Itsensä mitätöiminen tapahtuu usein tiedostamatta, mutta sillä on lopulta pitkäaikaisia seurauksia. Tämä on toki tuttua allekirjoittanellekin. Itseni pienentäminen oli sellaista jatkuvaa pientä ”himmaamista” – etten vaan olisi liikaa. Ja sillä oli tietysti … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
Näin trauma pitää meidät kiinni haitallisissa tavoissa
Me traumoista, riippuvuuksista ja haitallisista tavoista kärsivät olemme sinnikästä sakkia. Olemme puskeneet, kulkeneet miltei läpi harmaan kiven selviytyessämme tässä maailmassa, jossa olemme tunteneet yhtä kauan kuin muistimme kantaa, itsemme arvottomiksi ja vääränlaisiksi. … Lue lisää
Miksi rakkaus pelottaa? – Selitys voi löytyä asioista, joita et itse edes tiedosta
Usein rakkaus pelottaa. Meidän on vaikea vastaanottaa rakkautta tai uskaltautua rakastamaan toista. Tai antaa itsellemme lupa rakastaa itseämme. Meillä saattaa olla yllättäviäkin ehtoja ja esteitä rakkaudelle ennen kuin sallimme sen virrata vapaasti. … Lue lisää
6 vinkkiä I love me -messuille 17.-19.10.
Kaupallinen yhteistyö I love me -messujen kanssa. I love me -messut järjestetään tänä vuonna 17.10.-19.10. Tapahtuma kokoaa Helsingin messukeskukseen saman katon alle muodin, kauneuden ja hyvinvoinnin kiinnostavimmat brändit ja tuoreimmat trendit tarjoten … Lue lisää
Jäikö ex-suhteesta jotain hampaankoloon? – Näin vapautat itsesi menneestä ja olet valmis tulevaan
”Se mikä alkoi rakkaudessa, sen tulee päättyä rakkaudessa.” Joskus ihmissuhdeongelmamme ja parisuhteen haasteet voivat johtua siitä, että entiset tai entinen suhde on jäänyt kesken. Ero on tapahtunut hyvin riitaisissa merkeissä ja ehkä … Lue lisää
Ylikuormittunut mieli on synkkä ja näkee uhkia ympärillään — näistä merkeistä huomaat hermoston ylivireyden
Ahdistaa. Väsyttää, mutta uni ei tule. Päätä särkee ja muisti prakaa. Elämä nopeatempoisen ja tekemistä priorisoivan maailman keskellä ei ole aina helppoa. Arjen hässäköiden, velvollisuuksien tai innostuksen keskellä voi uuvahtaa kuin varkain … Lue lisää
Sen sijaan että tuomitset tai vaadit, kysy mieluummin mitä kuuluu – Bisnesguru Simon Sinek painottaa inhimillisen kohtaamisen tärkeyttä
Simon Sinek on kirjailija ja yksi maailman tunnetuimmista puhujista, mitä tulee ihmisten johtamiseen ja bisnekseen. Sinek istahtaa Helsingin Messukeskuksessa 7 500-päisen Nordic Business Forumin yleisön eteen (30 000 silmäparia seuraa keskustelua streamin … Lue lisää
Jos sinua nimitetään hulluksi, saatat olla oikealla tiellä – Legendaarinen musiikkituottaja Rick Rubin kehottaa tekemään sitä, mikä tuntuu oikealta
Rick Rubin on yksi aikamme tunnetuimmista musiikkituottajista. Hän on tuottanut musiikkia muun muassa sellaisille legendaarisille artisteille, kuten Metallica, Johnny Cash, Red Hot Chili Peppers, Pantera ja Jay-Z. Ja nämä ovat nimiä listassa, … Lue lisää
Elämyshakuinen erityisherkkä kaipaa samaan aikaan turvallisuutta ja seikkailua – Tunnistatko itsesi?
Moni ajattelee, että erityisherkkyys tarkoittaisi automaattisesti hiljaista ja rauhallista elämää, mutta noin 30 % erityisherkistä on elämyshakuisia (sensation seeking). Olen yksi heistä. Herkän elämyshakuisuus tarkoittaa, että me kaipaamme vaihtelua, jännitystä ja uusia … Lue lisää
Harva tunnistaa vahvuutensa ja heistäkin suurin osa on väärässä – Tunnetko omat vahvuutesi?
Jos koet, että et tunnista omia vahvuuksiasi, niin olet todennäköisesti oikeassa. Tutkimusten mukaan vain noin neljäsosa ihmisistä tunnistaa ne – ja heistäkin suurin osa on väärässä. Onko siis ihme, että moni kipuilee, … Lue lisää
Yksin pärjäämisen ihanne on työelämän suuri harha – Kukaan ei loista ilman muita
Rakastamme yksilösankareita niin työssä kuin muussa elämässä. Niitä, jotka puskevat eniten, näkyvät eniten ja erottuvat muista. Nostamme heitä jalustalle ja ihailemme heidän erinomaisuuttaan. Työelämässä palkitsemisen logiikka tukee tätä ajatusta: bonukset ja kiitokset … Lue lisää
Masennuksen hoito on nopeuslaji – Tärkeintä on masennuksen pitkittymisen ja kroonistumisen estäminen
Kaupallinen yhteistyö lääkärikeskus Recurorin kanssa. Teksti: psykiatrian erikoislääkäri Joel Holmén. Tehokas ja jopa viikossa ratkaisevia tuloksia tarjoava magneettistimulaatio (rTMS) mullistaa masennuksen hoitoa. Tulisiko sen siis korvata psykoterapeuttiset hoidot, joita on hyödynnetty masennuksen … Lue lisää








