Sivu 141 – Hidasta elämää

Näitä merkkejä kannattaa etsiä, jos toivot turvallista parisuhdetta

Olen kirjoittanut useamman postauksen mm. Traumakiintymyksestä ja siihen liittyvistä varoitusmerkeistä. Sain useamman toiveen kirjoittaa siitä, että mitkä ovat sitten ns. ”Green flags” – eli hyvää ja turvallista suhdetta ennustavat merkit uuteen ihmiseen tutustuessa. Ja toki näitä voi tutkia myös omalla kohdallaan!

Tällaisia merkkejä suosittelen tutkailemaan, kun toiveissa turvallinen parisuhde.

Haavoittuvaisuuden ilmaisu: Kyky näyttää itsestään jotain inhimillistä, aitoa ja epätäydellistä on keskeistä toimivassa suhteessa ja vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa. Jos sellaista kaipaa suhteessa, niin kannattaa tähän kiinnittää huomiota jo toiseen tutustuessa. Miten toinen suhtautuu elämän keskeneräisyyksiin? Vai onko hänellä aina kaikkeen vastaus ja ratkaisu, onko hän kaikessa täydellisen itsevarma? On toki normaalia että ekoilla treffeillä ei tarvitse kaikkia syvimpiä traumojaan avata ja onkin viisasta antaa luottamuksen kypsyä ajallaan. Haavoittuvaisuuden ilmaisu voi tutustuessa olla vaikka sitä, että ihminen kykenee kertomaan jostain, missä on epävarma tai muuta vastaavaa. Toki myös terve itsevarmuus voi olla hyvä merkki, mutta terveeseen itsevarmuuteen juuri mahtuu haavoittuvaisuus ja epävarmuus – se ei ole inhimillisyyden yläpuolella olemista.

Itsereflektio taidot: Miten toinen pystyy reflektoimaan ajatuksiaan, tunteitaan ja valintojaan? Vai onko kaikki aina vaan muiden vikaa? Oliko kaikki exät vaan hulluja? Toimivaan suhteeseen kuuluu kyky tarkastella ja ottaa vastuu itsestä, inhimillisellä tavalla. Se on mahdotonta, jos itsessään ei huomaa mitään kasvettavaa ihmissuhteiden alueella. Itsereflektio ei tarkoita ylianalysointia, mutta se kysyy aikuisuutta ja oman osuuden tunnistamista. Itsereflektiota on esimerkiksi se että kykenee huomaamaan että itsessä herää erilaisia tunteita ja ajatuksia, mutta ne eivät ole absoluuttisesti aina totuuksia. Itse en ole ainakaan vielä tavannut ihmistä, joka olisi ihan oikeasti aina oikeassa. Olen sitä mieltä, että vastuunotto on hemmetin seksikästä!

Arvot: Millaisia arvoja toisella on ja onko hän ylipäätänsä pysähtynyt niitä miettimään? Ja jos ei ole, se ei tietenkään automaatiolla tarkoita, että suhde ei voisi toimia. Mutta on hyvä tietää, että hyvin erilaiset arvot tärkeissä asioissa ovat suhteelle usein haaste. Arvojen ei täydy tietenkään olla identtiset, mutta isoissa linjoissa ja ns. ydinarvoissa olisi viisasta olla samoilla linjoilla. Mitä arvoja sinulla on suhteessa ja elämässä? Ja miten se näkyy valinnoissasi? Ei näitä kysymyksiä tietenkään tarvitse kuulustelun omaisesti kysyä, mutta suosittelen niitä pohtimaan viimeistään ennen saman katon alle muuttamista 😉

Bonuksena suosittelen tunnustelemaan sitä, miten turvallinen olo toisen kanssa on puhua kenties vaativistakin teemoista, kuten vaikka rajoista ja tarpeista. Jokainen on tietysti yksilö ja ainutlaatuinen olento. Kannustan sinua tutkimaan omana itsereflektiona kysymystä, että millaisessa suhteessa uskot, että sinulla olisi turvallinen tila kasvaa?

ps. Ehkä huomasit, että sukunimeni on vaihtunut. No, se on pitkä tarina, mutta tämän kirjoituksen tuntomerkkien seuraaminen on omakohtaisesti todettu toimivaksi <3

TOIMITUKSEN VINKKI: Parisuhteen keskustelukortit

Mietitkö, miten kumppanin kanssa voisi keskustella suhteesta? Miten saada yhteys kumppaniin tai parantaa yhteyttä, joka on päässyt katkeamaan?

Parisuhteen keskustelukortit auttavat tutustumaan toisiinne syvemmin ja rakentamaan yhteyttä. Kortit sopivat hyvin sekä tutustumisvaiheeseen että pidempään suhteeseen. Kortit nostattavat esiin teemoja menneisyyden opeista, tästä hetkestä sekä tulevaisuuden toiveista.

Kortit sopivat Teille, jotka…

…haluatte vaalia suhdettanne

…haluatte tutustua toisiinne syvemmin

…haluatte ymmärtää toisianne paremmin

Kurkkaa kortit ja lue käyttäjien palautteita TÄÄLTÄ.

P.s. Sinkkujen oma Facebook -voimaryhmä Hidasta sinkkuelämää löytyy täältä. Liity mukaan!

Entä jos ihana ihmissuhde ottaa enemmän kuin antaa? – Mitä haastavat suhteet voivat näyttää meille itsestämme

Moni meistä on kokenut tai kokee jossain vaiheessa elämäänsä voimakkaan yhteyden tai haastavan suhteen, joka heittää meidät pois tasapainosta.

Mitä herkempiä olemme aistimaan toisten tunteita, sitä helpommin intensiivisten suhteiden tunne-energiat voivat imaista meidät mukaansa.

Kun voimakas yhteyden kokemus ravisuttaa herkkää ja voimakkaalla empatiakyvyllä varustettua ihmistä, on mahdollista, että hän reagoi siihen vetämällä empatian överiksi.

Toimiessaan näin hän virittää tuntosarvensa aistimaan pääosin toisessa nousevia tunteita ja ottaa niiden helpottamisen, ratkaisemisen ja suodattamisen omalle vastuulleen.

Mikäli toimintamallinamme on huolehtia muiden tunteista ja tarpeista oman hyvinvointimme ja jaksamisemme kustannuksella, toisen tunteiden mukaan eläminen saattaa vallata meidät joissakin suhteissa lähes kokonaan.

Etenkin, jos yhteys on romanttinen ja siinä on monen tasoista vetovoimaa, itselle voi tulla saman tien olo, että

”tässä tämä nyt on!”.

Kun yhteys tuntuu erityisen voimakkaana, saattaa tajuamattaan käyttää ihan liian suuren osan voimavaroistaan siihen, mitä tunteita toisessa nousee ja miten itse pitäisi käyttäytyä, jotta suhde onnistuisi.

Silloin vaarana on polttaa itsensä loppuun.

Haastavat suhteet paljastavat ydinhaavamme

Olet itse kokenut överiempatialla höystetyn, voimakkaan yhteyden useampaan kertaan. Jotkut näistä ovat olleet romanttisia, mutta olen käynyt läpi mukaansa tempaavia energioita myös muunlaisissa suhteissa niin työelämässä, harrastuksissa kuin muissakin sosiaalisissa piireissä.

Yhteistä tilanteille on ollut se, että olen käyttänyt niissä todella paljon energiaa toisten tunteiden kuulosteluun ja niiden ehdoilla toimimiseen. Samalla, kun olen keskittynyt tekemään suhteesta tai tilanteesta mahdollisimman ”sujuvan”, olen sivuuttanut omat tunteeni ja tarpeeni.

Olen vetänyt itseni ylikierroksille ja kuormittunut huomaamattani pisteeseen, jossa olen kokenut suurta pettymystä siitä, miten asiat ovat – tai eivät ole – menneet. Se, minkä aikaan saamiseksi olin investoinut itsestäni niin paljon, ei tapahtunutkaan. Torjutuksi tulemisen, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteet siitä, että en ole ”onnistunut” odottamallani tavalla, ovat nousseet voimakkaasti pintaan.

Vaikka nämä tunteet ovat olleet raskaita, ne ovat myös syventäneet ymmärrystäni siitä, miksi olen päätynyt kerta toisensa jälkeen samaan tilanteeseen. Niiden kautta olen päässyt kiinni tunnetason ydinhaavoihini ja tiukassa istuneisiin uskomuksiini kelpaamattomuudestani ja arvottomuudestani.

Ehkä tuskaisin valoon tullut uskomukseni on ollut se, että olen jollain tapaa perustavanlaatuisesti vääränlainen ja siksi syyllinen jonkun vaikeaan oloon.

Tämä uskomus on vaikuttanut todella paljon siihen, miten olen toiminut erityisesti suhteissa, jotka ovat tuoneet molemmissa osapuolissa pintaan vaikeita tunteita. Kun olen aistinut toisessa nousevia raskaita tunne-energioita, olen kiihdyttänyt överiempaattisen toimintamallini huippuunsa ja kietonut itseni vaikka mille mutkalle ratkaistakseni hänen vaikean olonsa.

Toimimalla näin olen yrittänyt välttää sen, että tilanne nähtäisiin minun vikanani. Samalla olen yrittänyt tukahduttaa itsessäni nousevaa syyllisyyttä, riittämättömyyttä, arvottomuutta ja pelkoa ja tehdä itsestäni kelpaavan, toivotun ja tervetulleen.

Kun sitten romanttisissa suhteissa toinen osapuoli on valinnut jonkun muun kuin minut tai työssä ylennys on mennyt jollekin muulle, olen ottanut sen ”todisteena” siitä, että tilanteessa pintaan nousseet asiat ovat olleet yksinomaan minun syytäni, energiani on vääränlaista ja olen kelvoton olemaan missään tai kenenkään kanssa.

Näiden kokemusten jälkeen olen monesti sulkenut itseni muidenkin suhteiden ulkopuolelle ja laittanut sydämeni kiinni, ainakin osittain. Tämä on toki tarjonnut jonkunlaisen turvasataman ja tilaa tutkia itseään.

Samalla se on kuitenkin pitänyt kauempana sen tuen, rakkauden ja hyväksynnän, joita jotkut olisivat halunneet minulle silloinkin antaa.

Mitä eroa on rakkaudella ja oman voiman pois antamisella?

Sen takana, että otamme toisten tunteita ja tarpeita vastuullemme, on lähes poikkeuksetta tiedostamaton pyrkimys saada toiset antamaan meille sitä hyväksyntää, arvostusta, turvaa ja rakkautta, joita emme anna riittävästi itsellemme.

”Jos annan sinulle rajattomasti huomiotani ja energiaani, tulee vielä myös minun vuoroni saada sinulta sitä, mitä eniten tarvitsen.”

Jos annamme kaiken energiamme muiden käyttöön ”varmistaaksemme” itsellemme rakkautta, huolenpitoa ja hyväksyntää, laitamme vastuun meidän rakastamisestamme yksinomaan toisten harteille. Ja annamme samalla voimamme pois.

Kenenkään toisen ei ole tarkoitus olla hyvinvointimme, arvontuntomme ja minäkuvamme lähde eikä rakkaus vaadi tämän vastuun luovuttamista kenellekään muulle, päinvastoin: jos emme anna rakkautta itse itsellemme, meidän on vaikea tunnistaa sitä ja ottaa sitä vastaan keneltäkään muultakaan.

Yksi selkeä keino antaa rakkautta itse itsellemme on avautua tuntemaan, mitä tarvitsemme ja vastata tarpeisiimme paremmin itse – ja ylipäätään myöntää, että meilläkin on syviä, usein lapsuudesta asti mukanamme kulkeneita tarpeita, jotka odottavat tulla nähdyiksi ja täytetyiksi.

Jos jätämme näiden tarpeiden tunnistamisen ja niihin vastaamisen vain muiden käsiin, päädymme pyörimään voimattomuuden kierteessä, jolle ei näy loppua.

Samalla näen myös, että muut voivat tukea meitä tarpeidemme täyttymisessä. Siksi on rakastavaa sekä itseään että muita kohtaan harjoitella viestimään tarpeistaan rehellisesti, myötätuntoisesti ja aidosti. Silloin ne, jotka haluavat tehdä niin, voivat tukea tarpeidemme täyttymistä ilman, että se on kokonaan – tai edes suurilta osin – heidän vastuullaan.

Vaikka haastavat suhteet ja yhteydet vaativat meiltä paljon, niissä piilee myös mahdollisuuksia.

