Sivu 311 – Hidasta elämää

5 keinoa välttää ihmissuhteen tuhoisat kompromissit – Älä hylkää sinua

Olen hetki sitten aloittanut uuden ihmissuhteen. Se tuntuu valtavan hyvältä. Tämän ihmisen kanssa haluaisi viettää paljon aikaa. Mutta hetki pieni, mikä on tämä ”pöydän alla” tuntemani aistimus? Tämä jokin hienovarainen, möyrivä olo.

Palasin hetki sitten matkoilta. Olin odottanut jälleennäkemistämme kovasti. Oli ihana nähdä ja ottaa toinen syliin. Siksi olinkin ihmeissäni, kun tunnistin tapaamisemme jälkeisenä päivänä, että kaipaan omaa aikaa ja tilaa. Muutkin minulle tärkeät asiat pyysivät huomiotani. Pysähtyminen, keskustelu itseni kanssa sekä työt, joita haluan edistää. Kaikki tällainen kirjoittelu ja tunnustelu 🙂

Tunnistaessani tämän kaipaukseni, mielessäni alkoi pyöriä näytelmä erään aiemman parisuhteeni tilanteista. Näin sellaisia hetkiä ja päiviä, joissa sivuutan minulle tärkeät asiat, ollakseni käytettävissä toiselle.

Näen myös seurauksia tälle toiminnalle. Alan pitää itseäni arvottomana, koska itseään arvostavan toiminnan sijaan laitan itseni sivuun. Olen kuin koiranpentu. Toiminta vaikuttaa työhöni ja tavoitteisiini. Helposti tästä kaikesta muodostuu itseään toistava ja vahvistava luuppi.

Mitä enemmän huonommuutta koen, sitä enemmän pelkään toisen kokevan minut ikävänä. Sitä enemmän laitan itseni sivuun ja keskityn siihen, mitä meidän välillämme (kuvitelmissani) tapahtuu. Jossain kohtaa toiminta näyttää alkaneen muistuttaa hädissään olevan lapsen toimintaa. Kaiken tuon seurauksena näen toiminnassani myös aggressiivisia, pelokkaita ja syyttäviä piirteitä. Olen edelleen koiranpentu, vahvasti tarvitseva sellainen, mutta sen takana on selvästi myös vihainen ja jännittynyt rotikka, valmiina hyökkäämään. Nämähän ovat selkeitä merkkejä läheisriippuvuudesta sekä haasteista kiintymiseen liittyen.

Tuota filminauhaa katsoessani esitän itselleni kysymyksen; mitähän tuollaisessa tilanteessa voisi tehdä toisin? Pohjalla tuntuu olevan pelko siitä, että toinen hylkää ja tästä seuraa moninainen tapahtumaketju aina itsensä sivuuttamisesta pahanolon toisen päälle kaatamiseen.

1. En hylkää minua

Pelon, jännityksen ja huolen tunnistaminen sekä salliminen on jo paljon. Kun tiedän, että minua pelottaa, voin pysähtyä tuon asian äärelle ja olla vanhempana sille pienelle minussa, joka pelkää. Voin käydä keskustelua itseni kanssa kirjoittamalla tai puhumalla. Mikäli olen tarpeeksi kypsä siihen, voin käydä asiasta keskustelua myös ystävän tai kumppanini kanssa. Tämä edellyttää kykyä tunnistaa ja kannatella myös itse omaa kokemustaan.

2. En etsi kaipaamaani tukea ulkopuolelta

Vaikka tietoiseen kanssakäymiseen perustuva ihmissuhde voi olla erinomainen paikka hoitaa omia haavojaan, on tärkeää oppia ymmärtämään, että minä itse ja elämä olemme se, joka kantaa meitä – silloinkin kun tuo elämä on läsnä toisena ihmisenä. Että voimme paljastaa haavamme ja tulla itsemme sekä sen läsnäolevan tilan näkemäksi, jossa kaikki tapahtuu. Kun opimme kannattelemaan itseämme paremmin, toiselle kertominen ja itselle kertominen muuttuvat samaksi asiaksi. Emme enää toista lapsi-vanhempi -asetelmaa niissä, vaan keskustelemassa on kaksi itsenäistä ja avointa ihmistä.

3. En syöksy oman arvoni romuttavaan kierteeseen

Ihmisen arvo ei pohjimmiltaan ole kiinni siitä, mitä teemme tai mitä saamme aikaiseksi. Kuitenkin, jos tiedämme sisällämme, että jokin inspiroi meitä ja on meille tärkeää, sen sivuuttaminen toistumiseen vaikuttaa vahvasti siihen, miten koemme itsemme. Jos tiedän, että en anna sitä, mitä minulla on annettavaa, en ole se mies tai nainen, joka tiedän kykeneväni olemaan, tai teen kompromisseja omia arvojani vastaan, rikon itseäni vastaan BIG TIME.

4. Laitan itseni terveellä tavalla muun edelle

Omat harrastuksemme, itsetutkimuksemme, yhteys itseen ja korkeimpaan sekä ajamamme arvot tai asiat (tai mitä ikinä itse sisällyttäisitkään tähän listaan). Kaikille näille on tärkeää antaa tilaa. Osa meistä joutuu aktiivisesti pitämään huolta siitä, että pysymme kosketuksissa itsemme kanssa ja meillä on aikaa tärkeille asioille. Voi olla tarpeen käyttää omaa tahdonvoimaa ja raivata kalenterista jokaiselle päivälle omaa aikaa.

Minun kohdallani tahdonvoiman käyttö on toisinaan herättänyt pelkoa siitä, että toinen lähtee pois, jos en ole paikalla, tai toimin itseäni kuunnellen. Tällaisessa tilanteessa on hyvä osata olla kuulevana korvana sisäiselle lapselleen. Samalla on tärkeää oppia toimimaan lasta kuunnellen, mutta kuitenkin aikuisen viisaudella toimien. Aikuinen sisällämme tietää, että ihminen, joka ei halua parastamme, ei ole oikea kumppanimme.

Minun kohdallani hyödyllinen asiat seurattavaksi on ollut myös se, että en suojatakseni omaa aikaani ja itsenäisyyttäni seulkeudu toiselta. Jos tahdonvoimani on jäykkää, sulkeutunutta ja kykenemätön huomioimaan sen kummemmin omiani kuin toistenkaan tunteita, on hyvä pysähtyä hengittämään. Tällainen tahdonvoiman käyttö on puskemista, jonka tulokset ovat usein huonoja. Taustalla on omalla kohdallani ollut se, että tahtoni on läheisessä ihmissuhteessa taipuvainen romahtamaan ja tuolta heikkoudelta suojautuakseni psyykeni puskee pelot ja heikkouden syrjään kovan ja puristuneen kuoren taakse. Luon siis itselleni tahdon, korvatakseni heikkouden omassa tahdossa ja sisäisessä tuessa.

5. Kun etäännyn itsestäni, etäännyn myös kumppanistani

Omassa filminauhassani näen selvästi sen, kuinka minusta katoaa kaikki sisältö sen myötä, kun alan laittamaan kiinnostukseni, haluni ja toiveeni syrjään. Ajan myötä tämä kerryttää sisälleni turhautumista, joka täytyy myös piilottaa, koska se pilaisi sen turvallisen asetelman, jota alitajuntani yrittää toteuttaa.

Kaiken tämän seurauksena en enää ole kontaktissa siihen, mitä kaikkea minussa tapahtuu. Näen ja tunnen itseni hyvin tyhjänä kaikessa vuorovaikutuksessa noissa hetkissä. Paluu läheisyyteen toisen kanssa käy sen kautta, että saan kontaktin siihen, mitä minussa tapahtuu ja jaan sen toiselle ihmiselle. Hups, olemme jälleen yhteydessä, kun taas hetki sitten, yrittäessäni vaalia yhteyttä, ajauduimme etäämmälle toisistamme.

Koska olen toisia auttavan ihmisen asemassa, sisälläni asuva tuomari sanoo, että eihän minun pitäisi näitä perusasioita enää miettiä. Mutta juuri nämä perusasiat ja syvällä olevat taipumukset, ovat niitä, joista on hyödyllistä olla rehellinen ja siten tuoda ne päivänvaloon. Mitä avoimempia olemme keskeneräisyydessämme, sitä vahvemmilla olemme.

Päätän kirjoitukseni siihen, että tärkein asia, jonka olen itselleni antanut niin ihmissuhteita, työmenestystä, onnellisuutta kuin kehittymistä ajatellen, on se, että pyrin pitämään huolen siitä, että pysähdyn joka päivä useita kertoja sen äärelle mitä minussa tapahtuu. Saatan puhua itsekseni, kirjoittaa minulle, laulaa ja soittaa, mennä rauhalliselle kävelylle, pysähtyä hengittämään tai katsella maisemaa. Kun huomaan tekeväni asiassa kompromisseja, pyrin kertomaan sen rehellisesti itselleni, sillä sen kautta astun jälleen lähemmäksi minua.

Onko minusta äidiksi?

Herätyskellon soidessa havahdun pirteänä uuteen päivään. Suukko vieressä makaavalle rakkaalle ja lenkkivaatteet päälle. Palatessani aamulenkiltä, kuulen keittiöstä iloisia huudahduksia. Puolisoni on tehnyt lapsillemme raakapuuroa aamupalaksi kera itse poimimiemme marjojen ja hedelmien. Istun upouudelle mademoiselle -tuolille ja huokaan onnesta samalla, kun lapset kipuavat nauraen syliini. Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Näin autuasta vanhemmuus ei kuitenkaan aina ole. On mahdollista, että saan kokea väsymystä, jota en ole tiennyt olevan olemassakaan. Parisuhde rakoilee ja on melko todennäköistä, että eroamme ensimmäisen kahden vuoden aikana lapsen syntymästä. Yhteistä parisuhdeaikaa ei ole, puhumattakaan omasta ajasta. Olen äiti, en enää minä itse tai kumppani miehelleni. Vauva itkee jatkuvasti ja minusta tulee varjo nykyisestä itsestäni.

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmat ovat yli-ihmisiä. Siltä ainakin tuntuu, kun seuraan muita vanhempia ja mediaa. Paineet vanhemmuuteen ovat suuret ja pohdin, onko minusta äidiksi. Olen kuitenkin päättänyt, että asioiden listaamisen sijaan luotan siihen, että asiat menevät omalla painollaan. Uskon, että muuten asioista, joita minun täytyy saavuttaa ennen vanhemmuutta ja joita täydellinen vanhemmuus vaatii, ei tule loppua. Olen riittävän hyvä vanhempi juuri tällaisena.

Tahtoisin antaa jokaiselle vanhemmalle ja vanhemmuutta suunnittelevalle roppakaupalla armollisuutta näiden seuraavien pohdiskelemieni asioiden kautta.

Parisuhde

Siinä yhteisessä matkassa, kun saatatte uuden elämän maailmaan, on paljon lähentäviä ja taianomaisia asioita. Mikä voittaisikaan oman lapsen ensihymyä? Ja toisin kuin luullaan, parisuhdeajan ei tarvitse loppua siihen, kun vauva syntyy. Toista voi huomioida pienin elein arjessa. Vauvalle on hyväksi, että vanhemmat ottavat edelleen mahdollisuuksien mukaan aikaa toisilleen. Ja sitten taas toisaalta – parisuhteen seuraava kuoppa on aina arvoitus. Se, kuinka syväksi kuoppa osoittautuu, ei välttämättä ole käsissäsi. Ota siis myös vastoinkäymiset armollisena vastaan.

Oma aika ja unelmat

Ei ole itsekästä ottaa aikaa itselleen. Hikitreeni kuntosalilla, pieni hetki meditoiden tai puhelu ystävän kanssa vauvan nukkuessa antavat sinulle energiaa vauva-arkeen. Muistathan, että voit toteuttaa unelmiasi ja omia juttujasi myös lapsen synnyttyä. Anna lupa itsellesi huomioida myös itsesi. Voit edelleen matkustella tai menestyä urallasi. Mitä paremmin sinä voit, sitä paremmin lapsesi voi.

Oikea aika

Oikea aika lapselle on, kun molemmat vanhemmat ovat valmistuneet ja vakituisessa työpaikassa. Vai onko? Aina elämää ei voi eikä tarvitse suunnitella. Oikea aika lapselle voi olla myös silloin, kun työtä ei ole tai vanhemmat ovat vielä opiskelijoita. Vauva ei tarvitse kaikkia viimeisimpiä hienouksia ja korkeasti koulutettuja vanhempia. Tärkeintä on rakkaus.

Oppaat

Neuvoja raskauteen valmistautumiseen, sen ajaksi ja kasvatukseen on paljon ja vielä enemmän. Muiden vinkit voivat auttaa epävarmuudessa, jota ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tuleva ehkä kokee. Poimi niistä parhaat itsellesi ja tee, kuten sinusta tuntuu oikealta. Luota siihen, että olet riittävä vanhempi omalle lapsellesi juuri tuollaisena. Muista kohtuus kaikessa ja luota itseesi. Sinä olet riittävä juuri tuollaisena.

Rosa Auffermann

asiantuntija

Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Elämä on satua ja totta

Olen oppinut kertomaan lapsille satuja, vaikka en lainkaan pitänyt itseäni satutätinä. Huomasin, että kun vain aloittaa, niin mielikuvitus alkaa luoda tarinaa ja yhdistellä elementtejä lapsena kuulemistaan saduista. Pitää päästää irti henkisestä käsijarrusta. Kun itse keksii, voi itse päättää, mitä tarina opettaa, millaista maailmankuvaa se luo ja miten se päättyy. Samalla saa itsekin enemmän irti luonnossa liikkumisesta, kun sinne kuvittelee satu- ja henkiolentoja.

Olin alkanut jossain vaiheessa vähätellä satuja ja tarinoita, vain tieteellisellä tiedolla on monelle merkitystä. Nyt olen alkanut ajatella, etteivät nämä kaksi asiaa olekaan niin toistensa vastakohtia. Tieteessä tunnistetaan, että kyseessä ovat aina paradigmat, joihin uskotaan, kunnes tulee uutta tietoa. Tieteellinen tieto ei lähtökohtaisesti ole tarkoitettu lopulliseksi totuudeksi.

Mitä tahansa vuosikymmentä katsomme taaksepäin, siellä on ajatuksia, joita nyt pidämme hulluina, ja näin tulee käymään myös meidän vuosisadallemme.

Historia ja uskonnot ovat yksittäisten vaikutusvaltaisten henkilöiden kertomaa tarinaa. En vähättele suuria tapahtumia, joita on historiassa nähty ja uskon myös henkisyyteen, mutta se, miten nämä asiat oikeasti ovat tapahtuneet, ei luultavasti välity tarkasti meidän aikaamme.

Kokisimme asiat toisin, jos olisimme itse paikanpäällä todistamassa löytöretkiä, sotia, valloituksia ja Jeesuksen tai Buddhan elämää, kuin, että luemme niistä jonkun toisen kirjoittaman kokemuksen.

Kristoffer Kolumbus ei oikeasti löytänyt Amerikkaa ensimmäisenä ihmisenä tai edes eurooppalaisena, vaan alkuasukkaat pelastivat hänet eksyneenä saarelta ja viikingit olivat jo purjehtineet Amerikkaan ennen häntä.

Kuinkahan monta muuta asiaa historiankirjoissa on vähän sinne päin?

Kaikkeen pitäisi suhtautua avoimesti niin, että asia on näin, kunnes toisin todistetaan mutta on aivan mahdollista, että todellisuus on jotakin muutakin.

Charles Darwinin evoluutioteoriasta on jäänyt mieleen lajien selviytymistaistelu. Kun hänen teoksiaan on tutkittu uudelleen (lähde), on huomattu, että hän puhuu paljon lajien välisestä yhteistyöstä, rakkauden merkityksestä ja ihmiselle tyypillisestä moraalin kehittymisestä. Hän mainitsee ”survival of the fittest” kaksi kertaa ja rakkauden 95 kertaa. Hän mainitsee itsekkyyden 12 kertaa ja moraalisen herkkyyden 92 kertaa, kilpailun 9 kertaa ja yhteisöllisyyden ja avunannon 24 kertaa. Mielestä ja aivoista hän kirjoittaa 200 kertaa. Jos jälkipolvet olisivat tuoneet hänen ajatuksensa esille hieman eri tavalla, voisi se vaikuttaa koko ymmärrykseemme lajien välisestä kehityksestä ja historiasta. Hän on ehkä ollut niin aikaansa edellä, että monien aikalaisten on ollut mahdoton sisäistää hänen ajatuksiaan.

Politiikassa törmää jatkuvasti tiedon todenperäisyyden ongelmaan, kun media nostaa esille jonkin näkökulman tai lausahduksen, mutta kokonaiskuvaa ei pyritäkään kertomaan, koska se ei ole niin viihdyttävää ja monimutkaisten asioiden hahmottaminen vie enemmän aikaa. Median ylilyönteihin voi suhtautua vaikka huumorilla aina kun pystyy, jotta ne eivät ainakaan kannusta vihapuheeseen.

Kun me muutamme suhtautumistamme, emme provosoidu, puhumme asioista ilman tunnelatausta ja nostamme esille hyviä asioita, tavat tehdä mediaakin muuttuvat.

Tarinan ja toden maailmaa ei usein pysty erottamaan toisistaan. Maailma muuttuu koko ajan, nykypäivästä tulee tarinaa, ja satoja vuosia vanhoja ”totuuksia” kerrotaan joskus satuina. Ylirationalisoitunut ihminen menettää jotain kaunista ja iloa tuottavaa.

Joskus voi olla hyvä antaa itselleen lupa upota satujen, musiikin, taiteen ja lasten parantavaan maailmaan, koska ne ovat osa hyvää elämää.

”Kiitollisuus tekee tästä hetkestä merkityksellisen” – 7 voimakuvaa Sinulle

Kiitän kaikesta elämässäni, sillä kiitollisuus tekee tästä hetkestä merkityksellisen ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.

@hidasta

Mistä sinä olet kiitollinen? Jaa ajatuksesi HIDASTA ELÄMÄÄ -SIVUSTON KESKUSTELUALUEELLA

Vallitsevan hetken suurenmoinen kauneus

Vanhassa taolaisessa tarinassa kerrotaan, kuinka luonnossa kulkeva mies kohtaa pelottavan tiikerin. Hän pakenee tiikeriä, kunnes ajautuu jyrkänteen reunalle. Jyrkänteellä kasvavista köynnöskasveista kiinni pitäen mies onnistuu hivuttautumaan rinnettä alaspäin. Katsoessaan alas hän huomaa jyrkänteen pohjalla toisen tiikerin. Samassa kaksi rottaa kulkee rinnettä pitkin ja alkaa jyrsiä köynnöstä, josta mies roikkuu. Mies yrittää huitoa rottia pois, muttei tunnu onnistuvan. Juuri silloin hän havaitsee täyteläisen vadelman kasvavan aivan lähettyvillä. Toisella kädellä köynnöksestä riippuen ja toisella kädellä kurkottaen, hän onnistuu nappaamaan vadelman. Se maistuu taivaallisen hyvältä.

Jyrkänteen yläpuoli on metafora miehen menneisyydestä, kokemuksista ja muistoista. Se edustaa myös kaikkea sellaista vaikeaksi koettua, josta kiinni pitäminen voi tuoda ahdistusta ja masennusta elämään. Tiikeri huipulla estää muuttamasta mitään menneisyydestä. Sen voi vain jättää taaksensa.

Jyrkänteen pohja on tulevaisuus, kaikki unelmat ja pelot, tavoitteet ja mahdolliset epäonnistumiset. Tämä on mystistä ja epävarmaa. Tiikeri alhaalla muistuttaa vaarasta, joka syntyy liiasta tulevan huolehtimisesta ja pyrkimyksestä kontrolloida, mikä estää olemasta rento. Luottamuksen puute tulevaisuuteen katkaisee helposti yhteyden tähän hetkeen, eikä energiaa saa silloin suunnattua siihen, mihin haluaisi.

Köynnös, josta mies pitää kiinni, kuvastaa aineellista maailmaa, johon tukeudumme tiukasti selviytymisen vaistoillamme. Köynnöstä jyrsivät rotat tuovat mukanaan ajan kulumisen, tavallaan fyysisen elämän heikkenemisen ja kuoleman vääjäämättömän lähestymisen.

Vadelma on vallitsevan hetken suurenmoinen kauneus. Se on aina läsnä niille, jotka kykenevät ja haluavat kokea sen. Marjan poimiminen on hetkessä pysymistä. Taolaisia mindfulness-tyyppisiä harjoituksia on ollut yli kahden tuhannen vuoden ajan. Niitä on nimitetty mm. sisäiseksi havainnonniksi tai sisäiseksi katseluksi. Taolaisen ajattelun mukaan etenkin mieli itse luo elämän ongelmalliseksi ja haastavaksi, tietoisuus ja läsnä oleva todellisuus itsessään ovat kirkkaita ja puhtaita. Harjoitukset lisäävät olemassaolon arvostusta ja katkaisevat vastakkainasettelua itsen ja muun sekä menneen, tulevan ja tämän hetken välillä.

Tunnettu kiinalainen käsite wu wei (teoton toiminta) kuvaa tietoisuutta, joka on välittömässä yhteydessä maailmaan ja jota subjektiivinen mieli eivätkä kehon tarpeet ohjaa. Sisäistä katselua harjoittamalla kiire tai muu arkinen, tunteita kuormittava asia ei estä kosketusta vallitsevaan hetkeen. Tämä vähentää ennen pitkää menneen pohtimista sekä tulevaisuuteen kohdistuvaa epäilyä. Taolaisuuden parissa kunnioitetaan wu wei:tä myös, jotta elämä olisi riittävän spontaania, vailla tiukkoja rajoituksia siitä kuinka toimia.

Tällaiset pienet vertauskuvalliset tarinat ovat aina toimineet opetuksen välineinä vanhoissa perinteissä. Yleensä haastavinta ihmisille on jalostaa älyllisesti opitut viisaudet osaksi arkielämää. Tämän tarinan perimmäinen ajatus lienee siinä, kun mies roikkuu toisella kädellä köynnöksessä ja kurottaa toisella kohti marjaa, hän ylläpitää tasapainoa molemmilla käsillään. Hän pitää tukevasti kiinni ja päästää samalla irti tavoittaakseen hetken. Kurkottaminen on tutkimista ja uteliaisuutta, sellaista elämänvirtaa, mikä vie aina vähän tutun ulkopuolelle. Se antaa mahdollisuuden nauttia uudesta. Voimansa se saa vallitsevan tilanteen hyväksymisestä ja tuntemattoman sallimisesta.

Elä, älä kyde

Vielä viitisen vuotta sitten, noin kahdeksannen ammatinvaihdoksen kynnyksellä pelästyin olevani jotenkin viallinen. Viisikymmenlukulaisen ehdottomana hyveenähän on pidetty opitun tai opiskellun ammatin pitkäjänteistä ja tunnollista harjoittamista hamaan eläkeikään saakka. Minä en siihen pystynyt. Ammatit, maat ja asuinpaikat vaihtuivat. Ja kyllä, muutama mieskin.

Viallisuusepäilyni keskelle tuli mieleeni hetki parinkymmenen vuoden takaa. Kaunis kesäkuun iltapäivä väliaikaisasuntoni pienellä parvekkeella. Olin juuri ripustanut hammaslääkäritakkini naulaan, muuttanut takaisin Suomeen, eronnut ja päättänyt ryhtyä iskelmälaulajaksi. Tuntui hyvälle, keveälle ja onnelliselle. Niin hyvälle, että kopsautin kenkieni kannat sotilaallisen juhlallisesti yhteen ja lupasin isoon ääneen itselleni, kesälle ja koko parvekkeelta avautuvalle maailmalle, etten koskaan tekisi mitään, mikä kasvattaisi kiviä vatsaan.

Sittemmin olen oivaltanut eläneeni juuri sellaista elämää, kuin minun on pitänytkin. Rohkeaa, itseni näköistä, merkityksellistä ja enimmäkseen hyvältä tuntuvaa. Rikasta.

Rakastan sitä, mitä teen ja teen sitä, mitä rakastan. Olenko siis etuoikeutettu, kun saan niin tehdä?

Näin kuulee usein sanottavan ja näin on tullut itsekin ajateltua. Mitä hittoa! Etuoikeutettu kun SAAN tehdä.

Kuka tai mikä tuon SAA- tai EI SAA -luvan antaa, tai on antamatta? Mitkä ovat perusteet ja kriteerit, joilla kyseinen lupa myönnetään. Ja myönnetäänkö se vain harvoille ja valituille?

Onhan tutkittua, että vain noin viisi prosenttia ihmisistä tekee sitä, mitä haluaisi. Tutkimuksia tukee myös saattohoitaja Bronnie Waronin lista asioista, joita ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat eniten. Ylivoimainen listavoittaja on oma elämätön elämä. Se, ettei ihminen ole tehnyt sitä mitä sydämestään olisi halunnut. Surullista.

Onko nyt sitten niin, että kaikista ihmisistä vain viidelle prosentille myönnetään tuo ”rakkaustekemisen” lupa? Vai voisiko olla, että lupaviranomainen istuukin meidän jokaisen omien aivojen pääkonttorissa etuoikeutta jakamassa?

Odottaako ihminen koko elämänsä lupaa joltain ja jostain itsensä ulkopuolelta? Kun lupa ei tipahda, niin elämä hurahtaa muiden uskomusten, rajoitusten, odotusten, toiveiden ja miellyttämisen verkoissa. Sätkynukkena. Pääkonttorin virastohyypiö on kukistanut diktatuurisin vallankäytön välinein vaivihkaa ja salakavalasti ihmisen oman sydämen pyhän ja kauniin, elämää arvostavan kutsumuksen.

Vai onko kyse valitsemattomuudesta? Itsen näköisen elämän eläminen vaatii ihmiseltä vastuun ottamista omista valinnoista ja päätöksistä. Itsenjohtamisesta. Pelottavaa. Valitsemattomuuden varjoissa ei tuota vastuuta tarvitse ottaa. Voi antautua ulkoa johdettavaksi. Huonosta ja elämättömästä elämästään voi sitten syyttää sitä ”Jotain Muuta”. Valitettavasti valitsemattomuus vasta vaaroja täynnä onkin – pettymistä, kyynistymistä, katkeroitumista, sairastumista…

Rikas elämä on matka, jolle kannattaa lähteä.

Se on matka, jolle lähteminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Matka, joka on jokaisen matkaajan itsensä näköinen. Matka, jonka jokaisella askeleella on tarkoitus.

Matkanteko ei ole edes kovin vaikeaa, kun vain rohkenee tutustua itseensä, tunnistaa itselleen merkitykselliset ja arvokkaat asiat ja miettii, mitä on valmis tekemään, ettei tarvitsisi kohdata katumusta kuolinvuoteellaan. Kun oppii kuuntelemaan itseään ja tiedostamaan, milloin on tekemässä jotain, mikä ei ole lähtöisin omasta itsestä, omasta tahdosta, omasta sydämestä. Mikä ei tunnu hyvälle. Kun on myös kyltymättömän utelias.

Kukaan ei voi kulkea askeltakaan toisen puolesta. Itse pitää.

Mutta ei yksin. Matkalle voi pyytää rinnallakulkijoita, ajatuskumppaneita, oppaita, tukijoukkoja, valmentajia…

Sydänten rohkaisijoita ei voi olla koskaan liikaa. Haluan olla yksi heistä. Haluan auttaa valmennettavaani löytämään itsessään etenkin itseltään vielä piilossa olevia kyteviä kipinöitä – palavia haluja, uskomattomia kykyjä, intohimon roihuja ja väkeviä kutsumuksia. Auttaa häntä elämään kutsumuksensa todeksi. Niin että elämä olisi enemmän.

Mä haluun katsoo, mistä täs mun elämäs on kyse,
etten vain kyde, kyde, kyde,
mä haluun, et mun silmissä palaa,
ja joka ainoo hetki on oikee
ja et rakkaus tekee onnesta soikeen.

Ihmisen arvoa ei mitata puntarilla

Jenny Lehtinen on YleX:ltä ja Marja Hintikka Livestä tuttu toimittaja, Yleisradion Vaakakapina-hankkeen kapinajohtaja ja entinen ikilaihduttaja. Vaakakapina puhuu kehopositiivisuuden ja armollisemman elämänmuutoksen puolesta haastaen kaikki mukaan painonhallinnan vallankumoukseen vuoden 2017 aikana.

Omaa kehoa voi ja saa rakastaa, olipa se millainen tahansa. Jokainen ansaitsee asiallista kohtelua riippumatta siitä, paljonko painaa – kilot eivät määritä muuta kuin kehon painon.

Olen sitä mieltä, että liian monilta ihmisiltä on viety valta omaan vartaloonsa. Ulkopuoliset tahot ja kenties lapsesta asti kuultu arvostelu ovat tehneet sen, että omaa kehoa inhotaan, ja sen myötä koko minäkuva on romuttunut. Omaa kehoa vertaillaan median tarjoamaan kuvastoon ja sen luomiin mielikuviin. Ajatellaan, että lihava on ruma, tyhmä ja itse aiheuttanut alennustilansa. Lihava on sairas ja kuluttaa yhteiskunnan rahat. Ja jos et vielä ole lihava, niin varo, ettet kohta ole!

Minä haluan antaa ihmisille vallan takaisin omaan vartaloonsa: Sinä et ole ruma. Et arvoton. Sinä et ole kävelevä terveysriski. Sinä olet ihminen, jolla on oikeus määritellä oma vartalosi juuri siten kuin haluat. Sinä saat olla terve, kaunis, urheilullinen, ahkera, seksikäs, mitä ikinä haluat. Sinulla on myös oikeus saada osaksesi asiallista kohtelua kaikkialla riippumatta siitä, paljonko painat.

Ylipainoisuus ja kehonkuvan ongelmat eivät ole yksilön heikkoudesta johtuvaa epäonnistumista, vaan moninaisten yksilöllisten, kulttuuristen ja sosiaalisten syiden summa. Ja kun se tunnustetaan ja tunnistetaan, ihmiset voivat saada oikeasti apua ongelmiinsa.

On viisi asiaa, joiden minä haluan vuonna 2017 muuttuvan:

1. Lopetetaan laihduttaminen

Laihduttaminen ei takaa onnea. Päinvastoin, mitä tiukempi laihdutuskuuri, sen todennäköisimmin se pitkällä aikavälillä lisää sekä painoa että huonontaa henkistä hyvinvointia. Laihtuminen on kuitenkin myyty meille avaimena onneen, ja sen takia painoa pudottamalla yritetään ratkaista oman elämän ongelmia.

Homma vaan ei mene niin. Mitä pidempään ylipainoisuus tai kehonkuvan ongelmat ovat jatkuneet, sen todennäköisempää on, että niiden ongelmien ratkaisuun tarvitaan aivan muita työkaluja kuin saliohjelmia ja ruokavaliota. Henkisen hyvinvoinnin työkaluja.

2. Etsitään rakkaus ja hyväksyntä omaa kehoa kohtaan

“Mulla on tänään taas niin läski ruma ällötys-päivä”. Ihan sama onko kiloja 50 vai 150, tuo tunne on monelle tuttu. Jos jotain me osaamme, niin vihata omaa kehoamme ja heijastaa sen kautta kaikki negatiiviset tuntemuksemme. Jos meitä hävettää, ahdistaa, surettaa ja stressaa, se kovin usein heijastuu siihen, miten ajattelemme kehostamme. Tai toisin päin: jos kehomme ei täytä oikeasti tai mielikuvissamme niitä ihanteita, joita sille on median ja yhteiskunnan ja kenties oman itsemmekin taholta laitettu, se leimaa meitä ihmisenä kokonaan.

Niin ei kuitenkaan tarvitse olla. Omaa kehoa voi ja saa rakastaa, olipa se millainen tahansa. Kilot eivät määritä muuta kuin kehosi painon.

3. Parannetaan terveydenhuollon suhtautumista lihavuuteen

Lukuisat keskustelut eripainoisten ihmisten kanssa osoittavat, että terveydenhuollon suhtautuminen ylipainoon on liian usein enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

“Sulla on tota painoa kertynyt, kannattaisi vähän laihduttaa” Ja siihen perään esittely jo viiden prosentin painonpudotuksen hyödyistä. Mutta tuleeko ammattilainen kysyneeksi ylipainoiselta kuinka monta kertaa tämä on jo yrittänyt enemmän tai vähemmän tuloksekkaasti laihduttaa? Painosta huomauttelu johtaa epätoivoisiin laihdutusyrityksiin, jotka pitkällä aikavälillä usein vain lisäävät painoa.

Entä kuinka järkevää on kehottaa ihmistä laihduttamaan, jos tämä on terve, mutta painoa on liikaa? Voiko ihmisen antaa olla rauhassa, jos olennaiset mittarit, kuten veriarvot, ovat kunnossa, vaikka BMI ei ihanteeseen asettuisikaan?

Voisiko terveydenhuolto olla ensimmäinen taho, jossa luovuttaisiin ajattelusta, että ylipaino on yksilön omaa epäonnistumista? Entä jos alettaisiin etsimään oikeasti toimivia apukeinoja ja tapoja auttaa ihmisiä?

4. Nostetaan mediassa esille kaiken kokoiset vartalot ilman kauhistelua

“Vau, raskauskilot pois kahdessa päivässä!” ”He ovat muuttuneet hirviöiksi, katso kuvat!” Ensimmäisen otsikon alla tietysti esitellään pikkuvauvan pyykkilautavatsaista äitiä, jälkimmäisessä lihonutta maailmantähteä. Kyllä, klikkauksia satelee, mutta mitä tällainen uutisointi jatkuvalla syötöllä tekee meidän kaikkien ihmiskuvalle?

Onko jokainen hinnalla millä hyvänsä laihduttanut ”onnistuja”? Ja jokainen lihominen syy kauhistella? Ja toisaalta taas jeesustella, kun taas yksi teinitähti on luisunut anoreksiaan? Mahtuisiko mukaan enemmän sisältöä, jossa ihmisen arvoa tai kauneutta ei mitata vain kilojen kautta?

5. Tuodaan liikunta- ja terveyspalvelut aidosti kaikkien ulottuville

Periaatteessa ovet liikuntapaikkoihin ovat avoinna kaikille fyysisesti, mutta ovatko ne avoinna myös henkisesti? Näkyykö liikuntapaikkojen kuvastoissa juuri koskaan muita kuin äärimmilleen treenattuja kehoja? Onko minkä kokoisen tahansa helppo tulla mukaan ja saada osakseen asiallista kohtelua ilman turhia olettamia tai huomautuksia?

Liikunnan ilot ja hyöty kuuluvat jokaiselle, mutta edelleen merkittävästi ylipainoinen ihminen kokee usein henkisen kynnyksen mukaan lähtemiseen liian korkeaksi. Voisiko sitä kynnystä tästä eteenpäin yhdessä madaltaa?

Tämä on minun manifestini vuodelle 2017. Tammikuussa mikään ei ala, paitsi korkeintaan elämä, jos se on kutistunut laihduttamisen ja kehonkuvan ongelmien takia yhdeksi onnistumisten ja epäonnistumisten kehäksi.

Mistään ei tarvitse luopua, vaan elämään saa päinvastoin ottaa mukaan niitä asioita, jotka tekevät itselle hyvää. Ei lopeteta elämästä nauttimista, vaan mieluummin lopetetaan jatkuva kalorien kyttääminen ja kehon mittaaminen. Kun elämästä kuorii pois ulkoa asetetut pakot, alkaa taas aidosti kuulla, millaiseksi haluaa oman elämänsä rakentaa.

Professori: ”Tylsääkin saa olla – välillä voi vain istua paikallaan ja levätä”

”Työnnän lapsia ulos ovesta, kolme reppua kädessä, on kauhea kiire ja puhelin soi. Siinä kiireen sumussa ajattelen, että olen supertehokas, kun vastaan puhelimeen. Seuraavassa hetkessä olen astunut jäiselle portaalle ja olen mukkelismakkelis maassa”, selittää entinen pankinjohtaja, nykyinen stressivalmentaja ja Stressikupla-kirjan kirjoittaja Miia Huitti.

Suomessa sattuu vuosittain yli miljoona tapaturmaa, ja tapaturmat ovat neljänneksi yleisin kuolinsyy. Näissä tilastoissa olemme Euroopan kärkiluokkaa. Suurin osa tapaturmista sattuu kotona, ja iso syyllinen vahingoissa on kiire. Tuo arjen tuttu peikko.

”Kun on kiireinen, selviytyminen on tärkeintä. Mieli juoksee sekaisin tulevassa ja menneessä: ’sitku saan lapset päiväkotiin’ tai ’tulikohan kurahousut mukaan’. Se, että mieli laukkaa omissa maailmoissaan on vaarallisinta – seuraavassa hetkessä sitten keräilen tavaroita ja itseni portaiden alapäästä ja tajuan, mitä olisi voinut käydä”, Miia Huitti sanoo.

Eräs lapsiperhe raportoi Facebookissa pommiin nukkumisesta ja siitä, kun kurahousut unohtuivat kotiin. Isä päätti heittää ajan säästämiseksi kurahousut parvekkeelta alas. Lopputuloksena oli se, että kurahousut killuivat puun latvassa.

Tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta toteaa, että kiire aiheuttaa käytöksen tasolla hätäilyä, huolimattomuutta ja alttiutta virheille. Kun kiireessä kurahousut killuvat puussa, kiireen tuntu vain lisääntyy entisestään. ”Lapsiperheissä todellinen kiire on hyvin tyypillistä: pitää ehtiä moneen paikkaan ja työ- ja hoitomatkat voivat olla pitkiäkin. Mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että tuo kiire kestää vain muutaman vuoden.”

Huitti kehottaa miettimään kiireen keskellä läpi neljä kysymystä:

1. Onko tämä kiire totta?
2. Oletko ihan varma, että se on totta vai onko se toimintamalli?
3. Mitä minussa (kehossa, mielessä, käyttäytymisessä) tapahtuu, kun olen kiiretilanteessa?
4. Mitä jos minulla ei olisikaan tällaista toimintamallia kiireessä?

Kiirekäyttäytyminen ja sen myötä stressi voi jäädä olemisen tavaksi, toimintamalliksi, vaikka aina ei olisikaan kiire. Jos tekee koko ajan montaa asiaa yhtä aikaa ja mieli ja keho käyvät kierroksilla, voi olla vaikea rauhoittua ja pysähtyä silloin, kun se (yhtäkkiä) onkin mahdollista. Esimerkiksi lisääntynyt laitteiden käyttö lisää kiireen tuntua elämässä: Japanista kuuluu huhuja, että siellä puhelinten pitää olla vedenkestäviä, koska puhelimet otetaan mukaan suihkuun. Ensin saattaa huvittaa, mutta sen jälkeen kauhistuttaa. Jos selaa samalla Facebookia, kun tekee ruokaa, aivot ovat multitasking-tilassa. Siitä ei välttämättä ole enää pitkä matka luuri kainalossa suihkuun.

”Kun näköaisti sidotaan toisaalle, olemme alttiita myös tapaturmille. Esimerkiksi portaissa on haastavaa katsoa samalla puhelinta ja astua tarkasti”, Partonen sanoo. Kadulla törmätään tolppiin ja toisiin ihmisiin, kun katse on puhelimessa. Kotona perheriidan saattaa saada aikaan siitä, että lego oli lattialla – mutta missä oli sillä hetkellä astujan huomio?

Huitti kehottaa kiireen tunteen vallitessa valitsemaan tavoitteeksi päämäärän sijaan oman tilan: ”Jos tavoite on ulkoinen – vaikka jokin suoritus – stressi laajenee ja pakka alkaa hajoilla. Jos taas pyrkii pysymään rauhallisena ja luottavaisena, energiaa säästyy enemmän itse tekemiseen. Mikä taas helpottaa kiirettä.”

Tutkimusprofessori Partonen suosittelee tyytymään siihen, että tekee yhden asian kerrallaan: ”Kun tekee ruokaa, tekee ruokaa. Kun vaihtaa lamppua, vaihtaa lamppua. Kun käy suihkussa, käy suihkussa. Kun kävelee portaita, kävelee portaita.”

Jos näin yksinkertainen elämä kuulostaa tylsältä, metodia voi kutsua vaikka arjen mullistavaksi Mindfulnessiksi: mitä ikinä teetkin, tee se tietoisesti ja keskittyneesti.

Uskallatko sanoa oikeille asioille kyllä – ja väärille ei?

Yksi ihmisenä kasvamisen suurimmista haasteista on ollut oppia sanomaan kyllä ja ei oikealla hetkellä.

Aiemmin sanoin kyllä vähän kaikelle, mitä luulin, että minun täytyy tehdä. Sanoin aina kyllä ystäville, koska pelkäsin muuten jääväni porukan ulkopuolelle. Sanoin kyllä myös ihmisille, joiden seurassa voin huonosti. Luulin, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa.

Samaan aikaan sanoin ei monelle sellaiselle asialle, josta salaa haaveilin. Tai olisin haaveillut, jos olisin osannut antaa itselleni luvan siihen. Mutta pienestä pitäen olin oppinut, että mistään kovin ihmeellisestä on elämässä turha haaveilla – siksi mieleni rakensi minun ja haaveitteni väliin korkeat muurit. Sanoin automaattisesti monelle ihanalle asialle ei.

Lopulta henkinen kuorma kasvoi liian suureksi kantaa. Velvollisuudet tunkivat iholle ja ihon alle, elämä oli täynnä ahdistusta. En osannut pitää mitään kauempana minusta – paitsi korkeintaan sen, mitä todella halusin.

Kun opettelin sanomaan ei, esiin nousivat pelot. Mitä tapahtuu, kun kieltäydyn? Menetänkö samalla kaiken? Kun alkaa asettaa itselleen rajoja, se koettelee myös muita. Millaisia tunteita heissä herää, kun sinä et enää suostukaan? Muista, että se on heidän paikkansa kasvaa.

Kun opettelin sanomaan kyllä, esiin nousivat rajoittavat uskomukset. Minäkö muka pystyisin? Uskallanko, osaanko? Entä jos epäonnistun? Lisää pelkoja pulppuili pintaan.

Egoni epätoivoisia huutoja ei kuitenkaan ollut pakko kuunnella. Annoin haavojen nousta pintaan, mutta en antanut itseni uskoa, että ne olisivat pysyviä. Kuitenkin nämä vaiheet tarvittiin, jotta aloin löytää tieni kohti ydintä: kuka minä pohjimmiltani olen.

Piti uskaltaa koetella muita, jotta he näkevät voimani ja tietävät, mihin asti minua voi haastaa. Piti uskaltaa koetella itseään, jotta näen oman voimani itse ja ymmärrän, miten suunnattoman pitkälle voin itse haastaa itseäni. Muiden suuntaan löytyivät terveet rajat, mutta maailman suuntaan löytyi rajattomuus.

Muiden suuntaan löytyivät terveet rajat, mutta maailman suuntaan löytyi rajattomuus.

Uskallatko sanoa kyllä itsellesi ja unelmillesi? Osaatko sanoa ei arkiselle hälinälle ja vaalia luovuuttasi? Kasva kirjoittajaksi -etäretriitti (la 14.8., tallenteet saatavilla) auttaa pohtimaan näitä kysymyksiä. Tule mukaan kohtaamaan sisäinen kriitikkosi ja houkuttelemaan esiin luova unelmasi – tämän päivän harjoituksissa et voi epäonnistua! Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täällä.

Kurahousut puussa ja muita arjen kiirehullutuksia

Huitti kehottaa miettimään kiireen keskellä läpi neljä kysymystä:

1. Onko tämä kiire totta?
2. Oletko ihan varma, että se on totta vai onko se toimintamalli?
3. Mitä minussa (kehossa, mielessä, käyttäytymisessä) tapahtuu, kun olen kiiretilanteessa?
4. Mitä jos minulla ei olisikaan tällaista toimintamallia kiireessä?

Jos näin yksinkertainen elämä kuulostaa tylsältä, metodia voi kutsua vaikka arjen mullistavaksi Mindfulnessiksi: mitä ikinä teetkin, tee se tietoisesti ja keskittyneesti. Professori Partonen haluaa muistuttaa vielä yhdestä tärkeästä asiasta:

”Tylsääkin saa olla. Välillä voi vain istua paikallaan ja levätä.”

Puhdista kehoasi virkistävällä vihermehulla

Loppuvuoden ruokajuhlien jälkeen on hyvä hetki kääntää katseet kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin. Elimistöömme kertyy jatkuvasti erilaisia myrkkyjä. Ne saattavat siirtyä kehoomme esimerkiksi syömämme ravinnon, pakokaasujen, kemikaalien ja muiden ympäristömyrkkyjen kautta. Terve keho pyrkii kuitenkin tasapainottamaan elimistön tilaa jatkuvasti. Voimmekin itse omilla elintavoillamme auttaa kehoa tässä elintärkeässä puhdistustyössä.

MUISTILISTA KEHON PUHDISTUKSEN TUEKSI

Käytä runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Näin turvaat muun muassa vitamiinien, entsyymien, kivennäisaineiden, mineraalien ja kuitujen saannin
Valitse luomua, jolloin vältät altistustumasta kasvien ja hedelmien myrkky-ja kemikaalijäämille
Muista kuitujen tarpeellisuus
Syö aina mahdollisuuksien mukaan niin sanottua elävää ravintoa. Ruoka joka säilyy yli 3-4 päivää ei ole kehollesi optimaalisinta rakennusainetta
Vältä sokeria ja prosessoituja elintarvikkeita
Valitse välillä nestemäinen ravinto. Se imeytyy nopeammin kehosi tarpeisiin ja sen prosessointi kuluttaa vähemmän kehosi energiavarastoja
Käytä monipuolisesti värejä
Juo noin 2 litraa puhdasta vettä joka päivä, tällä tehostat munuaisten työtä kehosi puhdistuksessa

VIRKISTÄVÄ VIHERMEHU

2 kokonaista luomu kurkkua

2 vartta luomu selleriä

2 vihreää luomu omenaa

2 luomu sitruunaa

20 g tuoretta luomu inkivääriä

100 g tuoretta luomu pinaattia

VALMISTUSOHJE: Huuhtele kasvikset ja omena huolellisesti juoksevan veden alla. Kuori inkivääri ja sitruuna. Mehusta kaikki aineet mehustimessa ja nauti tuoreena.

Kurkku: Nauti kurkku kuorineen, jotta saat hyödynnettyä sen terveysvaikutukset. Kurkku sisältää muun muassa K, C –ja A-vitamiinia. Kurkku myös vähentää kehon turvotusta

Selleri: sisältää muun muassa kaliumia, magnesiumia, A-vitamiinia sekä kuituja. Selleri puhdistaa kehoa myrkyistä, laskee stressihormonien tuotantoa ja alentaa verenpainetta

Omena: Syö omena kuorineen terveysvaikutusten takaamiseksi. Omena sisältää muun muassa C-B-ja E-vitamiineja sekä flovonoideja ja kuituja. Sen sisältämä pektiini hoitaa myös paksusuolen limakalvoa

Sitruuna: Sitruuna sisältää muun muassa kaliumia ja ravintokuitu pektiiniä. Se on maultaan hapan mutta muuttuu kehossa emäksiseksi. Sitruuna myös tukee ruoansulatusta ja suojelee soluja vaurioilta

Inkivääri: On luonnon oma lääke tulehduksia vastaan. Se vahvistaa elimistön sisäistä puolustusjärjestelmää. Inkivääri myös nopeuttaa aineenvaihduntaa ja vilkastuttaa ruoansulatusta

Pinaatti: Sisältää reippaan kattauksen vitamiineja, kuten A-ja K-vitamiinia, omega 3- rasvahappoja ja foolihappoa. Sen sisältämä luteiini edistää myös silmien terveyttä.

