Liityin Hidasta elämää kirjoittajiin tammikuussa 2013. Olin viettänyt muutaman vuoden hiljaiseloa omien ajatusteni kanssa ja tuntui olevan aika löytää samanmielistä juttuseuraa. Astuin uuteen virtaan tietämättä minne se vie.
Hidastamisen filosofia tuntui silloin itsestään selvästi todelta. En kuitenkaan kokenut itse olevani hidastamisen tarpeessa, sillä työni oli hyvin hallinnassa, eikä vapaa-aikanikaan ollut erityisen hektinen. Luulin tietäväni mistä on kyse, ja siksi jaoin varmalla otteella ajatuksiani ja vinkkejäni hyvään elämään.
Varmuus vieraan asian edessä on klassinen varoitusmerkki muutoksen tarpeesta.
Noin pari vuotta sen jälkeen vuotta sitten työni muuttui ja kiire asettui taloksi arkeeni. Pidenneet päivät ja kasvava riittämättömyyden tunne ovat opettaneet suhtautumaan nöyremmin kiireeseen. Ymmärrän kokemuksen kautta, miten alati vaihtelevassa arjessa hyvät valinnat ovat välillä niin vaikeita toteuttaa.
Joskus kasautuvat tilanteet lyövät periaatteiden ja paremman tiedon yli, ja huomaa tekevänsä huonoja valintoja ketjussa, etääntyen koko ajan haluamastaan elämäntavasta.
Ilmiö on yleinen ja selittää monia muuten käsittämättömän tuntuisia asioita. Fiksut ihmiset päästelevät suustaan sammakoita ja käyttäytyvät hämmentävästi. Samaa näkee kaikilla elämänalueilla. Poliitikot, valmentajat, jopa elämänhallinnan ammattilaiset käyttävät uhmaikäisten kieltä ja eleitä. Mikä näitä riivaa?
Joskus yksinkertaisin selitys voi olla se toimivin.
Uhmaikäinen voi olla väsynyt. Pohjattoman uupunut, mutta ei osaa tai ehdi levätä. Pitkittynyt kuormitus ja stressi muuttavat ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä. Päättäjät eivät ole poikkeus. Kun kaikki huomio kohdistuu omaan selviytymiseen, näkee vain kulloinkin käsillä olevan ”tulipalon”. Siinä sammutustöitä tehdessä stressaantunut mieli etsii jo uusia uhkakuvia, jotka nostavat stressitilaa entisestään. Maailma muuttuu tulipalojen loimussa valaistuksi Pelkokerroin -tositelevisioksi.
Tiedän nyt miltä pitkittynyt kuorma tuntuu, ja olen kiitollinen opista. Asian ymmärtäminen ei kuitenkaan vielä auta, vaan jotain olisi hyvä myös tehdä.
Kuormituksen vähentäminen tämän päivän työelämässä ei ole helppoa. Asian merkityksen tunnustaminen on kuitenkin tärkeää. ”Tunnustan olevani stressitilassa ja se syö paitsi terveyttäni, myös tuottavuuttani.” Tästä tulee sitten käynnistyä ensin omaa, sitten jaettua pohdintaa joita seuraa joukko pieniä ja harkittuja toimenpiteitä. Pelkkä kiireen julistaminen ei vielä riitä. Olen senkin käytännössä kokenut.
Pienet askeleet ovat joskus parhaita, koska niin on helpompaa siirtyä passiivisuudesta aktiiviseen vaikuttamiseen. Tämä vahvistaa omaa luottamusta muutoksen mahdollisuuteen, ja ilman toivoa paremmasta huomisesta ihminen taantuu ja passivoituu. Elämä jää pienemmäksi kuin olisi tarpeen.
Tämä pätee niin ihmiseen kuin kansaankin.
Kirjoitan tätä Suomi-neidon 99-vuotispäivänä. Olemme naapureidemme kanssa kohonneessa stressitilassa, joka näyttää juuri nyt painottuneen negatiiviseen ja siten erityisen kuluttavaan stressiin. Epävarmuus kasvaa ja se saa hakemaan tukea vanhasta, tutusta ja turvallisesta. Jotkut tarinat on kuitenkin hyvä päättää, koska ne eivät enää palvele meitä eivätkä rakenna maailmaa, jonka haluamme lapsillemme. Itsensä työllä uuvuttaminen on yksi tarina, jonka olisi jo aika mennä. Se on kansallinen sankaritarina selviytymisestä. Nyt olisi kuitenkin aika vaihtaa kertomusta.
Stressi ja väsymys laukaisevat selviytymismoodin, jossa ihminen keskittyy asiaan kerrallaan, ei näe koko kuvaa, eikä uskalla kokeilla ennen kokematonta. Siksi tarvitsemme uuden tarinan.
Levännyt ihminen on helpommin utelias, valmis jakamaan ja kokemaan uutta. Ottamaan riskejä ja lähtemään uusille vesille. Haasteet ja positiivinen stressi ovat edelleenkin tarpeen oppimiselle ja kehittymiselle, ne vain tuottavat parempaa tulosta kun uskallamme luottaa ja toivoa onnistumiseen.
Vasta silloin uskallamme muuttaa tarinaamme ja astua uteliaana uudelle polulle. Luopua siitä, mikä kuuluu vanhaan maailmaan ja löytää tilalle jotain uutta ja innostavaa. Pidetään huolta itsestämme ja maastamme. Levollisina.
Viime viikkoina valon kaipuuni on kasvanut lähes fyysiseksi tunteeksi. Pimeänä, vesisateisena aamuna ryhti tuntuu painuvan väkisinkin kasaan ja voimattomuus meinaa vallata mielen. Tarvitsemme todellakin lisää valoa. Varmaan moni meistä sytyttelee iltaisin kynttilöitä. Pihoille, parvekkeille ja ikkunoihin on syttynyt lukuisia jouluvaloja. Samalla voimme tietoisesti sytyttää sisäisen valomme loistamaan.
Meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen valomme. Eräänä iltana ryhdyimme puolisoni kanssa miettimään, minkälaista valoa ihmiset voivat levittää ympärilleen. Löysimme ystäväpiiristämme mm. tarkasti valaisevan taskulampun, lämpimällä liekillä palavan päreen, kodin ikkunoista pimeään iltaan loistavan turvallisen keittiövalon ja veden pinnalla välkehtivän auringonsäteen. Mutta tärkein oivallus oli, että jokaisella on oma valonsa.