Ne voivat saada meidät kääntämään katseemme itsessämme siihen, minkä olemme sivuuttaneet, mutta joka kaipaa tulla meissä nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Niiden avulla voimme tuoda tunnetason kipupisteiden lataukset pintaan koettaviksi, muunnettaviksi ja vapautettaviksi ja syventää myötätuntoa ja rakkautta itseämme ja kaikkea meissä olevaa kohtaan.

Silloin meidän on myös helpompaa tunnistaa ihmiset, jotka ottavat vastuun omista tunteistaan ja tarpeistaan ja ovat sitoutuneita tutkimaan ja rakastamaan itseään ja kaikkia puoliaan yhä syvemmin. Heidän kanssaan voimme laajentua ja kasvaa vapauden, molemminpuoleisen tuen ja tasapainoisen rakkauden hengessä eteenpäin.

Pahoititko taas mielesi somessa? – Näin käytät sosiaalista mediaa voimauttavasti ja vastuullisesti

Kaikki se mille annamme huomiomme vaikuttaa meihin. Siksi on oleellista miettiä mitä se on. Some ei siis ole jotain, joka vain ”tapahtuu meille”, vaan tekemällä tietoisia valintoja voimme vaikuttaa hyvin paljon siihen mitä some meille tekee.

Sosiaalisesta mediasta puhutaan usein kriittiseen sävyyn ja sen uutisoidaan lisäävän ihmisten pahoinvointia. Somella voi kuitenkin olla todellinen voimauttava vaikutus meihin, jos käytämme sitä tiedostavasti ja vastuumme tuntien.

Ennenkaikkea on hyvä olla hereillä sen hetken kanssa, jossa jälleen kerran avaa somen. Tiedostanko edes tekeväni niin ja mitä tarkalleen ottaen olen menossa someen tekemään?

Someen muodostuu helposti riippuvuussuhde, jos emme valitse olla tietoisena sen kanssa miten sitä käytämme. Pilkuttelemme päiväämme vilkuilemalla kuvavirtaa tai selaamme illalla väsyneenä postauksia tiedostamatta oikeastaan edes mitä teemme.

Kannattaakin olla rehellinen sen kanssa kuinka paljon aikaa somessa käyttää ja kuinka paljon olisi sopivasti. On sallittua valita seurattavat sisällöt ja tahot huolella. Itse seuraan vain sellaista, jonka koen olevan voimauttavaa. Olen tehnyt omasta somestani hyvin pitkälle niin sanotun turvallisen tilan: kun avaan somen, voin olla varma, että kuvavirtaani ei lävähdä triggeröivää sisältöä, koska olen yksinkertaisesti valinnut niin.

Käytän erilaisia vaimennustoimintoja, jos en vaikkapa kohteliaisuussyistä koe voivani poistaa jotakin seurattavaa tiliä. Kuulostelen itseäni myös sen suhteen onko jokin voimauttavaksi tarkoitettu sisältö voimauttavaa juuri minulle: on sallittua jättää taakseen asiat, jotka eivät enää palvele – somessakin.

Uskallatko pitää tauon?

Koska some on niin moniäänistä ja monella tavalla mukaansatempaavaa, olen ottanut tavakseni pitää sometaukoja. Taukojen aikana en seuraa somessa tapahtuvaa, enkä postaa itse asioista. Somettomuus on itselleni tärkeä osa hiljaisuuden vaalimista omassa elämässäni.

Oman sisäisen äänen kuuleminen vaikkapa sen suhteen minkälainen somenkäyttö itselle sopii, on paljon helpompaa, jos pitää taukoja. Merkityksellinen osallistuminen vaatii ajoittaista pysähtymistä ja hiljaisuutta.

Kaikkeen ei tarvitse lähteä somessakaan mukaan. Ryhmäpaine saattaa saada innostumaan mukaan sellaiseen, joka ei lähemmin tarkasteltuna ole aidosti voimauttavaa. On hyvä pysytellä tietoisena siitä miksi haluaa vastata vaikkapa johonkin haasteeseen. Tai onko jotain postausta sittenkään pakko kommentoida.

Kannattaa tunnustella tunteiden ja kehon tasolla sitä miltä minusta tuntuu olla somessa tänään, haluanko jatkossakin lukea juuri näitä postauksia tai osallistua juuri tällä tavalla? Entäpä omat postaukseni: minkälaista maailmaa niillä luon?

Mieti voimalause, joka muistuttaa sinua siitä, miten haluat käyttää somea. Itselleni tällainen on seuraava: ”aidot tyypit & inspiroiva sisältö.” Muistutan toistuvasti itseäni tällä siitä, että somenkäyttöni tarkoituksena on voimautua ja inspiroitua – ja toivottavasti tarjota sama kokemus myös muille.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan henkisen kasvun ohjaukseen tästä

Miksi ihmisestä tulee narsisti?

Miksi ihmisestä tulee jotain sellaista, joka aiheuttaa jatkuvaa kohtuutonta kärsimystä erityisesti häntä kaikista lähimpänä eläville?

Mikä muovaa ihmisolennosta äärimmäisiä konflikteja tehtailevan ja niistä jopa nauttivan persoonan? Miksi ihmisestä tulee narsisti, joka rikkoo ja tuhoaa?

Rakkautta, sekä hellää, mutta jämäkkää turvaa

Me ihmiset tarvitsemme syntymästä kuolemaan asti tunnetta siitä, että meidät nähdään ja kuullaan. Kasvaessamme lapsesta aikuiseksi tarvitsemme jatkuvaa varmuutta myöskin siitä, että olemme rakastettavia ja hyväksyttäviä. Tarvitsemme myös turvallisuutta, kannustusta, tukea, turvallisia rajoja, sekä lupaa olla oma itsemme.

Lapsi tarvitsee turvallista aikuista myös siihen, että hän voi opetella tunnistamaan omia tarpeitaan, sekä täyttämään niitä ilman, että satuttaa itseään tai muita. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea oppiakseen sietämään turhautumisen tunnetta, sekä muita negatiivisia tunteita.

Jos edellä mainitut jäävät pois tai ylikorostuvat persoonallisuuden ja minäkuvan kehitys häiriintyy. Tällöin käsitys itsestä ja muista, sekä rajoista minun ja sinun välillä vääristyy. Myöskin omien tarpeiden tunnistaminen vääristyy ja ihminen voi tavoitella niitä hyvinkin sairaalloisin, itseä ja muita satuttavin, sekä loukkaavin keinoin.

Kasvatus pääroolissa

Tutkimusnäyttö ei ainakaan vielä pysty osoittamaan varmoja syitä narsistisen persoonallisuushäiriön syntyyn.

Tämänhetkisen tutkimustiedon ja narsismia selittävien teorioiden valossa lapsuuden vaurioituneet kasvatusolosuhteet vaikuttavat kuitenkin olevan syy narsismin syntyyn.

Lapsen olemassaolo, sekä tarpeet on voitu täysin ohittaa ja kasvatus on voinut olla hyvin ankaraa, väkivaltaista, tunnekylmää ja nöyryyttävää. Lapsi on joutunut ansaitsemaan vanhempien huomiota uhrautumalla, suorittamalla ja pyrkimällä saavutuksiin, jotka eivät mitenkään päin mahdu kohtuuden rajoihin. Siltikään mikään ei ole riittänyt, eikä pieni ihmisen alku saanut koskaan tunnetta siitä, että olisi riittävä ja rakastettava juuri sellaisena, kuin on.

Ainoa malli, jonka lapsi on oppinut ihmisten kanssa olemiseen on ollut joko alistua tai alistaa.

Toisessa tapauksessa lasta on taas voitu pitää kuin lasikukkaa kämmenellä, suojellen normaaleiltakin vastoinkäymisiltä. Lapsen kykyjä ja tavoitteita on liioiteltu ja ylikorostettu. Rajoista ei ole ollut tietoakaan.

On luotu perusta persoonalle, jonka ei koskaan tarvitse kohdata haasteita, ottaa vastuuta ja jota nihkeät maalliset lait eivät koske millään tapaa.

Molemmissa tapauksissa on riski narsistisen persoonallisuushäiriön kehittymiselle. Molemmissa tapauksissa luodaan pohja äärimmäisen loukkaantumisherkälle, sekä huonosta itsetunnosta kärsivälle persoonalle, joka myöhemmin elämässään tuo näitä piirteitään esiin hyvin haitallisin, mutta myös hyvin erilaisin tavoin.

Narsismi aiheutuu siis rakkaudettomuudesta, sekä rajattomuudesta ja narsismin syntymistä estää kasvatus, jossa lapselle samanaikaisesti asetetaan selkeät rajat ja osoitetaan varauksetonta hyväksymistä ja hyvänä pitämistä fyysisesti ja henkisesti, silloinkin kun lapsi on luvattomasti ylittänyt hänelle asetetut rajat. (Mäkelä 2021).

Keinoja vaikeista kokemuksista toipumiseksi löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta (2024).

Lähteet

Häkkänen-Nyholm Helinä. 100 kysymystä narsismista. Helsinki: Readme.fi 2018.

Mäkelä Raimo. Naamiona terve mieli. Kuinka kohtaan narsistin. Päivä Osakeyhtiö. 2021.

Miten olla rento, jos rentoutuminen ei suju luonnostaan? – Kokeile näitä vinkkejä

Saara Ruuska on kehollisuudesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut helsinkiläinen kuoronjohtaja-muusikko, pedagogi, ystävä, vaimo ja äiti. Hän on luopunut ylisuorittavasta elämäntyylistä ja valinnut tietoisesti lempeämmän, inspiroivamman ja värikkäämmän tien. Ruuska pitää Pink Warrior -blogia.

Jos minun pitäisi kuvailla elämäni muutosta ylisuorittamisesta luopumisen jälkeen yhdellä sanalla, olisi tuo sana varmaankin rentous.

Muistan, että sain ennen hyvinkin erilaisissa tilanteissa ohjeen: “ota rennommin”. Pidin ohjetta aika kyseenalaisena. En ajatellut, että hyvään lopputulokseen voisi päästä mitään muuta kautta kuin yrittämällä enemmän. Muistan myös, että minusta tuntui lähes mahdottomalta tehdä mitään ”rennommin”. Miten olla rento, jos omat odotukset ovat korkealla ja tarkkarajaiset?

Mihin rentoutta tarvitaan?

Mieheni on triathlonisti. Triathlonissa (ja varmaan monessa muussakin lajissa) huippusuorituksen erottaa keskiverrosta nimenomaan rentous. Rennot lihakset ja mieli ovat valmiustilassa: tarvittaessa niistä lähtee enemmän potkua.

Valmiiksi jännittyneet lihakset väsyvät helpommin ja syövät suoritukseen tarvittavaa energiaa. Rento mieli on valmis ottamaan riskejä ja loistamaan. Jännittynyt ja kireä mieli haluaa välttää virheitä, jolloin osa kapasiteetista on kiinni virheiden välttelemisessä.

Rentona sekä kehon että mielen tilanne on helpompi aistia ja näin ollen on helpompi olla joustava. Myös tekemisestä nauttiminen ja palautuminen on huomattavasti helpompaa.

Näiden järkisyiden ohella: rentous yksinkertaisesti tuntuu hyvältä.

Kokeile tätä, jos rentoutuminen tuntuu vaikealta

Jos rentoutuminen tuntuu vaikealta, yksi lähestymistapa on puhutella suoraan kehoa. Voit esittää itsellesi seuraavat kysymykset ja kehotukset:

Onko vatsa rento? Anna vatsan seudun ja lantionpohjan pehmentyä.

Ovatko leuat rennot? Anna ylä- ja alahampaidesi väliin tulla tilaa. Rentouta myös posket.

Onko kieli rento? Anna kielen levätä suussa ja anna myös kielenkannan rentoutua.

Onko kallonpohja rento? Nojaa hetkeksi tuolia, pöydän reunaa, seinää tai alustaa vasten. Tunne pään paino. Rentouta myös silmät painaviksi silmäkuoppiin.

Rentoutuminen on helpointa makuulla

Kehollista rentoutumista voi harjoitella ensin rauhassa yksin. Rentouden löytäminen on helpointa selinmakuulla. Ei ole tarpeen osata rentoutua ”täysin”. Rentoutumista ei voi pakottaa: suunta kohti rentoutta ja tutkiva asenne riittävät enemmän kuin hyvin.

Vatsan, leuan ja kielen rentouttamista voi kokeilla myös arjen (lievästi stressaavissa) tilanteissa, kaupan jonossa tai vaikkapa hieman rasittavassa keskustelussa läheisen kanssa. Lopulta sitä voi alkaa hyödyntää yhä tärkeämmissä tai vaikeammissa tilanteissa, kuten juuri ennen tärkeää suoritusta tai kohtaamista.

Rentous saattaa vapauttaa voimia, joiden olemassaolosta ei ehkä edes tiennyt.   Missä tilanteessa sinä voisit hyötyä rentoudesta?

Teksti on julkaistu aiemmin Pink Warrior -blogissa.

Kaipaatko myötätunnon sanoja juuri nyt? 4 lempeää voimalausetta

Nämä neljä ihanaa ja lohduttavaa voimalausetta löytyy Hidasta elämää -puodin uusista jääkaappimagneeteista💜

Tutustu näihin ja muihin ihanuuksiin Hidasta elämää –verkkopuodissa.

Magneetit ovat laadukkalla mattapintaisella painatuksella toteutettuja. Niiden halkaisija on 56 mm.

Vaikka aistit herkästi toisten tunteita, se ei tarkoita, että ne kuuluvat sinun vastuullesi

Moni herkkä ihminen tunnistaa itsestään kyvyn aistia voimakkaasti toisten tunteita ja eläytyä niihin kuin ne olisivat omia.

Mikäli sekä aistit toisten tunteita että otat niitä sen lisäksi vastuullesi, toteutat toimintamallia, jota kutsun överiempatiaksi.

Empatian överiksi vetävä ottaa toisten tunteiden helpottamisen, suodattamisen ja ratkaisemisen perusteettomasti omalle vastuulleen.

Hän on valjastanut kehollisen, hermostollisen ja intuitiivisen herkkyytensä – eli kykynsä vastaanottaa, hakea ja prosessoida sanatonta tietoa sekä kokonaisuuksien että erittäin hienojakoisten nyanssien tasolla – suurelta osin siihen, että hän aistii toisten tunteita ja sopeuttaa itseään niiden mukaisesti.

Toimiessaan näin hän pyrkii purkamaan, laukaisemaan, selvittämään ja tasapainottamaan aistimiaan tunne-energioita, kuten pinnan alla kyteviä jännitteitä ja ilmassa leijuvia konfliktinuhkia. Hänen tavoitteenaan on luoda harmoniaa, rauhaa ja turvaa ailahteleviin ja epävakaisiin tilanteisiin ja saada ne sujumaan mahdollisimman kitkattomasti.

Överiempaattinen uhraa omat voimavaransa ja hyvinvointinsa jatkuvasti toisten tunteiden kannatteluun ja niiden ehdoilla elämiseen. Kun toisten tunteet täyttävät kaiken tilan ja valtaavat hänen kokemuksensa, hänen omat tunteensa ja tarpeensa jäävät sivurooliin.

Vaikka hän antaisi miten paljon tahansa energiastaan ja voimavaroistaan toisten käyttöön, mikään ei tunnu riittävän. Hän ei saa koskaan takaisin itselleen sitä tilaa ja kannattelua, jota hän jakaa rajattomasti muille.

Hänen palautumisensa jää toistuvasti puolitiehen, ja siksi hänen elämänsä saattaa tuntua loputtomalta kuluttavien suhteiden ja kuormittavien tilanteiden kierteeltä.

Oletko ainainen vastuunkantaja ja luottohenkilö?

Kun pystymme tuntemaan toisen tunteet kuin omamme, ymmärrämme konkreettisesti, mitä tarkoittaa saada tietoa intuitiivisesti rivien välistä. Överiempaattisina olemme treenanneet tämän taitomme lukea toisten tunteita ja tarpeita ylikuntoon.

Ulospäin saattaa näyttää siltä, että meillä on hommat hallussa – sekä omat että muiden. Vastuukantajan rooli on meille tyypillinen niin töissä kuin kotona. Voimamme kuluvat muiden tunteiden aistimiseen ja tarpeisiin vastaamiseen.

Usein tämä tapahtuu niin autopilotilla, että emme edes huomaa sitä ennen kuin akkumme ovat jo tyhjät. Silloin mietimme, miksi olomme on taas niin raskas ja mihin kaikki energiamme taas hupeni.

Mitä väsyneempiä ja ylikierroksilla olemme, sitä enemmän annamme yleensä huomiota ja energiaamme muille. Samaan aikaan saatamme ihmetellä, miten kyvyttömiä muut ovat ottamaan huomioon meidän – ja ylipäätään toisten – tunteita.

Emme kuitenkaan ilmaise pettymystämme ja muita negatiivisia tunteitamme, vaan piilotamme ne aina jaksavan ja käytettävissä olevan luottohenkilön roolin taakse.

Jos ennätämme ja jaksamme, yritämme välillä palauttaa yhteyden itseemme käsittelemällä raahaamiamme tunnetaakkoja yksin tai jonkun luotettavan, todennäköisesti saman henkisen, henkilön seurassa.

Toisinaan saatamme padota tunteitamme niin kauan, että painekattila pasahtaa. Silloin syntyy räjähdys, joka voi säikäyttää ne, jotka eivät ymmärrä, miten pitkälle olemme pinnaamme venyttäneet.

Välillä myös vain vetäydymme hiljaisesti kuvioista ja jätämme muut ihmettelemään, että minne hävisimme.

Ketään ei hyödytä, että uuvutat itsesi empatialla

Koska yhteytemme itseemme, tunteisiimme ja tarpeisiimme on hautautunut överiempaattisen toiminnan ja sieltä täältä mukaamme nappaamiemme tunnekuormien alle, emme usein edes tunnista, mitä tunnemme ja tarvitsemme. Tai edes salli itsemme tarvita mitään.

Mitä pidempään jatkamme näin, sitä kauemmas ajaudumme itsestämme ja siitä, että voisimme käyttää herkkyyttämme, empatiakykyämme ja intuitiotamme niin, että nauttisimme siitä itsekin.

Laaja ja voimakas tunneskaala, avoimuus omalle ja toisten herkkyydelle ja halu ymmärtää toisia ja myötäelää heidän kokemuksissaan ovat ihmisyyden hienoimpia taitoja. Niiden kautta luomme syviä ja merkityksellisiä yhteyksiä toisiimme.

Näiden taitojen avulla voimme saavuttaa paljon ja ne tulevat olemaan tärkeintä pääomaamme tulevaisuudessa, jossa yhä useammat tehtävät voidaan hoitaa teknologian avulla.

Empatiaa, myötätuntoa ja ihmisen syvää ymmärtämistä emme voi kuitenkaan ulkoistaa. Ne ovat jaetun ihmisyytemme ydintä.

Herkkyyttäsi ja empatiakykyäsi siis tarvitaan todella paljon. Ketään ei kuitenkaan hyödytä se, että uuvutat niillä itsesi.

Kun tunteillemme ja tarpeillemme ei ole ollut tarpeeksi tilaa, olemme alkaneet uskomaan, etteivät ne merkitse yhtä paljon kuin toisten tunteet ja tarpeet. Silloin emme osaa antaa niille myöskään arvoa ja huolehtia itsestämme ja hyvinvoinnistamme vastaamalla niihin.

Kuvittelemme, että meidän täytyy huolehtia toisten tarpeista ja tunteista omiemme kustannuksella ollaksemme hyviä, tarpeellisia, merkityksellisiä, hyödyllisiä ja ennen kaikkea rakkauden arvoisia

On aika tiedostaa tämä aikansa palvellut malli ja päästää siitä irti.

Näin voimme saada käyttöömme enemmän omasta potentiaalistamme ja tehdä aidosti hyvää itsellemme ja muille.

Samalla vapautamme ne, joiden taakkoja kannamme, tekemään samoin omassa elämässään. Vaikka se voi aluksi tuntua vaikealta, pidemmän päälle tästä hyötyvät kaikki.

Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja kuuntele kirja äänikirjapalvelustasi tai täältä!

Haavoittuvuuden paljastaminen on tie syvempään ihmissuhteeseen

”Nuotiolla istuessa sielut aukeavat. Sellaisia paikkoja ei ole montaa.”

Näin minulle sanottiin hiljattain. Se on totta. Sieluja aukeaa tietyissä paikoissa enemmän kuin muualla: nuotioilla, kävelylenkeillä, kallioilla, metsissä, pikkutunneilla baareissa, sängyissä rakastelun jälkeen ja tavallisina torstaina.

Silloin, kun ne aukeavat, kannattaa pidättää hengitystä. Pysähtyä. Sillä jokainen varomaton liike voi sulkea väylän. Pelästynyt lintu voi pyrähtää pois. Kun tie toisen sydämeen on auki, katso vain silmiin. Suoraan ja syvälle silmiin. Anna tila, anna lupa, anna hyväksyntä.

Haavoittuvuus on lahja, joka sinulle annetaan, eikä sitä anneta kaikille. Vain niille, joihin halutaan luottaa, vaikka pelottaa. Voi pelottaa niin, että kurkkua kuristaa. Vaikka sielu on singahtamaisillaan karkuun, se ojennetaan sinulle.

Tässä, ota. Älä särje.

Ja sinulla on vastuu siitä, ettet särje.

Sinä otat vastaan, mitä tulee. Sinä olet hiljaa, jos et tiedä, mitä sanoa. Sinä et ratkaise, sinä et neuvo. Sinä pidät omat pelkosi, ennakkoluulosi tai haavasi piilossa. Niiden aika ei ole nyt. Sinun aikasi on myöhemmin. Ei nyt.

Kun sinä otat toisen salaisuudet, syvimmät tunteet, teot tai toiveet vastaan hellästi ja varoen, saat ihmissuhteen, joka on hypännyt harppauksen tasolle, jossa se ei ole ollut koskaan ennen.

Haavoittuvuus, särön paljastaminen, itsen avaaminen sellaisena kuin se on, on molemmille risteys, jossa toinen on uskaltanut ottaa riskin. Ja toisen on uskallettava ottaa riski vastaan. Sillä tässä risteyksessä valitaan joko torjunta tai hyväksyntä. Siinä valitaan, mennäänkö syvemmälle vai ajaudutaanko kauemmaksi.

Sinä valitset, ojennatko käden vai päästätkö menemään.

Vaikka sinä säikähtäisit toisen sanoja, yritä pysyä paikoillaan. Jotta et tee peruuttamattomia asioita. Vaatii joskus paljon rohkeutta hyväksyä. Valita rakkaus vihan sijaan.

Kumman sinä uskallat valita seuraavan kerran, kun istut nuotiolla? Jäätkö silti?

Kurkkaa Annin kirja Aina ei tarvitse jaksaa:

Voiko pettämistä antaa anteeksi?

Mitä voi antaa suhteessa anteeksi ja mitä ei? Siinä on valtavan iso kysymys, johon ei varmastikaan ole yhtä oikeaa absoluuttista vastausta.

Jos luottamus on särkynyt suhteessa, on se aina jonkinlainen kiintymystrauma, joka rikkoo turvallisuuden kokemusta ja luottamusta. Suhteen luottamusta on mahdollista korjata, mutta se kysyy aikaa ja tekoja. Kukaan muu ei voi toisen puolesta päättää milloin ja mitä pitäisi antaa anteeksi. Ennenkaikkea on tärkeää tietää, että toisen teot eivät koskaan kerro sinun rakastettavuudestasi tai riittävyydestäsi. Toisen teot ja toimet nousivat jostain häneen itseensä liittyvästä. Itsensä kannalta on viisasta kieltäytyä katkeroitumasta ja tehdä sen eteen itsensä kanssa töitä, että ymmärtää itse miksi toisen teot loukkasivat ja mitä omia kiintymystarpeita se rikkoi. Vihan, pettymyksen, hädän ja surun tunteet ovat täysin normaaleja ja inhimillisiä. Petetty saattaa kokea myös post traumaattisen stressi reaktioin oireita.

Jos suhdetta valitsee jatkaa, on viisautta ymmärtää että anteeksianto on prosessi, joka ei ole kuukaudessa ohi. On viisasta sopia, pelisääntöjä sille, miten herääviä vaikeita tunteita käsitellään. Loukatulla täytyy olla lupa kertoa nousevista peloistaan ja epäilyistään ja saada kumppanilta niissä tilanteissa varmistusta, että nyt hän on tässä sinua varten.

Olen itse ollut sekä loukkaaja että loukattu, kumpikaan rooli ei ole helppo. Itseasiassa, kummassakin roolissa olo on aivan kamala. Kaikki me teemme virheitä, se on varmaa. Jotkut ovat valmiita aidosti ja vilpittömästi kasvamaan ja ottamaan vastuun, jotkut eivät.

Itse valitsin ottaa vastuulleni tekoni ja tutkin syvästi mistä oma pettämiseni (joka oli pääosin emotionaalista, mutta salailua kuitenkin) oikein kumpusi. Ymmärrän oman menneisyyteni vaikutuksen ja vaikka se ei oikeuta nuoruuteni virheitä, se auttaa minua ymmärtään miksi toimin kivuistani käsin kuten toimin. Vei silti pitkään antaa itselleen syvästi anteeksi.

