”Mitäköhän muut ajattelevat?” – Tämä kysymys estää sinua toteuttamasta unelmiasi

Mitäköhän muut ajattelevat?

Tiedäthän tuon ajatuksen ja siihen liittyvän kalvavan tunteen, joka saa sinut pienentämään itseäsi? Se estää sinua seuraamasta unelmiasi, sanomaan poikkeavan, aidomman mielipiteen tai menemästä keskellä työpäivää ulos nauttimaan auringonpaisteesta.

Mitäköhän muut ajattelevat?

Tuo lause sisältää yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen pelon: jos en toimi kuten muut odottavat, yhteiskunta edellyttää tai vanhemmat ovat opettaneet, minut torjutaan, jään yksin, joudun kokemaan häpeää, joudun katuojaan.

Siksi tuo ajatus on niin suuri este sen edellä, että toteuttaisimme itseämme täysillä. Näyttäisimme kaikki tunteemme, toteuttaisimme hullut ideamme, vaihtaisimme ammattia, jos edellisen ammatin aika on ohi tai aloittaisimme uuden harrastuksen, vaikka emme osaisi sitä yhtään.

Tuo lause pitää meidät mukavuusalueella, mutta sillä on hintansa: samalla se pienentää meidät ja teemme ratkaisumme pelon ohjaamana, tukahdutamme inspiraatiomme tai sisällämme asuvan leikkisän lapsen, joka haluaisi ilmaista vapaasti kaikkia puoliaan.

Tämä pelko on minullekin kovin tuttu: jos tulen näkyväksi kaiken sen innostuksen ja ihmiselämää suuremman rakkauden kanssa, joka elää sisälläni, kääntävätkö muut selkänsä? Pitääkö minun rajoittaa sitä, millä tavalla haluaisin ilmaista itseäni ja toimia yhteiskunnan realistis-kyynisen puhetavan tai työelämän jäykkien normien mukaan?

Elizabeth Gilbert kirjoittaa Big Magic -kirjassaan siitä, miten pelko kulkee AINA käsi kädessä luovuuden kanssa. Hän puhuu pelolle näin:

Rakas pelko,

luovuus ja minä menemme nyt road tripille yhdessä. Ymmärrän, että tulet mukaan, koska aina tulet. Tehtäväsi on saada minut paniikkiin aina kun keksin kiinnostavan idean. Ja olet loistava työssäsi. Tässä ajoneuvossa on tilaa meille kaikille, joten tervetuloa mukaan, mutta ymmärrä tämä: minä ja luovuus olemme ainoita, jotka tekevät päätöksiä matkan varrella*.

Minä uskon, että pelko kulkee käsi kädessä paitsi luovuuden, myös kaiken sen ilon, rakkauden ja inspiraation kanssa, joka vie meidät ulos normaalista. Siitä tavasta, jolla aikuisen on yhteiskunnassamme totuttu toimivan.

Pelko nostaa päätään, kun meidän pitäisi paljastaa, ettemme ole vain tiettyyn, ennalta määrättyyn boksiin rajoittuneita ihmisiä, vaan isoja, rönsyileviä sieluja, jotka haluavat joka solullaan tuntea olevansa elossa.

Pelon mukana olo on tiedostettava ja hyväksyttävä, sillä jos pelkoa yrittää tukahduttaa tai torjua, se alkaa vaikuttaa tiedostamattomalla tavalla syvyyksistä. Pysäyttää meidät, aiheuttaa kateutta, kontrollointia, tuomitsemista, vähättelyä.

Joten tästä eteenpäin aion sanoa pelolle aina kun se nostaa päätään ja yrittää rajoittaa minua: tervetuloa mukaan, kiitos kun yrität pitää minut turvassa omalla rajoittuneella tavallasi. Ota mukava asento takapenkiltä, minä ajan.

* vapaa suomennos
Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: