1. Vastoinkäymiset ovat vain tilapäisiä.
”Päästäksesi läpi helvetin, sinun on jatkettava loppuun asti.” — Winston Churchill
2. Ole avoin ja myötätuntoinen. ”Ihminen on osa kokonaisuutta, jota kutsumme universumiksi – osaa, joka on rajoitettu aikaan ja paikkaan. Koemme itsemme, ajatuksemme ja tunteemme erillisenä muusta. Se on eräänlainen optinen tietoisuuden harha. Tämä harha on kuin vankila, joka rajoittaa henkilökohtaiset halumme ja kiintymyksemme vain muutamiin meille läheisiin ihmisiin. Tehtävänämme on vapauttaa itsemme tuosta vankilasta. Laajentaa myötätunnon kenttämme kaikille eläville ja luonnolle sen kaikessa kauneudessa.” — Albert Einstein
3. Asiat eivät aina mene suunnitelmiesi mukaan. ”Aloittelijan mielestä mahdollisuuksia on paljon, mutta asiantuntijan mielestä niitä on vain muutama.” — Shunryu Suzuki
4. Muiden mielipiteet eivät määrittele sinua. ”Jokaisella näyttää olevan selvä käsitys siitä, kuinka muiden tulisi elää, mutta kuinka he oman elämänsä eläisivät, heillä ei ole tietoakaan.” — Paulo Coelho
5. Tulet epäonnistumaan. ”Suurin loistomme ei ole se, ettemme koskaan epäonnistuisi. Suurin loistomme on, kun kaaduttuamme nousemme joka kerta ylös.” — Ralph Waldo Emerson
6. Löydä joka päivä syy nauraa. ”Päivä ilman naurua on hukkaan mennyt päivä.” — Charlie Chaplin
7. On hyviä ja huonoja päiviä. ”Elämä on sarja luonnollisia ja yllättäviä muutoksia. Älä vastustele niitä — se aiheuttaa vain pahaa mieltä. Anna todellisuuden olla. Anna asioiden soljua omillaan. Olipa ne millaisia tahansa.” — Lao Tzu
8. Tee joka päivä sitä, mitä rakastat. ”Antaudu sen vietäväksi, mitä todella rakastat” — Rumi
9. Löydä aikaa meditaatiolle. ”Minulla on niin paljon tekemistä tänään, että täytyy meditoida kaksi tuntia yhden tunnin sijaan.” — Gandhi
10. Kapinoi — syystä. ”Kapinoin. Sitä varten olen olemassa.” — Albert Camus
Voimauttavat kysymykset -korttipakka auttaa käymään keskustelua oman itsen kanssa sekä tutkailemaan omia ajatuksia ja tuntemuksia. Näiden korttien avulla löydät oman sisäisen äänen ja saat vahvistusta siitä, millaisia toiveita sinulla on elämästä ja mihin suuntaan haluat jatkaa. Korttipakka sisältää elämäsi tärkeimmät kysymykset, jotka vahvistavat sinua elämäsi jokaisena päivänä.
Hyväksyttehän minut? Olenhan sellainen, jonka haluatte seuraanne? Täytänhän odotuksenne? Kertokaa, että minussa on ainakin jotain hyvää, kivaa tai haluttavaa.
Harvoinpa tuollaisia asioita tulee ääneen sanottua. Paljon useammin ne pyörivät mielessä – ei ehkä ihan tiedostettuna, vaan tiedostamattomina. Tarve olla hyväksytty, tulla nähdyksi, myötätunnolla ja arvostuksella kohdatuksi. Ja paljon muutakin. Noihin asioihin meistä jokaisella on oikeus ja meidän on helppoa kannustaa toisiamme saamaan niitä.
Jo matkan alussa tulee hankala tienhaara. Sellainen, jota on erityisen vaikea huomata. Polku haarautuu lähes näkymättömästi kahtaalle. Poluista vain toinen etenee kohti tarpeemme täyttymistä. Se toinen päätyy upottavalle, mutta kauniin oloiselle suolle. Toisella polulla yritän ansaita myötätuntoa, arvostusta ja hyväksyntää. Aluksi saatan jopa uskoa saavani sitä. Sillä toisella polulla olen vain sitä, mitä olen. Hyväksyn keskeneräisyyteni, että aina en ole (esimerkiksi myötätuntoinen). Kumpi polku johtaa kohti tarpeeni täyttymistä?
Kulttuurisesti ajatellen, asioiden yrittämistä pidetään yleensä hyvänä ja kannustettavana. Rohkaisemme toisiamme yrittämään. Joissain asioissa sillä on toki sijansa. On hyvä opetella esimerkiksi ajamaan turvallisesti, tekemään maistuvaa ruokaa tai käyttämään älypuhelinta. Mikäpä siinä. Mutta mitä sitten, kun yritän olla jotain muuta kuin olen.
Yritän??
Yritän olla – kärsivällinen, arvostava, empaattinen ja toiset huomioivia. Joku voisi sanoa, että ”upeaa”. Mitä minä kerron itselleni, kun sanon yrittäväni olla jotain? Ainakin alitajunnalle viesti on, että en ole. Eihän minun tarvitsisi yrittää olla myötätuntoinen tai positiivinen, jos jo kokisin olevani sitä. Silloin ei tarvitsisi yrittää mitään, vaan voisin keskittyä olemaan. Joka kerta, kun yritän olla jotain, kerron itselleni, että en ole.
Samalla voi tapahtua myös muuta isomittaista tuhoa. Jos esimerkiksi yritän suhtautua myötätuntoisesti toisten ihmisten toimintaan, tulen helposti valehdelleeksi toiselle ja itselleni siitä, miltä minusta tuntuu. Kertoessani muuta kuin tunnen tai ajattelen, petän itseäni. Kerron, että minun on tärkeämpää olla mieliksi muille kuin itselleni. Ajattelen, että minun tulee kuunnella enempi toisten odotuksia kuin olla rehellinen itselleni. Hetkinen – tämähän ei ollut se suunta, johon haluan.
Miten eteenpäin?
Miten toimin niin, että kehityn tavalla, joka ei riko ympäristöä ja on samalla rehellinen itselleni? Mistä löydän keinon olla eilistä enemmän myötätuntoinen tai arvostava ja kunnioittaa samalla omia tunteitani? Uskonpa, että siihen ei tarvita erityisiä taitoja. Meistä jokainen osaa sen. Tarvitaan vain sopiva asenne. Asenne, joka antaa halun nähdä pieniä onnistumisia – asenne, jolla voi huomata helmiä hiekan seassa.
Silloin voin nähdä ja tuoda esille pieniä onnistumisia. Itsestäni, omasta toiminnastani ja toisten ihmisten toiminnasta. Voin rehellisesti kertoa missä olin sitä, mitä halusin ja erottaa ne asioista, joita vielä haluan kehittää. Silloin voin helpommin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Hyväksymällä itseni luon samalla ehjää pohjaa kyvylleni hyväksyä muita. Ilman itseni hyväksyntää, muiden ihmisten arvostus tapahtuu usein itseni aliarvioimisen ja halventamisen kautta.
Mörköjen ruoaksi?
Niin – tällä tavoin voi käydä minun tai sinun yritykselle olla jotain muuta kuin olemme. Polku, joka saattaa näyttää helposti kuljettavalta alamaalta ja saattaa olla kukkasilla sievistetty, johtaa itsensä kieltämisen suolle. Siellä on tarjolla häpeää, pelkoa, surua möröille, jotka käyttävät toisten hyvinvointia omaksi ravinnokseen. Voin välttää niiden kitaan joutumisen, antamalla itselleni oikeuden olla matkalla oleva, keskeneräinen, epätäydellinen, ihan miten haluat asian sanoa.
Tuo epätäydellisyys on kuitenkin elämän silmissä täydellisyyttä. Jos olisimme jo perillä, täydellisesti myötätuntoisia ja kunnioittavia, mikä merkitys olisi elämällä. Elämä on meille mahdollisuus etsiä ja löytää itsestämme sitä kauneutta, mitä emme vielä koe olevamme. Kiitos siitä Elämä, että tuota mahdollisuutta jatkuvasti ja pettymättä tarjoat, vaikka aina emme osaa siihen tarttua.
Pam Groutin kirjan, E2 — yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi, takakannessa lukee, että ”henkiset periaatteet ovat yhtä luotettavia kuin painovoima”. ”Niin varmaan”, ajattelin, sillä en tiennyt ensimmäistäkään asiaa energiakentistä. En edes tiennyt, mitä ne olivat.
Olin skeptinen, mutta päätin antaa kirjalle mahdollisuuden; asennoiduin lukemiseen lähinnä leikkimielisesti: ”No niin universumi, näytähän, mitä sinulla on annettavaa. Koskaan en ole kyllä tällaisiin uskonut, mutta anna tulla. Tämä on ainoa mahdollisuutesi. Olen valmis.”
Skeptisyys ja humoristinen asenne jatkui kunnes… energiakenttä, noh, jysähti vasten kasvojani.
Ensimmäinen testi onnistui: ”Haha, aika hauska”.
Toinen testi onnistui: ”Mitääää?”
Ja kolmas: ”Miksi kukaan ei kertonut tästä kirjasta aikaisemmin?!”
Testi testiltä vanhat uskomukset ja skeptisyys tätä ”hömppää” kohtaan rapistuivat, ja universumi antoi viestejä viikoittain. Joskus ne olivat ilmiselviä: juuri kun punnitsin ”kyllä” ja ”ei” -vastauksia, sain keittiöveitsen jalkapöydälleni. Toisinaan tajusin vasta päiviä myöhemmin, että se yllättävä puhelu olikin juuri se, mitä olin pyytänyt.
Omien kokemusteni jälkeen halusin kysyä kirjan kirjoittajalta, Pam Groutilta, muutaman kysymyksen:
Mikä on kirjan keskeisin sanoma?
“Koko maailmankaikkeudessa on voima, johon olemme yhteydessä ja jota voimme käyttää oman maailmamme sekä ympärillä olevan maailman muuttamiseen.”
Miksi päätit kirjoittaa kirjan?
“Koska se on tärkeää tietoa. Kuten kirjassa mainitsin, tietoa energiakentistä tulisi opettaa koulussa yhtä lailla kuin lukemista, kirjoittamista ja laskemista.”
On rohkeaa väittää, että energiakentät ovat yhtä luotettavia kuin maan vetovoima. Pelottiko kirjan julkaisu?
“Ei laisinkaan. Ihmiset ovat läpi historian ajatelleet, että uudet ideat ovat hulluja, kunnes he ovat tajunneet, etteivät ne olekaan. Sanomani leviää koko ajan. Valitettavasti vastakkainen mielipide saa kaiken julkisuuden. Mutta asia tulee vielä kääntymään ylösalaisin ja ihmiset ymmärtävät, kuinka hyödyllinen universumi onkaan.”
Uskotko sattumaan?
“Uskon, että ihmiset kutsuvat universumilta saaneitaan merkkejä ja viestejä sattumiksi.”
Ovatko energiakentät kertaakaan pettäneet sinua?
“Ei ole. Ainoastaan henkinen ajatusrakennelmani, joka vastaanottaa energiakenttien viestit, on pettänyt. Tiedän, että voimakenttä haluaa vain hyvää ja on täällä vain minun ja muiden parhaaksi.”
Mitä haluaisit toimittajan sinulta kysyvän?
“Ehkäpä: ”Haluaisitko miljoona dollaria? Tai enemmän rakkautta? Tai rauhaa?” Vastaukseni olisi: ”Kyllä!”
Ketä ihailet?
“Ihailen monia ihmisiä – jokaista, joka elää omaa totuuttaan, joka luo ja on yhteydessä tähän suureen voimaan, josta kaikki hyvä on lähtöisin.
En tiennyt paljoakaan energiakentistä ennen kuin luin E2-kirjan. Mitä suosittelisit seuraavaksi kirjaksi?
“Seuraavaa kirjaani E3, tietenkin.”
Uskomattomin tarina, jonka olet lukijoiltasi kuullut?
“Yksi lukijoista löysi 20 000 dollarin arvoisen Applen osakkeen, jota hän ei tiennyt omistavansa. Toinen voitti 1 500 dollaria TV-kilpailusta. Eräs löysi jopa 40 uutta sukulaista, joiden olemassa olosta hän ei tiennyt. Uusin kirjani E3 on täynnä näitä tarinoita. Niitä on kymmenittäin luvussa nimeltä: ”Well, duh?””
Olen vieläkin hämmentynyt uudesta näkökulmasta todellisuutta kohtaan. Usean onnistuneen testin jälkeen ajatus siitä, että kaikki onkin ollut vain hullunkurista sattumaa, kuitenkin lymyää mieleni syövereissä. Toisaalta, olipa asia miten tahansa, arjesta on ainakin tullut kaikin puolin hauskempaa ja mielenkiintoisempaa! Onko siinä vaiheessa enää faktoilla väliä?
Pam Groutin seuraava kirja, E3 julkaistaan USA:ssa 16.9.2014. Aionko lukea sen? – No arvaa!
Pam Grout luennoi Helsingissä I love me -messuilla lauantaina 18.10. klo 11–13. Liput (10€) voi ostaa ennakkoon osoitteesta: shop.messukeskus.com
Viimeiset viikot ovat olleet Keltaisessa talossa melko lailla omenantäyteisiä! Omenasato on ollut valtava, joten puuhaa on riittänyt. Niitä on riittänyt yltäkyllin omiin ja muidenkin tarpeisiin ja harmillisesti paljon on myös jouduttu kuskaamaan kompostiin.
Perinteiseen tapaan olen keittänyt hilloa ja mehua. Tänä vuonna on kokeiltu myös hillon valmistusta uunissa ja se olikin tosi herkullista ja helppoa, kun se itsekseen uunissa valmistui. Töissä tätä herkkua sain maistaa jäätelön kera, joten olihan sitä kokeiltava.
Aikaisemmin olen kuivannut omenalastuja kiertoilmauunissa, viime syksynä minulla oli lainassa kuivuri ja tänä syksynä sen hankin itselle. Kuivatut omenat ovat meillä aivan erityisessä suosiossa ja purkkiin ei paljon jää laitettavaksi, kun erä valmistuu. Mitään hätäisen hommaa kuivaaminen ei ole, kuivurillinen kestää kuivua 5 tuntia, mutta toisaalta se hoituu siinä sivussa ihan itsekseen. Niitä on ollut kiva viedä myös Ystäville tuliaisina ja niinpä syntyi ”Keltaisen talon luomu omenalastut”. Purkki syntyi minun ja tyttären yhteistyönä. Minä päätin pysytellä suunnittelupuolella, kun liimaa oli enemmän sormissa, kuin liimattavassa paperissa! Toteutuksessa jouduin sitten turvautumaan tyttären näppärämpiin sormiin. Jostain kumman syystä minulle ei ollut kerrottu kätevästä kaksipuoleisesta teipistä, vai olikohan vika siinä, että en ymmärtänyt sitä tässä hyödyntää, mene ja tiedä.
Kova työ omenissa on, kun niitä paljon tulee, mutta kyllä se vaivan talvella palkitsee. Niin mukava on ottaa omaa omenamehua pakastimesta ja kääretortun väliin laittaa omenahilloa.
Yhden asian olen näissä syksyn säilöntähommissa pannut merkille tänä vuonna; säilöttyä tulee huomattavasti enemmän nyt, kun väki on vähentynyt talosta, mutta toisaalta kulutus on kasvanut roimasti. Olisikohan syynä tähän vienti, joka on onneksi on alkanut vetämään tuonne nuorison uuden kotikaupungin suuntaan! Se tosin on pelkästään positiivista, on mukava laittaa ja säilöä, kun niille löytyy käyttöä ja käyttäjiä.
Minulla on viime vuosina ollut tapana sanoa, että kun tekee oikeita asioita oikeista syistä, elämä virtaa kuin itsestään oikeaan suuntaan. Voisin lisätä mukaan vielä sanat ”oikealla asenteella”. Sen merkitystä en itse vielä joitakin vuosia sitten ymmärtänyt lainkaan.
Olen malliesimerkki siitä, miten tavoitteellinen elämä voi viedä lujaa metsään. Alettuani tutustua itsensä kehittämiseen suunnistin tohkeissani kohti tarkoin viilattuja tavoitteita. Keskityin unelmien toteuttamiseen selvittämättä, miksi ne olivat minulle tärkeitä. En tajunnut, että hyvinvoinnin näkökulmasta tavoitteisiin suhtautumisen tapa on vähintään yhtä tärkeä kuin itse tavoitteet. Niinpä tekemiseni oli väkisin puurtamista ja loputonta täydellisyyteen pyrkimistä ilman lepoa.
Vuosien ylisuorittamisen ja sitä seuranneen uupumisen myötä aloin oivaltaa, että hienojenkaan unelmien toteuttaminen ei vielä tarkoittanut, että eläisin oikeasti hyvää elämää. Sen sijaan halusin päästä eteenpäin, koska elämääni hallitsi syvään juurtunut uskomus siitä, etten ollut riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Yritin täyttää ulkopuolisten mallien pohjalta muotoilemiani saappaita, joiden reunoja ei kuitenkaan tuntunut tulevan vastaan ollenkaan (koska perfektionistilla ei tule vastaan sitä hetkeä, jolloin hän olisi tyytyväinen nykytilanteeseen).
Kun aloin toipua, tajusin, että ennen matkalipun hankkimista on syytä selvittää, kuka minä matkustajana oikeastaan olen. Oikeat asiat ja erityisesti syyt niiden tekemiseen löytyvät, kun luopuu pakosta saavuttaa asioita ja alkaa ymmärtää, millaiset asiat ovat samalla taajuudella oman sielun kanssa.
Millaisista askelista aidon itsensä löytämisen polku koostuu?
1. Tulet tietoiseksi ajatuksistasi, uskomuksistasi ja toimintamalleistasi. Tämä vaihe jatkuu yleensä jossain mittakaavassa hamaan loppuun. Tietoiseksi tulemisen merkitys koskee erityisesti tiedostamattoman mielemme sisältöä, mutta usein emme ole aidosti tietoisia edes sellaisista uskomuksista, joita toistelemme päivittäin ääneen. Tässä kohtaa siirrät siis huomion ulkoisesta maailmasta sisäiseen ja ryhdyt tarkkailemaan, millaisia ajatuksia pidät totena.
2. Alat tunnistaa, mikä ajatuksissasi ja toiminnassasi on omaa ja mikä muualta opittua. Kysyt itseltäsi, oletko oikeasti samaa mieltä ajatustesi kanssa ja palvelevatko nämä uskomukset ja toimintamallit sinua enää. Alat etsiä motiiveja tekemisen taustalta: mikä saa sinut tekemään sen, mitä olet tekemässä? Entä millainen on ”pitäisi tehdä” -listasi? Useimmilla meistä on tunteita, että ”pitäisi” tehdä yhtä sun toista, jotta täyttäisi omat tai muiden meihin kohdistamat vaatimukset. Mistä tuo ”pitäisi”-tunne tulee – onko se oma valintani vai jonkun toisen minuun kohdistama (tai kuvittelemani) odotus? Pitääkö oikeasti?
3. Olet tullut tienhaaraan, joka tarjoaa mahdollisuuden valita. Haluatko jatkaa vanhalla tavalla vanhoihin ajatuksiin uskoen vai haluatko alkaa purkaa kerroksia ympäriltäsi ja lähteä uuteen suuntaan? Kun päätät haluta muutosta, alat opetella tarpeettomista uskomuksista ja toimintamalleista irtipäästämistä. Tärkeää on sekin, että annat itsellesi ja muille anteeksi. Kaikilla meillä on kuormamme eikä omaa historiaa voi pyyhkiä pois, mutta menneisyytensä kanssa voi oppia olemaan sinut. Kuorma kevenee ratkaisevasti, kun katkot turhat energeettiset siteet, jotka pitävät sinua paikoillaan.
4. Alat kuulla omaa ääntäsi. Kun ylimääräinen painolasti kevenee ja poistuu, sydämestäsi alkaa nousta esiin omimpia ajatuksiasi. Millaisia ne ovat? Mitä oikeasti haluat? Mitkä asiat vetävät sinua puoleensa? Mikä sinulle on tärkeää? Samalla opettelet hyväksymään sen, mitä löydät – ja vähitellen jopa rakastamaan sitä. Pikku hiljaa uudet ajatukset alkavat realisoitua olosuhteiden muutoksina elämässäsi. Opit tekemään sydämesi viestien mukaisia valintoja ja elämään itsesi näköistä elämää.
