12 tapaa olla rohkea

2016-09-21-14-01-42Sain hiljattain eräässä retriitissä hienon lahjan, pienen amuletin. Minulle osoitettiin amuletissa sana rohkeus ja toisella puolella naisen hahmo, joka on vahva ja rohkea – kurottaen kohti maata ja kohti taivasta.

Tämä saamani viesti tuntui tärkeältä. Vaikka olen aina ollut ennemminkin ujo ja arka, aloin keski-ikäisenä yhä rohkeammin luoda elämääni sellaisia asioita, joista itse nautin, sekä työhöni että yksityiselämääni liittyen. Tämä rohkeuteen antautuminen on tuonut elämääni yhä enemmän terveyttä ja hyvinvointia, ja ympärilleni ihania ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla.

Vuosien varrella olen huomannut, että myös rohkeudessa on monia tasoja. Meissä on aina olemassa rohkeutta, vaikka emme sitä itse tiedostaisikaan. Tässä hieman pohdintojani siitä, millä eri tavoin voimme olla elämässämme rohkeita.

Rohkeus tuntea

Rohkeus voi liittyä monenlaisiin tunteisiin. Miltä tuntuisi olla rohkeasti iloinen, rohkeasti surullinen, rohkeasti vihainen, rohkeasti syyllinen, rohkeasti häpeävä tai rohkeasti pelkäävä? Miten sinä uskallat antautua omille tunteillesi?

”Tunteissa ei ole kyse tietämisestä, vaan antautumisesta tunteiden kokemiselle.”

Rohkeus ilmaista

Ilmaisemme itseämme sekä sanallisesti että varsinkin kehomme kautta, tiedostamatta ja tiedostaen. Onko sinulla täysi lupa itsesi ja kehosi ilmaisemiseen, oman totuutesi esille tuomiseen?

”Vapaus ilmaista on vapautta elää.”

Rohkeus pysähtyä

Joskus emme uskalla pysähtyä kohtaamaan itseämme ja tunteitamme, vaan elämme elämää suorittamisen oravanpyörässä. Millaista rohkeutta sinä tarvitset pysähtymiseen ja itsesi kohtaamiseen?

”Löydät syvimmät tarpeesi vasta, kun uskallat pysähtyä itsesi äärelle.”

Rohkeus puolustaa

Tarvitsemme terveitä rajoja ympärillemme. Omista rajoista kiinni pitäminen vaatii joskus valtavasti rohkeutta. Miten sinä puolustat omia rajojasi? Entä heikompien oikeuksia?

”Rohkeus puolustaa on parhaimmillaan tervettä vihan kanavointia.”

Rohkeus uudistaa

Elämä on yhtä muutosta. Muutos sisältää sen, että meidän jokaisen tulisi uudistua; uudistaa sekä ajatteluamme, uskomuksiamme että toimintamallejamme. Miten sinä uskallat uudistua ja rohkaista itseäsi muutoksen polulle?

”Muuttuminen ja uudistuminen mahdollistavat elämän jatkuvuuden.”

Rohkeus valita

Välillä saatamme jäädä seisomaan oman elämänpolkumme risteyskohtaan, koska meillä ei ole riittävästi rohkeutta valita. Valitsetko mieluummin uuden ja tuntemattoman vai vanhan, tutun ja turvallisen?

”Opi kysymään sydämeltäsi, se ei valehtele koskaan.”

Rohkeus epäonnistua

Joskus pelkäämme epäonnistumista niin paljon, ettemme uskalla ryhtyä mihinkään, lamaannumme. Miten paljon sinä vaadit itseltäsi täydellisyyttä?

”Rohkeus epäonnistua vapauttaa meissä olevan luovuuden.”

Rohkeus onnistua

Onnistuminenkin voi joskus pelottaa, koska se voi viedä meitä kohti uutta ja tuntematonta. Annatko sinä itsellesi luvan onnistua?

”Koska elän, olen jo nyt onnistunut.”

Rohkeus hyväksyä

On rohkeutta hyväksyä asioita, joita ei voi muuttaa, ja ihmisiä joilla on eri totuus kuin itsellä. On rohkeutta myös hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Miten sinä elät hyväksynnän tilassa?

”Hyväksyminen ei ole luovuttamista vaan lempeyttä.”

Rohkeus rakastaa

Jollekin rakastaminen saattaa olla maailman uskaliain teko. Uskaltaako rakastaa silläkin uhalla, ettei tunteelleen saisikaan vastakaikua? Mikä sinulle on rakastamisessa helppoa, mikä vaikeaa?

”Rohkeutta on rakastaa silloinkin, kun se tuntuisi viimeiseltä vaihtoehdolta.”

Rohkeus luopua

Muutoksessa on aina kaksi puolta: kun uutta tulee, jostakin on samalla luovuttava. Luopumisprosessissa on tärkeää tunnistaa sen arvo, mistä juuri nyt on luopumassa ja antaa itselle aikaa surutyöhön. Mistä sinä olet valmis tänään luopumaan?

”Tänäänkin voin luopua jostakin toimimattomasta ja luoda tilaa uudelle.”

Rohkeus elää

Elämään antautuminen vaatii usein rohkeutta. Jos murehdimme menneitä ja tulevia, emme itse asiassa elä. Elämä tapahtuu nyt. Miten sinä sallit itsesi elää?

”Sinä omistat elämäsi, ei kukaan muu. Elä sitä rohkeasti omana itsenäsi!”

2016-09-21-14-03-02

Artikkelikuva: Timo Hölttä Photography

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image