Joidenkin parien seksielämä lähtee käyntiin heti ensi kerrasta alkaen helposti. Toiset parit taas löytävät yhteisen rytmin hitaammin. Jotkut elämän tapahtumat kuten vaikkapa lapsen syntymä tai työstressi, voivat tuoda seksielämään hetkellistä rasitusta. Ei pidä luulla, että ”tällaista tämä nyt on”. Jos ajattelet näin, se on kuin luulisit peruskuntosi olevan aina samanlainen. Sehän ei pidä lainkaan paikkaansa. Asioita voi miltei aina muuttaa tekemällä niille jotakin.
Seksielämä paranee toki ajan myötä, kun esimerkiksi parin välinen luottamus sekä oman ja toisen kehon ymmärtäminen syvenee, mutta se paranee myös harjoittelemalla.
Minkälaisia harjoituksia voi tehdä, jotta seksielämä syvenee?
Tunneyhteyden tason harjoituksia, joissa kasvatatte ymmärrystä, luottamusta, välittämistä, lempeyttä ja kiintymystä
Teknisen tason harjoituksia, joissa opettelette käytännön tasolla esimerkiksi mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, mikä kiihottaa, mikä asento toimii
Tunneyhteyden tason harjoitukset ovat todella antoisia. Ne vaativat sen, että pari ottaa aikaa kohdata toisensa. Se saattaa tuntua aluksi ujostuttavalta tai kiusalliselta, mutta lopulta on valtavan rentouttavaa kohdata toinen aidosti ja antaa myös itsensä tulla nähdyksi.
Voi olla helpompaa kohdata jonkin harjoituksen avulla sen sijaan, että istuisitte vain sohvalla ja päättäisitte kohdata syvällisesti. Kirjassani Sydämen seksi on paljon keskustelu- ja kosketusharjoituksia, joiden avulla on helppoa ja luontevaa kohdata. Katsasta myös Layla Martinin Couples Masterclass -video, joka sisältää kolme erilaista kohtaamisharjoitusta. Video on maksuton, ja voit kuunnella sen tästä.
Teknisen tason harjoituksissa voit luvan kanssa kysyä kumppaniltasi kaiken, minkä olet aina halunnut tietää: ”Onko tällainen silittävä kosketus hyvä, vai onko parempi puristaa hieman?” tai ”Olen aina halunnut kokeilla tällaista asentoa. Onnistuisiko se niin, että nostat jalkasi tähän?”
Teknisen tason harjoitukset ovat siitä ihania, että teidän ei tarvitse pitää yllä eroottista tunnelmaa, vaan voitte keskustella seksielämään liittyvistä asioista neutraalisti. Kun olo on varma, tiedätte, mikä toimii ja mistä toinen pitää. Silloin rakastellessa voi keskittyä nauttimiseen. Asiat muuttuvat ajan mittaan, joten on kiinnostavaa keskustella asioista aina uudelleen.
Seksielämä syvenee, kun sitä vaalii. Seksielämä kehittyy myös itsestään, muttei kannata jättää tätä upeaa mahdollisuutta käyttämättä. Mitä enemmän harjoittelette, sitä luontevammalta se tuntuu.
Harjoitukset ovat rentouttavia ja nautinnollisia, ja niiden avulla voitte vapauttaa myös joko fyysisen tai emotionaalisen tason asioita, jotka ovat estäneet läheisyytenne syvenemistä.
Syventykää, keskustelkaa, jakakaa ja nauttikaa!
Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Tämä tarina kertoo naisesta, joka kaipasi itselleen kumppania ja kotia. Jo viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan hän oli etsinyt sitä oikeaa. Vaikka ehdokkaita oli ollut, kukaan ei tuntunut pitkällä tähtäimellä sopivan siihen muottiin. Niinpä ennen pitkää suhteet kariutuivat. Usein nainen vaihtoi asuinpaikkaansa löytäessään seuraavan lupaavalta näyttävän kohteen.
Oli myös kausia, jolloin hänellä ei ollut sitä ketään. Noina aikoina hän kuumeisesti etsi sitä oikeaa. Aina kun joku vaikutti siltä, että tässä se nyt voisi olla, hän huomasi mielensä kiihtyvän kovasti. ”Voisiko tämä olla se?” ”Pitäisikö minun nyt kuitenkin muuttaa sinne?” ”Olisiko se kuitenkin minun paikkani?”
Tämän kaltaiset ajatukset veivät ison osan hänen huomiostaan. Toisina hetkinä hän myös huomasi maalailevansa mielessään sitä, millaista se sitten olisi siellä ja tuon ihmisen kanssa. Usein nuo mielikuvat saivat hänet unohtamaan sen millaisia asioita konkreettisessa todellisuudessa oikeasti tapahtui. Haaveiltu kumppani saattoi olla jo naimisissa tai hän saattoi unohtaa ajatella sitä, että asuinalue, jota hän pohti, ei ollut hänelle millään tavalla tuttu tai edes mieluinen.
Joka kerta tuntui ja näytti siltä, että tuo uusi paikka, uusi ihminen ja uusi työ toisi hänelle sen mitä hän kaipasi. Että sitten hän tietäisi kuka hän on, olisi onnellinen ja hänen paikkansa maailmassa paljastuisi. Miksipä siis ei etsiä? Sehän tuntui olevan ratkaisu siihen, mitä hän kaipasi.
Nainen ei kuitenkaan tiennyt sitä, että samaan aikaan kun hän etsi kovasti sekä sitä mitä hänen kuuluisi olla, kumppania, joka olisi se oikea että paikkaa, jossa hänen olisi hyvä olla, nuo asiat koettivat löytää häntä.
Hänen nykyisen asuinpaikkansa lähettyvillä asui useampikin mieshenkilö, joka etsi itselleen sopivaa naista. Nämä olivat miehiä, joiden elämässä oli oikeasti tilaa naiselle. Sellaisia, joiden kanssa olisi voinut rakentaa perhettä, kokea vanhemmuuden iloja ja kasvaa yhdessä.
Mieshenkilöt kuljeksivat toisinaan lähellä naisen asuntoa, tietämättä tarkemmin, miksi valitsivat juuri tuohon suuntaan vievän lenkkipolun tai miksi valitsivat tänään ajaa kotiin normaalista poikkeavaa kiertotietä pitkin. Markku, eräs miehistä, työskenteli postimiehenä. Hän oli oikein mukava sekä tasapainoinen kaveri ja kävi kerran jopa lähellä naista, toimittaessaan pakettia naisen kotiin. Kun hän soitti ovikelloa, kukaan ei vastannut. Mies ei ymmärtänyt miksi, mutta jostain syystä juuri tänään häntä harmitti tavanomaista enemmän se, ettei asiakas ollut paikalla vastaanottamassa pakettia.
Samaan aikaan nainen istui työpaikkansa taukohuoneessa, jossa hän oli tunnin ajan selannut puhelimessaan olevan treffi-palvelun vaihtoehtoja, tuntien sisällään yksinäisyyttä ja turhautuneisuutta. Kun hän uupui tähän ja sulki puhelimen, hänen mieleensä tulvi ajatuksia siitä kannattaisiko hänen jatkaa enää nykyisessä työssään vai alkaa jo katsella uusia uria. Kenties jotain, jossa olisi ollut enemmän vastuuta ja haastetta. Kuten ehkä arvaat, asuinpaikan ja kumppanin lisäksi hän etsi edelleen myös itselleen oikeaa työtä.
Usein etsiminen tuntuu oikealta ratkaisulta sen sijaan, että avaisimme silmämme tälle hetkelle.
Toimiston toisessa huoneessa hänen esimiehensä mietti, kenelle he voisivat antaa lisää vastuuta yhtiön kehittyessä. Hän kävi mielessään vaihtoehtoja läpi mutta sivuutti tarinan naisen, koska tällä oli tapana tehdä vain lyhyitä määräaikaisia sopimuksia. He kaipasivat ihmistä, joka valitsi paikakseen juuri nyt tuon yhtiön. Jonkun, joka nauttisi vastuusta ja työn haastavuudesta.
Tarinan naisen tilanne on kenties sinullekin jollain tapaa tuttu. Se, että etsimme omalla tavallamme sitä jotain, jota kaipaamme ja joka meistä tuntuu puuttuvan. Tarina kertoo meille kuitenkin myös siitä, että se mitä etsimme etsii myös meitä.
Voimme omassa elämässämme kysyä, aiommeko toimia kuten tarinan nainen ja jatkaa etsimistä? Tuoko ulkopuolelta etsiminen ja olosuhteiden muuttaminen sitä mitä kaipaamme? Vai jatkammeko omaa tarinaamme sen sijaan palaamalla kotiin. Itsemme äärelle, tutustuen kaipuuseen, jota tunnemme sisällä?
Koetammeko muuttaa tilannetta muuttamalla ulkoisia asioita ja sivuutamme samalla itsemme?
Ohitammeko sen, että voimme eheytyä ihmisinä ja alkaa vetää puoleemme tuota eheyttä ilman, että meidän tarvitsee etsiä sitä kuumeisesti.
Jääkö se huomaamatta, että pysymällä paikalla elämässämme, tarvitsemamme asiat voivat oikeasti löytää meidät.
Jätämmekö ammentamatta siitä vanhasta viisaudesta, että hyvinvoiva ihminen kutsuu puoleensa hyviä asioita.
Vai valitsemmeko haastavamman mutta aidosti palkitsevan tien. Sen, että lakkaamme etsimästä ja alamme elää läsnä omassa elämässämme.