Assistentista parantajaksi – Tieni isoon elämänmuutokseen

Sisäisen äänen viesti

Muistan vieläkin sen hetken 17-vuotiaana, kun Tapiolan lukion auditorion lavalla seistessäni mieleeni nousi vahvasti ajatus, että minun kohtaloni on jotain aivan muuta kuin perinteinen yhdeksästä viiteen –elämä. Siitä mitä se tulisi olemaan, minulla ei ollut mitään aavistusta. Elämä eteni varsin tavanomaiseen tapaan: kirjoitin ylioppilaaksi, pääsin opiskelemaan ja tein opinnot sinnikkäästi loppuun vaikka tunsin olevani täysin väärässä oppilaitoksessa. Uskomus ”Se minkä aloittaa, täytyy viedä kunnialla loppuun” soi päässäni. Kadehdin opiskelukaveriani, joka löysi oman juttunsa ja vaihtoi rohkeasti koulua.

Opiskelujen loppusuoralla pääsin töihin Nokia Networksiin henkilöstöassistentiksi. Koin ylpeyttä saadessani pestin niin arvostetusta yrityksestä, mutta itse työ osoittautui yksitoikkoisuudessaan puuduttavaksi ja huonojen johtamistaitojen takia henkisesti kuormittavaksi. En myöskään pitänyt siitä, että joku toinen saneli sen mitä minun pitää tehdä, miten se pitää tehdä, ja milloin saan pitää lomaa. Unelma itsenäisestä asiantuntijatehtävästä kyti sisälläni. Työuupumuksen seurauksena päätin vaihtaa työnantajaa ja päädyin yli seitsemäksi vuodeksi tunnettuun suomalaiseen muotitaloon markkinointiassistentiksi. Sinä aikana perustin perheen ja toisen äitiyslomani aikana sisäinen kutsumus tehdä jotain merkityksellisempää todella roihahti liekkeihin äitini vakavan sairauden myötä. Ajattelin ettei minulla ole elämää hukattavaksi, ja samalla halusin oppia pitämään mahdollisimman hyvää huolta itsestäni ja löytää keinoja siihen, miten voin auttaa myös muita.

Toisen äitiyslomani aikana sisäinen kutsumus tehdä jotain merkityksellisempää todella roihahti liekkeihin äitini vakavan sairauden myötä.

Sisäinen palo vie eteenpäin

Ryhdyin hoitovapaalla ollessani opiskelemaan kaikkea mahdollista mikä liittyy henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin: mielen voimavarat, positiivinen psykologia, psyykkinen valmennus, energialääketiede, ravitsemus. Valmistuin lyhyessä ajassa Elämäntaidon valmentajaksi, NLP-kouluttajaksi, reikihoitajaksi, ja ThetaHealing-opettajaksi. Tiesin haluavani auttaa ihmisiä voimaan paremmin, sillä ymmärsin nyt äitini kuolemaan johtaneen sairauden henkiset ja energeettiset taustatekijät. Ryhdyin tekemään vapaaehtoistyötä NLP-Akatemialla ja Uskalla Innostua –tiimissä. Rohkeuteni ei kuitenkaan vielä riittänyt siihen, että olisin jättänyt päivätyöni ja hypännyt täysin rinnoin uuteen. Palattuani töihin toisen hoitovapaani päätyttyä, elämä teki ratkaisun puolestani: sain lähtöpassit tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Rohkeasti kohti uutta

Olin kauhuissani ja riemuissani yhtä aikaa. Kymmenen kuukautta keräsin rohkeutta perustaa oman yrityksen ja ryhtyä täysipäiväiseksi valmentajaksi ja energiahoitajaksi. Tärisevin käsin kannoin yrityksen perustamiskaavakkeet Patentti- ja rekisterihallitukseen. Siitä se lähti – turhauttavan hitaasti – mutta lähti kuitenkin. Kuin ihmeen kaupalla selvisin kerta toisensa jälkeen yrittäjäntaipaleella eteeni tulleista haasteista ja aina kun mietin lopettamista jonkin vastoinkäymisen uuvuttamana, tapahtui jokin ihme, joka palautti uskoni itseeni ja käänsi vaikean tilanteen voitoksi. Tämän ansiosta minulle on vuosien mittaan kehittynyt vankka usko siihen, että kun kuljemme itsellemme oikeaa polkua, elämä kyllä avittaa meitä eteenpäin.

Minulle on vuosien mittaan kehittynyt vankka usko siihen, että kun kuljemme itsellemme oikeaa polkua, elämä kyllä avittaa meitä eteenpäin.

Vinkkejä muutokseen

Mitä vinkkejä elämänmuutokseen voisin sinulle antaa kokemukseni pohjalta?

Kuuntele mitä sydämesi kuiskii – se on viisaan sielusi puhetta.
Käytä järkeä, mutta älä koita ratkaista sitä mikä on sinun paikkasi tässä maailmassa puhtaasti järjellä. Pelkät järkiperusteet tuottavat monesti suht’ turvallista, mutta valitettavan merkityksettömältä tuntuvaa elämää. Kiinnitä huomiota siihen mistä innostut ja minkä pariin voisit uppoutua tuntikausiksi.
Tunne itsesi. Jos taloudellisten riskien ja stressinsietokykysi on alhainen, tee sellainen suunnitelma jota noudattamalla turvaat taloudellisen selustasi ja voit siirtyä kohti unelmaasi askel askeleelta ottamatta ylisuuria riskejä.
Lue, opiskele, kehitä itseäsi ja avarra ajatusmaailmaasi. Tukeutumalla sellaisiin vanhoihin uskomuksiin ja toimintamalleihin joilla olet luonut nykytilanteesi, et voi odottaa luovasi jotain täysin toisenlaista.
Ympäröi itsesi kannustavilla ihmisillä ja kysy neuvoa sellaisilta jotka ovat jo onnistuneet elämänmuutoksessa ja siinä mitä sinä tavoittelet. Oma äiti, sisko tai ystävä ei ole välttämättä paras neuvonantaja. Itse olen käyttänyt mentoria kun olen tarvinnut buustausta eteenpäin.
Muista että vastoinkäymisiltä ei välty kukaan. Ne kuuluvat elämään ja niistä voi oppia. Moni luovuttaa juuri onnistumisen kynnyksellä. On viisautta tietää milloin mennä sinnikkäästi eteenpäin ja milloin on syytä korjata suuntaa tai tehdä jotain toisella tavalla.
Pidä huolta itsestäsi ja pidä hauskaa! Lepo ja huvittelu on parasta lääkettä jaksamiseen ja luovuuden herättelyyn. Elämänmuutos edellyttää voimavaroja ja luovaa ongelmanratkaisukykyä.
Opettele pyytämään apua ja ottamaan apu vastaan. Harva meistä jaksaa yksin ja osaa kaikkea tarvittavaa.