Suo itsellesi jokaiseen aamuun ainakin 15 minuuttia aikaa herättää kehosi uuteen päivään. Se, kuinka päiväsi aloitat, määrittelee paljon sen jatkumisen laatua. Fysiologisella tasolla on tärkeää saada yöunien jälkeen selkärankaa eläväksi ja hengityksen laajuutta suuremmaksi.
Aamuharjoitus on päivän ensimmäinen ilon lähde! Itsestään huolta pitäminen tuottaa nautintoa. Oma elämäni muuttui muutamia vuosia sitten kun annoin itselleni luvan nauttia elämästä päivän ensimmäisistä sekunneista saakka. Samalla kun hellitin sisäisestä suorittamisesta, kehoni muuttui ulkoisesti pehmeämmäksi. Vatsa pehmeni, piirteet sulivat naisellisemmiksi ja suorittaminen väheni. Mieleni on tasapainoisempi. Uudenlainen, pehmeä, hyväksyvä voima helpotti esimerkiksi haastavana pidettyä päälläseisontaa.
Harjoitus auttaa hyväksymään kehoa sellaisena kuin se on ja löytämään reittejä uusiin voimavaroihin.
Aloita joogaharjoituksesi jo sängystä
Herätyskello soi, on uusi päivä! Laita puhelin tai kello vielä pois ja jää sänkyyn:
Venytä koko keho avoimeksi, haukottele makeasti ja pyörittele ranteet ja nilkat.
Tuo polvesi koukkuun ja kädet vatsan päälle. Hengitä muutaman kerran syvään.
Käänny hitaasti kylkesi kautta istumaan. Hengitä keuhkot täyteen ja nouse ylös seisomaan tuntien jalkojen alla maan vakauden.
Pyöritä lantiota. Ensin pienin liikkein ja sitten suurilla spiraalein. Toista molempiin suuntiin.
Juo päivän ensimmäinen lasi raikasta vettä nautiskellen. Ole kiitollinen hanasta tulevasta puhtaasta vedestä!
Olin vastikään osallisena konfliktissa, jossa oli useita osapuolia. Konfliktissa oli erilaisia vaiheita: selvittelyä, erimielisyyttä, halua ymmärtääkin. Lopulta tilanne jäi omasta näkökulmastani selvittämättömäksi. Pohdin jälkikäteen, että syyttelyn ja oman näkökulmani esiintuomisyritysten sijaan olisin ehkä voinut kysyä konfliktin osapuolilta erilaisia kysymyksiä, kuten mitä olisin voinut tehdä toisin? Mikä omassa toiminnassani meni puihin? Mitä minulta tarkalleen toivottiin?
Olin niin asemoitunut omaan onnistumiseeni tilanteessa ja niin kiinni siinä, että tunsin antaneeni kaikkeni, etten kyennyt kuin hetkittäin ottamaan askelen taaksepäin. Halusin sekä yhteisen luomuksemme että konfliktin lopputuloksen olevan sellainen, kuin minä halusin. Konfliktissa oli kysymys näkemyseroista ja vallasta, siitä, kuka päättää ja miten. Olisin toivonut, että pääsemme yhteisymmärrykseen ja että tilanne rauhoittuu. Silti en ollut siihen selvästikään täysin valmis, sillä omalta osaltani tilanne jäi epäselväksi ja olo ikäväksi.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän.
Konfliktit ovat mahtava asia. Epämiellyttävä, tunteita herättävä, mukavuusalueilta pois haastava. Ne nostavat meissä esiin sen, joka ei halua tai vielä kykene olemaan myötätunnossa ja hyväksymisessä, rauhan tilassa. Yleisesti käytetään sanaa ego; se osa meissä, joka marssii määrätietoisesti ja pöyhkeästikin siihen suuntaan, jossa ollaan oikeassa ja osoitellaan toiselle, että tämä on hakoteillä. Ego kysyy, miksi meidän tarvitsisi olla myötätunnon tilassa, jos voimme olla oikeassakin? Usein ego nähdään jotenkin kielteisessä valossa, ja siksi käytänkin mieluummin ilmausta ”se osa minussa, jota en vielä omassa sydämessäni ole hyväksynyt”.
Koen, että kaikki, mitä tapahtuu kahden tai useamman ihmisen välillä, tapahtuu myös sisällämme. Kaikki ne ajatukset ja tunteet, jotka ristiriitatilanteessa nousevat esiin, ovat jo valmiina meissä. Heitämme vastuun omista tunteistamme itsemme ulkopuolella oleville asioille, vaikka tosiasiassa todellisuutemme palvelee meitä täydellisesti heijastamalla ulkoisen kautta näkyväksi sen, mitä sisällämme tapahtuu.
Jokainen konflikti palvelee osoittamalla meille sen osan tai asian itsessämme, jonka hyväksymisessä meillä on haasteita. Se mikä toisessa rassaa, on sisällämme jollain tapaa hyväksyntää vailla. Usein se liittyy johonkin haavaan tai traumaan, joka meissä konfliktin kautta aktivoituu. Esimerkiksi siihen, ettemme koe tulevamme kuulluksi. Koemme, että meitä jyrätään, mitätöidään tai sivuutetaan. Ja jotta meidän ei tarvitsisi kohdata tätä haavaamme, pyrimme osoittamaan, että olemme oikeassa. Kontrolloimme, manipuloimme, syyllistämme ja käytämme valtaa. Vakuutumme omasta tarinastamme ja siitä, miltä tilanne meidän kannaltamme näyttää. Joko kieltäydymme kohtaamasta toista osapuolta, tai kohtaamme vähän ja ehkä ymmärrämmekin, mutta silti koemme olevamme oikeutettuja omaan loukkaantuneisuuteemme. (Tällä en tarkoita, ettemekö saisi tuntea loukkaantuneisuutta, vaan sitä, että sen ei tarvitse olla kokemuksemme päätepysäkki. Voimme myös valita kulkea kohti myötätuntoa, joka onkin matkan työläs osuus).
Näemme konfliktin osapuolet uhkana oikeaksi olemisellemme ja syyksi torjutuksi tulemisen tunteellemme. Toinen vaihtoehto on leikkiä, ettei mitään konfliktia olekaan. Lakaista ristiriidat maton alle ja painella eteenpäin esittäen, että kaikki on ok. Olla näennäisesti ”kypsä”. Todennäköisesti silloin jokin jäytää sisällämme, koemme levottomuutta, ahdistusta, ehkä kipua kehossa. Emme kykene rehellisyyteen, itsemme ja toisen kohtaamiseen. Uskon, että kyse on siitä, ettemme uskalla kohdata sisäisiä ristiriitojamme. On niin paljon helpompi syyttää toisia omista tunteistamme, kuin tunnustella kipua sisällämme. Väitän, että tämä johtaa jonkinlaiseen puolivaloilla elämiseen.
Konfliktin toisen osapuolen voi nähdä myös ystävällisenä peilinä, joka rajusti kysyy, voisimmeko itse olla torjumatta itseämme. Voisimmeko lakata takertumasta siihen tarinaan (nk. egoon), joka pitää meitä torjutuksi tulemisen tilassa? Yrittämättä olla oikeassa. Suremalla sitä surua, joka meissä on haavoittumisen seurauksena syntynyt. Antamalla itsellemme sitä myötätuntoa, jota emme ulkopuolelta tunne saavamme.
Kyllä elämä saa sattua! Sisällämme saa olla kipua, vihaa, loukkaantuneisuutta, surua ja torjutuksi tulemisen kokemusta. Niitä ei tarvitse ”henkistymällä” tai muilla keinoilla paeta. Uskon, että joka kerta, kun torjumatta ja syyttelemättä kohtaamme, mitä sisällämme (ja toisessa ihmisessä) todella tapahtuu, kun otamme läsnäolevasti todelliset tunteemme laimentamattomina ja kypsentämättöminä vastaan, avaudumme suuremmalle rakkaudelle itsessämme. Väitän, että jos ihminen on todella kiinnostunut voimaan paremmin ja kokemaan olemisen rauhaa ja riemua, tie kulkee hyvin inhimillisten ja kivulloistenkin tuntojen kautta.
Emme tarvitse tähän sitä, että kaikki muut näkevät meidät myötätuntoisesti. Väitän, että ristiriidat ja angstit ovat hyvinvointia haluavan kartta ja matkalippu. Reissu voi olla rasittava ja aiheuttaa kärvistelyä, mutta jos sen uskaltaa kulkea, perillä odottavat huikeat kokemukset. Vapautumista haavoistamme ja sen myötä entistä enemmän rohkeutta ja kykyä valita ja vastaanottaa asioita, joita pohjimmiltaan haluamme. Tervettä riippumattomuutta. Syvää hyvää oloa. Syviä kohtaamisia sellaisten kanssa, jotka myös ovat valmiita kohtaamaan itsensä. Kiitollisuutta jokaisesta kokemuksesta, joka on tuonut meidät suuremman lämmön, myötätunnon, eheytymisen ja hellyyden äärelle. Itsemme luo, karvoineen päivineen.
Mies istuu työhuoneeni sohvalla. Asento jähmettyy. Näen hänen pidättelevän itkua. Kurkkua kuristaa. Minuakin itkettää. ”Iso mies itkee – säälittävää”, hän saa sanotuksi. Isot kyyneleet tippuvat käsille, hartiat tärisevät.
Näen pienen pojan, jonka isä kuoli aikana, jolloin isot pojat eivät saaneet itkeä. Näen miehen, jonka avioliitosta on tullut käytännön asioiden hoitamista, työstä menestyksestä huolimatta turhaa ja tyhjää. Miehen, joka miettii miten oikein elää, jotta olisi parempi olla. Hän on kuka tahansa meistä. Milloin me oikein aloimme häpeämään kyyneleitämme, itkuamme, herkkyyttämme? Milloin itkusta tuli heikkouden merkki?
Kyyneleet ovat yksi kauneimmista asioista ihmisyydestä. Ne syntyvät vain silloin, kun joku sisälläsi tulvii ylitse – yhtä hyvin suru tai pettymys kuin pakahduttava rakkaus, myötätunto tai ilo. Todellisuudessa kyynelillä ei ole mitään tekemistä vain surun tai ilon kanssa. Mikä tahansa joka täyttää sydämesi ääriään myöten, niin täyteen, ettet voi mahduttaa sitä sisääsi, tulvii kyynelin ylitse. Puhdistaen kaiken vanhan ja turhan vedellään.
On luonnollista, että me haluamme kaiken olevan onnellista ja positiivista, mutta ihmisyys on niin paljon muutakin. Se on tukahdutettua vihaa, joka syöksyy kutsumattomana esiin, surematonta surua ja totuuksia, joita emme näe. Se on pakenemista kiireeseen, ruokaan, viinaan tai työntekoon. Se on alakuloa ja masennusta. Väsymystä ja haluttomuutta.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa – niin yksilöinä kuin kollektiivisestikin. Voimme teeskennellä, ettei kipua ole tai että syyllinen on aina jossain muualla kuin itsessämme. Kieltää, tukahduttaa ja kieltäytyä näkemästä. Tai voimme antaa itsellemme luvan olla. Olla monenlainen, monitasoinen ja rikas. Joissain asioissa pihalla, hajalla ja rikki. Ja joissain toisissa tilanteissa ehjä, selkeä ja tyyni. Tunteva ja analyyttinen. Intohimoinen ja hillitty. Leikkisä ja levollinen.
Kun sinulla on seuraavan kerran paha olo, anna itsellesi lupa kertoa tai ainakin ajatella, mitkä asiat satuttavat. Kerro konkreettisesti, mitä tapahtui. Itsekseen ääneen puhuminen toimii hyvin ainakin suihkussa, saunassa, keittiön lattialla tai omassa sängyssäsi. Kuuntele myös kehoasi. Mihin kohtaan sattuu? Mitä tunnet? Surua, pettymystä, vihaa, häpeää, yksinäisyyttä? Leuan ja hengityksen vapauttaminen auttaa päästämään tunteet ulos.
Itku on räkäistä, sotkuista ja onnetonta, lohduta itseäsi. Kuvittele, että otat itsesi syliin. Silitä käsivarsiasi tai kerro itsellesi, että olet paikalla. Näet ja lohdutat. (Tiedän, että tämä voi vaikuttaa aivan lapselliselta, mutta vastustaminen tuo suurimman kärsimyksen.) Anna itsellesi lupa olla juuri sitä, mitä tällä hetkellä olet. Ole itsesi puolella.