Haluan ajatella, että tarinan nainen kohtasi kotimatkallaan bussissa itseään muistuttavan naishenkilön. Kuunnellessaan tämän puhuvan tavoittelemalleen mieshenkilölle puhelimessa, nainen havahtui siihen tosiasiaan, että hän pakenee itseään ja hänen yrityksensä ratkaista tilannettaan ovat joka kerta tuottaneet saman tuloksen.
Toivon, että siinä kohtaa hän valitsi toimia toisin ja käveli paikalliseen kauppakeskukseen ostamaan uudet verhot kotiinsa, jonka kaunistamisen hän oli sivuuttanut miettiessään seuraavaa paikkaa, jossa hän kenties viimein olisi onnellinen.
Rohkenen kuvitella, että hän valitsi olla sivuuttamatta omaa kaipuutaan ja sen sijaan alkoi pitää itsestään huolta, tutustua itseensä paremmin ja antaa omalla rakkaudellaan kodin rakentua juuri sinne, missä hän nyt on.
Tutustuessaan itseensä hän alkoi arvostaa rehellisyyttä. Kuukauden päästä hän otti työpaikallaan puheeksi sen, että hän on pohtinut kaipaavansa kenties lisää vastuuta. Sekä hänen että esimiehen yllätykseksi he etsivät molemmat samaa asiaa. Tämä vahvisti naisessa orastanutta tunnetta siitä, että ratkaisuja ei tarvitse hakea kuumeisesti ulkoa. Riittää, että on rehellisesti oma avoin itsensä ja jollain hassulla tapaa elämä järjestyy sen mukaan. Juuri kuten on hänelle tarpeen.
Oikeat ystävätkin löytävät meidät kun annamme itsemme olla sitä mitä olemme. Silloin he voivat viimein tunnistaa meidät.
Aiemmin nainen oli myös yrittänyt antaa itsestään toisille ihmisille, jotta hänen ihmissuhteensa voisivat antaa hänelle rakkautta, jota hän kaipasi. Silti hän oli aina kokenut, etteivät nuo suhteet olleet täyttäviä. Sellaisia, jotka tapahtuisivat luonnollisesti ja vailla hänen vaivan näköään. Tulevina kuukausina hän yllätyksekseen löysi itsensä useamman kerran viettämässä juuri tällaista vaivatonta aikaa uuden ihmisen kanssa. Esimerkiksi samanikäisen naisen, joka oli pyytänyt häntä syömään sen seurauksena, että hän oli kertonut jumppatunnin päätteeksi pukuhuoneessa jotain tavallisen inhimillistä ja avointa itsestään.
Kumppanin kaipuuta hänen oli vaikeinta sietää. Mutta hän näki vaivaa tutustuakseen tunteeseen sen sijaan, että olisi pyrkinyt poistamaan tuon kaipuun. Sen seurauksena hänelle alkoi käydä selvemmäksi se, että hän todella halusi olla äiti ja jakaa itsensä toisen itsenäisen ihmisen kanssa. Joinain iltoina hän hymyili hieman nolonakin sille, millaisista ihmisistä hän oli etsinyt ratkaisua. Nehän olivat kuten hän, etsimässä helpotusta vaikeaan oloonsa toisista. Eivät he olleet sellaisia miehiä, jotka häntä oikeasti kiinnostivat. Vaikkakin haavekuvien tuottamat tunteet olivat olleet toisinaan hyvin vahvoja.
Eräänä päivänä nainen odotti ystävältään tilaamaansa taulua saapuvaksi kun ovikello soi. Kävellessään ovea kohti hän huomasi tuntevansa itsensä yllättävän jännittyneeksi. Oli kuin vatsakin olisi ollut yhtäkkiä sekaisin. Hikoilevin käsin hän avasi oven ja sen ulkopuolella seisoi postimies. Markku, luki hänen vasemman rintamuksen nimikyltissä.
Oli kulunut kaksi vuotta siitä kun nainen valitsi alkaa tutustua itseensä ja saapua paikalle elämäänsä sen sijaan, että etsi sitä toisaalta. Hymyillessään hikoilevin käsin Markulle, aika tuntui pysähtyvän ja oli kuin elämä olisi näyttänyt hänelle pikakelauksena koko viimeisen kaksi vuotta. Sen, miten jokainen tehty valinta kuljetti kohti tätä hetkeä. Sen miten elämä oli alkanut ravita häntä lahjoillaan siitä hetkestä, kun hän saapui paikalle ja kärsivällisesti antoi asioille tilaa avautua. Että elämä rakentui hetki hetkeltä sen seurauksena, että hän otti nuo hetket vastaan.
Tuo kaksi vuotta oli hänen koeaikansa. Aika, jona hän osoitti sen, että hän on valmis huolehtimaan itsestään ja rakastamaan itseään. Olemaan ystävä itselleen ja kokemaan onnea ilman, että se tuli ulkoa.
Työpaikalla muutos tapahtui nopeammin koska rehellisyys oli helpompi asia oppia kuin rakkaus. Itsensä rakastaminen syvältä, sellaisista syvyyksistä, joihin törmäämme antautuessamme intiimille suhteelle, vei enemmän aikaa. Päivänä, jolloin nainen saapui siihen pisteeseen, että oma koti ja oma seura tuntuivat niin hyvältä, että ne olivat uuden taulun ansainneet, rakkaus häntä itseään ja elämää kohtaan oli kasvanut kukkaansa. Naisen elämä oli vakaa ja kukoisti. Niinpä Markku saapui jälleen hänen ovelleen. Mies, joka oli kaikkea sitä, mitä hänkin tänään. Aikuinen, rakastava, elämää syleilevä, vakaa ja jo oman paikkansa vastaanottanut.
Koti ei koskaan ollut missään toisaalla. Eikä nainen koskaan löytänyt etsimäänsä identiteettiä, sillä se odotti häntä ja naisen omaa kiinnostumista jokaisessa hetkessä. Näin uskon olevan meidän jokaisen kohdalla. Kaikki onni, mikä meille kuuluu, jokainen mahdollisuus, jonka tarvitsemme tullaksemme itseksemme, sekä kaikki se, mitä aidosti tarvitsemme, etsii meitä kokoajan.
Olennaista onkin kysyä: olenko kotona, jotta voin ottaa sen vastaan?
Jos haluat oppia taitoja, jotka olivat hyödyllisiä tarinan naiselle sen saamisessa mitä hän kaipasi, tule mukaan Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssille. Kurssi on auttanut jo satoja olemaan parempi ystävä ja ihminen niin itselleen kuin toisille.
Eron jälkeen saattaa kestää aikaa päästä yli exästä. Se on normaalia surutyötä, johon kuuluu erilaisia vaiheita. Teorioita ”normaalista” ajasta ylitse pääsemiseen on joskus esitetty, mutta lopulta se on kuitenkin yksilöllistä.
Ylipääsemiseen vaikuttaa esimerkiksi se, miten on erottu. Edes sillä ei ole väliä, kauanko suhde on kestänyt tai onko se ollut vasta tapailua. On tutkittu, että hylätyksi tuleminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin kipu. Tunteet voivat olla varsin voimakkaita etenkin silloin, jos ero tulee yllätyksenä. Silloin exään tai ex-heilaan voi jopa jäädä jumiin. Se taas estää uuden rakkauden tulemisen elämään.
Vaikka olisit itse halunnut erota, ajatukset saattavat silti jäädä pyörimään kehää. Järjellä olet hyvinkin voinut tietää, että suhde ei toimi, mutta tunteet ovat jääneet junnaamaan, että ehkä olisi pitänyt yrittää vielä kovemmin. Vielä kerran.
Saatat nähdä päiväunia yhteen paluustanne ja koetat poimia merkkejä ympäristöstäsi, tuleeko hän takaisin. Käytät valveillaoloajastasi kohtuuttoman paljon sen miettimiseen, ottaako hän vielä yhteyttä. Vai pitäisikö sinun tehdä se? Tajuaako hän, että te voisitte olla täydellinen pari (vaikka ette olleetkaan edellisellä yrittämällä)? Rakastaako hän sinua? Ehkä myös kidutat itseäsi ajatuksilla, joko hän tapailee jotakuta muuta ja jopa stalkkaat häntä somen kautta.
Syy, miksi haluat pitää kiinni exästäsi on se, että se antaa sinulle toivoa. Siten ei tarvitse kohdata sitä kipua, joka syntyy lopullisesta rakkauden päättymisestä. Siksi useat ihmiset mieluummin kieltävät tilanteen kuin ovat valmiita suruun. Vaikka sinulla olisi laastarisuhteita, voit silti olla tunnepuolella koukussa exään ja hyviin vanhoihin aikoihin – ja niin kauan kuin olet vielä kiinni exässä, et voi saadakaan kuin laastarisuhteita.
Exän perään haikailu voi olla myös vastuun välttelyä, sillä on helpompaa pitää yllä unelmaa kuin ruveta tutustumaan uusiin ihmisiin laittaen taas itsensä peliin. Suru on kuitenkin pakko käydä läpi, jos haluaa päästä suhteesta irti. Ensin se sattuu, mutta sitten vapauttaa. Exästä irti päästäminen on ainoa keino löytää tilalle uutta.
5 vinkkiä jumituksesta ylipääsemiseen:
1. Lopeta fantasioiden elättely ja ala elää elämääsi. Haikailet exäsi perään siksi, että sinulla on mielikuva siitä, millaista teillä OLISI voinut olla. Jos exä vain olisi ollut aloitteellisempi. Tai jos hän vain olisi pystynyt sitoutumaan. Mutta kun ei pystynyt. Näit ehkä exässäsi potentiaalin, jota hän ei koskaan käyttänyt. Toivot yhä, että hän muuttuisi ja alkaisi olla sellainen kuin millaisena sinä näit hänet.
Ehkä myös panostit suhteeseen niin paljon aikaa ja energiaa, ettet suostu myöntämään, että se ei riittänyt – SINÄ et riittänyt. Tai pähkäilet, annoitko sittenkään vielä kaikkeasi. Et halua luopua siitä unelmasta, jonka ehdit jo suunnitella teille. Mutta hän ei näe samaa, eikä välttämättä koskaan käytä potentiaaliaan. Käytä sinä omaa potentiaaliasi ja ala rakentaa uusia unelmia.
2. Unohda manipulointi ja ole rehellinen itsellesi. Manipulointi perustuu yritykseen kontrolloida toista. Kuitenkin ainoa ihminen, jota voit kontrolloida, olet sinä itse. Naisten yleisin virhe on ottaa exään yhteyttä ja yrittää puhua hänet ympäri. Jos miestä ei kiinnosta, häntä ei kiinnosta, etkä saa millään myyntipuheilla käännettyä tilannetta toiseksi. Sitä paitsi naiset ovat verbaalisesti miehiä lahjakkaampia ja monisanaisempia, mutta määrä ei todellakaan korvaa laatua, miesten mielestä.
Tai sitten voisit kokeilla seksiä – mutta älä. Seksi voi hyvinkin kelvata exälle, mutta se ei muuta mitään, jos hän ei edes harkitse paluuta yhteen. Seksillä ei ole välttämättä muuta merkitystä kuin että se on kivaa. Älä siis myy sieluasi ja pitkitä omaa irtipäästämisprosessiasi. Säästä itsesi on/off-suhteelta ja ole järkevä.Juuri niin, järkevä. Tässä tilanteessa ei ole hyvä kuunnella sydäntään, sillä sydämellä on ikävä tottumusta ja tuttuutta, eikä tuttu ole aina hyvä asia. On/off-suhteet ovat raastavia ja tuhlaavat kallisarvoista aikaasi.
3. Muistele sitä, miksi erositte. Saatat jumittaa exässäsi siksi, että muistelet hyviä hetkiänne tai sitä kun tapasitte. Voit alkaa pelätä, että kukaan muu ei koskaan tuntuisi samalta… Mutta hei, se on hyvä! Muista mitä tunsit silloin, kun erositte.
Voi olla, että myös exällä on yhä tunteita sinua kohtaan. Se ei silti tarkoita sitä, että hän olisi valmis parisuhteeseen tai että olisitte toisillenne sopivia. Voitte olla henkisesti aivan eri vaiheissa elämäänne, eikä teitä ole tarkoitettu yhteen, paitsi ehkä toistenne opettajiksi tietyssä elämänvaiheessa. Yhteenpaluu kuulostaa tietysti ajatuksen tasolla todella romanttiselta! Jos haluatte palata yhteen, se kannattaa tehdä vain, jos molemmat ovat oppineet jotain, ettekä aloita siitä mihin jäitte ja toista samoja ongelmia. Siihen oli jokin painava syy, miksi alunperinkin erositte – onko se syy poissa tai voitteko yhdessä työstää sitä?
4. Hyväksy tilanne ja keskity omaan paranemiseen. Tämä voi olla vaikeaa, etenkin jos olet tullut jätetyksi ilman mitään selitystä ja syytä. Silloin olet saattanut jumittua eroprosessissa ensimmäiseen vaiheeseen: kieltämiseen ja vastustamiseen. Käyt jatkuvasti mielessäsi keskusteluja jättäjän kanssa ja fantasioit siitä, että pääsisit vielä juttelemaan hänen kanssaan. Ajattelet, että ilman vastauksia et voi jatkaa eteenpäin.
Jossain vaiheessa sinun on pakko hyväksyä se, että suhde on ohi, etkä ymmärrä kaikkia syitä. Puhu etenkin sellaisten ystävien kanssa, jotka eivät ole heti neuvomassa tai hoputtamassa sinua pääsemään yli exästä, vaan jotka jaksavat kuunnella kipuiluasi. Kirjoita exällesi kirje, johon laitat kaikki ne asiat, jotka haluaisit hänelle kertoa. Kerro, mikä loukkasi, mitä ajattelet hänestä ja miltä sinusta nyt tuntuu. Lopeta kirje kiittämällä siitä, että sait kertoa hänelle tämän kaiken. Lopuksi polta kirje (jossakin turvallisessa paikassa!).
Hyväksy se, että exäsi tekee valintoja, joista et pidä. Hän saattaa ”käsitellä” eroa iskemällä heti uuden kumppanin. Hyväksy myös se, että sinulla on yhä tunteita häntä kohtaan. Älä taistele sitä vastaan, vaan käy suru läpi. Surematon suru voi muuttua masennukseksi, jos sitä ei kohtaa. Suruvaiheen jälkeen tulee normaalisti viha, mutta sokaisevakaan viha ei välttämättä poista rakkauden tunteita exää kohtaan. Viha ei neutralisoi rakkautta, vaan sen tekee anteeksianto.
5. Anna anteeksi. Voi olla, ettet tule koskaan saamaan anteeksipyyntöä, vaikka olisit sen ansainnut. Silti anteeksianto on se asia, jonka ansiosta päästät menneistä irti. Et anna anteeksi siksi, että hyväksyisit vääryyden, vaan siksi, että sinä itse saisit mielenrauhan. Teet palveluksen itsellesi. Jos et anna anteeksi, kovetat jonkin osan itsestäsi. Anteeksianto taas johtaa vapautumiseen ja selkeyteen, koska et haudo kostoa, vaan olet vapaa rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta.
Anteeksianto ei myöskään tarkoita sitä, että selität asiat exäsi parhaaksi, miksi hän käyttäytyi kuten käyttäytyi. Voit tuntea myötätuntoa häntä kohtaan, mutta sinä et saa ottaa vastuuta toisen ihmisen käytöksestä. Voit ymmärtää, että hänkin teki vain sen, mihin hän kykeni, eikä osannut parempaa. Muista, että anteeksianto voi olla pitkä ja aaltoileva prosessi. Anna anteeksi myös itsellesi! Teit valintasi ja päätöksesi aikoinaan sen hetkisten tietojesi ja taitojesi mukaan. Nyt olet viisaampi.
Kirjoittaja Mikko Reijonen auttaa työkseen ihmisiä kehittymään ja pyrkii ratkaisemaan oppimistarpeita erilaisten kokeilujen avulla. Hän uskoo, että jokainen päivä ja niissä sijaitsevat vuorovaikutustilanteet tarjoavat meille mahdollisuuden oppia jatkuvasti jotain uutta. Jos vain maltamme pysähtyä ja kuunnella toinen toistamme.
Keskustelin taannoin erään tuttavani kanssa siitä, kuinka paljon helpompaa elämä olisi, jos jokainen meistä uskaltaisi puhua toiselle suoraan. Jatkoimme yhteistä pohdintaa ja tulimme siihen lopputulokseen, että vaikka asia on monen tiedossa, harva meistä toimii niin. Pelkäämme, mitä toiset ajattelisivat, jos näkisivät syvälle sisimpäämme. Pelkäämme myös, että meidät hylätään, jos uskallamme kertoa miltä meistä tuntuu tai jos olemme jostain asiasta eri mieltä.
Moni meistä on rakentanut erilaisia suojamekanismeja itsensä ympärille, jottei tulisi satutetuksi. Kuinka usein pysähdymme pohtimaan, että näistä suojista voi niiden hyvän tarkoituksen lisäksi seurata myös paljon ongelmia? Mikä oikeastaan saa meidät rakentamaan näitä suojamuureja itsemme ympärille? Kuinka niitä voisi havaita ja ehkä jopa purkaa pois?
Kohtaamme elämässämme erilaisia tilanteita, jotka jättävät meille syviä arpia. Ne voivat olla vaikeita hetkiä lapsuudessa, nuoruudessa tai vaikkapa parisuhteessa. Näissä tilanteissa olemme yleensä jostain syystä kokeneet, ettemme kelpaa sellaisena kuin olemme. Moni pyrkii ratkaisuna piilottamaan niitä osia itsestään, jotka ovat olleet ”aiheuttamassa” näitä tilanteita.
Osa näistä yhteentörmäyksistä johtuu myös siitä, että osapuolet näkevät käsiteltävän asian täysin eri tavalla. Toinen osapuoli on esimerkiksi mielestään sarkastinen ja vitsikäs, kun taas toinen kokee tulleensa loukatuksi, muttei uskalla sanoa sitä ääneen. Yksittäisinä tilanteina tällaiset kokemukset ja hetkellinen puhumattomuus ei välttämättä tee pysyvää vahinkoa. Jatkuessaan pitkäkestoisesti, ne usein kasaantuvat ja todennäköisesti purkautuvat jossain vaiheessa ulos. Silloin on yleensä liian myöhäistä korjata enää asioita kuntoon.
Jokainen meistä tarkastelee maailmaa omasta elämänkatsomuksestaan ja kokemuksestaan käsin. Yhdelle edellä mainittu vitsi voi hyvinkin olla hauska, toiselle taas puolestaan mauton ja toisia loukkaava. Kolmannelle se ei välttämättä aiheuta minkäänlaista reaktiota, koska hän ei ymmärtänyt koko vitsiä.
Jokainen kokemus on silti yhtä arvokas ja todenmukainen. Kannattaako meidän siis arvostella toisen kokemaa, joka on hänelle yhtä todellinen kuin omasi? Entä, jos arvostelun sijaan olisimme kiinnostuneita siitä, miksi toinen osapuoli loukkaantuu? Voisimme havaintomme pohjalta kysyä esimerkiksi; ”Huomasin, että menit hiljaiseksi. Jäikö jokin asia painamaan mieltäsi?” Todennäköisesti huonoin ratkaisu olisi kyseenalaistaa toisen kokema – hänen todellisuutensa. ”Ethän sinä noin voi ajatella” tai ”eihän tuosta voi loukkaantua, se oli vaan vitsi”. Pelkkä erilaisuuden ymmärtäminen ei kuitenkaan yksinään poista suojamuureja. Miten siis voisi auttaa toista raottamaan todellista sisintään?
Kun uskaltaa tehdä itsestään ”haavoittuvan” toisen edessä, kertomalla rehellisesti omista ajatuksistaan, madaltaa se myös kynnystä toiselle tehdä samoin. Tilanteet, jossa saa itsensä kiinni miettimästä ”tämä on jotain, mitä ei yleensä sanota ääneen” tai ”jos sanon tämän, hän kuitenkin loukkaantuu”, voi olla hienovaraisia vinkkejä siihen, että olisiko nyt sopiva hetki tehdä toisin? Jos aiemmat keskusteluyritykset ovat syystä tai toisesta epäonnistuneet, voisi olla myös hyödyllistä miettiä, miten ottaisi tällä kertaa asian esille.
Entä, jos toista koskevien mielipiteiden ja hänen ajattelunsa arvostelun sijaan, kokeilisi kertoa enemmän omista havainnoistaan ja tuntemuksistaan? Eli yksinkertaisesti kertoa miltä sinusta tuntuu. Omaan kokemaan keskittymällä voi myös osaltaan vähentää tulkinnan riskiä ja vastaavasti kasvattaa mahdollisuutta tulla ymmärretyksi.
Tämäkin teksti on jäsentynyt useissa avoimissa ja raadollisen rehellisissä keskusteluissa, eri ihmisten kanssa. Toivon, että ajatukseni voisi haastaa juuri sinut miettimään, olisiko tänään hyvä päivä olla hieman avoimempi jollekin läheisellesi. Voisitko kertoa vaikkapa puolisollesi jonkin tuntemuksen, jota olet pitänyt sisälläsi jo pidemmän aikaa…?
Mistä meille syntyy käsitys siitä, mitä muut jaksavat ja mikä on normaalia? Yleensä joko siitä, mitä muut esittävät meille tai millaisia lausuntoja julkisuudessa annetaan.
Usein näemme muista vain ulkokuoren: Joku on timmissä kunnossa, mutta oireilee salaa ylikunnon kanssa. Joku on tehokas ja vauhdikas töissä, mutta kotona hän on niin väsynyt, että toistuvasti tiuskii perheelleen. Joku pukeutuu tyylikkäästi ja ajaa hienolla autolla, mutta iltaisin itkee itsensä uneen, koska on niin väsynyt.
Viime aikoina olen seurannut kauhulla esimerkkejä siitä, millaisia lausuntoja julkisuudessa annetaan ihmisenä olemisesta ja jaksamisesta. Kun luemme juttuja muista ihmisistä ja heidän selviytymisestään, meille saattaa tulla vääristynyt kuva esimerkiksi siitä, mihin muut pystyvät. Myös näkemys ”normaalista” vääristyy. Median kautta on tullut hurjaa viestiä esimerkiksi siitä, miten tiukille oma keho laitetaan:
IS 12.5.2019: [Paavo] Lipposelta on revennyt verisuoni, tilanne on hengenvaarallinen ja hänet leikattiin uudelleen. – – – [Päivi Lipponen:] ”Hän kävi lähellä kuolemaa monta kertaa. Olen valtavan iloinen ja helpottunut, että hän on nyt kunnossa ja että hänen vauhtinsa on entistä kiivaampi.”
Satakunnan Kansa 27.2.2019: Antti Rinteen sairastuminen Espanjassa oli kerrottua vakavampi – infarkti ja pakkonukutettuna kaksi viikkoa: SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo olleensa Espanjassa pakkonukutettuna kaksi viikkoa, jona aikana hänet ”pari kertaa herätettiin”. Lisäksi Suomessa pallolaajennuksella hoidetusta infarktista ”jäi pieni jälki sydämeen”. – – – [toimittaja kysyy:] ”Onko teidän vaaliohjelmaanne kevennetty aiemmista suunnitelmista?” [Rinne vastaa:] ”Kalenteri on aika hyvin täynnä. Viime viikolla kävimme sihteerin ja avustajien kanssa läpi kalenteria, ja kyllä siellä päiville töitä riittää.”
HS 12.2.2019: [Olli] Lindholm oli – – – tietoinen terveysongelmistaan. [Arno Kotro:]”Kirjassakin [Olli – Yhden miehen varietee] mainitaan tolkuttoman korkea verenpaine. Hän tiesi elävänsä veitsenterällä, vaikka oli lopettanut alkoholinkäytön ja urheili paljon.” Kotron arvion mukaan työnteko toi särön Lindholmin terveyteen. ”Hänellä oli jatkuvasti projekteja, unelmia ja haaveita bändin kanssa. Valtava työnteko oli toisaalta ihailtavaa, mutta samalla hän repi sillä ehkä itseään vähän hajalle.”
Tällaisista esimerkeistä nousee monta kysymystä: Miksi vauhdin pitää olla kova tai jopa kovempi kuin ennen? Mikä vauhdissa tekee ihmisestä enemmän ihmisen tai paremman ihmisen? Miten vauhti parantaa sairauden jälkeen tai iän lisääntyessä ihmisen terveyttä? Miten täysi kalenteri parantaa terveyttä ja edistää toipumista? Kuinka kehollisten oireiden ohittaminen auttaa terveytymään?
Veikkaan, että silloin, kun ihminen laittaa tekemiset ja suorittamiset oman terveyden edelle, kyse on jonkinlaisesta toiveesta säilyä supersankarina: elinvoimaisena, kykenevänä ja ikuisena. Toive on niin suuri, että mieluummin ajaa itsensä henkihievereihin kuin luopuu kaikkivoipuuden illuusiosta. Ja jos illuusionsa kertoo muille, ainakin muiden silmissä näyttää ikuiselta supersankarilta. Ehkä silloin, ohikiitävän hetken, saattaa uskoa olevansa kaikkivoipa ja ikuinen?
Väistämätön totuus kuitenkin on, että halusipa mieli miten paljon tahansa jotain, kehon rajat saattavat tulla vastaan. Tahdonvoimalla voi saada paljon pahaa aikaan omassa terveydessä ja hyvinvoinnissa. Ja valitettavasti toista kehoa ei osteta tahdonvoimalla…
Kun sinusta tuntuu, että muut tekevät paremmin, enemmän, tehokkaammin tai nopeammin, kysy itseltäsi: Edistäisikö muiden elämänrytmi sinun hyvinvointiasi tai terveyttäsi? Jos vastaus on KYLLÄ, kokeile vaihtaa omaa elämänrytmiäsi. Jos vastaus on EI, tiedät, että ei se lisää muidenkaan hyvinvointia ja terveyttä – eli unohda koko juttu.
Veikkaan, että jokaisen itsensä ohittajan sisällä on kohta, joka sanoo: ”En ole arvokas, jos en ole tehokas.” Arvottomuuden kokemus ei kuitenkaan poistu tekemällä enemmän ja nopeammin, vaan sanomalla itselle joka päivä:
”Olen juuri riittävä ja rakastettava tällaisena ja näillä voimavaroilla. Enempään ei tarvitse pystyä.”
Oman tehtävän löytäminen elämässä on iso osa onnellisuutta. Elämäntehtäväsi, oma tehtäväsi, ei tarkoita aina yhtä ja samaa työtä. Se voi hyvinkin näyttäytyä erilaisina työtehtävinä vuosien varrella. Uramuutosprosessin tarve voi nousta pienestäkin tyytymättömyydestä tilanteessa, jossa kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Joku viisas on todennut, että todellinen muutos tapahtuu, kun samanlaisena pysymisen tuska on suurempaa kuin muuttuminen.
Kenties tyytymättömyyden mittasi on tullut täyteen, tai olet pakon edessä etsimässä uutta työtä pelonsekaisin mielin. Ehkä tilanteesi on ihan hyvä, mutta kaipaat syvempää merkitystä. Vai kutkuttaako jonkun pidempään kyteneen unelman toteuttaminen elämäntilanteen muututtua? Kenties petyit yrittäjyyteen ja etsit nyt toimivampaa ratkaisua? Oletko vastavalmistunut, alanvaihtaja tai työuran loppupuolella? Onko työllistyminen pitkittynyt tai erityisen vaikeaa?
Onnellisen työelämän rakentaja Riikka Pajusen uutuuskirja Omaa tehtävää etsimässä – Löydä vahvuutesi ja intohimosi auttaa sinua kohti omannäköistäsi työelämää. Kirja sisältää seitsemän käytännön askelta ja 27 työkalua, joiden avulla tunnistat vahvuutesi, intohimosi ja saat työelämällesi suunnan kokeneen uravalmentajan opastamana.
Tässä Riikan viisi vinkkiä kohti unelmatyötäsi:
1. Tunnista ja hyväksy nykytilanteesi. Oletko urakriisissä? Mistä saisit tukea irtipäästöön vanhasta ja toimimattomasta? Mitä tekosyitä käytät siihen, ettet voi tehdä muutosta parempaan? Sinulla on avaimet omaan hyvinvointiisi, älä luovuta oman elämäsi valtaa työnantajalle, puolisolle tai kenellekään. Kerää ympärillesi kannustajat ja perusta 3-4 hengen sparrausryhmä, joka koostuu samassa tilanteessa olevista ihmisistä.
2. Ole oma itsesi rohkeasti. Mikä sinulle on oikeasti tärkeää elämässä? Kuinka paljon aikaa haluat käyttää töihin? Miten voisit tunnistaa ja kunnioittaa omia rajojasi vielä selkeämmin? Voisitko kysyä itseltäsi joka päivä: Mitä minä tarvitsen juuri nyt voidakseni hyvin ja ollakseni onnellinen? Muista, että jokainen ikä on oikea ikä tehdä uramuutos.
3. Tunnista intohimosi ja kiinnostuksesi. Tee kartta siitä, mitkä asiat tuottavat sinulle iloa, mikä inspiroi sinua ja mikä innostaa sinua juuri nyt. Se on todennäköisesti jotain aivan muuta kuin muutama vuosi sitten! Tärkein elementti unelmatyössä on aito motivaatio, joka kumpuaa sisältäsi. Mitä sisimpäsi kuiskii?
4. Tunnista vahvuutesi ja osaamisesi. Vahvuus on taito, johon liittyy intohimo. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, mutta vain yksi sinä. Sinulla on lahjoja, joita muilla ei ole. Mitä sinulta useimmiten kysytään? Minkä tekeminen sujuu luonnollisessa flow:ssa? Mitä osaat ja haluat osata?
5. Etene kohti unelmatyötäsi. Unelmatyö voi olla mikä tahansa työ. Se on tekemistä, jossa arvosi toteutuvat, vahvuutesi ovat käytössä, intohimon liekki sytyttää itsesi, ja osaamisellasi autat muita. Analysoi tyytyväisyytesi nykytyössä ja tuunaa sitä tarvittaessa enemmän sinun näköiseksi. Voit hyvin neuvotella kaikesta pomosi kanssa. Visioi villisti, mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista ja et voisi epäonnistua. Kysele ihmisiltä, jotka tekevät jo sitä, mitä sinä haluaisit tehdä.
Työpaikalla täytyy olla tunnin päästä, tuli torkutettua vähän liian pitkään ja nyt täytyisi nopealla aikataululla viedä lapset hoitoon. Voi kun kaikki sujuisi nyt joustavasti ja mukavasti tänä aamuna. Tämä tilanne ja toive aamujen sujuvuudesta on tuttu monessa lapsiperheessä. Lapsi kuitenkin aistii kiireen tunnun ja turhautuu jatkuvasta hoputuksesta. Tilanne on valmis, kun ei kiireessä löydykään mukaan juuri sitä lelupäivän lelua, jonka lapsi haluaisi viedä tänään päiväkotiin ja edessä on hurjat itkupotkuraivarit.
Lapsi ei ole tahallaan hankala
Lasten aivojen tunteiden säätelyn keskus on kehittymisen vaiheessa. Kun lapsi saa raivarit, hän ei ole tahallaan hankala, vaan hänen aivojensa alueet, jossa mm. tunteiden säätely tapahtuu ei ole vielä niin kehittynyt, jotta hän pystyisi selvitä tästä tilanteesta samaan tapaan kuin aikuinen pystyy. Lapsi tarvitsee aikuisen apua säätelemään tunteensa ja lainaamaan aikuisen tunteiden säätelyn taitoja, kunnes ne pikkuhiljaa kehittyvät lapsen varttuessa ja taitojen kasvaessa. Aikuisen täytyy aina auttaa lasta säätelemään voimakas tunne.
Rauhoita ensin itsesi
Jo pelkästään tämä tieto, että lapsi ei ole tahallaan hankala, vaan hänen aivojen tunteiden säätelyn alueet eivät vielä pysty säätelemään tunnetta, voi auttaa meitä vanhempia pysymään rauhallisena ja säätelemään omia tunteitamme. Tämä ei kuitenkaan ole aina helppoa. Varsinkin, jos katastrofiajatukset alkavat jyllätä siitä, miten tulee myöhästymään töistä ja saa vielä myöhästelijän maineen tai itsekriittiset ajatukset heittävät bensaa liekkeihin, että etkö sinä ikinä opi olemaan torkuttamatta, saati sitten muista ajoissa jo illalla varautua lelupäivään, olet maailman huonoin äiti.
Itsemyötätunto rauhoittaa
Itsemyötätuntokursseillani lähdemme harjoittelemaan taitoa, kuinka omien haastavien tunteiden äärellä voimme ottaa itsemme myötätuntoiseen lempeään syliin ja kuiskata omaan korvaan ne sanat, jotka eniten auttaisivat sillä hetkellä, kuten ”ei hätää, kaikki järjestyy. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen”. Itsemyötätunto rauhoittaa meitä.
Rauhoita myös lapsi ensin, ratkaise tilanne vasta sitten
Rauhallisen aikuisen on helpompi toimia ja saada yhteys lapseen sekä rauhoittaa häntä sanoittaen lapsen tunnetta lapselle ja osoittaen samalla myötätuntoa lasta kohtaan kuten ”ymmärrän, että tunnet surullisuutta ja vähän ehkä vihaisuuttakin, että lelua ei löydy. Ei hätää, kyllä kaikki järjestyy. Olen tässä, tule syliini.” Vasta tämän jälkeen lapsen pikku hiljaa rauhoituttua voidaan lähteä miettimään ratkaisua tilanteeseen.
Hannen itsemyötätunto- ja mindfulnesskursseihin voi tutustua tästä
Olen työssäni usein kohdakkain yleisen uskomuksen kanssa: ”minun pitää ensin tietää mitä haluan tehdä, jotta voin kulkea unelmani suuntaan”. Todella moni pohtii, mikä olisi itselle oikea elämänsuunta, mille ryhtyisi ja olisiko itsestä siihen. Luulo siitä, että pitäisi tietää vastaukset etukäteen on turvattomuutta, lapsen mielessä syntynyt alitajuinen uskomus, että kun osaan toimia oikein, minut hyväksytään eli olen turvassa ja saan mitä haluan ja tarvitsen. Moni toteuttaa tätä uskomusta vielä pitkälle aikuisuuteen – kenties koko elämänsä –ja ihmettelee, miksei ole löytänyt rohkeutta tai selkeyttä, miksi ovet ovat olleet itseltä suljettuja.
Mitä jos ei tarvitsisikaan tietää mitä haluaa tai mikä minusta tulee isona, jotta voi antaa elämässään sijaa ihanille, innostaville jutuille? Mitä jos ei tarvitsisikaan tietää, mitä sitten seuraa, jos alkaa keskittyä enemmän kiinnostuksensa kohteisiin sen sijaan, että arki on suorittamista ja vähän onttoa – tai hemmetin raskasta? Mitä jos ihan pienin askelin voisi raivata elämäänsä tilaa sellaiselle, mikä innostaa ilman, että sen tarvitsee heti johtaa hienosti kuulentoon tai elämäntehtävän kirkastumiseen? Mitä jos saisi oppia ja opetella uutta, tehdä muutakin kuin sitä mitä meistä niin moni tekee: toteuttaa sitä ammattia ja niitä juttuja jotka eivät välttämättä olekaan oma intohimo, mutta joihin tuli syystä tai toisesta päädyttyä? (Esimerkiksi koska nuo asiat olivat hyväksyttäviä eli toivat alitajuisesti jonkinlaista turvaa).
Rohkaisun sana: kuka tahansa meistä voi minkä ikäisenä tahansa oppia tukemaan itseään kasvussaan ja uuden oppimisessa, uusiin suuntiin kulkemisessa. Se on itsenäistymistä, erillistymistä ja kypsymistä. Olennaisinta ei todellakaan ole tietää, miten asiat olisivat itselle mahdollisia ja miten omat unelmat toteutetaan, vaan kokea riittävästi turvaa jotta voi ottaa uusia askeleita tänään.
Tuota turvaa voi ulkopuolisen avun kanssa oppia luomaan itselleen, ja usein ulkopuolista apua tarvitaankin, jos itseään on valtavan kauan nitistellyt ajatellen, ettei yhtään tiedä mitä haluaa, tai ettei itsestä ehkä ole juttuihin jotka kutsuisivat.
Luulemme, että epävarmuus tai kirkkauden puute ovat este. Ajattelemme mustavalkoisesti että pitää tietää minne on menossa ja mitä siitä seuraa
Kysymys on siitä, että oppii kasvamaan ja oppii oppimaan. Oppii sietämään kysymysten tiloja ja epävarmuutta. Kannattelemaan turvattomuuttaan, tukemaan itseään elämässä eteenpäin, aukeamaan kuin kukka. Kohtaamaan matkalla pakkasöitä ja takatalvia, aurinkopäiviä, tuulen tuiverruksia. Uskon, että kasvu ja avautuminen ovat luonnollinen evoluution kutsu jokaisessa meissä elämän loppuun saakka.
Pulma on siinä, että moni meistä ei ole oppinut oppimaan eikä kasvamaan varhaisissa vuorovaikutussuhteissaan, nuoruudessaan ja nuoressa (tai myöhäisemmässä) aikuisuudessaan. Se voi kuulostaa hassulta, mutta tarkoitan tätä: luulemme, että epävarmuus tai kirkkauden puute ovat este. Ajattelemme mustavalkoisesti että pitää tietää minne on menossa ja mitä siitä seuraa. Ihmettelemme, miksi elämä jumittaa ja miksi on tyhjiöitä: kaikki ihan jees, mutta silti jotenkin täyttymyksetön olo.
Nuo epävarmuudet, onttoudet ja hämmennys ovat kutsua kasvuun, ei lopputulos tai merkki siitä että itsessä on valuvika ja rohkeuden vakava puute, kuten moni meistä luulee. Onttous, jumi ja ahdistus ovat kutsu ottaa selvää omista ilon, innostuksen ja kiinnostuksen aiheista. Luulo siitä, että on jotenkin pihalla, on usein alitajuinen kohta meissä kun oma kasvu on jäänyt jotenkin tukematta tai kesken. Jossakin kriittisessä vaiheessa emme saaneet rakkaudellista kannustusta, että hei kulta, olet rakas ja tärkeä sellaisena kuin olet, riität. Kun on niin turvassa ja rakastettu, on paradoksaalisesti vapaa kasvamaan ja kohtaamaan kaikkea sitä mutaistakin, mitä omassa sisäisyydessä voi liikkua.
Oppimiseen ja kasvuun liittyy vaikeita tunteita; koko tunteiden kirjo. Oppimisessa, aikuisenakin, yhdistyy leikki, ilo, seikkailun tuntu, turhautuminen, takapakit, oman häpeän kohtaaminen, epätoivo, toiveikkuus. Ihanteellisesti oppimisen oppia voi saada jo lapsena, mutta tosi moni meistä suomalaisen häpeäkulttuurin kasvateista ei ole oppinut mokaamaan, kannattelemaan ja tukemaan itseään keskeneräisenä, nauttimaan itsestään ja elämästä, suojaamaan voimavarojaan ja rajojaan – olemaan prosessissa jossa lopputuloksista ei ole hajuakaan (vaan aina pitäisi olla jotenkin jotain täydellisen hienoa ja valmista loihtimassa ja suorittamassa).
Ajattelen, että yksi parhaista asioista, joita äiti voi lapselleen antaa, on uskaltaa päästää irti; luottaa rakkauteen ja omaan riittävyyteensä niin paljon, ettei lapsen tarvitse olla äidin jatke tai elämän täyttymys, mikään todiste siitä, että jotain hyvää nainen on saanut aikaan. Kun äiti on hyväksyvässä suhteessa häpeäänsä, lapsella on tilaa olla mitä on ilman, että äidin tarvitsee ottaa jatkuvia tunnontuskia.
Ajattelen, että yksi parhaista asioista, joita äiti voi lapselleen antaa on uskaltaa päästää irti; luottaa rakkauteen ja omaan riittävyyteensä niin paljon, ettei lapsen tarvitse olla äidin jatke tai elämän täyttymys, mikään todiste siitä, että jotain hyvää nainen on saanut aikaan. Jos äiti hyysää lapsen yllä yrittäen ohjata ja suojata jälkikasvuaan pettymyksiltä ja ylipäänsä inhimillisiltä tunteilta, pelolta, vihalta, surulta, ilolta, riemulta, rakkaudelta, ei lapsi opi kannattelemaan itsessään noita inhimillisiä, kasvun kannalta ihan välttämättömiä tunteita. Silloin on hirveän vaikea kulkea elämässä kutsuvaan suuntaan, koska ei luota siihen, että pärjää tunteidensa kanssa (jotka nousevat esiin koko kirjolla, kun tavoittelee unelmiaan ja halujaan). Jos äiti on liikaa lapsessa kiinni, lapsen olemus ja menestys elämässä ovat naiselle todiste siitä mitä tämä on äitinä. Se on valtavan raskas taakka lapselle kantaa, vielä aikuisuudessakin. Kuten myös se, ettäetäisyyttä on ollut liikaa. Kumpikin tuottaa nähdyksi jäämättömyyden kokemusta. Ja tietysti äiti tarvitsee äitiyteensä rakkautta, tukea ja turvaa. Eikä koskaan ole myöhäistä.
Itselleen voi oppia aikuisena olemaan isä ja äiti – luoda turvaa ja antaa itselleen kannustusta ja rakkautta sellaisena kuin on. Siinä oikeastaan on kaikki, mitä kasvuun ja siivilleen nousemiseen tarvitaan. Ei tarvita erityislahjakkuuksia eikä erityisrohkeuksia, erityisherkkyyksiä, erityistemperamentteja tai erityislupia. Moni meistä tarvitsee aikuisena riittävästi pontta ymmärtää, että hei mä saan ottaa apua vastaan, jos omassa sisäisyydessä jokin kovin jumittaa. Ei kenenkään tarvitse kärsiä jumeista koko elämäänsä.
Tänään olen itselleni kiitollinen siitä, että olen uskaltanut (eli saanut riittävästi turvaa myös ulkopuolisen avun kautta) erillistyä, tulla omaksi itsekseni ja sen verran riippumattomaksi toisten mielipiteistä, että uskallan haavoittuvaisesti ottaa riskejä, tavoitella sitä mitä haluan ja sanoa ei sille mitä en halua. Olen kiitollinen äidilleni, joka on uskaltanut päästää minusta irti, ja joka on ilmentänyt esimerkkiä naisesta, joka toteuttaa itseään ja kulkee omia polkujaan.
Kun on tilaa ja lupaa tunteilleen, on tilaa kasvulle
Kasvuun kasvaminen ja oppiminen on sitä, että oppii ymmärtämään ja muistamaan, että askeleita saa ottaa, ja että on ihan luonnollista, että steppailut ovat varsinkin aluksi epävarmoja, ja että itseluottamus syntyy pikku hiljaa. Eihän lapsikaan kävelemään opetellessaan mieti, että mihin tässä nyt pitää päätyä, vaan impulssi on vain eteenpäin ja ylöspäin, kohti ihanaa maailmaa ja kutsuvia seikkailuja.
Vielä aikuisenakin voi oppia, että suuntaa saa vaihtaa, tukea saa pyytää, ja että on ihan luonnollista, että muta osuu tuulettimeen. Elämässä ovat läsnä kaikki tunteet, eivätkä ne ole ”negatiivisia” tai ”positiivisia”, vaan elämänvoiman neutraalia virtaa systeemissämme. Kun on tilaa ja lupaa tunteilleen, on tilaa kasvulle.
”Kaikki on ihan hyvin mutta jotain tuntuu puuttuvan” -elämä on seurausta siitä, että jollakin tapaa kasvaminen itsensä tukemiseen on jäänyt hiukan kesken. Se on sitä, että ei ole ihan turvaa kokea kaikkia tunteitaan. Silloin kun on lupa ja turvaa kaikkiin tunteisiin, on lupa kasvuun ja uuden oppimiseen, siihen elämän prosessiin, johon myös kivut kuuluvat ja joka tekee elämisestä niin mehevää, merkityksekästä, syvää ja täyteläistä.
Tervetuloa valmennukseen ja konsultaatioon Helsingissä tai Skypen kautta. Lue lisää tästä.
Vaaditko sinäkin usein itseltäsi liikaa? Mietitkö, miten saisit katkaistua itsekriittisyyden kierteen? Seuraavat 5 voimarunoa ovat muistutukseksi Sinulle ❤️
Tässä on banaanikakku, joka suorastaan hemmottelee makunystyröitäsi. Paitsi, että kakku on superherkullinen, hellii se kehoa ja se on helppo valmistaa. Kakun koostumus on mehevän kostea ja sen pehmeän vaniljainen maku saa havittelemaan uutta palaa.
Kuten mainitsin, ohje on helppo. Sinun ei tarvitse kokea olevasi jauhopeukalo onnistuaksesi tässä leivontatuokiossa. Ainekset vain yhdistetään, sekoitetaan ja paistetaan. Banaanikakun toinen viehätys on siinä, että sitä voi nauttia hyvillä mielin koko perhe, vauvasta vaari-ikäisiin. Nimittäin ravinnerikkaista ainesosista valmistettu kakku sopii hyvin myös jo jopa sormiruokailuiässä oleville vauvoille.
Banaanikakku on gluteeniton, maidoton ja se on valmistettu ilman sokeria.
PEHMEÄ BANAANIKAKKU
3 kananmunaa
3 kypsää banaania
2 dl mantelijauhoja
1 dl mantelirouhetta
1 dl sulatettua kookosöljyä
1,5 tl ruokasoodaa
1 vaniljatanko
1 tl kardemummaa
pieni ripaus suolaa
VANILJA-KOOKOSKERMA
200 g kovaa kookoskermaa
1 vaniljatanko
VAIHE 1) Tee vaniljatankoon viilto pituussuunnasta ja rapsuta sisältä vaniljan siemenet esimerkiksi veitsen kärkeä apuna käyttäen.
Yhdistä kakkupohjan kaikki ainekset ja pyöräytä ne sekaisin tehosekoittimessa.
VAIHE 2) Voitele irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan.
Paista uunin keskiosassa 180 asteessa, noin 30 minuuttia, kunnes pinta on paahtunut kauniisti.
VAIHE 3) Anna kakun jäähtyä. Vatkaa jääkaappikylmä kookoskerma kovaksi vaahdoksi. Mausta valmis vaahto vaniljatangon siemenillä. Halutessasi kookoskermaan lisää makeutta lisää joukkoon esimerkiksi loraus hunajaa.
Tuntuuko, että pää hajoaa? Edessä kaikki ja ei mitään? Omat voimavarat heikentyneet?
Uramuutos, kuten kaikki muutostilanteet, voivat viedä energiaa. Eteesi voi tulla uudenlaisia jännittäviä tilanteita, mutta samalla kasvat ja kehityt täydempään potentiaaliisi. Ota tilanteet rauhallisesti vastaan, valmistaudu ja pidä ykkösprioriteettinasi oma hyvinvointisi.
Listaa huolenaiheesi ja erota toisistaan ne asiat, joihin voit vaikuttaa ja ne, joihin ei kannata käyttää energiaa.
Tiedät ehkä hyvin, että myönteiset ajatukset, unen laatu, ravinto ja harrastamasi liikunta vaikuttavat hyvinvointiisi. Päivittäiset rutiinisi ratkaisevat kuitenkin sen, saatko niistä hyödyt itsellesi.
Mitä teet ensimmäiset 15 minuuttia herättyäsi? Entä mitä teet viimeiset 15 minuuttia ennen nukahtamistasi?
Oman ajankäytön ja ajattelun laatu määrittää eniten elämäsi laatua.
Jokainen meistä saa joka päivä uuden lahjan, uudet 24 tuntia käyttöönsä. Miten käytät ne, on oma valintasi. Vakavasti sairastuneet, onnettomuuksiin joutuneet ja muut kuoleman porteilla käyneet oivaltavat lähes poikkeuksetta ajan olevan lahja, joka nähdään arvokkaimpana mitä on. Terveille se on usein vihollinen tai niukka negatiivinen resurssi.
Kahdeksan vinkkiä hyvinvoinnin vahvistamiseen arjessa
1. Pyhitä aamun ensimmäiset minuutit itsellesi. Kuulostele, mikä sinussa on elossa juuri nyt. Mitä tunnet, mitä tarvitset ja mitä toivot alkavalta päivältäsi? Sano sisäisesti jotain rohkaisevaa, mikä virittää päivääsi positiivista energiaa.
2. Lisää hyvänolon hormoneita kehoosi: venyttele, liiku, käy ulkona, juo vettä, hoida kehoasi.
3. Tee kotiisi tai työhuoneeseesi paikka, jossa ”sielusi lepää”. Jos kaikki tuntuu kaoottiselta, hae voimaa turvapaikastasi.
4. Tee loppuviikosta suunnitelma tulevalle viikollesi. Määritä yksi tärkeä tavoite ja rytmitä (esim. työnhaun) toimenpiteet eri päiville sopiviksi paloiksi: some-aamupäivä, puhelinsoitot kiinnostaville työnantajille, sparraajien tapaaminen, tiedonkeruuhaastattelut. Lisää mukaan harrastuksesi ja muut mieltäsi piristävät asiat.
5. Tee päivän alussa päivän vaikein ja tärkein työ, tai edes osa siitä. Palastele isolta tuntuvat tehtävät pieniin palasiin ja aloita heti. Lykkääminen syö kaiken energiasi, joten tunnista ja hoida haastavat jutut heti.
6. Pidä taukoja. Laita kännykkä muistuttamaan tauoista. Kuuntele lempimusiikkiasi täysillä, tanssi, hypi trampoliinilla, käy lenkillä tai meditoi työpaikan sohvalla, tee mitä haluat. Salli itsellesi lataavaa lepoa työskentelyjaksojen välissä.
7. Huomioi tarpeesi. Kysy itseltäsi ja laita kysymys näkyville: Mitä tarvitsen juuri nyt? Kunnioita tarpeitasi ja salli niiden toteutuminen joka päivä. Jos jokin lataava tekeminen peruuntuu, siirrä se, mutta älä unohda sitä.
8. Tee jotain rauhoittavaa viimeinen tunti ennen nukahtamista. Ota rutiiniksesi vaikka itsellesi ja perheenjäsenellesi esitetty kysymys: Mitä hyvää tänään tapahtui, mikä oli päivän kivoin juttu?
Voit tehdä mitä vain, muttet kaikkea samaan aikaan. Elämä on suora lähetys, valitse viisaasti!
Teksti: Virpi Raipala-Cormier on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, yrttien ja luontaishoitojen kouluttaja ja Frantsilan tuotekehitysvastaava sekä meditaatio- ja joogaopettaja.
Kevät on villin kokin kulta-aikaa, koska minne ikinä luonnossa menetkin, kaikkialla näkyy ruokaa. Marjojen ja sienten lisäksi, luonnosta löytyy yllättävän paljon syötävää, joka sopii vihannekseksi, mausteeksi, teeksi ja rohdoksi. Kevät on mitä parhainta aikaa puhdistaa kehoa villivihannesten voimalla, herkutella parhailla luonnon antimilla, innostua ruuanlaitosta ja nauttia luonnon kokonaisvaltaisesta parantavasta voimasta.
Ruoka olkoon rohtomme
Villivihanneksiin on hyvä tutustua ihanien reseptien kautta, kerätä alkuun itselle tuttuja kasveja ja lisätä uusia makututtavuuksia mukaan pikkuhiljaa. Monet luonnonkasvit ovat myös mietoja rohtokasveja. Villivihannekset ovat vähäkalorisia, joten niiden avulla voi keventää ruokavaliotaan. Painonhallinnan ohella villivihanneksilla on lukuisia muita terveyttä edistäviä vaikutuksia kuten lisääntynyt mielen virkeys, stressin väheneminen, parantunut suoliston toiminta, parempi immuniteetti ja tulehdusten esto. Ne toimivat ennalta ehkäisevinä ja hoitavina poistaen kehosta kuona-aineita. Kuona-aineita kertyy elimistöön vuosien varrella ja varsinkin talven jälkeen saatamme kärsiä kevätväsymyksestä, iskias-säryistä ja nivelien kolotuksista. Villivihannes -puhdistuskuurit tai silkka villiyrteillä herkuttelu tarjoaa mitä parhaimpia suojaravinteita keholle lisäten hyvinvointia ja elinvoimaa.
Vihreät vitamiinipommit
Villivihanneksina käytetyt luonnonkasvit sisältävät useita kymmeniä kertoja enemmän hivenaineita ja vitamiineja kuin mm. tavallinen lehtisalaatti tai pinaatti. Villivihanneksissa on runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita, kasvihormoneja, entsyymejä, antioksidantteja, orgaanisia happoja, rasvahappoja, haihtuvia öljyjä, kuituja ja mm. polyfenoleja, jotka nostavat ihmisen vastustuskykyjä. Omega-3-rasvahappoihin kuuluvaa α-linoleenihappoa on villivihanneksissa paljon. Niissä on runsaasti bioaktiivisia aineita ja ihmisen terveydelle hyödyllisiä puolustusmolekyylejä. Monissa villivihanneksissa on erittäin paljon folaattia, jokavahvistaa hermoja, ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, parantaa veriarvoja, vahvistaa antioksidanttipuolustusta sekä suojelee muistia. Villivihanneksissa on runsaasti C-vitamiinia ja monia erilaisia fenoleita.Ne ovat erinomaisia antioksidantteja, jotka suojaavat elimistöä hapettumisvaurioilta. Ne myös osallistuvat immuunipuolustukseen, ehkäisevät allergioita, torjuvat bakteereja ja viruksia sekä suoliston haitallisia bakteereja.
Villivihannesten ja yrttien keräys
Tärkeintä on tuntea keräämänsä kasvit ja tietää, että ne ovat myrkyttömiä. Kasvit kerätään kuivalla säällä ja keruuastiaksi käy esim. kori, jossa kasvit voivat olla mahdollisimman väljästi. Poimi terveet ja virheettömät kasvinosat villiruokaan kun ne ovat vielä pehmeitä esim. omalta pihaltasi tai muuten puhtailta alueilta, ei kaupungeista tai teiden varsilta.
Tärkeää on olla liikkeellä oikeaan aikaan: lehdet kerätään ennen kukintaa, kukat juuri puhkeamisensa jälkeen, koko kasvi kukinnan aikana, juuret varhain keväällä tai myöhään syksyllä ja kuoret keväällä. Siemenet, marjat ja hedelmät poimitaan luonnollisesti niiden ollessa kypsiä. Oikeaan aikaan kerääminen on tärkeää kasvin vaikuttavien aineitten kannalta. Aamu on ihana aika lähteä luontoon ja kasvit ovat kasteen jälkeen täynnä elinvoimaa.
Yrtit on poimittava puhtaalta alueelta, jotenon hyvä syy samoilla syvemmälle metsän rauhaan.On hyvä välttää asutuskeskusten ja teollisuuslaitosten läheisyyttä. Teitten varsilta yrttejä ei liioin voi poimia: valtateihin on pidettävä 300-500 metrin välimatka, maanteihin vähemmän (alkaen 100 metristä, liikenteen määrästä riippuen) ja kärryteillä on huomioitava pölyraja. Niin ikään vältetään alueita, joilla on käytetty keinolannoitusta tai torjunta-aineita, ja vanhoja saha-alueita, joilta voi löytyä jäämiä kyllästeistä, sekä kaatopaikkojen ympäristöä. Islanninjäkälää ei voi kerätä radioaktiivisilta alueilta (ilmatieteen laitokselta saa tietoja laskeumista). Nokkosta kerättäessä varotaan navetan seinustoja ja muita runsaasti typpeä sisältäviä kasvupaikkoja, sillä nokkonen kerää itseensä nitraattia, joka ihmisessä muuttuu nitriitiksi estäen veren hapenottokykyä. Nokkonen kerätään tästä syystä myös aurinkoisena päivänä, jotta nitraatti pystyy muuntumaan aminohapoiksi.
Kerättäessä on kuitenkin muistettava jokamiehen oikeuden rajat: toisen tonttia on kunnioitettava ja suurien yrttimäärien keräämiseen on myös saatava maanomistajan lupa, samoin kuin puiden lehtien, neulasten, kuorten, mahlan, jäkälien ja sammalten keräämiseen. Lupa tarvitaan myös silloin, kun kasveja kerätään myyntiin. Kunnon kerääjä kunnioittaa luontoa ja jättää pienet esiintymät ja suojeltavat sekä uhanalaiset lajit koskematta eikä kerää suurtakaan esiintymää kokonaan. Kasveja on kohdeltava hyvin: esim. horsman lehtiä kerättäessä katkaistaan koko kasvi eikä irroteta pelkästään lehtiä kasvavasta kasvista. Luonto kiittää kauniista kohtelusta!
Villiinny villivihanneksiin
Jos villivihannekset ovat sinulle uusi maailma, näistä kolmesta voimayrtistä on hyvä aloittaa: nokkonen, voikukka ja siankärsämö.Mikä nautinto on kerätä kevään ensimmäinen villivihannes-salaatti.
Nokkonen
Nokkosesta (Urtica dioica) saadaanrunsaasti hivenaineita ja vitamiineja sekä tukea luustolle ja hermostolle. Se vahvistaa munuaisia, jotka rasittuvat etenkin stressin vaikutuksesta. Nokkonen ennaltaehkäisee virtsatietulehduksia, poistaa kehosta nesteitä ja turvotusta. Nokkonen elvyttää suoliston toimintaa, tasaa verensokeria ja verenpainetta. Se kohottaa verenkuntoa, nostaa hemoglobiinia aneemisella ja väsyneellä.Jos Kippari-Kalle olisi tämän tiennyt, se olisi vaihtanut pinaatin nokkoseen, koska sen rautapitoisuus on pinaattiin nähden 7-kertainen. Nokkonen sisältää myös 60 kertaa enemmän piitä kuin tavallinen lehtisalaatti. Piitä ihminen tarvitsee aivojen, sydämen, verisuonien sekä ihon terveyteen. Samoin nokkosen sisältämä kalkki on hyvin imeytyvässä muodossa. Lisäksi nokkonen elvyttää asetyylikoliinin avulla aivojen välittäjäaineiden toimintaa. Näin nokkonen elvyttää muistia ja aivotoimintaa, sekä estää allergioita. Nokkosen siemeniä on käytetty myös potenssilääkkeenä.
Nokkosta kannattaa käyttää kaikenlaisessa ruoanlaitossa ympäri vuoden. Se on antioksidantti- ja ravintoainepommi, täynnä pohjolan auringon elinvoimaa. Vain mielikuvitus on rajana mihin kaikkeen nokkonen sopii. Kokeile keittoihin, smoothieihin, jogurtin ja puuron päälle, paistoksiin, pizzoihin, nokkospestoon. Kokeile ja löydä omat lempparisi.
Voikukka ja Siankärsämö – kevätenergiaa maksalle
Voikukan lehdet ovat valtava A-vitamiinin lähde. Niissä on 20 kertaa enemmän karotenoideja kuin porkkanassa. Kukat ovat pehmeän makuiset ja oivat myös salaatissa. Myös sen varsia voi käyttää ja juuria voisi paistaa, jos vain viitsisi niitä nostaa maasta. Voikukan juurikahvi on vanhanajan maksaa hoitava kahvinkorvike.
Siankärsämön lehdet ovat voimakkaan mausteisia. Käytä niitä vihersalaatissa silloin kun ne ovat vielä nuoria. Siankärsämö vahvistaa koko olemusta, nostaa vastustuskykyä, hoitaa ruoansulatusta, keuhkoja ja puhdistaa elimistöä. Se on Suomen kansan ykkösyrtti – tuhattaituri vaivaan kuin vaivaan.
SUOMEN LUONNON KASVIT JA NIIDEN KÄYTTÖ
(esimerkkejä)
Villivihanneksiaja rohtoyrttejä voi talven varalle myös kuivata, pakastaa tai hapattaa.
Kuivia yrttirouheita voi kätevästi lisätä ruokien ja smoothien sekaan. Myös hapattaminen on oiva tapa säilöä villivihanneksia ja hapatuksessa muodostuu kasvissyöjälle tärkeää B12 -vitamiinia. Villivihannesten hapatus tapahtuu samaan tapaan kuin hapankaalin valmistus. Kokeile mm. vuohenputkea, nokkosta, voikukan nuppuja ja lehtiä.
Kun yrttejä ei käytetä heti tuoreeltaan, ne laitetaan kuivumaan mahdollisimman pian keruun jälkeen, etteivät ne kuumene keruuastiassa. Kuivauslämpötila, jossa kasvin entsyymit säilyvät, saa olla korkeimmillaan vähän alle +40oC. Yrtit kuivataan varjoisassa paikassa ohuena, ilmavana kerroksena puhtaiden ritilöitten tai papereitten tai puhtaan kankaan päällä. Kuivuminen tapahtuu 2-4 vrk:ssa, kosteus on tuolloin 9-14 kosteusyksikköä, mikä merkitsee jopa 70 % painon menetystä alkupainosta. Kuivat yrtit on hyvä murskata heti, ne pakataan tiiviisti kaksinkertaisiin paperipusseihin tai mieluiten tummiin lasipurkkeihin, jotka säilytetään viileässä ja kuivassa auringonvalolta suojattuna. Pussiin tai purkkiin merkitään kasvin nimi ja keruuaika. Yrtit säilyttävät tuoksunsa ja makunsa sekä tehoaineensa usean vuoden ajan, mutta kun saa uuden sadon, voi ylivuotiset yrtit käyttää hyvin vaikkapa jalkakylpyihin.
Kuivatut yrtit tuovat luonnon elinvoimaa jokaiseen vuoden aikaan. Jos itsellä jää villivihannekset keräämättä, Frantsilan luomu Nokkosmurske ja Aurinkovoima –viherjauhe ovat täynnä vitamiineja ja hivenaineita.
VILLIVIHANNEKSET KEVÄISEN PUHDISTUSKUURIN TUKENA
Keväinen vihersmoothie
Murskaa tehosekoittimessa villivihannesten lisäksi ja maun mukaan luovasti mm. omenaa ja liotettuja pähkinöitä ja/tai 1/2tl pellavansiemeniä sekä vaikka koivunmahlaa nesteeksi. Saat näin uutta energiaa päivääsi
Vihermehu
Jos haluat oikein tehokkaasti puhdistaa kehoasi, tee villivihanneksista esim. omenan, porkkanan, sellerin ja punajuuren kanssa mehua mehulingolla. Juo sitä yksi mukillinen pari kertaa päivässä. Pidä loppumehu jääkaapissa.
MUITA HERKKUJA
Horsmapaistos
Aikaisin keväällä kun horsmat pistävät päätään noin 15cm:ksi, ne ovat paistettuina herkullisia. Niiden ohut kuori on hieman karvasta, jolloin sen voi ensin vedellä pois. Ne voi myös höyryttää ja laittaa voisilmän mukaan – ovat kuin parsaa.
Villivihannessalaatti:
kerää mm. mustaviinimarjan, vuohenputken, voikukan, siankärsämön, savikan, piharatamon, litulaukan, peltokanankaalin ja koivun lehtiä, pieniä horsman alkuja sekä kuusenkerkkiä. Revi lehdet kerroksittain kulhoon. Tarjoile salaattikastikkeen kera, jossa on esim. 1 osa kylmäpuristettua kasviöljyä, ½ osaa sitruunanmehua ja maun mukaan vähän hunajaa.
Osa villikasveista on myös mausteita. Kerää niitä voileivän päälle ja mausteiksi mihin vaan. Kokeile!
Keväinen kasvis-nokkoskeitto
½ litraa nokkosen lehtiä yht. noin 2dl porkkanan, sellerin, palsternakan, perunan ja tomaatin paloja – kasvikset voi jättää myös kokonaan pois 1-2l vettä (osa maitoa, jos haluat) ¼ – 1/2dl maissitärkkelystä tai kokojyvävehnäjauhoja mausteeksi kuminaa, meiramia, basilikaa, persiljaa, valkopippuria ja soijakastiketta tai suolaa
Suurusta vesi maissi- tai kokojyväjauhoilla sileäksi. Paloittele kasvikset ja lisää ne seokseen ja keitä noin 5 minuuttia niin, että juurikkaat ovat puolikypsiä. Lisää huuhdellut ja murskatut nokkoset ja mausteet ja anna hautua vielä noin 5 minuuttia. Tarjoile vaikka lämpimän ruisleivän tai rieskan kera, jonka valmistuksessa voit myös käyttää nokkosta ja muitakin villivihanneksia. Jos käytät pelkkää nokkosta, laita mausteeksi meiramia, kuminaa ja valkopippuria suolan lisäksi ja tee samalla tavalla kuin pinaattikeitto. Jos vähennät nesteen määrää, saat muhennoksen.
Voikukan lehtikääryleet
keitetty ohra-, riisi-, tattari- tai hirssipuuro porkkana- tai muita juuresraasteita vuohenputken lehtiä timjamia, kuminaa, basilikaa sekä mustapippuria maun mukaan soijakastiketta tai suolaa maun mukaan
Sekoita ainekset keskenään ja levitä kokkareeksi suurikokoisten pestyjen voikukan lehtien päälle. Kääri lehdet sivuistaan ensin keskelle ja sitten lehden pituussuunnassa kerälle. Kääriminen tapahtuu helpoiten, jos lehdet on kastettu ensin kuumaan veteen. Paista kääryleitä öljyssä tai voissa pari minuuttia pannulla tai 200 asteisessa uunissa. Tarjoile keväisen villivihannessalaatin ja nokkosmuhennoksen kera.
Yrttinen villivihannesvoi
½ kg voita 3 dlkylmäpuristettua luomu kasviöljyä (esim. oliivi) 2 dlvettä persiljanippu 3 dlmustaviinimarjan lehtiä
Vaihtoehtoisesti maun mukaan mm. persiljaa, mäkimeiramia, ranskalaista rakuunaa, rosmariinia tai jauhettua kuminaa. Vatkataan huoneenlämpöisinä tehosekoittimessa voidemaiseksi. Säilyy jääkaapissa pari viikkoa.
Kiinnostuitko villivihanneksista ja niiden käytöstä? Tutustu Frantsilan Luomuyrttitilan kursseihin aiheesta TÄÄLLÄ.