Kun taas koin itse tulleeni petetyksi, tuntui todella konkreettisesti siltä että sydämeni särkyi. Petetyksi tuleminen aktivoi syviä varhaisia haavoja, jotka tulivat hyökyaallon lailla samalla ovenavauksella pintaan. Tässäkin tapauksessa eheytyminen oli pitkä prosessi jossa tarvitsin myös tukea.

Luottamuksen korjaantumisen kannalta kaksi tärkeää sanaa ovat: Aika ja TEOT. Kauniit sanat eivät riitä.

Pettäjän on myös kyettävä ottamaan vastaan petetyn tuskaa, varsinkin kriisin alkuvaiheissa.

Pettäjän on aidosti kyettävä omistamaan tekonsa ja reflektoitava toimiaan: Mitä tarpeita hän lähti täyttämään suhteen ulkopuolelle? Mistä siinä oli hänen kohdallaan kyse.

Pettäjän on oltava aidosti läpinäkyvä, kaikenlainen salaaminen on lopetettava.

”Asking forgiveness without empathy is

about me.

Asking forgiveness with empathy is about

you.

Asking forgiveness with vulnerability is about

us.”

Tuntematon

Kysymyksiä tutkittavaksi:

Mikä toisi minulle/ suhteeseemme turvaa?

Mitä tarvitsisin kumppaniltani?

Olenko valmis ja haluanko lähteä rakentamaan luottamusta uudelleen?

Nykyisin ajattelen, että elämä on liian lyhyt sulkeakseen sydäntään ikuisiksi ajoiksi. Minua on vahvistanut valtavasti huomata, että syvistäkin loukkauksista voi selvitä ja avata sydämensä rakkaudelle. Jotkut toistuvat loukkaukset ovat sellaisia, että en ole pystynyt avaamaan itseäni enää toiselle ihmiselle uudestaan samalla tavalla. Omalla kohdallani näen sen terveenä itsesuojeluna. Joskus aika tekee ihmeitä ja sen pettäjänkin voi nähdä uudenlaisin silmin, kenties jopa ripauksella armoa ja ymmärrystä. Ehkä ei. Ei tarvitse.

Miten selvitä pelon, häpeän tai mustasukkaisuuden tunteen kanssa? Ymmärrä tunteitasi -tunnetaitokortit sisältävät 45 erilaista korttia, joista jokainen käsittelee yhtä tunnetta kerrallaan ja sisältää itsetuntemusta vahvistavan kysymyksen. Löydät kortit verkkopuodistamme.

Videolla avaan lisää mm.

Mistä tunnistaa että toinen ottaa oikeasti vastuun?
Mikä on luottamuksen korjaantumisen kannalta oleellista?

Kuinka katkaista läheisriippuvuuden ylisukupolvinen kierre?

Läheisriippuvuudesta on viime vuosina puhuttu paljon ja hyvä niin. On todella tärkeää tunnistaa itsessään läheisriippuvuuden piirteet voidakseen vaikuttaa jatkossa siihen, että oppisi uusia tapoja ajatella, tuntea ja toimia elämässä ja erityisesti ihmissuhteissa.

Tässä artikkelissa keskityn siihen, miksi vanhemmuudessa olisi erityisen tärkeää tunnistaa omat läheisriippuvuuden mallinsa, välttääkseen tiedostamattomien mallien siirtymistä seuraaville sukupolville. Siitähän tässä liiankin usein on kyse, eikä tämä ilmiö ole itsellekään vieras. Voimme jo nyt ymmärtää sen, että läheisriippuvuuden mallin taustalla on enemmän tai vähemmän ylisukupolvista traumatisoitumista, ja varsinkin lapsuudenaikaista, jota kutsutaan myös kompleksiseksi traumaksi (C-PTSD). Kompleksista traumaa hyvin harva tietää itsellään olevan siinä vaiheessa, kun kasvaa aikuiseksi. Monesti tapahtuu niin, että vasta omien lasten saaminen aktivoi uudelleen niitä tunne- ja kehokokemuksia, joita olemme lapsuudessakin kokeneet.

Jotkut toksisessa elinympäristössä ja perhedynamiikassa lapsuudessaan eläneet joutuvat ottamaan selviytymismallikseen toisten miellyttämisen, jotta ei itse tulisi haavoitetuksi. Tuttujen ”pakene – taistele – jähmety/lamaannu” -reaktioiden lisäksi meillä siis on olemassa myös miellyttämisen strategia. Se on voinut olla ainoa selviytymisen keino lapsena, mutta aikuisena se ei enää samalla tavalla toimi, mikäli emme ole tutustuneet omiin rajoihimme ja saaneet korjaavia hyväksyviä ja rakkaudellisia kokemuksia uusissa ihmissuhteissamme.

Kun tulemme äideiksi tai isiksi, meillä on taipumus toimia vanhempina samoin, millä tavoin meitä on ”vanhemmoitu”. Jotta pystymme katkaisemaan ylisukupolvisen trauman ja läheisriippuvuuden ketjun, tämä kaikki täytyy sekä tiedostaa että hyväksyä itsessään. Vasta sen jälkeen on mahdollista lähteä muutoksen tielle.

On tärkeää hyväksyä oma epätäydellisyys. Joskus nimittäin perfektionismi on seurausta lapsuuden emotionaalisesta laiminlyönnistä tai lasisen lapsuuden kokemisesta, ja sekin voi liittyä läheisriippuvuustaipumukseen. Ei siis tarvitse vaatia itseltään liikaa myöskään tämän osalta; tärkeintä on opetella olemaan itselleen rehellinen.

Mitä siis voit tehdä pysäyttääksesi läheisriippuvuuden ylisukupolvisen kierteen?

Harjoittele oman kehon viestien kuuntelua ja sitä, mitä viisas kehosi yrittää sinulle joka hetki kertoa. Näin opit vähitelleen luottamaan oman sisäisyytesi viesteihin, olemaan turvassa itsellesi ja pitämään omat rajasi. Vain olemalla esimerkki opetat lapsillesi, että heilläkin on lupa pitää omista rajoistaan kiinni.
Ymmärrä ja hyväksy omat tunteesi, opettele ilmaisemaan itseäsi ja omaa totuuttasi (kaikilla on ja saa olla oma totuus). Ilmaise tunteitasi minä-muodossa. Havainnoi myös sitä, miten tunnet tunteesi kehossasi, koska se on samalla omaan sisäiseen lapseensa tutustumista ja sisäisen turvan ja luottamuksen lisäämistä.
Salli lapsillesikin omat tunteet, tarpeet ja mielipiteet. Jos sinulla itselläsi ei ole ollut lapsena niihin lupaa, toimi sinä vanhempana toisin. Voit ylläpitää turvallisia rajoja myös rakkaudellisin ja hyväksyvin silmin.
Jos tiedät olevasi taipuvainen täydellisyyden tavoitteluun, salli silti lapsillesi yritys ja erehdys, oppi myös kantapään kautta. Älä siloita heidän tietään liikaa, vieden heiltä uskallusta tehdä välillä rohkeitakin itsenäisiä kokeiluja elämässään. Toisaalta jos lapsi ”epäonnistuu”, on tärkeää osoittaa hänelle myötätuntoa ja kertoa, ettei hänen ihmisarvonsa ole siitä riippuvainen, mitä hän elämässään saavuttaa ja missä hän onnistuu.
Arvosta, kunnioita ja rakasta lastasi sellaisena kuin hän aitona itsenään on. Aikoinaan kuulin jo eläkkeellä olevalta erityisopettajalta Eija Reinikaiselta aivan ihanan sanoman: Kun uusi lapsi syntyy perheyhteisöön, Australian aboriginaaleilla on tapana ajatella, että vanhempien tärkein kasvatustehtävä on auttaa lasta löytämään oma erityinen elämäntehtävänsä. Tämä on yksi kauneimmista ajatuksista, joita olen elämässäni kuullut, ja sen vuoksi se on jäänyt elämään sisälleni yhdeksi tärkeäksi ohjenuoraksi <3

Tiedän, että edellämainitut asiat ovat helpommin sanottu kuin tehty, ja senkin tiedän omasta kokemuksistani neljän lapsen äitinä. Pian 26 vuoden äitiyden myötä olen kuitenkin oppinut myös ajattelemaan niin, että uskaltamalla olla keskeneräinen ja alati uutta oppiva ihminen ja äiti, opetan myös lapsilleni sen, että heilläkin on lupa olla keskeneräisiä ja uutta oppivia.

Armollisuus, hyväksyntä, rakkaus, rajat ja turva ovat niitä sanoja ja tarpeita, joilla läheisriippuvuuskierre lopulta katkeaa. Uskallammehan me vanhemmat kohdata tämä ja katkaista ainakin himpun verran sitä kierrettä, jonka osana me itsekin olemme olleet?

Joissakin asioissa voimme edetä itsenäisesti, mutta uskon monen meistä tarvitsevan joko terapeuttista tukea prosessiin tai esimerkiksi vertaistukea. Apua kannattaa uskaltaa hakea.

Artikkelikuva: Pixabay

Rakkaus voi parantaa – sinun ei tarvitse olla selvittänyt kaikkia sisäisiä solmujasi, ennen kuin voit antautua rakkaudelle

Niin kauan kuin muistan, olen ollut romantikko. Elämäni isoimmat ja tärkeimmät tavoitteet ovat aina liittyneet rakkauteen. Toisten tavoitellessa hienoja titteleitä, komeita työuria tai paksuja palkkapusseja, minun suurin tavoitteeni on ollut rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toki olen opiskellut ja luonut uraakin, mutta se kaikki on ollut aina toisarvoista.

Rakkaudessa minua kiehtoo sen suuruus ja tuntemattomuus. Se ei taivu mitta-asteikkoon, järjen analysoitavaksi tai kauppatavaraksi. Sitä ei voi tyhjentävästi selittää, eikä ymmärtää. Kuitenkin se on voima, joka liikuttaa meistä jokaista. Se on voima, joka tekee sinut samaan aikaan äärimmäisen heikoksi ja äärimmäisen vahvaksi.

Uskon myös siihen, että rakkaus voi parantaa. Ei tarvitse olla valmis ja selvittänyt kaikkia sisäisiä solmujaan, ennen kuin voi antautua rakkaudelle. Rakkauden edessä taipuu, mutta myös toipuu. Vaikka olisi keskeneräinen ja kantaisi sisällään kipeitä asioita on silti rakkauden arvoinen. Rakkaus voi tarjota turvallisen tilan ja sylin toipua ja rakentaa itsensä uudelleen.

Rakkaus on myös uskaltamista. Se on hyppy tuntemattomaan side silmillä luottaen siihen, että kävi miten kävi, se on jotain tavoittelemisen arvoista. Joskus uskaltaminen vaatii paljon ponnisteluja ja kipeitä tunteita. Toisinaan taas tuntuu siltä, että vaikka olet ollut rohkeampi kuin koskaan, se ei vaatinut uskallusta.

Rakkaudella on monet kasvot. Se on kesyttämätön luonnonvoima. Sitä ei voi sitoa pörssikursseihin tai alistaa ideologioiden edessä. Rakkaus löytää aina keinot. Se on jokainen koettu vuodenaika ja elämä soluissasi. Se on tuulessa taipunut oksa, joka kääntyy kohti valoa. Se on ihminen, joka uskalsi.

Tutustu uutuuskirjaani Kiitos, että rakastat minua silti:

”Pienikin valonsäde oikeassa kohdassa voi joskus olla se ratkaiseva” – 4 pientä runoa sinulle, joka kaipaat toivoa

Toisinaan elämä heittää meidät syvään päätyyn ja jää katsomaan, miten uimme. Arkisen selviytymisen keskellä toivo ei välttämättä ole asia, joka loistaa kirkkaana mielessämme. Joskus sitä pitää tietoisesti etsiä, vaalia ja vahvistaa. Lohdullista kyllä, se on mahdollista. Aivan kuten kiitollisuus, myös toivo vahvistuu, kun sitä alkaa ruokkia.

Myös toisten, samoja polkuja kulkeneiden tarinat voivat toimia toivon lähteinä. Ja jonakin päivänä saattaa käydä niin, että sinun puoleesi käännytään, kun itsellä on valo vähissä.

Tässä neljä lohturunoa, jotka muistuttavat toivon tärkeydestä – ja siitä, että emme ole poluillamme yksin, vaikka joskus siltä tuntuisi: