Vastaamalla tähän kyselyyn voit itse arvioida omaa herkkyyttäsi. Testin on laatinut psykologi, tutkija ja erityisen herkkyyden (engl.highly sensitive person) pioneeri Elaine Aron. Suomennos on Heli Heiskasen.
Vastaa tuntemuksesi mukaan ”totta”, jos väite on Sinun kohdallasi täysin tai jokseenkin totta. Vastaa ”väärin”, jos väite ei ole kovin totta tai ei ollenkaan totta. Kirjaa vastaukset ylös erilliselle paperille.
1. Huomaan helposti yksityiskohdat ja vivahteet ympäristöstäni
2. Muiden mielialat vaikuttavat minuun
3. Olen yleensä hyvin herkkä kivulle
4. Kiireisenä päivänä huomaan tarvitsevani vetäytymistä lepäämään, pimennettyyn huoneeseen tai johonkin, missä saan olla rauhassa ja ilman ärsykkeitä
5. Olen erityisen herkkä kofeiinin vaikutuksille
6. Rasitun helposti voimakkaista ärsykkeistä kuten kirkkaista valoista, voimakkaista tuoksuista, karkeista kankaista iholla tai läheltä kuuluvasta sireenin äänestä
7. Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä
8. Minulle tulee epämukava olo kovista äänistä
9. Liikutun syvästi taiteesta tai musiikista
10. Olen tunnollinen
11. Säikähdän helposti
12. Hermostun jos minun täytyy tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa
13. Kun ihmiset kokevat epämukavuutta fyysisessä ympäristössä, huomaan helposti mitä tulee tehdä jotta olisi viihtyisämpää (esim. muuttaa valaistusta tai istuimia)
14. Ärsyynnyn kun ihmiset yrittävät saada minua tekemään liian monia asioita kerralla
15. Yritän kovasti välttää virheitä tai asioiden unohtamista
16. Pyrin aktiivisesti välttämään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia
17. Tulen epämiellyttävän virittyneeksi kun paljon asioita tapahtuu ympärilläni
18. Kova nälkä aiheuttaa minulle voimakkaan reaktion, haittaa keskittymistä tai mielialaa
19. Muutokset elämässäni sekoittavat minua
20. Huomaan ja nautin hienovaraisista tuoksuista, mauista, äänistä ja taideteoksista
21. Pidän tärkeänä järjestää elämäni siten, että vältän mullistavia ja kuormittavia tilanteita
22. Kun joudun kilpailemaan tai suoritustani tarkkaillaan, tulen niin hermostuneeksi tai alan täristä, että suoriudun paljon huonommin kuin normaalisti
23. Kun olin lapsi, vanhempani tai opettajani pitivät minua herkkänä tai ujona
PISTEYTYS
Laske kuinka monta totta-vastausta annoit. Jos vastasit totta 12 tai enempään kysymyksistä, olet todennäköisesti hermojärjestelmältäsi erityisherkkä. Toisaalta vaikka olisit vastannut ”totta” vain yhteen tai kahteen kysymykseen, mutta ne ovat todella vahvasti totta, voit pitää itseäsi erityisen herkkänä. Tiedät itse parhaiten oman kokemuksesi, joka on totta Sinulle.
Vertailun vuoksi erityisherkkiä on noin 20% ihmisistä, melko herkkiä noin 30% ja oman arvionsa mukaan ei ollenkaan tai ei juurikaan herkkiä noin puolet.
Opi arvostamaan herkkyyttäsi ja pitämään huolta tarpeistasi ❤️ Suvi Bowellanin Herkän voimakorttien avulla herkkyyden voi alkaa tuntea vahvuutena. Kortteja voi käyttää itsetuntemuksen lisäämiseen ja muistuttamaan päivittäisestä palautumisesta. Katso kortit täältä.
Auto kiitää moottoritiellä lievää ylinopeutta. Ratin takana istut sinä. Koslassa olisi jos jonkinlaista pientä korjattavaa, ja toivot, että se kestää perille saakka. Et halua myöhästyä.
Apukuskin paikalla riehuu villi apina, joka pitää järjetöntä meteliä. Se hyppii ylös alas, kiipeilee välillä pääsi päälle peittäen näkyvyyden ja yrittää tarttua hetkittäin ratista. Samalla kun huidot sitä sivummalle, haluat pysyä kaistalla ja pitää vauhdin kohdallaan.
Näin moni meistä matkaa.
Ratin takana istuva sinä on sielu: todellinen sinä, puhdas ja viaton, ikuinen totuus. Auto on kehosi, sielun temppeli, josta kannattaisi pitää hyvää huolta. Sen kunto kertoo suoraan itsearvostuksesta ja rakkaudesta. Apina viereisellä penkillä on mieli – mainio renki, mutta huono isäntä.
Keho, mieli ja sielu muodostavat kolmiyhteyden, joiden ympärille joogan ydin rakentuu. Jooga tarkoittaa liittoa, monessakin mielessä. Se on liitto oman sieluni ja koko universumin välillä, ja se on kehon, mielen ja sielun liitto.
Jos sielu on kuski ja keho on matkanteon väline, niin miten mieli voidaan rinnastaa villiin apinaan?
Englanninkielinen käsite monkey-mind kuvastaa hyvin mieltä. Jokainen tietää, miten helposti ajatus lähtee harhailemaan ja poukkoilee kauppalistasta serkun synttäreihin, sieltä Luoja tietää minkä mutkan kautta eilisiltaiseen tv-dokumenttiin, sitten siihen edelleen maksamattomaan laskuun, sekä aivan yllättäen kiinnostavaan kirja-arvosteluun aamun Hesarissa… Apinan touhua?
Eikä se nyt niin ihmeellistä ole. Mieli väläyttää pääkopassa 1000 ajatusta joka sekunti. Niistä arviolta 80 prosenttia on alitajuisia, mutta 20 prosentissakin riittää kummasteltavaa. Summamutikassa mieli valitsee ajatuksista jonkun, kunnes seuraavassa sekunnissa hyppää uuteen asiaan.
Kundaliinijoogafilosofiassa mieli jaetaan vielä kolmeen: negatiiviseen, positiiviseen ja neutraaliin mieleen.
Negatiivinen mieli on suojeleva, varoittava ja harkitseva. Uuden asian tai päätöksen edessä se ryhtyy töihin ensimmäisenä: ei, ei, ei! Miksi tätä ei kannata tehdä, miksi en halua näiden riskien realisoituvan, miksi tämä ei ole minulle?
Positiivinen mieli on rohkea, innostava ja projisoiva. Se ryhtyy toimeen toisena: joo, joo, joo! Kyllä sinä tähän pystyt, anna mennä vaan, olet ennekin osannut! (Tosin, positiivinen mieli osaa tarvittaessa myös vahvistaa entisestään negatiivisen mielen alulle panemaa riskin karttamista: sama juttu kuin viimeksi, juuri niin, sinähän olet luuseri!)
Neutraali mieli on jooginen mieli. Se punnitsee ja tasapainottaa negatiivisen ja positiivisen mielen antamat vaihtoehdot, tehden näiden pohjalta nykyhetken ja tulevaisuuden kannalta parhaan päätöksen. Sanotaan, että koko kolmen mielen prosessiin menee noin yhdeksän sekuntia. Siksi välillä kannattaa laskea kymmeneen ja hengittää ennen reagointia.
Kaikkia kolmea mieltä tarvitaan. Ilman negatiivisen mielen tuomaa suojaa olisimme jatkuvasti vaarassa ja turvattomia. On terveellistä sanoa ei ja asettaa rajoja, pitää huolta itsestään. Samalla tavalla positiivisen mielen tuomaa innostusta ja riskinottoa tarvitaan. Elämään kuuluu riskejä, joita kannattaa ottaa ja itseään on terveellistä haastaa. Neutraalin mielen kehittäminen taas auttaa tekemään kestäviä, hyviä ja tietoisia päätöksiä.
Koko ajatusprosessiaan ja kolmen mielen päätöksentekoa voi kehittää kiihkottomaan suuntaan. Se kasvattaa tietoisuutta.
Sanotaan, että mielen ja kehon joustavuus ovat syvässä yhteydessä. Joustava keho tekee mielestäkin joustavan. Joustava mieli ei takerru negatiiviseen tai positiiviseen mieleen, vaan liikkuu niiden väliltä kohti neutraalia mieltä.
Silloin vieressä istuvasta apinasta voi olla suunnatonta hyötyä esimerkiksi kartanlukijana, keskustelukumppanina, apupoikana, mielenkiintoisten nähtävyyksien osoittajana ja autonkorjaajana.
Mutta jatkuva kiire määrättömään päämäärään – se onkin taas kokonaan toinen juttu.
Samalla tavalla kuin katson tuulen heiluttamaa puuta, sen taipuilevia oksia ja kahisevia lehtiä, katson jokaista sielua. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää taivutussuuntaa, toistaan parempaa liikettä. On olemassa vain täydellisiä, päämäärättömiä liikeitä ja suuntia. Riippumatta siitä, onko puu liikkumatta tai taipuuko se jousen tavoin kaarelle, se toimii juuri täydellisesti siinä hetkessä. Minulla ei ole mielipidettä siitä, miten sen pitäisi liikkua tai milloin sen pitäisi pudottaa lehtensä. Minulla ei ole sille päämäärää. Kunnioitan sitä puuna, erilaisena kuin minä, sillä meillähän on hyvin erilainen elämäntehtävä.
Samalla tavalla katson toista sielua kuin ihmettä. Katson sitä täydellisenä. Riippumatta teoista, sanoista, mielipiteistä, liikkeestä. Vaikka näkisin uskomuksia, ajatusmalleja, ”vääriä” tekoja, ”turhaa” rämpimistä ojan pohjalla. Kunnioitan sitä kohtaa, jossa sielu on, sitä liikettä, jonka se on valinnut. Toisen sielun tehtävä on toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä, omaa polkuaan. Ja ymmärrän, että tuo polku ei ole minun polkuni. En pysty neuvomaan puuta olemaan täydellisempi puu. En voi neuvoa toista sielua olemaan täydellisempi sielu. Jokaisen omalla polulla kaikki on täydellisesti joka hetki.
En voi antaa ohjetta, suuntaa, mielipidettä, vastausta. Voin antaa jokaiselle sielulle vapauden liikkua omaan tahtiinsa omalla tavallaan omaan suuntaansa. Kun annan sille vapauden, se liikkuu kuin puu tuulessa. Aina täydellisesti.
Kun annan toiselle sielulle vapauden liikkua juuri niin kuin sen kuuluu liikkua, annan myös omalle sielulleni vapauden liikkua, niin kuin sen kuuluu. Kun sielut liikkuvat ilman mielipiteiden, päämäärien tai ennakko-oletusten häkkiä, ne voivat kohdata toisensa vapaina. Ja vain tuossa vapaassa kohtaamisessa voi tapahtua rakkaus, jumaluus, ihme – tai miksi kukakin haluaa tuota taikaa nimittää.
Ainoaa rakkautta on sielujen kohtaaminen täysin vapaina. Samaa rakkautta on antaa toisen sielun liukua pois silloin, kun se liukuu. Tai antaa oman sielun vaeltaa sinne, minne sen kuuluu mennä. Sillä rakkautta ei ole vieressä pitäminen vaan täydellinen vapauttaminen, toisen täydellisyyden ihailu ja kunnioitus juuri sellaisena kuin se parhaillaan on.
Voin katkaista puun oksan, koska se on niin kaunis ja sen katseleminen tekee minulle hyvää. Voin laittaa sen maljakkoon. Mutta kun katselen sitä kauniissa maljakossa, se ei enää liiku täydellisesti. Se ei enää taivu katkeamatta. Siltä on varastettu sen luonnollinen elinvoima, joka pitää sen liikkeessä – aina täydellisessä liikkeessä. Kun oksa irrotetaan palvelemaan jonkun toisen iloa ja elämäntehtävää, sen iloisuus ja elämäntehtävä lakkaa olemasta, jolloin se lakkaa värisemästä.
Häkissään värisevän sielun voi elvyttää vain katsomalla ihaillen sen täydellisyyttä. Tuolla kunnioituksella voi luoda vapauden. Ja vapauden kautta voi kokea rakkauden.
Näin unta, että hiihdin. Oli kesä ja kova helle ja hiihdin määrätietoisena asfalttia pitkin. Hiki valui norona kasvoiltani ja tunsin, kuinka punainen ihoni hyppi sykkeen voimasta. Liikennevaloissa vastaantulija katsoi minua kummoksuen ja uskaltautui kysymään: ”Eikö tuo ole aika rankkaa tähän aikaan vuodesta? Ei näyttäisi ainakaan luisto olevan ihan kohdillaan…”
Katsahdin häntä hien seasta: ”Ei mutta kato, kun on niin helkkarin hyvä pito!”
Heräsin tähän uneen. Se vähän nauratti. Kiitin itseäni positiivisuudestani, ja unohdin unen. Päivällä se tuli taas mieleen – oivalluksen kera. Nyt näin selvästi elämääni kalvaneen toimintamallin: pito on tärkeämpää kuin luisto. Ei kyse ollut positiivisuudesta, vaan varmistelusta, siitä, että tunnen, että minulla on täydellinen kontrolli. Vaikka vauhti on hidas ja matka tuskallinen, pito on tärkeintä.
Kun jäin tutkiskelemaan omaa toimintamalliani, ymmärsin, että olin valmis pitämään kiinni asioista, jotka eivät edes palvele minua enää. Ja olin valmis puristamaan otetta vain siksi, että haluan pitää kiinni tuttuudesta, turvallisuudesta ja varmuudesta.
Mutta kuitenkin. Olen levoton, tunnen, että asiat ovat väärin. Tiedän, että jokin asia on tullut tiensä päähän, se ei tunnu enää hyvältä. Monilla, joiden tarinoita olen saanut kuulla, muutostarve kohdistuu työhön tai työn tekemisen tapaan. Turvallisuudesta ja varmuudesta pitää kiinni vielä silloinkin, kun ohimosuoni jyskyttää ja pää on yhtä punainen kuin hellehiihdon mestarilla.
Jos näin on, tarvittava muutos viivästyy tai jää kokonaan tulematta. Tämä homma kun ei toimi niin, että pidän kaikesta kiinni niiden kivojen puolien takia ja sitten minulle annetaan lisää pelkkiä kivoja asioita. Jos elämäni tunnelma kaipaa muutosta, minun tulee olla valmis luopumaan kaikesta, joka vaikkapa työhön liittyy. Palkasta, rutiinista, työkavereista, jatkuvuudesta. Kun luovun niistä, minun tulee olla valmis luopumaan seurauksista. Vaikkapa siitä, että että en välttämättä voi omistaa kotia, autoa tai kesämökkiä. Mutta niin usein ensin alkaa pilkottaa pupun häntä farkkujen kuluneesta takamuksesta ja sitten kuulee sanovansa: mutta kun on niin helkkarin hyvä pito.
Mutta jos uskaltaa, elämässä alkaa tapahtua kummallisia asioita. Asioita, joita ei osaa etukäteen edes kuvitella. Yleensä se johtaa siihen, että lopulta – luopumisesta huolimatta (tai juuri siksi) – elämässä alkaa olla luistoa; elämä alkaakin tuntua hyvältä. Hyvä olo ei tulekaan siitä kivasta, johon alun alkaen oli takertuvasti kiinnittäytynyt, vaan siitä, että antaa elämän tapahtua.
Ainoa pysyvä asia maailmassa taitaa olla muutos. Ja jos katselemme luontoa, voimme huomata, että ihminen on ainoa elollinen, joka väkisin yrittää saada asioita pysymään muuttumattomina – lopulta oman elämänsä kustannuksella.
Elämä ei ole sellaista, jollaiseksi sen joka aamu kuvittelin, vaan elämä on sellaista, jota en yhtenäkään aamuna osannut toivoa.
Erokriisistä toipumisen ensimmäinen vaihe: Särkyminen
“Faith is the strength by which a shattered world shall emerge into the light”
-Helen Keller
Eron ensihetki on pahimmillaan kuin kivulias kuolema. Ihminen on menettänyt tärkeän ihmissuhteen ja todistaa unelmiensa, toiveidensa ja odotustensa väkivaltaisen särkymisen. Susan Andersson kuvaa särkymistä primäärinä erillisyyden kokemuksen kauhuna, syntymätrauman uudelleen aktivoitumisena, jossa yksin jäänyt itkee menetyksensä perään hengenhädässä.
Kuten vastasyntynyt lapsi, jonka yhteys kohdun lämpöön on yhtäkkiä katkennut, jätetty kokee menettäneensä yhteyden ainutlaatuiseen turvaan ja läheisyyteen. Aikuiselle yhteyden katkeamisesta syntyvä hätä on kuitenkin tunne, ei fakta, kuten pienelle lapselle. Aikuisen elämä ei riipu menetetystä puolisosta, vaikka se hetkellisesti tuntuukin siltä.
Särkyminen viittaa syvän kiintymyssuhteen tuskalliseen katkeamiseen ja siitä johtuvaan sietämättömään ja selittämättömään kipuun. Koettu sisäisen ja ulkoisen maailman väliaikainen pirstaloituminen on sitä voimakkaampaa, mitä keskeisemmästä ihmissuhteesta on kyse. Pahimmillaan jätetyn ihmisen turvallisuuden tunne murtuu yhdessä minäkuvan ja itsetunnon kanssa.
Särkyminen on erosta eheytymisen ensimmäinen ja välttämätön vaihe, joka pakottaa tiedostamaan suhteen loppumisen. Ihminen on revitty erilleen identiteettiä rakentavasta (ja ylläpitävästä) ihmissuhteesta. Särkymisvaiheen kokemukset ovat intensiivisiä ja voivat vaikuttaa tilanteesta irrallisina sairaalloisilta. Masennustilat, epätoivo ja itsemurha-ajatukset ovat tyypillisiä.
Andersonin mukaan särkyminen on synkkä ajanjakso, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden lisääntyneeseen itsetuntemukseen. Särkyminen rikkoo ja hajottaa läheisen ihmissuhteen luoman turvallisuuden tunteen ja jättää ihmisen alastomana kohtaamaan oman erillisyytensä. Särkyminen on ensiaskel pysyvästi itsenäiseen elämään.
Puukonisku rintaan
Ihmiset kuvaavat jätetyksi tuloa kuin heitä olisi puukotettu veitsellä sydämeen. Kipu rinnan keskellä voi olla fyysisestikin pelottavan voimakas. Henkeä ahdistaa ja rinnan keskellä tuntuu painetta. Andersonin mukaan vaiheelle tyypilliset reaktiot johtuvat sympaattisen hermoston yliaktiivisuudesta. Keho valmistautuu taisteluun tai pakoon suojellakseen itseään välittömästi koetulta vaaralta. Stressihormonien ryöppy pitää kehon itsepuolustusvalmiina ja tarkkaavaisuuden virittäytyneenä. Adrenaliinin kuohutessa veressä rentoutuminen tai nukkuminen on poissa laskuista. Syöminen ja ruuansulatus häiriintyy. Keho reagoi todellisesti koettuun iskuun. Kiintymyssuhteen irti leikkaava symbolinen veitsi on kehon puolustusjärjestelmälle oikea ja vakavasti otettava vaara.
Tärkeän suhteen särkyminen jättää ihmisen kauhistuttavaan yksinäisyyteen. Tällä kertaa paikalla ei ole ketään, joka käärisi lämpimiin huopiin tai jonka rinnalta löytyisi turva. Paikalla on vain ihminen itse, haavoitettuna ja pirstaloituneena. Kukaan muu ei ole vastuussa hylätyn emotionaalisista tarpeista. Hänen on opittava vastaamaan niihin itse. Emotionaalinen itseriittoisuus alkaa sen oivaltamisesta, että nojautuminen johonkin itsensä ulkopuoliseen turvan lähteeseen ei ole enää mahdollista. Hylätyksi tulleen aikuisen on itse vakuutettava itselleen, että hän selviää.
Särkymisen psyykkisiä haasteita
Mustavalkoinen aina/ei koskaan – ajattelu on särkymisvaiheelle tyypillistä katastrofimaista prosessointia, jossa ihminen uskoo asioiden aina pysyvän samanlaisina tai ei koskaan muuttuvan paremmaksi. Tämä kuvaa väliaikaista paluuta lapsuuden konkreettiseen joko/tai -ajatteluun, joka hetkellisesti korvaa aikuisen kypsän ymmärryksen. Hylätty voi aidosti pelätä jäävänsä ikuisiksi ajoiksi yksin (’tulen aina olemaan yksin’), tai ei koskaan parantuvan koetusta traumasta. Hän näkee tilanteensa lapsen tavoin pysyvänä ja muuttumattomana. Samanlainen ajattelu on taustalla myös silloin, kun jätetty eri hetkinä kokee entisen puolisonsa (tai itsensä) ainoastaan positiivisena, tai ainoastaan negatiivisena. Tätä kutsutaan halkomiseksi (’split thinking’ tai ’splitting’) ja se tuottaa ristiriitoja, sekä hankaloittaa eheän käsityksen luomista tapahtumien kulusta.
Myös symbioottiset tunteet ja riippuvuus toisesta ovat särkymisvaiheen ominaispiirteitä. Ajanjakson aikana ihminen kokee tulvan tunteita, jotka ovat tuttuja varhaislapsuudesta. Pieni lapsi elää symbioottisessa suhteessa äitinsä kanssa kohdussa ollessaan (ja varhaisen lapsuuden aikana) kokein olevansa yhtä hänen kanssaan. Lapsi on erottamaton ja täysin riippuvainen kiintymyksensä kohteesta. Hylätyksi tulo ja sitä seuraava särkyminen aktivoi varhaiset tunnemuistot ja saa jätetyn tuntemaan itsensä täysin riippuvaiseksi menetetystä rakkaastaan. Tyypillisesti ihmiset eivät halua puolisoaan koskaan yhtä paljon kuin eron hetkellä, vaikka suhde olisi ollut onneton. Vaikka ihminen on suhteen aikana kokenut olonsa itsenäiseksi, eron hetkellä yksinolo tuntuu sietämättömältä.
Häpeä varjostaa usean erosta toipuvan mielenmaisemaa. Avuttomuus, riippuvuus ja kyvyttömyys hallita omia tunteita ottaa vahvemmankin ihmisen itsetunnon päälle. Häpeän kanssa painiessa on hyvä muistaa, että hylätyksi tulo on vakava kriisi, joka itsessään aikaansaa voimakasta kiinnittymistä kiintymyskohteeseen. Särkyminen on järkyttävä ja ahdistava ajanjakso, joka väistyy ajallaan. ‘This too will pass’.
Särkymisestä selviäminen läsnäolon avulla
”The site of the greatest wound is the site of the greatest healing”
– Susan Anderson
Särkymisvaiheelle suunnatun läsnäoloharjoittelun on tarkoitus auttaa läpi synkimmän ajanjakson. Hetkessä olemisen tietoinen harjoittaminen on vaihtoehto tunteiden tukahduttamiselle alkoholin, huumeiden tai itsetuhoisen toiminnan kautta. Hetkessä olo tarkoittaa tunteiden suoraa kohtaamista, joka pysäyttää pakonomaisen ajattelun.
Syvässä ahdistuksessa on vaikea löytää nykyhetkeä. Selviytymismekanismit aktivoivat menneen ja tulevan jatkuvan ajattelun, joka puolestaan lisää ahdistusta. Kierre on pysäytettävissä lyhyt hetki kerrallaan, keskittymällä puhtaisiin ja välittömiin aistihavaintoihin. Aistit ovat aina läsnä ja valmiita houkuttelemaan huomion pois kärsimyksestä värikkääseen ympärillä tapahtuvaan elämään. Nykyhetkeen keskittyminen kriisin pyörremyrskyssä on haastavaa ja vaatii tietoista tahdonvoimaa. Se on kuitenkin tapa pysäyttää tarpeeton tuhoisa ajattelu ja auttaa ottamaan ensiaskeleet kohti parantumista.
Keinoja keskittyä nykyhetkeen:
1. Pysähdy ja kiinnitä huomio ympäristöön, siihen mitä tapahtuu juuri nyt; valoon, väreihin, muotoihin ja ääniin.
2. Kuuntele tarkkaavaisesti vaimeita taustaääniä. Yritä eritellä kaikki äänet, joita kuulet, ja niiden lähteet.
3. Kiinnitä huomio tuntoaistimuksiin. Tunne ilman, vaatteiden ja korujen paine iholla. Käy hieronnassa, ja keskitä tarkkaavaisuus jokaiseen erilaiseen tuntemukseen keholla.
4. Keskity tuntemaan miltä suussasi tuntuu ja maistuu juuri nyt.
5. Tarkkaile hengitystä ja sen rytmiä. Aina kun ajatukset harhailevat, tuo huomiosi välittömästi ja lempeästi takaisin hengityksen tarkkailuun. Se tuo sinut nykyhetkeen.
Minulla on addiktio, riippuvuus, jota ilman en pärjää. Elämä ei tunnu täydeltä eikä olo eheältä ellen saa sitä joka päivä vuoden ympäri. Olen riippuvainen luonnosta.
Luonto on minulle ystävä, joka ei petä koskaan. Jokainen kerta luonnon kanssa antaa minulle rauhallisen, rentoutuneen ja onnellisen olon. Ei ole väliä mitä luonnossa teen, sillä koen itseni aina elpyneeksi ja voimaantuneeksi luonnossa viettämäni ajan jälkeen. Voin täysin allekirjoittaa Maailman terveysjärjestön WHO:n lausunnon luonnosta: “Ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja ihmiset tarvitsevat luontoa”.
Luonto suo minulle ja muillekin ainutlaatuisen henkisen lepopaikan. Missä muualla ärsykkeiden määrä ja aistikokemukset ovat juuri oikeanlaisia? Puiden lehdet liikkuvat tuulessa, vesi virtaa, linnut lentävät ja laulavat. Missä muualla levon tunne leviää sisään automaattisesti, pakottamatta?
Tutkijatkin ovat jo tämän havainneet ja todenneet, että luontoympäristöt miellyttävät, kun ihmiset ovat stressaantuneita tai henkisesti väsyneitä. Stressaantunut ja masentunut ei elvy kauppakeskuksen hulinassa ja melussa. Hän kaipaa rauhallisempaan miljööseen, ja siihen luonto on täydellinen.
Surevallekin luonto tekee hyvää. Mänty tai kallio eivät imuroi energiaa, vaan antaa sitä. Oman nimikkopuun runkoa vasten voi rauhassa itkeä tai etsiä elämäänsä uutta suuntaa metsäpolkua kulkemalla. Jo pelkkä luonnossa oleminen elvyttää. Mutta jos luonnossa liikutaan, sekin on vaivattomampaa. Saman tehoinen liikunta nimittäin koetaan kevyemmäksi luonnossa kuin sisätiloissa.
Luonto rauhoittaa ja tyynnyttää
Sitäkin on tutkittu, että keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivät lapset pystyvät keskittymään paremmin luonnossa. Oppi menee luontoympäristössä paremmin perille kuin luokkahuoneen pulpetissa tai luentosalissa. Miksi aina pitää istua kun opiskellaan – ja vielä sisällä?
Miksi luontoa ei voisi hyödyntää oppimisalustana muissakin aineissa kuin biologiassa? Miksi vaikkapa kieliä, kotitaloutta, kuvaamataitoa ja terveystietoa ei voisi opetella luonnossa? Ja kun moni yskii keuhkojaan pellolle homekouluissa, miksi luontoa ei käytetä väistötilana? Raitista ilmaa ja hyvää oloa homemyrkkyjen sijaan! Jos joku alkaa paasata tähän EU-direktiiveistä ja ongelmista luovien ratkaisujen sijaan, ei kyllä kiinnosta. Luonto lisää tutkitusti luovuutta – niin opettajien, virkamiesten kuin kunnallisten päättäjienkin.
Luonnossa mieli lepää ja rauhoittuu, syke ja verenpaine laskevat ja stressihormoni kortisolin pitoisuus romahtaa. Kun luonnossa liikutaan, motoriikka ja tasapainoaisti saavat miellyttävää haastetta. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että luonnossa liikkuminen on uudistavampaa ja palauttavampaa kuin sisätiloissa liikkuminen.
Entä terapiaistunto, kumpi tuntuu hoitavammalta: ikkunaton karu huone, jossa puhutaan mielenterveydestä vai huone, jossa on viherkasveja ja luontonäkymä ikkunasta? Jos luonto hoitaa mieltä jo pelkän kuvan tai kasvin katselulla, miksi terapiaa ja opetusta ei järjestetä mieluummin luonnon lähellä, itse luonnossa tai tuoda luontoa sisälle?
Veikkaanpa, että masentunut ahdistuu enemmän katsellessaan ikkunattoman huoneen nurkkia ja kokee olonsa elpyneemmäksi luontoa katsellessaan. Onneksi viisaitakin psykologeja jo löytyy, jotka käyttävät hoitotyössään luontoa.
Kun lapseni olivat pieniä, nautimme paljon yhteisistä lukuhetkistä takan ääressä. Syksyn ja talven pimeyden keskellä yksi lempikirjoistamme oli F.H. Burnettin Salainen puutarha, joka yhä edelleen on minulle yksi rakkaimmista teoksista. Kirja kuvaa luonnon parantavaa ja eheyttävää vaikutusta. Siinä fyysisesti ja psyykkisesti laiminlyödyt, sulkeutuneet ja äksyilevät 10-vuotiaat serkukset Colin ja Mary elpyvät eläviksi, empaattisiksi ja onnellisiksi lapsiksi luonnon avulla. Vuonna 1909 ilmestynyt teos on aistien ilotulitusta. Teos hivelee näköä, kuuloa, tuntoa, makua ja hajua. Lukija tuntee tuulen ihollaan, koskettelee lämmintä ja kuohkeaa multaa, tuoksuttelee kevään ensimmäisiä ruusunnuppuja… Kirja on täynnä luonnon lumousta, taikaa, jonka jokainen tässäkin ajassa elävä voi kokea ja tuntea halutessaan.
Salainen puutarha on ollut tärkeä teos jo lapsesta asti. Nuorena luonnonsuojelijana kirjaa lukiessani opin serkusten ystävältä Dickonilta maan möyhentämisen, nuuhkimisen ja nauttimisen viisauden.
”Mullan haju on parasta maailmassa, se ja lehtien lemu sateella. Sadepäivinä minä usein menen nummelle, heittäydyn pitkälleni pensaan alle ja kuuntelen siellä sateen hiljaista pisaroimista kanervikolle ja haistelen haistelemistani.”
Nykyajan aivotutkijatkin arvostavat mullan nuuhkimista ja möyhimistä. Mullassa kun on mielialaa kohottavia Mycobacterium vaccae -bakteereita. Multaa möyhittäessä bakteerit vapautuvat ilmaan ja niitä hengitettäessä aivot alkavat tuottaa mielihyvää kohottavaa serotoniinia.
Luontoon addiktoituneena ihmisenä sanon, että luonnossa oleminen ja luonnon tuominen kotiin kasveina, kivinä, kuvina, tuli- ja vesielementtinä kannattaa ehdottomasti niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden tähden.
Tämän päivän arjen ympäristöt: päiväkodit, koulut, työpaikat ja kauppakeskukset ovat niin täynnä aivoja kuormittavia elementtejä, että niin lapset kuin aikuisetkin tarvitsevat elpymistä, rentoutumista ja rauhoittumista. Luonto tarjoaa sitä joka päivä ihan ilmaiseksi.
Hidastaminen, ja sen serkku kohtuullistaminen, ovat karkeasti väärinymmärrettyjä julkisessa keskustelussa. Siksi päätin kertoa miten asiat oikeasti ovat. Olenhan konsultti.
Kyse ei ole laiskuudesta tai periksi antamisesta. Tai modernista tavasta osoittaa sellaista varallisuutta, että se poistaa tarpeen välittää työn asettamista haasteista ja venytetyistä tavoitteista. Näitä tulkintoja on kuultu huolestuneilta auktoriteeteilta, ja ne kertovat muutoksen ja vanhojen tarinoiden kyseenalaistamisen vaikeudesta.
Kyseenalaistamisen tarkoitus on itse kunkin oman elämäntarkoituksen ja itselle ominaisen elämänrytmin löytäminen. Perustavanlaatuinen oikeus. Vaikka tämänhän sinä jo varmaan tiedätkin, tuskin muuten olisit täällä.
Itse olen lähtenyt liikkeelle tilan tekemistä. Teen tilaa ilolle tulla.
Jokaisella meillä on oma käsitys onnesta ja sen avaimista. Terveys, rakkaus, menestys, tasapaino ja mielenrauha. Kyllä. Mutta miten sinne päästään ja mistä tiedämme olevamme perillä? Kriittisen tärkeitä kysymyksiä näinä omnipotenssin aikoina. On oltava hereillä, ettei aja ohi määränpäästään.
Haluamme jotain ja toimimme sen mukaisesti. Kirkastamme tavoitteen ja kuvittelemme miten sinne päästään. Vaikeuksien kautta voittoon. Mind over matter.
Ihmisen mieli on hieno kapine. Sillä voi tehdä ihmeitä ja täyttää pienen pään. Särkyyn asti. Ja kun oikein tsempataan, täyttyy myös kalenteri. Ja alkaa ahdistaa. Ja taas pitää miettiä.
Tai sitten ei.
Voi myös vähentää miettimistä ja hiljentyä oikeasti. Olla armollinen itselle ja muille. Nyt ja tässä. Kunnes ruokahalu kasvaa ja haluaa taas enemmän. Enemmän tässä. Enemmän valistunut. Ehkä voisin tavata Tollen? Sen joka kirjoitti Läsnäolon voimasta. Ehkä sitten olisin enemmän tai ainakin coolimmin vähemmän?
Ihmisen luonto on sellainen. Kierrämme sykleissä kiihdyttäen ja hidastaen. Innostuen, pettyen ja oppien.
Huomaan eläväni mielenkiintoista aikaa. Määrittelen itseäni uudelleen miehenä ja ihmisenä. Kuka olen, mistä tulen onnelliseksi ja mikä on sen hinta? Tämä vuoden kuluttua viisikymppinen mies haluaa elää hyvin. Nyt ja jatkossa. Siksi olen alkanut miettiä.
”Miten luon ja suuntaan energiani?”
Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta kiitos Eckhart Tolle ja Anthony Robbins, kun näytätte polkuja! Draivia ja hiljentymistä, molempia tarvitaan, sillä vaikka valinta on elämän veistoksen taltta, sitäkin tulee käyttää harkiten. Joskus oikea valinta on … molemmat.
Koetko olevasi erityisen herkkä ihminen? Nautitko enemmän hiljaisesta koti-illasta ihanan kirjan kanssa tai musiikkia kuunnellen, kuin meluisasta baari-illasta ja yleisötapahtumissa käymisestä? Tarvitsetko runsaasti lepoa ja omaa rauhallista aikaa tasapainottuaksesi arjen kiireistä? Vai oletko unohtanut itsesi ja omistautunut toisten palvelemiselle jopa siinä määrin, että oma jaksamisesi ja pinnasi on koetuksella?
Sanottiinko Sinua lapsena liian herkäksi, ujoksi tai ylireagoivaksi ja käskettiin reipastua? Koitko ettet ollut aivan vanhempien ja ympäristön normin mukainen? Tunsitko nahoissasi kulttuurin odotukset aktiivisesta ja väsymättömästä suorittajasta? Ehkä olitkin sellainen, koska se oli jotakin mitä ympäristö odotti ja arvosti? Ehkä kehitit suojakuoret herkän sisimpäsi ympärille ja luulit ettei mikään tunnu missään? Mutta oliko se sitä mitä todella olet?
Herkkyys on aliarvostettu ominaisuus
Näen usein ihania herkkiä ihmisiä, jotka eivät tunnista omaa ainutlaatuisuuttaan ja arvoaan, vaan ovat oppineet pitämään herkkyyttään vikana, puutteena ja jopa häpeänä. Se tuntuu surulliselta, enkä aina itsekään ole osannut arvostaa herkkyyttäni.
Herkkyys on aliarvostettu ominaisuus. Erityisen herkkiä ihmisiä (engl. highly sensitive person) on arvioitu olevan noin 20% ihmisistä. Sama jakauma löytyy myös ainakin yli 100 eläinlajin parista eli kyse on maapallon elämän järjestäytymisestä viisaaksi kokonaisuudeksi. Ihmisten kohdalla epäilen, että luku saattaa olla kasvava ja nykyajan lapsista osuus voi olla suurempi. Tarkoitan hermojärjestelmän tasolla synnynnäisesti ilmenevää herkkyyttä. Hermojärjestelmämme reagoi herkemmin ärsykkeisiin ja aivomme prosessoivat tietoa syvemmin. Se ei ole vika eikä vamma, vaan ominaisuus, jota ihmiskunta tarvitsee yhtä lailla kuin kovanahkaisempiakin tyyppejä.