Meillä on mahdollisuus luoda uusi aika, uusi olemisen tapa omissa parisuhteissamme, perheissämme, työpaikoissamme ja harrastuksissamme. Uusi aika perustuu yhteisen hyvän rakentamiseen, lupaan ilmaista tunteita ja olla totta.
Lupa ilmaista tunteita ei tarkoita toisen syyttämistä ja likakaivon kaatamista toisen niskaan vaan oman kivun omistamista ja siitä vastuun ottamista, omille kyynelille ja vihalle luvan antamista niin, ettei satuta sillä itseään eikä toista.
Kun me pystymme katsomaan varjoamme, ilmaisemaan sitä ääneen, hyväksymään sen ja rakastamaan toisiamme kaikkien keskeneräisyyksien kanssa, olemme vapaita. Haava ei poistu teeskentelemällä ettei sitä ole. Se paranee nähdyksi tulemisella, lohdutuksella, toivolla ja rakkaudella.
Olimme kiukutelleet iltapesuista toisillemme 5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän lähti vihaisena itkien suihkuun. Kuulin ensin itkun veden lorinan läpi, sitten alkoi laulu ja lopulta tuli hiljaista. Kuului kirkas oivalluksen heläköittämä ääni: ”Äiti, äiti, nyt mä sen hokasin. Itku on sitä, että sydän käy suihkussa!”
Vuosia sitten nukuin huonosti ja heräilin usein aamuöisin. En osannut pysähtyä, kun työ oli mielenkiintoista, harrastukset haasteellisia ja kaikki muutkin ympärilläni täyttivät kalenterinsa aamusta iltaan asioilla ja tapaamisilla.
Oivalsin, että jos joku nyt katsoo elämääni, näyttää siltä, että minulla on kaikki hyvin. On haastava työ, kiva perhe ja läheisiä, mutta silti minusta tuntuu hyvin levottomalta ja väsyneeltä.
Tajusin, että voimattoman oloni täytyy olla omista valinnoistani kiinni, ei siitä, mitä teen tai mitä minulla on. Samoilla ulkoisilla olosuhteilla voin voida huonommin tai paremmin. Tajusin, että ihmiset, joilla on hyvin vähän mitään, saattoivat voida paremmin kuin minä. Päätin, että ykkösprioriteettini elämässä siitä hetkestä alkaen on saada elinvoimani takaisin.
Silloin, kun on se hetki, että ”nyt riittää, en enää jaksa tätä”, voi toipuminen alkaa. Huomasin, että ensin piti levätä tosi paljon ja ajattelin, etten ikinä selviä, jos pitää nukkua näin paljon. Jätin kissanristiäisiä ja harrastusmenoja pois.
Myöhemmin, kun sain enemmän voimia, saatoin ottaa joitakin asioita takaisin arkeeni. Jotakin taas jäi luonnostaan pois. Jos on kovin väsynyt, voi joutua jättämään hetkeksi pois jopa niitä menoja, joista nauttii, jotta saa levättyä. Sen jälkeen voi taas alkaa tekemään asioita uudella tarmolla.
Minulla meni vuosia saada elinvoimani takaisin, koska muutokset tapahtuvat hitaasti. En lähtenyt vuodeksi joogaamaan, vaan elin arkista elämää. Mielestäni yksi tärkeimpiä asioita elämässä on huomata, milloin omasta voimasta ei enää riitä tarpeeksi jaettavaa, ja milloin pitää ottaa aikaa sen palauttamiselle.
Näen elämän ajanjaksoina, joissa välillä käännytään itseen päin ja ollaan rauhassa ja välillä on aika jakaa ja tehdä enemmän asioita muille.
On aika rasittavaa, jos pitää joka päivä jaksaa samalla energialla, koska energiamme ei ole päivästä toiseen sama. Siihen vaikuttavat ravintomme, terveydentilamme, elämäntilanteemme ja jopa luonnonrytmit. Jos käymme läpi jotakin raskasta henkistä prosessia, vaikkapa eroa, ei keskittymiskyky työhön ole sama ja lepoa tarvitaan enemmän kuin seesteisemmän elämänvaiheen aikana.
Olisi hienoa, jos mahdollisimman monella työpaikalla olisi ymmärrystä ja luottamusta siihen, että työntekijä ei tuota samanlaista panosta joka päivä, vaan joinakin viikkoina tulosta syntyy ja toisina voi ottaa rauhallisemmin. Olemme ihmisiä, joiden henkinen tila ja valmius antaa itsestään vaihtelee.
Pyrin antamaan itselleni luvan tehdä pidempää päivää silloin, kun keskittymiskyky on hyvä ja yhtä lailla olemaan kokematta huonoa omaatuntoa siitä, että välillä teen vain puolen päivän työt.
Luodaan ympärillemme kulttuuria, jossa annamme itsellemme ja toisillemme luvan priorisoida lepoa, koska se hyödyttää vuosien aikana meitä kaikkia ja maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin – vastustuskyky paranee ja sairauspoissaolot vähenevät, luovuus lisääntyy, onnettomuusherkkyys vähenee ja tärkeisiin ihmissuhteisiin on voimaa panostaa enemmän.
Jos olet kaivannut nukuttavan iltapalan reseptiä, se on tässä. Tämä iltapuuro on paitsi lämmittävä ja helposti sulava, siinä on aineksia jotka alkavat ramaisemaan.
Niiden sisältämä tryptofaani muuttuu elimistössäsi vaiheittain melatoniiniksi, joka tunnetaan myös unihormonina. Nukahtamisvaikeuksien takana voi toisinaan olla melatoniinivaje, joten tällä herkulla voit vaikuttaa asiaan.
Unipuuro (1 annos):
1 dl kaurahiutaleita
2 dl maitoa (tai vettä)
½–1 banaani tai 1–2 kuivattua viikunaa
hunajaa
ripaus suolaa
Kuumenna maito tai vesi kiehumispisteeseen, lisää kaurahiutaleet ja alenna lämpöä. Anna puuron hautua 5–15 minuuttia ja lisää suola. Anna puuron jäähtyä hetki, lisää hunajaa tee- tai ruokalusikallinen makusi mukaan, ja pilko puuron päälle viikunaa tai banaanisiivuja.