Hymy on meidän sisäinen valomme. Se voi hehkua lempeästi tai säteillä iloisesti. Se voi kutsua jo kaukaa tai loistaa kaikkialle. Hymy voi lohduttaa ja tyynnyttää tai houkutella ja innostaa. Ja ehdottomasti, hymy voi valaista pimeimmänkin nurkan.
Hymy on yksi helpoimmista ja yksinkertaisimmista, mutta vahvimmista tavoista lisätä onnellisuuttaan. Hymyllä on aivan uskomaton voima. Se tutkitusti saa meidät hengittämään syvemmin ja helpottaa stressiä. Se lievittää ahdistusta ja hätää sekä käynnistää selviytymiseen. Hymyilevää ihmistä lähestytään helpommin ja häneen otetaan mieluummin kontaktia. Ja hymy saa koko maailman hymyilemään kanssasi.*
Sen lisäksi, että hymyilemällä kohennat omaa oloasi, hymysi onnellistuttaa myös muita ympärillä olijoita ja näin ollen tartuttaa onnellisempaa oloa myös muihin.
Näin sytytät sisäisen valosi
Aloita aamusi hymyilemällä peilikuvallesi. Sytytä tietoisesti hymylyhtysi, sisäinen valosi. Huomaa, miten hymy leviää silmiisi saakka ja miten se valaisee sinut sisältä käsin. Nauti hymystäsi, sen lämmöstä ja valosta.
Toivottaessasi hyvää huomenta perheenjäsenillesi, naapureillesi tai työkavereillesi hymyile tietoisesti jokaiselle. Anna hymysi valaista.
Hymyile myös vastaantulijoille tai kanssamatkustajille. Päätä tietoisesti valaista heidän päivää ja tehdä heille parempi olo. Levitä valoa myös hymyilemällä takaisin. Joku viisas on joskus sanonut:
Valoa voi levittää kahdella tavalla, olemalla kynttilä tai peili, joka heijastaa sitä.
Hymyile sisäisesti muistoille, unelmille, ajatuksille… Oletko huomannut, että ihmiset usein hymyilevät kännykälleen? Anna hymysi valaista myös some-kaveriesi postaukset.
Anna kynttilöiden, lyhtyjen ja jouluvalojen muistuttaa sinua hymysi valovoimasta. Ja sytyttää hymysi valaisemaan itseäsi ja maailmaa.
Ja illalla ennen nukahtamista hymyile vielä itsellesi. Ja kiitä hymyistä, jotka olet lähettänyt valona maailmaan ja jotka olet saanut takaisin.
Olipa valosi millaista tahansa, anna loistaa sen muille! Sillä sinä olet valo pimeässä!
*Lähde: Sonja Lyobomirsky, 2009, Kuinka onnelliseksi,
Kirjoitin kirjassani, että yhteiskunnassamme olisi hyvä puhua enemmän tunteiden, kehon ja ajattelun tiedostamisesta. Olisi hyvä puhua enemmän henkisen kasvun merkityksestä. ”Miksi kukaan ei kertonut minulle, että kehollisen läsnäolon taito on terveyden ja hyvinvoinnin perusta? Miksi kukaan ei puhunut ajatusten ja tunteiden vaikutuksista terveyteemme?”
Panostamalla enemmän ihmisyyden taitojen opettamiseen jo kouluissa voimme ehkäistä inhimillistä kärsimystä, kasvattaa maapallosta huolehtivia ja elämää kunnioittavia nuoria.
Koulutus on ollut melko tietopainotteista mutta uskon, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Uusissa opetussuunnitelmissa inhimillisen toiminnan, ihmisyyden ja yhdessä tekemisen taitoja otetaan jo aiempaa paremmin huomioon.
Alla olevien perustaitojen ja valmiuksien avulla todellista osaamista ja persoonallisuuden kasvua on helpompi tukea:
1. Hyvä itsetunto, identiteetti + itsetuntemus + itseluottamus
Vahva itsetunto ja aito itsetuntemus on oppimisen ja sosiaalistumisen perusta. Koulujen sosiaalinen turvallisuus, positiivinen ilmapiiri ja koulukulttuurin kannustavuus voivat tasapainottaa yhä vähenevän lasten ja vanhempien välisen ajan ja nuorison vuorovaikutusympäristön muutoksen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia itsetuntoon.
2. Hyvät vuorovaikutustaidot
Vuorovaikutustaidot perustuvat itsetuntemukseen ja sisältävät kommunikoinnin kaikilla välineillä, kuuntelun taidon sekä sosiaaliset ja kansainvälisyystaidot. Vuorovaikutustaitoihin sisältyy myös ymmärtämys vuorovaikutuksesta laajasti, eri-ikäisten ja eri taustan omaavien ihmisten kanssa, joka myös tukee itsetunnon kehittymistä.
3. Tietoisuustaidot
Tietoisuus omasta itsestä, kuten keho, tunteet, ajatukset, uskomukset, arvot, tarpeet, itsetunto sekä tietoisuus ympäristöstä, kulttuurista ja elämästä on keskeistä kehittymiselle. Tärkeää on myös tietoisuus itseen kohdistuvasta ulkopuolisesta ohjauksesta, kuten myös omien ennakkoluulojen, pelkojen ja stereotypioiden vaikutus oman mielipiteen ja asenteen muodostukseen.
4. Media, informaatiotaidotja ICT taidot
Nuoret oppivat nämä arkitaidot helposti, mutta koulutusta tarvitaan kaikkein tärkeimpään osaamiseen: mediakriittisyys, tiedon seulonta, hankinta ja suojaus, medioiden tehokas käyttö, teksti- ja kuvaviestintä sekä somen järkevä käyttö. Nämä taidot myös ehkäisevät netti- ja peliriippuvuutta.
5. Terveystaidot
Ennalta ehkäisevät terveystaidot, kuten ravitsemustieto, terveysliikuntatavat, stressin + unen + levon hallinta, haitta-aineiden, päihteiden ja ruutuajan hallinta sekä ergonomiataidot ovat hyvälle elämälle oleellisia taitoja. Koulu voi toimia esimerkkinä yhteisöstä, jossa terveystaidot ja asenteet opitaan jo varhain esimerkin voimalla.
