiselle -tuolille ja huokaan onnesta samalla, kun lapset kipuavat nauraen syliini. Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Näin autuasta vanhemmuus ei kuitenkaan aina ole. On mahdollista, että saan kokea väsymystä, jota en ole tiennyt olevan olemassakaan. Parisuhde rakoilee ja on melko todennäköistä, että eroamme ensimmäisen kahden vuoden aikana lapsen syntymästä. Yhteistä parisuhdeaikaa ei ole, puhumattakaan omasta ajasta. Olen äiti, en enää minä itse tai kumppani miehelleni. Vauva itkee jatkuvasti ja minusta tulee varjo nykyisestä itsestäni.

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmat ovat yli-ihmisiä. Siltä ainakin tuntuu, kun seuraan muita vanhempia ja mediaa. Paineet vanhemmuuteen ovat suuret ja pohdin, onko minusta äidiksi. Olen kuitenkin päättänyt, että asioiden listaamisen sijaan luotan siihen, että asiat menevät omalla painollaan. Uskon, että muuten asioista, joita minun täytyy saavuttaa ennen vanhemmuutta ja joita täydellinen vanhemmuus vaatii, ei tule loppua. Olen riittävän hyvä vanhempi juuri tällaisena.

Tahtoisin antaa jokaiselle vanhemmalle ja vanhemmuutta suunnittelevalle roppakaupalla armollisuutta näiden seuraavien pohdiskelemieni asioiden kautta.

Parisuhde

Siinä yhteisessä matkassa, kun saatatte uuden elämän maailmaan, on paljon lähentäviä ja taianomaisia asioita. Mikä voittaisikaan oman lapsen ensihymyä? Ja toisin kuin luullaan, parisuhdeajan ei tarvitse loppua siihen, kun vauva syntyy. Toista voi huomioida pienin elein arjessa. Vauvalle on hyväksi, että vanhemmat ottavat edelleen mahdollisuuksien mukaan aikaa toisilleen. Ja sitten taas toisaalta – parisuhteen seuraava kuoppa on aina arvoitus. Se, kuinka syväksi kuoppa osoittautuu, ei välttämättä ole käsissäsi. Ota siis myös vastoinkäymiset armollisena vastaan.

Oma aika ja unelmat

Ei ole itsekästä ottaa aikaa itselleen. Hikitreeni kuntosalilla, pieni hetki meditoiden tai puhelu ystävän kanssa vauvan nukkuessa antavat sinulle energiaa vauva-arkeen. Muistathan, että voit toteuttaa unelmiasi ja omia juttujasi myös lapsen synnyttyä. Anna lupa itsellesi huomioida myös itsesi. Voit edelleen matkustella tai menestyä urallasi. Mitä paremmin sinä voit, sitä paremmin lapsesi voi.

Oikea aika

Oikea aika lapselle on, kun molemmat vanhemmat ovat valmistuneet ja vakituisessa työpaikassa. Vai onko? Aina elämää ei voi eikä tarvitse suunnitella. Oikea aika lapselle voi olla myös silloin, kun työtä ei ole tai vanhemmat ovat vielä opiskelijoita. Vauva ei tarvitse kaikkia viimeisimpiä hienouksia ja korkeasti koulutettuja vanhempia. Tärkeintä on rakkaus.

Oppaat

Neuvoja raskauteen valmistautumiseen, sen ajaksi ja kasvatukseen on paljon ja vielä enemmän. Muiden vinkit voivat auttaa epävarmuudessa, jota ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tuleva ehkä kokee. Poimi niistä parhaat itsellesi ja tee, kuten sinusta tuntuu oikealta. Luota siihen, että olet riittävä vanhempi omalle lapsellesi juuri tuollaisena. Muista kohtuus kaikessa ja luota itseesi. Sinä olet riittävä juuri tuollaisena.

Rosa Auffermann

asiantuntija

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Elämä on satua ja totta

Olen oppinut kertomaan lapsille satuja, vaikka en lainkaan pitänyt itseäni satutätinä. Huomasin, että kun vain aloittaa, niin mielikuvitus alkaa luoda tarinaa ja yhdistellä elementtejä lapsena kuulemistaan saduista. Pitää päästää irti henkisestä käsijarrusta. Kun itse keksii, voi itse päättää, mitä tarina opettaa, millaista maailmankuvaa se luo ja miten se päättyy. Samalla saa itsekin enemmän irti luonnossa liikkumisesta, kun sinne kuvittelee satu- ja henkiolentoja.

Olin alkanut jossain vaiheessa vähätellä satuja ja tarinoita, vain tieteellisellä tiedolla on monelle merkitystä. Nyt olen alkanut ajatella, etteivät nämä kaksi asiaa olekaan niin toistensa vastakohtia. Tieteessä tunnistetaan, että kyseessä ovat aina paradigmat, joihin uskotaan, kunnes tulee uutta tietoa. Tieteellinen tieto ei lähtökohtaisesti ole tarkoitettu lopulliseksi totuudeksi.

Mitä tahansa vuosikymmentä katsomme taaksepäin, siellä on ajatuksia, joita nyt pidämme hulluina, ja näin tulee käymään myös meidän vuosisadallemme.

Historia ja uskonnot ovat yksittäisten vaikutusvaltaisten henkilöiden kertomaa tarinaa. En vähättele suuria tapahtumia, joita on historiassa nähty ja uskon myös henkisyyteen, mutta se, miten nämä asiat oikeasti ovat tapahtuneet, ei luultavasti välity tarkasti meidän aikaamme.

Kokisimme asiat toisin, jos olisimme itse paikanpäällä todistamassa löytöretkiä, sotia, valloituksia ja Jeesuksen tai Buddhan elämää, kuin, että luemme niistä jonkun toisen kirjoittaman kokemuksen.

Kristoffer Kolumbus ei oikeasti löytänyt Amerikkaa ensimmäisenä ihmisenä tai edes eurooppalaisena, vaan alkuasukkaat pelastivat hänet eksyneenä saarelta ja viikingit olivat jo purjehtineet Amerikkaan ennen häntä.

Kuinkahan monta muuta asiaa historiankirjoissa on vähän sinne päin?

Kaikkeen pitäisi suhtautua avoimesti niin, että asia on näin, kunnes toisin todistetaan mutta on aivan mahdollista, että todellisuus on jotakin muutakin.

Charles Darwinin evoluutioteoriasta on jäänyt mieleen lajien selviytymistaistelu. Kun hänen teoksiaan on tutkittu uudelleen (lähde), on huomattu, että hän puhuu paljon lajien välisestä yhteistyöstä, rakkauden merkityksestä ja ihmiselle tyypillisestä moraalin kehittymisestä. Hän mainitsee ”survival of the fittest” kaksi kertaa ja rakkauden 95 kertaa. Hän mainitsee itsekkyyden 12 kertaa ja moraalisen herkkyyden 92 kertaa, kilpailun 9 kertaa ja yhteisöllisyyden ja avunannon 24 kertaa. Mielestä ja aivoista hän kirjoittaa 200 kertaa. Jos jälkipolvet olisivat tuoneet hänen ajatuksensa esille hieman eri tavalla, voisi se vaikuttaa koko ymmärrykseemme lajien välisestä kehityksestä ja historiasta. Hän on ehkä ollut niin aikaansa edellä, että monien aikalaisten on ollut mahdoton sisäistää hänen ajatuksiaan.

Politiikassa törmää jatkuvasti tiedon todenperäisyyden ongelmaan, kun media nostaa esille jonkin näkökulman tai lausahduksen, mutta kokonaiskuvaa ei pyritäkään kertomaan, koska se ei ole niin viihdyttävää ja monimutkaisten asioiden hahmottaminen vie enemmän aikaa. Median ylilyönteihin voi suhtautua vaikka huumorilla aina kun pystyy, jotta ne eivät ainakaan kannusta vihapuheeseen.

Kun me muutamme suhtautumistamme, emme provosoidu, puhumme asioista ilman tunnelatausta ja nostamme esille hyviä asioita, tavat tehdä mediaakin muuttuvat.

Tarinan ja toden maailmaa ei usein pysty erottamaan toisistaan. Maailma muuttuu koko ajan, nykypäivästä tulee tarinaa, ja satoja vuosia vanhoja ”totuuksia” kerrotaan joskus satuina. Ylirationalisoitunut ihminen menettää jotain kaunista ja iloa tuottavaa.