Sivu 343 – Hidasta elämää

Paranna hedelmällisyyttä ruokavaliolla

Artikkeli on tuotettu mainosyhteistyössä College for Naturopathic Medicinen (CNM) kanssa. College for Naturopathic Medicine kouluttaa ravintoterapeutteja.

Kirjoittaja Päivi Jalasvirta on The College of Naturopathic Medicinesta (CNM), Lontoosta valmistunut dipl. ravintoterapeutti, joka koulutuksensa myötä on voinut auttaa itseänsä sekä muita voimaan paremmin. Hän työskentelee Helsingissä omalla vastaanotolla ravintoterapeuttina, kirjoittaa artikkeleita ravinnosta ja terveydestä sekä järjestää ruuanlaittokursseja. Kaupallisen koulutuksensa ohella Päivi on myös Asahi-terveysliikuntaohjaaja, joka on auttanut monia ihmisiä tasapainottamaan kehoa ja mieltä. Suomessa avattu CNM kouluttaa opiskelijoita naturopaattisen ravitsemuksen ammattiin.

Kokonaisvaltaisella ja monipuolisella ravinnolla on keskeinen vaikutus hedelmällisyyteen, ja se on myös perustana onnellisen, terveen vauvan ja äidin hyvinvoinnille. Kehon tasapainon palauttaminen on ensiarvoisen tärkeää hedelmöittymisen onnistumiseksi. Naisten hormonit tarvitsevat joukon ravinteita, joista osa on rasvoja.

Hyvät rasvat pitävät hormonaalisen järjestelmän tasapainoisena ja elinvoimaisena. Ripottele siis paljon kylmäpuristettua oliivi- tai pellavansiemenöljyä salaattien tai aterioiden päälle. Nauti myös avokadoja, runsaasti omega 3:sta sisältäviä rasvaisia kaloja (makrilli, sardiini, silakka), siemeniä, pähkinöitä, kookosöljyä ja kohtuullisesti luomuvoita. Omega 3- ja 6 -rasvat pilaantuvat nopeasti, kun ne kuumenevat liikaa. Paistamiseen soveltuu hyvin voi ja kookosöljy, jotka eivät vioitu kuumentaessakaan.

Huonot rasvat, kuten transrasvat, ovat teollisesti syntyneitä kovetettuja rasvoja, joita on mm. teollisissa leivonnaisissa ja kekseissä, rasvaisissa leikkeleissä ja makkaroissa kuin myös valmisruoissa. Näissä rasvoissa ei ole enää terveydelle hyödyllisiä ominaisuuksia jäljellä, vaan päinvastoin ne vaikeuttavat mm. painonhallintaa ja lisäävät kehon tulehdustilaa pitämällä yllä sairauksia. Liikalihavuudella on huomattavia hormonaalisia vaikutuksia, vaikeuttaen siten raskaaksi tuloa.

Insuliini ja kilpirauhashormonit tarvitsevat rakennusaineekseen proteiineja. Niitä tarvitaan myös hormonitoiminnan tasapainottamiseksi, ja ne ovat siksi tärkeitä hedelmällisyyden kannalta. Käytä hyvälaatuisia proteiinin lähteitä, kuten kalaa, kanaa, kanamunia ja pähkinoitä. Ruoholla kasvatetun karjan liha on hyvä proteiinin ja myös raudan lähde tarvittaessa.

Kehon tasapainon palauttaminen on ensiarvoisen tärkeää hedelmöittymisen onnistumiseksi.

Hiilihydraatit ovat elimistömme pääasiallisin energianlähde. Suosi paljon erivärisiä vihanneksia, mutta jätä vähemmälle tärkkelyspitoiset perunat ja bataatit. Marjat eivät sisällä niin paljon sokeria kuten hedelmät ja siksi niitä voi syödä rajattomasti. Marjojen sisältämä liukoinen kuitu puolestaan hidastaa verensokerin nousua ja pitää nälkää pidempään, toisin kuin puhdistetut hiilihydraatit, kuten valkoinen pasta ja riisi, keksit, kakut ja perunalastut.

Kehomme hormonit tarvitsevat toimiakseen myös vitamiineja ja mineraaleja. Ne auttavat kehoa valmistautumaan raskauteen. Monipuolinen ruokavalio ja erityisesti tuoreet vihannekset, marjat ja hedelmät ja perusruoka-aineet ovat parhaita vitamiinien ja mineraalien lähteitä. Pyri syömään 8–10 annosta vihanneksia ja 2 annosta marjoja/hedelmiä päivässä.

B-ryhmän vitamiineihin kuuluvan folaatin (ravinnossa esiintyvä muoto) ja foolihapon (vitamiinivalmisteissa oleva muoto) riittävä saanti on tärkeää sikiön normaalin kehityksen kannalta. Folaattia saa mm. vihreistä kasviksista, parsakaalista, pavuista, vihanneksista, kokojyväviljatuotteista, hedelmistä ja marjoista, kuin myös lihasta ja kananmunista.

Muita tärkeitä vitamiineja ja mineraaleja ovat myös C-vitamiini, magnesiumi, seleeni ja sinkki.

Terveelliset elämäntavat lisäävät raskaaksi tulon mahdollisuuksia. Liikunta, riittävä lepo ja monipuolinen ja terveellinen ruokavalio tukevat hedelmällisyyttä.

Turhat ruoka-aineet kuten esimerkiksi sokeri, virvoitusjuomat tai nautintoaineet kuten alkoholi ja tupakka eivät tarjoa kehollemme mitään ravinteita vaan päinvastoin kuluttavat vitamiini- ja mineraalivarojamme. Valitse luomutuotteita välttääksesi torjunta-ainejäämiä ja geenimuunneltuja (GM) elintarvikkeita. Muista juoda myös paljon vettä.

Tavarapaljous vei huoneista hapen ja teki minusta ikuisen siirtelijän

Koin elämäni ensimmäisen kulttuurisokin Suomessa.

Palasin pitkältä matkalta kotiin, purin pienen rinkkani kymmenessä minuutissa, asetin shampoon, hoitoaineen ja kasvovoiteen lavuaarin laidalle ja heitin mekkoni ja sukkani pyykkikoneeseen.

Sitten kävin varastossa olevien pahvilaatikoiden kimppuun. Purin kolme suurta ”kylpyhuoneeseen”-tarralla varustettua laatikkoa lattialle. Katsoin tavarakasaa enkä osannut laittaa yhtään esinettä hyllyille.

Pyörin purnukoiden keskellä ympyrää enkä keksinyt, mihin mitäkin laittaisin. Mietin avuttomana tarvitsinko tosiaan silmän alle ennen silmänympärysvoidetta levitettävää seerumia tai kasvovoiteen päälle siveltävää voiteen ihoon tehokkaammin imeyttävää geeliä. Tarvitsinko kolmea erilaista kasvonaamiota tai varsinkaan kolmea eri levyistä suoristusrautaa.

Palattuani pitkältä vuorotteluvapaalta töihin seisoin aamuisin onnettomana vaatekaappini edessä ja ahdistuin siitä, ettei minulla ollut mitään päälle pantavaa. Kokeilin viittä eri asukokonaisuutta, mutta mikään ei ollut tarpeeksi hyvä. Ei ollut mitään sopivaa. Ei ollut mitään päällepantavaa.

En muista kertaakaan kokeneeni samanlaista tunnetta lähes vuoteen, kun vaatekaapissani oli kolme mekkoa, yhdet sortsit ja kaksi t-paitaa. Kaikki oli mutkattomampaa. Kolme mekkoa oli täsmälleen tarpeeksi.

Tämä mekko jäi. Moni muu lähti kierrätykseen ja uusiin koteihin.

Kotiin palattuani huomasin muuttuneeni jälleen huonekalujen siirtelijäksi. Taas löysin itseni kuluttamasta aikaa asettelemassa ruukkuja, koriste-esineitä, tauluja ja sisustustyynyjä sinne tänne. Tavaroita oli niin paljon, ettei yksikään löytänyt oikeaa paikkaansa. Tavaroita oli taas muka liian vähän, ja jokainen niistä oli vähän väärässä kulmassa.

Olin vaarassa kadota sen kaiken keskelle, enkä siinä tavaroiden, vaatteiden ja purkkien keskellä enää itsekään oikein löytänyt paikkaa. Tavaratulva vei huoneista kaiken hapen ja tuntui, etten saanut henkeä sen kaiken keskellä.

Tavaroiden siirtelyn sijaan päätinkin alkaa luopua. Raivasin tilaa varaamalla kirpparipöytiä ja kuvaamalla ison osan asuntoni tavaroista nettihuutokauppoihin. Samalla kun minä päätin keskittyä haalimaan enemmän pääomaa sisälleni, pääsin eroon omasta turhasta ja tein samalla monen monta ovella piipahtajaa onnelliseksi. Toisen romu on toisen aarre, ja se on hieno juttu.

Ja toki tavarat ja vaatteet ovat minusta edelleen ihania, mutta entä jos kokeilisikin sitä kolmen, tai edes kuuden mekon metodia?

Ps. Tänään päätin luopua liiasta. Mitä tulee tavaroihin, huomasin, että minulle sopiikin se ihan vähän vähemmän.

Vauvan kirje äidille – ”Rakastan sinua niin paljon, ettei sitä voi mitata millään käyrillä”

Olin kovin tietäväinen kun kolmas lapseni syntyi, työkseni jopa luennoin vauvan hoidosta. Kaikki mitä kuvittelin tietäväni ja osaavani oli merkityksetöntä tämän haastavan ja ”mahdottoman” vauvan kanssa. Hänellä oli tehtävä tässä elämän pelissä ja se oli sydämeni avaaminen. Hän teki työtään väsymättä ja hänen työnään oli viedä minut sellaisen väsymyksen tilaan, missä egoni hiljeni ja missä en jaksanut enää olla täydellinen ja tehokas äiti. Mahdoton vauva muuttui mahtavaksi vasta kun luovutin kontrollin ja suorittamisen tarpeeni ja antauduin hänelle ja itselleni. Kohtasin itseni, pelkoni ja uskomukseni. Hylkäsin odotukset, rutiinit ja säännöt ja löysin hyväksymisen, rauhan ja rakkauden. Tämä lapsi on ollut suurin opettajani.

Työssäni tapaan jatkuvasti tälläisten haastavien vauvojen äitejä. Tämä kirje on kirjoitettu lohduksi heille ja kaikille äideille, jotka tuntevat samaa epävarmuutta kuin minä tunsin, jo kolmannen lapsen kokeneena vanhempana. Miksei vauvani ole mihinkään tyytyväinen? Mitä teen väärin? Et mitään, kun kuuntelet suurta opettajaasi ja toimitte yhdessä – luonnollisesti ja rauhassa. Näe se kaikki, mitä tämä vauva sinulle voi rakkaudesta opettaa.

”Tunnen jokaisen tunteesi, sillä olemme yhtä. Sinä epäröit, pelot kalvavat sinua ja kyselet ja etsit kovasti neuvoja muilta. Nuo neuvot saavat sinut entistä epävarmemmaksi. Onni on vaihtunut huoleen ja innokkuus lamaantuneisuuteen. Voi äiti, kaikki on hyvin.

Yrität saada minut syömään ja nukkumaan silloin kun se sopii aikatauluihin tai siten kuin joku muu on neuvonut tai miten olet oppaista lukenut. Mutta äiti, en minä tunne vielä itseänikään, miten joku muu voisi minut tuntea? Anna minulle aikaa, oppia tuntemaan oma suolistoni – miten nopea tai hidas se onkaan toimimaan. Miten paljon ja koska ruokaa tarvitsen. Anna minulle aikaa löytää omat rytmini, ruokailussa ja unessa.

En halua hukata itseäni, omia taipumuksiani, rytmejäni ja persoonaani ennen kuin edes löydän itseni. En halua hukkaan, haluan olla minä, ainutlaatuinen minä!

Kuulin kun kerroit ystävällesi olevasi ihan hukassa. Ei sinunkaan tarvitse olla hukassa, äiti. Minä olen nyt täällä. Minä voin kertoa sinulle, miten toimia. Kuuntele minua. Opitaan yhdessä, millainen minä olen. Lupaan olla viisas ja paras asiantuntija itsestäni, sinun pitää vain antaa minulle siihen mahdollisuus. Niin kauan kuin kuuntelet muita, pelimme vaikeutuu ja pitenee.

Pelisuunnitelma aina sotkeentuu, kun yritämme mennä muiden neuvojen varassa, ja epävarmuus kasvaa, minussakin, äiti. Etkö halua kuunnella minua, etkö usko minuun? Onko minussa joku vika, kun et luota minuun? Olin itsekin innostunut tästä pelistä, kun ajattelin pelaavani tätä sinun kanssasi. Nyt tämä peli on tainnut muuttua meidän väliseksi kamppailuksi, ja haluaisin meidän olevan samalla puolella. Aloitetaanko uudestaan?

Minä kerron sinulle sen minkä tiedän nyt jo. Rakastan sinua niin paljon, ettei sitä voi mitata millään käyrillä. Valitsin sinut äidikseni, koska olet paras pelikumppani tässä pelissä juuri minulle. Me opimme toisiltamme paljon. Minä luotan sinuun, minä uskon sinuun ja minä tulen aina antamaan sinulle kaiken mitä haluat. Minä en yritä muuttaa sinua, sillä minulle sinä olet täydellinen. Tämä on minulle totuus. Nyt olen epävarma tästä, sillä tässä sinun roolipelissäsi pelataan näköjään toisin. Lapsiin ei luoteta, heihin ei uskota ja heille ei anneta sitä, mitä he haluavat.

Minä haluan vain olla sinun kanssasi. Olla lähellä, nukkua sinun tuoksuissasi, sinun lämmössäsi. Jos minua huolestuttaa ja kivistää tämä kylmä maailma, toivon kätesi käteeni, sylisi lämpöön antamaan lohtua minulle. Sinun omalle pienelle, joka vasta yrittää ymmärtää kaikkia niitä huolia, joita sinun päässäsi vilisee, varsinkin iltaisin, kun minä sinua yritän rauhoittaa. Sinun rauhoittaminen on äiti vaikeaa, mutta teen parhaani.

Kukaan ei rakasta sinua niin kuin minä rakastan. Kukaan ei halua olla niin lähellä sinua kuin minä haluan. Kukaan ei hyväksy sinua juuri tuollaisena kuin olet, et edes sinä itse, mutta minä hyväksyn, rakas äiti.

Jos sinä annat minulle kaiken, minkä minä haluan ja tarvitsen, niin kauan kuin sitä tarvitsen, minusta tulee sinun elämäsi suurin rakkaustarina. Tiedän sen, ja en aio luovuttaa, sillä uskon meihin. Aina kun kuuntelet muiden neuvoja etkä luota meihin, minä kapinoin, taistelen puolestamme. Aina kun yrität torjua rakkauteni tai läheisyydentarpeeni, minä itken ja minä raivoan, sillä näytän sinulle, että se on väärin. Minun rakkauteni on supervoimaa, ja haluan jakaa sitä voimaa sinulle. Rakastan sinua äiti.

Näen, tunnen ja koen sinun henkisen tuskasi, kaiken sen minkä kanssa kamppailet joka päivä. Olet epävarma, etkä osaa tehdä päätöksiä. Kauheaa, miten rumasti arvostelet itseäsi. Et koe olevasi tarpeeksi hyvä, et tekeväsi tarpeeksi. Mietit, mitä muut sinusta ajattelevat.

Minulla on vastavoima kaikelle tuolle. Vastavoima on rakkaus, ja sitä yritän sinulle antaa ja opettaa. Tiedän että nuo ajatuksesi ovat niitä, jotka minut yrittävät sulkea pois, pitää meitä erillään, mutta äiti, usko minua. Rakkauden voima antaa voimaa meille molemmille. Se lahja, jonka voit meille molemmille antaa, on vastaanottaa ja antautua tälle, mitä minä tuon henkisestä maailmasta sinun fyysiseen maailmaasi.

Luotatko minuun sen verran, kun kerron, että henkiset voimavarat ovat paljon tärkeämmät kuin fyysisen maailman sujuvuus? Luotatko, kun kerron osaavani pelisäännöt? Minä yritän tankata rakkautta niin paljon kuin vain saan, pärjätäkseni tässä pelissä. Saan rakkautta äiti sinulta. Sinä olet niin upea, rakastava ja ihana, että sinulla on kaikki voima ja kaikki mahdollisuudet antaa minulle niin vahva itseluottamus, että tulen pärjäämään. Pyydän anteeksi, että se tarkoittaa sitä, että kahden vuoden ajan tarvitsen sinua todella paljon, päivin ja öin. Mutta jos sen minulle annat, tiedät, että loppuelämäni voitot ja vahvuuteni ovat myös sinun ansiotasi.

Tiedän, että olet väsynyt, äiti. Syytät minua, kun en nuku. Mutta osaan tehdä vain sen, minkä osaan. Olen luonnollinen vielä, vaikka yrität minua muovata toisenlaiseksi. Sinua väsyttävät eniten huoli, pelko ja epävarmuus, ne ajatukset päässäsi, en minä. Jos olisit huoleton ja luottaisit meihin, väsymys poistuisi. Väsymykselläkin on tarkoitus, ja jos vain järkyttävällä väsymyksellä saan sinut antautumaan, luopumaan kaikista erilaisista rutiineista ja säännöistä, joilla minua ja käytöstäni, syömisiäni ja nukkumisiani yrität muuttaa, niin hyvä niin. Aion avata sydämesi minulle keinoilla millä hyvällä.

Antautuisitko luottamaan minuun? Näin voisit oppia luottamaan itseesikin. Antautuisitko antamaan minulle, mitä minä haluan? Näin voisit oppia ottamaan myös sen, mitä itse haluat. Me olemme pari, samalla puolella. Minä opetan ja autan sinua, ja sinä minua. Pelataan tätä peliä, yhdessä voimme voittaa!”

Vauvan kirje äidille on kirjoittajan kirjasta Äitipeli- selviydy voittajana.

Hyppäsin vihdoin itseni tähden

Tämä kevät on erilainen. Olen tehnyt ison, jo vuosia mielessä kaihertaneen päätöksen hypätä oravanpyörästä pois tekemään sitä mitä rakastan. Olo on yhtä aikaa ihana ja kamala. Rintaa jo vuosia puristanut vanne on hellittänyt, maailma näyttää värikkäämmältä ja ilmassa leijuu keveys ja kiitollisuus. Minä uskalsin.

Samanaikaisesti kehoni prakailee enemmän kuin ennen. Flunssa ei ota talttuakseen, keuhkot pinnistelevät limaa ulos ja poskionteloissa pullottaa ja turvottaa. Raivostuttaa!

Olen myös herkillä. Pimahtelen, liikutun ja kuljen välillä kuin sumussa. Näen koko ajan majakan ja tulevan elämäni, mutta silti tarvon suossa – ikään kuin jokin voima pitäisi minua aloillaan ja paikoillaan. Hold your horses ja hengitä! Ota tilaa, ota aikaa, lepää 12 vuoden stressiä ja paineita pois. Elän todella isoa kärsivällisyysharjoitusta.

Olen herkkä innostumaan ja ideoimaan. Olen myös nopea liikkeissäni. En jaksa jahkailua ja jossittelua. Tuskastun palavereissa, joissa asioita pallotellaan eikä päätöksiä saada aikaan. Olen kärsimätön, siksi kai minulle opetetaan kärsivällisyyttä nyt isolla kauhalla.

Vaikka oloni on toisaalta samanlainen kuin parikymppisenä reppureissaajana, antennit pystyssä ja iloinen mieli, jossakin munuaisten perukoilla lymyilee pelko. Hyppääminen oli pakko oman itseni tähden, mutta teinkö muille oikein? Minä pärjään, mutta pärjäävätkö läheiseni? Työkaverini?

Pysähdys aarrekartan äärelle

Omalla kohdalla olen huomannut, että elämän käännekohdissa on tärkeää pysähtyä aarrekartan tai unelmakartan äärelle. 1990-luvun lopussa kävin ensimmäisen aarrekarttakurssin Kristiina Harjun ohjastamana. Sen jälkeen tuo mahtava työväline on kulkenut mukana elämän eri vaiheissa. Joitakin viikkoja sitten tuntui siltä, että nyt on taas aika ryhtyä hommiin.

Kaivoin esiin huusholliin tulleet ja sinne ostetut aikakaus- ja erikoislehdet, levitin ne olohuoneen lattialle ja aloin selailla lehtiä ja etsiä intuitiivisesti tärkeitä sanoja ja kuvia, jotka koskettivat minua.

Karttaan alkoi muodostua viestejä villivihanneksista ja –yrteistä, luonnosta, hiljaisuudesta, onnesta ja yhteisöllisyydestä. Yhtä lailla karttaan tuli paljon aivoja, patikointia ja Lontoota. Minulle rakasta paikkaa, jossa asuin aikoinaan viisi vuotta. Olo siellä jäi kesken ja nyt uuden elämänvaiheen alkaessa Lontoota saa tulla elämään entistä enemmän.

Kun aarrekartta oli valmis, tunsin oloni todella väsyneeksi. Sain puserrettua karttaan toiveitani, haaveitani ja tarpeitani. Samalla prosessoin tulevaa elämääni. Liimasin aarrekartan vierashuoneen oveen ja katselen sitä intensiivisesti monta kertaa päivässä. Työkaluni alkaa jo toimia. Aivoja ja villivihanneksia tulee koko ajan lisää elämääni.

Voimallinen työkalu

Aarrekartta on valtavan voimallinen työkalu. Sen olen monta kertaa elämässäni huomannut. Kun karttaan liimaa intuitiivisesti kuvia ja viestejä, ne toteutuvat mystisesti. Tästä minulla on todella monta konkreettista näyttöä.

Aarre- tai unelmakartta toimii myös muilla kuin minulla. Skeptikkoystäväni eli vajaa kymmenen vuotta sitten raskasta elämänvaihetta, jossa elämän palapelin palaset olivat perusteellisesti hajallaan. Kannustin häntä monta kertaa tekemään aarrekarttaa, ja lopulta hän suostui tekemään kartan ”vaikka ei siihen uskonutkaan”. Nyt hän elää talossa, joka on täsmälleen sellainen kuin hän liimasi aarrekarttaansa eikä tuo suinkaan ole ainoa asia mikä kartasta toteutui.

Mielen voima on mahtava. Kun ajatuksia keskittää ja intuitiota kuuntelee ja siirtää viestejä vielä konkreettisesti paperille joko kuvin tai tekstein, vaikutus on todella tehokas. Suosittelen muillekin aarrekartan tekemistä.

Kiitos kyllä villivihanneksille ja aivoille

Tähän asti jo monen vuoden ajan olen ottanut keväisin vapaata, jotta voisin vetää villivihanneskursseja ja -matkoja ja luennoida minulle rakkaasta ja läheisestä aiheesta. Nyt uuden villiyrttisesongin kynnyksellä tuntuu uskomattoman vapauttavalta. Saan antautua aivan kokonaan luonnon lähettilääksi ja kurssittaa, luennoida ja kehittää villivihannes- ja villiyrttireseptejä niin paljon kuin tahdon. Yhtä lailla saan satsata entistä paremmin ihmisten auttamiseen aivojen hyvinvoinnin saralla.

Enää muutama päivä ja uusi elämäni alkaa. Kuljen kantavalla hangella auringossa vapaa-ajan talomme pihapiirissä Pohjois-Karjalassa. Olen luonnon sylissä hiljaisuuden keskellä. Pihasauna lämpiää ja pönttöuuneissa palaa tuli. Koira kiehnää jaloissa ja puoliso kokkailee tuvassa. Lataan akkuja ja olen kiitollinen, että tein ison ratkaisun. Ei enää sitkuelämää, vaan vapauttava hyppäys uuteen elämään – itseni tähden.

Miltä tuntuu olla rakastunut?

Keskustelimme ystäväni kanssa ihmissuhteista. Hän ei ollut varma, kykenisikö kokemaan kiintymystä tai romanttista rakkautta toista ihmistä kohtaan. Kykenisikö hän tuntemaan sellaista rakkautta jota toivoisi kokevansa. Hänen elämässään olleet kielteiset kokemukset olivat johtaneet siihen, että hän uskoi sulkeneensa sydämensä, mutta sanoi toivovansa, että joskus kokisi jotain sellaista. Olla huumaantunut rakkaudesta.

Muistelin omia ihmissuhteitani, varsinkin viimeisintä. Sellaista suhdetta, jossa voi sanoa olleensa korviaan myöten rakastunut. ”Miltä se tuntuu, olla rakastunut?” hän kysyi. Sanoin, että ”se sattuu” naurahtaen, vaikka eihän rakkaus itsessään satu. Se, ettei hyväksy asioita, aiheuttaa kärsimystä. Voi sattua, päästää irti jostain tutusta ja turvallisesta, mutta se kipu kestää vain hetken. Jos sen sijaan jää elämään menneisyyteen ja pitää kiinni asioista, jotka eivät enää verso tässä hetkessä, voi aiheuttaa itselleen turhaa kärsimystä. ”Miltä se tuntuu, olla rakastunut?”. Ystäväni kysymys sai minut hetkeksi uppoamaan ajatuksiini. Aloin miettimään milloin olin viimeksi kokenut ihastumisen ja rakastumisen tunteen toisen ihmisen kanssa. Sellaisen mitä ystäväni kuvaili. Siitä oli hetki aikaa.

”Rakkauden tunne syntyy ihmisessä itsessään, samoin hyväksyntä, sekä rohkeus, olla elämän edessä sellainen kuin on.”

Rakkauden kokemusta on vaikea selittää ja rakkautta voisi sanoa olevan monenlaista. Vaikka ystäväni sanoi, ettei luullakseen ole koskaan ollut romanttisessa mielessä rakastunut, hän vaikutti haluavan kokea tuon tunteen syvästi. ”Kaipaatko rakkauden tunnetta?”, kysyin. Hän nyökkäsi pohtivana. Ehkä toivo oli väärä sana kuvaamaan hänen tunnettaan rakkauden suhteen, ehkä se olikin kaipuuta. Joskus ihminen sekoittaa kaipuun ja toivon mielessään. Monesti mieli, samalla tavoin kuin se synnyttää unia, synnyttää symbolisia mielleyhtymiä tunteisiin joita haluamme kokea. Esimerkiksi ihminen, joka saattaa ajatella unelmoivansa rikkaudesta ja menestyksestä, saattaa sisimmässään kaivata hyväksyntää. Tulla nähdyksi hyvänä. Kokemuksen tunteesta, että on riittävä. Tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Mieleen voi jäädä ajatus siitä, että on hyvä (vain) kun tekee asioita, joita odotetaan. Silloin sekoittaa voittamisen halun, eli sen että on suoriutuu hyvin, hyväksytyksi tulemiseen ja hyvänä olemiseen. Ettei ole riittävä, vasta kun parantaa jotain. Saa tarpeeksi jotain. Tai vielä vähän enemmän. Niin, että on rakastettava ihan varmasti. Kaikilla mittapuilla ja mielellään jokaisen mielestä. ”Paras on rakastettavin”, tuumaa mieli.

Valitettavasti jokaisella ihmisellä on omat uniikit näkemyksensä ja mittapuut jokaiselle asialle. Ja ne muuttuvat jatkuvasti. Tästä syystä ihminen joka vaatii jatkuvaa täydellisyyttä itseltään muiden silmissä, kokee jatkuvasti pettymyksen tunteen. Tämä voi johtaa helposti kehään, jossa ihminen jatkuvasti soimaa itseään suoriutumisestaan ja ymmärtää itsensä puutteelliseksi tai huonoksi, vaikkei alunperinkään itse ole millään tavalla ollut huono, odotukset vain olivat epärealistisia. Jokainen ihminen, on jokaisen toisen ihmisen silmissä jollain tavalla samanlainen ja erilainen. Rakkauden tunne syntyy ihmisessä itsessään, samoin hyväksyntä, sekä rohkeus, olla elämän edessä sellainen kuin on.

”Kun on tunteilleen ja tarpeilleen läsnä, saattaa päätyä suunnan muutokseen. Voi yllättyä, että kaipaakin aivan jotain muuta kuin mitä kuvitteli kaipaavansa.”

Luomme usein tarpeidemme pohjalta mielikuvia joihin vertaamme tämänhetkistä elämäämme. Tämän vuoksi pysähtyminen elämässä on joskus välttämätöntä, oivaltaakseen miksi on matkalla sinne, minne kokee haluavansa. Saneleeko tarvetta jonkun asian kokemiseen pelko vai sydän? Luopuuko rohkeudesta täyttää sydämen uteliaisuus toistamalla vanhaa kaavaa. Jahtaako häntäänsä vai kulkeeko eteenpäin. Pysähtyminen saattaa johtaa siihen, että tulee tarpeistaan ja motiiveistaan tietoiseksi. Kun on tunteilleen ja tarpeilleen läsnä, saattaa päätyä suunnan muutokseen. Voi yllättyä, että kaipaakin aivan jotain muuta kuin mitä kuvitteli kaipaavansa.

”Kenellä tahansa, oli hän käynyt lävitse mitä tahansa, on kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi.”

Pohdin, että tunne, jota ystäväni kantoi muistona lapsuudesta kulkeutui mukana hänen sisällään odottaen vettä ja valoa. Oikeita olosuhteita. ”Mistä tiedät?”, hän kysyi. Sanoin, että koska nyt tiesin hänen kaipaavan tuota tunnetta. Jos ihmisen sisällä on edes pieni kipinä joka väreilee jonkun ajatuksen koskettaessa sydäntä, on ihmisessä oltava kyky kokea sen suhteen täyttymystä. Eikä rakkautta tarvitse tai edes voi ansaita. Jokainen meistä on ollut jo syntyessään elämän silmissä yhtä täydellinen pieni elämän alku. Yhtä rakas. Ihmisen arvo ihmisenä ei koskaan myöskään vähene elämän ja silmissä. Vain ulkoisiin tekijöihin luokitteleva ja niitä vertaileva ihmismielen pelko voi arvottaa ketään yhtään alemmaksi, kuin täydelliseksi. Kenellä tahansa, oli hän käynyt lävitse mitä tahansa, on kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mahdollisuus kokea ihmisyyden syvimmät ulottuvuudet. Oli omien tunteiden ja tarpeiden peilikuvana toinen ihminen, tai se kylpyhuoneen peilistä kurkistava jokaisen oman elämänsä mittainen matkakumppani.

Jotta siis voi kokea rakkautta, on kyettävä antamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Jotta voi ottaa rakkautta vastaan, on osattava antaa itselleen lupa kokea rakkautta. Kun kokee olevansa hyvä ja näkee olevansa rakkauden arvoinen sellaisena kuin on, pystyy ottamaan rakkautta vastaan myös ulkopuolelta. Ja aivan kuin näkymättömän vetovoiman lailla, vetää halu olla olemassa, meitä luopumaan rajoistamme ja kohtaamaan oman rajattomuutemme. Pohjimmiltaan jokainen ihminen ja malja on siitä samanlainen, että kaipaa tulla täyteen kaadetuksi.

Puhutko lyttäys- vai kukoistuskieltä? Käyttämäsi sanat vahvistavat tai heikentävät sinua

Sanat voivat olla voimakkaampia kuin teot. Ilkeä sana saattaa viiltää sieluun haavan, joka ei parane ikinä. Oikeaan aikaan sanottu rohkaiseva lause puolestaan voi kannatella ja viedä yli vaikeiden paikkojen vielä vuosienkin kuluttua. Sanat muovaavat kokemustamme maailmasta.

Käyttämäsi sanat vaikuttavat siihen, mitä ajattelet itsestäsi, maailmasta ja muista ihmisistä. Erityisen vaikutusvoimaisia ovat sanat, joilla kuvailet itseäsi. Vähätteletkö ja moititko vai arvostatko ja kannustatko itseäsi?

Onneksi sanansa voi valita. Lyttäys- ja nujerruskielen käyttämisen sijasta voit vahvistaa itseäsi puhumalla itsellesi kannustavasti ja luottaen; olla omat tukijoukkosi ja puolustusvoimasi. Mokailtuasi voit itsesi haukkumisen asemesta lohduttaa itseäsi. Ihan niin kuin lohduttaisit kaveria, jolla on vaikeaa.

Kritisoimme usein itseämme kun emme saavuta tavoitteitamme tai teemme virheen. Miksi? Haluamme olla turvassa ja pelkäämme hylätyksi tulemista. Elämme sosiaalisissa ryhmissä kuten olemme eläneet muinaishistoriasta asti. Hierarkia antaa turvaa. Susilauman alfauros syö ensimmäisenä, mutta osansa saa myös susi, joka paljastaa kurkkunsa kun sille muristaan. Sillä on paikkansa laumassa, vaikkakin nokkimisjärjestyksen viimeisenä.

Itsekritiikki saa meidät alistamaan itsemme ennen kuin kuvitteellinen lauma julistaa tuomionsa. Ja näin uskomme saavamme muutaman murun pöydästä.

Vähättelemme ja moitimme itseämme muiden edessä. ”Olen surkea tietokoneiden kanssa, minulla on maailman huonoin matikkapää, miten voinkin olla tällainen idiootti…” Moitimme itseämme ennen kuin muut ehtivät. Näytämme kuinka huonoja ja epätäydellisiä olemme, jotta toisten ei tarvitse kertoa meille sitä, minkä jo itse tiedämme. Tuomion sijaan toivomme saavamme sympatiaa ja vakuuttelua siitä ettemme ole niin huonoja kuin ajattelemme.

Uskomme, ettemme opi ja kehity ellemme kiinnitä huomiota virheisiimme. Moni hyvää tarkoittava vanhempi uskoo, että kritiikki on välttämätöntä ja ilman sitä lapset eivät opi parantamaan käytöstään. Moni alkaakin jo lapsena uskoa, että itseään voi aina kontrolloida. Ja että virheet ovat kaikki omaa syytä.

Mitä enemmän fokusoi vikoihin, sitä enemmän niitä huomaa. Itsensä kritisoiminen ei useinkaan auta. Se saa vain tuntemaan olon riittämättömäksi, huonoksi ja epävarmaksi.

Koirankasvatuksessakin suositellaan kiinnittämään huomiota onnistumisiin ja palkitsemaan niistä. Rankaisu ja moittiminen jätetään vähemmälle. Näin toivotut mallit vahvistuvat ja ei-toivotut hiipuvat koska niihin ei kiinnitetä huomiota.

Kaverifiltteri sisäiseen puheeseen

Sen lisäksi, että puhumme itsestämme rumasti ääneen, tuomitsemme itsemme sisäisessä puheessamme – tuossa pään sisässä jatkuvasti käynnissä olevassa kommentoinnissa ja arvioinnissa.

Koska sisäisellä puheella ei ole sensuuria, se voi olla todella karskia ja julmaa. Monet kohtelevat itseään ikään kuin haluaisivat erota itsestään. Pidämme itsemme moittimista ja vähättelyä normaalina.

Myötätuntotutkija Kristin Neff kehottaa laittamaan sisäiseen puheeseemme frendifiltterin, joka suodattaisi pois karkeimmat sanat. Puhuisimme itsellemme kuin ystävällemme. Arvostaen ja kannustaen. Ystävällisesti.

Pieni tutkimusmatka itseen

Kristin Neff on kehittänyt pienen harjoituksen, jonka avulla voit tutkia sisäistä puhettasi:

Mieti hetkeä, jolloin läheinen, rakas ystäväsi on mokannut. Mitä sanot ystävällesi tuossa tilanteessa (erityisesti kun olet parhaimmillasi). Mitä sanot, miten sanot, millä äänensävyllä?

Mieti hetkeä jolloin olet itse mokannut. Mitä sanot itsellesi tuossa tilanteessa? Miten sanot? Millä äänensävyllä?

Huomaatko eron? Jos huomaat, kysy itseltäsi miksi kohtelet itseäsi ja muita niin eri tavoin?

Kirjoita muistiin miten arvelet asioiden muuttuvan, jos puhut itsellesi samoin kuin puhut läheiselle, kärsivälle ystävälle.

Lähde: Kristin Neff: Self-Compassion. Stop beating yourself up and leave Insecurity behind.

Miten maksalla voi olla tunteita? – ”Hyväntuulisuus ylläpitää maksan terveyttä”

Kirjoittaja Marja Ruuti on ravitsemustieteen maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti, joka on perehtynyt myös funktionaaliseen lääketieteeseen ja luonnonmukaisen terveydenhoidon menetelmiin. Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Mividata-kustantamon kanssa.

Maksaan liittyviä tunteita ovat viha, suuttumus, ärtyisyys, raivo, kauna, katkeruus, kateus, ahdistus ja turhautuneisuus; kehon ja mielen epätasapainoon liittyviä ikäviä tunteita, eikä suinkaan harvinaisia. Maksaa rasittavat myös kaikki tukahdutetut tunteet. Yrttitohtori Alfred Vogelin mukaan maksan terveydestä huolehtiminen on tärkeämpää kuin mikään muu terveydenhoito, koska maksa vaikuttaa kaikkiin kehon toimintoihin. On siis tärkeää suhtautua elämään hyväntuulisesti!

Miten maksalla voi olla tunteita? Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan se on itsestään selvää, sillä jokaiseen sisäelimeen liittyy tietty tunnetila, joka vaikuttaa voimakkaasti kyseiseen elimeen. Ihminen on jatkuvasti tasapainoon pyrkivä kokonaisuus, jossa sekä ulkoiset että sisäiset tekijät saattavat horjuttaa terveyden tasapainoa ja aiheuttavat sairauksia. Ulkoisia tekijöitä ovat esimerkiksi ilmasto- ja työolosuhteet sekä ympäristömyrkyt. Sisäisiin sairauden aiheuttajiin kuuluvat mm. geneettiset tekijät, liiallinen rasitus, huono ruokavalio, ja ennen kaikkea tunteet.

Todellakin: tuhansia vuosia vanhan ja maailmalla edelleen laajalti arvostetun lääketieteen mukaan tunteet ovat merkittävimpiä sairauksien aiheuttajia. Myös länsimaisen lääketieteen mukaan ihmiset somatisoivat eli keho ilmaisee ihottumalla, kivulla tms. fyysisellä oireella mielen reaktioita. Psykosomaattiset sairaudet syntyvät psyyken, kehon ja sosiaalisten suhteiden yhteisvaikutuksesta. Laboratoriokokeet, tähystykset ja röntgensäteet eivät kerro kaikkea, sillä ihminen on liian monisyinen pelkällä tekniikalla arvioitavaksi.

Tunteet laidasta laitaan kuuluvat oleellisesti ihmisenä olemiseen, eikä sen paremmin ilo kuin suuttumuskaan sinänsä aiheuta haittaa. Mutta tunteista tulee ongelmallisia, kun ne ovat liian voimakkaita tai jatkuvat liian kauan. Hakoteille joutuneet tunteet myös ajavat laiminlyömään itsestä huolehtimista, ja hakemaan lohtua tai näennäistä turvallisuuden tunnetta haitallisista elämäntavoista.

Tunteet eivät ole erillään kehosta, vaan muuttavat konkreettisesti kehon fysiologiaa vaikuttaen esimerkiksi hormonitoimintaan, verenvirtaukseen, sydämen työhön, suoliston bakteerikantaan ja sapen virtaukseen. Geenit vaikuttavat kehoon ja mieleen, mutta geenit eivät määrää terveydentilaa, vaan ihmisen elintavat vaikuttavat geenien ilmenemiseen. Myös tunteet sekä sammuttavat että sytyttävät geenejä toimintaan.

Tukahdutetut tunteet

Suomalainen on opetettu tukahduttamaan tunteensa, ”mies ei itke”. Iloakaan ei uskalleta vapaasti ilmaista: tunne tukahtuu, ilo himmenee ja taustalle hiipii pelko, kun pidät mielessä vanhan sananlaskun ”itku pitkästä ilosta”. Ilo tuodaan esiin vasta humalassa ja silloin se ei enää ole hyvää tekevää iloa, vaan sydäntä rasittavaa reuhaamista. ”Kynttiläkin on parasta pitää vakan alla” ettei kukaan kadehdi, ja taas tukahtuu tunne, ilo omasta onnistumisesta. Kadehtimisen suomalainen osaa, ja tämä tunne salpaa maksan toimintaa.

Alkoholin runsas käyttö on varmin tapa tuhota maksa, mutta myös alkoholistin ympärillä olevien maksat kärsivät tukahdutetuista häpeän ja vihan tunteista.

Toksiset ajatukset

Maksan tärkeisiin tehtäviin kuuluu veren puhdistaminen kehon tuottamista aineenvaihduntajätteistä ja kehon ulkopuolelta tulevista haitallisista aineista. Kaikkia myrkyllisiä aineita tupakan nikotiinista hammastahnan triklosaaniin kannattaa välttää, jotta maksa ei kuormitu liikaa. Maksaa rasittavia toksiineja eivät kuitenkaan ole vain myrkylliset kemikaalit vaan myös myrkylliset ajatukset. Jatkuva negatiivisten ajatusten pyöritys omassa päässä toimii kehossa myrkyn tavoin. Samoin vaikuttaa lähellä olevien ihmisten vihaisuus, kaunaisuus tai muu kielteinen tunnetila. Viljele siis itse myönteistä elämänasennetta, niin maksasi voi hyvin. Karta kielteisten ihmisten seuraa, jos koet sen aiheuttavan itsessäsi vihareaktioita tai nostattavan tunteita, jotka joudut jatkuvasti nielemään. Tee tarvittaessa itse ratkaisevia tekoja ja suunnan muutoksia, jos esimerkiksi työkaveri ei keskusteluyrityksistä huolimatta lopeta ”ympäristömyrkyn” levittämistä.

Viha ja suuttumus sairauden aiheuttajina

Suuttumusta tuskin kukaan pitää miellyttävänä tunteena, mutta ei sitä aina voi välttää. Sairautta aiheuttavaksi suuttumus kuitenkin tulee vasta liiallisena tai liian pitkään jatkuvana, tai jos se toistuvasti tukahdutetaan.

Vihan tunne nostaa tunnetusti verenpainetta. Suuttumus nostaa voimakkaasti verensokeria, sen tietävät jatkuvasti verensokeriaan seuraavat diabeetikot. Joskus elämässä tapahtuu suututtavia asioita, sitä ei voi estää, mutta harvoin hyödyttää heittäytyä suuttumuksen valtaan. Parempi on seurata filosofi Spinozan ohjetta: ”Älä itke, äläkä raivoa. Ymmärrä.” Tyyni keskustelu on terveellisempää kuin hillitön raivo, ja johtaa parempaan lopputulokseen, mutta vaatii molemmilta osapuolilta viisautta pyrkiä rauhaan.

Masennus

”Oletko masentunut, syytä maksaasi”, toteaa kiinalainen sananlasku.

Masennus on kansantauti. Masennuslääkkeitä määrätään väsyneille, työssä uupuneille ja ihmissuhdeongelmissa ryvettyneille. Lääke tukahduttaa oireen, jonka aiheuttajia ovat liika työ, virheelliset elintavat, pitkäaikainen stressi tai epätasapainossa oleva maksa, joka on rasvan ja toksiinien täyttämä, tai potee toiminnanvajausta tukahdutettujen tunteiden takia.

Masennus saattaa johtua myös virheellisestä ruokavaliosta. Stressi, viha, ahdistus ja turhautuminen aiheuttavat usein tunnesyömistä, pikaruoan ahmimista ja hallitsematonta makeanhimoa. Karkkien ja makeiden juomien fruktoosisiirappikuorma, pikaruoan haitalliset rasvat ja ruoansulatuskyvyn ylittävä ahmiminen rasittavat rajusti maksaa häiriten koko aineenvaihduntaa. Maksan heikko toiminta heikentää ruoansulatusta ja ravintoaineiden imeytymistä haitaten suoliston toimintaa ja vaikuttaen hermostoon ja aivoihin asti. Tuloksena ärtymystä, väsymystä ja masennusta.

Maksan energiat tasapainoon

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan ihminen koostuu energiasta ja saman vahvistaa nykytiede, jonka mukaan kaikki aine, ihminen mukaan lukien, koostuu energiaa omaavista hiukkasista. Tunteet luovat häiriön energian liikkeessä, ja häiriintynyt elin tuottaa lisää samaa tunnetta. Viha ja vihaisten sanojen vaikutukset häiritsevät maksan energiaa ja tuottavat vihaa ja ärtymystä. Tilanteen jatkuessa syntyy masennusta, katkeruutta, turhautuneisuutta, syyllisyydentuntoa, alemmuudentuntoa, jopa vainoharhaisuutta.

Tunnetilat voivat fyysisesti tuntua rintakehän ja vatsan alueen kireytenä, ruoansulatusvaikeuksina, lihasjäykkyytenä, päänsärkynä ja PMS-oireina. Nämä ovat tavallisia oireita, jotka työllistävät lääkäreitä ja ylläpitävät lääketeollisuutta, mutta lopullinen apu jää saamatta, koska taustalla ovat tunteiden aiheuttamat kehon lukot, joista pitäisi päästä eroon. Lukkojen purkamisessa tehokkaimpia keinoja on liikunta. Apua saa myös monista täydentävistä hoitomuodoista kuten akupunktiosta, rosenterapiasta, shiatsusta jne. Maksaa auttaa kaikki, mikä rauhoittaa mieltä meditaatiosta ja joogasta rauhoittavaan musiikkiin ja luontoon.

Artikkelin kirjoittaja Marja Ruuti on kirjoittanut kattavan oppaan maksan hyvinvointiin: Terve maksa – Avain hyvinvointiin (Mividata 2015)

Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.

Kolme tapaa saavuttaa sisäinen rauha

Opettele keskittymään

Keskittyminen on kaikkien meditaatiotekniikoiden ydin, mutta miksi? Arjessa käymme helposti niin kutsulla autopilotilla. Teemme asioita totutun tavan mukaisesti ja tiedostamatta, kun päässä risteilee monta ajatusta yhtä aikaa. Esimerkiksi kävelemme usein samoja reittejä kaduilla ja muuton jälkeen ajamme auton edelleen entiseen kotipihaan. (Muistan kun isälleni kävi näin ainakin kolme kertaa). Meditaatiossa mieltä harjaannutetaan pysymään läsnä tässä hetkessä ja tuomaan olemuksemme eri puolet yhdeksi kokonaisuudeksi. Se ei ole helppoa, mutta itselle sopivan meditaatiotekniikan löytyessä keskittymiskyky paranee yllättävän nopeasti ja kynnys meditaatioon istahtamiseen laskee.

Kaikki meditaatiotavat parantavat keskittymistä. Meditoidessa voi aluksi huomata että mieli on kuin Delhin autoliikenne – monikaistainen, kaoottinen, pomppiva ja rauhaton. Kun tietoisuus pidetään pehmeästi kiinni harjoituksen kohteessa, alamme olemaan vähemmän hajanaisia ja enemmän läsnä Tässä Hetkessä. Tämä auttaa meitä tekemään lisää tietoisia ja parempia valintoja arjen elämässämme. Ennen säännöllisen meditaatioharjoituksen aloittamista, en malttanut esimerkiksi kunnolla pysähtyä maistelemaan syömääni ruokaa. Meditaatio on siis tuonut paljon lisää myös nautintoa ja kiitollisuutta koko elämään. Pystyn myös olemaan selkeämpi ja sydämellisempi teoissani. Mieleni on terävämpi ja teen hyvältä tuntuvia päätöksiä nopeammin ja varmemmin. Pieni stressikään ei tunnu kuormittavalta.

Esittelen seuraavassa lyhyesti 3 yleisestä tapaa lähestyä meditaatiota. Yksilöllistä on, mikä kenestäkin tuntuu luontevimmalta. Kaikkia voi kokeilla, mutta aloittelijoille useasti parhaiten sopii ohjattu harjoitus ryhmässä tai esimerkiksi ääninauhan kuuntelu kotona. Kuten kaikessa, vain alottaminen on vaikeaa – loppu sujuu kuin itsestään.

Keskittyminen on hyvää lääkettä ahdistukseen.

-Jack Nicklaus, golf-pelaaja

Avoin tarkkailu

Avoin tarkkailu on tekniikkana varmaankin meille länsimaissa se tutuin, ja moni ajatellessaan meditaatiota liittää sen tähän tapaan. Ajatusten annetaan tulla ja mennä, ilman että niihin pysähdytään tai niiden annetaan alkaa kasvamaan tarinaa. Ajatuksia ei tuomaroida, vaan etäännytetään itsemme tarkkailijan asemaan olemaan neutraali kaikelle sisäiselle tapahtumalle ja draamalle.

Mindfulness. Hetken kokemista, havainnointia, Hyväksyvää läsnäoloa. Kuuntele ilmaisia Suomen mielenterveysseuran harjoitteita täältä.

Vipassana. Yksinkertaistettuna Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne ovat. Kurinalaisessa puhumattomuudessa tarkkaillaan itseä, kehon tuntemuksia ja mielen liikkeitä. Itsensä kehittämisellä haetaan selkeyttä, rauhaa ja oivallusta Itsestä.

Hiljaisuus on uni, joka ruokkii viisautta.

-Francis Bacon, filosofi

Havainnointi – mielen kiinnitys

Olen kokenut, että kaikista helpoin reitti meditatiiviseen tilaan on antaa mielelle jotain pureskeltavaa, eli kiintopisteen, jossa mieli voi levätä. Eri traditioissa on useita tapoja suunnata tietoisuutta, esittelen tässä muutaman, joita käytetään etenkin joogan polulla.

Hengityksen seuraaminen

Joogan yhteydessä harjoitus lähtee useasti liikkeelle oman hengityksen havainnoimisen kautta. Aloitan usein joogatunnit lepoasennosta, jossa keskitytään tuntemaan hengityksen virtaus ensin sieraimissa ja etenevästi muissa osissa kehoissa. Asanaharjoituksesta meditatiivisen tekee hengityksen ja liikkeen rytmikäs kokonaisuus, joten on luonnollista havannoida harjoituksen ydintä: hengitystä.

Löydät täältä helpon, liikkeen kanssa tehtävän hengitysharjoituksen aiemmasta artikkelistani.

Trataka

Kynttilän liekkiin tai muuhun symboliseen elementtiin tuijottaminen. Ensin harjoitetaan meditaatiota silmät auki, seuraavaksi pidetään kiinni näystä silmät kiinni. Meditaatio lisää visuaalisaatiokykyä.

Chakrameditaatio

Fokus pidetään kehon energeettisessä chakra-järjestelmässä, esim. mielikuvin tai ääntein. Aloitetaan hännän päästä juurichakrasta ja noustaan asteittain päälaelle. Chakroja edustaa visualisoitu kukka. Erilaisia chakrajärjestelmiä on useita, modernissa joogassa puhutaan yleensä seitsemästä energiapisteestä, joilla kullakin on omat elinheijasteensa kehossa.

Mantrameditaatio

Etenkin Hindu-traditiossa mantrat ovat yleisesti käytössä. Mantratessa toistetaan tiettyä äännettä, tavua, sanaa tai intentiota. ”Teho” perustuu siihen, että mielen on silloin vaikea hyppiä mihinkään muuhun, kuin toistamaan esimerkiksi säkeitä. Moni kokee mantrameditaation tehokkaaksi tavaksi hiljentää mielen jatkuva pölinä. Fyysisestä, länsimaisen joogan näkökulmasta ei välttämättä ole merkitystä mitä sanaa toistaa, mutta hindulaisuuden kaikkein pyhin äänne on Om (Aum), jota käytetään paljon myös joogatraditiossa. Mantrameditaatio on myös hyvin rentouttavaa, koska mieli ei joudu ”pinnistelemään” samalla tavalla kuin monissa muissa meditointitavoissa.

Mietiskely

Jotta mietiskelyharjoitus onnistuu, on keskittymistä ensin harjoitettava. Mietiskelyn tarkoituksena on tuoda harhaileva mielemme yhä uudelleen ja uudelleen esim. tietyn kysymyksen äärelle, esimerkiksi: ”Kuka olen?”. Usein mietiskelytekniikoiden yhteydessä puhutaan Oivalluksista tai Heräämisestä. Mietiskely on erilaista meditaatiota kuin fokusointi, koska siihen voi liittyä myös sisäisen tiedon tuottamista.

Meditaatio – koska kaikkiin kysymyksiin ei löydy vastausta Googlesta.

-Hauska ihminen

Täältä löydät kätevästi koottuna kaikki aiemmat joogavinkit, kuten sydänmeditaatio-mettān ohjeet.

Valokuvat: Meri Mort, patsaspuisto Meksikossa.

Mitä noviisi oppi elämästä, kun teki vessajuttuja Sambiassa

Kirjoittaja Virve Havelin vietti osan vuoden vuorotteluvapaastaan Sambiassa rakentamassa huusseja. Kiinnostus sanitaatio-ongelmiin nousi matkoilla Aasiaan ja Afrikkaan.

Olen Huussi ry:n sambialaisen yhteistyöjärjestön Necosin kokouksessa ja yritän seurata keskustelua. Välillä mietin, kumpaa kieltä puhutaan, englantia vai bembaa. Arvaan, että aksentti tulee tuottamaan minulle vielä hankaluutta. En arvaa, että tulee kestämään 3-4 viikkoa ennen kuin pääsen suurin piirtein jyvälle täkäläisestä englannin ääntämisestä. Vertailen kokouksen henkeä omiin työpaikkakokouksiini. Täällä ollaan vähemmän muodollisia ja nauretaan enemmän. Ministerin erityisavustaja kyselee minulta Suomen parlamentaarisesta järjestelmästä. Aiheesta siis eksytään välillä, mutta ilmapiiri on välitön. Työnteon ei tarvitse olla haudanvakavaa, tavoitteisiin päästään helpommin rennolla otteella. Täällä ei näköjään tärkeillä.

Olin ensimmäistä viikkoa Lusakassa vapaaehtoistyöntekijänä. Meneillään oli perehdyttäminen Necosin eri projekteihin sekä maaseudulla että Madimbassa, Lusakan lähiössä. Kahden ensimmäisen viikon aikana tulisimme mm. katsastamaan lukuisten koulujen ja yksityisten perheiden kompostihuusseja.

Kiinnostukseni sanitaatiokysymyksiin alkoi vuosia sitten Intian ja Nepalin reissuillani. Myös Itä- ja Länsi-Afrikan upeita rantoja tarpoessani olen törmännyt ongelmaan ihan kouriintuntuvasti, tai pitäisi kai sanoa nenään tuntuvasti. Kannattaa katsoa, mihin astuu! Näiden kokemusten ja opiskelun kautta alkoi hahmottua ongelmien laajuus. Poliitikot, yleensä korruptoituneet, eivät ota priorisointilistalleen sanitaatio- ja jäteasioita ja usein verotuspohja tehtävien hoitamiselle puuttuu. Paratiisimaisten maisemien käyttö yleisenä käymälänä ja kaatopaikkana on ongelma, jota ei joko voida tai haluta hoitaa. Asenteiden muokkausta tarvittaisiin, kaikilla tasoilla.

Liityin joitakin vuosia sitten Käymäläseura Huussiin. Viime vuonna pyysin päästä vapaaehtoiseksi johonkin Afrikan projekteista. Halusin nähdä, mitä kansalaisjärjestöt voivat tehdä näin isoille ongelmille. Projektipäällikkö Sari Huuhtanen ehdotti Sambiaa. Olin innoissani. Lokakuussa sitten löysin itseni istumassa Necosin kokouksessa ihmettelemässä outoa englannin ääntämystä. Myöhemmin olisi vielä sopeuduttava vinkeän aksentin lisäksi hieman tehottomaan työnjohtoon ja huonoon organisointiin.

Kommunikaatio-ongelmat alkoivat väärinkäsityksellä tulevista tehtävistäni. Paikalliset yhteistyökumppanit olivat ymmärtäneet, että olen koulutukseltani opettaja ja tulisin kahdeksi viikoksi opettamaan peruskoululaisia. Pedagogiset valmiuteni eivät suinkaan riittäneet polkaisemaan täysipainoista ohjelmaa kymmeneksi koulupäiväksi, joten lupauduin vetämään muutaman kerran ympäristökerhoa. Ihan riittävästi oli haastetta yksinkertaistaa asioita 6–8-vuotiaille ja esittää ne niin elävästi, ettei huomio kiinnittyisi epäolennaiseen. Kuten esimerkiksi viuhkaani, jota pari pikkuvesseliä oli tuijottanut kiinnostuneena, kunnes toinen heistä viittasi ja kysyi mikä se on. Viuhka kiersi sitten kädestä käteen, kunhan ensin olin näyttänyt, miten sitä käytetään.

Varttuneempien ryhmän kanssa vuorovaikutus toimi hyvin ja heille saattoi puhua vähän laajemminkin kompostoinnista, kierrätyksestä ja ekologiasta. Loppukevennyksenä oppilaat lauloivat pyynnöstäni mieluisimpia laulujaan. Kaikki laulut taisivat olla uskonnollisia. He kyselivät myös kaikenlaista Suomesta. Saivat minut jopa laulamaan Maamme-laulun.

Sen verran intensiivistä ja uuvuttavaa parin tunnin opetustyö oli noviisille, että ilahduin suuresti, kun pois lähtiessäni löysin toimiston miehet oluelta tienvarsikuppilasta. Seuraan liittyi professori, jonka olin tavannut aikaisemmin Tampereen Dry Toilet-konferenssissa. Kylmä Mosi maistui taivaalliselta ja rentoutti pinnistyksen jälkeen! Olipa hauska tapa hoitaa työasioita puun alla olutta maistellen!

Kahden viikon aikana vierailimme huussikohteiden lisäksi WASH-kouluissa, joihin oli lahjoitettu käsienpesutarpeita ja puun taimia. Kiersin myös roska-auton kyydissä Madimbassa keräämässä kaatopaikalle vietävää jätettä niistä harvoista talouksista, jotka malttoivat maksaa roskien poiskuljetuksesta. Kuljetuksen hinta vastasi nshima-annosta vaatimattomassa ravintolassa.

Sain tutustua myös naisten tukiryhmän jäseniin ja heidän pienimuotoiseen liiketoimintaansa. Ryhmän toiminnan tehostamiseksi lahjoitimme toimiston päällikön kanssa rahasumman, jonka avulla he voivat mm. rekisteröityä ja hakea lainaa toiminnan rahoittamiseen. Viimeisenä tehtävänäni oli istuttaa tomaatintaimia toimiston ”kasvihuoneeseen”. Työ tuotti suurta tyydytystä, koska sain aikaan jotain näkyvää.

"Varo putoavia mangoja" – välipalan saattoi napata kadulla suoraan puusta. — ”Varo putoavia mangoja” – välipalan saattoi napata kadulla suoraan puusta.

Huussien tarkistuskäynneillä huomioni kiinnittyi siihen, että useat huusseista olivat lukossa, jotta sivulliset eivät pääse niitä käyttämään. Jotkut näyttivät olevan varastokäytössä, joistakin puuttui virtsakanisteri. Seurantaa olisi varmaan hyvä tehostaa.

Sain hyvän tilaisuuden tutustua sambialaiseen perhe-elämään, kun asuin toimiston yhteydessä olevassa vierashuoneistossa. Talon toisella puolella asui toimiston päällikkö perheineen.

Suurperheeseen kuului sekä omia lapsia että sukulaisten orpolapsia. Aamuisin heräsin ennen kuutta kukkojen kieuntaan ja nuorison askareisiin. Yksi haravoi ja lakaisi, toinen ruokki vahtikoirat, kolmas pesi pyykkiä. Kävi mielessä omat poikani, jotka töin tuskin sain aikoinaan siivoamaan huoneensa. Puhumattakaan säännöllisistä aamuaskareista ennen kouluun menoa.

Valmistin useimmiten ruokani itse omassa keittiössäni. Välillä söin perheen kanssa nshimaa, maissipuuroa, jota syödään yleensä joka aterialla. Ruokailu alkoi käsien pesulla ja ruokarukouksella. Vaati hieman sorminäppäryyttä pyöräyttää yhdellä kädellä puurosta pallo, viedä lisukkeet peukalolla painettuun koloon ja saada pallero tyylikkäästi suuhun.

Uskonnolla on suuri merkitys sambialaisten elämässä. Ruokarukousten lisäksi kirkossa käynti kuuluu monien rutiineihin ja sinne pukeudutaan parhaimpiin. Osallistuin kerran Jehovan todistajien kokoukseen, jonne lähdettiin kahdella autolla koko perheen voimin. Lähtiessä ymmärsin katseista, etteivät tunika ja pitkät housut ole sovelias vaate kirkkoon. Perheen äiti lainasi auliisti chitengen, jonka kietaisin housujeni päälle.

ruoanvalmistusta — Maissipuuron eli nshiman valmistusta koululaisille.

Kahden ja puolen viikon Lusakassa oleskelun jälkeen lähdin suomalaisryhmän kanssa Livingstoneen rakentamaan huusseja erään lähiökoulun pihaan. Neljä rakennus- ja putkialan opiskelijaa Pirkanmaalta tuli suorittamaan työharjoittelua kahden opettajansa kanssa. Pojat pitivät ansiokkaasti blogia, jossa neljän viikon huussinrakennusurakan vaiheet ja vapaa-ajan retkemme on tarkkaan selostettu. Kundit suhtautuivat ilahduttavan suopeasti ja toverillisesti kuusikymppisen täti-ihmisen mukana oloon.

Opin paljon tuon kuukauden aikana, muustakin kuin rakentamisesta. Uskon, että myös pojat oppivat paljon mm. paikallisten rakennustyöntekijöiden neuvokkuudesta puuttuvien tai huonojen kiinalaisten työkalujen korvaamisessa. Myös työpaikan ilmapiirin luomisesta oli opittavaa: joka-aamuiset sambialaistyyliset monivaiheiset kättelyt, laulu ja vitsailu kevensivät raskasta työtä.

Oleskelu Livingstonessa oli yksinkertaisempaa kuin valtavassa Lusakassa. Kaupunki oli kodikkaampi ja useimmat paikat sijaitsivat kävelymatkan päässä. Livingstonessa on totuttu turisteihin Viktorian putousten ansiosta, joten ”muzungu”-sanan (valkoihoinen) kuuli harvemmin kuin Madimbassa. Teimme töitä vain aamupäivisin kuumuuden takia, joten vapaa-aikaa oli paljon. Tutustuin moniin paikallisiin ihmisiin ja sain mahdollisuuden laajentaa kuvaani heidän elämästään ja arjestaan. Ihmiset olivat tosi ystävällisiä ja kiinnostuneita projektistamme. Erityisesti he ilahtuivat kuullessaan, että olemme Suomesta.

Mitä sitten opin? Alun kuumuuden, pölyn, roskan, liikenneruuhkien ja saasteiden aiheuttaman toivottomuuden jälkeen alkoi maan (ja muiden kehittyvien maiden) tilanne hahmottua. Veden puute ja sen aiheuttamat jokapäiväiset sähkökatkokset toivat väkisin mieleen ongelmien globaalit seuraukset. Ei voi kuin toivoa, että päättäjät suhtautuvat tulevaisuudessa vakavammin vesi-, sanitaatio- ja muiden ympäristö- ja ihmisoikeuskysymysten ratkaisemiseen.

Huussi ry:n ja muiden kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen sekä paikallisten kumppaneiden käytännön työssä olisi varmasti vielä tehostettavaa koulutuksen ja seurannan osalta. Johtajaopettajan naureskelu ja päivittely kompostimullassa kasvaneiden vihannesten arveluttavuudesta ei ollut rohkaisevaa. Varmasti opettajienkin asenteet muuttuvat ajan myötä. Lapsiahan eivät asenneongelmat vaivaa.

Henkilökohtaisesti paras oppini Sambian reissusta oli, hupaisaa kyllä, kävelyn hidastaminen. Olen aina kävellyt kovaa ja sain siitä palautetta Livingstonessakin. Ja otin opikseni. Kotiin tultuani ensimmäinen asia, joka kiinnitti huomioni Helsingin keskustassa, oli ihmisten kiireisyys. Mutta toisaalta, kuka viitsii käveleksiä nautiskellen räntäsateen vihmoessa? Ja kuka jaksaa paahtaa vauhdilla 40 asteen helteessä! Kiirettä voi hallita muillakin keinoilla.

Uskoni ekologisen sanitaation ilosanoman leviämiseen huusseja rakentamalla horjui hiukan, vaikka paljon on saatukin aikaan. Mallihuussien rakentamisen lisäksi vähintään yhtä tärkeää onkin järjestöjen lobbaustyö, jonka tuloksena Huussi ry on esimerkiksi saanut kuivakäymälät Lusakan kaupungin viralliseksi sanitaatiomenetelmäksi. Ongelmien mittasuhteet tuntuvat tyrmääviltä, mutta sitkeän lobbauksen ansiosta sanitaation terveys- ja ympäristövaikutusten ymmärrys on lisääntynyt ruohonjuuritasolta aina globaalitasolle asti. Käytännön arjessa kompostihuussien attraktiivisuutta voisi lisätä esimerkiksi maalaamalla betonitiilisiin käymälöihin värikkäitä graffiteja ja muraaleja järjestöjen logojen sijaan. Betoninharmaa, hämärä kyykkyvessa toimii, mutta voisi huussikäynnin tehdä miellyttävämminkin. Ja vasta luotettavan vastuuhenkilön sitouttaminen huussin hoitamiseen takaa toimivuuden ja käyttömukavuuden.

Puolitoista kuukautta Sambiassa oli lyhyt aika, mutta antoi elämyksiä, käytännön oppia ja uutta ymmärrystä. Panokseni aputyttönä huussiraksalla tuntui pieneltä. Ehkä muzungujen osallistumisen tärkein anti olikin pr-luonteinen. Se, että meidät nähtiin lehdissä ja televisiossa, antoi toivottavasti asialle lisää painoarvoa.

Jos päästän tästä irti, entä jos en koskaan enää löydä yhtä suurta rakkautta?

Olen jo jonkun aikaa kipuillut erään hassun pienen rakkaustarinan äärellä. Itkenyt monet kerrat. Jättänyt hyvästit monet kerrat. Päästänyt irti monet kerrat. Kuorin tarinaa itsestäni kuin käärmeennahkaa.

Kestää tuskastuttavan kauan, enkä jaksaisi enää. Haluaisin vain jo kävellä uuteen, jättää taakseni sen, mistä ei mitään tullut.

Jokin estää. Pelottaa. Mitä jos en koskaan enää löydä samanlaista? Tunne samanlaista? Jos päästän nyt tästä irti – tästä jota luulin TOSI ISOKSI RAKKAUDEKSI – palaanko pieniin rakkauksiin ja merkityksettömyyteen?

Sattumalta katsottavakseni osuu tämänhetkisen suosikkikirjoittajani Brené Brownin videoklippi. Brown puhuu irtipäästämisestä. Hän kertoo esimerkin avioparista, jossa toinen oli pettänyt toista ja terapiaistunnossa tilanteen ratkominen päättyy toistuvasti umpikujaan. Kumpikaan ei halua avioliiton päättyvän, mutta kumpikaan ei päästä irti. Toinen petetyksi tulleen katkeruudesta ja toinen pettäjän syyllisyydestä.

Brown kokoaa tilanteen yhteen toteamalla, että irtipäästämisen ytimessä on sureminen. Jonkin on kuoltava, jotta voit päästää irti. On hyväksyttävä kuolema. Hyväksyttävä ja surtava. Oltava rakkauden haudalla.

Takauma avioliittoni viimeisiin hetkiin vuosia sitten: jarrutin ihan valtavan pitkään irtipäästämistä. Miksi?

Minulle irtipäästäminen edusti lopullisia jäähyväisiä. Sen jälkeen paluuta ei olisi. Kaikki olisi lopullisesti ohi. Ja niin olikin.

Uuden onnen paradoksi on kuolema, irtipäästäminen. Jotta jotain uutta voi syntyä, on hyväksyttävä, että todellisuus sellaisena kuin se oli, on särkynyt. Sitä ei enää ole. Siitä on päästettävä irti.

Siihen tilalle voi tulla jotain uutta. Suhde voi syntyä uudelleen, se voi kuolla kokonaan, tai voi alkaa kokonaan uusi suhde. Alkaa jotain uutta, sillä vanhaa ei enää ole.

Silloin vuosia sitten pelkäsin irtipäästämistä, koska minulle se tarkoitti oven sulkemista, suhteen jättämistä taakseni. En osannut ajatella, että päästäisin irti, mutta antaisin silti rakkaudelle uuden mahdollisuuden. Olisin rakkaudessa rohkea.

Irtipäästämällä hyväksyin tilanteen ja hyväksyin entisen mieheni sellaisena kuin hän oli – mutta en osannut kuvitella, että siihen voisi jäädä. Luottamuspula vaati minua lähtemään (nyt ex-mies taputtaa käsiään, jotain tämän suuntaistahan hän väitti koko ajan). Osasin rakentaa poispääsyn katkeruudesta ja vihasta, osasimme yhdessä rakentaa välillemme sopuisan yhteiselon, ystävyyden. Mutta luottamusta rakastaa ei enää ollut.

Moni suhde päättyy, koska ei osata haudata jotain, joka oli joskus kaunista – mutta meni silti rikki. Särkyi. Tapahtui elämä. Herpaantumista, huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä. Jotain.

Entäpä jos antaisi sirpaleille mahdollisuuden? Tuhkasta nousisikin jotain uutta?

Mieleeni tulee japanilainen kintsugi, eräänlainen särkyneen kauneuden käytäntö ja filosofia. Jokin rikki mennyt korjataan pieteetillä (posliiniastia kultasaumoin, jokin muu materiaali vastaavalla estetiikkaa ja arvoa nostattavalla tavalla) – ja se on sellaisenaan arvokkaampi kuin ennen särkymistä.

Sitten ajattelen uhmaikäisiä. Huutavat ja raivoavat, koska jäävät jumiin tilanteisiin. Haluaisivat painaa hissin nappia, mutta eivät pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että joku muu teki sen jo. Meni jo. Tilanteessa ei lohduta se, että voisi painaa seuraavalla kerralla. Eikä se, että ajettaisiin takaisin, ja saisi painaa hissin napin uudelleen. Pitäisi kääntää kelloja taaksepäin ja palata siihen hetkeen, jolloin joku muu ei ollut vielä ehtinyt painaa hissin nappia.

Näin on rakkaudessakin. Kiellämme todellisuuden. Rikkovien tapahtumien jälkeen suhteet loppuvat monesti myös siksi, että halutaan kieltää särkyminen, halutaan palata tilaan ennen särkymistä. Sellaista ei enää ole. Ei vain ole. Vaikka kuinka haluaisit, se on ohi. Mennyttä.

Päästä irti.

Palaan tähän hetkeen. Miksi pelkään päästää irti? Pelkään, että menetän irtipäästämällä jotain uniikkia. Menetän ihanan ja rakkaaksi tulleen ihmisen. Pelkään, että menetän mahdollisuuden.

Ikään kuin tässä kivussa roikkumalla pitäisin tuosta mahdollisuudesta kiinni. En uskalla ajatella, että irtipäästäminen tarkoittaa sitä, että kaikki on mahdollista. Ihan kaikki.

Päästän irti. Jälleen kerran päästän irti ja jätän jotain taakseni. Putoan veteen, tilaan jossa en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, kenet seuraavaksi kohtaan.

Irtipäästämisen haaste on siinä, että jättää taakseen tuttua ja rakasta. Jättää taakseen unelman tulevaisuudesta. Jättää taakseen tarinan johon uskoi ja jota kohti kulki. Putoaa tyhjään tilaan, jossa ei ole tuttua, ei tarinaa, ei vielä unelmaakaan. Siellä ei ole vielä mitään.

Mutta juuri tyhjyydessä on kaikki. Tyhjyydessä ei ole lukkoja, ei polkuja, ei vielä mitään. Siksi siellä on kaikki – kaikki on mahdollista. Jos on riittävän rohkea rakastamaan.

Usein mietin, mitä voisimme tehdä – sinä ja minä

Maailma tuntuu välillä julmalta paikalta.

Ajattelen kuitenkin, että maailma muodostuu meistä kaikista. Sinusta, minusta, meistä.
Mietin usein, mitä voisimme tehdä, jotta maailmasta tulisi parempi meille kaikille.

Uskon, että paha saa alkunsa siitä, että jotain hyvää puuttuu. Jos joku jää jotain vaille, pelko saa vallan. Hyväksynnän, rakkauden ja luottamuksen puute nostavat esiin kiukun ja katkeruuden. Kipua, heikkoutta ja haavoittuvuutta on vaikeampi näyttää ja myöntää – viha tuntuu vahvemmalta ratkaisulta.

Mutta jos vihaa ja taistelee, se tuo vain maailmaan lisää vihaa ja taistelua.

Me voisimme kaikki ymmärtää toisiamme vähän paremmin.
Voisimme muistaa, että se toinen, erilainenkin, on lopulta ihan samanlainen.
Hän haluaa vatsansa täyteen, mielekästä tekemistä, illalla ympärilleen peiton ja rakkaan ihmisen sylin.
Ihan niin kuin sinä ja minä.
Hän haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, niin kuin me kaikki.

Aloita maailman parantaminen itsestäsi.
Jos sisimpään sattuu, se kannattaa myöntää.
Hae haavoihin rohkeasti apua – paraneminen tervehdyttää myös ympäristöäsi.
Anna itsellesi rakkautta ja hoivaa. Ehjänä ymmärrät ja osaat auttaa paremmin muitakin.

Suuretkin rakenteet voivat murtua, kun aloitamme pienestä.
Kuljeta mukanasi sitä, mitä elämältä ja maailmalta haluat.
Kun haluat lisää hyvää, ole sinä hyvä.

Me olemme täällä kaikki yhdessä.

Kuvat: Depositphotos.com

Kevättalven riemuja

Täällä Pohjois-Karjalassa kevättaven hiihtokelit jatkuvat. Yöpakkaset pitävät huolta hankien säilymisestä. Sukseni ovat kapeat ja kevyet, pääasiassa luisteluhiihtoon tarkoitetut Karhut. Ne ovat valkoiset, päällisen kuvioissa on sinistä, turkoosia ja lilaa, lempivärejäni. monoissa samat värit. Passaisihan niillä välineillä hiihdellä vaikka missä, mutta hiihtotaitoni vaan ovat surkeanpuoleiset. Hiihdellessäni nautin enemmän luonnosta kuin vauhdista. En kerää hiihtokilometrejä, ajattelen mieluummin hiihtotunteja, enkä niitäkään kirjaa mihinkään muistiin.

Aikoinaan sain koulun hiihtokilpailussa toisen palkinnon. En yleensä mainitse sitä, että palkintoon ylsin siksi, kun minua nopeampi tyttö kaatui mäessä, missä minä ihme kyllä pysyin pystyssä. Mieluummin hiihdän aina tasaisella maalla. Alamäet menen nykyisin poikkiteloin ladun syrjässä kaatumisen pelosta. Uskaltaakseni laskea, mäen pitäisi olla loiva ja puiden kaukana ladun varrelta, etten yllättäen olisi halaamassa jotain puuta siihen paiskautuneena. Olisikohan minusta vielä oppimaan mäenlaskutaitoa jossain hiihtokoulussa, vai onkohan niissä jokin yläikäraja?

Leudon kauden jälkeen tulleet pakkaset ovat kovettaneet hangen pinnan kovaksi kulkea. On mukavaa lähteä suksimaan pitkin peltoaukeita tai järvenselkää. Hangen kantaessa voi mennä minne vaan, latuja ei tarvitse. Lähden liikkeelle aamuisin, kun päivä on heräämässä, tai hiihdän keskipäivän auringonpaisteessa päivettymässä. Mieluiten kuitenkin hiihtelen päivän vaihtuessa siniseksi illaksi. Katselen taivaan huikeita pastellisävyjä ja seuraan tähtien syttymistä. Tunnistan Lyyran Vegan; olen opetellut sen, koska se oli Vihervaaran Annan (Montgomeryn Anna-sarjassa) lempitähti. Se syttyykin taivaalle ensimmäisten joukossa. Sisälle palaan illan pimetessä, onnellisena ja mieli keventyneenä ajatusroinasta. Vaikka unelmoin toisinaan asumisesta ainaisessa kesässä hedelmäpuiden ympäröimässä mökissä, tiedän että ikävöisin Suomen vuodenaikojen vaihtelua, varsinkin kevättalvea hankiaisineen. Nyt hankikelit osuvat sopivasti Pääsiäisen aikaan: pääsevat etelästä tulevat Pääsiäisvieraatkin nauttimaan niistä.

Kuulun sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin, joten lapsena kavereista ei ollut pulaa. Talvisin laskimme usein mäkeä läheisellä vaaralla. Liukureita ja pulkkia ei silloin vielä ollut. Toki kelkkoja ja potkureita oli joka talossa. Potkureista teimme toisinaan ”junan”; sillä sitten laskettelimme hurjaa vauhtia maantiellä. Junaa ohjasi viimeisen potkurin jalaksilla seisova. Autoliikenne oli silloin vähäistä, ehdimme hyvin siirtyä sivuun, kun kuulimme auton äänen. Mäenlaskuvälineinä toimivat myös pahvinpalat ja pahvilaatikotkin. Kimppakyytiä otettiin isolla laatikolla, johon mahtui kerralla kolmekin yhtä aikaa.

Hmm.. mitähän jos nytkin etsisin ison pahvilaatikon ja lähtisin mäenlaskuun. Mäki on turvallisesti pihatiellä. Kevättalvisen illan hämärässä sitten lähden mäkeen pahvilaatikon kanssa. Istun laatikkoon ja otan käsillä tyrkkien vauhtia; liukkaasti laatikko lähtee alamäkeen tämä mummo kyydissä kuin lapsena kuunaan. Pahvin läpi tuntuvat mäen epätasaisuudet. Vauhtia on niin että vesi silmistä sirisee. Hih, tämähän on mukavaa! En malta lopettaa, vaan kiipeän rinteen ylös yhä uudelleen. Nautin mäenlaskusta kunnes laatikko hajoaa. Pikkutyttö sisälläni on ikionnellinen.