Ota vastuu sanoista, joilla luot maailmasi

noora_blogi2016

Sikhi-perinteessä on tapana kantaa mukanaan veistä. Kirpan, pieni (tai isompi) puukko roikkuu käyttäjänsä hartian yli kiinnitettävässä nauhassa lanteilla.

Veitsen symbolinen, mutta myös hyvin konkreettinen, tarkoitus on muistuttaa jatkuvasti, että sen kantaja pitää mukanaan tappavaa asetta. Periaatteessa siis: jos henkilö ei opettele hallitsemaan itseään, voi hän vaikka tappaa jonkun.

Sama voima on meissä kaikissa, mutta emme välttämättä tiedosta sitä näin konkreettisesti.

Mieli on hurja ase. Pystymme tekemään jopa sanoilla valtavaa tuhoa, jos emme opettele kouluttamaan mieltämme. Aika usein toimimme ja sanomme tunteen vallassa asioita, joita emme oikeasti tarkoita.

~ ~ ~ ~

Jokainen puhuttu sana jää värähtelemään ilmaan. Sanoilla voi olla yhtä tuhoisa vaikutus kuin fyysisellä loukkaamisella.

Sanat tallentuvat muistiin ja jäävät elämään, eikä niitä saa enää takaisin. (Kommunikoimme monilla muillakin tavoin kuin sanallisesti, mutta sanat ovat tapa tuoda älyllistä ajattelua julki. Harmillisen usein tuomme julki myös älytöntä ajattelua. Ainakin tuohtuneina, tai varsinkin raivon vallassa.) Puhutut sanat luovat maailmaa.

Sanoistaan joutuu myös vastuuseen. Siksi yksi jooginen ohje kommunikointiin on: kun kommunikoit, sinun on kommunikoitava uudelleen, perusteltava sanomisesi ja oltava niiden takana. Älä tee omaa polkuasi turhan hankalaksi. Puhutut sanat ovat mahdollisuus yhteisymmärrykselle, niitä ei kannata muuttaa sodaksi.

~ ~ ~ ~

Jokainen toista sivaltava sana palaa jossakin vaiheessa takaisin itselle. Ärsyyntyneenä olisi egon mielestä ihanaa syyttää toista. Mutta se on vastuun siirtämistä ulkopuolelle. Mutta jos itsestään ottaa vastuun, voi kantaa kunnialla vaikka veistä lanteillaan.

Yksi arkipäiväinen ohje itsehillintään, vastuun ottamiseen ja tietoisemmaksi kasvamiseen on niinkin yksinkertainen kuin juo lasi vettä.

Vesi ja tunteiden voima, virtaus, liittyvät yhteen. Kun olet kiihtynyt, et tiedä mitä tehdä, kun olet tunteen vallassa, pysähdy juomaan iso lasi vettä. Kuulostaa suorastaan naurettavalta, mutta ohje on hyvin toimiva (myös lapsille!). Se paitsi tasapainottaa kehoa, palauttaa tietoisuuden omaan hyvinvointiin.

Vesilasillisen jälkeen saattaa olla myös helpompi muistuttaa itseään hengittämisestä ja hengittää tähänkin elämän ahtaaseen kohtaan lisää tilaa.

~ ~ ~ ~

Toinen hyvin yksinkertainen ohje on välttää miksi-kysymyksiä (miks mua kohdellaan näin? miksi aina minä? miksi sä noin teit?). Useimmat miksi-kysymykset siirtävät jälleen fokuksen ulkopuolelle (miksi joku muu jättää jotakin tekemättä tai tekee väärin?).

Jooginen ohje on kysyä miksi-kysymyksen sijaan:

  • Mitä? Mitä tapahtui tai tapahtuu?
  • Entä sitten?
  • Miten tästä eteenpäin?

Päästä irti ja käännä katse ylös omasta navastasi. Ota askel eteenpäin. Kommunikoi tehdäksesi huomisesta parempi, älä pilataksesi tätä päivää.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image