Sivu 4 – Hidasta elämää

Miksi erityisherkkä reagoi stressiin voimakkaammin?

Jos huomaat stressaantuvasi muita herkemmin, saatat olla erityisherkkä. Stressi vaikuttaa jokaiseen jollain tavalla, mutta osalle ihmisistä se voi tuntua voimakkaammalta. Erityisherkillä on muita suurempi herkkyys erilaisille ärsykkeille, ja se voi lisätä stressiä.

Lyhyesti erityisherkkyydestä

Erityisherkkä ihminen (engl. highly sensitive person, lyh. ”HSP”) on henkilö, jonka hermosto käsittelee aistiärsykkeitä ja aistitietoa, kuten valoa, ääntä ja tunteita, syvemmin kuin muut. Erityisherkät ovat erityisen virittyneitä ympäristöönsä, mikä voi johtaa ylistimulaation tunteeseen ja lisääntyneeseen stressiin. Herkkyydessä ei ole kyse ujoudesta tai häiriöstä, vaan se on neurologinen ja psykologinen ominaisuus, joka saa ihmisen kokemaan ja käsittelemään asioita syvemmällä tasolla.

Erityisherkkä kuormittuu helpommin

Tavanomaista herkemmät ovat alttiimpia stressille, koska heidän aivonsa reagoivat voimakkaammin sekä ulkoisiin ärsykkeisiin, että tunnekokemuksiin. Erityisherkkyyteen liittyvä tunneherkkyys saa reagoimaan voimakkaammin jokapäiväisiin tilanteisiin, mikä voi johtaa suurempaan kuormittumiseen. Tämä tunteiden voimakas kokeminen ja prosessointi tekee stressinhallinnasta haastavampaa.

Ympäristöllä on iso merkitys

Erityisesti stressaavissa ympäristöissä HSP:t voivat tuntea olonsa fyysisesti ja henkisesti uupuneiksi muita nopeammin. Tämä voi johtaa väsymykseen, loppuunpalamiseen ja pitkittyneeseen palautumisaikaan stressaavien tapahtumien jälkeen. Herkillä kestää siis kauemmin toipua stressaavista tilanteista, ja he reagoivat pienempään määrään stressitekijöitä, kuin vähemmän herkät.

Varhaiset kokemukset vaikuttavat

Myös varhaislapsuuden kokemuksilla ja ympäristötekijöillä on merkittävä rooli ihmisen herkkyyden muotoutumisessa. Synnynnäisten taipumusten lisäksi ympäristö, jossa yksilö kasvaa, vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti hän kokee stressiä. Tämä viittaa siihen, että erityisherkkyyden kehittymistä ei muokkaa vain perimä, vaan myös elämänkokemukset. Siksi onkin tärkeää, että herkät ihmiset tuntevat itsensä, tunnistavat omat kuormitustekijät ja pitävät huolta jaksamisestaan.

Itsetuntemus, tunnetaidot ja riittävä palautuminen ovat tärkeitä

Erityisherkkyyteen liittyy siis tiettyjä haasteita, erityisesti stressin hallinnassa. Jos voit samaistua yllä kuvattuihin piirteisiin, on tärkeää että tunnistat ja hyväksyt herkkyytesi luonnollisena osana persoonaasi ja mietit, miten voit parhaalla tavalla vähentää ja säädellä stressiä. Itseä tukevilla valinnoilla, lähimmäisten tuella ja panostamalla omaan hyvinvointiin, erityisherkällä on kaikki mahdollisuudet kukoistaa kuormittumisalttiudesta huolimatta.

Kurkkaa nämä erityisherkkien stressinhallintaan ja palautumiseen:

Helpotusta erityisherkän elämään -kirja

Herkän voimakortit:

Parisuhteen turhauttavat tunnemyllyt – mikä jeesaa?

Turvaton kiintymystyyli on Suomessa yleinen. Se tarkoittaa, että suurin osa meistä on oppinut toimimaan ihmissuhteissaan huomaamattaan tavoilla, jotka eivät luo syvää turvaa, yhteyttä ja läheisyyttä. Käytännössä se tarkoittaa, että nielemme tunteitamme ja tarpeitamme, emmekä usko olevamme niiden täyttymisen arvoisia vaikka tietoisessa mielessämme ajattelemme niin.

Samalla toivomme huomaamattamme, että kumppanimme ja ystävämme olisivat meille ehdottoman rakastavia ja hoivaavia. Ihmettelemme, miksi aina joudumme samoihin tunnemyllyihin, vedämme puoleemme etäisen tai välttelevän tuntuisia tyyppejä ja mikä ihme meissä on vikana.

Meissä ei ole mitään vikaa – olemme vain oppineet tosi voimautumattomia tapoja olla ihmissuhteissamme. Ihana uutinen on, että voimme turvallistaa kiintymyksemme ja oppia läheisyyden taitoja, sisäistä turvaa ja tunnetaitoja. Ne oikeasti alkavat mullistaa ihmissuhteitamme ja suhdetta itseemme. Itsearvostuksemme ja suhteen turva vahvistuvat, kun opimme pyytämään suoraan, rajaamaan, puhumaan toiveistamme ja tarpeistamme ja rauhoittamaan tunnemylläkän uudella tavalla.

Käytännössä turvaton kiintymystyyli tarkoittaa sitä, että ohjaudumme ihmissuhteissamme huomaamattamme menettämisen, torjutuksi tulemisen, yksinjäämisen ja hylätyksi tulemisen pelkojen kautta. Meillä on maassamme käsittelemätöntä tunnetaakkaa ja -traumaa joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle sotien ja karaisevan kasvatuskulttuurin seurauksena.

Suurin osa meistä ei ole oppinut voimauttavaa, arvostavaa suhdetta itseensä vaan saanut kannettavakseen toksista syyllisyyttä ja häpeää, jotka himmaavat myös ihmissuhteitamme. Tästä hyvä esimerkki on turvattomasti kiintyneiden toistuvat tunnekehät, joista voi oppia lempeästi syvempään turvaan itsen ja toisten kanssa.

Katso videolta lisää parisuhteen tyypillisestä, yleisestä tunnekehästä, kun luulemme ettei toinen välitä tunteistamme. Mikä jeesaa?

Kuva: Unsplash Joe Yates

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Suru lemmikin menetyksestä voi olla syvää ja raastavaa – Moni kuitenkin peittelee suruaan jopa läheisiltään

Kirjoittaja Pia Jokivirta on eläinsairaalan johtaja, yrittäjä ja eläindoula. Hän opiskelee myös eläimensä menettäneiden sururyhmän vetäjäksi. Eläinsairaalan johtajan työssä hänen tehtävänään on varmistaa ammattilaisten sujuva työ, eläinten laadukas hoito ja empaattinen asiakaskohtaaminen. Pian perustama yritys Suruna tarjoaa lohtua ja tukea eläinystävän menettäneille ja menetystä pelkääville. Hänelle on tärkeää lisätä ymmärrystä ja keskustelua eläimen menettämiseen liittyvästä surusta ja tehdä siitä hyväksyttävämpää.

