Erosta selviää eteenpäin, kun muistaa, ettei surua tarvitse hoitaa, eikä vihaa pelätä


Työssäni kohtaan eronneita tai eroa harkitsevia ihmisiä, jotka käyvät läpi voimakkaita ja vaikeita tunteita. Suuri osa heistä toivoo, että tunteen voisi suorittaa pian pois. Varsinkin surun ja vihan tunteet ottavat kovaa, mutta kumpikin eri tavoin. On ikävää, että suruun tarjotaan niin usein lääkkeitä ja sairaslomaa, koska suru ei ole tauti, joka kaipaa hoitoa vaan tunne, joka tarvitsee aikaa, läsnäoloa ja hoivaa. Hoito tulee purkista, mutta hoiva on myötätuntoa ja läsnäoloa. Hoiva on myös sitä, että sietää toisen pitkittynyttäkin surua, monelle läheiselle se on vaikeaa.

Erosuru voi kestää yli vuoden, kauemminkin, mutta siinä on erilaisia vaiheita. Sanon aina, ettei takapakeista pitäisi erotunteiden käsittelyn yhteydessä edes puhua, eron prosessointiin kuuluu luonnollisesti se, että välillä mennään eteenpäin ja välillä taaksepäin. Yleensä nämä alhaisten tunteiden vaiheet kuitenkin lyhenevät prosessin edetessä. Sureminen eroaa masennuksesta siinä, että se on dynaamista eli eteenpäin menevää. Masentuneen maailma on tasaisen harmaa ja merkityksetön, kun surevalla siinä on enemmän sävyjä.

Hylkäämisestä johtuva suru tuntuu siltä, kuin sydän murtuisi ja joillakin niin myös tapahtuu konkreettisesti. Me tiedämme, että hylkääminen näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin kipu, yksinjääminen on ollut ihmisen historiassa usein myös henkiinjäämiskysymys. Vaikka nykyään kyllä selviämme arjesta ilman toisen läsnäoloa, voi tilanne olla tunnetasolla vaikea ja uuteen sopeutuminen ottaa paljon aikaa.

Harvat asiat elämässämme menevät niin kuin me toivomme. Petymme, kohtaamme vaikeuksia. Ajattelemme, että miksi juuri minulle kävi näin? Mitä suurempi merkitys jollain ihmissuhteella, työllä, tai muulla menettämällämme asialla on meille ollut, sitä suurempi on irrottautumisesta aiheutuva kipu. Tuskan tunteella on tärkeä sanoma, se kutsuu sen äärelle, joka vaatii huomiota. Siksi sen seuraan on syytä pysähtyä. Käymällä läpi tunnetyön, voi sen kautta löytää jotain yllättävääkin: itsestään tai päättyneestä parisuhteesta. Usein iso kriisi antaa meille mahdollisuuden myös hyvien asioiden aukeamiseen.

Vaikka suru on raskas tunne, on kulttuurissamme sille kuitenkin enemmän ilmaisutilaa kuin vihalle. Voimme itkeä, puhua surun tunteistamme ja saada tukea läheisiltämme. Vihan kanssa on usein hankalampaa. Yhdistämme vihan väkivaltaan. Harva kiltiksi kasvatettu tyttö tai poika osaa siksi aikuisenakaan ottaa käyttöönsä vihan suomaa myönteistä energiaa. Ei vihan ilmaiseminen tarkoita väkivaltaa, tavaroiden särkemistä tai tuhoamista. Vihan tunteen kanavoiminen uuden elämän käyttövoimaksi voi olla todella upea ja puhdistava kokemus.

Rakkaussuhteen päättymiseen liittyvä tunnetyöskentely ottaa helposti ainakin vuoden, useammankin. Monelle tämän ymmärtäminen on hankalaa, olisi kiusaus suorittaa tapahtunut nopeasti ohi, vetää tunnekuilut tasaava lääkekuuri, hypätä uuteen suhteeseen tai hakea lohtua viinin pehmentämistä omista hetkistä. Parhainta tulosta tulee kuitenkin, kun on valmis kohtamaan tunteensa ja suostumalla prosessille ilman pakoreittejä. Se ei ehkä ole kivuttomin tai nopein, mutta sen tulokset ovat tehokkaimmat ja pysyvimmät ja niiden hedelmistä voi nauttia myös mahdollisessa uudessa suhteessa.

Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Viha ja suru ovat tässä tärkeimmät välineesi, siksi ne on tärkeä huomioida silloinkin, kun et niihin heti löydä yhteyttä. Tähän voit ottaa avuksesi vaikka aiheesta kirjoittamisen tai tietoisen tunnetyöpajan luomisen, jossa annat itsesi olla rauhassa tunteen kanssa, sitä kutsuen ja sitä prosessoiden. Musiikki, valokuvat ja muut yhteiseen historiaanne liittyvät esineet ovat tässä avuksi.

Mahdollinen eron jälkeinen ystävyys, edes kaveruus, ei onnistu ilman molempien halua, siinä mielessä tilanne on sama kuin parisuhteessakin. Uusi lähentyminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että on työskennellyt oman eronsa läpi. Parisuhteessa ei voi milloinkaan laittaa toista vastuuseen omasta onnellisuudestaan. Ajattelen niin, ettei myöskään eron jälkeen voi asettaa toista yksin vastuuseen omasta onnettomuudestaan. Tunteita ei voi, eikä saa kieltää. Sinulla on oikeus tuntea kaikki tunteet läpi, mutta sinulla on velvollisuus itseäsi kohtaan olla omalla puolellasi, vahvistua ja löytää elämälle uusi merkitys. Siihen tarvitset uskoa ainakin itseesi, toivoa tulevaisuutta kohtaan ja kykyä nähdä, ettei rakkaus elämästä hävinnyt, vaikka suhde päättyi. Ero on aina myös mahdollisuus.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: