Kiitollisuus – tapa, jolla teet jokaisesta aamustasi ihmeellisen ihanan

Haluaisitko, että jokainen aamusi olisi ihana ja miellyttävä?

Olen viime viikot tehnyt aamuisin hyvin helppoa onnellisuusharjoitetta. Ja olen yllättynyt, miten voimakas vaikutus harjoitteella on. Harjoitteen nimi on Aamun ihme. Ja se todellakin tekee aamuista ihmeellisen ihania.

Aina herättyäni, siinä torkutteluvaiheessa, unen ja valveen rajamailla olen muutaman minuutin ajan hokenut mielessäni:

Kiitos! Kiitos ! Kiitos! tai
Kiitollinen. Kiitollinen. Kiitollinen. tai
Kiitollisuus. Kiitollisuus. Kiitollisuus.

En ole erityisesti miettinyt, minkä sanan valitsen, vaan olen ryhtynyt toistamaan sitä kiitollisuuteen liittyvää sanaa, joka on ensimmäisenä putkahtanut mieleeni. Ja jokainen noista sanoista on ollut yhtä toimiva.

Helpoimmin tuo toistaminen tapahtuu juuri unen ja valveen rajalla, kun kaikkea vastustava mielen ylituomari ei ole vielä herännyt. Ylituomarin vastustuksen pystyy kiertämään myös sillä, että toistaa vain pelkkiä kiitollisuussanoja eikä yritäkään väittää itse olevansa kiitollinen. Varmaan huomaat, että sana ’kiitollinen’on huomattavasti helpompi hyväksyä ja toistaa kuin lause ’Olen kiitollinen’.

Parasta harjoitteessa on ollut se, ettei ole tarvinnut edes miettiä, mistä on kiitollinen. Ei tarvitse millään tavalla ottaa kantaa elämänsä tapahtumiin.  Ja pohtia, onko jotain hyvää tapahtunut elämässä. Riittää, että toistaa sanaa Kiitollisuus tai Kiitos tai Kiitollinen. Ja tuon sanan tunne siirtyy sinuun.

Kiitollisuuteen liittyvissä sanoissa on paljon energiaa. Niinpä kun on hetken toistellut kiitollisuutta, on kuin olisi kääriytynyt valtavan kauniiseen ja koskettavaan kiitollisuuden peittoon. Kiitollisuus täyttää koko olemuksen.

Välillä kiitollisuuden innoittamana olen kuvitellut, mitä kaikkea hyvää ja loistavaa – ihan parasta – päivä voisi tuoda tullessaan. Unelmoidessani olen yrittänyt ylittää moninkertaisesti kaikki todennäköisyyksien ja mahdollisuuksien lait. Silloin kiitos-sanojen lisäksi mieleni on täyttänyt Jess! Jess! Jess! ja olen tuntenut kehoni tekevän huikeita voiton tuuletuksia, vaikka olen vielä makoillut rauhassa peiton alla.

Tämä yksinkertainen aamuharjoite on tuonut runsain mitoin elämääni iloa ja valoa. Ja muistaessani olen vahvistanut sen tehoa aina silloin tällöin päivän aikana toistamalla uudelleen kiitollisuutta. Se on näkynyt energisenä innostuksena erilaisissa päivän touhuissa.

Harjoite tuntuu myös toimivan, kun ennen haastavaa tai epämiellyttävää tilannetta toistaa kiitosta muutaman minuutin ajan.  Huomasin sen ajaessani erääseen ei-niin-innostavaan kokoukseen, johon en olisi jaksanut osallistua, ja tekemällä matkan aikana harjoitetta. Ja kuinka ollakaan, perille päästyäni mielialani oli muuttunut ja tuloksena oli hyvin antoisa kokoontuminen.

Tärkein oivallukseni harjoitteesta on ollut, että kiitollisuuden tunteen kokemiseen ei tarvita syytä. Pelkästään sanalle kiitollisuus antautuminen on saanut kiitollisuuden tunteen kohoamaan ja nostanut energiatasoni todella korkealle. Ja mitä kauemmin jaksan toistaa kiitollisuutta ja riemuita siitä, sitä pitempään päivän aikana kuplin iloa ja kiitollisuutta.

Aamun ihme on kiitollisuudessa.
Kiitollisena on ihana nousta ylös.
Kiitollisena on ihana suunnitella tulevaa päivää.
Kiitollisena on ihana elää.

Erityisen loistavaa tulosta se on tuottanut ihmissuhteissa. Kokemukseni mukaan kiitollisuuden hyrinä ihmissuhteissa on hyvin lähellä rakastumista. Jotain aivan ihmeellisen ihanaa. Joten suosittelen Aamun ihme -harjoitetta lämpimästi kaikille <3

Erosta selviää eteenpäin, kun muistaa, ettei surua tarvitse hoitaa, eikä vihaa pelätä


Työssäni kohtaan eronneita tai eroa harkitsevia ihmisiä, jotka käyvät läpi voimakkaita ja vaikeita tunteita. Suuri osa heistä toivoo, että tunteen voisi suorittaa pian pois. Varsinkin surun ja vihan tunteet ottavat kovaa, mutta kumpikin eri tavoin. On ikävää, että suruun tarjotaan niin usein lääkkeitä ja sairaslomaa, koska suru ei ole tauti, joka kaipaa hoitoa vaan tunne, joka tarvitsee aikaa, läsnäoloa ja hoivaa. Hoito tulee purkista, mutta hoiva on myötätuntoa ja läsnäoloa. Hoiva on myös sitä, että sietää toisen pitkittynyttäkin surua, monelle läheiselle se on vaikeaa.

Erosuru voi kestää yli vuoden, kauemminkin, mutta siinä on erilaisia vaiheita. Sanon aina, ettei takapakeista pitäisi erotunteiden käsittelyn yhteydessä edes puhua, eron prosessointiin kuuluu luonnollisesti se, että välillä mennään eteenpäin ja välillä taaksepäin. Yleensä nämä alhaisten tunteiden vaiheet kuitenkin lyhenevät prosessin edetessä. Sureminen eroaa masennuksesta siinä, että se on dynaamista eli eteenpäin menevää. Masentuneen maailma on tasaisen harmaa ja merkityksetön, kun surevalla siinä on enemmän sävyjä.

Hylkäämisestä johtuva suru tuntuu siltä, kuin sydän murtuisi ja joillakin niin myös tapahtuu konkreettisesti. Me tiedämme, että hylkääminen näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin kipu, yksinjääminen on ollut ihmisen historiassa usein myös henkiinjäämiskysymys. Vaikka nykyään kyllä selviämme arjesta ilman toisen läsnäoloa, voi tilanne olla tunnetasolla vaikea ja uuteen sopeutuminen ottaa paljon aikaa.

Harvat asiat elämässämme menevät niin kuin me toivomme. Petymme, kohtaamme vaikeuksia. Ajattelemme, että miksi juuri minulle kävi näin? Mitä suurempi merkitys jollain ihmissuhteella, työllä, tai muulla menettämällämme asialla on meille ollut, sitä suurempi on irrottautumisesta aiheutuva kipu. Tuskan tunteella on tärkeä sanoma, se kutsuu sen äärelle, joka vaatii huomiota. Siksi sen seuraan on syytä pysähtyä. Käymällä läpi tunnetyön, voi sen kautta löytää jotain yllättävääkin: itsestään tai päättyneestä parisuhteesta. Usein iso kriisi antaa meille mahdollisuuden myös hyvien asioiden aukeamiseen.

Vaikka suru on raskas tunne, on kulttuurissamme sille kuitenkin enemmän ilmaisutilaa kuin vihalle. Voimme itkeä, puhua surun tunteistamme ja saada tukea läheisiltämme. Vihan kanssa on usein hankalampaa. Yhdistämme vihan väkivaltaan. Harva kiltiksi kasvatettu tyttö tai poika osaa siksi aikuisenakaan ottaa käyttöönsä vihan suomaa myönteistä energiaa. Ei vihan ilmaiseminen tarkoita väkivaltaa, tavaroiden särkemistä tai tuhoamista. Vihan tunteen kanavoiminen uuden elämän käyttövoimaksi voi olla todella upea ja puhdistava kokemus.

Rakkaussuhteen päättymiseen liittyvä tunnetyöskentely ottaa helposti ainakin vuoden, useammankin. Monelle tämän ymmärtäminen on hankalaa, olisi kiusaus suorittaa tapahtunut nopeasti ohi, vetää tunnekuilut tasaava lääkekuuri, hypätä uuteen suhteeseen tai hakea lohtua viinin pehmentämistä omista hetkistä. Parhainta tulosta tulee kuitenkin, kun on valmis kohtamaan tunteensa ja suostumalla prosessille ilman pakoreittejä. Se ei ehkä ole kivuttomin tai nopein, mutta sen tulokset ovat tehokkaimmat ja pysyvimmät ja niiden hedelmistä voi nauttia myös mahdollisessa uudessa suhteessa.

Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Viha ja suru ovat tässä tärkeimmät välineesi, siksi ne on tärkeä huomioida silloinkin, kun et niihin heti löydä yhteyttä. Tähän voit ottaa avuksesi vaikka aiheesta kirjoittamisen tai tietoisen tunnetyöpajan luomisen, jossa annat itsesi olla rauhassa tunteen kanssa, sitä kutsuen ja sitä prosessoiden. Musiikki, valokuvat ja muut yhteiseen historiaanne liittyvät esineet ovat tässä avuksi.