Miksi eläin on meille niin rakas ja tärkeä? Kun päätös eläimen hankinnasta on tehty, odotamme innolla uutta perheenjäsentä ja valmistelemme asiaa etukäteen. Eläimen tullessa perheeseen, sitoudumme siihen sekä arjen tekemisen että tunteiden tasolla. Suunnittelemme kotimme ja arkemme niin, että eläimellä olisi hyvä olla ja pystymme huolehtimaan sen tarpeista.

Teemme hankintoja eläintä varten, luemme kirjoja ja ajoitamme lomamme niin, että ehdimme aloittaa yhteisen elämän mahdollisimman hyvin. Usein asetamme eläimelle jo etukäteen ennakko-odotuksia, toiveita ja tarpeita täytettäväksi. Nämä odotukset, toiveet ja tarpeet luovat tunnesiteen eläimeen jo ennen kuin saamme uuden perheenjäsenen kotiimme.

Rakas perheenjäsen, tuki ja turva

Kun eläin saapuu perheeseen, se voi tuntua heti elämämme tärkeimmältä asialta, tai suhde voi vahvistua ajan myötä yhteisten kokemusten kautta. Joka tapauksessa eläin on meille usein hyvin rakas ja osa perhettämme. Saatamme jakaa sen kanssa elämän suuria hetkiä – se voi olla mukana hääkuvissamme tai rinnallamme hyvästelemässä meille rakkaita ihmisiä. Eläin on silloin tuki, turva, kuuntelija ja ystävä.

Harrastus- tai työkaverina suhde lujittuu yhteisen tekemisen myötä. Eläin rytmittää arkea, liikuttaa meitä, tuo uusia sosiaalisia kontakteja ja auttaa meitä olemaan yhteydessä muihin ihmisiin. Se tuo läheisyyttä, antaa mahdollisuuden hoivata ja vahvistaa tunnetta siitä, että meitä tarvitaan. Näin ihmisen ja eläimen välille syntyy vahva tunneside, ja juuri tämä tekee menetyksestä niin raskaan.

Rakkaan eläimen poismeno tuo mukanaan suuren surun ja muuttaa arkea monin tavoin. Olen usein sanonut, että eläin voi tullessaan muuttaa koko elämämme ja koko elämämme voi muuttua, kun joudumme luopumaan rakkaasta eläinystävästämme. Eläimen tullessa perheeseen sitoudumme edessämme väistämättä olevaan menetykseen, ennen kuin oikeastaan ehdimme edes aloittaa yhteistä matkaamme.

Elämän epävarmuutta voi olla vaikea kestää

Meillä on usein mielessämme hiljainen toive siitä, kuinka kauan yhteinen elämä rakkaan eläimen kanssa kestää ja millaista se on. Saatamme pelätä yhteisen ajan loppumista jo vuosia etukäteen tai sitten emme uskalla ajatella asiaa ollenkaan. Kun hetki lopulta koittaa, voimme tuntea epäreiluutta ja jopa vihaa tapahtuvaa kohtaan.

Elämä ja kuolema ovat kuitenkin hyvin luotettavia siinä, että ne eivät anna meille lupauksia mistään. Emme koskaan tiedä, minkä mittainen matka meillä on eläinystävämme kanssa edessä. Keskustellessani asiakkaideni kanssa, joiden eläinystävän elämä on loppupuolella, teen heidän kanssa aina yhden tietyn harjoituksen.

Tässä harjoituksessa pyrimme pysähtymään hetkeen ja näkemään sen hetken kauneuden ja rauhan. Niin eläimetkin tekevät. Ne eivät elä menneessä, eivät huolehdi mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Juuri nyt elettävässä hetkessä on kaikki ja sen voimme taltioida solujemme muistiin vuosiksi eteenpäin.

Suru kertoo suuresta rakkaudesta ja välittämisestä

Suru eläimen menetyksestä voi olla syvää ja raastavaa. Se kertoo rakkaudesta ja välittämisestä, jota olemme tunteneet eläintä kohtaan. Se kertoo siitä, että olemme aidosti halunneet jollekin toiselle hyvää ja tehneet parhaamme sen eteen. Kun osaa ja saa rakastaa jotakin näin paljon, meillä on lupa surra, kun sen rakkauden menettää.

Moni eläimen menettäneistä ei välttämättä kuitenkaan uskalla kertoa surunsa suuruutta ääneen. Hän voi kokea, että suru saisi kestää vain tietyn aikaa tai se voi olla vain tietynlaista. Moni joutuu siksi peittelemään suruaan eikä välttämättä kerro siitä avoimesti edes läheisilleen.

Surun esteeksi voi tulla syyllisyyden tunne

Eläimen menettämiseen liittyy paljon muitakin tunteita kuin suru. Usein puhtaan surukokemuksen esteenä voikin olla esimerkiksi syyllisyys. Syyllisuuden tunne voi liittyä suureen vastuuseen, jonka joudumme kantamaan eläimen elämästä päättämisestä. Saatamme jäädä miettimään olisiko pitänyt yrittää vielä, teinkö liian nopean päätöksen, odotinko liian kauan tai rakastinko tarpeeksi. Ennen näiden kysymysten ja tunteiden läpikäymistä sureminen voi olla vaikeaa tai ihminen voi kokea, että ei pääse surussa eteenpäin.

Surussa auttaa, että lähellä on joku, joka ymmärtää

Kun kohtaamme suuren surun, on monelle tärkeää saada puhua asiasta ääneen. Toivoisinkin, että meillä jokaisella olisi lähellä joku, jolle puhua ja joka ymmärtää miltä eläimen menetys voi tuntua.

Oman työni kautta olen huomannut, kuinka suuri merkitys on sillä, että ihminen tulee tässä asiassa kuulluksi ja kokee empatiaa. Jos puhuminen läheisille tuntuu vaikealta, omien tunteiden ja ajatusten kirjoittaminen on hyvä vaihtoehto. Aina voi ottaa myös yhteyttä ammattilaiseen, jonka kanssa keskustella aiheesta. Eläimen menettäneille järjestetään sururyhmiä ja koulutetut eläindoulat voivat toimia rinnallakulkijana eläimen loppuelämän aikana ja menetyksen jälkeen.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa ja sydämessään ymmärtää, että jokaisella on oikeus surra rakkaan eläinystävänsä kuolemaa. Suru menetyksestä on todellinen, eikä kukaan ulkopuolinen voi sitä puolestamme määritellä.

Kun rauhoittuminen ahdistaa — näistä merkeistä huomaat, että hermosto käy ylikierroksilla

Ihmisen hermosto on äärimmäisen viisas.

Se skannaa muutamien sekuntien välein ympäristöä ja sen ärsykkeitä tietääkseen, onko hetki otollinen rauhoittumiseen vai aktiivisuuteen – ja koska nykymaailma on täynnä virittäviä ääniä, valoja, viesti-ilmoituksia, vaatimuksia ja toisinaan elämän erilaisia solmukohtia, voi pitkäkestoisesti ja ilman tietoisia hengähdyshetkiä rauhoittumisesta tulla lopulta hyvin vaikeaa.

Mitä pidempään vireystila jatkuu, sitä vaikeammaksi se voi muuttua.

Ylikierroksilla ajatuskin rauhoittumisesta tuntuu pahalta

Kovasti ylivirittyneenä meditaatio, lepääminen, taukojen ottaminen tai päikkärit tuntuvat, ainakin minulle, pelkkänä ajatuksena tosi pahalta. Eikä ihme, sillä tilanne on vähän sama, kuin yrittäisi vetää satasen vauhdista jarrut kokonaan pohjaan.

Usein hermoston ylikierrokset voi tunnistaa vaikeutena pysähtyä tai rauhoittua, stressaantuneena tai uuvahtaneena olona. Toisilla vatsaoireina, kipuina, ahdistuksena, suorittamisena, levottomuutena.

Minulle kuormitus tuntuu hankaluutena keskittyä, tykyttävänä tunteena rintakehässä ja univaikeuksina.

Lohdullista on kuitenkin se, että mitä paremmin olen pitkän harjoittelun myötä oppinut huomaamaan ylivireyden merkkejä, sitä helpommin olen oppinut reagoimaan niihin. Hidastamaan ja priorisoimaan.

Tahdin hidastaminen on ensimmäinen askel kohti rauhoittumista

Uskon, että meidän ei tarvitse käydä totaalisessa uupumisessa saakka, jotta voisimme oppia rauhoittumaan, vaan usein ensimmäinen askel on ymmärtää omaa hermostoaan ja lähteä hölläämään tahtia.

Kuormittuneelle ja ylivirittyneelle pitkien rauhoittumishetkien sijaan voi olla tärkeämpää löytää pieniä hengähdyksiä ja hermostoa rauhoittavia työkaluja, joita sovittaa omaan päivään.

Kun omat kierrokset ja ahdistus nousevat kovaksi, nappaan keskelle arkea tietoisia taukoja: kosketusta, lohdullisia sanoja, omien aistien avulla orientoitumista siihen hetkeen, missä kulloinkin olen.

Lepääminen on yhtä tärkeää kuin tekeminen

Kehon ravistelu ja lyhytkestoinen nopeatempoinen liike on avuksi silloin, kun haluan purkaa ylivireyttä – ja pieni heijaava liike, halaus oman kehon ympärille taas silloin, kun kaipaan rauhaa ja turvaa, sillä keinuttava liike ja kosketus auttavat palautumisen mahdollistavaa, parasympaattista hermoston haaraa aktivoitumaan.

Tarkoitus ei ole löytää täydellistä zen-tilaa, jossa seilata päivät pitkät ilman huolen häivää, sillä elämä harvemmin on sellaista. Ehkä tärkeämpää kaiken hälyn keskellä onkin oppia kysymään itseltään, mikä on oleellista, ketä varten asioita tekee ja missä tahdissa, jotta arjen ei tarvitse olla pelkkää loputonta suorittamista ja tekemisen virtaa.

Yhtä tärkeää, kuin on tuntea pystyvänsä ja jaksavansa, on oppia lepäämään ja hidastamaan, kukin omalla tavallaan. Yksi minuutinkin pysähdys kerrallaan.

Jos etsit hermostoa rauhoittavia, helppoja työkaluja sekä lohdullisia ajatuksia palautumisen ja rauhoittumisen tueksi, tutustu Hitaammassa tahdissa – rauhoittumiskortteihin.

Ujouttaan oppii arvostamaan, kun oivaltaa nämä asiat – Ujon sosiaaliset vahvuudet ovat erilaiset kuin ekstrovertin

Moni ujo introvertti on joskus toivonut olevansa rohkeampi sosiaalisissa tilanteissa – tai jopa vältellyt ihmisten kohtaamista jännittämisen takia. Tämän on kokenut myös psykologi Joni Martikainen.

”Olen halunnut olla ulospäinsuuntautuneempi oikeastaan koko nuoruuteni. Tämä on myös hyvin yleinen kokemus ujoilla tai sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsivillä nuorilla ja aikuisilla. Nykyisin en pohdi asiaa omalla kohdallani kovinkaan usein, ainakaan siinä mielessä, että haluaisin muuttua jotenkin.”

Työssään Joni on erikoistunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen ja perehtynyt erityisesti ihmisen persoonallisuuden ja mielenterveyden väliseen yhteyteen. Hän toivoo, että kaikki ujot oivaltaisivat ujoudesta yhden asian:

”Ujouttaan ei tarvitse muuttaa. Jos kuitenkin kuormittuu ujoudestaan, on hyvä pyrkiä muuttamaan omaa suhtautumistaan ujouteen. Tällöin on hyvä pyrkiä näkemään ujouteen liittyvät sosiaaliset vahvuudet ja rakentamaan minäkuvaansa niiden ympärille.”

Miten omaa ujouttaan voi oppia arvostamaan, mitä vahvuuksia ujouteen liittyy ja miten nämä vahvuudet saadaan esiin? Näihin aiheisiin Joni perehtyy uutuuskirjassaan Rohkaisukirja ujoille (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

Ujojen sosiaaliset vahvuudet ovat erilaisia kuin ekstroverttien

Ujo saattaa kokea olevansa sosiaalisesti kömpelö, mutta tosiasiassa ujouteen liittyy lukuisia sosiaalisia vahvuuksia. Kun oppii tunnistamaan näitä vahvuuksiaan ja alkaa rakentamaan minäkuvaansa näiden positiivisten piirteiden ympärille, ujouttaan voi oppia arvostamaan.

”Ujouden vahvuudet liittyvät usein pitkäaikaisten suhteiden rakentamiseen Ujot ovat usein tunnollisia ja yhteistyökykyisiä. Ujoilla on myös hyvät diplomatian taidot; he ovat hienotunteisia sanoissaan ja hyviä kuuntelijoita. Ujot ovatkin usein pidettyjä ystäviä, kumppaneita ja työtovereita.”

Ujouden vahvuudet tulevat esiin pitkissä ihmissuhteissa

”Kaikkiin piirteisiin liittyy vahvuuksia ja haavoittuvuuksia. Ujouden vahvuudet liittyvät usein pitkäaikaisiin suhteisiin. Haavoittuvuudet puolestaan liittyvät hetkellisiin ensivaikutelmiin. Uudet ja yllättävät sosiaaliset tilanteet ja ihmiset saattavat saada ujon salpautumaan tai jännittämään, ja ujo ei välttämättä kykene olemaan oma itsensä tai saa tuotua vahvuuksiaan esille.

Mitä pidempään ujo ihminen on tilanteissa ja mitä enemmän oppii tutustumaan uusiin ihmisiin, sitä enemmän vahvuudet alkavat myös näkyä.

Kulttuurissamme ujous on aliarvostettua

”Länsimaisessa kulttuurissa arvostetaan kykyä olla seurallinen ja itsevarma sosiaalisissa tilanteissa, sekä antaa hyvä ensivaikutelma. Tämän vuoksi ujous nähdään usein negatiivisessa valossa ja sekoitetaan esimerkiksi ihmisen itsearvostukseen, itseluottamukseen tai sosiaalisiin taitoihin. Ujoudesta tulee hyvinvointia heikentävä tekijä, kun ujo yksilö sisäistää tämän ympäröivän kulttuurin käsityksen ujoudesta käsitykseksi omasta itsestään.”

