Mä muistan sen, kun raitistuin. Olin niin helpottunut siitä, että pääsin vihdoin eroon vuosikymmeniä jatkuneesta juomisesta. Olin innoissani, koska odotin, että nyt asiat muuttuvat paremmiksi. Elämäni tulisi olemaan tästä lähtien pelkkää puistossa kävelyä. Oi, kuinka väärässä olinkaan.
Huomasin pian, että alkoholiriippuvuuden väistyminen sai aikaan elämässäni tyhjiön. Koin itseni levottomaksi ja eksyneeksi. En tunnistanut itseäni ilman haitallista tapaani. Riippuvuus ei ollut ollut vain toimintaa vaan se oli minulle myös turva, lohtu, tärkein tapa säädellä tunteita – ja lopulta koko identiteettini.
Olin hukassa. Niin kauan kun muistan, olin elänyt elämääni erilaisten suojamekanismien kautta: olin reipas, suorittaja, miellyttäjä, kontrolloija. Nyt kun minulta oli viety yksi tärkeimmistä identiteetiksi muodostuneista selviytymiskeinoista, en tiennyt, kuka olin.
Tänä päivänä ymmärrän, että minussa oli muitakin puolia, mutta silloin en niitä nähnyt. Olin ikään kuin välitilassa. En ollut enää alkoholismini, mutta en vielä tiennyt, kuka tulen olemaan ilman sitä. Se tuntui pelottavalta, vaikka nykyisellä ymmärryksellä tiedänkin, että tämä on vain vaihe. Kyseessä ei ole merkki siitä, että olisin vääränlainen tai että toipumisessa olisi jotain pielessä.
Miksi kaipasin takaisin helvettiin?
Välillä jopa kaipasin retkahtamista, humalaa ja krapulan ahdistusta. Se tuntui jollain tapaa tutulta ja turvalliselta. Tässä on juuri se kaipauksen ydin. En kaivannut itse riippuvaista toimintaa, vaan sitä, mitä sen kautta sain: helpotusta, turvaa, lohtua, tuttuutta ja mahdollisuuden paeta. Itse asiassa koko tunnesäätelymekanismini oli rakentunut päihteiden varaan.
Tein samalla myös eräänlaista suruprosessia, sillä riippuvuus oli ollut minulle kuin vanha hyvä ystävä. Se tarjosi aina unohduksen syliä ja kuulevaa korvaa. Me vastaan maailma. Se ymmärsi minua ilman tuomitsemista. Vaikka se myös satutti minua, oli traagista, että minun piti päästää siitä irti.
Ei siis ollut ihme, että alkoholi- ja lääkeriippuvuuden väistyttyä muut riippuvuudet ja haitalliset tavat alkoivat kukoistaa: läheisriippuvuus, ostosriippuvuus, sokeririippuvuus, perfektionismi, suorittaminen, miellyttäminen. Pakkaa sekoitti se, että jotkut näistä näyttivät ulospäin hyväksyttäviltä, jopa tavoiteltavilta.
Kun pääsin vihdoin haitallisten toimintamallieni ytimeen eli siihen, mitä yritän saada, säädellä tai välttää, toipuminen alkoi syventyä. Aloin tutustua erilaisiin sisäisiin puoliini ja siihen, mitä ne yrittävät saada aikaiseksi ja mitä ne aidosti tarvitsevat. Sisäinen lapseni kaipasi syliä ja turvaa. Sisäinen kriitikkoni tulla kuulluksi. Sisäinen miellyttäjäni huomiota.
Kuka olen, jos en enää ole riippuvuuteni?
Näiden osien tiedostamisesta nousi ymmärrys, että minä olen ja olen ollut niin paljon enemmän kuin riippuvuuteni. Erityisen koskettavaa oli saapua sen oivalluksen äärelle, kuinka paljon minussa on olemassa hyvää. Sen huomaaminen ja vastaanottaminen on toipumisessa niin yksi isoimmista kasvun teistä, jolla en ikinä tule valmiiksi.
Aloin myös tutustua omaan autenttiseen itseeni kysymällä kysymyksiä kuten: Mistä oikeasti pidän? Missä rajani menevät? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Ketkä ihmiset vahvistavat kasvuani ja ketkä tukahduttavat sitä?
Kiinnostavinta on ollut se, että itse asiassa minun ei ole tarvinnut lähteä kehittämään mitään, vaan enemmänkin antaa vanhojen roolien ja selviytymismekanismien höllentyä. Sitä kautta on pystynyt avautumaan jotain uutta, autenttista ja ihmeellistä. Se on vaatinut turvaa ja aikaa.
Tärkein viesti, mitä haluan sinulle lukijani sanoa on, että riippuvuutesi tai haitallinen toimintamallisi ei ole koko totuus sinusta. Sinä olet paljon enemmän kuin riippuvuutesi tai historiasi. Itse määritteleminen oman riippuvuuden kautta voi jossain yhteyksissä, kuten vertaistukiryhmissä, olla hyvin hyödyllistä, mutta mitä olet sen lisäksi. On henkistä väkivaltaa yrittää määritellä kaikki itsessään oman riippuvuuden kautta.
Kysy siis itseltäsi, jos en enää tarvitse riippuvuuttani kertomaan, kuka olen, kuka saan olla. Muista kuitenkin, ettei sinun tarvitse rakentaa itsellesi uutta identiteettiä eikä tietää heti, kuka olet ilman vanhoja tapojasi. Välitilassa saa olla.
Toivon sinulle lempeyttä itseäsi kohtaan sekä roppakaupalla uteliaisuutta matkallasi omaan suuruuteesi.
Sinun ei tarvitse heti tietää, kuka olet ilman vanhoja tapojasi. Voit aloittaa olemalla utelias ja pohtimalla, mitä sisimmässäsi kaipaat silloin, kun tuttu toimintamalli alkaa houkutella.
Tämän kysymyksen äärelle palaan myös tammikuussa ilmestyvässä kirjassani Houkutus – vapaudu haitallisista tavoista (Bazar/Hidasta elämää). Kirja auttaa tunnistamaan haitallisten tapojen ja mielihalujen taustalla olevia tunteita sekä tutkimaan niitä harjoitusten avulla.
