Luota rohkeasti siihen, että elämä antaa sinulle sen mitä tarvitset. Kaikki tapahtuu aikanaan, kun olet sen valmis vastaanottamaan. Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
Rakkaus saapui – mutta mitä hitsiä sitten tapahtui?
Klassinen tilanne: rakastut huumaavasti, toinen on ihana, elämä on ihanaa, kroppa säkenöi ja olet omastakin mielestä melko jees. Yhtäkkiä nousee seinä vastaan. Tulee kriisi, et olekaan rakkaudestasi tai toisen tunteista niin varma.
Tai: olit mahtavalla kurssilla, terapiassa tai meditaatiossa. Elämässäsi tapahtui jokin mieletön läpimurto ja onnistuminen. Näit kaiken kirkkaasti, oivalsit olennaista, läikyit olemassaolon riemua. Mutta ennen kuin ehdit kissaa sanoa oletkin täynnä ahdistusta, pelkoja ja epäilyksiä – kaikki levollisuutesi on kadonnut taivaan tuuliin.
Mitä hitsiä tapahtui?
Rakkaus tapahtui.
Oivaltaessamme, eheytyessämme tai rakastuessamme saamme muistutuksen siitä, että pohjimmiltaan olemme itsekin rakkautta ja viisautta. Sydän avautuu kun joku näkee, kuulee, hyväksyy, pysähtyy tähän.
Voisi ajatella, että rakastuminen johtaa pelkkään ihanuuteen ja että eheytyessämme esteet lakoavat tieltämme. Mutta homma meneekin niin, että kun rakkaus/hyväksyminen/levollisuus meissä saa enemmän tilaa, joudumme kohtaamaan kaiken sen mikä meissä ei vielä ole tullut hyväksyvästi nähdyksi. Kun sydän laajenee, kasvaa turva kohdata sellaista kipeää minkä hyväksymiseen meillä ei aiemmin ollut voimavaroja. Varjoisa puolemme tulee valaistuksi. Samaan tapaan kuin loman alkaessa iskee flunssa, iskee myös rakkauslentsu. Sielun stressi laukeaa.
Mikään ei mennyt pieleen. Et käsittänyt väärin eikä oivallus ollut kuvitelmaa. Rakastettusi ei luultavasti ole yhtään vähempää ihana eikä sinussa ole mitään vikaa. Pelkosi, epäilyksesi ja ahdistuksesi ei kerro siitä, ettet sittenkään tajunnut mitään. Kun psyykesi saa viestin siitä, että jee, tääl on bileet, kaikki sellaisetkin puolet sinussa joita et välttämättä haluaisi rakkauden ja eheyden juhlaasi, ilmaantuvat paikalle. Ne täräyttävät oven selälleen ja saapastelevat sisään, mekastavat ja läikyttävät boolia sohvalle.
Mörkösi ovat vanhoja haavojasi, traumojasi, pelkojasi ja uskomuksiasi siitä, ettet riitä tai ole rakkauden arvoinen. Kun hyväksyminen sinussa lisääntyy, möröt ilmaantuvat varjoista tutkaillakseen rakkautesi ääriviivoja. On ratkaisevaa mitä teet, kun rakkauslentsu iskee sinussa tai ihmissuhteessasi. Haluaisit toki päästä takaisin huumaan, sinne ihanalle kurssille tai jonnekin, missä viimeksi tuntui hyvältä. Surettaa, että bileet tuntuvat olevan ohi ja olo on surkea. Monesti juuri tässä kohtaa luulemme, että on paras iskeä hanskat tiskiin. Ei tästä tullutkaan mitään.
Olet olennaisen äärellä.
Parisuhteen (ensimmäiset) kriisit ovat hyvä merkki: olette luoneet yhdessä niin paljon luottamusta, että on turvaa koetella, saako todella tulla nähdyksi haavoineen ja kipuineen. Kannatteleeko rakkaus piilotettuja arvottomuuden, häpeän, ahdistuksen ja pelon tunteita? Saako avautua ja kasvaa syvempään rakkauteen? Näin tapahtuu omassa sisäisyydessäsi: mitä enemmän sallit itsellesi hyvää, sitä voimallisemmin kaikki vanhat selviytymismekanismit ja pelot aktivoituvat. Ne haluavat tulla nähdyiksi ja vapautua. Pointti on se, että itsensä hyväksyvän ei tarvitse koko ajan olla onnen huumassa, niin kuin ei parisuhteenkaan. Jo se, että havaitset mörköjen saapuneen bileisiin on iso juttu. Sinulla on mahdollisuus integroida aiemmin kohtaamattomia puoliasi ja kasvaa kohti uusia unelmia ja seikkailuja. Moni paahtaa koko elämänsä läpi niin, että möröt huhuilevat nurkissa ja ohjaavat valintoja ja suhdetta itseen eikä ihminen edes tiedä, että näin tapahtuu.
Kannattaa jatkaa bileitä. Voit ottaa kohteliaisuutena, että huudin pahimmat räyhärit haluavat juuri sinun kesteihisi tai että rakastettusi kanssa uskallatte keikuttaa venettänne. Rakastamisessa olennainen (ja ikuinen) vaihe on siirtyä lähemmäs silloin kun tekisi mieli vetäytyä kauemmas. Myötätunnolla, uteliaasti, mörköjä vähän kyseenalaistaen. Keitäs te olette miehiänne ja naisianne? Usein pelokkaan, ahdistuneen, vihaisen tai masentuneen kuoren alla on pieni lapsi, unohtunut osa sinua tai rakastettuasi. Se haluaa istua sohvalla ja kertoa stoorinsa ilman, että joku jatkuvasti hyssyttelee ja arvostelee.
Kun pyydät kuokkavieraitasi – omia tai toisen – kertomaan tarinaansa, ne valpastuvat. Täh? Kuunteleeks toi oikeesti? Aluksi niiden tykitys voi olla melko vuolasta ja dramaattista, mutta mikä estää sinua silloin vetämästä villasukkia jalkaan ja tekemästä olosi niin hyväksi kuin mahdollista? Saat voida levollisesti vaikka sisälläsi tai toisen ihmisen kanssa olisikin hässäkkää. Ne osat sinussa jotka ovat häilyneet varjoissa pääsevät ystävällisen huomiosi valoon. Bileisiin tunkeutujien aie ei ole pilata elämääsi. Niiden toive on saada mukiinsa rakkauden boolia ja kuulua jengiin. Kun avaat hyväksyvän ovesi möröille, avaudut myös mahtavimmille potentiaaleillesi.
Kuva: unsplash.com/simone dalmeri
4 asiaa, jotka olen oppinut haastavista ihmissuhteista
Herkkä ja överiempaattinen aistii voimakkaasti toisten tunteita ja tarpeita ja ottaa ne omalle vastuulleen. Kun tällainen henkilö tuntee voimakasta vetoa ihmiseen, jonka kanssa suhteen saaminen toimimaan on haastavaa tai mahdotonta, hän vetää toisen olotilojen ja mielenliikeiden tulkitsemisen totaalisesti yli.
Tätä tapahtuu erityisesti suhteissa, joissa toinen osapuoli on emotionaalisesti ailahteleva ja saavuttamattomissa. Näissä suhteissa on käynnissä jatkuva kissa-hiiri -leikki, jossa herkkä ja empaattinen käyttää energiansa toisen lukemiseen ja omien tunteidensa, tarpeidensa ja toimintansa sopeuttamiseen niin, että saisi puristettua toisesta irti edes pienen hetken läheisyyttä ja avautumista. Vaikka överiempaattisen vointi huononee ja voimat ehtyvät, hänen tuntemansa energeettinen yhteys voi olla niin vahva, että hän saattaa vetää itsensä kerta toisensa jälkeen loppuun epätoivoisen suhteen vuoristoradassa.
Mikäli olet kokenut tällaisen syvän, jopa pakottavan voimakkaan yhteyden jonkun kanssa, siihen on voinut liittyä myös selittämätön tunnistamisen kokemus. Ikäänkuin hän olisi kadoksissa ollut puolikkaasi, jotka on viimein saapunut täydentämään sinut. Kohtaamisenne on ollut intensiivinen. Olette saattaneet sukeltaa joksikin aikaa euforiseen kuplaan, jossa ylitsevuotava rakkauden energia on lävistänyt teidät. Kaikki on ollut mahdollista.
Kunnes yhtäkkiä, ilman sen kummempaa varoitusta, olette tömähtäneet takaisin maan pinnalle ja pelkonne ja ahdistuksenne ovat ryöpsähtäneet yli äyräiden. Kupla on poksahtanut ja olette molemmat taantuneet käytöksessänne teini-ikäisen tai jopa pienen lapsen tasolle ja ihmetelleet, mitä nyt tapahtuu.
Olen kokenut tämmöisen voimakkaan yhteyden useaan kertaan. Jokainen niistä on nostanut pintaan uuden kerroksen omia pelkojani ja rajoitteitani, jotka liittyvät lapsuudesta asti kantamiini uskomuksiin siitä, että olen riittämätön rakkauteen.
Samalla tavalla, kun nämä “puolikkaani” ovat täydentäneet minua myönteisissä ominaisuuksissani, myös pelkomme ja rajoitteemme ovat olleet lähes täydellisesti toisiaan täydentäviä. Olemme molemmat pohjimmiltanne pelänneet olevamme kelpaamattomia rakastettaviksi ja tulevamme toistemme hylkäämäksi, mutta ilmentäneet näitä pelkoja juuri päinvastaisilla tavoilla, kuin kolikon kaksi puolta.
Aistin todella herkästi muiden tunteita, tarpeita ja olotiloja ja olen kokenut, että minun on täytettävä ne oman itseni, hyvinvointini ja ilmaisun vapauteni kustannuksella, että olisin kelvollinen rakkauteen. Siksi olen vetänyt puoleeni suhteita, joiden toinen osapuoli on ollut emotionaalisesti etäinen, keskittynyt itseensä, tarvinnut jatkuvaa ihailua ja odottanut minun ottavan vastuun hänen tarpeidensa tyydyttämisestä.
Näissä suhteissa olen “saanut” vetää oman rajoittavan selviytymiskeinoni – eli överiempatian, ylivastuullisuuden ja itseni syyttämisen toisen tunteista ja tarpeista – äärimmilleen. Olen keskittynyt täysillä toisen olotilojen, hänen tekemistensä ja tekemättä jättämistensä ja tunteidensa tulkitsemiseen. Olen kieriskellyt jatkuvassa syyllisyydessä ja kokenut repivää ristiriitaa siitä, että en ole pystynyt sopeuttamaan omaa sisäistä tilaani, reaktioitani ja toimintaani semmoiseksi, että olisin onnistunut toisen tunnelukkojen avaamisessa.
Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin hänet vuorostaan osoittamaan edes hetken kiinnostusta siihen, miltä minusta tuntuu ja avautumaan kanssani rakkaudelle ja yhteydelle. Olen sivuuttanut omat visioni, toiveeni, tunteeni ja tarpeeni. En ole osannut huolehtia itsestäni enkä vetää rajoja sille, miten paljon energiaa kannattaa keskittää toiseen ja miten paljon itseeni. En ole tullut nähdyksi aitona itsenäni, koska olen lamaannuttanut itseni suojakuoren taakse, jossa olen toivonut toisen viimein avautuvan ja tulevan lähemmäksi. Olen alentanut itseni arvottomuuden kuopan pohjalle ja turhaan odottanut toisen nostavan minut sieltä ylös.
Haastavat suhteet räjäyttävät rajoittavat uskomuksemme
Haastavat ihmissuhteemme ovat lähes poikkeuksetta kopioita siitä lapsuuden kiintymyssuhteestamme, joka on saanut meidät tuntemaan eniten arvottomuutta, hylätyksi tulemista ja kelpaamattomuutta. Jos mietit vaikeimpia suhteitasi, todennäköisesti löydät niistä yhtymäkohtia suhteestasi siihen vanhempaan tai huoltajaan, jonka rakkautta olisit halunnut kaikista eniten, mutta jota ilman koit jääneesi.
Elämä tarjoilee meille uusintakierroksia aikuisina tästä haastavasta huoltajasuhteesta, jotta heräisimme tiedostamaan ja purkamaan ne uskomukset, jotka olemme omasta arvottomuudestamme sen pohjalta muodostaneet. Suhteiden tarkoituksena on saada meidät kyseenalaistamaan se, mitä lapsuuden kokemustemme takia olemme erehtyneet pitämään rakkautena ja huomaamaan, että sen ei tarvitse mennä näin loppuelämäämme. Toki tämän näkökulman ottaminen ei tuskaisen tilanteen ollessa päällä ole helppoa. Voi ottaa aikansa, ennen kuin tapahtumat voi nähdä laajemmasta kulmasta, mutta mahdollista se on.
Se, että olen päästänyt vaiheittain irti näistä rajoittavista uskomuksista, jotka ovat pitäneet minua jumissa arvottomuuden tunteen ja haastavien suhteiden kierteessä, on auttanut minua eteenpäin:
1. Toisen kasvu on minun vastuullani
Herkkinä ihmisinä aistimme suhteessa voimakkaasti myös toisen osapuolen tuskan ja hänen sisäisen ristiriitansa sen välillä, missä hän on ja mihin hän haluaisi pystyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen kokemansa tunteet ja se, murtautuuko hän ulos vanhoista kaavoistaan olisi meidän vastuullamme. Ei edes silloin, vaikka hän sanoisi meille näin.
Mitä enemmän yritämme saada toista ihmistä tajuamaan ongelmansa ja ratkaista niitä hänen puolestaan, sitä nopeammin hän yleensä vetäytyy haarniskaansa suojelemaan itseään. Itselleni on ollut todella vaikeaa luopua siitä ajatuksesta, että minä tiedän paremmin, mitä toisen kuuluu ymmärtää. Olen myös tuntenut katkeruutta, kun hän on repivän suhteemme päätyttyä näyttänyt jatkavan elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jokaisen tie on kuitenkin omanlaisensa eikä minun matkani itseeni näytä samalta kuin kaikkien muiden. Kun olen alkanut luottaa tähän, olen kokenut suurta helpotusta ja energiani on vapautunut muuhun käyttöön.