Tärkeä oppi ujoudesta

”Tärkein oppimiskokemukseni omasta ujoudestani on ajan myötä arjessa ja työssäni kasautunut oivallus siitä, että tunnollisuus ja yhteistyökykyisyys ovat myös merkittäviä sosiaalisia vahvuuksia. Ne määrittävät minua enemmän (myös muiden ihmisten silmissä) kuin ajoittainen taipumukseni salpautua tai jännittää tietynlaisia sosiaalisia tilanteita.

Ujoudesta haluan välittää sellaista viestiä, että sosiaalinen rohkeus ei ole itsensä muutamista kulttuurin ideaalin mukaiseksi, vaan rohkaistumista omaksi itsekseen; olemaan rohkeasti ujo muiden ihmisten edessä.”

Toimituksen lukuvinkki: Sosiaalinen herkkyys on myös vahvuus

Menetkö sosiaalisissa tilanteissa herkästi lukkoon ja murehdit jälkeenpäin, minkälaisen kuvan mahdoit antaa itsestäsi? Ujous ei tee sinusta vääränlaista – se tekee sinusta inhimillisen. Ujous ei tarkoita, että sinun pitäisi muuttua, vaan sitä, että sinun on hyvä oppia ymmärtämään itseäsi paremmin. Rohkaisukirja ujoille näyttää, kuinka sosiaalinen herkkyys voi olla vahvuus.

Tutustu Rohkaisukirja ujoille -kirjaan ja löydä tasapainoisempi suhde itseesi. Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

ADHD-ihmisen parisuhteessa syntyy helposti väärinkäsitys, joka ajaa suhteen väärille raiteille

Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.

ADHD yhdistetään tavallisimmin sekoiluun ja kaaokseen, jota kieltämättä minunkin maailmaani mahtuu ja paljon. Ei pysty keskittymään, ei saa asioita tehtyä loppuun, kotiin kertyy kaikkea kamaa, ihmissuhteet ovat tunneamplitudiltaan laidasta laitaan. Avaimet hukassa, kännykän akku loppu, auton katsastus unohtunut.

Miksi taas? Etkö välitä? Pettyneitä katseita, joskus edelleen myös sanoja. Omaa pettymystä itseen, vääränlaisuutta, kelpaamattomuutta. Ylisuorittamista ja taas pettymystä ja kelpaamattomuutta.

Haasteisiin keskittyminen ei auta – keskity mieluummin vahvuuksiin

Usein ADHD:n kanssa keskitytään haasteisiin ja ajatellaan, että jos haasteet saadaan ratkaistua, on kaikkien elämä ihanaa ja auvoista. Haasteisiin keskittyminen ei kuitenkaan auta kirjolla elävää, vaan saa ainoastaan ylisuorittamaan lisää, kuormittumaan ja uupumaan. Haasteisiin keskittymisen sijaan auttaa enemmän, jos pystytään – ja halutaan – kiinnittää huomiota enemmän tapaan hahmottaa maailmaa ja vahvuuksiin.

Suurempi ja parempi keskittyminen, kuin tavanomaisella hermostolla varustetulla ihmisellä koskaan tai mihinkään, on tyypillistä ADHD-kirjon nepsylle. Uppoutuminen, tai paremminkin uppoaminen, tekemiseen on kuin mikroskoopin läpi katselemista: sen mitä näkee, näkee erinomaisen hyvin, mutta mitään muuta ei sitten näekään.

Syvä keskittyminen voi näyttää ulospäin välinpitämättömyydeltä

Läheiset kokevat tämän syvän keskittymisen helposti välinpitämättömyydeksi: etkö olekaan enää kiinnostunut ja sitoutunut yhteisiin unelmiin? Etkö välitä kodistamme, suhteestamme? – you name it.

Meillä meni puolisoni kanssa yli kolmekymmentä vuotta, että ymmärsimme asiasta edes hitusen. Minä en jätä asioita tekemättä välinpitämättömyyttäni, vaan yksinkertaisesti siksi, että focus on juuri jossain toisaalla. Hän ei jäkätä tekemättömistä töistä painostaakseen minua ylisuorittamaan lisää vaan omaa
turhautumistaan. Nyt hän torppaa ideani tarvittaessa lempeästi ja jämäkästi eikä enää suutu, että taas se on luistamassa suunnitelmista.

Suuren yhteisen, kieltämättä kivuliaan, oivalluksemme jälkeen on kommunikaatio ollut helpompaa. Minun intoillessani jälleen jostain uudesta, hän sanoo, että kuulostaapa kivalta, mutta tehdään tämä juttu ensin loppuun.

Idearikas kaipaa ankkuria avuksi

Ihmiselle, joka itse pohtii ja työstää, ennen kuin ilmaisee mitään ideaa, on raskasta olla torppaamassa toisen ideoita, joita vain purskahtelee ja ehkä enemmänkin palloteltavaksi kuin välttämättä toteutettavaksi. Kompromisseja on tehtävä parisuhteessa molempien. Minä koitan miettiä kaksikin kertaa ennen uuden idean ilmaisua.

Puolisoni on epämukavuusalueellaan mielestään jarruna ja minun mielestäni ankkurina. Idearikkaus on ADHD-kirjolla eläville tyypillistä. Suurin osa ideoista on huonoja, kuten ideoista yleensäkin, mutta mukaan mahtuu ihan briljantteja. On ihan ok sanoa, että tämä idea ei ole hyvä, vaatii kehittelyä, ei onnistu nykyisillä resursseilla. Ei ole ok sanoa, että lakkaa ideoimasta. Se on yhtä mahdotonta, kuin lakata hengittämästä jatkaen silti elämää.

Elämän ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa – Näin opin nauttimaan arjestani haasteista huolimatta

Elin vuosia niin, että ulospäin kaikki näytti enemmän tai vähemmän hyvältä. Ehkä jonkun silmään jopa täydelliseltä (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan).

Menestyin valitsemallani urapolulla, juoksin puolimaratoneja parantaen suoritustani jokaisessa kisassa ja treenasin muutenkin kovaa muokaten kehoani haluamaani suuntaan. Hyvältä näyttävä elämä ei välttämättä kuitenkaan tunnu hyvältä.

Sisälläni kaikki oli nimittäin kaukana täydellisestä. Olin vuosia tyytymätön elämääni, kärsin menneisyyden traumoista ja oireilin monella tapaa. Koin olevani yhtä kuin traumani ja epäonnistunut, koska en pystynyt löytämään itselleni sopivaa kumppania ja etenemään yhteiskunnan normien mukaisesti.

Sisäinen kamppailuni oli niin uuvuttavaa, että välillä tuntui siltä, etten löytänyt elämästäni enää yhtään ihanaa asiaa. Suorittamalla pakenin pahaa oloa ja elämääni, joka alkoi tuntua pelkältä selviytymiseltä, ja aloin voida henkisesti entistä huonommin. Unohdin herkkyyteni.

Menestyminen töissä tai urheilussa ei vienyt pahaa oloani pois. Sitten tuli romahdus ja pysähtyminen. Lopulta alkoi muutos ja itsensä uudelleen löytäminen.

Hyvältä näyttävä elämä ei välttämättä kuitenkaan tunnu hyvältä.

Mikä on täydellistä minulle?

On hyvä kysyä itseltään, mitä täydellisyys juuri minulle tarkoittaa? Luulen, että näiden sanojen merkitykset ovat meille jokaiselle yksilöllisiä eikä niitä voi sen takia vertailla uskottavasti.

Se, mikä on täydellistä, on hyvin yksilöllinen kokemus. Se, mikä on täydellistä elämää sinulle, ei välttämättä ole sitä minulle, ja toisinpäin. Toisen täydellinen elämä on puoliso, lapset ja omakotitalo. Toinen taas elää täydellistä elämää yksin kiertäen maailmaa ilman pysyvää asuinpaikkaa.

Toiselle elämä on täydellistä, kun kroonisesta kivusta huolimatta pääsee nauttimaan ystävien seurasta ja toiselle hetkellinen terveyshaaste voi pilata muuten täydellisen elämän.

Kuten edesmennyt, vaikutusvaltainen psykologi Carl Rogers hieman ironisesti toteaa teoksessaan On Becoming A Person: ”On kummallinen paradoksi, että kun hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, sen jälkeen minun on mahdollista muuttua.”

Tämän oman muutoksen myötä tunnen itsekin olevani kuin uusi ihminen. Se, mikä ennen oli sisälläni rikki, on vihdoin alkanut eheytymään. Pala palalta. Olen muutamien vuosien ajan kerännyt näitä särkyneitä osia paikoilleen ja voin sanoa, että kaikesta sairastamisesta huolimatta elämä alkaa olla aidosti hyvää ja välillä jopa tosi ihanaa.

Krooniset sairaudet aiheuttavat toki haasteita, eikä elämä ole sen takia varmaan koskaan täydellistä, mutta kuka sanoo, että sen täytyisi sitä ollakaan? Kuten Maaret Kallio kuvaa raadollisen rehellisesti Lujasti lempeä -teoksessaan: ”Täydellisyys on uuvuttava näytelmä, jossa jää aina yksin. Joten kannattaako sitä edes tavoitella?”

Elämä on silti täynnä pieniä ihania hetkiä ja juuri niistä hetkistä koostuu mielestäni aito onnellisuus. Unelmani ovat muuttaneet muotoaan, enkä koe itseäni enää samalla tavalla epäonnistuneeksi. Nautin siitä, että kuljen rohkeasti omaa polkua ja kuuntelen sisäistä ääntäni. Nautin herkkyydestäni ja lempeämmästä minusta.

Mikä on sinun elämässäsi juuri nyt ihanaa?

Haluatko oppia lisää omannäköisestä, vapaasta ja lempeämmästä elämästä? Lue kirjani Matka itsesi puolelle.

Miksi samat haavakaavat, linttafiilikset ja arvottomuuden olot toistuvat? Mikä jeesaa?

Pohjimmiltaan monissa kipeissä kokemuksissa kyse on toistuvista tunteista. Jos emme esimerkiksi lapsena saaneet emotionaalista yhteyttä hoivaajaan, olemme taipuvaisia luomaan alitajuisesti kokemuksia, joissa kuvio käynnistyy uudelleen. Valitsemme huomaamattamme emotionaalisesti etäisiä tyyppejä elämämme kumppaneiksi. Tai jos meitä koulukiusattiin ja jäimme kipumme kanssa yksin, sama kuvio saattaa toistua aikuisena työpaikalla – ehkä pienemmässä mittakaavassa, mutta samoja vanhoja suruja ja episfiiliksiä esiin nostaen.

Mitä haavakaavat ovat?

Haavakaavat ovat toistuvia, kohtaamattomia tunteita – mörköjä ja haavoja, jotka nousevat yhä uudestaan esiin psyykessämme elämän tapahtumien myötä. Useimmiten meillä on ydinhaavatunteita – toisilla se voi olla suru, toisilla pelko, viha tai epäreiluuden olo tai kaikkia näitä – jotka triggeröityvät vaikeissa kokemuksissa.

Toistuvat haavakaavat tuottavat usein ajatusta ja tunnetta, että meissä on vikaa emmekä ole rakkauden arvoisia. Se on häpeää, jota varhaiset kiintymyshaavat ja tunteidemme kanssa yksin jääminen synnyttävät. Arvottomuuden mekaniikka on kollektiivista ja siirtyy sukupolvelta toiselle siellä, missä turvaa ja tunneyhteyttä puuttuu. Maassamme homma on tyypillinen, sillä sukupolvet ylittävä tunnetaakka sotien ajalta jyllää yhä systeemeissämme.

Arvottomuuden uskomukset eivät ole totta, vaikka saatamme pyyhältää koko elämämme niiden vallassa. Itsensä rakastaminen on sitä, että alamme erottaa muodostamamme uskomukset ja tunne-ja toimintakaavat siitä mitä meille tapahtui ja mitä olemme kokeneet. Lempeä tapa aloittaa (ja jatkaa) eheytymisen matkaa kohti itsearvostusta ja todellista luontoamme linttaavia uskomuksia purkaen on oppia hoivaamaan itseään ja asettamaan rajoja.

Kun emme tunnista, ettei haavakaavoissa ole kyse oikeasti huonoudesta vaan kohtaamattomista tunteista, luomme vahingossa esimerkiksi turvattomasti kiintyneiden etääntymis- ja jahtaamiskehiä ja toistuvia linttakokemuksia ihmissuhteissamme. Vaikka tunnistaisimme kuviot, toimiva tie läheisyyteen ja rakastetuksi tulemiseen saattaa olla vähän hukassa.

Miten toistuvat tunnemösselöt alkavat eheytyä?

Kipeisiin tunnehaavoihin ja ihmissuhdehaasteisiin auttavat tunnetaidot. Niiden myötä alamme hahmottaa, millaisia tunnekaavoja toistamme vahingossa – ei siksi, että olemme huonoja vaan koska hillotut tunteet eivät ole purkautuneet systeemistämme.

Eheytyminen on sitä, että opimme tunnistamaan ja kannattelemaan tunteitamme ja niihin liittyviä uskomuksia ja ajatuksia, jolloin ne voivat vapautua. Se tapahtuu, kun opimme sinnikkäästi hoivaamaan ja hellimään itseämme ja ymmärtämään tunteiden viestejä ja tarttumaan niihin. Se on sama asia kuin sisäinen vanhemmuus ja ylisukupolvisista taakoista vapautuminen.

Hommassa on kyse siitä, että aivoissamme, ajatus- ja toimintamalleissamme alkaa tapahtua muutosta kun bongaamme vanhoja muussaavia uskomuksia tunteistamme, tarpeistamme ja itsestämme. Se ei ole ydinfysiikkaa vaan oikeastaan mahtavan vapauttavaa voimautumista, jossa itselleen oppii olemaan lempeä tuki ja turva ja valitsemaan uutta hyvää. Se ei myöskään ole mikään pilvilinna vaan oikeasti myötätunnon ja itsensä kohtaamisen uusia taitoja, joita voi oppia.

Videolla lisää käytännön esimerkkeineen.

Kuva: Unsplash Rajesh Rajput

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Ota haltuun nämä viisi tärkeää taitoa – ja vapaudu riippuvuudesta

Muistan sen kuin eilisen, kun olin toistaiseksi viimeisen kerran riippuvuuteni syvimmissä syövereissä. Olin kokenut saman aiemminkin, mutta eri riippuvuuden kanssa. Silloin oli ollut kyse päihderiippuvuudesta.

Nyt olin hämilläni, koska olin ollut raittiina jo useamman vuoden. Tällä kertaa yliotteen minussa oli saanut läheisriippuvuus. Elämä tuntui kaoottiselta. Olin valjastanut elämäni muiden ihmisten tarpeiden täyttämiseen. Olin hukassa: en tunnistanut omia tunteitani, tarpeitani, saati osannut vetää rajoja.

Samalla tiesin, että en voi jatkaa näin. En ymmärtänyt, miten voin ikinä lähteä muuttamaan elämääni. Kaikki oli yhtä sekavaa vyyhtiä. Olin hälytystilassa. Yritin pakkomielteisesti järjen avulla ratkaista tätä sydäntä särkevää tunnepuolen ongelmaa.

Koska en osannut tehdä mitään muutakaan, hakeuduin vertaistukiryhmiin. Vähän myöhemmin elämääni tupsahtivat meditaatio ja mindfulness. Niiden vanavedessä hakeuduin myös terapiaan.

Kun sain rauhoitettua tarpeeksi kehoani ja mieltäni, aloin tajuta, että irti pääseminen ei olekaan rakettitiedettä. Tajusin, että yksinkertaisuudessaan kyse on uudenlaisten taitojen oppimisesta yksi hetki ja yksi päivä kerrallaan.

Halusin ottaa vastuun.

Kohti toipumista – kohti uusia taitoja

Toipumisessa on kysymys oppimisprosessista, joka ei tunnu aina mukavalta. Jos tuon epämukavuuden on valmis kohtaamaan, se alkaa pikkuhiljaa hellittää. Toisaalta tuo epämukavuus ei ole mitään verrattuna niihin pohjakokemuksiin, joita koin riippuvuuksieni kanssa.

Toipumisen taitoja on useita. Tässä niistä viisi oleellisinta, joita on hyvä lähteä treenaamaan saman tien, jos vapaampi, merkityksellisempi ja autenttisempi elämä kiinnostaa.

Tunnetaidot – Kyseessä on taito säädellä, kohdata ja käsitellä tunteita ilman, että turvautuu riippuvuuskäyttäytymiseen.

Tämä oli konkretian tasolla sitä, että kun huomasin riippuvuuden impulssin nousevan, riippuvuuteen johtavien ajatusten ja haluamisen energian hiipivän, pysähdyin ja annoin niihin liittyvien tunteiden tulla.

Jos tunteet tuntuivat liian vahvoilta, osasin ottaa tietoisesti niihin etäisyyttä pakkomielteisen pakenemisen sijaan. Tunteen tunteminen on itse asiassa tärkein tapa käsitellä sitä.

Rajojen asettamisen taidot – tämä on taitoa sanoa ”ei” raittiutta sabotoiville asioille ja toksisille ihmisille.

Itselläni tämä tarkoitti sitä, että sellaiset ihmiset, jotka jatkuvasti puhuivat pahaa toisten selän takana, mitätöivät ja arvostelivat minua ja muita sekä eivät olleet valmiita lähtemään kasvun tielle, saivat jäädä.

Toisaalta aloin tunnistaa korkean riskin tilanteita, joissa riippuvuuskäyttäytyminen on todennäköistä. Aloin vähentää tai välttää noita tilanteita elämässäni.

Ihmissuhdetaidot – tämän taidon kautta on mahdollista tunnistaa ihmiset, jotka tukevat aidosti omaa raitistumista ja toipumista.

Suuntaisin vertaistukiryhmissä ja muissa elämäni konteksteissa katseeni niihin ihmisiin, jotka pelkän puhumisen sijaan myös osoittivat käytöksellään ja toiminnallaan olevansa toipumisen tiellä.

Aloin ympäröidä itseäni ihmisillä, jotka olivat sopivasti lempeitä ja osasivat haastaa minua juuri oikeissa paikoissa.

Tarvetaidot – Tämä on taito, jonka kehittyminen saattaa kestää. Se ei nimittäin ole mitenkään helppo rasti. Se auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan tarpeet ja täyttämään ne tarvittaessa. Tähän kuuluu myös kyky pyytää apua ja hakeutua yhteyteen muiden kanssa.

Lähdin liikenteeseen pienen pienin askelin. Päivittäinen ja hetkittäinen kysymyksiäni itselleni olivat, ”Mitä tarvitsen oikeasti juuri nyt?”, ”Mikä vie minua kohti toipumista tässä tilanteessa?” ja ”Mikä vie minua poispäin toimimisesta tässä tilanteessa.”. Näitä kysymyksiä toistamalla tarpeiden tunnistaminen ja sanoittaminen alkoivat pikkuhiljaa automatisoitua.

Ajattelun taidot – tässä taidossa kyse on haitallisten ajatusten, tulkintojen ja uskomuksien tunnistamisesta. Tämä on tärkeää, koska ne vievät syvemmälle ja syvemmälle riippuvuuden noidankehään.

Harjoittelin kyseenalaistamaan edellä mainittuja ajatuksia. Toisaalta aloin huomata ja vahvistaa toipumista tukevia ajatusmalleja.

Pitkän linjan opettajataustallani iloitsen siitä, että taidot ovat asioita, jota voimme oppia. Oppiminen on mahdollista jokaiselle. Yksinkertaistettuna riippuvuudessa on kysymys oppimisesta ja toipumisessa on kysymys poisoppimisesta.

Uuden oppiminen muuttaa aivoja. Voimme muuttaa niitä ainoastaan toimintamme ja ajattelumme kautta.

On kyse ikään kuin aivojen uudelleenkoodauksesta. Mitä enemmän toistamme näitä uusia taitoja, sitä enemmän ne automatisoivat ja niistä tulee meille oletusasetuksia elämänpolulla.

Tätä on toipuminen.

Herkkä tuntee vahvasti maailman ja mielen myllerrykset – Keskity näihin mielen hyvinvointia suojaaviin asioihin

Viime vuodet ovat olleet monin tavoin haastavia. Maailmassa tapahtuu asioita, jotka ovat henkilökohtaisen kontrollimme ulottumattomissa ja olo voi tuntua turvattomalta, vihaiselta, surulliselta ja avuttomalta.

Tavanomaista herkemmät tai erityisherkät ihmiset ovat usein erityisen kovilla, kun ympärillä tapahtuu asioita, jotka huolestuttavat ja kuormittavat. Vahva empatiakyky, oikeudentunto, syvällinen asioiden ja ärsykkeiden prosessointi ja tavallista suurempi kuormittumisalttius edellyttävät sitä, että muistamme ottaa välillä taukoa kaikesta ja pidämme huolta itsestämme.

Omaa hyvinvointia tukevien valintojen tekeminen auttaa säilyttämään toimintakyvyn, ja tukee tunnetta siitä, että voi edes jollain tavalla kontrolloida elämässä tapahtuvia asioita. Mieli, keho ja hermosto tarvitsevat lepoa ja palautumista sekä positiivisia virikkeitä. Iloitseminen ja hauskanpito on sallittua, ja erittäin tervehdyttävää, silloinkin kun ajat ovat haastavat.

Mielen hyvinvointia suojaavia tekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa, ovat muun muassa:

Fyysisestä terveydestä huolehtiminen

Hyvä fyysinen kunto vaikuttaa mielialaan. Jo kymmenen minuutin treeni saa mielihyvähormonit liikkeelle. Myös se, mitä laitamme suuhumme, vaikuttaa paitsi fyysiseen, myös henkiseen suorituskykyyn. Erityisherkät ovat herkkiä verensokerin vaihtelulle, joten tasaisesta verensokerista huolehtiminen auttaa torjumaan väsymystä ja mielialan ailahteluja.

Jaksamista tukevat arjen rutiinit ja valinnat

Arkisia asioita, joiden avulla voi tukea omaa jaksamistaan ovat esimerkiksi riittävä taukojen pitäminen päivän mittaan, sopiva ruokarytmi, ajan ottaminen itselle, riittävä uni, mieluisat harrastukset ja huomion tietoinen vieminen positiivisiin asioihin. Uutisten ja sosiaalisen median seuraamisen vähentäminen on herkälle tärkeä mielenterveysteko.

Tunnetaidot

Erityisherkkyyteen kuuluu tunneherkkyys. Kun tunteet tuntuvat voimakkaasti ja asiat menevät ihon alle, tarvitaan tunnetaitoja. Tunteiden sivuuttaminen ja tukahduttaminen eivät ole terveyden kannalta hyviä ratkaisuja, vaan kannattaa löytää itselle sopivat tavat purkaa tunteita. Se voi olla kirjoittamista, kehon ravistelua ja venyttelyä, tunteen hyväksymistä ja sille juttelemista, mielialaa helpottavan musiikin kuuntelua, itsensä halaamista, vapauttavan itkun tirauttamista tai läheisen kanssa juttelua.

Hyvien ihmissuhteiden ylläpitäminen

Hyvät sosiaaliset suhteet ovat valtavan suuri voimavara ja keskeinen osa ihmisen hyvinvointia ja mielenterveyttä. Meillä on sisäsyntyinen tarve olla yhteydessä muihin ja tuntea kuuluvamme joukkoon. Emme tarvitse valtavaa ystäväpiiriä, yksikin hyvä ystävä riittää. Uskalla turvautua toisiin hankalina hetkinä.

Omien arvojen mukaan eläminen

Itseä vastaan tekeminen ei tee kenellekään hyvää. Kun on tietoinen omista arvoistaan, pystyy suunnittelemaan oman hyvän elämänsä raamit ja toimimaan linjassa itselle tärkeiden asioiden kanssa. Arvot tuovat elämään merkityksellisyyttä ja vakautta.

Viihtyisä elinympäristö

Elinympäristö ei ole mikään yhdentekevä asia. Erityisherkän eritoten kannattaa luoda ympäristöstään sellainen, että se tukee hyvinvointia, sillä herkkä on tavanomaista tietoisempi ympärillä olevista ärsykkeistä ja yksityiskohdista. Materiaalit, muodot, värit, tuoksut, valo ja äänimaailma vaikuttavat viihtyvyyteen. Yksi herkän ihmisen vahvuuksista onkin luoda mukavia tiloja. Kotiinsa voi luoda esimerkiksi oman sopen, missä on kaunista ja hyvä olla.

Liiku, lepää, tapaa ystäviä, nauti taide-elämyksistä, lue hyvää kirjaa, katso hyvän mielen elokuva, rapsuta lemmikkiä, kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaa, muistele onnellisia hetkiä, toimi itsellesi tärkeiden asioiden puolesta, halaa lähimmäistä, nauti luonnosta, tee lempiruokaasi. Tee mitä tahansa tervehdyttävää ja ilahduttavaa, mikä lisää voimavarojasi. Se ei ole pakenemista tai passiivisuutta, vaan sen varmistamista, että sinulla on voimia toimia ja tehdä hyviä asioita.

Kaipaatko myönteistä näkökulmaa ja tukea herkkyyden kanssa elämiseen? Tutustu kirjaan Helpotusta erityisherkän elämään.

Sinulla on lupa levätä NYT – ei vasta SITKU

On eräs keskustelu, joka on jäänyt mieleeni. Kävin sen vuosia sitten psykoterapeuttini kanssa.

Hän kysyi, mitä sillä kyseisellä hetkellä eniten tarvitsin.

Vastasin, että viikon loma olisi kiva.

Psykoterapeutti oli hetken hiljaa. Sitten hän kysyi, miten ajattelin viikon loman auttavan.

Kysymys sekoitti pakkani täysin.

Yritin tietenkin soperrella jotain siitä, että kai loma sentään jotain auttaisi. Sittenhän voisi levätä. Sitten voisi vihdoinkin rentoutua.

Terapeutti nyökytteli – ja esitti sitten muutaman tiukan vastakysymyksen:

”Antaisitko itsellesi luvan levätä?”

”Pystyisitkö rentoutumaan?”

”Lepäisitkö oikeasti?”

Ensimmäistä kertaa tajusin (ja myönsin), että en antaisi. En pystyisi. En lepäisi.

Vaikka en tekisi töitä, keksisin sen seitsemäntoista muuta asiaa, jotka pitää tai on suorastaan pakko tehdä. Syvällä sisimmässäni en antaisi itselleni lupaa levätä vaan vähintäänkin touhuilisin kaikkea näennäisen hyödyllistä vältelläkseni hankalia tunteita. Tai jos hetken lepäisinkin, tuntisin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten olisi edistämässä jotakin asiaa – vaikka sitten oikeaoppista palautumista.

Milloin voi levätä, jos ei edes silloin, kun siihen on mahdollisuus?

Keskustelu psykoterapeuttini kanssa muutti käsitykseni levosta, elämästä ja varsinkin itsestäni. Milloin voin levätä, jos en edes silloin, kun siihen olisi oikeasti edes pieni mahdollisuus?

Se oli ensimmäinen kerta, kun olin kasvokkain sisäisen suorittajani kanssa. Sen, joka pyörähti aina paikalle sättimään laiskuudesta, kun hetkeksi oikaisin sohvalle lukemaan kirjaa.

Silloin ymmärsin, ettei edes kauan kaipaamani loma auta mitään, jos on jatkuvassa suorittamisen tilassa ja kokee, että lepo pitää myös silloin ansaita tai että siitä kuuluu tuntea syyllisyyttä. Jos ei ole koskaan antanut itselleen lupaa levätä, ei se muutu kuin taikaiskusta viikonloppuna, joulunpyhinä, kesälomalla tai edes eläkkeellä.

Meistä moni haikailee levon ja loman perään. Eikä se ole mikään ihme tässä kiihtyvässä maailman menossa. Asiaa ei auta se, että suorituskulttuuri on saanut meidät uskomaan, että lepo pitää ansaita. Sen ajatusvääristymän on kuitenkin muututtava.

Lepo on perustarve

Lepoa ei ansaita suorittamalla. Lepo kuuluu elämään. Muistetaan siis tänäänkin, että lepääminen on yksi parhaista keinoista kapinoida suorituskeskeistä maailmaa vastaan.

Nyt. Ei vasta eläkkeellä tai haudassa.