5. Opit ilmaisemaan tunteitasi ja mielipiteitäsi rakentavalla tavalla, vapaasti ja silti hallitusti. Olen kuullut monta kertaa ja myös itse kokenut samantyyppisen, ristiriitaiseltakin kuulostavan tarinan: ennen tietoisempaa itsetutkiskelun aikaa tuli välillä sanottua muille mitä sattuu. Tunteet tulivat kyllä julki – mutta samaan tapaan kuin olisi kaatanut lokaämpärin toisen niskaan. Silti monissa tilanteissa saattoi olla vaikeaa ilmaista rehellisesti mielipidettään tai pahaa oloaan. Henkisen kehittymisen myötä ymmärrät, mistä tunteet milloinkin kumpuavat ja ennen kaikkea otat niistä itse vastuun. Samaan aikaan uskallat aina vain paremmin ilmaista, mitä mieltä aidosti itse olet, mitä haluat ja missä rajasi menevät.
Nämä askeleet saattavat myös lomittua, eikä prosessi välttämättä pysähdy koskaan. Ajatukset, joita silloinen minäsi joskus piti tuoreina ja vallankumouksellisina, voivatkin myöhemmin tuntua vanhoilta ja kuluneilta – olet kasvanut niistä ohi. Sielusi elää kehittyessään samanlaista jatkuvaa kiertoa kuin luonto kukoistaessaan kesällä, valmistautuessaan talveen sekä herätessään uudelleen kevääseen. Tämä polku matkan varrelle mahtuvine oivalluksineen on aina yhtä ihmeellinen.
Onko elämä mielekkäämpää jatkuvina aallonharjoina ja aallonpohjina kuin tasaisena virtana?
Monen mielestä tasaisuus on tylsää, eihän silloin tapahdu mitään jännittävää. Toisaalta, tasaisuus estää syvimmät notkahdukset – mutta myös irrottelun. Koska tässä ajassa on niin paljon mahdollisuuksia, eikö vapaudesta kuulu ottaa kaikki irti, tavoitella flow-fiilistä ja pitkää surffia?
Kääntöpuolena ovat vain ne vääjäämättömät aallonpohjat. Ne moni jättäisi mieluummin koluamatta. Eikö elämä voisi olla vain helppoa ja onnellista huumaa?
No ei, aalto kun ei etene vain veden päällä.
~ ~
Elämän aallonpohjia ei ole helppo ottaa vastaan, mutta itse asiassa helppoa ei ole huippujenkaan kokeminen. Tulee ajatus, että näin valtavaa iloa on pakko seurata notkahdus.
Eräs joogin määritelmä on, etteivät polariteetit kosketa häntä. Ulkoa tulevat ärsykkeet eivät aja häntä aallonpohjalle tai aallonharjalle. Hän ei reagoi ulkoa tuleviin ärsykkeisiin, vaan on yhteydessä omaan sisimpäänsä, keskukseensa, luottaa sen viisauteen ja toimii sieltä käsin.
Tämä ei tarkoita, etteikö hän tuntisi ja kävisi tunteitaan läpi. Joogi on ihminen: hän tuntee niin surua, kaipausta, iloa, onnistumista kuin vihaakin, muttei sysää näitä muiden päälle. Hän elää tunteet sillä hetkellä ja päästää niistä sitten irti.
~ ~
Keino rauhan ja syvän sisäisen viisauden saavuttamiseen on joogille meditaatio. Meditaatio tarkoittaa keskittymistä ja sielun yhteyttä, reagoimattomuutta ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin sekä kirkkautta; joogista, neutraalia mieltä.
Moni mieltää meditaation hyödylliseksi mutta tylsäksi. Meditointi vie aikaa, eikä silloin tapahdu mitään jännittävää. Meditaatio on sitä tasaisuutta. Vai onko?
Itse asiassa tilanne voi olla jopa päinvastainen. Meditaation aikana tapahtuu vaikka mitä.
Meditaatio ei ole prosessi, jossa koetaan vain kauniita ajatuksia. Mieli aukeaa meditoidessa kaikelle, ja meditointiharjoittelu on kuin alitajunnan roskien pois viemistä. Pintaan voi pulpahtaa mitä tahansa.
Tylsyys kuuluu meditaatioon, mutta niin kuuluu paljon muutakin, kuten ärsytystä, nöyryyttä, kohteliaisuutta ja pyhyyden kokemusta, koko elämän kirjo. Kaikki meditoidessa esiin tulevat tuntemukset kumpuavat meditoijasta itsestään ja ovat syvästi inhimillisiä.
~ ~
Kaiken lisäksi, meditaatiota on mikä tahansa: televisiota, parisuhdetta, lehteä, raha-asioita ja ruokaa meditoidaan. Olennaista on, onko meditaatiostaan tietoinen. Yogi Bhajanin sanoi, ettei meditaatio ole silmät kiinni istumista, vaan meditaatio on: mitä tahansa oletkin tekemässä, olet tekemässä.
Energia kulkee sinne, minne huomionsa keskittää. Eri asia on, onko huomion kiinnittyminen tietoista.
Aiemmin elämä oli rauhallisempaa, tyhjän tuijotteluun oli enemmän aikaa ja tylsyyttä oli helpompi sietää. Nykyään hiljaiset hetket täyttää usein televisio tai tietokone. Aivot eivät saa tarvitsemaansa lepoa, eikä mieli saa rauhaa. Siksi tietoiselle meditaatioharjoittelulle on tässä ajassa kenties enemmän tilausta kuin ennen.
Jos tylsyyttä ei työnnä sivuun, vaan tunnustaa sen ja odottaa reagoimatta, muuttuu se hiljalleen herkkyydeksi, joka avaa uusia maailmoja, myös arjessa.
Paradoksaalista kllä, tylsyydestä kumpuaa luovuus, joka taas on elämän edellytys.
~ ~
Meditointi on taito, eikä riitä että sen oppii kerran, vaan sitä on pidettävä yllä säännöllisellä harjoittelulla. Kuten missä tahansa muussakin asiassa, oppiminen ja eteneminen tarkoittaa epämukavuusalueelle menoa sekä vaatii sitoutumista ja kurinalaisuutta. Gurucharan Singh kirjoittaa, että ihmisen henkisen ja fyysisen aktiivisuuden korkein saavutus on mielen ja kehon rauhoittaminen, mikä on vaikein mahdollinen asia ihmiselle. Itselleen kannattaa siis olla armollinen.
Tulokset kannattaa unohtaa, sillä meditaation arvo on sen tekemisessä. Meditointi on nykyhetkeen keskittymistä. Aina omaa läsnäoloaan ei meditoidessa tunne, mutta se ei haittaa. Mitä tahansa meditaation aikana tapahtuukin, on kyse henkilökohtaisesta oppimisesta. Samankin meditaation tekeminen on aina erilaista, ja meditaatiomatka on elämänmittainen.
Kun hyväksyy esiin tulevat tuntemukset, mieli rauhoittuu. Kun pitää tietoisuuden mukana, tarkkailee itseään eikä reagoi tuntemuksiin, pääsee niistä irti.
Kun mieli oppii palvelemaan sielua, toimii intuitio vahvana ja elämä on makea virtaus, jossa asiat tulevat luokse sen sijaan että niiden perässä täytyisi juosta. Elämä on onnellista, menestyksekästä ja rentoa ilman turhaa hötkyilyä. ”Valloittamalla mielesi voit valloittaa koko maailman”, kirjoitti Guru Nanak 1400-luvulla.
Vähitellen hiljainen aika yksittäisten ajatusten välissä kasvaa ja johtaa meditatiiviseen, värähtelevään rauhaan. Meditaatio muuttuu tylsyydestä ja ärsytyksestä riemuksi, sydämen vahvuudeksi, nöyryydeksi ja selkeydeksi.
~ ~
Alun pohdinta aallokostatai tasaisuudesta ei itse asiassa ole kovin oleellista. Elämään kuuluu vääjäämättä molempia, eikä se ole mustavalkoinen joko-tai-tilanne. Elämä on täynnä polariteetteja, mutta myös kaikkea sillä välillä.
Joogille aallonharjat ja aallonpohjat ovat edelleen olemassa, mutta niihin reagoiminen ei tapahdu pakon sanelemana. Elämä ei ole rimpuilua aallokon mukana, mutta se ei myöskään ole tasaista tylsyyttä, jossa ei tapahdu mitään.
Elämä on jatkuvaa matkantekoa, ja sen eteen tuomat asiat, olivat ne sitten kuinka tylsiä, kamalia tai ihania, ovat joogisesti ajateltuna opetuksia, joiden avulla on mahdollista kasvaa. Niin, kasvaa mihin?
Kohti onnellisempaa, tasapainoisempaa ja tyytyväisempää elämää.
Olin taannoin kuuntelemassa tunnettua skotlantilaista kirjailijaa, luennoitsijaa ja tiedemiestä David Hamiltonia, joka luennoi aiheesta ”How your mind can heal your body”. David kuvasi hienosti hyvin tyypillistä prosessia, miten alamme vähitellen ymmärtää, miksi meidän tulee rakastaa itseämme – ja kuinka se lopulta toteutuu kolmen päävaiheen kautta. Esitän tässä nämä vaiheet:
1. I’m not enough – En riitä itselleni (enkä muille?)
Saatan elää pitkäänkin illuusiossa, joka pohjautuu uskomukseen, etten riitä itselleni. Koska uskon tähän, on kehomieleni ohjelmoitu myös uskomaan, etten riitä kenellekään. Tämä uskomus/ohjelma heijastuu kaikilla olemisen tasoilla, ei pelkästään mielen ja ajatusten tasolla. Kehon tasolla uskomus heijastuu erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöön, jossa tunnemetaforana sijaitsevat kaikki itsearvostukseen liittyvät teemat, jota myös riittämättömyys syvimmiltään on. En pysty arvostamaan itseäni riittämättömyyteni vuoksi.
Sosiaalisella tasolla voi vain kuvitella, miten monin yksilöllisin tavoin uskomus alkaa näyttäytyä erilaisissa ihmissuhteissa. Mitä riittämättömyys merkitsee esimerkiksi perheessä ja parisuhteessa, tai työyhteisöissä. Millaisia valintoja teen elämässäni, jos koen jatkuvaa riittämättömyyttä.
Kaikki rajoittavat uskomukset kuluttavat hurjasti elämänenergiaa, jos yritän vain selviytyä niiden kanssa. Silloinkin teen parhaani niiden voimavarojen kanssa, joita minulla juuri sillä hetkellä on. Jos oma kokemus sisältää riittämättömyyden tunteen lisäksi tunteen hallinnan menetyksestä ja voimattomuudesta, voi olla että myös kilpirauhanen reagoi tähän stressiin vähentämällä toimintaansa.
2. I have had enough! – Olen saanut tarpeekseni!
Jossakin vaiheessa elämääni saan tarpeekseni kaikesta. Eli eräänlainen sietokyvyn raja ylittyy, positiivisessa mielessä. Kun iän myötä luonnollisestikin tapahtuu monen tasoista kasvua ja oppimista, alan vihdoinkin kyseenalaistaa omia uskomuksiani. Väsyn kantamaan päivästä päivään samoja taakkoja kehossani. Voi myös olla, että jokin elämäntapahtuma, kriisi useimmiten, käynnistää tämän muutostarpeen.
Usein tässä vaiheessa tarvitsen myös tervettä vihan tunnetta, jotta saan muutoksen liikkeelle. Vihasta voi parhaimmillaan jalostua intohimo johonkin uuteen, jota olen jo pitkään kaivannut elämääni. Alkuvaiheessa saatan kuitenkin luoda itse valtavia odotuksia ja paineita omasta kasvuprosessistani. Kun tiedostan nämä paineet ja vapautan itseni niistä, henkilökohtaisen kasvun prosessi käynnistyy luonnostaan, juuri minulle sopivalla rytmillä.
3. I am enough – Olen riittävä itselleni
Vähitellen alan uskoa joka solullani, että riitän itselleni. Olen kuka olen, oma autenttinen itseni. Kun tämä ajatus kelpaa itselleni, kelpaa se myös muille. Voin olla jopa niin rohkea, että annan itselleni luvan olla haavoittuvainen!
Olen itse asiassa rakkauden luomus. David Hamilton sanoi: ”Atomit ovat olemassa vain, koska on olemassa vetovoima kahden partikkelin välillä. Jos tietoisuus on todellisuuden ’materiaa’, RAKKAUS on tämä vetovoima.”
MINÄ OLEN – JA SE RIITTÄÄ.
Mieti vielä omalla kohdallasi: Kun olemassaolosi ydin on rakkaus ja valo, miten liikut, miten hengität, miten ajattelet ja tunnet?
Viime aikoina olemme saaneet kokea luonnonilmiöitä, jotka ovat puskeneet esiin kaikki piilossa olleet kipupisteemme. On ollut kaikenmaailman superkuita ja voimakkaita auringonpurkauksia. Koko planeetan energia-aallot ovat työntäneet meitä kohtaamaan omat pelkomme.
Oletko sinä huomannut tämän?
Omassa elämässäni viime kuukaudet ovat olleet varsinaista itsensä kohtaamista ja syväluotaavaa prosessia täynnä. Käyn kyllä omia prosesseja jatkuvasti läpi, mutta nyt ollaan oltu normaaliakin syvemmällä tasolla. Huh.
Välillä sitä on ollut aivan energisenä, ekstaasissa ja taas toisena hetkenä väsyneenä, täynnä kiukkua ja jättimäinen sarvi otsassa. Keho on ollut aivan sekaisin ja esiin on puskenut uskomuksia ja tukahdutettuja tunteita sellaisella voimalla, että oksat pois.
Kaiken tuon prosessoinnin keskellä olen saanut mitä kauneimman lahjan. Vapauden. Vapauden, jonka voi saavuttaa vain täydellä rehellisyydellä ja paljaudella.
Rehellisyys, aitous ja paljaus tuovat mukanaan vapauden, joka tuntuu jokaisessa solussa ja herättää sinut eloon tavalla, joka on sanojen tavoittamattomissa.
Jumista vapauteen – prosessi
1. Ota yhteys kehoosi
Pääset käsiksi sinua jumissa pitäviin ajatuksiin muun muassa siten, että kirjoitat ylös paperille kaiken mitä päässäsi liikkuu tiettyyn aihepiiriin liittyen.
Aloita niin, että menet istumaan mukavasti sohvalle ja ota kynä ja paperi lähelle. Laita silmät kiinni ja tule täysin tietoiseksi omasta kehostasi.
Päästä sinua jumissa pitävä elämäsi osa-alue mieleesi. Mitä tunnet? Missä kohtaa kehoasi?
2. Päästä sisäinen nalkuttajasi vapaaksi
Antaudu kehosi tuntemuksille täysin, salli niiden olla ja anna mieleesi nousta tuohon tunteeseen ja aiheeseen liittyviä ajatuksia.
Kirjoita ne ylös täysin sensuroimatta ja analysoimatta. Päästä sisäinen nalkuttajasi täysin valloilleen. Anna koko estradi hänelle. Anna kaiken tulla ulos.
Uskomuksista ja ajatuksista tietoiseksi tulemisen myötä pystyt valitsemaan toisenlaisia ajatuksia, joiden mukaan toimia. Rehellisesti omat ajatukset kohtaamalla voit vapautua elämään sellaista elämää kuin haluat. Ilman itsesi luomia rajoituksia.
3. Anna kehosi puhua
Kun olet antanut tulla paperille ulos kaiken mitä sisäinen paasaajasi haluaa sanoa, niin ole sen jälkeen vielä läsnä kehosi kanssa.
Mitä nyt tunnet? Missä kohtaa kehoa? Antaudu tunteelle täysin. Anna tuon tunteen alta paljastua seuraava tunne kunnes jossain vaiheessa pääset käsiksi tietynlaisen tunteettoman tunteen kanssa.
Tätä harjoitusta voit tehdä yhdessä ystäväsi kanssa. Auttaa kun ääneen kerrot toiselle mitä tunnet ja missä kohtaa. Parisi voi auttaa sinua antautumaan tunteelle kannustamalla sinua antautumaan kehosi tuntemuksille.
4. Ota yhteys sisäiseen viisauteesi
Tehtyäsi yllä olevat prosessin osat, niin ota sen jälkeen taas hyvä asento sohvalla. Tuo kaikki huomio sydämesi kohdalle ja hengitä muutaman kerran syvään sisään ja ulos, kuvitellen miten ilma virtaa sydämestä sisään ja sydämestä ulos.
Kysy mitä sisäisellä viisaudellasi on sanottavaa sinua jumissa pitävään asiaan. Mitä sisäinen viisautesi tietää asiasta? Mitä kiitollisuuden aihetta löydät tuosta elämäntilanteesta?
Olen huomannut tekstin toimivan kun se saa sinussa aikaan suuren kiitollisuuden, rakkauden ja anteeksiannon tunteen.
Tätä kirjoittamaasi sisäisen viisauden tekstiä voit lukea päivittäin tai poimia sieltä jonkin voimalauseen, jota sanot itsellesi kun huomaat mielesi taas yrittävän ottaa ohjat.
Kun opit hyödyntämään prosessia ensin kirjoittamisen kanssa, voit alkaa sen jälkeen tehdä sen mielessäsi, missä ikinä oletkin ja hyödyntää sitä pienimmissäkin arjen päätöksissä.
Prosessi auttaa sinua katselemaan omaa toimintaasi ikään kuin ulkopuolisen silmin, tarkkailijana ja valitsemaan tietoisesti toimia sisäisestä viisaudestasi käsin, egon reagoivan käyttäytymisen sijaan.
Kun 26-vuotiaana keltanokkana valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen työpaikkani toimittajana, ei mennyt kauaa, kun olin päätoimittaja ja esimies. Jos joku olisi siinä kohtaa kysellyt aiempaa työkokemustani tai pohtinut kuinka entisenä jumppapirkkona tai farkkujen viikkaajana onnistun työssäni, en olisi koskaan päätynyt tekemään sitä, missä todella olin hyvä.
Kyse ei ollut CV:stäni, vaan kyse oli siitä, että ensin minun ajatuksiani arvostettiin, ja kun ryhdyin työhön, minuun luotettiin. Kun välillä ajattelin olevani tuohon ikään liian isoissa saappaissa, yksikään ilme tai sana ei esimieheni kasvoilla kertonut, etteikö hän olisi arvostanut tai luottanut minuun.
Kun toimin päätoimittajana, tapasin 19-vuotiaan tytön. Hänen CV:nsä ei ollut – tietenkään – kummoinen, mutta hänessä oli jotain mieletöntä. Hänestä tuli toimitukseemme loistava johdon assistentti. Kerran hän kysyi, että voinko lukea hänen tekstinsä, jonka hän oli kirjoittanut, oliko siinä mitään järkeä? Ai oliko siinä jotain järkeä? Mimmi toimii nyt 25-vuotiaana viestintäkonsulttina. Tuon aran tekstinvilautuksen jälkeen hän kirjoitti kymmeniä, ellei satoja, lehtiartikkelita, pääsi opiskelemaan yliopistoon ja jatkoi toimittajan työtä. Ja on muuten mielettömän hyvä siinä!
Jokin aika sitten etsimme valokuvaajaa lehtiprojektia varten. Kuulin parikymppisestä tytöstä, joka suhtautui niin intohimoisesti valokuvaamiseen, että oli mennyt valokuvauskurssille ja käytti miltei kaiken vapaa-aikansa kuvauksen parissa. Ensin kun kutsuin häntä valokuvaajaksi, hän oli häkeltynyt. Kun olimme kolmansissa yhteisissä kuvauksissa, minä olin häkeltynyt: hän oli mieletön – todella hyvä ihmisten kanssa, ja päästessään kuvausflow’hun hän oli kuin kuka tahansa ammattikuvaaja, jonka kanssa olen vuosien varrella työskennellyt.
Yksi parikymppinen sanoi, ettei hän osaa kirjoittaa – niin hän koulussa oppi. Kun näin hänen tekstinsä, sen ilottelun ja hauskuuden, olin täysin eri mieltä tällaisesta uskomuksesta. Ja kun hän uskalsi alkaa oppia, hän alkoi oppia. Ja ehkä jo arvaatte: hän on loistava!
Kun oma arvostukseni ja luottamukseni omaa potentiaaliani kohtaan ei ole riittänyt, on tullut vastaan ihminen, joka on tuon potentiaalin nähnyt. Sen jälkeen hän on ravinnut sitä mojovalla määrällä arvostusta ja jättilastilla kunnioitusta. Ja niin on kukka päässyt täyteen loistoonsa. Kun minä näen edes pientä innostuksen ja ilon värinää ihmisen tekemisessä, varmistan, että minä kasvatan värinän suureksi: Suurella kunnioituksella arvostan ja epäilemättä luotan. Annan tilaa, päästän irti, puhun kunnioittavasti ja odotan parasta.
Samalla olen välillä vähän surullinen. Kun seuraan tiukentuvaa työelämää, YT-neuvottelu-uutisia ja irtisanomisten määrää, ymmärrän, että moni osaavista ihmisistä päätyy työvoimatoimiston odotustilaan. Omasta kokemuksestani tiedän, että odotustilan tunnelma on masentava: ilmassa leijuvat häpeä, lamaantuminen, ulkopuolisuus, kuulumattomuus, epätoivo ja pohjasakkaisuus. Kun ihminen astuu tuohon tilaan, hän ei koe arvostusta eikä luottamusta. Hän ei koe sitä, mikä kasvattaisi hänet suurempaan potentiaaliinsa.
Kun ihminen ei itse kykene näkemään omaa mahtavuuttaan, toinen ihminen voi auttaa. Oma ja läheisten työvoimatoimistopenkkien kulutus on valitettavasti osoittanut, että lähtiessä ei ole mahtava olo. Ja silti: tuo on se hetki, jolloin toisen ihmisen arvostusta ja luottamusta eniten kaipaa. Jokainen epävarma ihminen on kuin kaataisi kultahippuja mustaan aukkoon.
Jos työkkärin tädin tehtäviin ei kuulu nähdä asiakkaiden mahtavuutta, se voi silti olla meidän jokaisen jokapäiväinen tehtävämme. Kun nuori hakee ensimmäistä oikeaa työpaikkaansa, on tuijotettava CV:n sijasta silmiin ja nähtävä niiden palo. Jokainen meistä voi katsoa ja kohdella toista ihmistä niin kunnioittavasti, että hän kokee, että on kaiken arvostuksen ja luottamuksen arvoinen. Silloinkin – tai juuri silloin – kun ei itse kykene.
Jokainen ihminen, jota kastellaan todellisella arvostuksella ja luottamuksella, näyttää lahjansa moninkertaisesti. Pieni kansa tarvitsee noita moninkertaisia lahjoja. Me tarvitsemme toistemme arvostusta ja luottamusta.
Herttatupa, koti, lämpö, maa, maalaismaisema, maailman paras paikka.
Nyt on vuosi asuttu maalla ja se sai innostamaan kirjoittamaan hieman tuosta polusta myös tähän hetkeen. Lyhyesti ja ytimekkäästi, vuosi takana, mitä on jäänyt käteen ja mieleen?
ALKU
Mistä lähti ajatus tulla maalle? Se on helppo vastaus, motiivi oli liian voimakas. Motiivi oli niin voimakas, ettei sitä pystynyt peittämään enää alleen. Minua motivoi oma jaksaminen ja jos oma jaksaminen kärsii siitä missä asuu, ei se ole silloin linjassa omien toiveiden kanssa. Kaupunkielämä antaa tietyt haasteet, sekä keholle, että mielelle. Maalaisseutu pystyy rauhoittamaan ja pitämään tasapainon jolloin tasolla helpommin. Motiivi + toiminta = Muutetaan maalle.
HAASTEET
Mitä haasteita maalla voisi olla? Sama haaste, joka on yksi parhaimpia persoonan opettajia. Vastuu. Olen viime vuosina tykännyt reissailla ympäri maailmaa. Se on ollut äärimmäisen opettavaista, inspiroivaa ja ihanaa, mutta samaan aikaan olen maalla ollessani tajunnut, että olen myös paennut jotain. Se on ollut vastuu omasta olemisesta. Se voi kuulostaa paradoksilta, mutta ainakin omalla kohdallani se on selkeää. Olen reissaillut, koska silloin voin jättää, mennä ja fiiliksen mukaan vaihtaa maisemaa. Ottaa ärsykkeitä ulkoapäin, pysähtymättä mitä on sisällä. Maalla ollessa sitä vaihtoehtoa ei ole ollut, vaikka työni puolesta ympäri suomea pääsenkin reissaamaan. Oma koti tarkoittaa, omaa vastuuta, oman tilan näkemistä selkeämmin. Tästä mahdollisuudesta olen suunnattoman kiitollinen, vaikka välillä on vituttanut, ärsyttänyt ja raastanut sisimpää koko konsertin laajuudella. Onneksi vierelläni on kulkenut ihminen, joka saa suurimmatkin pelot minusta irti ja näyttämään itselleni ne puolet, joissa minun täytyy vielä sisimpääni työstää.
OIVALLUKSET
Yksi suurimpia oivalluksia on se käsittämätön tunne, kuinka asiat ovat selkiintyneet. Olen jo vuosia pyrkinyt toteuttamaan sisäistä työtä, milloin meditaatiolla, milloin tavoitteellisuudella, milloin omien rajojen ymmärtämisellä, mutta voimakkain työstäjä on luonto itse. Pitkät, hiljaiset kävelyt metsässä, uinnit joessa, halkojen tekeminen vajassa ovat tuntuneet jatkuvalta retriitiltä, joka entisestään vaan syventää sitä ymmärrystä, kuka oikein olenkaan. Ilman televisiota, ilman valoja (vaikka sellaiset omaammekin), ilman liiallisia ulkoisia ärsykkeitä on yksinkertaisin tapa kuoria omia kerroksiaan ja kurkkailla syvemmäksi jäniksen koloon.
Luultavasti siitä syystä, monet jättävät tuon kortin käyttämättä ja täyttävät päivänsä milloin ruuduilla, lehdillä, radioilla sun muilla ärsykkeillä. Niillekin toki paikkansa on, mutta ne kiinnittävät huomion aina ulospäin. Ellemme tee sisäistä työtä ennen ulkoista, on ulkoisen katsominen helposti reaktiivista tunnemyllerrystä, jossa sisäinen ääni jää kuulumattomiin. Tehdään työt ensin, sitten huvit.
MITÄ SEURAAVAKSI?
Aivan kuten saduissa, myös tässä tarinassa on paljon ihmeellisyyttä. Joka päivä kiitämme siitä etuoikeudesta, jonka paikka meille antaa. Pihamaa, joka alkaa täyttyä lääkinnällisistä kasveista ja juurista, puhumattakaan kumppanini kukista, kasveista, joista minulla ei ole vielä hajuakaan keitä he ovat. Pihamaa muistuttaa elämän perusperiaatteista. Jos haluat tuloksia, sinun täytyy tehdä työtä sen eteen. Sinun täytyy muistaa pistää siemenet keväällä maahan, jos haluat satoa kerätä syksyllä. Ilman alkuvalmisteluja mitään ei kasva. Samoin on elämässä. Jos haluamme kasvaa ihmisenä, kehittyä, laajentua uusille alueille, meillä täytyy laittaa siemen kasvamaan ensin. Sitten, kärsivällisyys, luonnollinen kasvu, kunnioitus ja luonnon ihmeellisyys auttaa polkua menemään eteenpäin, uutta mahdollisuutta kasvamaan. Tulevaisuutta en tiedä, mutta sen tiedän, että olen tehnyt yhden elämäni parhaista valinnoista muuttaessani maalle. Jotenkin toivoisi, että jokainen ihminen seuraisi sitä omaa intuitiotaan, rohkeasti hypäten, luottaen että verkko ilmestyy. Sillä ihan varmasti se ilmestyy.
Ollaan rohkeita, autetaan toisia, niinkuin maalla tehdään, katsotaan kokonaisuutta, ymmärretään oma roolimme luonnon kanssa, sekä ollaan kiitollisia jokaisesta ilmanhenkäyksestä, jonka saamme tässä kehossa hengittää. On hyvä olla olemassa, kiitos että sinäkin olet.
Ihminen on sosiaalinen olento, ja me olemme loputtomassa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Toisinaan on kuitenkin hyödyllistä ottaa kokonaisvaltainen vastuu elämästään ja katsoa miltä se näyttää täysin vapaan, vastuullisen ja itsenäisen ihmisen silmin. Alla muutama hyödylliseksi todettu näkökulma.
1. Otan vastuun omista tunteistani.
Kukaan muu kuin minä ei voi luoda minussa olevia tunteita ja jokainen tunteeni kertoo minusta, sillä se tapahtuu minussa. Mitä laajemman vastuun otan kokemuksestani, sitä enemmän voin myös vaikuttaa siihen. Onko elämässäni jokin tunne, jonka koen jonkun toisen aiheuttamaksi?
2. Valitsen mihin uskon.
Voin aina valita uskonko vai enkö usko mieleni sisältöön, sillä uskomukset ovat ajatuksia, jopa siellä perustavalla tasolla. Ottamalla hieman etäisyyttä ajatuksiini voin paitsi oppia itsestäni, ottaa takaisin ajatuksille antamani voiman sekä vaikuttaa koneistoon, joka niitä synnyttää. Vaikuttaako elämääni jokin sellainen uskomus, jonka todenperäisyyttä en ole tarkistanut lähiaikana?
3. Otan tulosvastuun elämästäni.
Elämäni olosuhteet ovat pääosin itseni luomia. Osallistun elämäni tapahtumien synnyttämiseen ja saan tuloksia, jotka jokin osa minussa on valinnut, tiedostin sitä tai en. Menneisyys, tämä päivä ja tulevaisuus – olen osallinen niihin kaikkiin. Ymmärtämällä tämän vapautan itseni uhrin asemasta ja omistan tarinani. Tapahtuuko elämässäni jotain sellaista, johon olen osallinen mutta josta en ole vielä ole ottanut minulle kuuluvaa vastuuta?
4. Annan tilaa tuntemattomalle minussa.
Se mitä tiedän itsestäni on vain murto-osa siitä mitä olen. Jokainen impulssi joka minussa syntyy, on minua ja kertoo minulle jotain. Kun hyväksyn tuntemattoman itsessäni, asetun linjaan minussa olevan loputtoman ja tuntemattoman voiman kanssa. On paljon helpompaa olla se kuka olen, kaikkineni. Onko minussa edelleen jotain sellaista, jolle en ole vielä antanut tilaa?
5. Näen itseni kaikessa.
Jokaisessa ihmisessä, asiassa, hetkessä ja kokemuksessa on yksi yhteinen nimittäjä nimeltään minä. Kaikki se mitä elämässäni koen, kertoo minusta. Olen aina kaikkialla ja voin oppia itsestäni myöntämällä näkeväni joka puolella itseni. Mitä elämässäni juuri nyt olevat asiat kertovat minusta?
6. Lopetan ulkoistamisen.
Ei ole toisten tehtävä täyttää tarpeitani. Eikä kukaan ole syypää tunteisiini, silloinkaan kun tunnen rakkautta. Eikä sekään, tai tuokaan johdu hänestä. Olen tottunut siihen, että saan elää elämääni muiden kautta ja muiden avulla. Että voin syyttää ja vaatia vastuuseen. Toivoa ja edellyttää. Kuvitella, että tuo jokin on se joka vaikuttaa sisälläni. Mutta niin kauan kuin ulkoistan vastuun ja voimani muihin, elän myös riippuvaisena. Ulkoistanko tällä hetkellä jonkin asian elämässäni toisten vastuulle?
7. Sanoudun irti ulkoistettujen palveluiden tarjoamisesta.
Ihmiset ovat ulkoistaneet elämäänsä minuun, mutta se edellyttää aina suostumustani. Olen yhdelle syntipukki ja toiselle ravintoa. En suostu olemaan kenellekään enää ravintoa, vaan annan jokaiselle mahdollisuuden kantaa itsensä. Sanoudun siis irti ulkoistettujen palveluiden tarjoamisesta ja annan sen mikä tulee vapaasti sydämestäni. Suostunko tällä hetkellä näyttelemään jollekin sitä roolia, jonka hän on minulle asettanut?
8. Ihmissuhteeni heijastavat minua.
Ihmiset ovat aina yksilöitä, mutta olen aina suorassa vuorovaikutuksessa ympäristöni kanssa. Se miten ihmiset käyttäytyvät seurassani ja suhteessa minuun, kertoo aina myös minusta. Ennen kaikkea toistuvat tapahtumat ihmissuhteissa ovat olennaisia asioita omistaa. Minkälaisia ihmissuhteeni ovat tällä hetkellä?
9. Hyväksyn, että olen täysin yksin.
Vaikka näennäisesti ymmärrämme toisiamme, jokainen meistä elää ainutlaatuisessa maailmassaan. Kun hyväksyn sen, että kukaan ei voi olla minusta yhtä kiinnostunut kuin itsestään, eikä kukaan muu voi ymmärtää minua tai pitää huolta minusta, olen täysin yksin. Tässä hetkessä voin todella löytää itseni ja sen mitä jaettavaa minulla on. Ymmärtää, että tämä on minun elämäni. Minun elettävänäni ja jaettavanani. Olenko jo löytänyt täysin riippumattoman yhteyden itseeni?
10. Kokemukseni tästä tekstistä kertoo minusta.
Herättääkö jokin näkökulma minussa jotain? Mikäli jokin saa huomioni ja herättää tunteita, tai kuljen jonkin yli vailla halua tunnustella sitä, on hyödyllistä kysyä mistä tämä johtuu.
11. On myös poikkeuksia.
Elämä on yksilöä suurempi, ja sen tapahtumia, syitä ja seurauksia on toisinaan mahdotonta käsittää. On asioita, joista voin kantaa vastuun ja asioita joista en. Oman elämäni omistaminen on myös irtipäästämistä siitä, mikä ei ole minun kantamukseni.
, takakannessa lukee, että ”henkiset periaatteet ovat yhtä luotettavia kuin painovoima”. ”Niin varmaan”, ajattelin, sillä en tiennyt ensimmäistäkään asiaa energiakentistä. En edes tiennyt, mitä ne olivat.