6. Sujuva keskustelu, luku- ja kirjoitustaito
Kyky lukea pitkiäkin tekstejä ja kirjoja, kyky keskustella vaikeistakin asioista ja erimielisyyden vallitessa rakentavasti kuunnella toisia ovat oleellisia elämäntaitoja. Lisäksi kyky oppia monilukutaitoa: kaaviot, tilastot, kuvat ja video kuljettavat nykyisin valtavasti tietoa. Niiden lukemista ja ymmärtämistä kannattaa harjoitella.
7. Oman kulttuurin ja sen historian hyvä tuntemus
Oman kulttuurin ymmärtäminen historian valossa ja jatkumona, joka selittää nykyaikaa ja ”isoa kuvaa” ihmiskunnan muutoksesta on tärkeää. Tällöin ihmiselle muodostuu ymmärrys suurista historiallisista ja kulttuurisista prosesseista ja oman maan kulttuuritaustan muodostumisesta.
8. Hyvät monikulttuurisuus- ja empatiataidot
Toisten kulttuurien, tapojen ja arvojen ymmärtäminen vähentää rasismia, tukee tasa-arvoa ja estää ääriajattelua. Empatiaa on tehokasta harjoitella esimerkiksi ryhmätyö- ja draamamenetelmillä.
9. Käden- ja kodinhoidontaidot
Taito laittaa ruokaa, tehdä kotitöitä ja kodinhuoltoa lisää elämänhallinnan tunnetta ja auttaa muodostamaan hyviä arkirutiineja. Myös ostamistaidot ja hankintakriittisyys ovat tärkeitä kotona ja työpaikoilla kaupallisuuden ja mainosten täyttämässä ympäristössä.
10. Ammattitiedon soveltaminen
Opiskelun rinnalla olisi hyvä olla paljon harjoitteluja ja opiskelun ja työn tekemisen limittämistä niin, että työosaaminen kehittyy edelleen työelämän muuttuviin tarpeisiin.
11. Innovaatio ja kehittämistaidot
Jokaiselle organisaatiolle ja yksilölle on edullista, että ihminen on koulutettu lähestymään asioita positiivisen avoimesti ja toimimaan luovalla asenteella oman toimintansa kehittäjä.
Kaikilla on luovaa kykyä, erityislaatuisuutta ja yksilöllisiä lahjakkuuksia, jotka saadaan esiin kannustavalla ja kehittävällä ympäristöllä.
12. Elämänkatsomus
Omakohtaisen maailmankatsomuksen syventäminen ja kehittäminen osana kokonaista ihmistä torjuvat hämmennystä ja masennusta. Syvällisyys ja hengellisyys ovat ihmisyyteen kuuluvia asioita, jota ilman ihminen voi tuntea jäävänsä yksin.
Mistä koostuu onnistunut joulu? Yhdessäolon lisäksi ehdottomasti hyvästä ruoasta. Monipuolisesti uutta ja vanhaa, klassikkoja sekä moderneja uutuuksia tarjoilee Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin kirja Hyvää joulua (Helsinki Food Company & WSOY 2016).
Kannen kuva: Laura Riihelä / Pictures by Laura
Moderni joulupöytä katetaan tänä vuonna kaikkien makupalettiin sopivaksi. Reilusti yli 200 erilaista reseptiä sisältävän kirjan uudistettu painos ottaa huomioon niin perinteitä arvostavat kuin vaihtelua etsivät. Kirjan aloittava Talviaamuihin–osio listaa mm. ihania tuoksuvia juoma- ja puurovaihtoehtoja. Näitähän voi ja kannattaa tehdä muulloinkin kuin jouluna! Runsaasti hyviä vaihtoehtoja löytyy niin alkupalaksi, pääruoaksi, lisukkeeksi kuin jälkiruoaksi. Kaikkien reseptien annoskoot on pidetty maltillisena, jotta ruokaa ei jäisi ylen määrin syömättä. Tai jos jääkin, niin kirjan lopussa on Juhlasta arkeen – tähteet pöytään -niminen osio, jossa jouluiset ruoat taipuvat arkeen sopiviksi (esim. alkupalapöydästä ylijäänyttä lohta hyödyntävä kylmälohisavupizza).
Mitäpä jos tänä vuonna et antaisikaan joululahjaksi mitään tavaraa, vaan ruokalahjan? Kirjasta löytyy tähänkin hyviä ja yksinkertaisia ideoita, kuten Maustettu joulupuuro purkissa. Tai vaihtoehtoisesti voit myös tehdä kirjan joulukoristeluohjeilla jotain omaan kotiin tai kylään viemisiksi.
Mielenkiintoisen uuden kulman jouluruokaan tarjoaa osio nimeltä Vegaaninen joulu. Myös pelkillä kasviksilla voi loihtia näyttävän ja maistuvan joulupöydän. Tammikuun vegaanihaastetta silmällä pitäen päätin harjoitella tekemään seuraavan jälkiruoan, jota sopii toki nauttia vaikka ympäri vuoden.
Kahvi-suklaajäädyke ja kookoskinuskia (6-8 annosta)
Mittaa kattilaan mantelimaito, maapähkinävoi, pikakahvijauhe ja sokeri. Vispilöi seos tasaiseksi ja lämmitä kuumaksi, mutta älä keitä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vispilöi sula suklaa lämpimän mantelimaitoseoksen joukkoon. Kaada massa suorakaiteenmuotoiseen leipävuokaan, ripottele pinnalle kookoshiutaleita ja pakasta yön yli.
Mittaa kattilaan kookoskerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes kinuski sakeutuu.
Pyöritä jäädykkeestä jäätelökauhalla palloja tai isolla lusikalla lastuja annoskulhoihin ja valuta päälle kookoskinuskia. Ripottele pinnalle suklaarouhetta ja tarjoa heti.
Emme voi tietää mitä tuleman pitää. Sulje siis silmäsi, hengitä syvään ja nauti elämästä juuri nyt. Luota siihen, että elämä kantaa ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
Näin pimeimpänä vuodenaikana, toisinaan ihmetyttää, miksi ihmeessä suomalainen pukeutuu niin usein mustaan tai harmaaseen? Miksi ihmeessä hän sisustaa kotinsa usein valkoisella ja beigellä? Miksi ihmeessä katukuvamme, talot, virastojen, kauppakeskusten ja muiden julkisten rakennusten julkisivut ovat niin usein harmaita tai kurasta ja pakokaasuista kulahtaneita valkoisia? Miksi emme ilottele väreillä enemmän tässä niin pitkässä kaamosajasta vallitsevassa Suomen maassamme?
Maalaa kaamosaikana (vesi)väreillä.
Itse olen saanut kuulla ylistäviä sanoja, kun käytän värejä pukeutumisessa. Kerran opintojeni aikana luokkaan mennessä, sain kuulla kuinka keltainen hupparini valaisi koko tilan tai pinkki paitani sai myös toisen kurssilaisen uskaltautumaan käyttämään värejä pukeutumisessaan. Ja opintopaikkana oli siis Taiteiden suunnittelun korkeakoulua, Aalto-yliopisto! Puoli vuotta aikaisemmin olin menettänyt isäni täysin yllättäen, en kulkenut mustissa.
Toisinaan olen tosin soraääniä ja paheksuvia, ehkä jopa halveksivia katseitakin saanut. ”Aina toi blondi pukeutuu pinkkiin tai vaaleanpunaiseen”, on suputeltu selkäni takana. Ikäänkuin se tekisi minusta jotenkin bimbon. Kyllähän nyt tyylikäs, aikuinen nainen pukeutuu elegantisti harmaaseen. Usein kai ne suputtelijat ovat ne hiiren harmaat ihmiset, jotka eivät itse uskalla kulkea neon pinkissä takissa. Toisinaan olen kokenut olevani värejeni kanssa vähän liikaa tässä Suomen maassa. Etelä-Amerikassa tai vaikkapa värejä pursuavassa Intiassa tuskin poikkeaisin katukuvasta muuta kuin blondin tukkani ja sinisten silmieni johdosta.
Kerrankin en pomppaa Suomessa maisemasta. Tämä upea pitsitalo löytyi Keravalta ja se on maailmankuulun pitsitaitelijan Agata Oleksiakin kädenjälkeä. Väripilkku maisemassa pelasti pimeän marraskuisen päivän.
Kymmenen vuoden sisustustoimittaja urani aikana värien käyttöni myös huomattiin, kuten tekstiilisuunnittelijan opinnoissakin. Välillä yritin tehdä jotain hillittyä ja toimeksiantajan (päätoimittajan) toiveesta beigeä ja hillittyä, koska siitä kuulemma lukijat tykkäsivät. Aina meni pahasti metsään. En kerta kaikkiaan saanut siitä mieleistäni ja tuskin lukijatkaan nauttivat beigeistä aukeamistani. Toisinaan yritin pukea beigen tai harmaan villapaidan päälleni ollakseni ”hillitty ja aikuinen”. Näytin lähinnä kuolleelta.
Suomalaisen kalman kalpeaan ihoon ja hiiren harmaaseen tukkaan aniharvoin sopii musta tai beige. Se saa useimmat meistä näyttämään juuri siltä haudasta nousseelta väsyneeltä vikatkin mehut itsestään antaneelta yönsä valvoneelta kotiäidiltä tai isältä. Poikkeuksiakin löytyy ja musta voi olla todella tyylikäs vaate ja toisinaan tilanteen arvokkuuskin sitä vaatii, mutta usein se vaatii suomalaiselle hipiälle vahvaa ja tyylikästä meikkiä.
Luulenkin, että enemmän on kyse siitä, ettei haluta erottua joukosta. On niin perin turvallista sulautua massaan, taustaansa harmaaseen, mustaan maisemaan kuin erottua väripilkkuna joukosta.
Itse uskon, että väreistä saa voimaa. Itselläni oli rankka syksy ja talvi muutama vuosi sitten isäni yllättävän poismenon, avioeroni ja työsuhteeni loppumisen johdosta. Työsuhteen loppuminen ja kuolema ajoittuivat samalle viikolle.
Pukeuduin tuolloin tietoisesti keltaiseen ja pinkkiin, saadakseni voimaa ja iloa, sillä ilo ja elinvoima olivat valunneet todella kauas minusta.
Oli tosin päiviä, että halusin sulautua taustaani ja kuljin mustissa. Niitä päiviä oli kuitenkin vähän, vaikka surinkin valtavasti ja olin shokissa pitkään sekä kävin läpi kuoleman esiin nostamia muitakin traumojani läpi, revin väkisin kirkkaan keltaisen hupparin päälleni ja pinkit lenkkarit jalkaan.
Samana talvena lensin kuukaudeksi Chilen auringon alle ottamaan happea sekä valo- ja erityisesti värihoitoa tyttäreni kanssa. Kuvasin ja kuvasin, sain siitä helpotusta olooni. Kuvasin kaiken sen värin kauniin, mitä näin.Sen lisäksi että aurinko ja lämpö olivat tervetulleita elämääni, värit olivat tuossa maassa ja maisemassa ihan omaa luokkaansa.Jokapuolella oli värejä, taloissa, tiloissa, katukivetyksissä, portaissa, kahviloissa, ravintoloissa, pihoilla, puistoissa, ihmisten päällä ja sisustuksissa.
Ikkunanpielet, ovenkarmit, ovet, kaikki värin peitossa ja sopivat keskenään toisiinsa. Taloa peittää punainen, karmit keltaiset ja ovi oranssi! Vau mitä väri-ilottelua.Punaiset porrasaskelmat huusivat astumaan sisään.Mikä värisuora!Miten herkkä väriyhdistelmä.Siinä missä äiti nautti kaikesta, myös lapsi sai osansa kaikesta upeudesta.
En kaivannut taidenäyttelyitä tai nähtävyyksä, sillä koko kaupunki oli yhtä visuaalista ilotulitusta. Seiniä koristi mitä upeimmat maalaukset.
Kun palasimme tammikuun lopussa Suomeen ja olimme laskeutumassa Helsini-Vantaan lentokentälle, viisivuotiaan tyttäreni kommentti jo lentokoneessa oli, että onpa täällä harmaata!
Niin, viisivuotias lapsikin huomaa jo eron. Tulimme tuosta värien ja auringon täyttämästä maasta maahan, jossa ei ollut aurinkoa, mutta ei myöskään värejä.
Voi kunpa me Suomessa käyttäisimme enemmän värejä niin maisemoinnissa, sisustuksissa, tekstiileissä, vaatteissa, rakennuksissa, julkisivuissa, kylmissä kauppakeskuksissa, marketeissa, kahviloissa, ravintoloissa, hotelleissa, kaikkialla. Uskon, että tämän pimeän ajan itsekukin jaksaisi paremmin.
Värit tilassa
Tämä värikylläinen kahvila löytyi Santiagosta. Vastavärit lisäävät väriyhdistelmän intensiteettiä. Tässä kahvilassa ei voinut muuta kuin hymyillä.
Värien viestiarvo liityy niihin mielikuviin, joita se yhdessä muodon ja muiden tekijöiden kansaa kykenee meissä herättämään. Jokainen tila ja tilanne on tässä suhteessa ainutkertaisia.
Harald Arnkil teoksessaan Värit havaintojen maailmassa kirjoittaa, että värikokemukset ovat usein paljon voimakkaampia ja ajallisesti pitkäkestoisempia, kuin kuvalliset ja niillä on ajateltu olevan vaikutusta ihmisen henkiseen tasapainoon, terveyteen ja älylliseen suorituskykyyn.
Väri elää jatkuvasti suhteessa tilaan, etäisyyteen ja valoon. Pienessä tilassa kohde voi jäädä lähelle, eli sitä ei välttämättä pystytä tarkastelemaan edes kovin pitkän matkan päästä. Oma kokemukseni on, että erityisesti pienessä tilassa värien ja valon merkitys kasvaa suureksi, sillä kaikki kohteet ovat koko ajan lähellä. Kokemuksemme väristä muuttuu tilalliseksi katssoessamme seinän tai huoneen kokoista värialuetta. Värien lisäksi vaikutus syntyy myös sävyistä, mittasuhteista materiaaleista ja tekstuureista.
Seppo Rihlaman mukaan pintojen ja tekstiilien kuvioinnit väriyhditelmineen vaikuttavat merkittävästi tilan kokemiseen. On aivan eri asia katsoa pientä litteää värinäytettä kuin nähdä se tilassa isona pintana ja etenkin sisätiloissa värin voimistumiseen vaikuttaa muista pinnoista heijastuva valo.
Ympäristön värien mahdollisista vaikutuksista ihmisen käyttäytymiseen tai terveyteen on vaikea sanoa mitään lopullista. Kirjallisuutta näistä on yllinkyllin, mutta niistä esitettyjen hypoteesien yleistettävyyttä haittaavat keskenään ristiriitaiset väittämät. Ihmiset kokevat värit eri tavoin ja se näkyy erilaisissa kodin sisustuksissa.
Joillekin kirkkaat värit ovat piristäviä ja toiset kokevat ne taas levottomina. Joku kokee punaisen voimaa antavana positiivisena värinä, toinen taas hyökkäävänä ja agressiivisena värinä. Myös kulttuuriset seikat vaikuttavat värivalintoihin. Esimerkiksi Kiinassa vainaja puetaan valkoiseen, kun länsimaissa morsian ja vastasyntynyt puetaan valkoiseen. Suomessa hautajaisväri on musta. Etenkin länsimaiden ja Aasian välillä värien merkitysten eroavaisuudet ovat melko suuret.
Värikokemus onkin pitkälle henkilökohtainen ja kulttuurisidonnainen.
Toiset kokevat tummat sävyt masentavina ja toisille ne tuovat turvan ja lämmön tunnetta. Arnkilin mukaan lopulta suunittelijan hyvä maku sekä herkkyys värin tilalliselle olemukselle on ratkaisevinta, ei niinkään jäykät teoriat värien psykologista vaikutuksista. Pientä tilaa sisustettaessa suunnittelijan herkkyys ja kyky havainnoida tilallisuutta nousee varsin tärkeäksi ominaisuudeksi.
Voimaannu väreistä – 6 vinkkiä, joilla saat valohoidon sijasta värihoitoa!
1. Pukeudu tietoisesti kirkkaisiin väreihin, kun oikein masentaa ja väsyttää. Itseäni se auttoi kovassa uupumustilassa, vaikka mieli olisi vetänyt mieluummin mustan kaavun päälle, vedin vain keltaista päälle. Masentuneesta ihmisestä tämä voi tuntua lattealta neuvolta, mutta usko pois se auttaa.
2. Kun tuntuu kylmältä ja ankealta kehossa ja/tai mielessä, kääriydy punaiseen, keltaiseen tai oranssiin vilttiin sekä sytytä kynttilä.
3. Jos arkailet vetäistä koko olohuonettasi pinkiksi tai makuuhuonetta vihreäksi, kokeile väriä yhteen seinään. Makustele muutama päivä, miltä se tuntuu. Katsele väriä eri valoissa.
4. Jos juuri nyt ei ole varaa heittää koko sisustusta uusiki ja ostaa valkoisen sohvan tilalle värillistä, kietaise värikäs kangas sohvan peitteeksi. Sitten kun kyllästyt väriin, voit taas nauttia vaaleasta sohvastasi.
5. Kirkkaan punaiset huulet ja kynnet saavat kuin saavatkin apean mielen hetkessä paremmaksi.
Vapaapäivän kunniaksi innostuin leipomaan pullaa! Siinä leipoessani ajatukset alkoivat lentelemään ja mietin, miten harvoin enää tulee mitään leivottua. Aikana jolloin elettiin muutenkin kiireistä lapsiperheen arkea, leipominen oli jokaviikkoinen tapa. Vähintään viikonlopuksi piti leipoa ja pakkasessa oli aina vierasvara. Muistan kun työkaveri, joka silloin eli aikaa, jolloin lapset olivat jo lentäneet pois, totesi jossain yhteydessä, että ”siihen aikaan, kun meillä vielä leivottiin..”. Ajattelin että ompahan aika erikoista, että joku ei leivo säännöllisesti! Nyt huomaan elämän tulleen siihen vaiheeseen, jossa minäkin voin todeta tuon saman, silloin kun meillä vielä leivottiin.
Eikä tämä rutiinien poisjäänti liity vain leipomiseen. Mikä siinä onkaan, että silloin kun lapset olivat pieniä ja elämä monella tavalla hektistä, piti siitä tehdä vielä kiireisempää monilla ”pakollisilla töillä”. Joulusiivoukset piti tehdä katosta lattiaan ja jokaista kaapin perukkaa myöten. Viimeinen suuri siivous tehtiin tietenkin aatonaattona ja yömyöhään meni lahjoja paketoidessa. Aattoiltana olikin sitten niin väsynyt, että monesti ei itku ollut kaukana. Minulla lähes pakkomielteenä oli myös pyykkikorin tyhjennys, aattoaamuna ei saanut olla ainuttakaan vaatetta pyykkikorissa!
Nyt nämä kummalliset perinteet onneksi naurattaa ja voi vain todeta, että onneksi ihminen on muuttuvainen. Vanha sanonta ”minkä taakseen jättää, sen eestään löytää” ei olekkaan vain negatiivinen asia. Kyllähän ne sieltä edestä löytyy, mutta elämää on myös joulun jälkeen. Jouluvalmistelut huomaan nykyään aloittavani vuosi vuodelta aikaisemmin ja vuosi vuodelta vähemmällä työllä se sieltä tulee.
Nykyään joulu tulee sillä, että saa laittaa valoja pimeään pihapiiriin, sytytellä kynttilöitä sisällä ja suunnitella joulun ruokia. Joulumuistamiset ovat vähentyneet ja niinpä nekään ei aiheuta stressiä, vaan on mukava miettiä, miten muistaisin tänä vuonna. Joulukoristeita on laatikoittain, mutta vain tärkeimmät ja rakkaimmat otetaan esille. Joulun tunnelma tulee silloin, kun koko perhe on koossa, ollaan yhdessä ja otetaan vaikka lautapelit esille, pelataan ja ollaan yhdessä. Välillä käperrytään itsekseen lukemaan ja saattaa siinä muutama suklaakonvehtikin silloin mennä. Onneksi ikä on tuonut mukanaan terveen laiskuuden ja joulu tulee paljon vähemmällä stressillä ja on ainakin yhtä ihanaa kuin silloin ennen!
”Laiskuus on hyvä lahja, kun sen osaa oikein käyttää” erään vanhan rouvan sanonta vuosien takaa, mutta pätee edelleen!
Rakkaus on voimaa, joka kantaa. Energiaa, joka valloittaa sydämen ja nostattaa pilviin. Se ei katso ikää, kokoa tai arvostele. Rakkaus on kaikkialla ja kaikissa. Sinä olet rakkaus ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
Tunnetyöskentelyssä yksi tärkeimpiä oppimiani asioita on erottelukyky. Itseni ja muiden suhteen. Myönnän, että varsinkin itsetuntemukseni matkani alussa, olen ollut melkoisen sinisilmäinen. Parhaimmillaan sinisilmäisyys on vilpittömyyttä, luottamusta ja lapsenkaltaisuutta. Minulla se oli epärealistista, rajatonta ja alistuvaa. Ei hyvä.
Miellyttäjä minussa on halunnut välttää konflikteja ja kelvata. Luulin, että henkinen kasvu on kaiken hyväksymistä, ainaista ystävällisyyttä ja kykyä valita rakkaus. Olen edelleen sitä mieltä, että on viisasta hyväksyä elämässä se mikä tapahtuu, sillä kieltäminen ei toimi. MUTTA, en ole sitä mieltä, että mitä hyvänsä käytöstä tulisi hyväksyä ja sallia sen jatkumista.
Olen edelleen sitä mieltä, että me ihmiset tarvitsemme enemmän keskinäistä halua ymmärtää toisiamme, kuin erotella itseämme leireihin ja piireihin. MUTTA, en ole sitä mieltä, että ystävällisyyden nimissä tulisi aina suostua ja sanoa kyllä, silloinkin jos kokee tulleensa väärinkohdelluksi tai kokee että omat rajat ylittyy.
Olen edelleen sitä mieltä, että rakkauden valitseminen pelon sijaan on viisaampaa. MUTTA olen huomannut miten vaikeaa on ajoittain erottaa se, mikä on missäkin tilanteessa aidosti rakkautta ja mikä pelkoa. Tämän lisäksi olen huomannut, että vaikka sen rakkauden kohdan tunnistaisi, sen mukaan toimiminen ei ole niin kovin helppoa.
Ajattelen, että on olemassa tunteita, ajatuksia, reaktioita ja hiljaista viisautta. Hiljainen viisaus käsittää erottelukyvyn. Jos annamme pelkästään tunteidemme ohjata, erottelukyky unohtuu. Erottelukyky hyväksyy ja tiedostaa tunteen, mutta tutkii asiaa myös erottaen itsensä tunteesta.
Tähän tarvitaan erottelukykyä.
Erottelukyky auttaa mm.:
Erottamaan, mikä on omalla vastuulla ja mikä ei.
Erottamaan, milloin kyse on aidosta välittämisestä ja milloin kontrolloinnista.
Erottamaan, mitä eroa on tapahtumien hyväksymisellä versus niiden sallimisella.
Erottamaan, mitkä impulssit lähtevät pelosta ja mitkä luottamuksesta.
Erottelukyky haluaa kysyä: Mistä tässä tilanteessa on oikeasti kyse?
On eri asia TUNTEA epäonnistumisen TUNNETTA, kuin olla epäonnistunut.
On eri asia tuntea syyllisyyttä, kuin olla syyllinen.
On eri asia tuntea häpeän tunnetta, kuin olla häpeällinen.
Erottelukyky auttaa erottamaan sen, mitä tuntee, siitä mitä on.
Työssäni kohtaan usein hyvin velvollisuudentuntoisia ihmisiä, jotka helposti ottavat syyt kaikesta mahdollisesta kantaakseen. Tällöin erottelukykyä harjoitellaan ”reality check” -kysymyksillä. Reality check -kysymys on todellisuuteen palauttava kysymys.
Pystynkö oikeasti kontrolloimaan tilannetta, oliko se oikeasti minun vastuullani?
Toiminko oikeasti parhaimman ymmärrykseni mukaan?
Kokeilun kautta voi huomata, miten vapauttavaa voi olla ilmaista tunteitaan, yrittämättä muokata tai ratkaista niitä. Joskus tunne ei kaipaa muuta kuin luvan tulla tunnetuksi.
”Nyt koen häpeää”
”Tunnen epävarmuutta”
”Tunnen pelkoa”
Joskus taas tunteet ovat tärkeitä kompasseja.
Jos jatkuvasti ihmissuhteessaan kokee ulkopuolisuutta, on todella tärkeää jutella puolison kanssa, onko jotain konkreettista, joka voisi vahvistaa kuulumisen tunnetta.
Jos jatkuvasti tuntee epäoikeudenmukaisuutta ja kiukkua, ei kannata loputtomiin odotella, että tunne menee ohi. Näihin tunteisiin voi olla ja usein onkin hyvä syy, josta on tärkeä keskustella.
Liian usein syytämme ja häpeämme tunteitamme, jotka yrittävät viestiä jotakin tärkeää. Sinun tunteilla on väliä. Niille on tilaa. Ihmiset jotka, aidosti välittävät sinusta haluavat kuulla, tutkia ja ymmärtää.
Harjoittele sen erottamista milloin tunne on ”vain tunne”. Sen voi antaa tulla ja mennä ilman, että sitä pitää korjata, ratkaista tai kieltää. Entä milloin tunne pyrkii oikeasti kertomaan sinulle jotain tärkeää. Milloin tunne koittaa viestiä selkeytyksen, rajaamisen tai rehellisen keskustelun tarpeellisuudesta?
Monista on haastavaa hyväksyä se ajatus, että olisi riittävä juuri nyt. On helpompaa kritisoida, vertailla ja tavoitella jotain muuta, kuin ymmärtää, että on omana itsenään jo tarpeeksi. Televisio, pop-kulttuuri ja ympäröivät ihmiset ohjaavat helposti ajatuksiasi siitä, kuka sinun pitäisi olla. Jos olet koko elämäsi ajan katsonut itseäsi ulkopuolelta ja muovautunut erilaisiin muotteihin, tämä tapa on ymmärrettävästi vaikea muuttaa.
Olet myötätuntoisempi toisia kohtaan, kuin mitä olet itsellesi. Olisiko jo aika hyväksyä itsesi niin kuin hyväksyt ystäväsi? Tässä useammasta eri artikkelista kerätyt osuvimmat ajatukset vastaukseksi kysymykseen ”miksi sinun kannattaa uskoa olevasi riittävä”:
1. Mikään saavutus ei vakuuta sinua
Täydellisyys on harha. Jos et nyt voi ajatella riittäväsi, et voi tavoitteesi saavutettuasikaan.
2. On kuluttavaa yrittää olla sitä, mitä kuvittelet muiden haluavan sinun olevan
Mistä edes tiedät, mitä muut haluavat? Etsit kuin addikti toisten ihmisten hyväksyntää ja lupaa, vihjeitä ja ohjausta siitä, kuinka olla. Mitä enemmän puhut suoraan sydämestäsi ja rakastat niitä ominaisuuksia, jotka tekevät sinusta sinut, sitä helpommin voit olla oma itsesi ja omistautua kehittymään omana itsenäsi.
3. Olet ainoa sinä
Sinussa on jotain, mikä erottaa sinut kaikista muista ihmisistä ja tekee sinusta yksilöllisen. Huomaa se, ja rakasta sitä. Kun olet oma aito itsesi ja lopetat muiden odotusten perässä juoksemisen, maailma tulee sinun luoksesi.
4. Olet oppinut elämästäsi – ja opit edelleen
Olet selvinnyt elämän haasteista, rakastanut, pelännyt, unelmoinut. Olet tehnyt virheitä ja niiden myötä kasvanut lisää. Aina on uutta opittavaa, näe se lahjana. Itse asiassa löydät itsesi vain olemalla ensin vähän eksyksissä.
5. Toiset päivät ovat vaikeampia kuin toiset
Muiden mielipiteet, ulkopuoliset vertailut ja omat negatiiviset ajatuksesi voivat aika ajoin ajaa sinut kyseenalaistamaan arvosi. Toisinaan saatat lähes hukkua pahoinvointiisi, mutta muistuta itseäsi: kyllä se hyväkin päivä vielä koittaa.
6. Et ole yksin; monet muutkin etsivät oman elämänsä ohjekirjaa
Kuvittelet helposti, että muut ihmiset ”osaavat olla oikeanlaisia” samalla kun itse etsit paikkaasi maailmassa. Saattaisit yllättyä jos tietäisit, kuinka moni ajattelee itsestään niin kuin sinä ajattelet sinusta.
7. Kun sinä tiedät olevasi riittävä, kukaan ei voi kieltää sitä
Sinä riität sellaisena kuin olet. Älä epäile sitä. Sinuun ei tarvitse lisätä mitään, mutta voit vapaasti kasvaa omana itsenäsi.
Kyllä elämä on joskus ihmeellinen. Olin eräänä aamuvarhaisena matkalla opetustöihini ja nuori tyttö avasi minulle ulko-oven. Vastasin ’kiitos’ ja koin jotain, mitä en koskaan sitä ennen. Tunsin, miten sanasta lähti liikkeelle jotain. Energiaksi sitä tässä kutsun, koska en paremmin osuvaa sanaa osaa ilmiölle nimetä. Kokemus oli hyvin voimallinen ja puhutteleva.
Minua on jo pitkään kiehtonut ajatus siitä, miten hiekanjyvän liikahtaessa Saharassa koko maailmankaikkeudessa liikahtaa jotain. Kun perhonen levittää siipensä, tapahtuu sama ilmiö. Sanoilla ja teoilla on ihan oikeasti vaikutusta siitä huolimatta, ovatko ne pieniksi tai isoiksi tulkittuja.
Ihminen voi toteuttaa elämäntehtäväänsä pienissä hetkissä. Tehtävän ei tarvitse olla julkinen tai yleisesti tunnustettu, se voi olla pienempää tai lähes näkymätöntä. Jäin tuon arkiaamun kokemuksen jälkeen tunnustelemaan, mitä kaikkea sanoillani ja teoillani laitan liikkeelle.
Mieti, millaista energiaa vaikkapa kirosanat laittavat eteenpäin. Tai varjo jonka langettaa toisen päälle. Mitä jos mikään täällä ei ole merkityksetöntä? Mitä jos viha ja katkeruus ihan oikeasti kulkeutuvat sen luokse, jota kohtaan tuollaisia tunteita tuntee?
Miten paljon sanoilla voikaan satuttaa. Minua puhuttelee kaikenlainen kritiikki, jota lausutaan siellä ja täällä aika vastuuttomasti. Sillä voi saada paljon pahaa aikaan; pahaa mieltä, pelkoa, itsetunnon laskua ja muuta murhemieltä ja vaikeaa olotilaa. Oma ”oikeutetun” kritiikin voi ehkä joskus jättää myös lausumatta ja korvata sen myötätuntoisella suhtautumisella. Ikäviä sanoja heitellään lähisuhteissa aika huolimattomasti. Ääliö- ja idioottikommentit kyllä iskeytyvät suoraan ytimeen.
Yksi sana voi olla kuin rukous. Maailman kauneimpia sanoja ovat mielestäni esimerkiksi rakkaus, kiitollisuus, kiitos, siunaus, rauha, hyvyys, anteeksianto ja ilo. Samoin kuin varjo myös rakkaus kulkeutuu kohteeseensa. Kun näet huonosti voivan ihmisen, kerjäläisen kadulla tai pillit päällä olevan ambulanssin, voitko mielessäsi lausua yhden siunaavan sanan? Tai antaa toiselle lahjan sanomalla jotain kaunista, vaikka vain sen yhden sanan?
Erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon, mutta sen tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuten mikä tahansa ominaisuus, erityisherkkyys on jatkumo – ihmisellä ei ehkä ole kaikkia ominaisuuteen liitettäviä piirteitä, ainakaan niin, että ne näkyisivät ulospäin.
Ihminen on myös voinut rakentaa niin valtavat suojamuurit ja selviytymismekanismit herkkyytensä ympärille, ettei tunnista itsekään, mitä näiden alla piilee. Näin kävi minulla. Ehdin elää 34 vuoden ikään ennen kuin ymmärsin, että minulla on hyvin herkkä hermosto.
Oivallus avasi silmäni monen elämäntarinani palasen osalta: miksi lapsena sairastelin niin paljon, etten selvinnyt päivähoidossa ja minulle piti ottaa kotihoitaja. Miksi vietin lapsena paljon aikaa mielikuvitukseni ja tarinoiden parissa päässäni. Miksi teini-iässä rakensin ihan fyysisen ”panssarin” itselleni salitreenillä. Miksi koin niin henkilökohtaisesti ympärillä olevien ihmisten tunteet ja tunsin olevani vastuussa perheenjäsenteni hyvinvoinnista.
Erityisherkkyys avautui minulle vasta, kun sisäisen työn kautta aloin purkaa ja laskea alas ympärilläni olevia suojakuoria ja kerrostumia. Kun aloin lähestyä kohti todellista itseäni ja sisimpääni. Tajusin olevani erityisherkkä, joka oli käyttänyt supersuorittamista herkkyytensä naamiona ja pakopaikkana. Joka oli hävennyt herkkyyttään niin paljon, että yritti täysin tukahduttaa sen.
Olin onnistunut piilottamaan herkkyyteni jopa itseltäni ja rakentanut panssarin sen päälle.
Suojamuurien kaaduttua ja erityisherkkyyden tultua esiin olen oppinut uusia asioita itsestäni ja opetellut elämään niiden kanssa. Tunne on kuin olisi yli kolmekymppisenä saanut uuden perheenjäsenen, jonka oikkujen ja vahvuuksien kanssa pitää opetella elämään.
Vuoden aikana olen oppinut seuraavat kolme asiaa:
1) Erityisherkän on pakko latautua yksinäisyydessä ja levätä tarpeeksi
Tämä oppi on tullut kantapään kautta. Kuinka monta kertaa olen ajanut itseni pisteeseen, jossa ”systeemi tilttaa” – tällöin tuntuu, että minun täytyy paeta ihmisjoukkoja ja liikoja sosiaalisia tilanteita tai muutun itkeväksi läjäksi. Välillä se saattaa tapahtua juhlissa, jolloin on yksinkertaisesti pakko lähteä kotiin, välillä viikon loppua kohti, jolloin on peruutettava sovittuja menoja.
Jos erityisherkällä on ollut liikaa sosiaalisia tilanteita päivän tai viikon aikana, on fyysinen pakko vetäytyä hiljaisuuteen, yksinäisyyteen tai sellaisten ihmisten pariin, jotka eivät vie sinulta tippaakaan energiaa.
Itselleni on ollut iso työ hyväksyä, miten paljon unta ja lepoa tarvitsen tai etten ehkä enää suoriudu yhtä tehokkaasti isosta määrästä asioita. Ei ole helppoa olla helposti innostuva ja tekeväinen luonne erityisherkän keho-mieli-systeemin rajoituksilla.
2) Erityisherkälle tunteet ovat siunaus ja vitsaus
Kun olen surullinen, saatan ihmetellä, voiko ihmiskeho edes tuottaa näin paljon suolavettä. Kun innostun kunnolla, rintakehä meinaa räjähtää ulos. Kun ihastun, päässä suhisee ja huimaa.
Yksi isoimmista opettelun paikoista erityisherkkyyteni kanssa on ollut tunteitteni kanssa toimeen tuleminen. Varsinkin kun tämänhetkisten tunteiden lisäksi esiin ovat vyöryneet vuosien tukahdetut, kuoren alle pakatut tunteet.
Kaikki tunteiden käsittelytyökalut ovat todella tulleet käyttöön eivätkä edes riittäneet. On ollut pakko opetella näyttämään tunteita tilanteessa kuin tilanteensa ja ottamaan tukea vastaan.
Toisaalta herkän tunnemaailman kanssa elämä ei käy ainakaan tylsäksi, josta tullaan viimeiseen kohtaan..
3) Erityisherkkyys tuo elämään valtavasti värejä
Vaikka välillä kiroan herkkyyteni alimpaan koloon, en todellisuudessa vaihtaisi sitä mihinkään. Sydämeni riemuitsee, kun olen vihdoin ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuka olen. Se tietää tulleensa kotiin.
Erityisherkkänä en tarvitse viihtyäkseni extreme-lajeja. Saan jo pelkästä hengittämisestä tai meren tuijottamisesta viihdykettä pitkäksi aikaa. Jokaisessa hetkessä on niin paljon aistittavaa ja mielikuvituksellani voin miettiä asioita loputtomiin. Erityisherkkyyden plussiin kuuluvat herkkä intuitio ja aistimiskyky, joiden kanssa leikitellessä aika kuluu hujauksessa. Ne auttavat myös myös visioimaan tulevaa ja avaamaan kanavan omaan luovuuteen.
Herkkyys on valtava lahja, josta kiitän joka päivä. Se tekee minusta vahvemman. Suojakuorilleni yritän jättää lopulliset hyvästit kiitoksen kera. Kuoret auttoivat sitä pientä tyttöä selviämään, joka ei ymmärtänyt herkkyyttään. Enää en niitä tarvitse.
(Helsinki Food Company & WSOY 2016).
Jokapuolella oli värejä, taloissa, tiloissa, katukivetyksissä, portaissa, kahviloissa, ravintoloissa, pihoilla, puistoissa, ihmisten päällä ja sisustuksissa.
Punaiset porrasaskelmat huusivat astumaan sisään.
Mikä värisuora!
Miten herkkä väriyhdistelmä.
Siinä missä äiti nautti kaikesta, myös lapsi sai osansa kaikesta upeudesta.
![[Sina_riitat_Milla_Jarvinen_Kuvituskuva]](https://hidastaelamaa.fi/wp-content/uploads/2016/11/SinaRiitat_MillaJarvinen_Kuvituskuva.jpg)
