Sivu 315 – Hidasta elämää

Yksi tunne voi vaikuttaa hyvinvointiisi merkittävästi

Luin jokin aika sitten tutkimuksesta, jossa seurattiin ryhmää ihmisiä, joita oli ohjeistettu pitämään päivittäistä kiitollisuuspäiväkirjaa. Joukossa oli ihmisiä joilla oli mm. unihäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuutta ja kipuja. Vertailuryhmän jäsenet eivät pitäneet minkäänlaista kirjaa kiitollisuudenaiheistaan.

Tutkimuksen tulokset kertoivat kiitollisuuden parantavasta voimasta: kiitollisuuspäiväkirjaa pitäneet alkoivat nukkua paremmin, masennus ja ahdistuneisuus lieveni tai hävisi kokonaan, energia lisääntyi, ruokahalu normalisoitui, kivut lievenivät tai katosivat ja koehenkilöt alkoivat liikkua aikaisempaa enemmän. (Emmons & McCullough, 2003)

Miksi näin?

Vaikutusten syyksi paljastui se, että kiitollisuudentunne aktivoi aivojen hypotalamusta, joka säätelee mm. unta, janon tunnetta ja ruokahalua, sekä vaikuttaa aineenvaihduntaan ja stressitasoihin. Toinen vaikuttava tekijä oli lisääntynyt dopamiinin eritys.

Dopamiini on ns. hyvän olon välittäjäaine, joka on osa elimistömme palkkiojärjestelmää. Se on myös aktivoiva välittäjäaine, joka saa tekemään lisää sitä, mikä on saanut hyvänolon tunteen aikaiseksi. Kun siis tunnet kiitollisuutta, aivot välittävät dopamiinia. Se tuntuu hyvältä ja saa sinut tekemään lisää samaa.

Kaiken lisäksi aivomme on viritetty niin, että ne eivät kovin helposti pysty keskittymään negatiivisiin ja positiivisiin ärsykkeisiin yhtä aikaa. Kun syötät mielellesi kiitollisuuden ajatuksia, sisäänrakennettu mekanismi saa aivosi hakemaan lisää asioita, joista iloita ja olla kiitollinen. Positiivinen kierre on syntynyt!

Mitä jos ei kerta kaikkiaan huvita olla kiitollinen?

Kiitollisuutta on helppo tuntea silloin kun kaikki menee hyvin, mutta mikä avuksi silloin kun mieli on maassa? Juju on siinä, ettei yritä harpata tunneasteikolla liian suurta askelta ylöspäin kerralla.

Tehokas metodi on hakea pientä askelta parempaan sen sijaan, että yrittäisi väkisin olla onnellinen. Jos olo on täysin masentunut, askel parempaan oloon voi olla esimerkiksi suuttumus. Suuttumus lisää toimintakykyä ja saa meidät irti passiivisesta olotilasta.

Seuraava askel suuttumuksesta parempaan suuntaan voi olla vaikkapa levottomuus. Levottomuus usuttaa meitä toimintaan, tekemään jotain asioille. Kun toimimme – teemme edes jotakin myönteistä – voimme kokea tyytyväisyyttä itseemme ja olemme jo vahvasti plussan puolella.

Hankalia tunteita ei aina voi ilmaista heti ja missä tahansa, mutta niitä ei kannata painaa villaisella loputtomiin. Tukahdutettu tunne ei katoa minnekään.

Tunteella on aina jokin viesti, jota kannattaa kuunnella. Se voi viestiä esimerkiksi tärkeästä muutoksen tarpeesta. Kun tunteen on tunnistanut ja tunnustanut, on mahdollista luotsata itseään parempaan olotilaan.

Luonnossa liikkuminen, musiikki, inspiroiva kirja, palveluksen tekeminen toiselle tai juttutuokio ystävän kanssa ovat oivallisia keinoja parempaan oloon. Joskus kunnon itku on paras lääke. Kun olet saanut itsesi mukavampaan tunnetilaan, on helpompaa keskittyä kiitollisuuden aiheisiin.

Miten tuntea enemmän kiitollisuutta?

Kiitollisuutta voit lisätä esimerkiksi pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa, listaamalla joka ilta kaikki asiat, jotka menivät hyvin tai kiinnittämällä päivän mittaan tietoisesti huomiota onnistumisiin, asioihin joista pidät, ja joista olet kiitollinen.

Itse pyrin aloittamaan päiväni pienellä kiitollisuusmeditaatiolla: rentoutan itseni ja kiitän mielessäni kaikesta hyvästä elämässäni. Jos haluan tehdä itsestäni todellisen positiivisuusmagneetin, vellon kiitollisuudessa oikein urakalla.

Laitan lempimusiikkiani soimaan, kuvittelen avaavani sydämeni apposen auki, mietin unelmiani, ihania elämyksiä elämäni varrelta ja minulle rakkaita ihmisiä. Hetken päästä olen niin suuressa kiitollisuudentunteessa, että pala nousee kurkkuuni. Se saa aikaan hyvän olon hormonien vyöryn ja samalla immuunipuolustus vahvistuu.

Kiitollisuuden yksi ihanista puolista on se, että se avaa pikkuhiljaa sydämen näkemään kauneutta kaikkialla ja kaikissa ihmisissä.

Kurkkaa kiltin tytön voimakirja:

Henkinen polku – 6 neuvoa sen kulkemiseen

Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.

1. Päivää seuraa aina yö ja päin vastoin

Valoa ei ole ilman pimeyttä. Valaistumiseen pyrkivä henkinen etsijä joutuu polullaan kohtaamaan yhden tai useamman epäilyjen värittämän jakson. Henkimaailma työntää etsijän oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jossa on pakko kohdata egon rajoitteet. Laskeudumme pimeyteen kohdataksemme syvimmät pelkomme.

Pahanolomme hetkellä, meillä on kaksi vaihtoehtoa; pysyä egon rakentamassa vankilassa tai romuttaa se. Romuttaminen tarkoittaa luopumista siitä, mikä on tuttua ja turvallista. Kehitystä ei tapahdu, jos itsepintaisesti turvaudumme siihen, mitä meillä on ja siihen mitä me olemme.

Sielun pimeä yö on henkistä extremiä. Se on testi siihen miten osaamme luopua siitä, mikä ei ole meille tarkoitettu. Se on tukahdettujen tunteiden tuntemista ja oman todellisen itsen löytämistä. Mitä enemmän laitamme hanttiin, hangoittelemme, sitä kauemmin se kestää. Sielun pimeään yöhön ei oikeastaan ole muuta parannusta kuin sen läpikäyminen. Se sattuu. Tekee kipeää. Samalla se kuitenkin on puhdistavaa ja eheyttävää. Ja kun olet toisella puolella, kiität kokemuksestasi. Et ole enää se sama ihminen, joka tuohon yöhön astui. Olet totuudellisempi, ehyempi, avoimempi.

2. Et voi paeta itseäsi

Vastaukset löytyvät sinusta itsestäsi. Siksi sinun tulee kääntyä sisäänpäin. Tutustua sieluusi. Siihen kuka sinä ihan oikeasti olet. Minkälaisista palasista sinut on kokoon laitettu. Ovatko totuutesi omiasi vai oletko antanut muiden ihmisten sinulle antamien nimitysten tulla osaksi identiteettiäsi.

Voimme juosta ihmiseltä ihmiselle kysyen kysymyksiä ja etsien onnellisuutta, mutta vain sinä ja sielusi tietävät mikä on elämäsi tarkoitus. Ohjaus tulee aina, kun hiljennyt sitä pyytämään. Kysymään Isoja kysymyksiä. Lopettamaan etsimisen itsesi ulkopuolelta. Rauhoittumaan huomaamaan sinulle annetut merkit ja opastuksen.

Henkiopastasi ei annettu sinulle turhaan. Hän kulkee aina mukanasi vaikka et ehkä hänen läsnäoloaan huomaa. Oppaasi on kuin Samu Sirkka Pinokkion olkapäällä. Jatkuva seuralaisesi, joka kuiskii neuvoja korvaasi. Hiljenny ja kuuntele. Ole läsnä tässä hetkessä, jotta huomaat ne merkit, sen opastuksen, joka sinulle annetaan.

3. Hyväksy mitä on

Raadollisinta on oppia hyväksymään se mitä emme voi muuttaa. Auts! Kenen vika? Ketä voin syyttää siitä, että en ole onnellinen? Että elämä potkii päähän ja satuttaa? Minunko pitäisi vain hyväksyä? Antaa anteeksi? Olla vaan?

Juuri noin. Sinun tulee hyväksyä. Antaa anteeksi. Hiljentyä elämän vietäväksi. Hyväksy se mitä et voi muuttaa ja muuta se minkä voit muuttaa. Ole tarpeeksi viisas, jotta tiedät noiden kahden eron.

Elämässä välttämättä nousee eteen tilanteita, joissa emme voi tehdä mitään. Se miten suhtaudumme tuohon tilanteeseen, määrittelee sen miten energiaamme käytämme. Tuhlaammeko sen vitutukseen vai yritämmekö edes suunnata sen johonkin mielekkäämpään toimintaan. Parempaan ajatukseen. Uskoon ja toivoon siitä, että mikään ei kestä ikuisesti ja että yön jälkeen nousee aina uusi päivä. Että tämäkin on ohimenevää vaikka nyt tökkiikin ihan kunnolla.

4. Nouse yläpuolelle

Rise above! Englantilaisten rakastama sanonta sellaisissa tilanteissa, kun kysytään mielen hallintaa. Sitä tyypillistä englantilaista tiukkaa ylähuulta – stiff upper lip. Sitä, että meillä on mahdollisuus aina valita ne taistelut, jotka haluamme taistella. Taistelut kuten ajatukset ja tunteetkin ovat valittavissa. Ei meidän tarvitse mennä mukaan jokaiseen kahakkaan. Voimme katsella tilannetta, ajatusta, tunnetta sieltä yläpuolelta linnun perspektiivistä. Harjoittaa objektiivisuutta. Ja sitten aikuisen ymmärryksellä valita mitä teemme. Toimimmeko pelosta ärhäkkäinä egon ajamina vai rakkaudesta käsin ymmärtäen katsoa tilannetta laajemmin?

Valitse. Nouse yläpuolelle ja valitse mihin laitat ajatus- ja tunne-energiasi. Elämä on jatkuvaa valintaa. Joskus ja aika usein kannattaa nousta itsensä yläpuolelle ja katsoa itseään kuin muukalaista. Hiljentyä tarkkailemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja miettiä mistä ne nousevat.Kuka ja mikä niitä nostattaa?

5. Rakkaus lähtee omasta itsestä

Rakkaus puskee joka tuutista henkisten oppien kohdalla. Ihan kyllästymiseen asti. Koko ajan pitäisi vaan muistaa rakastaa ihan kaikkea ja kaikkia. Pitäisi rakastaa itseään ja pitäisi antaa anteeksi. Irtipäästää ja, ja, ja… sydämiä vaan ihan kaikille.

On helppo rakastaa ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä kanssamme. On helppo rakastaa ihmisen kuvaa. Ihmisen raameja. Mutta miten löytää se ihmisen rakastettava sielu? Se todellinen ihminen, joka jokaisessa ihmisessä on jossain, vaikkakin hautautuneena moskan alle.

Oman moskan käsittely auttaa. Se, että käsittelee omat tunnelukot pois. Löytää omaan moskaan hautatuneen sielunsa. Ei se ole mikään ihmeparantuminen. Paremminkin luova prosessi, jossa lähtee retkelle tutustumaan itseensä ja siihen kuka ihan oikeasti on. Löytää itsensä. Vähän kuin uudelleensyntyminen. Karistaa turhat rojut ja jatkaa matkaa kevyempänä ja totuudellisempana ihmisenä.

Rakkaus on siten hyvin totuudellinen juttu. Ei ehkä koko maailmaa kerralla parantava asia, vaan vain yhden ihmisen sielun eheytyminen. Sillai paremmaksi sieluksi. Totuudelliseksi sieluksi. Rakkaudelliseksi ihmiseksi.

Sitten, kun on sinut itsensä kanssa, on helppo olla sinut maailman kanssa. Ei ressaa turhasta. Ei anna egon viedä. Katselee ja kuuntelee elämää ja muistaa nousta itsensä yläpuolelle.

6. Polku on jo itsessään valaistuminen

Tietoiseksi tuleminen on valossa olemista. Valaistuminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se on prosessi ja jo itsessään kokemus, joka kannattaa käydä läpi.

Tietoinen itsensä etsiminen. Oman itsensä löytäminen. Moni kokee sen vaikeana. Olisi niin paljon helpompaa saapua valmiiseen niin, että itse ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

Tuolle polulle kuuluvat sielun pimeät yöt, vaikeudet, hankaluudet, etsiminen, oppien oppiminen. Se on vaikeaa ja joskus hyvinkin turhauttavaakin. Mutta se on etuoikeus. Kaikki eivät tulla polulla vielä ole. Moni ei sille tässä elämässä koskaan pääse. Se, että sinä luet tätä kirjoitustani kertoo sen, että olet jo tuolla polulla. Suhdaudu polkuusi kunnioittaen. Ota vastaan kaikki se mitä sinulle annetaan. Kiitä siitä. Ei se ole rasite. Se on vain elämää ja tekee elämästä rikkaan. Kuka koskaan sanoi,että elämän pitäisi olla koko ajan auvoista? Miksi pitäisi? Jos et koskaan kokisi ylämäkeä, et osaisi arvostaa alamäen kevyttä menoa.

Polku itsessään on siten sama kuin valaistuminen. Se, että ymmärtää etsiä. Hakea uutta ymmärrystä. Kaivaa sielunsa esiin ja antaa sen lentää vapaata lentoaan.

Henkisessä kehityksessä ei ole oikotietä. Ei sellaista, että jotenkin ihmeen kautta ei tarvitsisi käydä läpi omia henkisiä oppejaan. Ne pitää kokea. Elää pois. Antaa niiden merkityksen vapauttaa sielu egon kahleista. Tulla vapaaksi. Löytää se oma tie, se oma polku, jota pitkin on hyvä kulkea. Hyvä elää itsensä näköistä elämää.

”Ole rohkeasti oma itsesi” – 7 voimakuvaa Sinulle

Ole rohkeasti oma itsesi, sinä olet huipputyyppi juuri sellaisena kuin olet ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.

@hidasta

Ilosanoma sinulle, joka stressaat lasten joululahjoista – Nämä asiat lapset oikeasti muistavat joulusta

Mummoni kertoi usein tarinaa lapsuuteni joulusta, jossa joulupukki oli ajanut hieman humalassa ojaan (minulle toki kerrottiin että myöhästyi joulukiireiden takia) ja minä olin hyppinyt kuusen ympärillä hoilaten ”eihän ne surut suremalla lopu”. Joskus epäilen tarinassa esiintyvää omaa positiivista asennettani, sillä muistan odottaneeni lahjoja aina malttamattomana. Jotenkin tontut hoitivat asian myös tuona jouluna parhain päin.

Kyselin ystäviltä ja tuttavilta heidän lapsuuden joulumuistoista. Ensimmäinen vapautuksen sana vanhemmille tulee tässä: ihmiset näyttävät muistavan (tai haluavan muistaa) lapsuuden jouluista pääasiallisesti aina hyvän.

”Lapsuuden joulumuistot ovat yksinomaan harmonisen idyllisiä ja perinteisiä. Ties mitä siellä oikeasti tapahtui.”

Joulumuistoissa mainitaan erityisesti tunnelma, tuoksut, koristeet, värit, valot, ihmiset ja maut. Ja tietysti joulupukki. Lahjojen odotuksesta muistuu mieleen miten ”aikuiset tuntuivat haluavan syödä ikuisuuden.”

Omat lapseni ja myös kaikki ystävieni lapset ovat silti lähtökohtaisen kiinnostuneita lahjoista, niitä he toivovat ja odottavat. Aikuisella mielessä ovat myös ruoka, siivous, koristelut ja ”kuka, missä, keiden kanssa”-kysymykset, mutta kaiken tuon lisäksi joulun suuri lahjapeli on pohdinnan ja stressinaihe.

Vanhempana haluaisin opettaa lapsilleni kohtuullisuutta, mutta jouluna homma lähtee aina lapasesta. Jotenkin pelkään hurjasti lasteni pettyvän ja lopulta lahjoja on aivan liikaa. Haluaisin kerrankin hoitaa joulun niin, etten päätyisi päivittelemään niitä montaa säkillistä roskaa, jotka kerään lahjojen avaamisen jäljiltä.

Ajattelin, että muistonäkökulma voisi auttaa samojen lahjaongelmien kanssa painivia. Merkille pantavaa on, että kavereideni muistoissa (80ihmistä osallistui) harva mainitsi lahjapakettien sisällöistä yhtään mitään (ja kukaan ei muuten muistanut yhtään alle kouluikäisenä samaansa lahjaa).

Yhteenveto lahjoihin liittyvistä muistioista on seuraava:

Hyvät muistot:

se lahja, jota oli hartaasti toivonut ja sai
lautapeli, koska sitä pelattiin yhdessä
kirja, jota sai lukea heti ahmien

Ikävät muistot:

jos ei saanut yhtään lahjaa (Joku kertoi tällaisesta joulusta, kun äiti oli sairaalassa.)
jos sai aivan vääränlaisen lahjan (Kun olisi toivonut autoa ja sai nuken. Tai sai nuken, vaikka oli 12-vuotias esiteini.)
pikkusiskon itku, kun sitä ahdisti lahjojen paljous.

Nämä mielessä aion tehdä lahjaostoksia tänä vuonna. Aloitan jouluun valmistautumisen muistuttamalla itseäni joka päivä, ettei kukaan kaipaa kotiinsa joulustressaantunutta marttyyriäitiä, vähiten lapseni. Teemme joulun yhdessä ja kukin perheenjäsen saa kertoa toiveitaan joulunvietosta. Hitaan vanhemmuuden joulukalenteri vinkkaa päivittäin miten tässä voisi onnistua.

Minna Jaakkola
suunnittelija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Millaisia kokemuksia Sinulla on joulusta? Käy jakamassa ajatuksesi HIDASTA ELÄMÄÄ -KESKUSTELUALUEELLA TÄÄLLÄ.

Tehokas tapa helpottaa stressiä on opetella hengittämään itsensä rennoksi

Olen ollut tosi jännittynyt. Heräilen yöllä siihen, että kehoni on jumissa ja hyvä kun saan happea. Aamulla pääni on vähän sekava, tarvitsen käynnistyäkseni venyttelyä tai hengittelyä ja energiani on matalalla.

Minulla on ulkoisesti näyttäen hyvä elämänvaihe menossa, koska saan tehdä sopivasti töitä, joita haluankin tehdä ja olen pääsemässä yli hankalasta suhteesta. Kehoni ei ole päässyt mukaan tähän hyvään vaiheeseen ja ilmentää vielä vanhoja tunnetilojani. Pystyn nyt näkemään, että vuosien aikana keräämäni jännitys liittyen töihini ja ihmissuhteisiini, on jättänyt jälkensä hermostooni ja hengitykseeni. Kun keho on jännittyneessä tilassa, se ylireagoi kaikkeen, ja panikointi ja itku on herkässä. Havahtuminen tuli vasta, kun olin niin huonovointinen ja sekava, että en enää pystynyt väittämään itselleni voivani hyvin.

Pohjimmiltaan on kysymys syvimpien turvallisuuden, luottamuksen ja nähdyksi tulemisen tunteiden puuttumisesta. Kuinka löysin turvallista tilaa itsestäni?

Kun keho on jumissa, paras tapa aloittaa on tylsältäkin kuulostava ikiaikainen hoitokeino, hengitykseen keskittyminen. Hengitystä pitää saada syvennettyä, vahvaksi ja eläväksi jännittyneiden keskivartalon lihasten muurin läpi.

Kun yritän rentoutua silmät kiinni ulos hengittäessä, tuntuu aivan kuin en sallisi itseni rentoutua, alavatsani ja niskani ovat aivan pinkeät. Olen päättänyt alitajuisesti pelätä rentoutumista ja pysyä tutummassa jännityksessä.

Olen myös ollut koukussa jännitystä ja innostusta tuottavaan jatkuvaan oravanpyörään, hengittänyt ahnaasti sisään, mutta unohtanut pikku hiljaa, miten päästää irti kaikesta ja rentoutua tyhjään tilaan. Nyt yritän opettaa kehoani uuteen olotilaan, josta käsin voin taas nauttia innostusta tuottavista asioistakin ylijännittymättä.

Keskityn kaikkeen, mikä rentouttaa, hengityshetkiin, kauratyynyihin ja piikkimattoon illalla, saunomiseen ja kuumiin teekupillisiin.

On myös pystyttävä elämään elämäänsä. Olen nyt vasta tajunnut, miten totta on, kun sanotaan, että masennuksesta ei pääse lepäämällä. On myös noustava sängystä, voimistuttava ja tehtävä asioita, vaikka ne ylläpitävät jännitystilaani. Samoissa tilanteissa, jotka ennen pitivät yllä jännitystilaani, yritän nyt pystyä mieleni ja hengitykseni avulla rentoutumaan, jotta hermostoni oppii uuden tavan reagoida ja olla.

Koko ajan on kyse turvan alkukantaisesta tunteesta, joka pitäisi pystyä tavoittamaan vastapainona sille, että ajoittain luonnostaan jännittyy, ja se on ok. Muuten yritämme koko ajan sinkoilla ja säntäillä jonnekin tavoittamatta sisäisen rauhan tunnetta. Kun tunnemme olevamme turvassa ja rakastettuja, voimme pudottautua vahvoina läsnäolon hetkeen ja päästää irti jännityksistä.

Koska meillä ei ole fysiologisia henkiinjäämishaasteita, turvallisuuden tunne syntyy pitkälti sosiaalisesti: nähdyksi tulemisen, hyväksynnän, myötätunnon ja rakkauden tunteiden kautta.

Minä olin huomaamattani kadottanut aitoa kontaktia ihmisiin ja hukannut kokonaan yhteyden turvalliseen ja luottavaiseen hengitystilaan, jossa kaikki kehoni lihakset rentoutuvat. Pelkäsin näyttää olevani minä ja millainen todella olen. Hengitin ja olin jatkuvasti pinnallisesti ja vuosien kuluessa se alkoi viedä kaikki voimani.

Nyt opettelen juurtumaan vahvasti ja turvallisesti kehooni, jotta voin ilmaista itseäni ilman jännitystä.

Silmistä näkee paljon. Ne ilmentävät sisäisiä tyhjyyden tai rakkauden tunteitamme, kun osaamme katsoa itseämme ja muita syvälle silmiin. Kun katson vanhoja valokuvia, näen pelkoa ja tyhjyyttä katseessani. Voin nähdä sen myös katsoessani itseäni peiliin. Kun itsestään on turvallinen olo, katse on myötätuntoinen. Silloin silmät ovat lempeät ja vastaanottavat myös toisille ihmisille.

Vapaudu uhrina olemisesta – 6 askelta

Uhrin rooliin ja identiteettiin ajautuminen on hyvin kuluttavaa itselle ja kanssaihmisille. Silti uhrius on hyvin ymmärrettävä prosessi, jos olemme elämässämme kokeneet vaikeita, haavoittavia ja jopa traumaattisia kokemuksia.

Joskus saatamme saada uhrin identiteetin ja siihen liittyvät uskomukset perintönä vanhemmiltamme tai muusta sosiaalisesta piiristämme, jopa yhteiskuntamme malleista. Silti jokainen voi alkaa ottaa vastuuta omasta uhrina olemisestaan ja siitä, millaisia vaikutuksia tämä malli luo itselle ja ympäristölle, jossa elää.

Kun uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen omavastuisuudessa, se vapauttaa vähitellen, askel askeleelta, elämään omannäköistä elämää. Tämä matka ei välttämättä ole helppo. Matkalla on tärkeää asennoitua niin, että joka päivä olen sillä hetkellä paras versio itsestäni ja juuri tällä tavalla keskeneräisenä kuin nyt olen.

1. Tiedosta enemmän ja uudella tavalla

Pysähdy joka päivä omien ajatusten, totuuksien, tunteiden ja käyttäytymismallien äärelle. Katsele ja tarkastele niitä ikäänkuin ulkopuolisena, neutraalista näkökulmasta – mitä huomaat? Tutustu rauhassa kärsimystarinaasi, kirjoita sitä auki. Mitä asioita pidät totuutena elämässäsi? Ovatko ne todella sitä? Mitä tunteita koet pintatunteina? Vihaa, ärtymystä, katkeruutta? Mitä tunteita koet pinnan alla; pelkoa, surua, häpeää? Miten tämä kaikki saa sinut toimimaan ja reagoimaan?

2. Selvitä itsellesi, mikä tarve uhrina olemisen alta näyttäytyy

Uhrius syntyy, kun koemme elämässämme tilanteita, joihin meillä ei ole ollut hallintaa, olemme jääneet tilanteissa voimattomiksi ja avuttomiksi. Jos tarpeitamme ei ole nähty lapsena, alamme luoda uskomuksia siitä, ettemme ole tuen tai avun arvoisia, olemme ”kynnysmattoja”, emme voi vaikuttaa elämäämme, vaikka haluaisimmekin. Nämä lapsuudessa syntyneet uskomukset hallitsevat elämäämme niin kauan, kunnes tiedostamme ne ja alamme tehdä sisäistä työtä vapautuaksemme niistä. Joskus voi tässä vaiheessa tarvita terapeuttista työskentelyä.

3. Ota vastuu omista ajatuksistasi, tunteistasi ja toiminnastasi

Erota ihan aluksi toisistaan syyllisyys/syyllistäminen ja vastuu. Nämä usein ymmärretään samaksi ilmiöksi. Jos et itse ota vastuuta toimistasi, silloin heijastat tämän oman varjosi muihin ihmisiin syyllistäen heitä. Tämä on mielestäni uhriuden käynnistävä mekanismi. Lapsi ei tietenkään voi ottaa vastuuta samalla tavalla kuin aikuinen, koska lapsena tarvitsemme vielä kovin paljon apua ja tukea omilta huoltajiltamme ja muilta aikuisilta. Mutta aikuisina viimeistään olemme vastuussa itsestämme ja omista valinnoistamme.

4. Määrittele itsesi uudelleen

Jos et olisi elämän uhri, kuka tai mikä olisit? Voisitko kutsua itseäsi vaikkapa selviytyjäksi? Jos emme tiedosta uhriuden olevan identiteetti eli sisäistämämme pysyvä tapa nähdä itsemme, on vaikea vapautua energiaa kuluttavasta tai jopa sairastuttavasta tavasta elää omaa elämäänsä. Rakenna elämääsi sellaisia uusia tilaisuuksia, joissa voit nähdä itsesi uudessa valossa. Aloita uusi harrastus, hanki lemmikkieläin, tutustu uusiin ihmisiin ja luovu myös sellaisista energiaa kuluttavista ihmissuhteista, jotka vahvistavat uhrin identiteettiäsi. Löydä luottamus itseesi. Olet tärkeä, olet arvokas kuten kaikki muutkin ihmiset.

5. Löydä itsestäsi armo, myötätunto ja rakkaus

Kun ymmärrät, että teet joka hetki parhaasi olemassa olevilla voimavaroillasi, voit olla itsellesi armollisempi ja myötätuntoisempi. Uhriudesta vapautuminen voi joskus tapahtua nopeastikin, mutta usein se on pitkä prosessi; kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Kun pystyt vähitellen antamaan itsellesi anteeksi, löydät rauhan sydämeesi. Voit myös miettiä, milloin voisi olla sopiva aika antaa anteeksi muille.

6. Vahvista kiitollisuutta, lempeyttä ja iloa elämässäsi

Nämä tunteet ja tunnetilat ovat valtavan tervehdyttäviä. Kun näet jokaisessa päivässä kiitollisuuden aiheita, kohtaat itsesi ja muut lempeydellä ja iloitset pienistäkin ohimenevistä hetkistä, vahvistat kehomielesi parantavia voimia. Aloita pienestä purosta ja anna sen vähitellen kasvaa isoksi joeksi. Löydä esimerkiksi jokin auttamisen kohde, jossa voit ilolla ja keveydellä olla muille avuksi. Ulkoiluta naapurin koiraa, auta naapurissa asuvaa vanhusta tai lapsiperhettä. Tue mielestäsi tärkeää avustuskohdetta sillä tavoin, mikä sopii sinulle. Saat vastalahjaksi hyvän olon ja kiitollisuuden siitä, että voit vaikuttaa.

Lue myös aiheeseen liittyvä artikkelini ”Kohtaa kärsimyksesi ja muotoile itsesi uudelleen”.

Artikkelikuva: Depositphotos

Jutta Larm (Gustafsberg): ”Rakkaus – siitä elämässä on kysymys!”

Jutta Larm (Gustafsberg) ja Juha Larm (Rouvinen) ovat ystävystyneet yhteisen rakkauden kohteen kautta: molemmat pitävät luontoa ja luontoyhteyttä yhtenä suurimmista asioista, jonka äärellä voi kohdata todellisen itsensä. He kokivat asian niin merkittäväksi, että alkoivat rakentaa yhdessä luonnonhelmaan hyvinvointi-resortti Kurua, joka rakentuu vuoden 2017 aikana Ylöjärvelle.

Jutan ja Juhan Löydä oma luontosi -yhteisblogia pääset seuraamaan Hidasta elämää -sivustolla: blogista voi lukea Jutan ja Juhan kokemuksia henkisestä hyvinvoinnista, luonnon vaikutuksesta hyvinvointiin ja asioista, jotka heitä ovat opettaneet elämänpoluilla.

Nyt Jutta ja Juha riisuvat tittelit ja median luomat roolit ja kertovat, mitä heille tulee seuraavista sanoista mieleen – koska kaiken takana on ihminen.

ONNELLISUUS

Jutta: ”Tärkein pyrkimykseni elämässä on olla onnellinen. Olen kompuroinut matkan varrella niin paljon, että tänään olen onnellinen hyvin pienistäkin asioista. En tarvitse kuin kauniin ajatuksen ja huomaan hymyileväni. Olen hyvin onnellinen juuri nyt!”

Juha: ”Yksi tärkeimmistä elämäntaidoista. Vaatii harjoittelua ja on aina lähtöisin itsestä. Onnettomia ovat vain ne ihmiset, jotka ulkoistavat oman onnellisuutensa.”

EGO

Jutta: ”Henkinen puoleni ja egoni toimivat sulassa sovussa. Myönnän saavani edelleenkin iloa pinnallisista asiosta. Tiedän kuitenkin, että voisin olla onnellinen ilman materiaa, joka on ympärilläni.”

Juha: ”Vie vapauden ja kyvyn olla hyvä. Vasta egosta vapautuminen tekee ihmisestä aidosti vahvan. ’Jätä egosi narikkaan’, toimii niin töissä, kotona kuin kuntosalillakin.”

RAKKAUS

Jutta: ”Rakkaus – siitähän tässä elämässä on kysymys! Olen onnellinen siitä, että olen ymmärtänyt, että rakkaus on niin paljon enemmän kuin perinteinen naisen ja miehen välinen rakkaus. Pyrin rakastamaan kaikkea, mitä ympärilläni on. Aina se ei onnistu, mutta oppimassahan täällä ollaan!”

Juha: ”Valinta. Lopulta kaikki kiteytyy valintaan pelon ja rakkauden välillä. Välillä tulee valittua väärin, mutta onneksi aina voi valita paremmin.”

KAUNEUS

Jutta: ”Vuosien varrella olen oppinut katsomaan pintaa syvemmälle. Jos saan elää vanhaksi tiedostan, että sixpäkki ja rypytön iho katoavat. Siksi ne eivät ole enää niin merkityksellisiä, joskin saan treenaamisesta nautintoa. Kaunein ihminen on se, joka loistaa sisäistä valoa.”

Juha: ”Kehen tekisit vaikutuksen maailmassa, jossa kaikki ovat sokeita? Täydellinen kauneus löytyy luonnosta.”

LUONTO

Jutta: ”Hain aikaisemmin luontokokemuksia maapallon toiselta puolen meren ja tropiikin keskeltä. Vasta viime kesä oivalsin, että Suomen luonto on uskomaton! Kokemus luonnossa oli niin vaikuttava, että haluan jakaa tämän onnen myös muiden ihmisten kanssa. Siksi hyvinvointikeskus Kuru tehdään!

Juha: ”Koti. Opettaja. Luonto antaa ihmiselle kaiken. Myös mahdollisuuden löytää itsensä.”

ELÄMÄN TARKOITUS

Jutta: ”Kuten buddhalaisuudessa sanotaan, elämän tarkoitus on pyrkiä onnellisuuteen ja välttää kärsimystä. Ymmärrän buddhalaisuuden enemmän filosofiana kuin uskontona. Teen niitä asioita joista pidän ja jotka koen merkitykselliseksi elämässäni. Silloin tunnen, että elämälläni on oikea suunta.”

Juha: ”Tehdä tästä maailmasta parempi paikka täältä poistuttaessa, kun tänne saavuttaessa.”

ILO

Jutta: ”Olen löytänyt ilon. Saatan kikattaa ääneen monta kertaa päivän aikana. Se tunne on ihan super-mahtava! Ilon aiheet vaihtelevat hyvän ystävän kertomasta pervosta jutusta vastaantulevan ventovieraan ihmisen hymyyn.”

Juha: ”Kyky olla onnellinen itsensä ja toisten puolesta. ’Ilo on aina minun puolellani’, kuuluu viisaan suusta.”

MENNEISYYS

Jutta: ”Menneisyyteni on rakentanut minusta juuri niin vahvan, herkän ja kiitollisen ihmisen kuin olen. Ilman rankkoja kokemuksiani en olisi tällainen. Menneisyyteen ei voi meistä kukaan vaikuttaa, joten siksi on parempi hyväksyä tapahtuneet ja elää niiden kanssa.”

Juha: ”Antaa mahdollisuuden oppimiseen. Menneisyys ja palaute ovat lahjoja, mutta vain toista voit pyytää. Kasvamista tapahtuu vasta kun osaa yhdistää molemmat.”

TULEVAISUUS

Jutta: ”Jos minulla olisi kristallipallo, en kurkistaisi siihen. On mahtavaa, että huomisesta ei vielä tiedä. Siksi elänkin täysillä tätä hetkeä. Hetkessä elämisestä puhutaan paljon, mutta harva on kuitenkaan oikeasti sisäistänyt, mitä se todellisuudessa tarkoittaa.”

Juha: ”Tulevaisuudessa asuu suurin voimavaroistamme – toivo. Se täyttää huomisen mahdollisuuksilla. Sitä voi elää todeksi teoilla ja valinnoilla tässä hetkessä.”

KIITOLLISUUS

Jutta: ”Tämä on tärkein hyveeni. Kiitän mielessäni lukemattomia kertoja päivässä asioita, joita tapahtuu. Sanon myös äänen sanan kiitos tosi usein. Kun menen nukkumaan teen usein kiitollisuusharjoituksen. Kiitän kymmenestä asiasta, jotka tuntuvat sillä hetkellä olevan mielen päällä.”

Juha: ”Yksi tehokkaimmista onnellisuuden työkaluista. Tunne, jonka saa kokea toista ihmistä, elämää ja jokaista hetkeä kohtaan.”

5 hyvää neuvoa, miten voit hiljentymällä parantaa elämäsi laatua

1. Kun kävelet, kävele. Kun istut, istu.

Mielessämme liikkuu noin 50 000 ajatusta joka päivä. Mietteemme viipyvät menneisyydessä tai oleskevat tulevaisuudessa. Ne tuppaavat välttelemään tätä hetkeä. Ja kuitenkin on olemassa vain tämä hetki. Kun se on mennyt, se ei enää palaa.

Hiljainen mieli oleskelee tässä hetkessä. Se on tukevasti kiinni juuri siinä mitä tällä hetkellä tapahtuu. Katso vaikka käsiäsi minuutin verran. Kääntele niitä ja tutki niitä. Mitä näet? Mitä ajattelit? Et varmaan mitään erikoista. Katsoit vain käsiäsi. Olit läsnä juuri tässä hetkessä.

Tässä se jutun ydin onkin. Se mindfulness. Tietoinen tässä hetkessä oleminen. Kun pidämme huomiomme juuri tässä hetkessä antaen kaikkien aistiemme herkistyä tuntemaan ja kokemaan sen, hiljennämme samalla mielemme.

Elämän sekunnit, minuutit, tunnit ja päivät tulevat eletyiksi eivätkä vaan ajatelluiksi.

2. Eroon ajatusapinoista

Aivot muistavat tutut ajatukset ja toiminnot. Siten pyörällä ajamistakaan ei tarvitse opetella joka kerta uudestaan. Aivoihin on ikäänkuin muodostunut oikopolku, jotta neuronien lähettämät impulssit pääsevät nopeinta tietä niitä yhdistävien synapsien läpi tuttua reittiä pitkin.

Jotta voimme alkaa muuttaa ajatuksia, meidän tulee muodostaa aivoihin uusia neuronien mentäviä reittejä. Päästäksemme eroon negatiivisista ajatusapinoista, meidän tulee ensin tulla tietoiseksi niistä ja sitten korvata ne uusilla, paremmilla ajatuksilla. Sanovat, että uuden oikopolun muodostuminen tapahtuisi jo muutamassa viikossa.

Onkin lohduttavaa tietää, että mielen voi aina ohjelmoida uudestaan muodostamaan uusia neuronien kulkemia polkuja. Että ihmisen aivot ovat sillälailla joustavat ja oppiminen on koko elämän kestävä juttu.

Hiljentyminen auttaa aivojen uudelleenohjelmoinnissa siinä, että se avaa mieleen tyhjää tilaa. Jos mielesi on täynnä ajatusten sekamelskaa, ei sinne juuri mahdu mitään uutta. Meditointia harrastava oppii tarkkailemaan ajatuksiaan ja muuttamaan niitä.

Minkälainen ajatusapina sinun päässäsi mellestää?

3. Relaa enemmän – ressaa vähemmän

Koemme stressiä, kun meistä tuntuu, että emme ehdi tehdä kaikkea sitä mitä meidän pitäisi tehdä. Kehomme ja mielemme ylikuormittuu. Mieli säntäilee sinne tänne ajatusten kanssa. Keskityskyky kärsii. Stressihormonit aktivoituvat. Keho reagoi jännityksillä ja muilla fyysisillä oireilla.

Mitä jos voisit keskittää ajatuksesi niin, että riippumatta siitä mitä elämässäsi tapahtuu, voisit aina palauttaa kehosi rauhalliseen olotilaan? Hiljentää mielesi keskittymään vain siihen mikä juuri sillä hetkellä on kaikista tärkeintä. Antamalla jännitysten ja tunteiden vapautua kehostasi ja vahvistaa kehosi immuniteettia.

Keskittymiskykysi parantuisi. Motivaatiosi nousisi. Enkä saisit myös enemmän aikaiseksi, kun et enää mielessäsi ryntäilisi sinne tänne kuin päätön kana? Tuntisit olosi vähemmän ahdistuneeksi?

Hiljentyminen oman kehon ääreen edesauttaa hyvinvoinnin löytymisessä. Se ei vain rentouta mieltä, vaan myös kehon. Elimistö alkaa korjata stressin aiheuttamia vaurioita kuluttavien stressihormonien jäljiltä. Unen laatu paranee. Hengitys syventyy ja rauhoittuu. Energiataso nousee. Mieli kohenee.

Elämään astuu mielen ja kehon tasapaino.

4. Tunne hyviä tunteita

Olet varmaan kuullut käsitteen sydänyhteys. Rakastava läsnäolo. Sen miten tärkeää on projisoida hyvää, rakastavaa energiaa ympärillemme, jos haluamme saada sen saman takaisin.

Tuttu juttu vetovoiman lain harrastajille. Koska ajatukset ja tunteet ovat energiaa ja kvanttifysiikan lakien mukaan energia vetää puoleensa samanlaista energiaa, sinäkin vedät puoleesi sitä mitä ajattelet ja tunnet.

Negatiivinen ajatusapina uuvuttaa mielen. Se saa mielen tuntemaan alakuloa ja yksinäisyyttä. Riittämättömyyttä ja pelkoa.

Kiitollinen, tässä hetkessä oleskeleva mieli luo rauhallisen, rakastavan ilmapiirin. Jo pienetkin ilonaiheet, kiitollisuuden tunteet hellivät sydänkeskusta. Avaavat mielen huomaamaan lisää kiitollisuuden aiheita. Ja niistä pienistä ilon hippusista kasvaa ajan myötä mielekäs elämä.

Ei enää mieletöntä mielen ylivaltaa, vaan tietoista ajatusten ja tunteiden ohjausta tästä hetkestä käsin.

Elämään rakkaudellista elämää omasta voimakeskuksesta, sydämestä käsin.

5. Mieli – ikuisen luovuuden lähde

Mielessä on mielettömästi potentiaalia. Mieli jakaantuu tietoiseen mieleen ja tiedostamattomaan mieleen.

Manfred Zimmerman (1989) tutki tietoista ja tiedostamatonta mieltä ja sai kokeissaan selville, että siinä missä tietoinen mieli voi käsitellä 45 bittiä informaatiota sekunnissa, tiedostamaton mieli pystyy käsittelemään 11,2 miljoonaa bittiä sekunnissa.

Mihin tiedostamaton mielemme oikein onkaan kykenevä ja miten paljon rajoitamme sitä tietoisen mielen ajatuksilla?

Tiedostamattomassa mielessä asuu intuitio. Se miten ideat ponnahtavat tietoisuuteen silloin, kun hiljentymällä raivaamme mieleemme tyhjää tilaa. Siivoamme pois ajatusapinoita.

Hiljentymällä avaat oven tiedostamattomaan mieleen – tuohon pohjattomaan mielen mahdollisuuteen ratkaista ongelmia, innovoida, luoda ja elää sielukkaampaa elämää.

Millainen on hyvä intuitio ja mistä sen tunnistaa?

Olen aina ollut onneton tekemään päätöksiä. Ihan pieniäkin. Mutta varsinkin suuria. Olen tarvinnut usein, hyvä on, lähes aina, päätöksentekohetkellä luottokonsulttieni apua. Joutunut pähkimään päätökset yhdessä.

Kun vietin aikaa Intiassa, minulle sanottiin moneen otteeseen, että kun saavutat tasapainoisen tilan, voit luottaa päätöksissäsi intuitioosi, sillä tasapainoisen ihmisen intuitio on harvoin väärässä.

Intuitio on enenevässä määrin esiin nouseva termi, vähän kuin narsismi tai erityisherkkyys. Ne kaikki ovat todellisia tunteita ja asioita, mutta tieteen näkökulmasta ehkä vähän vielä pehmeitä. Silti jokainen tuntee tuttavapiirissään jonkun narsistin, erityisherkän tai intuitiivisen päätöksentekijän.

Intuitio on yhteys johonkin toistaiseksi selittämättömään. Se on kuudes aisti, jota tiede ei ole tunnistanut, keksinyt mikroskooppia, jolla sen näkisi. Mutta mitä jos vaikka vaakaa ei olisi keksitty, tietäisimmekö, että paino on jotain, millä määritellä asioita? Jos meillä ei olisi lääketieteellisiä laitteita kuvaamaan ihmisen kehoa, kuvittelisimmeko edelleen, että olemme kiinteitä?

Intuitio on aavistus, itsesuojeluvaisto, jonka avulla päättää tehdä tai olla tekemättä jotain. Ja se tunne, kun jotain vain tietää, on todellinen. Intuitio on aisti, jonka avulla tietää jo elokuvan musiikista, että pian tapahtuu jotain pahaa. Sen avulla saattaa jättää joskus kohtalokkaitakin virheitä tekemättä. Sanoa ei kiitos suhteelle tai ystävyydelle, työtarjoukselle, eteen avautuvalle polulle, tietylle junalle.

Mutta intuitiota voi käyttää myös väärin. Monet oikeuttavat hankalan tai haastavan tilanteen ohittamisen vetoamalla intuitioon. Silloin saattaa olla kyse pelosta eikä intuitiosta. Ja silloin kannattaa yrittää karistaa ensin pelko mielestä pois. Tehdä päätös vasta sen jälkeen.

Mielen pelon ja intuition oppii erottamaan harjoituksen myötä, esimerkiksi meditaation avulla, jolloin kaksi ääntä alkaa vähitellen erottaa toisistaan. Kun saavuttaa tasapainoa ja oppii tunnistamaan kumpaa ”ääntä” kuunnella. Ja silloin intuitio muuttuu vähitellen pelkoa vahvemmaksi tunteeksi.

Mihin intuitio on minut sitten vienyt? Suuriin elämänmuutoksiin, sellaisiin, joita vastaan puhdas järki olisi saattanut protestoida. Irtisanoutumaan työstäni, lähtemään vuodeksi Aasiaan, jättämään kaiken, kieltäytymään hurjan hienosta työtarjouksesta. Ottamaan etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat saaneet päätökseni vaappumaan tai minut tuntemaan itseni huonoksi.

Intuitio voi yksinkertaisimmillaan olla hyvä ihmistuntemus, hyvä tilannetaju. Niin tai näin, kun olen saavuttanut viime vuosina vähitellen elämääni tasapainoa ja itsevarmuutta, olen tehnyt paljon intuitiivisia päätöksiä.

Intuitioni on ollut vahvimmillaan silloin, kun minulla on ollut jossain tilanteessa järjenvastaisesti huono olo. Työpaikassa, seurassa, parisuhteessa. Vaikka kaikki näennäisesti olisi ollut hyvin. Silloin olen kuunnellut sitä kuudetta aistia ja tehnyt päätökset sen perusteella. Harvoin on metsään mennyt. Olen tiennyt, että jostain syystä vain tiedän mitä tehdä, mutten osaa selittää miksi.

Yhdessä ja yksin – Yhteyden tuntemisen vahvistava ja inspiroiva voima

Heräsin yhtenä yönä parisen viikkoa sitten ’suden hetkellä’, hieman ennen klo 3. Mieleeni nousi idea, joka oli pakko heti kirjoittaa ylös. Vuorokauden kypsyttelyn jälkeen päätimme puolisoni kanssa edetä sanoista tekoihin.

Kutsuimme somessa kotiimme ”Kolmen tunnin kollektiivin”. Tapaamisen teemoina kutsussani oli kunnioitus, luottamus, hyväksyntä ja läsnäolo.

Tausta-ajatukseni oli se, että vain harvoin pystymme hiljentymään itselle merkityksellisen asian äärelle siten, että ympärillämme on samanaikaisesti muita keskittymässä omiin prosesseihinsa ja tilassa vallitsee hyväksyvä ja toisiaan kannatteleva ilmapiiri.

Ohjelmana oli:

hiljentyminen, rauhoittuminen ja rentoutuminen äänimaljojen avulla
lyhyt esittäytyminen toisillemme
itselle ajankohtaisen asian hiljainen prosessointi (kirjoittaen, mietiskellen, rentoutuen)
yhteinen tee- ja nyyttärieväshetki keskustellen
itsenäisen prosessoinnin jatkaminen
lopuksi tilaisuus halukkaille jakaa havaintojaan

Muutamassa tunnissa kiinnostuneita tuli runsaasti ja mukaan ilmoittautuneitakin kymmenkunta, jonka olimmekin ajatelleet maksimimääräksi.

Tilaisuus meni todella hyvin, vaikka paikalla oli useita toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä. Tapaamisessa toteutui mahdollisuus olla läsnä sekä itselleen ja omille ajatuksillen, että muille ympärillä. Hiljainen läsnäolo selvästi inspiroi ja auttoi löytämään kosketuksen omaan ytimeen ja omiin oivalluksiin. Keskusteluissa nousi esiin hyvin samanhenkisiä ajatuksia.

Yksinäisyys on ajassamme monille suuri ongelma. Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari kutsuu sitä kansantaudiksi.

”Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden puute on suomalaisten perusturvassa vakava vaje. Vaikka kuinka investoisimme kasvuun ja työllisyyteen, mutta tämä puoli jää hoitamatta, on se syvä ja krooninen kärsimyksen aiheuttaja”

Olisiko kuitenkin niin, että yksinäisyys on enemmän seuraus kuin syy? Aiemmat kokemukset luottamuksen pettämisestä, kiusatuksi tulemisesta tai piittaamattomuudesta johtavat luonnostaan varautuneisuuteen uusissa kohtaamisissa. Ulkoisesti tiiviissä ihmissuhteessakin voi tuntea olevansa yksinäinen, ellei koe tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi persoonana.

Luottamus täytyy aina ensin rakentaa ja ansaita. Joskus se syntyy nopeasti. Vaistot, intuitio ja elämänkokemus auttavat tunnistamaan, kuka on luotettava. Lasten ja lemmikkieläinten kanssa tämä on aivan ilmeistä. Kun on rauhallisesti läsnä, ottaa hienovaraisesti kontaktia ja antaa toiselle aikaa tehdä aloitteen, tutustuminen etenee omalla painollaan niin pitkälle, kuin sillä hetkellä on edellytyksiä.

Yksin kasvaneen puun oksat ovat vahvemmat ja tuuheammat kuin tiheikössä valosta kilpailevien. Vahvaa yhteyden tunnetta voi kokea etäälläkin olevaan henkilöön, kun hänen arvonsa, estetiikka, huumori tms. tuntuvat itselle mieleisiltä.

Jotain paradoksaalista on siinä, että kaupungeissa ja tiheään asutuilla alueilla on vieri vieressä yksinäisiä ihmisiä.

Olisiko meidän syytä satsata enemmän sosiaalisten taitojemme kehittämiseen jo varhaiskasvatuksessa ja läpi elämän? Voisimmeko useammin kokea olevamme yhteisvastuussa toistemme hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisemisestä?

Onneksi nykyään uusien koululuokkien syntyhetkiin kuuluu ryhmäyttäminen, erilaiset pelit ja leikit joilla helpotetaan tutustumista. Aina kun kahdelle ihmiselle löytyy yhteinen mielenkiinnon kohde, löytyy myös jutun juurta ja jaettavaa. Vahvoja sidosryhmiä syntyy niin urheilulajien, bändien, elämänkatsomusten kuin ammattialojenkin ympärille.

Luottamuksellisen kontaktin synnyttyä ihmiset kertovat mielellään itsestään ja itseään kiinnostavista asioista. Tarvitsee vain saada epävarmuuden jäähän railo ja luottamuksen siemen itämään. Tämä on helppo huomata kaupungilla koiraa ulkoiluttaessa. Koiran omistajalle on luontevaa hymyillä ja jutella, kertoilla vaikkapa omista lemmikeistä tai niiden kaipaamisesta. Saattaa olla, että kun omasta koirastamme aika jättää, kiertelen vielä pitkään koirapuistoissa rapsuttamassa muiden lemmikkejä tai tarjoudun naapureiden ja tuttavien koirien ulkoiluttajaksi.

Kontaktia etsivältä voisi kysyä J.F. Kennedyä mukaillen: ”Älä kysy kuka voisi kuunnella sinun tarinasi, vaan kenen tarinan sinä voisit kunnella?” Tasapainoisessa vuorovaikutuksessa sinullekin tulee tilaisuus kertoa omasi. Yksilönä – yhdessä.

Harjoitus:

ota mukava asento ja mikäli mahdollista, sulje hetkeksi pois kaikki ulkoiset häiriötekijät
hengitä muutaman kerran rauhallisesti ja syvään tiedostaen, että tätä samaa ilmaa hengittävät kaikki muutkin elolliset kanssakulkijat ympärillämme
palauta mieleesi yksitellen muutama ihminen, joiden kanssa olet kokenut molemminpuolista arvostusta ja yhteyttä
ota ajatuksissasi ja mielikuvissasi heihin yhteys. Tunnista miltä ja missä tuntuu kiitollisuus näistä hetkistä
mieti kuka saattaisi ilahtua yhteydenotostasi nyt?
ensimmäisen tilaisuuden tullen lähetä viesti tai soita hänelle, varaten aikaa myös kuunteluun

Tämä kirjoitus päättää osaltani kaksivuotisen periodin Hidasta elämää-sivuston kolumnistina. Vuoden vaihteen jälkeen me keskiviikkokolumnistit jatkamme blogisteina. Lämpimät kiitokset kaikille lukijoille, tukijoille ja kommentoineille. Antakaamme joululahjaksi toisillemme aikaa, läsnäoloa, yhdessä tekemistä ja yhteisyyden jakamista.

Mitä viisaus on – ja kuuluuko se ilman muuta vanhuuteen?

Tuijotan ikkunasta pihan vanhoja puita ja pensaita. Marraskuinen aamu on vaihtumassa päiväksi. Valo on harmaata, luonnon värit maanläheisiä kaikki. Sato on korjattu, lehdet pudonneet puista. Luonto rauhoittuu lepotaukoon odottaen lumipeitettä unensa suojaksi.

Mieli vaeltelee eletyssä elämässä, jota vertaan luonnon kiertokulkuun. Maahan pudonneet lehdet ravitsevat uutta kasvua luonnossa. Miten lienee ihmiselämän laita, ovatko elämänkokemukset ravinteita jälkipolville, vai ovatko ne opiksi vain itselleni? Mistä viisaat ihmiset on tehty? Mitä viisaus on? Kuuluuko se ilman muuta vanhuuteen?

Muistan ihanan mummon lapsuuskylästäni. Hän autteli kylän taloissa leikkaamalla matonkuteita, nostamalla perunaa tai vaikka pesemällä pyykkiä. Pyykinpesu tehtiin silloin useimmissa taloissa vielä käsin pyykkilaudalla hangaten. Elämäniloisena ja työteliäänä ihmisenä hän oli tervetullut joka kotiin. Mummo eleli vaatimattomasti pienessä yhden huoneen mökissään. Hänen rikkautensa oli valoisassa elämänasenteessa. Muutettuaan kirkonkylään vanhusten palvelutaloon, hän otti elämänsä ensimmäisen permanentin. se ympäröi hänen ystävällisiä kasvojaan valkoisena kiharapilvenä. Ihailin tuota persoonallista mummoa ja toivoin itsekin olevani vanhana hänen kaltaisensa. Luonnollisuudellaan ja valoisuudellaan hän taisi osoittaa polkua viisauteen.

Nyt näen peilissä omat hiukseni harmaantuneina. En väheksy harmautta, en edes hiuksissa. Syksynkin harmaus on monisävyistä eikä se ole ainoa väri luonnossa silloinkaan. Ikä haalistaa ihmisen ulkoiset värit, mutta sisäinen maailma voi olla kaunis kuin sateenkaari, kuten lapsuuskyläni mummolla. Olenko tullut hänen kaltaisekseen? No enpä ole tainnut tulla. Enkä taida tullakaan, ajattelen. Elämäni on erilaista jo siksikin, että elän eri aikakaudella. Tämän ajan ihmiselle on runsaasti tarjolla elämäntaidon oppaita, joista voin ammentaa apua. Mummelini ei osannut kunnolla edes lukeakaan. Hän oli luonnostaan valoisa ja iloinen, oletan hänen saaneen nuo taidot syntymälahjakseen.

”Kulje luottavaisena unelmiesi tietä. Kuuntele sydämesi ääntä”, sanoi H D Thoreau aikoinaan. Tuo ohje kuuluu mieleisimpiini, sen noudattaminen on kuitenkin toisinaan vähintään haasteellista, vaan enpä anna sen lannistaa. Viisautta odotellessa kiillotan tanssikengät ja silitän tanssihameen, lisään väriä poskiin ja silmiin ja kynsiin ja suuntaan kumppanin kanssa tanssipaikalle vähintään kerran viikossa. No, mites tää nyt onkaan? Tuo lapsuusajan mummeli saattaisi toimia samoin, jos eläisi nyt! Olisiko pala sateenkaarta sittenkin myös minussa?

Tarvitseeko toista aina ymmärtää täysin? – Tärkeintä on rinnalla kulkeminen

Rakkaudella on kuusi muotoa. Viidestä merkistä tunnistat, onko välillänne aitoa rakkautta. Seitsemän merkkiä siitä, että olet löytänyt elämäsi rakkauden. Kuusi tapaa tuntea rakkautta. Viisitoista merkkiä, että olet löytänyt elämäsi rakkauden. Viisi faktaa rakkaudesta. Rakkaus vaiheesta vaiheeseen…

Rakkaus. Mysteereistä mysteerein. Suurin kaikesta. Voiko sitä määritellä? Onko se muotoja, merkkejä, faktaa, vaiheita, tapoja tuntea? Onko se tunne? Onko se päätös ja lupaus? Tahtomista? Hyväksyvää vastavuoroisuutta, syvä yhteys, sielujen kumppanuus?

Voiko ja pitääkö rakkautta ylipäätään selittää? Jos antaisi sen vain olla? Jokaiselle niin kuin se on. Omalla tavallaan.

Ehkä ei pitäisi, mutta mistä sitten ammentaa aiheita ja aineksia vaikkapa lauluihin? Mistä kirjoittaa, mitä kuvailla ja selitellä, jos ei kahden ihmisen välistä rakkautta – kaikkien maailman laulunkirjoittajien inspiraation, luovuuden ja runsauden ikuista ja ehtymätöntä lähdettä? Kautta kaikkien aikain.

Parhaista parhain laulunaihe, joka koskettaa jokaista. Kaikki me haluamme rakastaa ja tulla rakastetuiksi.

Rakkaus kestää myös aikaa. Mutta tapa käsitellä rakkautta lauluissa muuttuu kaiken muun muuttuvan mukana.

Perinteisissä lauluissa rakkauden täyttymys on haave ja satumaa jossain aavan meren tuolla puolen. Siellä odottaa täydellinen onni, kunhan kohtalo rakastavaiset sinne kuljettaa. Siellä omistetaan toinen toisensa – aina ja ikuisesti. Parisuhteen odotukset ovat pilviäkin korkeammalla.

Kohtalo sattaa puuttua peliin ikävälläkin tavalla tuottaen suhteen toiselle tai jopa molemmille osapuolille ikuisen ja ylipääsemättömän pettymyksen ja suuren surun. Ihminen kuvataan kohtalon päätösvallan alaiseksi uhriksi niin onnessa, kuin onnettomuudessakin.

Nykylyriikoissa puhutaan kumppanuudesta jo huomattavasti realistisemmin. Parisuhde on kahden hengen tiimi, jossa huolen pitäminen sekä vastuu omasta ja yhteisestä onnesta on molemmilla. Jos tiimi ei toimi, siitä myös lähdetään omasta, toisen tai yhteisestä tahdosta, mutta ei kohtalon.

Toki kumppanuudelta odotetaan edelleen, jos ei nyt aivan satumaista ja taivaallista onnen täyttymystä, niin kuitenkin moninaisia asioita.

Kirjoitin muutama vuosi sitten tekstin naisen odotuksista, jonka erään radion musiikkitoimittaja hauskasti luonnehti naisen miehelleen laatimaksi toiveiden kauppalistaksi. Hänen mielestään jokaisen miehen olisi syytä paneutua huolella listan toiveisiin.

Vaikka laulu on kirjoitettu naiselta miehelle, saa näkökulmaa avartaa kenen tahansa keneen tahansa kumppaniin.

Kuten rakkauden, tulisi laulunkin selittää itse itsensä. Koska olen jo useastikin sortunut selittämään rakkautta lauluissa, niin sorruttakoon nyt sitten samalla selittämään itse rakkauden kauppalistalauluakin.

Jos olisin mun mies,
olisin valkoista tilkkutäkissä,
arvoituksia arkipäivässä,
vieras ja tuttu, yhtä samassa.

Ei toista ehkä aina tarvitse osata lukea, kuin avointa kirjaa. Hyvä ja luottamuksellinen parisuhde kestää mielestäni sen, että on myös asioita, joista ei jutella keskenään. Kumppanin yllätyksellisyys, se että hänestä löytää uusia puolia ja kerroksia ja että valkoinen täyttyy väreistä, on mielenkiintoista. Saattaisi olla jopa tylsää, jos tuntisi toisen liian hyvin.

Jos olisin mun mies,
osaisin kuunnella, olla vierellä,
mun mielensolmuja, ajatuksia,
en yrittäisi turhaan aukoa.

Toinen ihminen ei voi mielestäni myöskään aina ja kaikessa ymmärtää toista. Tarvitseekokaan? Tärkeämpää lienee läheisyys, lämpö, hyväksyminen ja välittäminen. Rinnalla kulkeminen.

Antaisin mun olla haavemaailmassa,
jalat maassa vakavassa, vailla valonheittäjää,
antaisin mun olla kotikissa verkkareissa,
kullan säihke sifongeissa,
ei mua pidä selittää, ei, ei, ei pidä selittää.

Toisen kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Joskus omiin maailmoihinsa sohvan nurkassa unohtuneena, joskus parrasvaloissa tähtien tähtenä säihkyen. Joskus kiukuttelevana äkäpussina, joskus maailman lempeimpänä ihanuutena. Ääriltä ja niiden väliltä. Pitäisi voida olla ihan vain IHMINEN.

Kumppania tulee perin helposti analysoitua ja seliteltyä. Varsinkin itseä ärsyttävien ominaisuuksien osalta. Selitykset suodattuvat kuitenkin analyytikon oman maailmankuvan ja sisäisen muuntajan läpi omanlaisikseen ja ovat usein kaukana todesta.

Jos ei rakkautta eikä laulua pidä selittää, niin ei toista ihmistäkään. Itsensä selittämisessäkin olisi jo tarpeeksi.

Jos olisin mun mies,
en söisi sanoja, pelkäis hävitä,
en mittais rakkautta, antais pisteitä,
antaisin virran juosta vapaana.

Olla oikeassa vai onnellinen? Voiko osuvampaa kysymystä olla? Vastauskin lienee yksiselitteisen kirkas. Miten se kirkkaus kuitenkin kovin usein unohtuu egon ehdottoman oikeassa olemisen tarpeen jalkoihin.

Rakkauden sanotaan olevan vastavuoroisuuttakin. Antamista ja saamista. Jos antamisia ja saamisia ryhdytään laskemaan, kirjaamaan, mittaamaan ja keskenään punnitsemaan, on kyse kuitenkin melkoisella varmuudella aivan jostain muusta, kuin rakkaudesta.

On kaipaus vapauden
summa suostumusten,
vaikeinta on olla vaikka onnellinen vaan.

Rakkaus ei ole omistusoikeus. Vapaata ja itsenäistä, itseään toteuttavaa kumppania ei voi hallita. Se saattaa pelottaa. Kovastikin. Vapaa kumppani on kuitenkin onnellisempi kumppani. Jokainen tarvitsee tilaa kasvaa ja muuttua. Voisinko toivoa kumppanilleni sitä, mitä hän itsekin toivoo itselleen?

En yhtään yritä väittää, etteikö parisuhteessa tarvittaisi myös kompromisseja – suostumuksia. Tarvitaan paljonkin. Mutta ei niin, että toista yrittää miellyttää kaikessa itsensä unohtaen. Ajattelen, että tässä pätee lentokoneen happinaamarin käyttöohje vapaasti muunneltuna: ”Rakasta ensin itseäsi, niin voit rakastaa toistakin. ”