Hyvän olon rutiinit voivat pelastaa arkesi – ilman tolkutonta suorittamista! Joskus pieni muutos tuo jaksamista enemmän kuin uskotkaan

Uupumuksen jälkeen olen ollut hyvin allerginen erilaisille säännöille ja rutiineille. Vuosikausien suorittaminen vei mehut niin totaalisesti, etten aikoihin jaksanut venyä mihinkään hyvinvointihaasteeseen tai tavoitteeseen – tarvitsin ainoastaan vapautta ja rentoutta, mahdollisimman suurina annoksina.

Voimaantumisen myötä aloin kuitenkin kaivata rytmiä takaisin elämääni. Itsensä kuuntelemisen ja hoitamisen äärilaita oli se, että päivät venyivät ja vanuivat, tuntuivat tasaiselta puurolta. Päivässä oli pitkiä aikoja, jolloin en tuntunut saavan mitään aikaan, mutta en myöskään aidosti rentoutunut. Olin jossain tekemisen ja olemisen välimaastossa, enkä oikein missään.

Niinpä katsoin rehellisesti arkirytmiäni ja tunnustin suurimmat tukokset. Liian myöhäiset puhelut toisessa kaupungissa asuvan kumppanini kanssa, aamun alkaminen loputtomalla instagramin selaamisella ja somekoukuttumisella jo ennen kuin nousin ylös. Niiden välissä unet jäivät epämääräisiksi: illalla olin liian pirteä nukahtaakseni levolliseen uneen, ja aamulla turhan tokkurainen jaksaakseni tehdä fiksuja päätöksiä.

Pari pientä sääntöä toivat lopulta uuden rytmin arkeeni. Aamulla ei instagramia ennen yhtätoista. Illalla ei puheluita poikaystävän kanssa enää yhdentoista jälkeen. Aamut vapautuivat joogaan ja reippaisiin aamukävelyihin, illat hiljentymiseen. Yhtäkkiä nukahdin helpommin ja heräsin virkeämpänä. Metsäkävely kutsui puoleensa paljon enemmän kuin somettaminen, ja lenkin jälkeen olinkin jo ahkerassa työvireessä.

Hyvinvointi voi olla pienistä rutiineista kiinni. Mikä vanha tapa syö sinun jaksamistasi? Mikä uusi hyvän olon tapa voisi tuoda sinulle lisää energiaa? Kokeile yhtä pientä muutosta ja anna sille aikaa.

Rutiinit eivät tarkoita suorittamiseen palaamista. Uskon, että rutiinien sisällekin voi mahtua itsensä kuuntelemista. Aamurytmini joustaa: kaatosateeseen ei ole pakko lähteä ulkoilemaan vaan silloin voi tehdä sisällä hieman pidemmän joogaharjoituksen. Huomenna sitten uusiksi!

Moni väittää, ettei ole aikaa levätä tai liikkua, mutta minä uskon, että todellinen haaste on irrottautua siitä, mikä mieltä koukuttaa: puhelin, läppäri, Netflix, kalenteri, loputon somefiidien selaaminen ja viestittely. Kun vain uskallat katkaista siteesi niihin, huomaat yhtäkkiä, että sinulla on aikaa.

Voit kuunnella lisää elämänhallinnan haasteista ja ratkaisuista Taikaelämää-podcastista:

Kuva: depositphotos.com

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image