Levosta voimaa – olisiko aika luopua kiireen sankarimyytistä?

jukka_kolumni

Liityin Hidasta elämää kirjoittajiin tammikuussa 2013. Olin viettänyt muutaman vuoden hiljaiseloa omien ajatusteni kanssa ja tuntui olevan aika löytää samanmielistä juttuseuraa. Astuin uuteen virtaan tietämättä minne se vie.

Hidastamisen filosofia tuntui silloin itsestään selvästi todelta. En kuitenkaan kokenut itse olevani hidastamisen tarpeessa, sillä työni oli hyvin hallinnassa, eikä vapaa-aikanikaan ollut erityisen hektinen. Luulin tietäväni mistä on kyse, ja siksi jaoin varmalla otteella ajatuksiani ja vinkkejäni hyvään elämään.

Varmuus vieraan asian edessä on klassinen varoitusmerkki muutoksen tarpeesta.

Noin pari vuotta sen jälkeen vuotta sitten työni muuttui ja kiire asettui taloksi arkeeni. Pidenneet päivät ja kasvava riittämättömyyden tunne ovat opettaneet suhtautumaan nöyremmin kiireeseen. Ymmärrän kokemuksen kautta, miten alati vaihtelevassa arjessa hyvät valinnat ovat välillä niin vaikeita toteuttaa.

Joskus kasautuvat tilanteet lyövät periaatteiden ja paremman tiedon yli, ja huomaa tekevänsä huonoja valintoja ketjussa, etääntyen koko ajan haluamastaan elämäntavasta.

Ilmiö on yleinen ja selittää monia muuten käsittämättömän tuntuisia asioita. Fiksut ihmiset päästelevät  suustaan sammakoita ja käyttäytyvät hämmentävästi. Samaa näkee kaikilla elämänalueilla. Poliitikot, valmentajat,  jopa elämänhallinnan ammattilaiset käyttävät uhmaikäisten kieltä ja eleitä. Mikä näitä riivaa?

Joskus yksinkertaisin selitys voi olla se toimivin.

Uhmaikäinen voi olla väsynyt. Pohjattoman uupunut, mutta ei osaa tai ehdi levätä. Pitkittynyt kuormitus ja stressi muuttavat ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä. Päättäjät eivät ole poikkeus. Kun kaikki huomio kohdistuu omaan selviytymiseen, näkee vain kulloinkin käsillä olevan ”tulipalon”. Siinä sammutustöitä tehdessä stressaantunut mieli etsii jo uusia uhkakuvia, jotka nostavat stressitilaa entisestään. Maailma muuttuu tulipalojen loimussa valaistuksi Pelkokerroin -tositelevisioksi.

Tiedän nyt miltä pitkittynyt kuorma tuntuu, ja olen kiitollinen opista. Asian ymmärtäminen ei kuitenkaan vielä auta, vaan jotain olisi hyvä myös tehdä.

Kuormituksen vähentäminen tämän päivän työelämässä ei ole helppoa. Asian merkityksen tunnustaminen on kuitenkin tärkeää. ”Tunnustan olevani stressitilassa ja se syö paitsi terveyttäni, myös tuottavuuttani.” Tästä tulee sitten käynnistyä ensin omaa, sitten jaettua pohdintaa joita seuraa joukko pieniä ja harkittuja toimenpiteitä. Pelkkä kiireen julistaminen ei vielä riitä. Olen senkin käytännössä kokenut.

Pienet askeleet ovat joskus parhaita, koska niin on helpompaa siirtyä passiivisuudesta aktiiviseen vaikuttamiseen. Tämä vahvistaa omaa luottamusta muutoksen mahdollisuuteen, ja ilman toivoa paremmasta huomisesta ihminen taantuu ja passivoituu. Elämä jää pienemmäksi kuin olisi tarpeen.

Tämä pätee niin ihmiseen kuin kansaankin.

Kirjoitan tätä Suomi-neidon 99-vuotispäivänä. Olemme naapureidemme kanssa kohonneessa stressitilassa, joka näyttää juuri nyt painottuneen negatiiviseen ja siten erityisen kuluttavaan stressiin. Epävarmuus kasvaa ja se saa hakemaan tukea vanhasta, tutusta ja turvallisesta. Jotkut tarinat on kuitenkin hyvä päättää, koska ne eivät enää palvele meitä eivätkä rakenna maailmaa, jonka haluamme lapsillemme. Itsensä työllä uuvuttaminen on yksi tarina, jonka olisi jo aika mennä. Se on kansallinen sankaritarina selviytymisestä. Nyt olisi kuitenkin aika vaihtaa kertomusta.

Stressi ja väsymys laukaisevat selviytymismoodin, jossa ihminen keskittyy asiaan kerrallaan, ei näe koko kuvaa, eikä uskalla kokeilla ennen kokematonta. Siksi tarvitsemme uuden tarinan.

Levännyt ihminen on helpommin utelias, valmis jakamaan ja kokemaan uutta. Ottamaan riskejä ja lähtemään uusille vesille. Haasteet ja positiivinen stressi ovat edelleenkin tarpeen oppimiselle ja kehittymiselle, ne vain tuottavat parempaa tulosta kun uskallamme luottaa ja toivoa onnistumiseen.

Vasta silloin uskallamme muuttaa tarinaamme ja astua uteliaana uudelle polulle. Luopua siitä, mikä kuuluu vanhaan maailmaan ja löytää tilalle jotain uutta ja innostavaa. Pidetään huolta itsestämme ja maastamme. Levollisina.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: