
On päiviä, jolloin to do -lista näyttää pitkältä ja omat voimavarat lyhyiltä. Tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Tiedän, mitä olisi järkevää tehdä. Tiedän jopa, mitä kaikkea saisin aikaan, jos vain olisin vähän tehokkaampi.
Mutta keho sanoo jotain muuta: Ei tänään.
Olen joutunut opettelemaan, ettei tuo lause ole epäonnistumisen merkki. Sen sijaan se on tärkeää tietoa. Etenkin, kun elää kroonisten sairauksien kanssa.
Aikaisemmin suorittajana ajattelin helposti, että tehtävälista kertoo siitä, millainen minun pitäisi olla.
Jos en saa kaikkea tehtyä, olen saamaton. Jos joudun lepäämään, olen laiska. Jos muut tuntuvat ehtivän enemmän, minussa täytyy olla jotain vikaa.
Nykyään yritän katsoa asiaa toisin. Lempeämmin.
Ehkä tehtävälista ei olekaan mittari ihmisarvolleni. Ehkä se on vain lista asioista. Ja joskus siinä on liikaa asioita.
Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta minulle se on ollut tärkeä oivallus:
Kaikkea ei tarvitse saada tehtyä tänään vain siksi, että se on listattu. Mielummin kysyn itseltäni, mitä voin jättää tekemättä?
Entä jos to do -listan sijaan kuuntelisit ensin itseäsi?
Joskus päivän tärkein tehtävä voi olla sähköpostien vastaaminen. Joskus se voi olla ruoan tekeminen. Joskus kävely. Joskus työ. Ja joskus se voi olla lepo.
Olen huomannut, että itsensä puolella oleminen vaatii myös sen hyväksymistä, että kaikki päivät eivät ole samanlaisia.
Joskus pystyn enemmän. Joskus vähemmän. Ja se saa olla niin.
Meillä on valtava tarve ajatella, että jos vain löydämme oikean rytmin, voimme hallita kaiken. Mutta elämä ei toimi niin.
Tulee huonoja öitä. Yllättäviä asioita. Pettymyksiä. Kuormitusta. Sydänsuruja. Sairastumista. Muutoksia. Elämää.
Siksi ehkä tärkeämpi kysymys ei ole:
”Miten saan kaiken tehtyä?”
Vaan:
”Mikä on tänään tärkeintä?”
Ja joskus vastaus on yllättävän pieni.
Kaikki ei ole kiireellistä
Olen alkanut ajatella, että yksi lempeimmistä taidoista on opetella erottamaan toisistaan se, mikä on tärkeää ja se, mikä vain tuntuu kiireelliseltä.
Kaikki viestit eivät tarvitse vastausta heti. Kaikki kodin sotkut eivät tarvitse järjestämistä tänään. Kaikki ideat eivät tarvitse toteutusta. Kaikkiin mahdollisuuksiin ei tarvitse tarttua.
Ja kaikki keskeneräinen ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista. Joskus keskeneräisyys on vain elämää.
Haluan edelleen opetella jättämään asioita kesken ilman, että tulkitsen sen epäonnistumiseksi. Haluan muistaa, että olen paljon muutakin kuin se, mitä saan aikaan.
Lempeä muistutus: Sinun ei tarvitse ansaita lepoa olemalla ensin tarpeeksi ahkera. Saat levätä myös keskeneräisten asioiden keskellä.
Tilaa itsellesi itsemyötätunnon ja arjen jaksamisen tueksi Annukan Lempeästi itseni puolella -kortit täältä.

-

Lempeästi itseni puolella -kortit
24,90 € (sis. alv)20,00 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!

Koko perheen rauhoittumispaketti
Alkuperäinen hinta oli: 43,80 €.38,90 €Nykyinen hinta on: 38,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Suosittu!

Kiitollisuuspäiväkirja – Hyvän elämän hippusia
14,90 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin


