Takana on todella rankka syksy. Sanon sen ihan suoraan. Sellainen, joka ei näy päällepäin, mutta tuntuu kehossa ja mielessä joka ikinen päivä. Olen pohtinut paljon mielen ja kehon uupumista – sitä hetkeä, kun ei ole enää mistä puristaa. Kun herää väsyneenä, vaikka olisi nukkunut. Kun keho käy kierroksilla ja mieli on samaan aikaan tyhjä ja ylikuormittunut.
Uupumus on petollinen. Se hiipii hiljaa ja saa lopulta uskomaan, että tämä on vain “normaalia väsymystä”. Että pitäisi vielä jaksaa vähän. Juuri se ajatus vie usein viimeisetkin voimat.
Kun voimaa ei enää ole
Rehellisesti: joskus voimaa ei löydy mistään. Ja sekin on sallittua. On hetkiä, jolloin tärkein tehtävä ei ole jaksaa, vaan pysyä pystyssä. Hengittää. Olla elossa tässä hetkessä.
Olen joutunut opettelemaan sen, että voima ei aina ole energiaa tai motivaatiota. Joskus voima on:
- se, että nousee sängystä
- se, että sanoo ääneen: nyt en jaksa
- se, että jättää tarpeettomat asiat tekemättä
- se, että ei tunne huonoa omaatuntoa levosta
- se, että peruu suunnitelmia ilman selittelyä
- se, että antaa itselleen luvan olla rikki
Voimaa pienistä ja arkisista asioista
Uupuneena isot ratkaisut tuntuvat mahdottomilta. Päätöksen teko on vaikeaa ja kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta ja raskaalta. Siksi olen alkanut etsiä voimaa hyvin pienistä asioista. Asioista, jotka eivät “korjaa” mitään, mutta kannattelevat hetken:
- takkatulen sytyttäminen
- lämmin juoma käsissä
- hiljainen hetki ilman puhelinta
- kävely raikkaassa ilmassa
- musiikki, joka tuntuu jossain rintakehässä asti
- ajatus siitä, että tämä hetki ei ole koko elämä
Ne eivät poista uupumusta, mutta ne muistuttavat, että olen vielä tässä.
Keho ei valehtele
Yksi suurimmista oivalluksista on ollut se, että keho tietää ennen mieltä. Kun keho uupuu, se ei ole merkki heikkoudesta, vaan siitä, että rajat ovat ylittyneet liian kauan. Olen joutunut opettelemaan kuuntelemaan kehoa jälleen ihan uudella tavalla ja uudella herkkyydellä – hidastamaan entisestään silloinkin, kun mieli vastustaa.
Entä tulevaisuus?
Uupuneena tulevaisuus voi tuntua pelottavalta tai sumuiselta. Olen yrittänyt olla katsomatta liian pitkälle. Riittää, että selviää tästä päivästä. Tästä tunnista. Tästä hengityksestä.
Ja vaikka se ei aina tunnu siltä, uupumuskin muuttuu. Haluan uskoa, ettei se ole pysyvä tila, vaikka siltä joskus tuntuu.
Lopuksi
Jos olet ihan loppu, et tarvitse lisää vaatimuksia tai neuvoja siitä, miten “pitäisi” jaksaa. Tarvitset lempeyttä – ehkä enemmän kuin koskaan. Voima ei aina ole eteenpäin menemistä. Joskus se on pysähtymistä ja sen myöntämistä, että nyt on raskasta. Kysy itseltäsi vaatimusten sijaan: Mitä voisin jättää tänään tekemättä?
Haluatko olla enemmän lempeästi itsesi puolella ja saada työkaluja jaksamiseen? Lue kirjani Matka itsesi puolelle.
