Sivu 398 – Hidasta elämää

Valokuvatarina: ”Ideat olivat vaihdelleet tennarikaupasta kahvilaan”

Kuva ja teksti ovat ensimmäinen osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä ”Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: ”Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä haluat, missä mennään nyt ja ketkä henkilöt siihen ovat vaikuttaneet? Mitkä ovat juuresi? Kuka sinä olet, mitä teet? Onko tarinasi mielestäsi tyypillinen vai epätyypillinen?” Kuvattavat kirjoittivat pohdintansa.

Jenni, kasvo 1/9 — Jenni, valokuvatarina 1/9. – Urheilukenttä, Kouvola, Suomi. Latitude 60° 52’ 19”N. Longitude 26° 42’ 48”E

JENNI, personal trainer:

”Valmistuin vuonna 2012 Helsingin yliopistosta kemistiksi ja jäin heti työttömäksi. Kymmenien ja kymmenien tuloksettomien oman alan työnhakuyritysten jälkeen piti miettiä, että mitä haluankaan isona tehdä, kun kaikille kemisteille ei ole töitä tehtäväksi. Siinä vaiheessa elämä ei mennytkään niin kuin piti, eli valmistumisen jälkeen töihin, oma asunto, auto ja kaikkea muuta mahdollista. Rahat tiukilla ja mieli maassa piti suunnitella omaa tulevaisuutta, vaikka mieli teki maata sohvan pohjalla. Erilaisten pätkätöiden tekeminen monella eri alalla ja monissa eri paikoissa kasvatti rohkeutta ja luottamusta omaan osaamiseen. Oman yrityksen perustaminen ja itse itsensä työllistäminen oli käynyt mielessäni monta kertaa ja yrittäjyysvalmennukseen pääseminen oli lopullinen sysäys kohti yrittäjyyttä. Ideat olivat vaihdelleet tennarikaupasta kahvilaan ja kaikkea siltä väliltä. Nyt tuoreena liikunta-alan yrittäjänä olen siinä pisteessä, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä ja saavuttanut yhden monista unelmistani.

Kuvasta katsoo nuori yrittäjä, joka on hypännyt epämukavuusalueelle ja haluaa kehittää itseään, omaa osaamistaan ja saada aikaiseksi jotain sellaista, mistä voi olla ylpeä. Halu tehdä asiat omalla tavalla ja seistä täysin oman juttunsa takana ovat minulle tärkeitä asioita. Ujo, hiljainen ja hymyilevä tyttö on kasvanut itsenäiseksi, rohkeaksi ja hymyileväksi naiseksi, joka uskaltaa toteuttaa itseään. Työttömänä oleminen oli kova paikka vasta-valmistuneelle. Työttömyys on kuitenkin todentanut ajatuksen siitä, että jos haluaa jotain, sen eteen voi ja pitää tehdä myös itse aika paljon. Suuri vaikutus siihen, että mitä tällä hetkellä teen, on ollut monella eri ihmisellä, joiden kanssa olen erityisesti aikuisena ollut tekemisissä. Kaikista tärkeimpänä tietysti vanhempani, jotka ovat mahdollistaneet harrastukset, opiskelut ja kannustaneet myös yrityksen perustamisessa. Se, että olen onnistunut rakentamaan yrityksen itse, läheisteni ja ystävieni tuella on merkittävä asia minulle. Tällä hetkellä teen juuri sitä mitä itse haluan.”

Asioita, joita ei tarvitse pyytää anteeksi

Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, että rakastat.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, että sanot ei.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi unelmiesi seuraamista.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi itsesi kanssa viettämääsi aikaa.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi prioriteettejasi.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi huonon parisuhteen lopettamista.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi epätäydellisyyksiäsi.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi periaatteitasi ja arvojasi.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi huonoja tanssitaitojasi.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, että et tiennyt oikeaa vastausta.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi korkeita odotuksiasi.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi jonkun toisen puolesta.
Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi totuuden kertomista.

Lähde: www.lifehack.org

5 asiaa, jotka yksin olemisesta voi oppia – Yksin oleminen ei ole yksinäisyyttä

”Me olemme kaikki yksin, synnymme yksin ja kuolemme yksin. Meidän tulisi jokaisen jonain päivänä katsoa taaksepäin ja ymmärtää, että seurasta huolimatta, olemme olleet yksin koko matkan ajan. En sano, että olisimme olleet yksinäisiä – ainakaan koko aikaa – mutta loppujen lopuksi kuitenkin yksin. Tästä syystä itsekunnioituksesi on tärkeää, ja en näe miten voit kunnioittaa itseäsi, jos sinun tulee katsoa toisten sydämiin ja mieliin ollaksesi onnellinen.” – Hunter S. Thompson

Mitä saatat oppia yksin olemisesta?

1. Mielesi on äänekäs.

”Mieli on loistava väline oikein käytettynä. Väärin käytettynä siitä tulee erittäin tuhoisa. En tarkoita, että käyttäisit sitä väärin – vaan et käytä sitä lainkaan. Se käyttää sinua. Kaikki asiat, jotka todella merkitsevät kauneus, rakkaus, ilo, luovuus, sisäinen rauha – nousevat mielen ylitse.” – Eckhart Tolle

2. Yksin oleminen ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä.

”Ihmiset ajattelevat, että yksin oleminen on yksinäisyyttä. Mielestäni se ei ole niin. Yksinäisintä maailmassa on olla vääränlaisten ihmisten ympäröimänä.” – Kim Culbertson

3. Olet vapaa!

”Missään ei ole helppoa polkua vapauteen. Monien meistä täytyy kulkea läpi varjojen ja kuoleman laakson yhä uudelleen ja uudelleen ennen kuin saavutamme toiveidemme vuorenhuipun.” – Nelson Mandela

4. Olet vahvempi kuin uskotkaan.

”Kiintymys on kärsimyksen alku.” – Buddha

5. Aseta ensisijalle happesi, sen jälkeen auta muita.

”Kukaan, joka keventää toisten taakkaa, ei ole hyödytön tässä maailmassa.” – Charles Dickens

Lähde: earthweareone.com

Valo, päästä minut väsymyksestä

Minua väsyttää talvisin aina vietävästi, tuntuu, että koskaan ei saa nukuttua riittävästi. Samalla koen huonommuutta siitä, että väsyttää. Ehkä olen jättänyt jonkin vitamiinin ottamatta? Ehkä syön huonosti? Ehkä uni ei olekaan riittävän laadukasta?