Herkkyys ilmenee yksilöllisesti, toisen herkkyys tuntuu monella tavalla ja toisen ehkä vain yhdessä tai kahdessa asiassa. Lisäksi joukossamme on myös monia ”piiloherkkiä”, jotka ovat opetelleet suojaamaan tunteensa ja sisimpänsä niin hyvin, etteivät itsekään enää tiedä olevansa todellisuudessa herkkiä.
Herkkyys on lahja ja haaste
Toisinaan on helppo rakastaa herkkyyttään. Kun mielikuvitus lentää, luovuus kukkii ja ympäröivä kauneus sykähdyttää. Syvällinen keskustelu ystävän kanssa, herkkä hetki rakkaan sylissä tai sisintä koskettava taide-elämys. Herkkyys on suuri lahja, kun ihanat asiat voi kokea niin syvästi!
Herkkyydessä on myös rasittavia puolia. Saatat kysyä itseltäsi esimerkiksi: Miksen jaksa tehdä pitkää päivää niin kuin muut? Miksi koen toistenkin tunteet kuin omani? Miksi nukun huonosti jännittävien tapahtumien aikaan? Miksen kestä ihmisjoukkoja, väittelyitä ja kiirettä niin kuin muut? Vastauksena voi olla hermojärjestelmäsi erityinen herkkyys, etkä ole yksin, meitä on viidesosa kaikista.
Herkkyys vaatii erityishuomiota, että se pääsee kukoistamaan. Mm. intuitio, empatiakyky, luovuus ja tarkka havainnointikyky liittyvät usein herkkyyteen. Herkkyyden hedelmät jäävät vakan alle, jos ihminen on stressin musertama tai kiireen kuristama. Tämä äreä ja väsynyt henkilö ei tosiaankaan vaikuta lahjalta ihmiskunnalle ja hänen omakin itsetuntonsa voi olla maassa.
Herkkyys tarvitsee huolenpitoa ja arvostusta
Iän ja ajan myötä moni meistä löytää itsensä uudestaan, syvemmin ja aidommin. Aikuisuuden ja vapaiden valintojen myötä mahdolliset tunteiden suojakuoretkin voivat vähitellen pudota. Sisältä kuoriutuva herkkä ihminen tarvitsee erityistä huolenpitoa, arvostusta ja itsetuntemusta. Missä menevät rajani? Mikä vahvistaa minua ja mikä heikentää? Miten järjestän arkeni siten, että todelliset lahjani pääsevät esille? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä kaikille, mutta varsinkin erityisen herkälle ihmiselle.
Rakastatko Sinä herkkyyttäsi? Haluaisitko rakastaa enemmän? Aloita nyt.
Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.
Edellisessä kirjoituksessa esitin muutamia mietteitä, jotka saivat monenlaista reaktioita ihmisissä. Hyvä niin, mikäs sen hienompaa kun pääsemme tarkastelemaan omia reaktioitamme ulkoisiin ärsykkeisiin. Kiitos siitä mahdollisuudesta.
Mietin kuitenkin, että meneekö koko ydin hukkaan, silloin kun saamme voimakkaita tunnereaktioita. On kyseessä sitten terveys, hyvinvointi tai ihmissuhteet yleensäkin. Yritän olla vieläkin selkeämpi.
Kuten varmasti hoksasit ensimmäisestä jutusta, joka käsitteli rintoja ja niiden luonnollista hyvinvointia, se antoi ajatuksia ehdottomuuksien sijaan. Työkaluja ennaltaehkäisyyn. Koska sitä pidän koko juttuni päällimmäisenä pointtina, toistan sen vielä kerran, työkaluja omaan hyvinvointiin ja ennenkaikkea ennaltaehkäisevällä otteella. Itse ottaen vastuun omasta jaksamisestamme, omasta elinvoimastamme. Vastuu voidaan siirtää punaiseen pilleriin tai ulkoiseen auktoriteettiin, mutta sitä vastuuta voidaan myös siirtää omiin käsiimme. Kaikelle on paikkansa, myös länsimaalaiselle lääketieteelle. En kuitenkaan lähtisi poissulkemaan ihmistä kokonaisuutena. Tai mikäli sinulle tuntuu ajatus ihmisestä, kehona, mielenä ja sieluna kaukaa haetulta, niin ehkä silloin tämä on sinulle täyttää huuhaata. Sekin on hyväksyttävää.
Työkaluja oman terveyden ylläpitämiseen, omista lähtökohdista, omilla haluilla ja motiiveilla, edeten kohti omia päämääriä. Oikean ja väärän sijaan voisimme tarkastelle muitakin vaihtoehtoja, kuin meillä yleensä annetaan. Tai sitten pysyä jo totutussa kaavassa. Vaihtoehtoja, kumpikaan toistaan parempana, yhdenvertaisena, niinkuin me ihmiset ollaan täällä planeetalla, yhdenvertaisia.
Yhdeksän asiaa rintojen hyvinvointiin
1. Immuniteetti
Syöpäsolut ovat normaaleja kehon toimintoja. Jokaisella meistä ihmisistä on syöpäsoluja. Solut jakautuvat, uudistuvat ja kuolevat. Mikäli omaamme terveen kehon, immuniteettimme pitää huolen syöpäsoluista, että ne pysyvät aisoissa. Kun kasaamme niitä liikaa, immuniteetti saa liikaa töitä, eikä pysty enää toimimaan. Elinvoimainen keho pitää sinusta huolta, älä huolehdi, ota iisisti.
Askel: Panosta vastustuskykyysi.
2. Geneettinen sairaus?
Epigenetiikka (omien toimien vaikutus geenien aktivoitumiseen.) vaikuttaa, geneettisen alkuperän ei tarvitse täysin määrittää sinun kohtaloa. Jokainen kromosomi kuuntelee sinun vaikutuksiasi. Ruoka, juoma, ympäristö, ajatukset, liikunta, stressin hallinta ja ihmisten vaikutus ovat todellisia tekijöitä hyvinvointiisi. Kaikki oireet ovat loistavia keksintöjä, koska ne kertovat palautteesi sinulle toimistasi ja ympäristöstäsi, jossa elämme.
Askel: Panosta laatuun kaikessa mikä vaikuttaa elämääsi.
3. Ruoka
Syöpäsolut syövät sokeria kaikista mieluiten. Kaikissa muodoissaan. Mehut, sokerit, limsat, makeiset leivät, riisit, pastat, nuudelit, valkaistut tuotteet, sekä prosessoidut kasvirasvat ruokkivat ei-haluttuja solujasi parhaiten. Kokonainen ruoka, joka on mahdollisimman tuoretta ja puhdasta antaa keholle riittävästi polttoainetta mennä elinvoimaisesti eteenpäin.
Kurkuma, aprikoosinsiemen (b17), D-vitamiini, lääkinnälliset sienet kuten reishi (lakkakääpä) ja pakuri, ristikukkaiset kasvit, lehtivihreät kasvikset, pähkinät, nokkonen ja villivihannekset, kalaöljy, mieluiten kokonaisesta villikalasta, jodi esim. kelp merilevästä, b-vitamiinit, pähkinät, siemenet, ovat loistavia apuvälineitä keholle tilanteessa kuin tilanteessa
Askel: Panosta ruokaan ravinteiden sijaan.
4. Uni
Liian vähän unta vaikuttaa kaikkiin elintoimintoihimme. Melatoniini on yksi vahvimmista kehon siivoajista. Jos et nuku, melatoniinia ei tuoteta. Nuku, lepää ja vahvista kehoasi, jolloin se pääsee toimimaan sille kuuluvalla tavalla.
Askel: Nuku sinulle riittävä määrä, jotta tunnet olosi levänneeksi.
5. Vesi
Vesi auttaa huuhtelemaan. Juo hyvälaatuista vettä. Jenkeissä on jo vettä missä on kymmeniä lisättyjä kemikaaleja. Pidetään me huoli omasta puhtaasta vedestämme, mikäli semmoiseen on mahdollisuus päästä. Nesteytä itsesi.
Askel: Juo vettä ja pidä veresi puhtaana.
6. D-vitamiini
Paras lähde on luonnollisesti aurinko. Pimeinä talvikuukausina suurin osa hyötynee laadukkaasta d-vitamiinilisästä. Omat tasosi voit mittauttaa terveyskeskuksessa.
Askel: Varmista D-vitamiinitasosi.
7. Puhdistu
Viemärisysteemi tukkiutuu. Mieti taloasi, jos siellä putket tukkiutuvat. Mitä luulet, onko talossa silloin mukava olla? Kehosi on talosi. Auta kehoasi puhdistamaan itseään. Hikoilu on yksi parhaita keinoja keholla puhdistautua. Lymfajärjestelmä tarvitsee sinun apuasi, se ei toimi ilman tukeasi. Kun liikut, hypit ja tanssit, silloin kehosi, sekä lymfasi tekee tehtävänsä.
Askel: Liiku ja pidä hauskaa.
8. Mieti vaihtoehtoja
Mieti vaihtoehtoja, onko se sinulle leikkaus, kemoterapia, lääkkeet vai luonnollisemmat yrttivalmisteet, elämäntapamuutos, ravinnon tarkastelu vai liikkumisen lisääminen. Mikä on sinun listasi ylimpänä. Loppujen lopuksi, sinä olet se, jonka valinnan tekee. Ympärillä olevat ihmiset voivat ainoastaan tukea tuota matkaa, on valintasi mikä tahansa.
9. Ota askel
Positiivinen kierre aiheuttaa yleensä positiivisia tuloksia. Panosta ilmapiiriin, joka tukee sinua, on kyseessä sitten mikä tahansa elämään liittyvä haaste.
Opiskele, kuuntele kehosi merkkejä, ne kertovat sinulle jotain. Jos uskallat kysyä kysymyksiä, saat niihin aina vastauksen. Ota askelia. Luultavasti ensimmäinen askel ei vielä osu maaliinsa, mutta jo toimi ja teko antaa liikkeen, joka vie sinut minne haluat. Nauti matkastasi, koska se on se pointti joka tapauksessa, kävi miten kävi.
Toivon, että artikkelisarja antoi ajatuksia, vaihtoehtoja ja ehkä työkalujakin omaan hyvinvointiin. Mikään ei ole toistaan poissulkeva ja toivonkin, että huomaisimme yhteisönä laajemminkin sen, että olemme menossa kaikki samaan suuntaan. Yleinen ”joko-tai” asenne, voidaan muuttaa vaihtoehtoja tarkastelevaksi ihmeellisyydeksi, jossa oikeita ja vääriä vastauksia ei ole olemassakaan.
Esimerkiksi voi miettiä pitävänsä 1 tunnin päivässä vähemmän rintaliivejä, 1 viikon vuodessa, tai vaikka 1 minuutin päivässä. Rintaliivejä ilman tai kaikenaikaa niitä pitäen voi muuntua monenlaiseksi versioksi.
Mistä ikinä ihminen kokeekaan saavansa apua ja voimaantumista, niin eikö paras mitä voimme tehdä on tukea tuota matkaa ja olla ihmiselle suvaitsevaisesti läsnä? Minun vaihtoehdot eivät ole sen parempia, kuin minkään muun yksilön, ihmisen tai tahon. Yksi pisara tässä kauneuden kehdossa. Vaihtoehtoja jokaiselle pureskeltavaksi.
Jätän vielä viimeisen kysymyksen.
Milloin viimeksi, joku kysyi sinulta kuinka voit? Tai vieläkin tärkeämpää, milloin sinä kysyit itseltäsi viimeksi tuon kysymyksen?
Jokaisella meistä on mielipiteitä, mieltymyksiä ja pelkoja eri asioita kohtaan. Mielemme pyrkii säilyttämään ja poimimaan ympäröivästä maailmasta sellaiset ajatusmallit jotka ylläpitävät minäkuvaamme sekä tukevat sen muodostumista. Kokiessamme minuuttamme muurien tavoin pystyssä pitävät ajatukset uhatuksi, puolustaudumme välittömästi. Mitä vahvemmin ulkoinen asia tai ihminen uhkaa mielipidettämme, sen syvemmältä alitajunnastamme vastareaktio syntyy. Niin paljon me pelkäämme valheellisen identiteettimme särkymistä, että sen edessä olemme valmiita jopa kuolemaan, tai surmaamaan toisen ihmisen. Lopulta kyse on siis samaistumisesta ajatuksiimme ja tunteisiimme joiden pohjalta luomme identiteettimme, sekä pelosta kadottaa se.
”Ollakseen minä, täytyy olla sinä.”
Vastasyntynyt lapsi ei osaa vielä erottaa itseään äidistään vaan pitää tätä osana itseään, mutta sillä hetkellä kun alamme havainnoida muun maailman meistä erillisenä, alkaa persoonan syntymä. Ollakseen minä, täytyy olla sinä. Äiti onkin ensimmäinen ihminen jonka kautta lähdemme rakentamaan minuuttamme. Isän roolia ei tule kumminkaan väheksyä, vaan se on yhtä tärkeä heijastuspinta pienen minän kehityksen kannalta. Varttuessamme ja tunnistaessamme erilaisia piirteitä itsessämme, esimerkiksi miehuuden ja naiseuden erot, tulevat muut ihmiset mukaan elämäämme yhä vahvemmin. Poikalapsi alkaa hakea miehen roolia isältään ja tyttölapsi äidiltään. Kavereiden kautta haetaan vahvistusta malleille joita kotopesässä ollaan opittu, sekä koetellaan henkisellä kepillä muiden peilaamia piirteitä.
Lapsuutta seuraava murrosikä on nimensä veroinen, sillä silloin lähdemme hakemaan omaa voimaamme ja vaatimaan elämältä oikeutusta olemisellemme kun haluamme tulla nähdyksi. Kieltäydymme hyväksymästä vanhempiemme piirteitä itseemme vahvoilla minuutta eristävillä argumenteilla kuten ”ku sää oot niin tollanen”. Nuoruus onkin eräänlainen egon murroskausi. ”Täällä minä olen maailma. Minä!”- huutavat sisäiset sireenimme kun kiskaisemme lökäpöksyt ja ihan vähän liian lyhyet minishortsit tuulessa vinkuen egon moottorin täysille kierroksille.
Kun puhutaan karmasta, on olemassa niin kutsuttu sukukarma. Se käsittää ne käytös- ja ajatusmallit, jotka olemme omaksuneet osaksi itseämme vanhemmiltamme.
Suurimman perintömme saamme jo syntymässämme, nimittäin minuutemme. Eri uskomukset ja pelot siirtyvät sukupolvelta toiselle luoden aina uniikin kokijan uniikiin ympäristöön kokemaan itseään eri mallien kautta erillisenä elämästä itsestään. Samoin ystävämme ja läheisemme ovat elämässämme syystä. Ne ihmiset jotka vetävät meitä puoleensa omaavat piirteitä joihin haluamme samaistua, ja ne, jotka koemme epämiellyttävinä omaavat piirteitä joita pelkäämme kohdata itsessämme. Tulemalla tietoiseksi omista tunteistamme ja tarpeistamme pystymme ymmärtämään paremmin omia vanhempiamme sekä laajenevassa määrin meitä ympäröiviä ihmisiä sekä elämää itseään.
”Emmekä me lopulta pelkää menettävämme muita ihmisiä tai asioita, vaan itsemme.”
Kiinnymme ulkoisiin asioihin tai ihmisiin, jotka säilyttävät turvallisen tuntemuksen meitä tukevien ajatusten säilyvyydestä. Tämä voi ilmetä esim. joko ihmisten tai materian kontrolloinnin tarpeena, mutta kaikki pelkomme tiivistyvät lopulta menettämisen pelkoon. Emmekä me lopulta pelkää menettävämme muita ihmisiä tai asioita, vaan itsemme. Ulkoistaessamme voimamme esim. toiseen ihmiseen, ajatellen, että ilman tätä ihmistä tai asiaa en tulisi onnelliseksi, meistä tulee riippuvaisia. Koemme olevamme onnettomia jos emme saa tarpeeksi asioita jotka antavat egollemme polttoainetta.
Tässä piileekin yksi elämän paradokseista, nimittäin elämä ei ole mitään ilman kokijaa. Kaikki tuntemukset ja ajatukset jonkin olemisesta jonkin tietynlainen, syntyvät meissä itsessämme. Näin ollen, emme voi koskaan saada tarpeeksi jotakin ulkopuolelta. Saamme juuri sen verran kun olemme valmiita vastaanottamaan. Mikään ei ole pysyvää, ja tästä syntyvä menettämisen pelko saa meidät keräämään asioita, vaatimaan niiltä kuolemattomuutta ja luomaan odotuksia muiden suhteen. Odotukset johtavat elämän aaltomaisen ja alati muuttuvan luonteen johdosta pettymyksiin ja kiintyminen menetyksiin.
Elämä on viimekädessä irtipäästämisen opettelua. Päästämme irti siitä, jonka olemme luoneet perimmäisen olemuksemme päälle. Kun teet musiikkia, katsot rakasta ihmistä silmiin, laulat, maalaat, kirjoitat tai teet mitä tahansa inspiroituneessa tilassa, et koe tekeväsi itse mitään. ”Minä” astuu kuvioon vasta vaiheessa kun mielesi havaitsee tapahtuman ja asettaa sille arvon. ”Mitähän muut tästä ajattelevat”, ”Tämä ihminen on minun”, ”Tällä saavutan jotain suurta” ja ego lätkäisee luomuksen laitaan nimikirjaimensa. ”Minun, minä!”
Tarve olla oikeassa syntyy menettämisen pelosta. Keräämme ympärillemme asioita ja ihmisiä jotka tukevat turvallisuuden tunnetta joidenkin ajatusmalliemme pysyvyydestä. Koemme uhkana asiat, jotka eivät tue uskomuksiamme. Hyvänä esimerkkinä historian uskonpuhdistukset joiden edessä raivattiin muita uskomusjärjestelmiä jotta saatiin oma näkemys ja puumerkki maailmankartalle. Pelkästään sanana, uskomusjärjestelmä kuvaa hyvin sitä miten meistä jokainen, jolla on mielipiteitä, luo maailmankuvansa.
”Se joka ei pelkää kuolla, uskaltaa todella elää.”
Jo Herakleitos aikanaan oivalsi, ettei samaan virtaan voi astua kahdesti. Lopulta kyse on vain uskomuksista, elämän ollessa alati muuttuva virta. Sisäisen rauha on mahdollista saavuttaa, kun unohtaa sen mitä luulee olevansa. Voi olla pelottavaa ajatella, että sinä katoaisit, mutta lopulta miten voisit koskaan todella kadota jos olet aina ollut ja tulet aina olemaan?
Sinua ei ole ilman minua, eikä minua ilman sinua. Me olemme yhtä. Kun unohtaa sen mihin on kiintynyt, sen mikä erittelee asioita toisistaan, sen mistä minä muodostuu ja mitä se varjelee niin että sen edessä on valmis eristämään itsensä muista jopa loukkaamalla, voi löytää sen mitä todella on. Ja mikä kaiken taustalla on, on puhdas rakkaus. Onni. On siis uskallettava käydä sisimpäänsä ja olla valmis päästämään irti siitä mitä luulee olevansa, sillä se joka ei pelkää kuolla, uskaltaa todella elää.
Mitä kaikkea tunsinkaan tänään? Aamulla väsymystä levottomasti nukutun yön jälkeen. Päivällä iloa, kun hassuttelin yhdessä nelivuotiaani kanssa. Illalla voimattomuutta ja turhautumista kun tajusin, etten voinut itse vaikuttaa haastavaan tilanteeseen, oli vain luotettava siihen, että asiat järjestyvät… Havainnoin myös kehollisia tuntemuksiani; miltä se väsymys oikein tuntui kehossani? Miltä tuntui kehossani, kun koin iloa? Missäpäin kehoani tunsin sen voimattomuuden, kun en voinutkaan hallita tilannetta haluamallani tavalla?
Meillä jokaisella on omanlaisemme, täysin yksilöllinen tapa reagoida tilanteisiin, kohtaamisiin ja pitkäkestoisempiin olosuhteisiin erilaisilla tunnevasteilla. Myös se, miten tunnen omat tunteeni kehossani, on täysin yksilöllistä. Esimerkiksi NLP:stä tutulla miellepiirteiden havainnoinnilla ja tutkimisella voi päästä kiinni omien tunteiden kehollisuuteen ja tunteen kaikkiin eri puoliin. Jos tunnen esimerkiksi ahdistusta, voin kysyä aluksi itseltäni: mistä tiedän että olen ahdistunut? Missäpäin kehoa tunnen sen? Liikkuuko tunne kehossa vai pysyykö se paikallaan? Jos ahdistuksella olisi jokin väri ja muoto, minkä värinen ja muotoinen se olisi? Ja niin edelleen.
Englanninkielinen sana emotion on mielenkiintoinen sana. E-motion – energy in motion? Tunnetta voi kuvata eräänlaisena energiana, joka virtaa kehossamme – ja ehkäpä siis optimaalisessa tilanteessa tapahtuu juuri niin: tunteet tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla. Universaaleja perustunteita ovat esimerkiksi ilo, suru, viha, pelko, hämmästys ja inho. Tiettyjä tunteita kykenemme helpostikin tunnistamaan sekä itsestä että toisesta ihmisestä. Mutta mitä ovatkaan ne tunteet, joita emme tunnista ja tiedosta?
Ajattele ilmapalloa – kuinka kevyt se onkaan liikutella ilmassa. Kuvittele sitten painavasi ilmapalloa käsiesi avulla veden alle. Miltä se tuntuisi? Kuinka kauan jaksaisit pitää ilmapalloa veden alla omilla käsivoimillasi? Ajattele, että tunne on kuin ilmapallo. Kun havaitsemme omat tunteemme ja annamme niiden tulla ja mennä, ne tuntuvat kevyemmiltä eivätkä ne kuluta liikaa energiaamme. Tarvitsemme energiaa paljon muuhunkin elämässämme kuin tunteiden alas painamiseen ja tukahduttamiseen.
Voisinko siis pysähtyä joka päivä miettimään, mitä tunteita olen itse tänään tunnistanut. Ja mitä olen tuntenut kehossani – jos jossakin kohtaa kehoani on jännitystä, kipua tai vaikkapa voimattomuutta, voisiko sen tuntemuksen alla olla jokin tunne, jota en ole jostakin syystä kohdannut? Uskallanko tuntea sen? Jos en uskalla, mikä estää minua tuntemasta? Voisiko tämä pysähtyminen tapahtua jo tänään?