Myös mm. cashewpähkinät ja kurpitsansiemenet ovat erinomaisia tryptofaanin lähteitä, joten pieni määrä niitä antaa puurolle buustia. Mikäli olet liottanut niitä päivän aikana ja käytät niitä kohtuullisesti, pidät iltapalan vähäproteiinisena ja helposti sulavana.
Nauti puuro jo alkuillasta, sillä elimistösi tarvitsee aikaa ennenkuin ruoka alkaa ramaisemaan. Tryptofaani muuttuu nimittäin ensin 5-HTP:ksi, joka muuttuu serotoniiniksi, ja se muuttuu lopulta melatoniiniksi. Saatat myös huomata pienen virkistymisen ennen nuupahtamista – huoli pois, se on vain serotoniinin vaikutusta, ja menee pian ohi.
Muistan lapsuudesta auktoriteetin, johon vedottiin kasvatuksessa useammin kuin joulupukkiin. Tuo mainitsemisen arvoinen taho, johon oli olennaista tehdä hyvä vaikutus, oli nimeltään ”naapurit”.
Kasvatusmenetelmän ydinviesti tiivistyi kysymykseen:”Mitähän naapuritkin ajattelevat?”. Se ilmaistiin painokkaasti, kevyesti syyllistäen ja ehkä häpeillenkin, hieman kysyvästi mutta silti enemmän toteavasti. Ikään kuin naapurien ajatukset olisivat jo tiedossa.
Sovellus samasta ydinviestistä teini-ikäiselle kuului:”Mitähän pojatkin ajattelevat?”. Eikä tarvinnut olla enää teinikään – ”poikien” ajatuksiin vedottiin kohdallani vielä ollessani reilusti yli parikymppinen. Pohtiessani elämänvalintojani minun olisi kuulemma pitänyt olla huolissani siitä, vieläkö minut joku huolii. Eipä tullut mieleenkään.
Riittävien toistomäärien jälkeen lapsi – ja miksei aikuisempikin – alkaa vähitellen uskoa, että naapurien (ja poikien) ajatuksiin voisi teoillaan vaikuttaa. Toinen vahva ennakko-oletus oli se, että naapurien (ja poikien) minusta muodostamalla käsityksellä olisi jotakin merkitystä. Lopulta sitä pienessä mielessään huomaamattaan laskee yhteen, että naapurit + pojat = kaikki ihmiset. Heidän mielipidettään varten minä täällä elän ja olen, eikö?
Tottakai toimiva yhteiselo vaatii jonkinlaisia sosiaalisia normeja ja niiden noudattamista. Satakymmenenprosenttinen vapaus ja vallattomuus ei välttämättä onnistuisi. Mutta jos lakkaisimme huolehtimasta, mitä muut meistä ajattelevat, ja lakkaisimme tuomitsemasta muita silloin, kun he poikkeavat omista ihanteistamme, meiltä vapautuisi käsittämättömät määrät energiaa.
Mitä väljemmät mielikuvat meillä on ”oikeanlaisesta elämästä”, sitä vähemmän kuluu aikaa ja voimia toisten tekemisten taivasteluun sekä epäonnistumisten ja ulkopuolelta tulevien tuomioiden pelkäämiseen.
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset ajattelevat mitä ajattelevat. Jos joku haluaa ajatella minusta hyvää, hän löytää siihen syyn. Jos hän haluaa ajatella pahaa, siihenkin varmasti löytyy syy. Kyse ei ole minusta vaan siitä, millaisten linssien läpi hän haluaa katsella minua ja tekojani.
Eivätkä naapurit tai pojat luultavasti mieti minua ollenkaan niin paljon kuin lapsuudessa opin luulemaan. Nyt ymmärrän, että heillä on varmaan parempaakin tekemistä. Mutta pienistä, harmittomista, lapsille viljellyistä lausahduksista voi kasvaa kokonainen uskomusten vyyhti, joka saa ihmisen asettautumaan mahdollisimman harmittomaan muottiin. Sellaiseen, ettei kukaan vahingossakaan ajattelisi mitään pahaa.
Pahoittelut naapureille (ja pojille), mutta siihen muottiin en enää mahdu.
Tuntuuko siltä, että maailma on jatkuvasti sinua vastaan? Elämä potkii päähän eikä mikään onnistu, vaikka kuinka yrität?
On helppo alistua ajattelemaan, ettei vallitsevalle tilanteelle voi mitään. Mutta jos olet valmis tekemään hieman ajatustyötä, voit heittää hyvästit olosuhteiden uhrina kärsimiselle ja ottaa ohjat omiin käsiisi. Tässä poimintoja edesmenneen Dr. Wayne Dyerin vinkeistä:
1. Ilo on luonnollinen tilasi
Olemme kiireisessä arjessa tottuneet siihen, että paha olo, levottomuus, stressi ja jopa masennus koetaan normaaliksi tilaksemme ja satunnaiset ilon hetket ovat poikkeuksia, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.
Muistuta itseäsi aika-ajoin, että sinä valitset, mikä on luonnollinen tilasi. Ilon kuljettamana tavoitteesi ovat saavutettavissa.
2. Ajatuksesi hankaloittavat elämääsi – eivät olosuhteet
Ajatukset, kuten ”en voi”, ”en osaa”, ”pelkään” tai ”on liian myöhäistä” aktivoivat kehossasi stressireaktion. Tunnista, kun nämä ajatukset uhkaavat ottaa vallan, ja ajattele toisin – olosi helpottuu. Tekemällä tietoisen päätöksen olla murehtimatta, pääset polulle kohti uuden luomista ja iloa.
Kysy itseltäsi: Onko nyt hyvä olla? Jos vastaus on kieltävä, toista mielessäsi ”Haluan tuntea oloni hyväksi” ja sitten ”Aion tuntea oloni hyväksi”. Huomioi ajatuksesi, ja kuinka usein ajattelet stressaavia tai masentavia ajatuksia. Käännä ajatuksesi mielessäsi kohti hyvää, ja vähä vähältä lannistavat ajatukset vähenevät kannustavien ajatusten vallatessa tilaa.
3. Hiljaisuudessa ja meditaatiossa piilee tie onneen
Mikään ei helpota stressiä, masennusta ja levottomuutta kuten hiljaisuus ja meditaatio. Niiden avulla löydät yhteyden itseesi ja rauhaan.
”Löydämme meditoimalla ajatustemme rivien väleistä rauhallisen, stressittömän ja terveellisen elämän avaimet.” – Dr. Wayne Dyer
4. Ota oppia lasten vilpittömästä ilosta
Lapset eivät ole voineet itse tehdä mitään ilonsa eteen, mutta he silti rakastavat kaikkia ja ilahtuvat mitä pienimmistä asioista. He eivät osaa vastustaa iloa takertumalla ankeuteen aikuisen tavoin – ota oppia: Et tarvitse erityistä syytä olla onnellinen, pelkkä halu riittää.
5. Valitse rakkaus
Kun vaihtoehtoina on olla oikeassa tai olla ystävällinen, valitse ystävällisyys. Näin estät lannistavien tunteiden hyökkäyksen tilanteeseen.
Kun huomaat houkuttuvasi ajatuksista olla ensimmäinen, nopein, etuoikeutettu tai oikeassa, sivuuta houkutukset ajatellen, että siellä se egosi vaan yrittää kutsua stressiä luoksesi.
6. Ole kiitollinen
Arvosta kaikkea sitä, mitä olet, näet ja mitä sinulla jo on. Kiitollisuus pysäyttää sellaisen sisäisen puheen, joka yrittää viedä sinut kauemmaksi ilosta ja rauhasta. Kiitollinen ihminen vetää puoleensa lisää asioita, joista olla kiitollinen.
Isäksi tuleminen on monelle miehelle elämän merkittävimpiä kokemuksia. Riippumatta siitä, onko isäksi tuleminen tapahtunut tietoisesti, tarkoituksella ja toivottuna, vaiko elämän tarjoamana yllätyksenä, se on usein käännekohta – hetki, josta voidaan mitata aikaa ennen ja aikaa sen jälkeen.
Isänä olemisen mallit ovat muuttuneet ja monipuolistuneet. Aiemmin yleisen, etäisen auktoriteetti-isän, joka ei lapsilleen liiemmin tunteitaan näytä, rinnalle ja tilalle on tullut uudenlaisia isänä olemisen malleja, ja kukin isäksi tullut voi entistä vapaammin etsiä juuri itselleen sopivimman ja luontevimman tavan olla isä omille lapsilleen.
Mitä kaikkea isänä oleminen oikein voi olla? Alla tarjotaan isyyteen kymmenen näkökulmaa, mutta parhaiten tähän kysymykseen varmasti vastaa kukin isä, iskä, isi, pappa, faija, fafa, vaari, isukki, taata ja äijä omakohtaisen kokemuksensa kautta. Hyvää isänpäivää – vuoden jokaisena päivänä – kaikille isille!
♥♥♥
1. Isänä oleminen on odotusten riisumista
”Ennen kuin menin naimisiin, minulla oli kuusi teoriaa lasten kasvatuksesta; nyt minulla on kuusi lasta eikä yhtään teoriaa.” – runoilija John Wilmot
2. Isänä oleminen on parasta, ja vieläkin enemmän
”Kaikki, jotka sanovat isyyden olevan parasta, mitä sinulle voi tapahtua, aliarvioivat sitä.” – näyttelijä Mike Myers
3. Isänä oleminen on vastuuta
”Rakastan isyydessä eniten sen tarjoamaa tilaisuutta olla osa uuden elämän kehitysprosessia.” – laulaja Seal
4. Isänä oleminen on suojelunhalua
”Sen katsominen, kun tyttäresi poikaystävä tulee hakemaan häntä treffeille tuntuu siltä, kuin antaisi miljoonan dollarin arvoisen Stradivarius-viulun gorillalle.” – kirjailja Jim Bishop
5. Isänä oleminen on jatkuvuutta
”Tänään ei ole oikea isänpäivä. Tämä on ihmisen luoma versio. Oikea isänpäivä ovat ne 364 muuta päivää vuodessa, jolloin näen poikieni kasvavan miehiksi ja tytärteni kasvavan naisiksi ja tunnen, että minulla oli pieni osa siinä, millaisia ihmisiä heistä tuli.” – John A. Passaro
6. Isänä oleminen on oppimista
”Siihen mennessä, kun mies tajuaa isänsä ehkä olleen oikeassa, hänellä usein on oma poika, jonka mielestä isä on väärässä.” – pianisti Charles Wadsworth
7. Isänä oleminen on tiedostamatonta opettamista
”Se, mitä meistä tulee, riippuu uskoakseni siitä, mitä isämme opettavat meille niinä satunnaisina hetkinä, kun he eivät yritä opettaa meitä. Meitä muovaavat pienet viisauden muruset.” – kirjailija Umberto Eco
8. Isänä oleminen on kasvamista
”Kun olin 14-vuotias poika, isäni oli niin tietämätön, että hädin tuskin kestin vanhan äijän läsnäoloa. Mutta kun täytin 21, olin hämmästynyt, miten paljon hän oli oppinut seitsemässä vuodessa.” – kirjailija Mark Twain
9. Isänä oleminen on kasvatusta
”Isyys on mahtavaa, koska voit pilata jonkun alusta alkaen.” – koomikko Jon Stewart
10. Isänä oleminen on aitoutta
”Haluanko olla poikani silmissä sankari? En. Haluaisin olla hyvin aito ihminen. Se on riittävän vaikeaa.” – näyttelijä Robert Downey Jr.
Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Salatut elämät ja Kadonneen jäljellä -ohjelmista tutuksi tullut, nykyään kansanedustajana toimiva Antero Vartia kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.
RAKKAUS – Rakkautta on monenlaista. Yksi rakkaus pelottaa minua, toista taas tunnen useasti. Rakkaus on tunteena suurenmoinen, mutta sen tavoittelu myös pilaa sen.
ELÄMÄN TARKOITUS – Kun minulta kysyttiin asiasta lukiossa, vastasin: ”Elämäntehtäväni on olla hyvä isä. Elämäni tavoite on olla onnellinen isoisä.” En ole sittemmin muuttanut mielipidettäni siitä, mikä on oman elämäni tarkoitus. Se toisaalta on merkityksetöntä verrattuna siihen, mikä on itse elämän tarkoitus. Sitä en tiedä ja levollisin mielin totean, että ei minun tarvitsekaan tietää.
ITKEMINEN – Olen herkkä ja erityisesti nuorena itkin helposti. Häpesin sitä, kunnes rippikoulukesänä ymmärsin, että herkkyys on myös valtava voima. Ujostelen vieläkin itkua muiden edessä, mutta enää en pidä itseäni heikkona, jos itkettää. Maailma ilman itkua olisi kovin kylmä.
KIITOLLISUUS – Meillä on paljon enemmän syitä olla kiitollisia, kuin mitä ymmärrämmekään. Silti kiitollisuus on tunne, jota ainakin minä tunnen liian harvoin. Erityisesti vanhempani, jotka minut kasvattivat ja minua sietivät, ansaitsisivat minulta vielä paljon nykyistäkin enemmän kiitollisuutta.
MAAPALLO – Jos emme tunnista tämän ainoan maapallomme rajoja ja toimi sen mukaan, muuttuu kaikki muu työ merkityksettömäksi. Uusilla eläkeratkaisuilla ei ole mitään väliä, jos vauhdilla etenevä ilmastonmuutos johtaa kuivuuteen, nälkään, levottomuuksiin ja pakolaisuuteen. Ihmiskunnan lyhytnäköisyys kaikkien silmiemme edessä olevien ongelmien äärellä on aikamme suurin häpeä.
KIIRE – Uusien töiden myötä olen oppinut täyttämään kalenterini tehokkaasti. Hyvin lyhyessä ajassa olen myös oppinut, että näin käytän aikaani tehottomasti. Kiire ei anna alitajunnalle tilaa, mikä taas estää ihmistä käyttämästä todellisia voimavarojaan.
IHMISYYS – Jos olisimme parempia tunnistamaan sen ihmisyyden, joka on meissä kaikissa läsnä, olisi yhteiskuntamme hyvin toisenlainen. Kurjuus vähenisi. Sotia ei sodittaisi. En tiedä miksi olemme niin rajoittuneita katsellessamme ihmisyyttä ympärillämme. Sitä on valtavan paljon enemmän kuin käsitämmekään.
”Vanhempani, jotka minut kasvattivat ja minua sietivät, ansaitsisivat minulta vielä paljon nykyistäkin enemmän kiitollisuutta”, Antero sanoo. Kuvassa Anteron kainalossa oma äiti.
KOHTAAMINEN – Kerran tutkittiin sitä, kuinka lääkärin läsnäolo vaikutti potilaisiin. Toisessa verrokkiryhmässä lääkärit toimivat normaaliin tapaan ja toisessa katsoivat potilasta viiden sekunnin ajan suoraan silmiin. Tulos oli mullistava: ne potilaat, jotka katseella kohtasivat lääkärin, kärsivät huomattavasti vähemmän kivuista ja tarvitsivat merkittävästi vähemmän lääkkeitä. Eikö jo se kerro siitä, kuinka voimakkaasti kohtaaminen vaikuttaa meihin?
SIELU – Se löytyy jostain navan ja otsan välistä. Tai kaikkialta ympäriltämme. Sielun merkitys on siinä mielessä kaunis, että sitä ei tarvitse eikä pidä määritellä. Silloin siihen on lupa uskoa ja silloin sen voi tuntea.
HENKINEN HYVINVOINTI – Henkinen hyvinvointi koostuu hyvin yksinkertaisista asioista, mutta en silti usko, että henkistä hyvinvointia voi saavuttaa, jos sen eteen ei näe hieman vaivaa. Urheileminen, siivoaminen, muiden ihmisten auttaminen tai tietoinen pysähtyminen – kaikki vaativat pienen ponnistuksen. Henkistä hyvinvointia on vaikea pitää yllä ilman vastuuta ja velvollisuuksia, sillä liiallinen vapaus lamaannuttaa helposti.
ILO – Ilo on pilkahdus ja tiivis paketti onnellisuutta. Iloa on mahdoton olla ilman onnellisuutta – edes hetkittäistä.
ONNELLISUUS – Olen viime vuodet ollut hyvin onnellinen, vaikka välillä tuntuu siltä, että iloa ei aina ole. Onnellisuus on välttämätöntä. Ei taida olla liioiteltua sanoa, että ilman onnellisuutta kaikki muu menettää merkityksensä. Liekö siinä se elämän merkitys? En vieläkään tiedä.
EGO – Ego on kuin toinen persoona pään sisällä, joka aina toisinaan haluaisi ottaa enemmänkin tilaa. Kun oppii tunnistamaan egon, on myös helpompi työntää ego syrjään. Ego on turhaa mölyä pään sisällä, joka saa tekemään tyhmiä ratkaisuja ja pahimmillaan käyttäytymään huonosti.
LUONTO – Pidän vuorista, sillä luonnossa ollessa haluan nähdä samanaikaisesti niin lähelle kuin kauas. Luonto on elämää ja mitä enemmän sitä pääsee kerralla aistimaan, sitä voimaannuttavampaa se on.
SAUNA – Suomen vahvin brändi, jonka arvoa emme ole juuri tunnistaneet. Aika näyttää, onko siinä business-ideaa.
Stressaantunut ihminen ei usein tunnu ansaitsevan kannustusta tai hyviä sanoja, mutta silloin hän niitä eniten kaipaa. Sen sijaan että lähtisit mukaan stressivalssiin (reagoimaan toisen stressireaktioihin), voit auttaa stressaantunutta kannustavilla ja lempeillä sanoillasi. Tässä 5 asiaa, jotka stressaantunut haluaisi kuulla.
1. ”Sinä riität”
Stressaantunut ihminen kokee usein suurta riittämättömyyttä. Oma olemassaolo jopa tuntuu olevan kiinni tekemisestä ja saavutetuista päämääristä. Stressaantunut ihminen haluaa kuulla olevansa riittävä sellaisena, vaikka ei kuuna päivänä saisi mitään asiaa tehdyksi. Jo se helpottaa stressiä, kun stressaantunut kuulee, että muut uskovat ja tietävät hänen tekevän koko ajan parhaansa.
2. ”Sinä olet ihana”
Stressaantunut ihminen harvoin ansaitsee kauniita sanoja, sillä jokainen meistä reagoi stressiin eri tavoin: joku hyökkää, joku tiuskii, joku lamaantuu. Etenkin stressaantuneen olemus on kireä ja saa aikaan myös muissa ihmisissä reaktioita. Stressaantuneen on hyvä negatiivisessa maailmankuvassa pyöriessään kuulla jotain positiivista itsestään. Kerro stressaantuneelle jotain hyvää!
3. ”Asiat eivät ole niin huonosti, miltä tuntuu”
Kun pelkoreaktio valtaa mielen ja kehon, näkö- ja ajatuskentää kaventuvat. Siinä missä eilen kykeni näkemään mahdollisuuksia, näkee vain umpikujia ja uhkia. Kun stressi vie voimavaroja, oikeasti tuntuu siltä, että ovet sulkeutuvat edestä ja mahdollisuuksien maailma pienenee. Stressaantunut kaipaa muistutusta, että tunne ei koskaan vastaa todellisuutta – se värittää asiat omilla väreillään (jotka usein ovat harmaita tai jopa mustia).
4. ”Kaikki järjestyy”
Kaikki on muutoksessa koko ajan. Vaikka stressaantuneen mielessä asiat lukkiutuvat helposti ”tällaista tämä nyt sitten on maailman tappiin saakka” -ajatukseksi, asiat muuttuvat, vaikka niille ei tekisi mitään. Stressaantunut kaipaa muistutusta siitä, että asiat kyllä järjestyvät, sillä ne ovat järjestyneet aiemminkin.
5. ”Kiitos!”
Kiitoksen jakaminen luo kiitollisuuden ilmapiiriä. Kiitollisuus taas kiinnittää voimakkaasti nykyhetkeen ja tuo luottamuksen tunteen, mikä taas lisää kokemusta, että kaikki on hyvin. Samanaikaisesti samoihin aivoihin eivät mahdu viestit ”taistele tai pakene” ja ”kaikki on hyvin”. Lausu stressaantuneelle kiitos mahdollisimman usein!
Aamu alkoi taas uutisella jossa mainittiin polttopullo.
Epäuskoisen kiroilun jälkeen mieleeni nousi kysymys. Mikä ihmisiä oikein pelottaa? Sillä siitähän tässä oikeasti on kyse, vaikka vihasta enemmän puhutaan. Polttopullot on kehitetty torjuntataisteluun ja nyt niitä käytetään pelkoihin.
Pelko on evoluution tuote ja selviytymistä tukeva tunne, varautumista vaaratilanteisiin, ja ne voivat parhaimmillaan synnyttää vastuullisuutta ja viisautta, joita jokaisen arjessa tarvitaan. Paitsi jos tunne karkaa käsistä.
Vastuullisuutta ja varautumista on rakentaa turvallisuutta luomalla hyvinvointia ja sopimalla toimintatavoista poikkeuksellisina aikoina. Polttopullot kertovat vihan taakse tukahdutetuista peloista, kun maailma muuttuu eikä oma elämänhallinta auta sopeutumisessa. Viha piilottaa pelon, eikä sille voi tehdä mitään ennen kuin pelko on tehty näkyväksi.
Pelon läsnäolo on helppo ymmärtää, mutta samalla pitäisi luoda rakentavia ratkaisuja pelon hälventämiseksi. Yleiset ratkaisut ovat hankalia, koska usein pelot ja niiden lähteet ovat yksityisiä, ja siksi niihin ulkopuolelta käsiksi pääseminen on hyvin vaikeaa ilman itse kunkin oman tietoisuuden heräämistä.
Mikä siis antaisi voimaa ja viisautta ihmisille tietoisuutensa kasvattamiseen ja sisäisen tasapainon rakentamiseen? Jotta pelko hälvenisi ja valo voittaisi.
Karkeasti ottaen ratkaisua on haettu kahta reittiä. On kasvatettu omia voimavaroja, kunnes kukaan tai mikään ei enää tunnu uhkaavalta, tai sitten on haettu tukea toisista. On liitytty toiseen ihmiseen, heimoon tai uskontoon ja saatu siitä turvaa yön pimeisiin hetkiin. Tietokin on auttanut, kun möröt ja pahansisuiset jumalat on analysoitu päivänvaloon.
Sain tuesta kokemuksen, kun osallistuin viikonloppuna lapsuuteni kotikirkossa pyhäinpäivän jumalanpalvelukseen. Olen istunut siellä kymmeniä kertoja haukotellen, mutta tällä kertaa keskityin olemaan läsnä ja tuntemaan mitä ilmassa liikkuu.
Välähdyksenomaisesti jumalanpalvelus muuttui mielessäni yhteisönpalvelukseksi. Ymmärsin itsestäänselvästi, miten tämä hieno kivikirkko, papit punaisissa kaavuissaan ja saarnantekstikin on tehty palvelemaan seurakuntaa, ei toisin päin. Palvelu on rakennettu tuomaan lohtua, toivoa ja rohkeutta elämän vaikeisiin hetkiin.
Kuuntelin tekstejä keskittyen, ja äkkiä tuttu teksti kuulostikin uudelta. Yhteisönpalveluksen näkökulma synnytti uusia tulkintoja; ”tuo tekstinkohta puhuu tietoisuudesta, tämä läsnäolosta ja tuo sisäisen voimaantumisen tärkeydestä”. Tunsin myös voimakkaan keskinäisen myötätunnon, sitä mukaa kun tunnistin nimilistasta henkilöitä ja heidän läheisiään ympärilläni.
Jäin tuota miettimään. Pelko on ylitettävissä, jos luomme ryhmiä ja yhteisöjä, jotka perustuvat keskinäiselle kunnioitukselle ja rakentavat yhteistä hyvää. Pelon kasvattaminen on vastaavasti vähintään yhtä helppoa. Rakennetaan ja ruokitaan yhteisöjä, joka perustuvat pelolle ja peitetään se pelko vihalla.
Lopulta pelon ruokkiminen jättää meidät paljaaksi, sillä pelolle ei mikään ole pyhää, ja juuri nyt pyhyyden tunteen tarve on käsin kosketeltava. Se näkyy kaikkien eri medioissa vaikuttavien ryhmittymien viesteistä. Halutaan ajaa jotain arkea isompaa agendaa. Filosofi William Jamesin mukaan pyhyyden ajatus käsittää seuraavat piirteet, jotka johtavat muun muassa lähimmäisenrakkauteen:
Tunne avarammasta elämästä ja varmuus ideaalisen voiman olemassaolosta.
Tunne ihanteellisen voiman lempeästä vaikutuksesta elämään.
Ääretön haltioitunut vapauden tunne.
Tunnekeskuksen siirtyminen rakastavan ja sopusointuisen kiintymyksen suuntaan.
Nämä tunteet taas johtavat hänen mukaansa jonkinasteiseen asketismiin, sielun lujuuteen, henkiseen puhtauteen ja lähimmäisenrakkauteen.
Miten ajatuksesi voivat vaikuttaa kykyysi nukahtaa ja nukkua laadukasta unta? Itse asiassa paljonkin. Jokainen ajatuksesi sytyttää tunteen ja fysiologisen reaktion kehossasi. Jos tämä tunnereaktio aiheuttaa stressihermoston aktivoitumisen, se voi merkittävästi heikentää kykyäsi nukahtaa levolliseen uneen.
Voit itse tutkia ilmiötä tiedostamalla sen, ajatteletko jo illalla ennen nukkumaan menoa sitä, miten saat seuraavana yönä nukutuksi. Noidankehä syntyy siitä, jos alat jo päivällä tai illalla luoda pelko- ja huoliajatuksia unen ympärille. Tyypillistä sisäistä puhetta on esimerkiksi: ”Kuinkahan seuraava yö menee… heräänkö taas kolmelta niin kuin aina ennenkin, enkä saa enää nukutuksi… mä en jaksa, miksi en vaan voi nukkua…”
Tällainen sisäinen puhe luo pelkoreaktion aivoihin ja kehoon, ja sen vuoksi voi olla suorastaan mahdotonta rauhoittaa kehomieli uneen. Jos sinulla on ollut uni- ja nukahtamishaasteita jo pidemmän aikaa, voi olla että kehomieli on joutunut tähän ajatuksen, tunteen ja kehostressin väliseen noidankehään.
Kun opit tunnistamaan kehoon syntyneen stressireaktion, voit sen jälkeen päästä irti stressiä synnyttävistä ajatuksista ja tunteista monellakin tavalla. Mitä tahansa keinoja käytätkin, ensimmäinen asia on kohdata ja hyväksyä tämänhetkiset ajatukset ja tunteet niin kuin ne ovat ja suhtautua niihin myötätuntoisesti.
Jos haluat tarkastella omia ajatuksiasi ja niiden merkitystä unenlaatuusi, voit kokeilla ensin vastata alla oleviin kysymyksiin, jotka olen kehittänyt osaksi omaa unettomuuden lääkkeetöntä hoitomalliani:
Silloin kun olet menossa nukkumaan ja jos uni ei heti tule, mitä ajattelet? Kun ajattelet näin, miten kehosi tähän ajatukseen reagoi?
Jos heräät keskellä yötä ja huomaat olevani valmiiksi levoton tai ahdistunut heräämisestäsi, mitä sisäistä puhetta kuulet ja miten se vaikuttaa kehoosi? Rauhoittaako se sinua vai lisääkö levottomuutta?
Kun heräät aamulla rikkonaisen yön jäljiltä, mahdollisesti väsyneenä, millaisia ajatuksia sinulla on siinä hetkessä? Millaisia tunnereaktioita nämä ajatukset aiheuttavat kehossasi?
Mihin aikaan päivästä tai illasta huomaat ensimmäisen kerran ajattelevasi seuraavaa yötä ja sitä, miten se mahtaa sujua nukahtamisen, yöheräilyn ja unen pituuden suhteen?
Jos huomaat näihin liittyviä kehon ja mielen stressireaktioita, miten olet tähän asti pyrkinyt niistä selviytymään?
Kun seuraavan kerran huomaat mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ajatuskehiä tai kehon stressiä aiheuttavaa sisäistä puhetta, kokeile tätä kohtaamis- ja myötätuntoprosessia:
Pysähdy juuri siihen hetkeen, kun huomaat stressiä synnyttävän ajatuksen; mitä puhut nyt itsellesi? Miten kehosi reagoi ja missä kohdassa kehoa tunnet tämän stressin? Jos voisit visualisoida kehossa olevan stressikohdan, minkä muotoinen ja värinen tämä alue olisi?
Laita molemmat kädet rinnalle sydämen kohdalle ja sano mielellään ääneen uudelleen ne lauseet, jotka kuulit äsken sisäisenä puheena. Sen jälkeen sano itsellesi: ”Vaikka sanoin näin, hyväksyn silti itseni ja sallin kehoni rauhoittua niin paljon kuin juuri nyt on mahdollista.”
Pidä edelleen kädet rinnalla ja hengitä kolme kertaa hieman syvempään, tietoisesti sisään ja ulos.
Mieti mikä olisi sinulle sisäisen myötätunnon väri, juuri se väri mitä tällä hetkellä tarvitsisit kokeaksesi rauhaa ja turvan tunnetta?
Hengitä 1-2 minuutin ajan tätä väriä sisäänhengityksellä kohti sydäntä ja salli uloshengityksen virrata vapaasti omalla painollaan. Voit sallia kehon laskeutua painovoiman vaikutuksesta alemmas jokaisella uloshengityksellä niin, että uloshengityksen jälkeinen tauko alkaa vähitellen pidentyä. Näin elimistösi siirtyy automaattisesti parasympaattisen eli rauhoittavan hermoston aktiivisuuteen. Sinun on helpompi nukahtaa, jos olet juuri nyt menossa nukkumaan.
Huomaa lopuksi, onko siinä alun perin havaitussa kehon osassa vielä stressituntemuksia. Jos on, voit toistaa tämän harjoituksen muutaman kerran uudelleen joko kokonaan alusta tai pelkästään tekemällä uudestaan ns. ”myötätuntohengitystä” 1-2 minuutin ajan.