Suosittelen aloittamaan sillä, että kohtaat sisäisen suorittajasi silmästä silmään kysyen itseltäsi:

Mitä teet silloin, kun sinulla olisi – edes pieni – mahdollisuus levätä?

Ole rehellinen. Vastaus voi nimittäin muuttaa elämäsi suunnan. Niin se teki minullakin.

5 syytä miksi rentoutuminen on elämäsi tärkein asia – Kun pusket liikaa, et ole lopulta enää oma itsesi

Tärkeintä elämässä on rentoutuminen. Parikymppisenä käytin tätä sloganina vitsillä ja nelikymppisenä olen tajunnut, että sehän onkin juuri eikä melkein niin. Annahan, kun avaan hieman. Synnymme ihmiskehoisina ja ensi hetkistämme alamme kerryttää kokemuksia ja tunteita, jotka läpäisevät olemuksemme: kehomme ja mielemme. Emme aina ymmärrä puoliakaan tunne- ja kokemuspankistamme.

Aikuisuuteen tullessa siihenastinen ihmisyyden matkamme on jo viitoittanut meille paljon sitä, missä olemme vahvoilla ja mitä pelätä tai väistää. Kasvu jatkuu ja uudet oivallukset, onnistumiset tai pettymykset latovat kokemuspankkiin uutta aineistoa. Se, joka todella olet, lepää tyynenä sen kaiken sisällä. Ja nyt astuu kuvaan mainitsemani rentoutumisen tärkeys: kyky laskeutua syvästi itseesi, ja tietoisesti päästää irti muiden tai itsesi itsellesi luomista lokeroista. Kenen annat määritellä itsesi? Kenen toiveita pyrit leukaperät kireinä täyttämään? Kaiken tuntemisen ja kokemisen alla on suora yhteys autenttiseen itseesi, siihen rentoutuneeseen, vapaaseen sinuun, joka on kaiken pätemisen, säätämisen ja leukojen kiristelyn alla.

Rentoutuessasí luot yhteyden itseesi

Kun puhun rentoutumisesta, en tarkoita mitään-tekemättömyyttä tai vastuiden ja velvoitteiden väistelyä. Tarkoitan rentoutumista kaiken keskellä, elävässä ja kuulevassa yhteydessä itseesi. Konkreettisesti se on omaan apinamieleen havahtumista: mitä nämä pään läpi virtaavat ajatukset juuri nyt ovat, millä on todellista merkitystä ja mistä voi laskea irti? Hengitys on mukanasi aina ja siten hermoston säätely, rauhoittaminen ja rentouttaminen ovat lopulta vain joidenkin hengenvetojen päässä.

Rentoutuminen on yhteyden kutsumista omaan autenttiseen itseesi, omaan kehoosi ilman tarvetta fiksata itseäsi vaan olla suorassa yhteydessä siihen, joka jo olet.

Kannamme epäilemättä sinnittäjänaisten kollektiivista perimää. On täytynyt selvitä paljosta ja kannatella paljon. On vallankumouksellista kutsua itseään rentoutumaan. Kaiken keskellä, juuri tässä, kun elämä tapahtuu; meilit kilisevät, aikataulut sykkivät ja elämä völlyy eteenpäin päivästä toiseen. Kaikkien meidän DNA:ssa tykyttää yhä sisupussi-siiriä ja valpasta valmaa, joille rentoutuminen on tarkoittanut luovuttamista, periksi antamista ja pahimmillaan jotain katastrofia. Vallankumouksellinen ajatus on, että rentoutuminen ei viekään pohjaa tekemiseltä, onnistumiselta ja aikaansaamiselta, vaan se onkin työkalu vertaansa vailla.

Itseesi rentoutuneena

1) avaudut kuulemaan, mitä oikeasti haluat ja mitä et. Kun puskee ja ponnistaa nonstop tämän kuuleminen on aivan mahdotonta.

2) ehdit huomata mahdollisuuksia, jotka viritettynä kuin viulunkieli jäävät huomaamatta

3) sykkeesi laskee, hengityksesi tasaantuu, tunteiden säätely tulee mahdolliseksi, stressikierroksesi laskevat ja asioiden painopisteet muuttuvat: mikä on oikeasti merkityksellistä?

4) pystyt viemään huomion myönteisempiin asioihin, säilyttämään huumorin ja löytämään arjen pulmiisi parempia ja luovempia ratkaisuja kuin korkkiruuville kiertyneenä omissa tai muiden vaatimuksissa

5) olet lopulta keskittymiskykyisempi ja tehokkaampi

Lupa lakata puskemasta

Asiakasvastaanotollani toisinaan havainnoin, että etenkin Pohjoismaissa, vahvan suorituskulttuurin kehdossa, elää yhä ajatus, että viikonloppuisin ja lomalla sitten rentoudutaan. Sinne asti pusketaan, painetaan eikä anneta periksi vaan sinnitetään. Purraan hammasta eikä luovuteta. Jos on juostu maraton ja ollaan ”hyvästä syystä” kanttuvei, saa relata.

Kutsumani rentoutuminen ei ole tätä uroteoista palautumista, eikä lonkanvetoa ja arjen vastuiden ohittamista. Se on vapaan ja rennon yhteyden kutsumista eläväksi itseesi, kaiken kanssa. Kun yhteys syntyy, jotain tippuu luonnostaan. Nähh, ehkä tämä luottamustoimi kaiken päälle ei olekaan juuri nyt hyväksi kokonaisuudelle. Ja kas, jos alkaisinkin vaalimaan lounastaukojani ja jokaista mikrotaukoani päivän aikana syvän ja rakkaudellisen yhteyden mahdollisuutena itseeni.

Kaikki se, mitä ponnistelet, puristat ja kiristät, on jännittämistä ja Yritystäsi Olla Joku, olla hyvä työntekijä, hyvä vanhempi, hyvä tytär, poika, hyvä ystävä, hyvä ihminen. Rentoutumista puolestaan on olla se, joka jo olet. Rentoutuminen tarkoittaa itsessäsi lepäämistä autenttisesti.

Rentoudu voimaasi

Ohjaan ja autan ihmisiä rentoutumaan omaan voimaansa eli löytämään yhteyttä itseensä, sisäiseen ohjaukseensa ja lahjoihinsa. Rakastan todistaa sitä, mitä silloin tapahtuu. ”Maalasin ekan kerran lapsuuden jälkeen” – ”Suljin puhelimen, enkä edes ole kaivannut sitä” – ”Olen alkanut nähdä unia” – ”Uskalsin antaa aikaa päätöksen kypsymiselle, ei olekaan enää kiire löytää uutta työpaikkaa / parisuhdetta / asuntoa”.

Omaan voimaan rentoutumisen aika ei ole ”sitten kun” vaan se on tänään. Se ei ala ”sitten joskus, kun on vähemmän hässäkkää” vaan se alkaa yhtä hyvin hässäkässä. Parempaa aikaa ei tule. Entä jos tärkeintä elämässäsi olisikin rentoutuminen? Ota se kaiken keskellä elämäsi tärkeimmäksi asiaksi. Pysähdy päivittäin itsesi äärelle.

Saat rentoutua itseesi ja tulla näkyviin sinä, joka olet.