Mahdollinen eron jälkeinen ystävyys, edes kaveruus, ei onnistu ilman molempien halua, siinä mielessä tilanne on sama kuin parisuhteessakin. Uusi lähentyminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että on työskennellyt oman eronsa läpi. Parisuhteessa ei voi milloinkaan laittaa toista vastuuseen omasta onnellisuudestaan. Ajattelen niin, ettei myöskään eron jälkeen voi asettaa toista yksin vastuuseen omasta onnettomuudestaan. Tunteita ei voi, eikä saa kieltää. Sinulla on oikeus tuntea kaikki tunteet läpi, mutta sinulla on velvollisuus itseäsi kohtaan olla omalla puolellasi, vahvistua ja löytää elämälle uusi merkitys. Siihen tarvitset uskoa ainakin itseesi, toivoa tulevaisuutta kohtaan ja kykyä nähdä, ettei rakkaus elämästä hävinnyt, vaikka suhde päättyi. Ero on aina myös mahdollisuus.

Herkkyys on uskallusta olla ihmiselle ihminen – Se ei ole heikkoutta, vaan jokaisesta löytyvää myötätuntoa

Kuulostaa ehkä aika älyttömältä, mutta kerään kukkia kedolla niin, että valitsen sellaiset kukat, joiden mielestäni kuuluu saada olla yhdessä niin pellossa kuin vaasissakin. Jätän niitylle paikalleen vauvakukat tai sitten otan koko kukkaperheen.

Jonkun mielestä voi olla käsittämätöntä huuhaata, että pellon leinikit ovat keskenään perheenjäseniä, mutta tiedän, että te herkät siellä hiffaatte jetsulleen, mitä tarkoitan. Näen syvälle pinnan alle ja aistin ihmisten ja asioiden välisiä yhteyksiä erittäin skarpisti. Koen elämän syvästi ja rikkaasti ja superherkkyyden käyttäminen on tavalla tai toisella aina ollut myös työtäni.

Herkkyydellä on toinenkin puoli. Olen ujostellut, mennyt hämilleni, vetäytynyt sivuun tai kuumentunut korvistani, jos joku valehtelee, tekeytyy vahvemmaksi tai muuksi kuin on, niittailee toisia tai puhuu muuta kuin oikeasti ajattelee. Olen toisinaan mennyt sosiaalisissa tilanteissa tällaisten juttujen vuoksi makkaralle kuin sukka, harmissani siitä, ettei vaan voida olla mitä ollaan.

Joskus olen antanut ihmisten myös lanata itseäni tai käyttää hyväkseen, koska olen kokenut myötätuntoa roolin vetäjää tai vahvaksi tekeytyjää kohtaan. Kiltteyteni ei oikeastaan olekaan aina ollut pehmeyttä vaan rajattomuutta ja ehkä ihan vääränlaista sääliä. Kuinka kumpikaan osapuoli voi löytää sydämen voimansa, jos minä annan epävarmuuttaan höyryävän manipuloida? Olenko siis itse aina ollut autenttisesti mitä olen? Olenko itse aina ollut läsnä sydämessäni, rehellinen, kunnioittava, epävarmuuteni kanssa sinut? No en tod.

Herkkyyden voima on kirjaimellisesti voimaa, joka syntyy, kun alkaa olla sinut kaiken sen kanssa mitä itse on – ja mitä toiset ovat. Herkkyys ei ole heikkoutta eikä poikkeustila, vaan jokaisesta löytyvää myötätuntoa. Jos joku esittää, huijaa tai peittelee, tuumailen nykyään, että hitsi mä kuulen sua. Minun ei silti tarvitse pienentyä, nolostella eikä kärvistellä, jos toinen ei juuri nyt osaa ilmaista, että mua itse asiassa jänskättää tai mulla ei ole hajuakaan, kuinka voisin päästää irti suorittamisesta, kilpailemisesta tai elämän kontrolloimisesta. Voin vain olla avoimesti läsnä itseni ja toisen kanssa, rajoistani huolehtien. Myötätunnolla kuulostellen, että niin just – tällaisia me ihmiset ollaan, inhimillisiä kaikkine kotkotuksinemme.

Sydämen kautta eläminen on sitä, että uskaltautuu itselleen ja toisille rehelliseksi siitä, mitä kokee. Se ei näytä miltään tietyltä vaan vaihtelee eri hetkissä. Kaikissa tilanteissa ei edes kannata avata itseään ihan levälleen. Sydämeen solahtaminen on inhimillisyydelleen, tunteilleen ja omalle totuudelleen avautumista ja sen kunnioittamista – ei mitään pliisua pässinä narussa kulkemista. Herkkyys on uskallusta olla ihminen ihmiselle, ei vain supersuorittaja, tähtimenestyjä, megaäiti tai joku muu etuliitetyyppi.

Sydämen tasolla eli herkkyyden kautta toisen kohtaamisen tunnistaa siitä, että tulee hyvä fiilis, lämmön läikähdys ja kunnioittavasti ja vertaamatta nähdyksi tulemisen tunne. Sydämen avoimuus ja aitous ajaa joskus raivon partaalle sellaisia, joiden on ainakin siinä hetkessä hankalaa suoda itselleen kaikkia fiiliksiään ja puoliaan. Toisia se muistuttaa, että hei vitsi, mäkin saan olla mä, ei tässä tartte mitään esittää. Se riisuu aseista tai saa varustelemaan linnoituksia, mutta sydämen kautta ja avoimena olemisen voi vain itse valita. Sitä ei toisilta voi vaatia, mutta sen saa rohkeasti antaa itselleen lahjaksi, riippumatta ympäristöstä tai muiden reaktioista.

Voi olla, että se mistä tässä maassa toisinaan puhutaan herkkyytenä onkin suhteellisen normaalia tunne-elämää – joka meillä on ihan lähihistorian havinan vuoksi pikkuisen hakusessa edelleen. Kun yleiseen ilmapiiriin kuuluu, että tunteet tulee pitää itsellään tai että jotkut fiilikset ovat vähemmän suotavia kuin toiset, herkemmät alkavat rakoilla, hikoilla ja punastella. Muistuttavat, että ei täällä mitään ihmiskoneita olla vaan ihan tavallinen sinä ja minä, voimassamme ja kärvistelyssämme. 

Menen Facebookiin usein vain, jos minulla on kyllin vahva fiilis. Kyllin vahva siihen, etten harmistu, jos kohtaan siellä enemmän kuoria kuin sydämiä. En tarkoita, että somessa tai yhtään missään pitää vaahdota tunteistaan ja itkeä ja vuodattaa tai pistää pystyyn vaikuttava show (joka on ihan eri asia kuin tunteiden jakaminen). Tuntuu kivalta kuulla, mikä toista ihan oikeasti pelottaa, mietityttää, hämmentää tai sydänläikyttää. Se on aitoutta ja inspiroi minuakin aina vaan pysymään sydämessäni ja itsessäni. Toisen autenttisuus muistuttaa, että vähän hupsuja, makeita, viisaita, pönttöjä, vahvoja ja hienoja ollaan kaikki tavallamme. Ja saadaan ollakin.

Nämä 6 asiaa tapahtuvat rakastuneen päässä – Rakkaus vaimentaa pelon, vihan ja surun

Erilaiset ihmiset tuntevat ääritunteita eri tavalla. Se on tutkitustikin totta.

Itse tunnen ja aistin asioita herkästi, liikutun pienistäkin pisaroista. Itken ilosta ja surusta, molemmista yhtä helposti.

Jos ollaan rehellisiä, olen varsinainen itkupilli, draamaprinsessa. Niin, että toisinaan lähimmäisetkin saavat hävetä. Olimme sitten elokuvissa, teatterissa tai kotisohvalla puhumassa elämästä, saatan itkeä tirauttaa, ihan vain liikutuksesta.

Sepittelen työkseni tarinoita. Ehkä mielikuvitus ja taipumus suuriin käänteisiin ja traagisiin kohtaloihin paperilla saavat aikaan sen, että koen eri tunneskaaloja niin vahvasti.

Mutta herkkyydestä on haittaakin. Kärsin unettomuudesta muutenkin, mutta tavallista voimakkaammat tunnetilat saavat nukkumisenkin ihan eri sfääreihin. On mahdotonta saada unta kun tuntee niin kovaa.

Ihan hetki sitten ihastuin. Rakastumisesta on varomatonta puhua niin lyhyen ajan jälkeen. Mutta taisin hullaantua. Ja siinä se sana on kätkettynä. Hulluus.

Olin juuri ehtinyt saavuttaa elämääni uudenlaista tasapainoa. Seesteisyyttä ja rauhaa siitä, että tulevaisuudessa kaikki menisi niin kuin pitäisi. Sitten tuli joku, joka horjutti sitä kaikkea kuin huojuvassa Torni -pelissä.

Tapailtuamme hetken ja heitettyäni itseni suinpäin tunteeseen, en enää kaikkina hetkinä tunnistanut itseäni. Taannuin käytökseltäni paikoin teinitytöksi ja sain ihastuspäissäni erikoisia puuskia. Minusta tuli, tunnustan sen kyllä, ihan vähän hullu.

Mutta se ilon ja energian määrä, joka valtasi kehon ja mielen! Höpöttelin hassuja ystävilleni ja juttelin tuntemattomille kaduilla. Juoksin kymmenen kilometrin lenkin päivittäin ja suunnittelin illallisia ja auringon värittämiä kesäretkiä.

Minusta tuli hetkellisesti Supernainen.

Tiesin toki entuudestaan, että ihastuneen tai rakastuneen aivoissa tapahtuu jotain kemiallista. Ja että se selittää kaikkea hullaantumista jotenkin lohdullisesti. Kaivoin esiin Ylen vanhan haastattelun, jossa jututettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Timo Partosta. Haastattelussa hän kertoi, että rakastuessaan ihmisen aivoissa tapahtuu kaikenlaista, ja että elimistö on stressaantunut. Niin juuri! Olin superstressaantunut!

Partonen vahvisti haastattelussa myös sen, että ihmiset ovat erilaisia rakastujia. He eroavat synnynnäisestikin siinä, kuinka voimakas rakastumisen tunne on. Joillakin reaktio on laimea, toisilla taas hyvin vahva. Kiitos Timo vahvojen tunnekuohujeni hyväksymisestä!

Ainoa mikä minua haastattelussa huolestutti oli se, että Partonen kertoi elimistön kemiallisen rakastumisreaktion väistyvän viimeistään puolentoista vuoden päästä. Puolentoista vuoden! Se tuntuu kovin pitkältä ajalta, sillä herkän ihmisen elimistö ja fysiikka uhkaa romahtaa jo lyhyenkin ihastumisen aiheuttaman stressitilan jälkeen.

Kaikkea tätä muuten tapahtuu rakastuneen päässä:

  1. Stressihormonin eli kortisolin tuotanto lisämunuaisista voimistuu. Sen pitoisuus veressä voi olla 40 % normaalia suurempi.
  2. Rakastuminen voi valvottaa, estää nukahtamista, kuluttaa voimavaroja ja energiaa.
  3. Välittäjäaine dopamiinin käyttö lisääntyy. Dopamiini on keskeinen mielihyvän kokemisessa ja mielenkiinnon ylläpitämisessä, mutta saattaa johtaa myös huomiokyvyn kapenemiseen.
  4. Miessukuhormonin, testosteronin, tuotantotaso muuttuu.
  5. Aivokuorukan alueella  tilanne näyttää samalta kuin riittävän vaikeaa tietokonepeliä pelaavalla. Solut syttyvät toimimaan.
  6. Hermovälittäjäaine serotoniini kiihdyttää tai hillitsee aivosolujen toimintaa. Tapahtuu kahdenlaisia muutoksia. Pelon, surun ja vihan tunteet laimenevat. Toisaalta tunnepohjainen oppiminen heikkenee. Jos suhteessa on jotain, mistä olisi hyvä oppia vastaisuuden varalle, niin se ei kovin helposti mieleen painu. Eli samat virheet ehkä toistetaan myöhemmissä suhteissa. Miten lannistavaa!

(Lähde: Yle, Oudot tunteet, haastattelussa Timo Partonen)

Olen muuten pitkälti riskinkarttaja ja suurimmalta osin pystyn hallitsemaan elämääni. Ottamaan juuri sen verran riskejä kuin uskallan. Toisinaan mietin, onko rakkaus minulle liian suuri riski. En nimittäin ole suoriutunut siinä aina kovin hääppöisesti. Ja kun itseni tuntien vielä tiedän, että rakkauden päättymisestä johtuva romahduskin on valtava tunnemyrsky ja aikaa vaativa toipumisprosessi siitä, että tarinasta, josta ehti maalata mielessään kaikkien aikojen suurinta rakkaussaagaa, ei tullutkaan totta. Riskin ottaminen tuntuu järjettömältä.

Mutta rakkaus on vähän kinkkinen juttu. Riskinä se ei taida loppujen lopuksi olla päätösjuttu. Niin minä järkeilin sitä ottaessani.

PS. Kevät ja kesä ovat tutkitusti otollisinta aikaa rakastumiselle. Valon määrän kasvu johtaa serotoniinin määrän kasvuun. Se taas lisää rakastumisen mahdollisuutta. Ihanaa ja rakkauden täyteistä kesää kaikille! <3

Onnellisen mielen 15 ohjetta

Teksti: Virpi Raipala-Cormier

Ihminen voi harjoitella positiivista elämäntapaa päivittäisissä toimissaan tässä ja nyt. Shakespeare on kirjoittanut: ”Onnellisuus on kuin parfyymi, ei sitä voi pirskotella päälleen niin, ettei siitä tulisi muutamaa pisaraa muidenkin päälle.”

  • Kiitollisuus, tyytyväisyys elämään
  • Jokaisessa hetkessä läsnä oleminen ja iloitseminen
  • Yksinkertainen elämäntapa
  • Hyväntahtoinen totuudenmukaisuus
  • Oikea, hyvää tarkoittava toiminta ja työ
  • Ajatusten, kehon ja ympäristön puhtaus
  • Myönteisten ihmisten seuraan hakeutuminen
  • Elämän, ihmisten ja kaikkien luontokappaleiden kunnioittaminen
  • Luonnossa liikkuminen
  • Elävien olentojen palveleminen
  • Antaminen lisää onnellisuutta
  • Rakkauden jakaminen, välittäminen ja myötätunto
  • Mieltä kohottavan kirjallisuuden lukeminen
  • Korkeimman ”jumalaisen” näkeminen kaikessa
  • Kaipuu Korkeimman Rakkauden yhteyteen

”Elämä on ihanaa kun sen vain oivaltaa”

Kirjoittaja on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, yrttien ja luontaishoitojen kouluttaja ja Frantsilan tuotekehitysvastaava sekä meditaatio- ja joogaopettaja. 

http://frantsilanhyvanolonkeskus.fi

 

 

 

 

100-vuotias: ”Minä kokeilen tehdä vähän uudenlaista…”

Kokkolalainen Heidi kertoo Facebookissa ihanasta kohtaamisesta marketissa:

Kaupassa tuli vastaan mummo, joka kysyi multa maitohyllyllä, mistäköhän vois löytää kookosmaitoa. Minä sitä hänelle etsimään, ja ojentelin lopulta ylähyllyltä pikku mummolle erilaisia purkkeja ja tiedustelin, mihin ruokaan aikoo niitä laittaa, jotta löytyis se sopivin purkki. Hän vastas: ”Minä kokeilen tehdä vähän uudenlaista keittoa ja reseptissä oli kookosmaitoa. Minä olen jo yli sata vuotta vanha, enkä ole koskaan ennen maistanut kookosmaitoa”. Näin sanoi reipas yli satavuotias mummo ja hymyili nätisti.

Millainen mummo tai pappa sinä haluaisit olla 100-vuotiaana? Millainen elämän seikkailija voisit olla nyt?

Ei, et ole liian vanha. Ei, ei ole liian myöhästä! Mene ja seikkaile – elämä odottaa sinua!

Auringonkukkapatongista teet herkullisen eväsleivän, joka sopii myös herkkävatsaisille

Teksti: Hanna-Leena Turpeinen

Oletko haaveillut piknik-korin täytteestä, joka ei saa vatsaasi turpoamaan? Niin minäkin. Valitettavan usein tavallisen vehnäpatongin syötyä vatsa saattaa alkaa oireilla ja olo muuttua väsyneeksi. Saatat ehkä olla yliherkkä gluteenille. Valkoisen puhdistetun vehnän tilalle löytyy myös gluteeniton eväskorin täyte. Auringonkukkapatonki muistuttaa aivan Pariisin mukulakivikaduilta ostettua sukulaista mutta tämä on täysin gluteeniton. Täytä patonki omilla suosikkitäytteilläsi. Minun patonkiini sujahti ihanan kesäinen makuyhdistelmä grillattua halloumi-juustoa, hempeän suolaista pestoa sekä makeaa mansikkaa. Muuta en juuri nyt kaipaakaan…

PATONKI-IDEA

1 x Vuohelan herkku Auringonkukkapatonki

vihreää pestoa

luomu halloumi-juustoa

tuoreita mansikoita

VAIHE 1) Halkaise patonki pitkittäissuunnassa ja täytä lempitäytteilläsi. Tadaa, valmista.

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Vuohelan Herkun kanssa. Kaikki Vuohelan herkun tuotteet ovat luontaisesti gluteenittomia. Löydät tuotteet ruokakauppojen hyllyiltä tai voit tilata niitä myös suoraan Vuohelan Herkun -verkkokaupasta. 

Uskallatko vielä luottaa ja heittäytyä, kuten nuorena?

Minut ja nuorempi minäni kutsuttiin yllättäen Vatikaaniin töihin kahdeksi vuodeksi. Olivat olleet jossain tilaisuudessa seuraamassa meidän työskentelyä ja suuressa viisaudessa todenneet, että täytämme heidän kriteerinsä.

Nuorempi minäni: ”Jippii – Rooma on ihana kaupunki!”

Minä: ”Siis mitä! Mikä ihmeen juttu tämä on? En ole hakenut mitään työtä Vatikaanista. Keitä nämä tyypit oikein olivat? Ja mitähän työtä se edes on? Siellä pölyttyneiden muurien sisällä.”

Nuorempi minäni: ”Viis siitä! Mahtava tilaisuus nähdä uutta!”

Minä: ”Mutta kun Roomassa on kesällä niin kuumakin!”

Nuorempi minäni: ”Pääseehän sitä nopeasti pitkiksi viikonlopuiksi ihaniin rantapaikkoihin tai vaikka Alppien viileyteen!”

Minä: ”No tuskin sieltä byrokratian keskeltä paperipinojen keskeltä mihinkään rannoille ehtii.”

Nuorempi minäni: ”Ilmoita perheellesi, että pakkavat tavaransa. Nyt mennään!”

Herätessäni mietin, kumpi minä haluaisin olla.

Turvattomuus on yksi kipeimmistä tunteista – Onneksi turvallisuuden tunnetta voi vahvistaa itse

Joskus elämässä on vaiheita, jolloin olo tuntuu turvattomalta. Emotionaalinen turvattomuus on kipeä tunne. Usein siihen liittyy tunteita riittämättömyydestä ja viallisuudesta. Ai niin! Ne hylätyksi tulemisen pelot, unohdinko mainita niistä?

Turvallisuudentunteen soisi olevan niin perustunne, ettei sitä tarvitsisi epäillä. Tunnetason turvattomuus on kipeimpiä tunteita, joita olen kokenut. Tämä tunne ei ole ollut mikään sellainen joka menee ohi vähän hengittelemällä. Tunnetasolla on kyse selviytymisestä. Ei pienestä epämukavuudesta. Selviytymisestä.

Se on kuin mössö sakkaisia tunteita ja kipuja, jotka tuntuvat päivittäin, jopa tunneittan. Usein tällöin omia rajoja on rikottu. Ei ole tullut kuulluksi. Ei ole tullut ymmärretyksi. On kaivannut yhteyttä, mutta on jäänyt sitä vaille. Ei ole osanut pitää itsensä puolia. On alistunut ja ehkä uhriintunutkin. Tai ehkä elämässä toistuvat ne tietyt ihmissuhdekaavat, joihin on taas ajautunut.

Sisäistä turvallisuuden tunnettaan voi alkaa onneksi vahvistamaan.

Emotionaalisen turvattomuuden tunteiden juuret ovat usein lapsuudessa. Perheissä, joissa on ollut addiktioita. Perheitä, joissa ei ole tullut kuulluksi ja nähdyksi sellaisenaan. Perheissä, joissa on ollut kovat paineet suoriutua. Perheissä, joissa ei ole ollut lämpimiä kohtaamisia.

Jos emotinaalinen turvallisuus ei ole saanut kehittyä rauhassa, se näkyy elämässä vaikeutena luottaa, vaikeutena olla omalla puolellaan, vaikeutena tunnistaa ja kunnioittaa omia tarpeita, epämääräisenä ahdistuksena ja hallitsevina hylätyksi tulon pelkoina.

Kompensoimme turvattomuuden tunnetta eri tavoin:

Perfektionismilla, miellyttämisellä, vetäytymisellä, ylisuorittamalla ja addiktioilla.

Turvallisuuden vahvistaminen on mahdollista ja tärkeää. Se on pohja terveelle itsekunnioitukselle ja itsetuntemukselle. Muutama esimerkki miten voi aloittaa:

  1. Tule nähdyksi ja kuulluksi – Itsellesi, turvalliselle aikuiselle/ystävälle/ohjaajalle/terapeuttiselle ryhmälle

Moni on oppinut piilottamaan syvemmät tunteensa, tarpeensa ja toiveensa itseltäänkin. Näihin voi alkaa tutustumaan itse vaikkapa kirjoittamisen avulla. On valtavan eheyttävää saada kokea, että muut ihmiset kuulevat ja ymmärtävät minua. Kaikissa ihmissuhteissa se ei ole helppoa. Lisäksi olemme tottuneet arvioimaan, ratkaisemaan ja yli-analysoimaan. Miten sinä voisit tulla ymmärretyksi?

  1. Omien tunteiden ja tarpeiden hyväksyntä

Me emme voi päättää olla tuntematta, emmekä voi päättää, mitä tarvitsemme.

Usein tuomitsemme tunteitamme ja tarpeitamme. Ajattelemme, että olemme lapsellisia, vaikeita tai muuten vaan epäkypsiä. Tunteet ja tarpeet ovat osa ihmisyyttä. Niiden kieltäminen itseasiassa saa meidät toimimaan impulsiivisesti ja itsellemme tuhoisilla tavoilla.

 

Oletko kiinnostunut elämänkokemuksiesi vaikutuksesta tähän päivään?

Mahottoman makoisat maapähkinäkeksit – kuin amerikkalaiset unelmacookiet, mutta terveellisempänä


Osaat varmasti kuvitella sen tunteen, kun puraiset herkullista pikkuleipää. Keksi joko napsahtaa rapeasti hampaiden välissä tai hampaat suorastaan uppoutuvat taikinamaiseen pintaan. Minusta amerikkalaiset jättimäiset suklaakeksit ovat aivan vastustamattoman suussa sulavia. Näitä keksejä puraistessa voit tuntea, kuinka voin ja sokerin sekoitus pitää keksin notkeana vielä kypsänäkin. Halusin kehitellä tätä makuaistimusta mukaillen terveellisen version keksistä, joka maistuu valtavan herkulliselta sekä on koostumukseltaan juuri tälläinen pehmeän tahmainen. Tässä iloksenne maapähkinäkeksit.

Tämän ohjeen ensiesitys oli YLEn aamu-tv:n Voita & Sokeria -ohjelmassa. Klikkaa kuvaa ja katso helppo resepti videolta. (Video aukeaa uuteen ikkunaan.)

MAAPÄHKINÄKEKSIT

1 luomu kananmuna

3-4 rkl maustamatonta maapähkinävoita

1,5 dl mantelijauhoja

0,5 dl kookossokeria

0,5 tl soodaa

2  tl luomu kanelia

ripaus suolaa

 

VAIHE 1) Sekoita kaikki aineet yhteen sähkövatkaimella. Taikinan tulee olla jähmeää ja helposti muovailtavaa.

VAIHE 2) Muotoile keksitaikinasta haluamasi muotoisia keksejä ja paista uunin keskiosassa 175 asteessa, noin 10-15 minuuttia. Tarjoile lämpimänä kookoskerman ja tuoreiden marjojen kera

KOOKOSKERMA

1 purkki jääkaappikylmää kookoskermaa

vaniljajauhetta

luomu hunajaa

 

VAIHE 1) Vatkaa jähmeä kookoskerma vaahdoksi ja mausta se vaniljalla. Lisää hunajaa saadaksesi sinulle sopiva makeus.

Ajatuksemme näkyvät kodissamme

Lapsiperheen elämä on hulinaa. Erityislapsiperheen elämä erityisesti. Oli kyseessä millainen perhe tahansa, jossain vaiheessa hulinan keskellä kodista huolehtimisen on pakko jäädä.

Omalla kohdallani näin tapahtui muutama vuosi sitten. Tajusin, ettei sillä, miltä kotimme näytti, ollut kerta kaikkiaan mitään merkitystä. Joku voisi sanoa sen olevan hienon zeniläistä. Minun kohdallani se valitettavasti tarkoitti ilon katoamista kodistamme. Normaalit tarinat perhe-elämästä eivät meidän kohdalla tuntuneet toimivan. Minusta tuli erityislapsen isä. Onko silloin sohvatyynyillä jotain väliä?

En koskaan ole ollut sisustaja, mutta olen arvostanut mietittyä ja toimivaa kotia. Työni puolesta olen päässyt vierailemaan kymmenissä näyttävissä kodeissa ja kuullut huippuasiantuntijoiden näkemyksiä toimivasta kodista.

Tänä päivänä katse kodissani on erilainen – ilo on palannut. Olen nähnyt mielen turhien tarinoiden läpi. Ja sen läpi, millaista on hyvä ja ”normaali” perhe-elämä. Nyt näen noiden tarinoiden olleen kuin turhaa roinaa nurkissa ja vääränlaisia huonekaluja. Näen kotimme sekasotkun leluineen, mutta myös sen mahdollisuudet selkeyteen ja yksinkertaisuuteen.

Sisustuksella on psykologinen vaikutus meihin. Tässä vinkkejä läsnäolevampaan sisustamiseen:

  • Heitä pois esineet, jotka muistuttavat tekemistäsi virheistä ja esineistä, joita säilytät syyllisyydestä. Sitä huonoa häälahjaa ei siis tarvitse säilyttää.
  • Mieti värejä. Väreillä on tunnetusti voimakas vaikutus mielialaamme. Esimerkiksi vihreä rauhoittaa, kun taas oranssi antaa energiaa.
  • Huomioi valaisu. Sisustusarkkitehti Marko Paanasen sanoin: ”Suomi on pimeä maa.” Eli huolimatta maamme sijainnista, jää valaisu usein vähälle huomiolle.
  • Mikä on lattialla, sille ei ole paikkaa. Toinen vinkki Markolta. Älä laita lattialle muuta kuin huonekaluja. Jos huomaat, että jollekin esineelle ei ole muuta paikkaa kodissasi kuin lattia, voit hyvin kyseenalaistaa sen olemassaolon kodissasi.

Rouskuva pähkinä-hedelmälimppu on ruokapöydän kunkku

Teksti: Hanna-Leena Turpeinen

Miltä kuulostaisi nauttia uunituoretta rapeakuorista leipää? Niin arvelinkin. Vastustamattomalta. Tämä leipä on suorastaan koukuttavan herkullinen ja sen sisus on täynnä yllätyksiä. Rouskuvat pähkinät ja makeat hedelmäsattumat piristävät jokaista puraisua. Oi, voiko leipä todella olla näin hyvää? Tämä limppu katosi hetkessä viimeistä murua myöden. Lisäsin omaan leipääni reippaasti kuivattuja hedelmiä kuten luumuja, omenoita ja karpaloita. Ja kappas, se toimi myös loistavasti iltapäiväkahvin kera terveellisempänä makeana herkkuna.

PÄHKINÄ-HEDELMÄLIMPPU

1 ps Farina Täysleipäjauhoseosta

5 g kuivahiivaa

3,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa

2 kourallista kuivattuja hedelmiä

1 kourallinen maustamattomia pähkinöitä

 VAIHE 1) Lämmitä mantelimaito noin 42 asteiseksi.

VAIHE 2) Pilko kuivatut hedelmät ja pähkinät ihaniksi sattumiksi.

VAIHE 3) Yhdistä kaikki kuivat aineet ja kaada lämmin mantelimaito joukkoon. Sekoita huolellisesti sähkövatkaimella.

VAIHE 4) Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja muotoile limppu pannuun. Koristele siemenillä/ tai pähkinöillä. Anna kohota liinan alla 30 minuuttia.

VAIHE 5) Paista pannuleipä uunin keskiosassa, 200 asteessa, noin 45-50 minuuttia, kunnes leivän pohja on saanut kauniin paahtuneen pinnan ja se kumisee koputtaessa.

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Vuohelan Herkun kanssa. Kaikki Vuohelan herkun tuotteet ovat luontaisesti gluteenittomia. Löydät tuotteet ruokakauppojen hyllyiltä tai voit tilata niitä myös suoraan Vuohelan Herkun -verkkokaupasta. 

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image