Kontrolloiminen eli itsensä ja toisten mikromanageeraaminen ja lankojen käsissä puristaminen on selviytymiskeino eli pelkokäyttäytymistä. Siis ihan normisettiä, joka luultavasti koskee jokaista meistä aina joskus. Luulemme alitajuisesti, että jos toinen täyttää astianpesukoneen kuten me haluaisimme, kaikki menee hyvin ja pysymme turvassa. Kuulostaa ehkä vähän absurdilta, mutta kaikenlainen nipottaminen, kuumottaminen ja asioiden jatkuva junailu kumpuaa uskomuksesta, että kunhan vaan saamme itse ohjattua asioita, meille ei tapahdu mitään ihan kamalaa.
Kontrolloiminen on opittu käyttäytymismalli, usein jo varhaisilta vaiheiltamme, jolloin olemme olleet peloissamme ja turvattomia. Yritämme junailemalla pitää ahdistusta eli pelkoa loitolla, mutta usein samalla ahdistumme lisää, koska kukapa haluaisi täyttää astianpesukonetta välttämättä ihan juuri kuten me itse.
Tai: vaikka miten kontrolloisimme painoamme ja ulkonäköämme, emme silti voi hallinnoida sitä, mitä elämässä tapahtuu. Jokainen meistä kokee menetyksiä, pettymyksiä ja myrskyjä. Saamme oppia, että olemme rakkaita ja arvokkaita ihan tällaisenaan. Voimme olla turvassa, ja asiat elämässä voivatkin mennä myös ihan hyvin. Ilman, että vedämme koko ajan vatsaa sisään tai tukkaa pörhömmälle. (Eikä sekään haittaa, että imuttaa ja pörhentää, mutta kenties ei olekaan ihan pakko?)
Ihmissuhteissa menettämisen pelko näkyy usein myös kontrollina ja mustasukkaisuutena toisen menoista ja jutuista. Se ei tarkoita, ettei pelko tai turvattomuus koskaan olisi aiheellista ja perusteltua, mutta eihän se toki aina ole. Ennen kaikkea kontrolloiminen on kamalan kuluttavaa (sekä itsellemme että muille).
Kun oppii sisäistä turvaa eli rauhoittavaa, levollistavaa yhteyttä itseensä, pelkojaan voi oppia tunnistamaan ja niistä voi oppia puhumaan suoremmin. On aika aseistariisuvaa sanoa toiselle, että mua nyt ahdistaa, kun rakastan sua niin paljon ja pelkään että menetän sinut, tai että mulla on pata ihan jumissa kun työtä ei vieläkään löydy ja pelottaa, sen sijaan, että nipottaa toiselle siitä kuinka paprika pitäisi pilkkoa.
Jos tunnistaa itsessään kontrollointitaipumuksen, ei hätää. Elämään – ja itseensä – voi oppia luottamaan enemmän. Ei tarvitse epäillä eikä ponnistella tai junailla niin paljon. Saakin alkaa kokea elämän virtausta! Sitä, että kyllä homma kantaa ja silloinkin kun tulee lunta tupaan, pystymme kyllä jeesaamaan itseämme. Kontrolli kumpuaa pelosta ja siihen auttaa (sisäinen) turva. Sitä saa oppia luomaan itselleen ja ihmissuhteissaan, eikä tarvitse hallinoida koko maailmaa. Eikä astianpesukonetta.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