Yritän löytää pikaratkaisua väsymykseen, jotta jaksaisin edes jotain. Kahvi. Se on ensimmäinen, mikä tulee mieleeni, kun silmät haluaisivat painua kiinni. Mutta kehoni on niin herkkä, että kahviöverit vain lisäävät sisäistä tuskaani (ja ihmettelen, kun joku kertoo kiskovansa pannullisen suurimpaan väsymykseen). Väsyttää, ”olen huono kun en ole pirteä” –fiilis yhdistettynä sydämentykytyksiin on todella huono yhdistelmä. Vähän kuin viikon unettomuuden jälkeen lähtisi maratonille. Tai heräisi keskellä muurahaisten alennusmyyntihysteriaa.

Parin viikon matka aurinkoon keskellä pimeintä vuodenaikaa muistutti minua taas siitä, että kehoni reagoi voimakkaasti pimeyteen. Ehkä kaikilla vaikutus ei ole niin voimakas – tai joku sietää paremmin kahvia – mutta auringonpaisteessa sain ainakin karistettua ”minussa on jotain vikaa, kun väsyttää näin paljon” -uskomuksen. Tuo uskomus on ilmennyt elämässäni ehkä enemmän tunteena kuin ajatuksina: tuntuu, että pimeän aikaan koko ajan on vähemmän energiaa kuin etukäteen on kuvitellut. Nyt olen ymmärtänyt myös tuntemusten tasolla, että minulla on herkkä keho – sekä kahville että valolle ja pimeydelle.

Kun hämärä alkaa laskeutua, keho alkaa tuottaa pimeähormonia, melatoniinia. Se tuo mukanaan väsymyksen, on helppo nukahtaa, nukkua. Kun Suomessa pimeyttä on enemmän kuin valoa, väsymystä on enemmän kuin pirteyttä ja melatoniinia virtaa PALJON. Ainainen väsymys saattaa sekoittua myös masentuneisuuden tunteeseen – kun ei jaksa, tuntuu todella ettei pysty ja on sellainen uskomus, että on huono. Ihan kuin istuisi pimeässä kaivossa odottamassa, että aurinko nousisi sen verran korkealle, että säteet osuisivat myös kaivon pohjalle. Joskus väsyneenä näen myös mielikuvan itsestäni pikku sintistä, joka räpiköi kuivalla maalla. Kyllä siinä vähän sinttiäkin saattaa masentaa.

Eräs Aasiasta kotoisin oleva, Suomessa asuva, nainen tuskaili sitä, että Suomessa on niin pimeää ja suomalaiset ovat niin nuivia. Lisäisin tähän vielä, että kuljemme mustissa, harmaissa tai ruskeissa vaatteissa. Kokonaisuudesta saamme aikaan ankeuden maksimointia. Ollapa pimeä sekä sisältä että ulkoa, sen me osaamme. Mutta silloin kun väsyttää oikein vietävästi, kaivautuu mieluummin kaikin mahdollisin tavoin hämäränhyssyyn.

Kaksi viikkoa sitten päivä oli Helsingissä tunnin lyhyempi, ja kahden viikon päästä päivä on tunnin ja kymmenen minuuttia pidempi kuin tänään. Olemme menossa taas valoa kohti. Ja valon määrä lisääntyy kohisten. Herkkäkehoiselle tuo tieto tarkoittaa samaa kuin tulppaanin sipulille: lepojakson jälkeen elinvoima alkaa taas kihistä ytimessä!

Mitä tämä talvi on opettanut minulle? Ennen kaikkea se on opettanut, että talven ”minä olen säälittävä sintti kuivalla maalla”-uskomus ei ole totta. Parempi uskomus on: olen luonnon kanssa synkassa elävä herkkä ihminen. Voin tehdä uusia, palvelevia mielikuvia ja uskomuksia sen varalle, että ensi talvi pääsisi yllättämään minut 35:nnen kerran. En siis ole huono, jos olen väsynyt.

Etkä ole sinäkään.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Riittävän hyvä eli täydellinen

Kello on kolme, huone pimeä. Silmät ovat karheat, ja tekee mieli pitää ne kiinni. Sydän lyö kuitenkin jo liian lujaa, ajatukset pyörivät mielen vuoristoradassa: ai niin sekin… pitäisi… mitenköhän muistan aamulla… pakko kirjoittaa ylös… nuku nyt. Nuku!

Stressi. Tekemättömistä töistä, tulevista valinnoista, jaksamisesta, minuun kohdistuvista odotuksista, vaikka mistä. Syitä on hurjan paljon.

Stressi on erilaisten ärsykkeiden ylikuormitus. Yhtäaikainen väsymys, allergia, vääränlainen ruokavalio, voimakkaat tunteet, melu tai yllättävät tilanteet saattavat aiheuttaa yhteisvaikutuksenaan stressin.

Stressi ei synny pelkästään negatiiviseksi kokemistamme asioista, vaan myös kivat asiat kuten harrastukset voivat kuormittaa, niin kuin Kristian Ekström kirjoittaa tekstissään 4 syytä miksi emme huomaa stressiä.

Eräs suurimmista stressiä aiheuttavista asioista ovat ihmissuhteet. ”Konfliktit ja jännitteet suhteessa muihin ihmisiin ovat stressaavimpia tapahtumia päivittäisessä elämässä. Niillä on sekä ensivaikutus että pitkäaikainen vaikutus hyvinvointiin”, kirjoittaa joogaopettaja Mia Jokiniva blogissaan.

Ihmissuhde on aina suhde itseen. Niinpä iso stressitekijä on myös suhtautuminen omiin suorituksiin; itsensä vertailu, egon pälinä, omat odotukset ja velvollisuudentunto.

Andre Agassi kertoo omaelämäkerrassaan, kuinka hän maailman parhaana tenniksenpelaajan silti hävisi otteluita. Taidoillaan, lahjakkuudellaan ja eläimellisellä harjoittelullaan hänen olisi pitänyt olla miltei voittamaton. Agassi oli sellaisessa kunnossa, että vaikka hän olisi yltänyt vain 50-prosenttisesti parhaaseen suoritukseensa, hänen olisi pitänyt voittaa.

Agassi yritti olla täydellinen, joka kerta. Hän sortui täydellisyydentavoittelun vuoksi älyttömiin virheisiin. Liika yrittäminen toi totaalisen romahduksen ja vei häneltä mahdollisuuden edes keskinkertaisuuteen.

Yksittäinen suoritus tai hetki voi olla ”täydellinen” (millainen se olisi?). Mutta jatkuva, toistuva täydellisyys on mahdotonta. Jokin täydelliseksi kuvittelemamme voi olla esikuva, päämäärä tai ihanne, mutta kuten monesti sanotaan, matka on päämäärää tärkeämpi.

Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin oman parhaansa, ja se harvoin on täydellistä. Ihmiselämään kuuluu olennaisesti epätäydellisyys, eikä kukaan voi olla kaikessa paras. Riittää, että tekee oikein: valitsee vaihtoehdoista oman senhetkisen harkintansa mukaan, mahdollisimman tietoisena. Riittävän hyvä on totaalisen aliarvostettua, sillä eikö ole typerää antaa aina kaikkensa, jos vähempikin riittäisi?

Liekö luterilaisen työmoraalin ja suomalaisen sisun peruja, että asiat eivät saa näyttää liian helpoilta? Jopa nykypäivän tietotyössä asiakkaalle tai pomolle vakuutetaan, miten vaikea tehtävä oli, miten paljon sen tekemiseen meni aikaa ja miten koville se otti. Silloin tietää tehneensä töitä. (Italiassa arvostetaan häntä, joka osaa tehdä vaikean työn helposti ja nopeasti.)

Se, että tekee jonkin asian hyvin ja nopeasti on ammattitaitoa ja itsensä tuntemista. Tärkeää on asenne, ei se mitä tekee vaan miten tekee: intohimo tekemäänsä kohtaan.

Paikkaansa ei tarvitse lunastaa joka päivä uudelleen, itselleen saa suoda lepoa, joskus voi kulkea siitä mistä aita on matalin, keskittää energiansa johonkin tärkeämpään – ja antaa itselleen armoa.

Uskallan väittää, että itseensä tutustuminen vähentää stressiä ihan merkittävästi.

Puutteiden arvostelun sijaan voisi sekä itsessä että muissa kiittää hyvästä suoriutumisesta, olla ylpeä kyvystä selviytyä ja uskaltaa, antaa mitättömät virheet anteeksi ja nauttia siitä mitä on.

Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan. Ja voi pojat, kun siihen äärettömyyden ikuiseen virtaan uskaltaa heittäytyä mukaan, alkaa tapahtua. Yhtäkkiä asiat virtaavat luokse ilman että niiden perässä täytyy juosta.

Murehtiminen aamuyöllä… Noh, kaikki tietävät miten hyödyllistä se on. Voisiko ajatusten villistä laukasta, tekemättömistä ja tulevista asioista päästää irti? Antaa elämän kannatella ja virrata ikuisuuden mukana?

Kaikki aika on jo olemassa. Juuri tällä hetkellä ei ole mitään hätää. Tämä riittää, ihan taatusti.

Tie Herttatuvalle : Kaiken juuret maaperässä

Kaiken juuret ulottuvat todellakin maaperään, tästä on hyvä aloittaa. Meidän on katsottavat siihen läheltä, maaperään. On hiljaa, rauhassa tutkittava ja pyrittävä oppimaan sekä ymmärtämään maaperän hedelmällisyyttä, ekosysteemiä. On nähtävä, kuinka kukoistuksemme on riippuvainen maan kunnosta. Puutarhan hyvinvoinnista meidän ihmeellisten ihmisten hyvinvointiin – kaikki lähtee maasta, maan elokehästä.

Maa on ekosysteemi täynnä toisaan kiehtovampia otuksia, joista jokaisella on oma hommansa tässä elämän suuressa verkossa. Hyötyeliöt ovat puutarhureiden, maanviljelijöiden, elämän palvelijoiden parhaita ystäviä, apureita, jotka vapauttavat meidät monelta työtehtävältä, joita olemme ehkä tottuneet pitämään tuiki tarpeellisina. Olen ajatellut asiaa näin : emme viljele maata, emme kasvata kauniita kukkasia, vaan palvelemme maaperän pieniä otuksia, siitä lähdetään ” Kuinka voin palvella ? ”.

Mietitäänpäs hetki. T-lusikallinen hedelmällistä maata voi sisältää, tuhansia ja tuhansia alkueliöitä, miljardeja bakteereja ja metritolkulla sienirihmastoa, eli heitä jotka muuttavat elävän vihreyden humukseksi, ravinteiksi kasveille ja sitä kautta meille ihmisille. Neliömetrillä multavaa maata luikertelee jopa 200 lieroa, jotka vetävät elävää ainesta maan sisään syötäväksi ja ulostettavaksi jälleen pienemmille tyypeille hajotettavaksi. Jos maaperässä on vähän ravinteita, mikrobit ja muut eloyhteisön jäsenet kärsivät nälkää ja niin kärsivät sitä myöten kasvitkin. Sienet, mikrobit ja muut ovat välttämättömiä, jotta kasvit saisivat ravintoa ja siksi näille tyypeille täytyy antaa eloperäistä ainesta energiaksi, jotta jaksavat työstää elävästä ravinteita, Pyhä ketju – hajottajat palauttavat kiertoon tuottajissa ja kuluttajissa olevat ravinteet. Ja puutarha kukoistaa.

Kaikki hyödylliset bakteerit tarvitsevat paljon happea eli maaperän ilmavuutta sekä kuohkeutta. Suurin osa näistä hyvistä tyypeistä elelee 5 – 20 cm syvyydessä, eli juuri siinä kerroksessa, jonka olemme tottuneet kääntämään ja muokkaamaan. Käännämme syvemmällä elävät tyypit pintaan, jossa he eivät voi elää ja pinnassa elävät tyypit syvälle maahan, jossa myöskään he eivät voi elää. Aiks. Hyvät tyypitkin ovat siis erikoistuneet elämään joko enemässä valossa tai pimeässä, vähän niin kuin päivänsäde ja menninkäinenkin. Toiset eivät kestä auringonvaloa ja kääntäessämme heidät valoon he menehtyvät, eivät toki kaikki, mutta osa. Ja kyllä – jossain vaiheessa puutarhaansa on kenties myös muokattava, armollisesti.

Kuinkas huolehtia pyhän maan kunnosta puutarhoisamme ?

Vastaus kysymykseen on älyttömän simppeli, niin helppo, että olemme jopa osaksi vieraantuneet ja unohtaneet sen – Eloperäisen Aineksen Lisääminen! Komposti, eloperäiset katteet sekä vihanta lannoitus ja esimerkiksi haravoimatta jättäminen! Siinäpä avaintoimintoja maan kunnon parantamiseen. Näillä siis ruokimme maamme pieniä otuksia ja sallimme ravinnekierron ilmentyväksi luonnollisesti. Liian usein näkee palstoja ja peltoja , joista kaikki korjataan pois , ihan kaikki ja jäljelle jää paljas, hauras maa, jollaista ei kuulu luonnon opaskirjaiseen. Ei maa luonnostaan paljas ole ei, eikä sen tulisi olla sitä sadonkorjuunkaan jälkeen, eikä myöskään kasvukautena. Nauriinkin lehdet ovat mitä oivallisinta biomassaa maalle maahan jätettynä. Kaikenmoiset katteet avuksi ja kaikkeus kiittää tai täytetään vapaat tilat vaikka yksivuotisilla hyötykasveilla – salaatteja, yrttejä mitä ikinä keksimmekään! Niin ja häätyy vielä mainita kyllä, että kaupallinen kanankakka ei ole paras vastaus eloperäisen aineksen lisäämiseen,jos ekologisuutta ajatellaan, sillä pelkästään sen valmistus kuluttaa runsaasti energiaa ( kuivataan + 600 asteessa! ) lisänä pakkaukset ja kuljetukset! Hedelmällisyyttä tukevia elementtejä on aivan omasta takaa ihan ilmaiseksi luontoäidiltä puutarhoissamme, joten kaupalliseen ei ole mielestäni tarvetta. Tieto oman maan mahdollisuuksista vähentää riippuvuuttamme ulkoisesta.

Omavaraisia lannoitteita ovat mm. kaikki haravointi ” jäte ”, oksasilppu, komposti, viherkatteet kuten ruohosilppu, maanparannuskasvit, typensitojat, oma virtsa ja tuhka sekä erilaiset viherkäytteet. Myös lintujen suosiminen puutarhassa tarjoaa meille lannoitetta heidän ulosteiden muodossa.

Kerratakseni ihanasti vielä : maamme eliöt siis lannoittavat, kuohkeuttavat, muuttavat ravinteita käyttökelpoiseen muotoon ja muodostavat mykorritsoja eli sienijuuria jotka auttavat juuristoa ottamaan ravinteita ja parantavat kasvien kuivuuden – sekä taudinkestävyyttä. Osa pieneliöistä kerääpi typpeä ilmasta ja muuttavat sen muotoon, josta kasvit sen voivat ottaa käyttöönsä kasvaakseen kukoistukseen. Maassa, jossa on lukuisasti elämää on aina vähemmän heitä, jotka aiheuttavat tauteja, tilaa on yksinkertaisesti vähemmän heille. Ja voi mahdotonta sentään – näin mikroskooppikuvan jossa sukkulamato oli käymässä tomaatin juurten kimppuun, vaan kappas, sienirihmasto ikäänkuin kuristi ja söi tämän tomaatin tuholaisen! Sienistä on niin moneksi avuksi Kaikkeudelle, aivan uskomatonta tämäkin!

Eläkööt ja kiitos teistä : lierot, nilviäiset, kovakuoriaiset, hämähäkit, tuhatjalkaiset, nivelmatoset, punkit, hyppyhäntäiset, ankeroisetkin, levät, sienet ja bakteerit!

10 totuutta, jotka unohtuvat liian nopeasti – Menestystä edeltää lähes aina epäonnistuminen

1. Ihmisen keskiarvoinen elinikä on suhteellisen lyhyt.

– Kuolema ei ole suurin menetys elämässä. Suurin menetys on se, mikä kuolee sisälläsi ollessasi vielä elossa. Ole rohkea. Pelkää kuolemaa, mutta ota silti seuraava askel.

2. Elät vain elämän, jonka olet itsellesi luonut.

– Toiset voivat suostutella sinua, mutta ei tehdä päätöstä puolestasi. He voivat kävellä rinnallasi, mutta eivät kengissäsi. Valitse oma polkusi.

3. Se, että olet kiireinen ei tarkoita, että olet tuottelias.

– Kiire ei ole hyve tai jotakin, jota kunnioittaa. Harvalla meistä on on kiire koko ajan. Emme vain tiedä, kuinka priorisoida tehtävät ja milloin tulisi sanoa ei. Tänä päivänä kiire harvoin tarkoittaa samaa kuin tuotteliaisuus.

4. Menestystä edeltää lähes aina epäonnistuminen.

– Mestari on epäonnistunut useammin kuin aloittelija on edes yrittänyt. Epäonnistuminen ei ole ongelma, jos opit siitä. Monet epäonnistumiset ovat välttämättömiä, joten opettele antamaan itsellesi anteeksi.

5. Ajatteleminen ja tekeminen ovat kaksi eri asiaa.

– Olet sitä, mitä teet. Et sitä, mitä sanot aikovasi tehdä. Menestys ei tule luoksesi sillä aikaa, kun ajattelet ja suunnittelet sitä. Muista, että jos odotat siihen asti kunnes olet 100% varma, odotat luultavasi koko loppuelämäsi.

6. Sinun ei tarvitse odottaa anteeksipyyntöä antaaksesi anteeksi.

– Elämä on helpompaa, kun hyväksyt kaikki anteeksipyynnöt, joita et koskaan saanut. Anteeksiantaminen ei ole syyllisen vapauttamista rikoksestaan vaan sinun vapauttamistasi taakasta, jossa olet ikuisesti uhri.

7. Kaikki ihmiset eivät ole oikeita elämääsi.

– Sinun ei pidä pakottaa itseäsi olemaan yhteydessä ihmisiin, jotka eivät saa sinua tuntemaan itseäsi mahtavaksi. On paljon ihmisiä, jotka tuovat parhaat puolesi esiin. Älä tuhlaa aikaasi muihin.

8. Ei ole muiden tehtävä rakastaa sinua. Se tehtävä on sinun.

– On tärkeää olla kiltti muille, mutta tärkempää olla sitä itselleen. Anna jonkun rakastaa sinua juuri niin virheellisenä, epäviehättävänä ja puutteellisena kuin tänään olet – ja anna sen jonkun olla sinä.

9. Se, mitä omistat, ei kerro kuka olet.

– Mainokset ja kulutuskeskeinen kulttuuri huijaavat meitä päivittäin ostamaan lisää materiaa ja seuraamaan muotilehtiä. Jonain päivänä saatat herätä ja tajuta, että sinua on huijattu. Huijattu ostamaan tavaraa tehdäksesi vaikutuksen niihin, joihin ei tarvitse tehdä vaikutusta. Mieti, mikä on todellista sinua. Älä anna median harhauttaa.

10. Kaikki muuttuu, joka sekunti.

– Kuinka hyvä tai paha tilanne nyt onkaan, se tulee muuttumaan ja se on varma. Se voi tapahtua vain muutamassa sekunnissa. Ylistä muutosta ja muista, että se tapahtuu syystä. Kun elämä hymyilee, nauti siitä. Onnellisuus ei koskaan tule heille, jotka eivät arvosta sitä mitä heillä on, kun heillä se jo on.

Lähde: earthweareone.com

Nöyränä universumin kauneuden äärellä

Olen saanut viikonlopun aika todistaa jotain niin suurta ja maagista, että jokainen kerta kun ajattelinkin tapahtunutta tunnen kyyneleiden nousevan pintaan. Tälläkin hetkellä kauniit, onnen kyyneleet valuvat pitkin poskiani.

Kirjoitan tätä tekstiä kodissamme Torpparinmäessä. Lapsen lelut ympäröivät minut ja ruokapöydän alta pilkistää sinne tippuneet ruoanmurut. Nalleja, tyynyjä, sukkahousuja ja legoja on joka puolella.

On ollut aika jolloin tämä olisi häirinnyt minua suunnattomasti, aika jolloin tunsin voivani olla onnellinen vain siistin ja seesteisen ympäristön äärellä.

Yhä edelleenkin rakastan puhtautta, siisteyttä ja kauneutta. Esteetikkonakin minut on tunnettu. Mutta tämä onnen tunne, joka sisälläni juuri nyt loistaa, ei ole millään tavoin riippuvainen siisteydestä eikä huku sotkuun tai häviä sotkun myötä.

Imuri, joka nurkassa odottaa saa odottaa vielä hetken kun sormeni haluaa kirjoittaa. En edes tiedä mitä haluan sanoa. Tunnen vain suurta tarvetta kirjoittaa.

Viime viikonloppu voimaannutti minua niin, että tuntuu kuin jokin universumin kosminen salaisuus olisi raottanut verhoaan ja näyttänyt jotain, mitä en ole ennen nähnyt yhtä kirkkaasti.

Jotain sellaista, josta mielen ja sydämen ymmärrys kaiken olemassa olevan suuresta viisaudesta ja älyllistä suuremmasta universumin järjestyksestä siirtyi taas syvemmälle tasolle.

Ymmärryksestä totuuden tuntemiseen. Tietoon, jonka tietää todeksi joka solullaan. Varmuutta aivan uudella tasolla. Syvää tietämystä siitä, että jokin on totta.

Tuo tunne on niin valtavan kaunis ja lohduttava, että en löydä sille sanoja. Tiedän vain, että pikku tytöstä asti, isäni kuolemasta saakka kantamani uskomus siitä, että en olisi rakastettu ja hyvä juuri sellaisena kuin olen tuntui murenevan taas pienemmäksi.

Tunnen itseni nyt paljon vapaammaksi.

Tapani miellyttää muita hakemalla heidän hyväksyntäänsä tuntuu menettävän minusta otettaan. Pikkuhiljaa.

Olen vapauden äärellä. Vapauden, jollaista voi kokea vain päästämällä irti ja antautumalla jollekin suuremmalle viisaudelle kuin mitä tietoisen mielemme avulla voimme ymmärtää. Antautumista elämälle.

Olen aina uskonut, että kaikki on mahdollista. Kuitenkin verhonnut itseni viittaan, joka on estänyt minua olemasta täysin paljas ja rehellinen muiden ihmisten ja itseni edessä.

Vaikka olen ollut avoin, on tuo viitta suojannut syvintä olemustani ja estänyt minua antautumasta täysin elämän virran vietäväksi. En ole uskaltanut luottaa olevani täysin hyväksytty omana itsenäni. Omine vahvuuksineni, omine kipukohtineni.

Olen odottanut itseltäni täydellisyyttä. Virheettömyyttä.

Viikonloppuna manifestoitui suuri asia, jonka olin nähnyt jo vuosia sitten. Meillä alkoi yritykseni HIMAn ensimmäinen 8 kuukauden mittainen henkisen kasvun pilottikoulutus.

Jotain tuota koulutustakin suurempaa sai viikonlopun aikana alkunsa kun 22 hengen ryhmämme kokoontui ensi kertaa. Sain kylpeä niin suuressa hyväksynnän ja rakkauden ilmapiirissä, että se avasi minussa jotain, joka on ollut lukossa lapsuudestani saakka.

Niin paljon kuin koin antavani oppilailleni, niin paljon sain myös itse. Ja enemmänkin.

Seisoessamme ryhmän kanssa roihuavan takkatulen ääressä, kirjoittamamme loitsun siunauksessa, kaikki yhdessä valmiina heittämään pois asioita, jotka rajoittavat meitä, myös minä heitin pois tuon näkymättömän viitan, joka on estänyt minua hyväksymästä itseäni täysin.

Puhdistavat kyyneleet, jotka edelleen valuvat pitkin poskiani kertovat minulle rakkaudesta. Rakkaudesta, jota tunnen itseäni kohtaan. Rakkaudesta siitä tietoisuudesta, että minä olen kaikki.

Minulla on niin paljon annettavaa tälle maailmalle, että en kykene sitä edes ymmärtämään. Uskallan juuri nyt rehellisesti sanoa, että rakastan itseäni. Rakastan kehoani. Minä olen ansainnut kaiken onnen, kaiken rakkauden, kaiken hyvän.

Tiedän myös sen, että sinussa on tuo sama rakkaus sisälläsi. Potentiaali, joka siirtää vuoria. Valo, jota maailma odottaa ja janoaa. Sinulla ja minulla on jotain hyvin suurta ja tärkeää annettavaa tälle universumille. Jotain, joka ainutlaatuista juuri sinulle.

Me olemme se, mitä tämä maailmaa tarvitsee. Ja vain täyden paljauden. Täyden itsen hyväksynnän kautta annamme sen, mitä meillä on annettavaa. Häpeilemättä. Peittelemättä. Pelkäämättä.

Se, miten asiat ovat jälleen kerran eteeni näyttäytyneet on sanojen tavoittamattomissa. Olen vain niin kiitollinen. Nöyrä universumin kauneuden ja viisauden edessä.

Elämä on kuin taianomainen leikkikenttä. Mitä enemmän sitä yritän ymmärtää, sitä kauemmaksi se katoaa. Kun vain antaudun, saan kokea sen taian ja kauneuden.

Mitähän taianomaisen kaunista koenkaan taas tänään?

Kiitos, kiitos, kiitos.

Rakkaudella,

Laura

_____________

Teksti on kirjoitettu marraskuussa 2014 ja julkaistu myös HIMA Happinessin nettisivuilla. Kiitos vielä upealle HIMA Wisdom ryhmällemme, jonka kanssa saamme todistaa syvää puhdistavaa kasvua ja elämän kauneutta yhdessä.

Seison töissä aivojeni iloksi

Uusi vuosi on tuonut tullessaan muutoksen tuulia työskentelytapoihini. En enää ollenkaan istu töissä tietokoneen ääressä, vaan seison aina kun työskentelen koneella. Aiemmin rymysin päivittäin tavallisen tuolin ja satulatuolin kanssa ja hissasin sähkökäyttöistä työpöytääni ylös ja alas. Päivä oli yhtä tuolileikkiä! Nyt pöytä on aina korkealla, ja tuoleja on työhuoneessa kolme. En istu niistä yhdessäkään yhtään minuuttia koko työpäivän aikana.

Se, että seison töissä koneen ääressä, on osoitus aivojen valtavasta mukautumiskyvystä. Ennen vaivalloiselta tuntunut seisominen koneella ei tunnu enää työläältä, vaan joka kerta kun työskentelen seisoaltani, minulle tulee hyvä olo. Kyse on koulutuksesta. Aivot oppivat uuden käytännön kuudessa viikossa. Kivimetsässä noita kuusiviikkoisia on takana jo aika monta. Koekaniinina olen erittäin tyytyväinen.

Lounaalla, koulutuksissa ja palavereissa kyllä istun. Syöminen seisaaltaan ei innosta, sillä pidän siitä että minulla ja työkavereillani tai läheisilläni on jalat saman pöydän alla. Takaraivoon on jäänyt Kreetalta omaksuttu ihana oppi yhdessä syömisestä: ne joiden jalat ovat saman pöydän alla ovat yhtä perhettä.

Istumatyö on aikapommi

Vaihdoin istumatyön seisomatyöhön aivojeni tähden. Aivot nimittäin inhoavat istumista. Veri ei kierrä kunnolla aivojen iloksi, eivätkä aivot jaksa keskittyä tekeillä olevaan asiaan pitempään kuin 1,5 tuntia kerrallaan. Ajattelin, että kun työpäivä koostuu usein kiireestä ja repaleisista palasista kaikkien välineiden ja vaatimusten kanssa, on ihana antaa aivoille jotain, mistä ne nauttivat kaiken moniajon keskellä. Eikä tässä koneella seisota vain aivojen tähden, vaan seisomatyöstä hyötyvät myös niska, hartiat, selkä ja silmätkin.

Istumatyö on aikapommi, joka sairastuttaa! Siksi kannustan muitakin koneen äärellä työskenteleviä ensin tuoli- ja pöytäleikkiin, ja mahdollisesti myöhemmin, jos intoa riittää, työskentelemään seisoaltaan.

Vaikka liikun ja olen hyväkuntoinen ja aktiivinen, lisää jokainen istumani tunti riskiäni sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen 26 prosenttia. Voi varmaan uumoilla mitä tapahtuu niille minua vähemmän liikunnallisille, jotka istuvat ensin töissä 8 tuntia, sitten autossa, ruokapöydässä ja vielä sohvalla telkkarin tai tietokoneen ääressä. Kun vuorokauden tunnit lasketaan, moni istuu tai makaa valtaosan vuorokaudestaan. On turha kuvitella, että aivot jaksavat toimia moitteettomasti tai keho kantaa – vain puolen tunnin liikunta-annoksella päivässä. On harhaluulo, että yhdellä päivän bodypump-tunnilla tai joogasessiolla kuitataan muuten passiivinen elämäntapa.

Jos havahtuu omaan istumaelämäänsä ja päättää ryhtyä tuoli- ja pöytäleikkiin ainakin työpaikalla, päätetyötä tekevä oivaltaa äkkiä, että istumisesta ja seisomisesta on tullut välineurheilua. On normituolia, humantoolia, satulatuolia. On tavallista pöytää ja monenmoista sähköpöytää… Ja sitten on vielä satulatuoleja raolla ja ilman – miehille ja naisille omansa. Sitä paitsi värillä ja materiaalilla on väliä, ja kunnon tuoli maksaa.

Aivot pelaavat paremmin

Nyt jo useamman kuukauden seisomatyötä tehneenä voin todeta, että pää pelittää paremmin. Kun seison koneella, en jökötä jäykkänä pökkelönä näyttöruutua tuijotellen, vaan jalat liikkuvat puolelta toiselle ja välillä seison jopa yhdellä jalalla. Menossa on koko ajan pientä liikettä. Tuota pientä liikettä aivot rakastavat.

Aivot rakastavat myös aktiivisia taukoja, joilla takapuoli hilataan tuolista vähintään puolentoista tunnin välein. Vaikka tuolien ja pöytien kanssa rymyäminen voi tuntua kornilta, se kannattaa. Jo kerran tunnissa aktiivisen tauon pitävällä on vähemmän rasvaa veressään ja sisäelimien ympärillä kuin koko päiväksi samaan tuoliin liimautuneilla. Myös verensokeri pysyy kurissa ja aivot virkeämpinä.

Eikä tässä vielä kaikki: kun kännykkä soi, laitan kuulokkeen korvaan ja lähden kävelemään ympäri työhuonetta puhuessani puhelimeen. Tämän taidon opin parikymmentä vuotta sitten viisaalta hierojaystävältäni Pekalta. Pekka komensi minua, että tuolista on noustava monta kertaa päivässä. Siihen ei saa jämähtää. Kyllä Pekka tiesi mistä kiikastaa kun huolsi tuolloin kipeää selkääni!

Siitä olen iloinen, että piintyneistäkin tavoista voi päästä eroon. En enää liimaudu lehden deadlinepäivänäkään tuoliin, vaan seison ja liikuttelen raajojani. Tein muutoksen mutkan kautta, mutta kuitenkin. Se antaa toivoa – ja enemmän armoa aivoillenikin.

Motiivi on sielun peili

Ellei Charlie Hebdon tapahtuma olisi ollut inhimillinen murhenäytelmä, sen voisi sanoa palvelleen yhteiskuntaamme tässä ja nyt. Kreivin aikaan.

Ihmiset Suomessa ja lähialueillamme ovat enemmän kuin hämillään kaikesta, mitä viime vuosina on tapahtunut. Se alkoi taloudesta ja ympäristöstä, mutta on tiivistynyt lähemmäs ydintämme. Mitä me olemme, miksi ja mihin olemme menossa? Mitä haluaisimme olla.

Keskustelu vapauden, erilaisuuden kunnioittamisen ja arvojen puolustamisen tiimoilta on ollut aktiivista ja kiihkeää. Millaista on se ihmisenä oleminen, jota voidaan pitää hyvänä ja johon kannattaa pyrkiä? Millaisia asioita sen ihmisyyden perustalta ei voida hyväksyä ja mitä silloin on oikein tehdä, kun raja tulee vastaan?

Uskontojen välinen rajankäynti on vain osa sitä keskustelua, vaikkakin se juuri nyt näyttäisi olevan keskiössä. Uskonnon rooli keskustelussa on kuitenkin ymmärrettävää, maallisenkin yhteiskunnan normistot pohjautuvat usein uskontojen opetuksiin ja uskomuksiin.

Lisääntyvä keskustelu asioiden tärkeysjärjestyksestä, arvoista ja muuttuvista normeista on paikallaan. Juuri nyt. On uskomusten puhdistuksen aika.

Kansojen keskinäiset riippuvuudet ovat tänään talouden, ympäristön ja verkottuvan kommunikaation vuoksi aivan uudella tasolla.Tämän yhteen kietoutuvien kansojen tanssin askelien sujuvuus määrätään arkisten valintojen kautta. Haenko yhteyttä ja yhteistä huomista vai paalutanko rajat ja kohtelen ulkomaailmaa uhkana?

Kansojen kohtaloiden ohella samaan aikaan työstetään uskomuksia uusiksi myös yksilöiden tasolla . Kun vielä viime vuosituhannella ”raskas työ vaati raskaat huvit” ja ”töitä sai aina kun vain tosissaan halusi”, on tämän päivän todellisuus moniulotteisempaa.

Olemme alkaneet kyseenalaistaa työn määrän siunauksellisuutta ja itseisarvoa. Tuottavuus ja tekemisen merkityksellisyys haastavat uudistamaan toimintaamme monestakin syystä. On tultu tietoiseksi siitä, että joskus enemmän on vähemmän, ja että velvollisuutemme on kohdistaa rajalliset resurssit oikeisiin asioihin. On myös ymmärretty, että inhimillisen kuormituksen kasvattamisella on hintansa, niin työn kuin huvinkin puolella.

Yhä useampi on havahtunut kyseenalaistamaan totuttujen toimintatapojen kautta asetettuja tavoitteita, niin omassa elämänpiirissään, kuin laajemminkin taloudessa ja yhteiskunnassa.

”Mutta eihän se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että kaikki vaan kyseenalaistaa ja kyseenalaistaa. Jonkun pitää nämä työtkin tehdä!”

On viisasta olla varovainen ja tiedostaa, mitkä asiat ovat inhimillisesti ottaen välttämättömiä ja missä on pakko tehdä kompromisseja lyhyen tai pitkän aikavälin etujen ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Samaan aikaan on kuitenkin viisasta myös tunnustaa, että jotkin aiemmin hyvinä pitämämme asiat, elintavat ja unelmat ovat muuttuneet haitallisiksi itsellemme ja uhkaksi meidän jälkeemme tänne tuleville.

Pohdinnan tulisi johtaa havaintoon ja oivalluksiin. Ajoittain on otettava tyhjä paperi eteen, ja alettava kirjoittaa uutta käsikirjoitusta; kirjoitettava auki se, minkä tietää oikeaksi.

Onko sisimpäsi silloin peloissaan vai hakeeko se rohkeasti uutta alkua, uutta mahdollisuutta jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa, sekä tuntemattomien että läheisimpien ihmisteni kanssa?

Oman toiminnan vaikuttimien tunnistaminen ja ymmärtäminen pelon ja rohkeuden hetkinä on portti minuuden lähteille.

Motiivi
on sielun peili.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aaro Löf: Toukasta perhoseksi – ihmisenä kasvamisen tärkein edellytys

Halusin jakaa kanssasi hyvän kuvauksen eräästä keskeisestä seikasta elämämme huonovointisuudessa vs. hyvinvointisuudessa. Alla on vapaasti kääntämäni katkelma A. H. Almaas:n kirjasta Diamond Heart, Book One: Elements of the Real in Man. (Shambhala Publications 1987. Sivut 150-153).

Transformaation ydin nähdään siinä prosessissa mikä tapahtuu perhosille. Siinä on monta vaihetta. Yksi vaiheista on toukka, joka lopulta kehittyy ja muuttuu perhoseksi. Eli, kun ensiksi saavut, sinä olet toukka. Sanot ” minä halua kasvaa” ja mielessäsi kasvaminen tarkoittaa muuttumista isommaksi, onnellisemmaksi ja värikkäämmäksi toukaksi. Eikö totta? Et ajattele, ”minusta tulee jotain aivan muuta kuin se mitä nyt olen”. Sinä et halua olla jotain aivan muuta. Haluat olla isompi, kauniimpi, enemmän rakastavampi toukka. Mieleesi ei koskaan juolahda ajatus siitä, että olisit jotain muuta kuin toukka. Mielikuva perhosesta ei koskaan käy mielessäsi. Se ei edes kuulu mahdollisuuksien piiriin.

Meillä on tässä siis pieni ongelma. Jos toukka pysyttelee toukkana kun se kehittyy, se alkaa lopulta tuntea itsensä rajoitetetuksi. Siitä tulee isompi ja se kasvaa, mutta jokin tuntuu olevan pielessä. Se alkaa valittaa tilanteestaan ja hankkii itselleen terapeutin. Terapeutti auttaa sitä muuttumaan vähän tuolta ja hieman täältä. Kiropraktikko auttaa suoristamaan selkää ja hierojalle se menee rentoutuakseen. Toukka ei tiedosta, että se tulee voimaan pahoin niin kauan kuin se jatkaa toukkana olemistaan.

Näinhän kaikki ajattelevat. Ei kukaan ajattele: ”minä olen toukka josta on tulossa jotain aivan muuta kuin mitä nyt olen, jotain josta en tiedä tai osaa sanoa mitään. Jotain joka on minulle täysin tuntematonta”. Toukka osaa ajatella vain toukan elämää. Se ei ajattele perhosia. Kun se näkee perhosia se ajattelee, ”Onpa mielenkiintoisia olentoja. Mistähän ne ovat tulleet”.

Me emme ole kykeneviä näkemään miksi me olemme kasvamassa. — Me emme ole kykeneviä näkemään
miksi me olemme kasvamassa.

Meillä kaikilla on käsityksemme ja uskomuksemme kehityksestä sekä muutoksesta. Ehkä uskot, että tulet kasvaessasi älykkäämmäksi, sinulla on vähemmän ongelmia, teet enemmän rahaa ja vatsaasi ei enää satu kuten nykyisin. Tai ehkä uskot, että kasvamisen ja muutoksen jälkeen olet naimisissa ja teillä on kaksi lasta sekä kaksi kissaa. Ryhdyt työskentelemään itsesi kanssa mutta jonkin ajan kuluttua huomaat, ettei kasvamisessa ehkä olekaan kyse näistä asioista. Silloin toteat: ”olkoon, vain yksi kissa. Yksi puoliso, kaksi lasta ja yksi kissa. Ehkä koira jossain kohtaa”. Ja tietysti kaunis talo maaseudulla, kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa ja jatkuva rakastetuksi tuleminen tärkeiden ihmisten taholta. Jos jatkat työskentelyä itsesi kanssa, saatat jossain kohtaa olla valmis luopumaan kissasta ja koirasta. Jos olet todella päättäväinen sisäisen työsi kanssa, saatat lopulta löytää turvallisuutta ja rakkautta itsestäsi, kokien ulkomaailman antimet edelleen nautinnollisina, mutta ei välttämättöminä.

Toukkia on monenlaisia. Sinunlaisellesi toukalle muutos ja kasvaminen voivat tarkoittaa kahta kissaa ja yhtä koiraa, ilman taloa maaseudulla. Tai saatat uskoa, että kasvaaksesi tarvitsetkin kolme lintua. Puolison sijaan saatatkin tarvita viisi yhtäaikaista rakastajaa. Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, mitä me saatamme uskoa tarvitsevamme kasvaaksemme ja ollaksemme onnellisia.

Ehkä olit lapsena kiinnostunut koneista ja mekaniikasta. Lopulta valmistut insinööriksi ja pääset työskentelemään lapsuuden unelmiesi äärelle. Vuosien jälkeen huomaat, että sinun on muututtava joksikin muuksi seurataksesi sitä kasvua joka sinussa ihmisenä on tapahtumassa. Ehkä juuri nyt sinun olisi parasta olla puutarhuri. Sen sijaan sanot kuitenkin, ”Ei, minun täytyy kasvaa ja muuttua mutta pysyä samalla insinöörinä jolla on kaksi kissaa ja koira, talo maaseudulla ja kaikki se muu joka kuuluu minulle. Muuten en ole kiinnostunut.”

Tärkeimmäksi asiaksi kasvun kannalta voidaan todeta halukkuus päästää irti siitä minkä uskot tekevän sinut onnelliseksi. Koska muututtuasi sinä et ole enää se ihminen joka luuli tietävänsä miksi sinä muttuisit. Sinä olet eri ihminen. Toukan tarpeet eivät ole samat kuin perhosen joksi se muuttuu. Ehkä toukka viihtyy insinöörinä ja tarvitsee kaksi kissaansa, mutta sinä et.

Jos haluat kasvaa, sinun täytyy olla valmis olemaan joku joka ajattelee eri tavalla, uskoo eri asioihin, jolla on erilainen maailmankuva ja joka kokee maailman eri tavalla. Tulet tänne sanoen; ”minä haluan olla onnellinen”. Hyvä on, haluat siis olla onnellinen. Mutta voi olla, että tullaksesi onnelliseksi, sinun on muututtava eri ihmiseksi. Ehkä se ihminen joka sinä juuri nyt olet, on onneton ihminen. Sanot, ”haluan pysyä sellaisena kuin olen, mutta haluan olla onnellinen”. Ehkä se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Kasvaminen tarvitsee antautumisen asennetta, lupaa antaa asioiden nousta esiin, lupaa muuntua, vailla ehtoja tai odotuksia sille miten tämä tapahtuu.

Uskon, että itsensä voi löytää yhä uudelleen vain antautumalla olemaan sitä mitä on juuri tässä ja nyt. Se lienee niin minun kuin sinun elämäsi tarkoitus.

40 kysymystä sinulle

Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi?
Kumpi on pahempi, epäonnistuminen vai yrittämättä jättäminen?
Jos elämä on niin lyhyt, miksi teemme asioita joista emme pidä, ja jätämme tekemättä asioita joista pidämme?
Mikä on se yksi asia, jonka haluaisit muuttaa maailmassa?
Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?
Teetkö sitä mihin uskot vai tyydytkö vain tekemääsi?
Jos ihmisen keskimääräinen elinikä olisi 40 vuotta, eläisitkö elämäsi toisin?
Oletko enemmän huolissasi siitä, teetkö asiat oikein vai teetkö oikeita asioita?
Jos voisit antaa vastasyntyneelle lapselle yhden neuvon, mikä se olisi?
Rikkoisitko lakia, pelastaaksesi sinulle rakkaan ihmisen?
Oletko koskaan nähnyt hulluutta jossakin, jossa olet myöhemmin nähnyt luovuutta?
Minkä asian tekisit eri tavalla kuin useimmat ihmiset?
Mitä yhtä asiaa et ole tehnyt vaikka haluaisit? Mikä pidättelee sinua?
Pidätkö kiinni jostakin, josta tulisi päästää irti?
Jos sinun tulisi muuttaa uuteen kaupunkiin tai maahan, mikä se olisi ja miksi?
Painatko hissin nappia useammin kuin kerran? Luuletko todella, että se saa hissin liikkumaan nopeammin?
Olisitko mieluummin huolestunut nero vai iloinen typerys?
Miksi sinä olet sinä?
Oletko ollut sellainen ystävä, jonka haluaisit itsellesi?
Mistä olet eniten kiitollisin?
Menettäisitkö mieluummin kaikki vanhat muistosi kuin menettäisit kykysi luoda uusia muistoja?
Onko mahdollista tietää totuutta ennen totuuden haastamista?
Onko pahin pelkosi koskaan toteutunut?
Muistatko sen hetken viisi vuotta sitten, kun olit todella järkyttynyt? Onko sillä enää väliä?
Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi? Mikä tekee siitä niin erityisen?
Millaisena hetkenä olet viimeksi tuntenut olevasi liekeissä?
Jos ei nyt, milloin?
Jos et ole vielä saavuttanut sitä, mitä sinulla on menetettävää?
Oletko koskaan ollut jonkun kanssa puhumatta mitään ja silti tuntenut, että olet juuri käynyt elämäsi parhaan keskustelun?
Miksi uskonnot, jotka tukevat rakkautta, aiheuttavat niin paljon sotaa?
Onko mahdollista tietää varmasti, ilman epäilyksiä, mikä on hyvä ja mikä paha?
Milloin viimeksi marssit pimeään vain heikon valon kanssa, joka lähti ideasta johon todella uskoit?
Jos tietäisit, että kaikki tuntemasi ihmiset kuolisivat huomenna, kenet tapaisit tänään?
Milloin on aika lopettaa riskien ja palkintojen laskeminen, ja tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta?
Jos opimme virheistämme, miksi pelkäämme tehdä virheitä?
Mitä tekisit eri tavalla, jos tietäisit että kukaan ei tuomitse?
Milloin viimeksi huomasit hengityksesi äänen?
Mitä rakastat? Onko mikään viimeaikaisista toimistasi ilmaissut tätä rakkautta?
Muistatko viiden vuoden päästä, mitä teit eilen? Entä toissa päivänä? Päivää ennen sitä?
Päätökset tehdään tässä hetkessä. Teetkö ne itse vai annatko toisten tehdä ne puolestasi?

Lähde: earthweareone.com