Tavarapaljous vei huoneista hapen ja teki minusta ikuisen siirtelijän

johanna_blogi

Koin elämäni ensimmäisen kulttuurisokin Suomessa.

Palasin pitkältä matkalta kotiin, purin pienen rinkkani kymmenessä minuutissa, asetin shampoon, hoitoaineen ja kasvovoiteen lavuaarin laidalle ja heitin mekkoni ja sukkani pyykkikoneeseen.

Sitten kävin varastossa olevien pahvilaatikoiden kimppuun. Purin kolme suurta ”kylpyhuoneeseen”-tarralla varustettua laatikkoa lattialle. Katsoin tavarakasaa enkä osannut laittaa yhtään esinettä hyllyille.

Pyörin purnukoiden keskellä ympyrää enkä keksinyt, mihin mitäkin laittaisin. Mietin avuttomana tarvitsinko tosiaan silmän alle ennen silmänympärysvoidetta levitettävää seerumia tai kasvovoiteen päälle siveltävää voiteen ihoon tehokkaammin imeyttävää geeliä. Tarvitsinko kolmea erilaista kasvonaamiota tai varsinkaan kolmea eri levyistä suoristusrautaa.

Palattuani pitkältä vuorotteluvapaalta töihin seisoin aamuisin onnettomana vaatekaappini edessä ja ahdistuin siitä, ettei minulla ollut mitään päälle pantavaa. Kokeilin viittä eri asukokonaisuutta, mutta mikään ei ollut tarpeeksi hyvä. Ei ollut mitään sopivaa. Ei ollut mitään päällepantavaa.

En muista kertaakaan kokeneeni samanlaista tunnetta lähes vuoteen, kun vaatekaapissani oli kolme mekkoa, yhdet sortsit ja kaksi t-paitaa. Kaikki oli mutkattomampaa. Kolme mekkoa oli täsmälleen tarpeeksi.

12914960_959519777467454_1522409802_o

Tämä mekko jäi. Moni muu lähti kierrätykseen ja uusiin koteihin.

Kotiin palattuani huomasin muuttuneeni jälleen huonekalujen siirtelijäksi. Taas löysin itseni kuluttamasta aikaa asettelemassa ruukkuja, koriste-esineitä, tauluja ja sisustustyynyjä sinne tänne. Tavaroita oli niin paljon, ettei yksikään löytänyt oikeaa paikkaansa. Tavaroita oli taas muka liian vähän, ja jokainen niistä oli vähän väärässä kulmassa.

Olin vaarassa kadota sen kaiken keskelle, enkä siinä tavaroiden, vaatteiden ja purkkien keskellä enää itsekään oikein löytänyt paikkaa. Tavaratulva vei huoneista kaiken hapen ja tuntui, etten saanut henkeä sen kaiken keskellä.

Tavaroiden siirtelyn sijaan päätinkin alkaa luopua. Raivasin tilaa varaamalla kirpparipöytiä ja kuvaamalla ison osan asuntoni tavaroista nettihuutokauppoihin. Samalla kun minä päätin keskittyä haalimaan enemmän pääomaa sisälleni, pääsin eroon omasta turhasta ja tein samalla monen monta ovella piipahtajaa onnelliseksi. Toisen romu on toisen aarre, ja se on hieno juttu.

Ja toki tavarat ja vaatteet ovat minusta edelleen ihania, mutta entä jos kokeilisikin sitä kolmen, tai edes kuuden mekon metodia?

Ps. Tänään päätin luopua liiasta. Mitä tulee tavaroihin, huomasin, että minulle sopiikin se ihan vähän vähemmän.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: