Turvattomuus on yksi kipeimmistä tunteista – Onneksi turvallisuuden tunnetta voi vahvistaa itse

Joskus elämässä on vaiheita, jolloin olo tuntuu turvattomalta. Emotionaalinen turvattomuus on kipeä tunne. Usein siihen liittyy tunteita riittämättömyydestä ja viallisuudesta. Ai niin! Ne hylätyksi tulemisen pelot, unohdinko mainita niistä?

Turvallisuudentunteen soisi olevan niin perustunne, ettei sitä tarvitsisi epäillä. Tunnetason turvattomuus on kipeimpiä tunteita, joita olen kokenut. Tämä tunne ei ole ollut mikään sellainen joka menee ohi vähän hengittelemällä. Tunnetasolla on kyse selviytymisestä. Ei pienestä epämukavuudesta. Selviytymisestä.

Se on kuin mössö sakkaisia tunteita ja kipuja, jotka tuntuvat päivittäin, jopa tunneittan. Usein tällöin omia rajoja on rikottu. Ei ole tullut kuulluksi. Ei ole tullut ymmärretyksi. On kaivannut yhteyttä, mutta on jäänyt sitä vaille. Ei ole osanut pitää itsensä puolia. On alistunut ja ehkä uhriintunutkin. Tai ehkä elämässä toistuvat ne tietyt ihmissuhdekaavat, joihin on taas ajautunut.

Sisäistä turvallisuuden tunnettaan voi alkaa onneksi vahvistamaan.

Emotionaalisen turvattomuuden tunteiden juuret ovat usein lapsuudessa. Perheissä, joissa on ollut addiktioita. Perheitä, joissa ei ole tullut kuulluksi ja nähdyksi sellaisenaan. Perheissä, joissa on ollut kovat paineet suoriutua. Perheissä, joissa ei ole ollut lämpimiä kohtaamisia.

Jos emotinaalinen turvallisuus ei ole saanut kehittyä rauhassa, se näkyy elämässä vaikeutena luottaa, vaikeutena olla omalla puolellaan, vaikeutena tunnistaa ja kunnioittaa omia tarpeita, epämääräisenä ahdistuksena ja hallitsevina hylätyksi tulon pelkoina.

Kompensoimme turvattomuuden tunnetta eri tavoin:

Perfektionismilla, miellyttämisellä, vetäytymisellä, ylisuorittamalla ja addiktioilla.

Turvallisuuden vahvistaminen on mahdollista ja tärkeää. Se on pohja terveelle itsekunnioitukselle ja itsetuntemukselle. Muutama esimerkki miten voi aloittaa:

  1. Tule nähdyksi ja kuulluksi – Itsellesi, turvalliselle aikuiselle/ystävälle/ohjaajalle/terapeuttiselle ryhmälle

Moni on oppinut piilottamaan syvemmät tunteensa, tarpeensa ja toiveensa itseltäänkin. Näihin voi alkaa tutustumaan itse vaikkapa kirjoittamisen avulla. On valtavan eheyttävää saada kokea, että muut ihmiset kuulevat ja ymmärtävät minua. Kaikissa ihmissuhteissa se ei ole helppoa. Lisäksi olemme tottuneet arvioimaan, ratkaisemaan ja yli-analysoimaan. Miten sinä voisit tulla ymmärretyksi?

  1. Omien tunteiden ja tarpeiden hyväksyntä

Me emme voi päättää olla tuntematta, emmekä voi päättää, mitä tarvitsemme.

Usein tuomitsemme tunteitamme ja tarpeitamme. Ajattelemme, että olemme lapsellisia, vaikeita tai muuten vaan epäkypsiä. Tunteet ja tarpeet ovat osa ihmisyyttä. Niiden kieltäminen itseasiassa saa meidät toimimaan impulsiivisesti ja itsellemme tuhoisilla tavoilla.


 

Oletko kiinnostunut elämänkokemuksiesi vaikutuksesta tähän päivään?

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image