Tästä syystä anteeksiantaminen ei toimi satuttavissa suhteissa vaan lopulta pahentaa suhteen laatua

Kyky antaa anteeksi ja hyväksyä toisen ihmisen epätäydellisyyttä on kaunista ja myös hyvin tarpeellista, koska eihän kukaan ole täydellinen.

Taitoa joustaa tarvitaan tukemaan ihmissuhteiden toimivuutta ja ylläpitämään sitä myötä myös yhteyttä toiseen ihmiseen.

Suurena poikkeuksena sääntöön ovat kuitenkin satuttavat suhteet, joissa toinen osapuolista toimii narsistisesti.

Narsistinen -sanalla tarkoitan siis ei-diagnosoitua narsistia, ihmistä, joka käyttäytyy kuitenkin hyvin narsistisesti: äärimmäisen itsekeskeisesti, julmasti, toista hyväksikäyttäen ja pelkästään omia etuja korostetusti ajaen jopa väkivaltaisin keinoin.

Satuttavissa/narsistisissa suhteissa pätee valitettavasti seuraava sääntö, jonka vuoksi suhteen tila voi lopulta vain pahentua:

Mitä enemmän ja mitä sairaalloisempia asioita ja tapahtumia ymmärrät ja annat anteeksi, sitä enemmän viestität satuttavalle/narsistiselle ihmiselle, että sinulle voi tehdä melkeinpä mitä tahansa ja sinä lopulta ymmärrät ja sinun luoksesi voi aina kuitenkin palata.

Silloin kun ihminen kokee olevansa jopa kaikkien lakien yläpuolella, oikeutettu kaikkeen, omistavansa kaiken ei suhteessa voi olla tasavertaisuutta, jossa esimerkiksi molempien arvo ihmisenä tai toiveet ja tavoitteet olisi tasapainossa tai saman arvoisia.

Kun hyväksymme nämä faktat ja uskallamme todeta niiden olemassaolon voimme säästyä lukuisilta murheilta ja kääntää katse itseemme todeten:

Annan anteeksi itselleni sen, etten ymmärtänyt ja uskaltanut suojella itseäni aikaisemmin ja annan itselleni luvan poistua sellaisen ihmisen luota, joka tekee minut sairaaksi ja vie minulta kaiken.

Suuntaa siis anteeksianto ennemminkin itseesi kuin sellaiseen, missä anteeksiannosta ei seuraa mitään muuta kuin enemmän tuskaa.


Lisää tietoa satuttavista ja narsistisista suhteista, niiden tunnistamisesta, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Katso täältä myös tulevat Zoom-luentoni loka- ja marraskuun lopulla, joissa autan sinua voimaantumaan satuttavan/narsistisen suhteen jälkeen ja opetan valitsemaan jatkossa terveitä ja hyvinvoivia suhteita!

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image