Jos kannat liikaa vastuuta siitä, miltä toisesta tuntuu ja oppiiko hän läksynsä, kohdistat tunneherkkyytesi ja huomiosi helposti kokonaan pois itsestäsi. Silloin sinulla enää riitä energiaa siihen, mikä oikeasti on sinun vastuullasi: sen salliminen, mikä sinussa itsessä haluaa tämän haastavan suhteen kautta tulla nähdyksi, koetuksi, hyväksytyksi ja irtipäästettäväksi.
2. Tarvitsen toista jatkuvasti tullakseni kokonaiseksi
Joskus voimakas yhteys kahden ihmisen välillä kehittyy tietoiseksi suhteeksi, jossa molemmat osapuolet saavat kasvaa ja laajentua turvallisessa ilmapiirissä. Tällaisessa suhteessa pelot käsitellään avoimesti yhdessä. Molemmilla on tilaa tuoda itsessään nousevia asioita pöytään, myös toisen nähtäväksi. Tämä onnistuu, kun kumpikin on valmis tutkimaan, mistä lapsuuden kokemuksista ja niihin pohjautuvista uskomuksista suuret tunneryöpyt ja niiden takana olevat pelot juontavat juurensa.
Toisinaan taas käy niin, että vaikka sinä haluaisit tehdä sisäistä työtä yhdessä, toinen ei ole siihen valmis. Persoonan rakenteet voivat olla niin tiukassa ja tunne-elämä niin lukossa, että ihminen ei pysty sukeltamaan niihin, ainakaan sillä kertaa ja niissä olosuhteissa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi pysähtyä omalla polullasi ja jättää käyttämättä suhteen tarjoama kypsymisen mahdollisuus. Toinen ihminen voi toimia katalyyttinä sille, että rakkaus alkaa ottaa meissä lisää tilaa. Koska loppupeleissä voimme kuitenkin ottaa vastuun vain omasta elämästämme, emme tarvitse toisen jatkuvaa läsnäoloa tutustuaksemme itseemme syvemmin. Herkälle ja överiempaattiselle siitä voi olla jopa paikoin haittaa, koska huomio lipsuu niin helposti toiseen.
Ja jos pelkäät, että kasvusi jää kesken, mikäli et enää ole tekemisissä juuri tämän tunteita nostattavan ihmisen kanssa, niin turhaan. Voin kokemuksesta kertoa, että jos olet todella halukas tutkimaan itseäsi ja rakastamaan kaikkea, mitä sisältäsi löydät, elämä antaa sinulle tätä tarkoitusta varten ihan niin monta vaikeaa ihmissuhdetta kuin siihen tarvitset. Kunnes olet tilassa, jossa tunnet arvosi ja rakkauden niin syvästi itsessäsi, et enää tarvitse mahdottomia suhteita muistuttamaan sinua niistä.
3. Minun on annettava anteeksi ja unohdettava minua kohtaan tehdyt vääryydet
Anteeksiantamisen tärkeydestä puhutaan paljon. Joskus tuntuu, että anteeksiantoon pitäisi päästä jotenkin yli-inhimillisen nopeasti. Varsinkin, jos haluaa olla “hyvä” ja “henkinen”. Kuitenkin, jos yritämme anteeksiantoon oikopolun kautta, sivuutamme kaiken sen vihan, raivon, surun ja muut tärkeät tunteet, jotka olemme lapsesta asti itsessämme tukahduttaneet ja jotka nimenomaan haluavat nyt tulla meissä nähdyksi, koetuksi ja ymmärretyksi.
Kun ihminen, jonka odotin kohtelevan minua ehdottoman rakastavasti ja hyväksyvästi, onkin hylännyt ja torjunut minut, olen päässyt itsessäni käsiksi tuskaan, raivoon ja pelkoon kaikista alkukantaisimmalla tasolla. Kohtaamalla nämä tunteet olen nähnyt itseni tavoilla, jotka ovat kaukana mairittelevista, mutta yhtä lailla osa minua ja kokemustani tässä ihmiskehossa ja -elämässä.
Vaikka olen luullut hetkittäin kuolevani kipuun, olisin jättänyt ottamatta vastaan suurimman lahjan, mikä haastavilla suhteilla on ollut minulle tarjota, jos olisin vain sivuuttanut tunteeni. Suostumalla elämään niiden läpi olen nähnyt, miten ne ovat pikkuhiljaa höllentäneet kuristavaa otettaan. Ilman näitä kokemuksia en tuntisi itseäni läheskään niin syvästi. Silloin en voisi myöskään opetella hyväksymään, rakastamaan ja muuntamaan itsessäni kaikkea sitä, mitä olen lapsuudesta asti mukanani kantanut.
Oma kokemukseni on, että anteeksiantaminen tapahtuu ajallaan oman kypsymisemme kautta. Se saapuu, kun näemme sekä oman että toisen ihmisen satuttavan käytöksen vain hänen oman tuskansa ilmaisuna ja sisäisen lapsensa raastavana yrityksenä tulla rakastetuksi.
En myöskään allekirjoita sitä, että vaikeat kokemukset pitäisi automaattisesti unohtaa. Voi olla erittäin hyvä seuraavan voimakkaan yhteyden osuessa kohdalle muistaa, että ai niin, nämä tämmöiset tuntemukset eivät välttämättä johda tasapainoiseen ja tietoiseen suhteeseen. Muistijälki auttaa kuulostelemaan tilannetta rauhassa ja vetämään tarpeellisia rajoja aikaisempaa selkeämmin, kun uusi ihminen astuu elämään.
4. Minun on pienennettävä itseni, jotta minua voi rakastaa
Ihmisenä olemiseen kuuluu kaipuu yhteyteen, rakkauteen ja ykseyteen. Herkät ihmiset, jotka tuntevat omat sisäiset liikkeensä voimakkaasti, kokevat myös tämän kaipuun erityisen vahvasti.
Nyt ymmärrän paremmin, että syvältä sisältämme kumpuava kaipuu on henkemme, aidoimman ytimemme kutsu meille jokaiselle tulla kosketuksiin ja vahvempaan yhteyteen itsemme kanssa. Aikaisemmin – sen sijaan, että olisin tulkinnut kaipuun kehoituksena tuntea itseäni paremmin – olen sekoittanut sen uskomukseen, että on jonkun toisen ihmisen osa antaa minulle ne turvan, rakkauden ja onnen kokemukset, jotka viimein täyttävät minut. Jotta olisin saanut toisen tekemään niin, yritin pienentää itseäni semmoiseksi ihmiseksi, jonka kuvittelin toisen haluavan minun olevan, jotta hän voisi minua rakastaa.
Vaikeiden ihmissuhteiden kautta elämä pyytää meitä päästämään irti ajatuksesta, että rakkauden kokeminen on kokonaan muista riippuvaista ja että meidän täytyy tehdä itsestämme ensijaisesti muita miellyttävä, jotta saisimme rakkautta. Koemme torjuntaa ja hylätyksi tulemista, jotta heräisimme ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistamme ja onnestamme emmekä jättäisi sitä toisten käsiin. Ja jotta tutkisimme, mitä me todella haluamme elämässämme tehdä ja kokea, riippumatta ympäristön odotuksista. Näin annamme itsellemme luvan tulla yhä enemmän aidoksi, isoksi, omaksi itseksemme.
Haastavat suhteet kuorivat meistä pois kaikki turhat kerrokset, jotka pimentävät sitä valoa, jota pohjimmiltamme olemme ja joka haluaa kauttamme tähän maailmaan itseään ilmaista. Jossain vaiheessa olemme enää vain kiitollisia siitä, että saimme elää ja kokea nämä suhteet, jotka antoivat meille sen itsemme, jonka olemme sydämemme sopukoissa aina tienneet olevan arvokas, rakastettava ja vapaa. Silloin voimme kokea suhteen myös toiseen ilman, että kummankaan tarvitsee pienentää itseään millään tavalla.
Joulun taika koskettaa hiljaa
Sukellan kauneimpien joululaulujen mukana kuin taikamaailmaan. Laulujen sanat ja sävelet tuovat esiin jotain sellaista, mitä ei vuoden 51 muuna viikkona tunnu olevan olemassakaan. Laulujen avaruudessa tuikkivat öiset tähdet ja hiljaisuus laskeutuu kaiken ylle. Entä jos aina olisi näin?
Mietin tätä kirjoitusta varten noin viidentoista tutun joululaulun sanoja – mitä ne minussa herättävät ja minkälaisesta maailmasta kertovat. Ainakin ne kertovat sielunmaisemasta, joka tuntuu erilaiselta kuin lööppien, lehtien ja yleisten keskusteluiden luoma kuva elämästä.
Joululauluissa kuulen kaiun menneestä: kansallissäveltäjän, -kirjailijan, esivanhemman tai tuntemattoman lauluntekijän hengen, jota inspiraatio on liikuttanut. Saatat lukiessasi tunnistaa kappaleista yksittäisiä sanoja tai ajatuskulkuja.
Jouluna…
Kaipaus ja odotus saavat kiinni täyttymyksen helmasta. Ilo valtaa pirtit ja sydämet. Arkiset huolet jäävät sivuun, ja työ on saatettu päätökseen. Mieli on kirkas, kuin uudesti syntyneen. Sisimmän jää sulaa ja lasten ilo on ylitsevuotavaa. Silmät tuikkivat kirkkaina ja hehkuvat riemusta. Ilo on yhteistä ja ystäviä on. Onnela on tässä, ei kaukomailla.
Pohjolan luonto on kaunis ja koskematon, se nukkuu nyt jään ja lumen alla, mutta vielä koittaa kesä. Taivaltaminen maan päällä on joskus raskasta, mutta emme mieti sitä nyt. Joulu on viattomuuden, sanattomuuden ja autuuden aikaa. Kuin kävelisi enkelten mailla tai rakkauden tähtitarhassa.
Sisäinen rauha peittoaa ulkoisen vallanhalun, ja valo loistaa maailman pimeyteen. Tavoitamme ikuisuutta, ehkä taivaita. Anteeksianto koputtaa sydämen oveen.
Lahjat ovat runsaita. Kaikki on hyvin maan päällä ja ihmisten kesken hyvä tahto. Häkin ovet ovat hetken auki. Ei ole huolta, ei murhetta. Kaiken ylle loistaa joulutähden ihmeellinen hohde.
Joulu on monelle myös raskasta aikaa. Kontrastit lisääntyvät. Joillekin syttyvät kauniit kynttilät, toisia eivät varjot jätä rauhaan. Väsymys ja kiukku nousevat pintaan, eikä tämäkään joulu ollut sellainen kuin se voisi olla. Yhdellä on yhä kiire kintereillään. Toinen on ilman seuraa, kolmas ilman jouluruokaa. Neljännen koti on rikki, tai sydän. Tuntuu, ettei ole mistä antaa tai saada. Jos on jouluna ilman, on enemmän kuin ilman. Siltikin – mitä useampi pysähtyy ja havahtuu, sitä lähemmäs taivas voi tulla. Jouluna, tai koskaan.
Jouluyönä kaikki pysähtyy
Jouluyön hiljaisuudessa sydän saa levätä. Mieli puhdistuu ja sielu liikahtaa. Joulun sadussa on taikaa. Emmekö jatkaisi tätä kaikkea vielä hetken aikaa?
Lumihiutaleet leijailevat taivaalta hiljaa. Ne syntyvät, satavat ja muuttuvat, jokainen yhtä ainutlaatuisena ja ennennäkemättömänä kuin toinenkin. Kodeissa ympäri maailman vanhemmat hoitavat vastasyntyneitään, maailman uutta mahdollisuutta.
Tyyni yö. Lumihuntu. Syvä rauha. Kiitollisuus.
Kaikkeus on tässä.
Kaunista joulua ja toivorikasta uutta vuotta meille kaikille!
Valokuvat: Lari Laasjärvi Photography, laasjarvi.lari(at)gmail.com
Onko intuitio aina oikeassa?
Intuitio ja sen äänen kuuleminen voi olla alkuun varsin haastavaa. Mielessä kun pyörii ajatus jos toinenkin ja jostain kummasta pitäisi tunnistaa, että mikä kaiken sen sekamelskan keskellä on intuition ääni.
Jos intuition onnistuu tunnistamaan, saattaa vielä pohdituttaa se, onko intuitio aina oikeassa. Tämä intuition oikeellisuus onkin yksi asia, jota minulta kysytään hyvin usein ja ajattelin nyt tarjota sinulle muutaman ajatuksen avaamaan asiaa.
Vastaus tähän on kyllä ja ei.
Luit aivan oikein. Kyllä ja ei.
Puhuttaessa intuitiosta puhtaimmillaan, olen huomannut sen olevan aina oikeassa. Se auttaa minut vaivattomasti ja nopeasti sellaisten asioiden äärelle, jotka sielussani tunnistan minulle oikeiksi. Kun heittäydyn sen johdatukseen, tulee mahdottomasta mahdollista ja uskomattomia ”sattumia” sekä taianomaista synkroniaa alkaa ilmaantua elämässäni. Ilo ja riemu lisääntyvät.
Aina intuitio ei kuitenkaan ole johdattanut minua paikkaan, johon egoni olisi kovasti halunnut mennä, siinä ajassa kuin egoni olisi halunnut sinne päästä. Minulta on jopa saattanut täysin sulkeutua ovia asioiden suhteen, joita olisin todella kovasti halunnut. Joita luulin kovasti haluavani. Joita egoni halusi.
Saara Aalto ja hänen matkansa laulajana on tästä myös loistava esimerkki. Saaran omien sanojen mukaan hän on aina kokenut, että hänen polkuunsa kuuluu kansainvälisen laulajan ura.
Hän on kaikin mahdollisin tavoin kuitenkin yrittänyt tehdä läpimurtoa Suomessa, siinä onnistumatta. Ovi toisensa perään on sulkeutunut, eikä hän ole saanut sitä mitä luuli haluavansa. Mutta nyt kun hänen matkaansa katselee, näyttää siltä kuin häntä olisi johdateltu mitä parhaalla mahdollisella tavalla suuren kansainvälisen yleisön tietoisuuteen.
Niinä hetkinä, kun emme saa sitä, mitä egomme kovasti haluaisi, siinä ajassa kuin haluaisimme, alamme helposti epäillä koko intuitiomme ohjausta ja menettää luottamusta siihen, että olemme oikealla polulla.
Tällöin voi tuntua siltä, että intuitio ei todellakaan ole aina oikeassa.
Aivan kuten saatamme luulla omia egon toiveitamme intuition viesteiksi, niin saatamme myös erehtyä luulemaan suuria tunnekokemuksia intuition ohjaukseksi. Tässä piilee salaisuus siihen, miksi voi tuntua, että intuitio ei ole aina oikeassa.
Kun seuraamme egomme haluja ja suuria tunnekuohuja intuitiona, saatamme päätyä umpikujiin ja tilanteisiin, joihin emme olisi halunneet. Tehdä ylimääräisen mutkan jos toisenkin.
Toisaalta nämä mutkat ovat juuri niitä asioita, joiden kautta usein löydämme syvemmän yhteyden siihen, mitä todella sydämestämme haluamme. Saamme arvokkaita vastauksia voidaksemme muuttaa kurssimme haluttuun suuntaan. Monesti ylimääräiset mutkat ja niiden tuomat oivallukset ovat välttämättömiä nähdäksemme meille oikean reitin.
Vaikka kokisitkin joutuvasi intuition ohjaamana harhaan, on intuitio toisaalta silloinkin oikeassa. Se johdattaa sinut aina syvempään yhteyteen oman totuutesi kanssa ja sellaisten asioiden äärelle, jotka auttavat sinua kasvamaan ja oivaltamaan.
Anna siis itsesi rohkeasti harjoitella intuition kuulemista ja seuraamista. Olet kuitenkin aina oikealla polulla, saamassa juuri niitä oivalluksia, joita sinun kuuluukin saada. Ajan kanssa ja harjoituksen myötä alat pikkuhiljaa tunnistamaan milloin on kyse intuitiosta ja milloin egon viesteistä ja suurista tunnekuohuista. Tämä taas lisää elämässäsi flow:n, taian, synkronian, helppouden, ilon ja unelmien toteumisen ilmentymistä.
Hyviä hetkiä oman intuitiosi parissa <3
Ilolla, Laura
3 tärkeää elämänohjetta – inspiraationa Saara Aalto
Minulla oli ilo tavata Saara Aalto Natural High Healing Festivaleilla vuosi sitten. Sen jälkeen olen mielenkiinnolla seurannut hänen tarinaansa. Saaran rohkeus ja vapautunut energia ovat inspiroineet minua viime kuukausina suuresti ja muistuttaneet erityisesti seuraavista elämän oppiläksyistä:
1. Voit itse määritellä elämäsi tapahtumien merkityksen. Se sattumus, jota media, nettihuutelijat tai lannistava lähipiiri väittävät vastoinkäymiseksi tai maitojunalla kotiin palaamiseksi, voikin olla elämäsi upein onnenpotku tai paras päätös. Entä jos elämässä ei olisi enää epäonnistumisia? Entä jos olisi vain rohkeaa yrittämistä, uskaltamista ja oppiläksyistä viisastumista? Kun oppii olemaan kiitollinen siitä, mitä vastaan tulee, ja kääntämään sen voitoksi ja voimavaraksi, ihmeitä alkaa tapahtua.
2. Arvostelut ovat aina suhteellisia. Ne kertovat usein enemmän arvostelijan omasta uskomusmaailmasta kuin arvostelun kohteesta. Jokaisella on omat uskomuksensa siitä, mikä elämässä on mahdollista. Mieli määrittelee huomaamattakin rajoituksia, mikä on mahdollista minulle tai muille ihmisille ja mikä on mahdollista ylipäätään. Rajoittavien uskomusten ongelma on se, että ne tuppaavat toteutumaan ja näin vahvistamaan mielen rajoitteita entisestään. Sen sijaan rajoituksista vapaa mieli voi ohjata ihmisen huikeisiin suorituksiin.
Sitä paitsi aina on helpompi huudella sivusta kuin yrittää itse. Kakkonen ei välttämättä ole kisan nimellinen voittaja, mutta ainakaan hän ei jäänyt kotisohvalle makaamaan ja ruikuttamaan vaan lähti rohkeasti valloittamaan maailmaa. Määrittele itse, mikä sinulle kulloinkin on voitto.
3. Meillä kaikilla on ainutlaatuinen energiamme ja elämänpolkumme, jota on lupa kulkea omalla tavallaan. Ihmisen on helppo ymmärtää standardeja, malleja ja muotteja. Kun joku poikkeaa sinun mielesi muoteista, sitä voi olla vaikeaa tai työlästä hahmottaa. Mikä ja kuka tuo toinen oikeastaan on? Jos hän vieläpä toimii vastoin sinun uskomuksiasi, se voi herättää suurtakin vastustusta. Jos hän uskaltaa enemmän kuin itse uskaltaisi, mieli huutaa helposti vastaan, että eihän elämässä noin voi tehdä!
Mutta voisiko sittenkin…? Harvat meistä oikeasti mahtuvat muotteihin. Liian moni kuitenkin yrittää mahtua. Tosiasiassa meillä kaikilla on ainutlaatuinen yhdistelmä luontaisia vahvuuksia, lahjakkuuksia ja kiinnostuksen kohteita, joihin keskittymällä on mahdollisuus tehdä elämästään juuri itsensä näköinen. Yhdelle se voi tarkoittaa suuria esiintymislavoja, toiselle erämökkiä ja erakoitumista. Tärkeintä on uskaltaa tulla pois muoteista ja antaa itselleen lupa elää aitoa, itsensä näköistä elämää.
Kuva: depositphotos.com
”Rankimman kiipeämisen jälkeen avautuu kaunein maisema” – 7 voimakuvaa
Asiat eivät aina mene niinkuin olimme suunnitelleet, mutta entä jos sen rankimman kiipeämisen jälkeen avautuukin se kaikkein kaunein maisema? Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
@hidasta
Jos tahtoo kokonaiseksi ihmiseksi, on tunnistettava itsessään sekä valo että pimeys
Jotkut sanovat, että sielu tuntee vetoa valon puoleen ja ego pimeän. Mutta mikä on valoa, mikä pimeyttä? Jos tahtoo kokonaiseksi ihmiseksi, on tunnistettava valo varjoineen – pimeä pimeys, valovalo, pimeä valo sekä valaiseva pimeys. Ei helppo matka, mutta kuka sanoi, että ihmisyys olisi?
Talvipäivänseisauksen aikaan mietin taas pimeyttä ja valoa sekä fyysisinä että vertauskuvallisina ilmiöinä. Päivä ja yö vuorottelevat maapallon kierrossa ja samoin on ihmisen sisäisessä maailmassa. Pimeä ja valo eivät pysy paikallaan meissä.
Entisaikojen ihmiselle sisäiset ristiriidat olivat painia paholaisen kanssa. Harva sanoisi noin nykyään, mutta eivät ristiriidat mihinkään ole kadonneet. Joskus ne ovat ilmiselviä, joskus hienovaraisia. Ehkä kyse on alitajunnasta, matkan varrella hankituista kolhuista tai kollektiivisesta muistista. Kannamme kuitenkin mukanamme muutakin kuin kirkkautta.
Pimeyttä on vaikea tarkastella suoraan, on se sitten omaa, läheisten tai maailmassa heijastuvaa. Siltä menisi mieluummin piiloon ja selittäisi asiat parhain päin. Olisi mukavaa sulkea itsensä valon sisäpiiriin. On myös helpompi nähdä varjo toisessa ja valo itsessä, vai onko? Pimeydellä (…valottomuudella?) on keinonsa ja kohtansa jokaisessa ihmisessä ja niin on myös valolla.
Tunnistatko itsessäsi valoa, entä pimeyttä? Minkälaista?
Neljävuotias vastaa: ”On kyllä lämpöyttä. Ja rakkautta. Ei pimeyttä! Mitä pimeys tarkoittaa? Sellaista ilkeyttä? …On mulla sitä”, hän nauraa. Mitä pimeydelle voisi tehdä? Seitsemänvuotias ehdottaa: ”Puhaltaa sen taivaan tuuliin.” Entä valolle? ”Mä voin jatkaa sitä eteenpäin.” Hetken päästä hän lisää: ”Joskus pitää olla myös vihainen. Aina ei tarvii olla vaan iloinen ja valoisa.”
Uskallatko nähdä myös ei-niin-valoisat puolet? Voi olla, että se osa itseä, jota tarkasti ja salaa varjelee, pitääkin hiljaa otteessaan. Ja vasta hyväksymällä sen mitä itsessä kaikkineen liikkuu, onkin vapaa ja valossa. Tietoinen. Näin ei-itsestäänselvällä tavalla valo ja pimeys tanssittavat toisiaan ja muovaavat meitä.
Valon neljä olemusta
Se mikä ensisilmäyksellä näyttää pimeydeltä tai valolta, ei välttämättä olekaan sitä. Joskus valo voi olla armotonta ja pimeä voi tarjota turvaa, kuin yötaivaan kirkkautta. Kun vaeltaa hengessä ja elämässä, tarkoista aisteista ja intuitiivisesta erottelukyvystä on hyötyä. Minkälaista valoa kohtaamasi asiat hohtavat pinnalta, entä syvemmältä? Vain sinä voit tietää, mistä on kyse. Siis tarkkana, päivänsäteet ja menninkäiset!
- PIMEÄ PIMEÄ… on pimeää, josta henkii pahan olemus. Tämä voima saa karvat pystyyn ja ihmisen varuilleen. Pimeä pimeä voi näyttäytyä myös vähemmän itsestäänselvässä muodossa esimerkiksi vääränlaisena kilpailuna, negatiivisuutena, ylemmyyden- tai alemmuudentuntona, sekä tuomitsemisena. Pimeä pimeä voi myös sokaistuttaa nykyhetkeltä ja varastaa ihmisen omimmasta. Pimeän pimeän tehtävänä on erottaa ja hajottaa.
- VALOVALO… on kiistatonta valoa, jota voi nauttia monessa muodossa, esimerkiksi hyvyytenä, viisautena ja rakkautena. Valovalo on kaikkien puolella ja edistää jokaisen hyvää. Se ei ole keltään pois ja siitä riittää kaikille. Valovalon tehtävänä on yhdistää, eheyttää ja parantaa. Vahvimmillaan valovalon kirkkaus sokaisee ja polttaa, joten annostele sopivasti, jos voit.
- PIMEÄ VALO… tahtoisi olla valoa, mutta on sitä vain pinnalta. Pimeä valo pinnistelee valonsa eteen, eikä virtaa vapaana. Pimeää valoa on esimerkiksi tekopyhyys – valo, joka luulee valaisevansa, mutta josta toisen mieli sittenkin mustuu. Kaikki mikä loistaa ei ole valoa! Ainakaan luonnonvaloa.
- VALAISEVA PIMEYS… on ’pimeyttä’, joka ihmisen silmin katsottuna näyttää pelottavalta, kuten kuolema, mutta sen takana onkin valo, jonka voi nähdä, jos katsoo asiaa vähemmän kiinnittyneestä näkökulmasta. Valaiseva pimeys herättää ja haastaa, joskus raastaa, mutta kasvattaa kohti entistä selvempää kirkkautta. Se on kuin korkeampaan tarkoitukseen valjastettu vaikea asia. Se voi tarkoittaa irti päästämistä, sairautta tai synkiltä tuntuvia ajanjaksoja. Niiden avulla ihmistä koulitaan kohti tehtävää ja täyttä potentiaalia. Usein valaisevan pimeyden lahjat voikin avata vasta jälkeenpäin.
Elämän polku toivoo kulkijaltaan hereillä oloa
Jos kieltää pimeyttä olevankaan, se voi pitää vankinaan. Energiaa kuluu väistelyyn ja puhtaana pysymiseen. Mutta jos sallii aidon valon valaista sisimmän kolkat, eikö sillä hetkellä tule puhtaaksi myös se, mikä ilman valoa olisi ollut piilossa pimeässä? Ihminen kaikkineen… oman itsensä kovin tuomari ja joskus armahtaja. Myös armon saaja ja välittäjä.
Jotkut sanovat, että olemme matkalla kohti kokonaisempaa, kahtiajakojen takaa löytyvää todellisuutta. Ihmismieli on silti vahvasti kiinnittynyt asioiden luokittelemiseen ja jakamiseen – siksi hyvä ja paha, valo ja pimeys, taivas ja helvetti. Ehkä ne luovat liikettä maailmankaikkeuteen.
Henkevyyteen virittynyt sisin on avoin kauneudelle, myötätunnolle ja luovuudelle ja kaipaa valon olemusta. Tämä hienoviritteisyys voi joskus joutua koetukselle elämän paineissa. Ihmisinä teemme silti valintaa keveyden tai raskauden mukaan lähtemisestä koko ajan. Kummalle teemme tilaa? Ehkä valinta ei ole kaikille mahdollinen, mutta mahdollinen se on.
Joulun laulu lupaa, että valkeus voittaa varjon ja näyttää toivon maailman ylle. Tuon toivon voi tuntea ja tunnistaa vain ihmisen sisimmässä. Siellä käydään se ikiaikaisin varjon ja valkeuden vuoropuhelu.
Valokuvat: Lari Laasjärvi PhotoGraphy, laasjarvi.lari(at)gmail.com
Haluatko tavoittaa omat unelmasi ja elämäsi taian?
Monella meistä on jokin salainen haave – ujo unelma tai iso toive. Jokin sellainen, joka saa sydämen lepattamaan joka kerta, kun sitä uskaltaa ajatella vaikka ihan hiukankin.
Monella meistä on myös liuta (teko)syitä, erilaisia esteitä tai ajatusmörköjä, jotka saavat uskomaan, että unelma on ja tulee olemaan aina nimenomaan sitä – unelma, jokin, joka on yhtä tavoitettavissa kuin kuu taivaalla. Saatat kantaa mukanasi erilaisia uskomuksia siitä, miksi kaikki se, mitä haluat, ei voi tapahtua, koska… (listaa tähän kaikki ne syyt miksi.)
Mutta entä jos elämässä olisikin taikaa?
Mitä jos nämä uskomukset eivät olisikaan totta? Mitä jos voisit päästää niistä irti ja löytää uusia, unelmiasi tukevia uskomuksia? Entä jos juuri sinä voisitkin vapautua puurtamisen, pingottamisen ja ulkopuolisten odotusten paineista ja elää elämääsi ihan niin kuin villeimmissä kuvitelmissasi haluat, haaveilet ja toivot?
Mitä jos lähtisit seikkailulle – kuulostelemaan, mitä sydämesi sinulle supattaa, ja etsimään oman elämäsi taikaa.
♥ ♥ ♥
Sanna Wikström: Unelmakarttakirja – Sydän löytää tien
Tämä on sinun voimakirjasi.
Unelmakarttakirja on aikuisten tehtäväkirja, joka herättelee uskallusta omien unelmiesi äärelle, poistaa mielesi rajoitteita sekä lisää luovuutta ja mielikuvitusta.
Kirja koostuu lyhyistä teksteistä sekä tyhjistä sivuista, joihin voit itse kirjoitella, leikkailla, liimailla, maalailla ja piirtää ohjeistuksen mukaan.
Mistä sinä unelmoit?
Unelmien matkalle sinut johdattaa Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikström. Unelmakarttakirja tunnetaan myös suosittuna verkkokurssina, jonka avulla jo yli 3000 ihmistä on luonut oman voimakirjansa.
”Unelmakarttakirjan tekeminen auttoi minua hahmottamaan villeimmätkin unelmani. Nyt mikään ei ole unelmieni esteenä!” – Jutta Gustafsberg
♥ ♥ ♥
Katri Syvärinen: Löydä elämän taika – Sisäinen matka suorittamisesta iloon
”Elämän kunniaksi todettakoon, että se yritti ensin hellästi. Mutta minä olen aika itsepäinen.”
Kukaan ei suunnittele palavansa loppuun. Mutta jos uskaltaa myöntää, että omalla jaksamisella on rajansa, suuntaa on helpompi muuttaa.
Entinen ylisuorittaja, nykyinen hyvinvointikouluttaja Katri Syvärinen rohkaisee päästämään irti uuvuttavista uskomuksista ja löytämään elämän taian.
”Usko minua: olet riittävän hyvä toteuttamaan unelmasi ja riittävän arvokas, jotta ansaitset haluamasi.”
♥ ♥ ♥
Hidasta elämää -kirjaperheen ensimmäiset kirjat ovat nyt myynnissä kirjakaupoissa!
Ota vastuu sanoista, joilla luot maailmasi
Sikhi-perinteessä on tapana kantaa mukanaan veistä. Kirpan, pieni (tai isompi) puukko roikkuu käyttäjänsä hartian yli kiinnitettävässä nauhassa lanteilla.
Veitsen symbolinen, mutta myös hyvin konkreettinen, tarkoitus on muistuttaa jatkuvasti, että sen kantaja pitää mukanaan tappavaa asetta. Periaatteessa siis: jos henkilö ei opettele hallitsemaan itseään, voi hän vaikka tappaa jonkun.
Sama voima on meissä kaikissa, mutta emme välttämättä tiedosta sitä näin konkreettisesti.
Mieli on hurja ase. Pystymme tekemään jopa sanoilla valtavaa tuhoa, jos emme opettele kouluttamaan mieltämme. Aika usein toimimme ja sanomme tunteen vallassa asioita, joita emme oikeasti tarkoita.
~ ~ ~ ~
Jokainen puhuttu sana jää värähtelemään ilmaan. Sanoilla voi olla yhtä tuhoisa vaikutus kuin fyysisellä loukkaamisella.
Sanat tallentuvat muistiin ja jäävät elämään, eikä niitä saa enää takaisin. (Kommunikoimme monilla muillakin tavoin kuin sanallisesti, mutta sanat ovat tapa tuoda älyllistä ajattelua julki. Harmillisen usein tuomme julki myös älytöntä ajattelua. Ainakin tuohtuneina, tai varsinkin raivon vallassa.) Puhutut sanat luovat maailmaa.
Sanoistaan joutuu myös vastuuseen. Siksi yksi jooginen ohje kommunikointiin on: kun kommunikoit, sinun on kommunikoitava uudelleen, perusteltava sanomisesi ja oltava niiden takana. Älä tee omaa polkuasi turhan hankalaksi. Puhutut sanat ovat mahdollisuus yhteisymmärrykselle, niitä ei kannata muuttaa sodaksi.
~ ~ ~ ~
Jokainen toista sivaltava sana palaa jossakin vaiheessa takaisin itselle. Ärsyyntyneenä olisi egon mielestä ihanaa syyttää toista. Mutta se on vastuun siirtämistä ulkopuolelle. Mutta jos itsestään ottaa vastuun, voi kantaa kunnialla vaikka veistä lanteillaan.
Yksi arkipäiväinen ohje itsehillintään, vastuun ottamiseen ja tietoisemmaksi kasvamiseen on niinkin yksinkertainen kuin juo lasi vettä.
Vesi ja tunteiden voima, virtaus, liittyvät yhteen. Kun olet kiihtynyt, et tiedä mitä tehdä, kun olet tunteen vallassa, pysähdy juomaan iso lasi vettä. Kuulostaa suorastaan naurettavalta, mutta ohje on hyvin toimiva (myös lapsille!). Se paitsi tasapainottaa kehoa, palauttaa tietoisuuden omaan hyvinvointiin.
Vesilasillisen jälkeen saattaa olla myös helpompi muistuttaa itseään hengittämisestä ja hengittää tähänkin elämän ahtaaseen kohtaan lisää tilaa.
~ ~ ~ ~
Toinen hyvin yksinkertainen ohje on välttää miksi-kysymyksiä (miks mua kohdellaan näin? miksi aina minä? miksi sä noin teit?). Useimmat miksi-kysymykset siirtävät jälleen fokuksen ulkopuolelle (miksi joku muu jättää jotakin tekemättä tai tekee väärin?).
Jooginen ohje on kysyä miksi-kysymyksen sijaan:
- Mitä? Mitä tapahtui tai tapahtuu?
- Entä sitten?
- Miten tästä eteenpäin?
Päästä irti ja käännä katse ylös omasta navastasi. Ota askel eteenpäin. Kommunikoi tehdäksesi huomisesta parempi, älä pilataksesi tätä päivää.
”Puhu itsellesi kauniisti, sillä sinä kuuntelet” – 6 voimakuvaa Sinulle
Jos pyytäisin sinua mainitsemaan kaikki ne asiat, joita rakastat – kuinka kauan kestäisi että mainitsisit itsesi? Sinä olet tärkeä, muista siis rakastaa myös itseäsi ♥ Lisää voimauttavia kuvia löydät Instagram-tililtämme @hidasta.
@hidasta
Jokainen meistä on koukussa johonkin – Mikä on sinun huumeesi?
Tämä on kolmas osa tunnetyöskentelyn kirjoitussarjaa ja tällä kertaa teemana on tunteiden tunnistaminen.
Aiemmat osat löydät täältä ja täältä.
Minä olen addikti. Kuten luultavasti jossain määrin sinäkin. Kuten jossain määrin meistä jokainen.
Minun huumeeni on nykyisin liikunta. Käytän sitä onneksi toisin kuin aiemmin. Koen nyt liikkuvani pääasiassa liikkumisen ilosta. Näin ei ole aina ollut. Ennen pääasiassa pakenin liikkumiseen elämää ja vaikeita tunteita. Yksinäisyyttä. Pelkoa. Ahdistusta. Itsevihaa.
Tiedän, että liikkuminen ei ole addiktioista huonoimmasta päästä, mutta mikä tahansa hyväkin asia voi muuttua myrkylliseksi jos sitä käyttää väärin. Jos siitä tulee pakko. Jos se hallitsee elämää. Ulospäin toiminta voi vaikuttaa tavalliselta, mutta sisällä voi olla valtava kipu ja tuska.
Jotta voin nykyisin liikkua ilosta, minulla on oltava terveitä selviytymiskeinoja kohdata vaikeita tunteita. Niiden harjoittelu on kestänyt kauan, ja silti huomaan edelleenkin joskus löytäväni itseni rehkimästä pois vihaani, suruani, ahdistustani tai pelkoani. Se on inhimillistä ja se on mahdollisuus katsoa syvemmälle itseensä. Entä jos sinä Eevi nyt uskaltaisitkin kohdata nyt sen, mitä todella koet? Ilman tuomitsemista.
Voi olla hankala myöntää, että ei ole kovin yhteydessä tunteisiinsa. Tunteiden tunnistaminen ei ole oikeasti kovin helppoa. Olemme niin tottuneet ajattelemaan ja rationalisoimaan, ettemme tunnista enää, mitä pinnan alla koemme.
Kiireisyys on helpompi kohdata kuin syvemmät tunteet.
Sivuutamme tunteet, koska emme tiedä, mitä niille pitäisi ”tehdä”. Tunteille itsessään ei tarvitse kuitenkaan tehdä mitään, niitä ei tarvitse ratkaista.
On hetkellisesti helpompi painaa tunteet alitajuntaan muhimaan. Puhun erittäin syvällä kokemuksen rintaäänellä. Nimimerkillä, hän joka on turvautunut addiktioihin, kiireeseen, pakkopositiivisuuteen ja ties mihin välttääkseen kohtaamasta sen, mitä todella kokee.
Jos tunteemme jäävät alitajuntaan muhimaan, ne ohjaavat pinnan alla toimintaamme, saaden meidät reagoimaan ja pakenemaan. Yleisesti ottaen tunteiden kohtaamattomuus johtaa addiktioihin. Tarvitsemme jotain estääksemme itseämme huomaamasta, mitä koemme. Jokaisella meistä on omat keinomme välttää kipua. Selviytymiskeinoista ei ole kuitenkaan tarkoitus päästä eroon, eikä se puskemalla kyllä onnistukaan. Eikä sillä surullisen kuuluisalla tahdonvoimalla.
Jos emme tunnista tunteitamme ja uskalla kohdata niitä, ne saavat meidät reagoimaan. Kun reagoimme, emme valitse itse. Reaktio elää meitä.
Reaktio = re-action. Jokin opittu toiminto toistuu täysin itsestään.
Piilotetut tunteet voivat näkyä mm. seuraavilla tavoilla:
Häpeä voi saada piilottamaan ja välttelemään.
Syyllisyys hyvittelemään ja anteeksipyytelemään.
Epävarmuus voi saada ylisuorittamaan.
Epäonnistumisen tunne voi ajaa perfektionismiin.
Viha voi saada vetäytymään, hyökkäämään, menemään kuoreen, katkeroitumaan.
Pelko voi saada hiljenemään, varmistelemaan, haalimaan, kontrolloimaan.
Kätketyt tunteet muuttuvat lopulta kehollisiksi oireiksi.
Siksi onkin suurta rakkautta harjoitella sen kohtaamista, mitä todella tuntee. Se, mitä todella tunnemme, ei ole todellisuudessa niin pelottavaa kuin se, mitä tarinaa mielemme kertoo tunteesta.
Meillä on paljon tunteita tunteista.
Esimerkiksi häpeämme itsessämme nousevaa mustasukkaisuutta. Syyllistämme itseämme kateudesta. Voimme hävetä iloa ja onneamme sekä kokea syyllisyyttä siitä, että kaikki on hyvin.
Vaikka me ihmiset olemme ulkoisesti ja persooniltamme hyvinkin erilaisia, ihmisyys on kuitenkin hyvin jaettua. Ei ole ihmistä, joka ei olisi tuntenut surua, pelkoa, vihaa, rakkautta, intoa, iloa, kaipuuta, ikävää, rauhaa.
Usein haluamme aloittaa tunnetyöskentelyn silloin, kun reaktiot alkavat käydä liian kivuliaiksi. Haemme apua reagointiimme, jotta voimme alkaa reagoinnin sijaan toimimaan itsellemme aidosti hyvällä tavalla. Tätä varten meidän tultava tietoisiksi pinnan alla olevista tunteista. Tunne se vapautuaksesi siitä. Ja se ei kyllä ole useinkaan kivaa.
Itse olin valmis ottamaan apua vastaan syömishäiriööni vasta vuosien sairastamisen jälkeen, kun sairaus / addiktio satutti niin paljon, että en enää jaksanut taistella. Tämä avunhuuto avasi tien lähteä katsomaan syvemmällä olevia haavoja, ja sillä matkalla ollaan edelleen.
Olemme ehkä olleet niin kauan tunteiden kieltämisen tilassa, että tunteiden nimeäminen kysyy todella harjoitusta ja rehellisyyttä. En ollut vuosiin tunnistanut suruani, pelkoani ja epävarmuuttani, koska tein kaikkeni addiktioni turvin, etten vaan tuntisi.
Mieli voi esittää tuomioita tunteista:
”Tämä on lapsellista.”
”Minun pitäisi olla tämän yläpuolella.”
”En kyllä mitenkään kestä tätä.”
”Jos joku tietäisi, hän kyllä pitäisi minua maailman kamalimpana.”
Näiden tarinoiden tunnistaminen on kipeää, mutta arvokas askel eteenpäin. Muista, että tunteet eivät määrittele ihmistä. Jokaisella on tunteita. Raadollisia, herkkiä, karuja, kauniita, synkkiä ja keveitä.
Oppiessasi tunnistamaan tunteitasi sinulla on mahdollisuus kohdata ne.
Tuntea ne sekä huomata, että niillä ei tarvitse olla valtaa saada sinua reagoimaan. Anna kivun vapautua. Usein toivomme, että pääsisimme vain eroon itsellemme vaikeasta tunteesta, mutta tämä ei ole kovin realistista, niin kauan kun olemme ihmisiä.
Se mikä on realistista ja hyvinkin mahdollista, on oppia suhtautumaan vaikeisiin tunteisiin kevyemmin ja niin, että niiden ei tarvitse saada valtaansa. Se on mielestäni todellista herkkyyttä, kaikessa rosoisuudessaan.
Tällä tavoin tunnetyöskentely ei ole kovin seksikästä tai koreaa, mutta se on inhimillistä.
Kokeile:
Kun huomaat vaikean tunteen nousevan, pysähdy sen äärelle ja tunne. Älä yritä ratkaista, poistaa, kieltää. Voit todeta itsellesi ”Nyt saa tuntua”. Voit laittaa kellon soimaan 3 minuutin päähän. 3 minuutin ajan on realistista tuntea se, mitä tuntee.
Juuri siellä, kivun keskellä on tyhjä kohta, jonne voi laskeutua. Voit sanoa itsellesi mielessä: ”Avaan nyt sydämeni tällekin tunteelle, se saa tulla vierailemaan mutta muistan että se ei ole kaikki mitä minussa on, eikä minun tarvitse ratkaista sitä mitenkään”.
Tämän koitan muistaa itsekin, yhä uudestaan ja uudestaan. Joskus muistan nopeammin, joskus hitaammin, sitä kai on ihmisyys.
Tulevissa osioissa käsitellään tarkemmin vaikeiden tunteiden kohtaamista.
