Puolihuolimaton töksäytys voi satuttaa syvältä – Käytätkö sanojasi lannistamaan vai rohkaisemaan?

Kyllä elämä on joskus ihmeellinen. Olin eräänä aamuvarhaisena matkalla opetustöihini ja nuori tyttö avasi minulle ulko-oven. Vastasin ’kiitos’ ja koin jotain, mitä en koskaan sitä ennen. Tunsin, miten sanasta lähti liikkeelle jotain. Energiaksi sitä tässä kutsun, koska en paremmin osuvaa sanaa osaa ilmiölle nimetä. Kokemus oli hyvin voimallinen ja puhutteleva.

Minua on jo pitkään kiehtonut ajatus siitä, miten hiekanjyvän liikahtaessa Saharassa koko maailmankaikkeudessa liikahtaa jotain. Kun perhonen levittää siipensä, tapahtuu sama ilmiö. Sanoilla ja teoilla on ihan oikeasti vaikutusta siitä huolimatta, ovatko ne pieniksi tai isoiksi tulkittuja.

Ihminen voi toteuttaa elämäntehtäväänsä pienissä hetkissä. Tehtävän ei tarvitse olla julkinen tai yleisesti tunnustettu, se voi olla pienempää tai lähes näkymätöntä. Jäin tuon arkiaamun kokemuksen jälkeen tunnustelemaan, mitä kaikkea sanoillani ja teoillani laitan liikkeelle.

Mieti, millaista energiaa vaikkapa kirosanat laittavat eteenpäin. Tai varjo jonka langettaa toisen päälle. Mitä jos mikään täällä ei ole merkityksetöntä? Mitä jos viha ja katkeruus ihan oikeasti kulkeutuvat sen luokse, jota kohtaan tuollaisia tunteita tuntee?

Miten paljon sanoilla voikaan satuttaa. Minua puhuttelee kaikenlainen kritiikki, jota lausutaan siellä ja täällä aika vastuuttomasti. Sillä voi saada paljon pahaa aikaan; pahaa mieltä, pelkoa, itsetunnon laskua ja muuta murhemieltä ja vaikeaa olotilaa. Oma ”oikeutetun” kritiikin voi ehkä joskus jättää myös lausumatta ja korvata sen myötätuntoisella suhtautumisella. Ikäviä sanoja heitellään lähisuhteissa aika huolimattomasti. Ääliö- ja idioottikommentit kyllä iskeytyvät suoraan ytimeen.

Yksi sana voi olla kuin rukous. Maailman kauneimpia sanoja ovat mielestäni esimerkiksi rakkaus, kiitollisuus, kiitos, siunaus, rauha, hyvyys, anteeksianto ja ilo. Samoin kuin varjo myös rakkaus kulkeutuu kohteeseensa. Kun näet huonosti voivan ihmisen, kerjäläisen kadulla tai pillit päällä olevan ambulanssin, voitko mielessäsi lausua yhden siunaavan sanan? Tai antaa toiselle lahjan sanomalla jotain kaunista, vaikka vain sen yhden sanan?

Millä sanalla haluat tänään muuttaa maailmaa?

Sinä ihana ❤ Tasan 2 kuukautta jouluaattoon.  Saat ilmaisen toimituksen  (arvo 5,90€) verkkopuodin ostoksesta kun lisäät ostoskoriin  Lempeiden sanojen joulukalenterin . Etu aktivoituu koodilla JOULU24 ja on voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka.
Lempeiden sanojen joulukalenteri!
close-image
Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image