
Menin möläyttämään kotva sitten kumppanilleni pelkopäissäni, että ”Mä en vielä luota suhun”. Erinomainen keskustelunaloitus. Vasta, kun olin itse ottanut koppia peloistani ja turvattomuudestani, pystyin (uudelleen)käymään hyvän, haavoittuvaisen ja aikuisen keskustelun tarpeistani ja toiveistani. Se oli lähentävää ja lisäsi turvaani. Siihen asti oireilin ja sekoilin. Ihan ymmärrettävästi, vanhoista haavoistani johtuen. Mutta turva ei tullut ulkopuoleltani ensin, niin kuin ei aikuisessa ihmissuhteessa kuulukaan. Samanaikaisesti minulle on olennaista, että ihmissuhteessa keskeiset turvan elementit ovat läsnä saman tien ja niistä voi alkaa rakentaa hyvää pohjaa. Muuhun en enää suostuisi.
Kaikissa ihmissuhteissa luottamus rakennetaan pikku hiljaa ja olennaista on, että teot ja sanat mätsäävät. Missään uudessa ihmissuhteessa ei realistisesti ottaen heti voikaan tietää, toimiiko ihminen ajatustensa ja ideaaliensa mukaan, eli onko hän oikeasti kypsynyt ja juurtunut arvoihinsa. Asia selviää ajan kanssa.
Usein, kun olemme turvattomia ja meillä on eheytymättömiä haavoja ihmissuhteissa, haluaisimme vihdoin vain levätä, luottaa ja nojata. Jos emme ihan vielä lepää omassa voimassamme, saatamme ripustaa luottamuksen toiseen kuin koristeen kuuseen. Silloin ystävä- ja kumppanivalintatutka saattaa olla vähän vinossa ja toistamme vahingossa vanhoja runttukuvioita. Olen itse vetänyt ihan täysiä päin seinää monta kertaa – en osannut aiemmin tunnistaa itselleni turvallisia tai turvattomia tyyppejä. Nyt osaan.
Olennaisia turvan elementtejä ihmissuhteessa ovat mm. nämä:
-
Reflektoimme itseämme, emmekä syytä elämästämme ja ihmissuhteistamme toisia
-
Valehtelu, asioiden jatkuva selittäminen ja epärehellisyys eivät kuulu kuvioon
-
Emme uhriudu kun mokaamme itse, vaan otamme stipluistamme koppia
-
Keskustelemme, avaamme ja speksaamme yhdessä, eli uskallamme tutkia, kuinka arvot, toiveet ja tarpeet kohtaavat
-
TOIMIMME kuten puhumme – jokainen osaa haluta hyvää eikä tietoisesti tahdo satuttaa ketään – aikuinen toimii sanojensa mukaisesti
-
Vahvistamme sisäistä turvaamme emmekä vaadi turvaa toisilta. Itselleen turvallinen aikuinen ei kauaa turvattomissa, epäkunniottavissa tai epäselkeissä kuvioissa pyöri.
-
Osaamme / opettelemme oman hermostomme rauhoittamista ja tunnesäätelyä. Silloin omista peloistaan voi ottaa vastuun.
Seinää päin täräyttely ei tarkoita, että olemme huonoja tai että emme ansaitse parempaa, vaan että emme ole ihan ottaneet täyttä koppia omasta voimastamme ja maskuliinienergiastamme. Naisille maskuliinieneriansa löytäminen on ihan olennaista, jotta voi olla hyvissä, turvallisissa suhteissa (miesten) kanssa. Käytännössä se tarkoittaa, että osamme tuoda turvan elementtejä itsellemme työ- perhe- ja ihmissuhdemielessä ja toki myös parisuhdetta ajatellen. Se tarkoittaa oman sisäisen turvan vahvistamista, omien rajojen löytämistä ja ilmaisemista, sekä oman sydäntotuuden kuulemista ja sen mukaan toimimista.
Omassa voimassa oleminen tarkoittaa hyvää, aikuista riippumattomuutta, eli että ei enää hylkää itseään silloin, kun pelkää menettämistä, torjutuksi tulemista tai yksinjäämistä. Silloin ei toimi pelosta käsin itseä nielemällä, omia tarpeita ja tunteita sivuuttamalla tai miellyttämällä, tai olemalla huonoissa suhteissa. Siinähän jää muuten ihana oma laiffi nauttimatta, kun vetelee itseään pienentäen ja muille kelpaillen ja itseä epäillen.
Monelle meistä sydänvoimautumisen matka on äiti- ja isähaavojen purkamista ja sitä että oppii ihan arjessa ja käytännössä toimimaan rakkaudellisemmin itseään kohtaan. Että voi alkaa nojata ja luottaa itseensä ja oikeasti kokea omaa, ihanaa uniikkiuttaan ja leidipoweriaan elämässä.
Mitä tulee omaan parisuhteessa häröilyyni, tapahtuu se yleensä siksi, että pohjimmiltaan pelottaa tai koen riittämättömyyttä (eli häpeää eli arvottomuutta), en pysty ihan tunnesäätelemään ja reagoin tunteistani käsin. Mutta pelastukseni ei tule kumppanistani – turvani ja itsearvostukseni ei ole hänestä kiinni. Palaan takaisin omaan voimaani ja otan koppia haavoistani. Kumppanini tukee niiden eheyttämisessä, mutta minä kuljen omaa sydänvoimautumisen matkaani. (Ja hän toki omaansa). Tämä on ihan normisettiä, vaikka (ja kun) teen itse terapeuttista työtä, opetan ja ohjaan muita. Haavoja on kaikilla, ja niihin voimauttavan suhteen löytäminen on oikeastaan ihmissuhdetaito.
En enää anna voimaani toisten käsiin, ja juuri se on mahdollistanut nykyisen, tosi rakkaudellisen ja turvallisen parisuhteeni ja muut läheiset ihmissuhteeni. En tee kompromisseja minulle tärkeistä spekseistä: en halua olla tunnekannattelija kellekään tai kärsiä siitä, ettei toinen tiedosta omia tunteitaan tai halua tarkastella toimintaansa. Olen kyllä tehnyt kaikkea tätä ihan riittävästi, enkä halua aiheuttaa sörsseliä toisillekaan. Ja juuri silloin huikea, turvallinen läheisyys on mahdollista.
Moni meistä suomalaisista naisista on joutunut pärjäämään tosi yksin ja vetämään suorittavalla maskuliinienergialla eteenpäin, koska omista kasvuvaiheista on puuttunut turvaa ja lempeää, tunnetaitoista hoivaa. Se on kuitenkin eri asia kuin terve, turvallinen ja suojaava sisäinen isyys.
Kun löytää ja vahvistaa itsessään aikuista maskuliinienergiaa, myös feminiininen lepo, nautinto, luovuus, ihana seksuaalisuus ja sydämen kautta eläminen avautuu. Silloin saa elää naiseudestaan nauttien. Tarkoittaako tämä jotain ihmeellistä täydellisyyden tilaa? Ei. Eikä pelkojenkaan tarvitse kadota. Syvempi rakkaudellisuus, kepeys ja ilo kuitenkin mahdollistuu, kun oma voima vahvistuu.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.


