Mummon pakkaspäivänä villasukat ovat tarpeen

Katselen ulos pakkasaamun oranssinpunaista aurinkoa ja ohuen lumikerroksen peittämää pihaa. Aurinko lupaa kirkasta päivää, vaikka se tekee taivaalla vain matalan kaaren näin tammikuussa. Ulkomittari näyttää -32, tuvan lämpömittari sekin melko alhaista lukemaa. Lunta on maassa niin vähän, että se ei riitä eristämään pakkasta seinustoilta, joten kylmä tunkee sisälle mistä vain reitit löytää – ja niitä se kyllä löytää vanhasta hirsitalosta.

Hyppelen itseni lämpimäksi, puen monta kerrosta villavaatteita ja sytyttelen tulet uuneihin. Puut olen tuonut valmiiksi sisälle jo edellispäivänä. Uunin päällys tuntuu tänään kutsuvalta paikalta. Sinne mukaan kahvia ja voileipiä sekä kirjoja ja lehtiä, ajattelen. Voisin rakennella aarrekarttaakin, päivittää uudet unelmat  nähtäviksi. Kyllä, vielä mummonakin minulla on unelmia. Romantikkona pidän tarinoista, joissa on onnellinen loppu. Niissä tarinoissa hyvät voimat näyttävät vahvuutensa ja oikeus tapahtuu.

Hiilloksen hehkua
Hiilloksen hehkua

Tänään kuitenkin talousaskareet kutsuvat. Jätän ajatuksen uunilla istumisesta ja päätän leipoa, hyödyntää lämmintä uunia. Ruokanikin kypsennän kätevästi samoilla lämmöillä. Ekologista ihan olosuhteiden ansiosta. Pakastimesta otan voitaikinalevyjä ja jääkaapista sopivia täyteaineita, paistan vähän pasteijoita. Kakkuainekset löytyvät myös ilman kauppareissua. Vatkaan kakkutaikinan käsin ja huomaan, miten siitä pienestäkin liikkeestä keho saa lämpöä aikaan. Kakusta leviää tupaan hyvä tuoksu. Olisi mukavaa saada kahvivieraita, ajattelen. Istahdan uunin lämpimään kupeeseen odottamaan kakun kypsymistä ja otan sukanneuleen työn alle. Villasukat ovat todella tarpeen näillä viileillä lattioilla.

Iltapäivällä ihailen kaunista auringonlaskua. Yritän ottaa siitä kuvia kännykällä, mutta värit näkyvät kuvissa vain kalpeina. Pikkulinnut lintulaudalla ovat pörhistäneet höyhenpukunsa pulleiksi. Auringonkukansiemenet näyttävät maistuvan hyvin. Pari oravaa käy syömässä maasta niitä varten laittamiani maapähkinöitä ja pudonneita auringonkukansiemeniä.

Pakkanen on jatkunut jo pari viikkoa kireissä lukemissa. Se on estänyt lähtemästä tanssireissuille ja estänyt monet muutkin lähdöt; autoa ei kehtaa pienten asioiden vuoksi rääkätä kun ei ole pakko. Muistelen, kuinka tein reilun kuuden kilometrin työmatkat aikoinaan polkupyörällä ympäri vuoden. Pakkasennätys oli tuolloin -36! Tosin olin aamukiireissäni katsonut, että mittari näyttää ”vain” -26.  Tarkeneminen oli pukeutumiskysymys: pakkasella huomasi pukeutuneensa ensimmäistä paria sataa metriä varten, sillä hiki tuli nopeasti ja kasvojen suojana olleeseen kaulaliinaan paksu valkoinen huurrekerros, kun pyörä oli kovalla pakkasella jäykkä polkea.

Illan hämärässä pistän lämpimikseni soolotanssit pystyyn tuvan lattialla. Nuorena tanhukerhossa opitusta polkasta on nyt todellista iloa.  Parin polkan jälkeen on jo melkein hiki. Musiikkia etsin youtubesta, niin polkkaa kuin paljon muutakin rytmikästä. Buona Sera signorina -kappaleessa tahtilaji vaihtelee tanssiliikuntaan sopivasti; Remun rouhean vivahteikas tulkinta ja herkkäsointinen säestys on kiehtova ja sopii päiväni tunnelmaan mainiosti.

Illalla toive kahvivieraista toteutuu; saan lähinaapurin kylään. Toinen naapuri tulee ämpärin kanssa hakemaan vettä, heillä on vesijohto päässyt jäätymään. Siinä päivitellään pakkasen ankaruutta ja sen aiheuttamia hankaluuksia.

Naapureiden lähdettyä katselen ikkunasta nousevan kuun sirppiä ja tähtiä. Pakkanen näyttää jatkuvan, tulkitsen tähtitaivaan kirkkaudesta. Selailen vielä facebookia ennen nukkumaan menoa. Iloitsen siitä, että nykymaailmassa ei tarvitse tuntea olevansa eristyksissä täällä syrjäseudullakaan. Kiitos tietotekniikan, kavereihin saa näköyhteydenkin vaikka maailman ääriin.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: