Usein ajattelemme rakkautta kuin tietynlaisena tanssina. Tanssi sisältää oikeita signaaleja, oikeita tekoja, mahdollisimman vähän vääriä tekoja, kykyä kuunnella tanssiparia ja vastata tämän tarpeisiin (näin suurpiirteisesti).
Samalla kuitenkin unohdamme, että rakkaus on jotain vielä aidompaa ja herkempää kuin pelkkä mekaaninen tanssisuoritus. Se voi olla selittämätöntä tunnetta, tahtoa, halua, aitoa kiinnostusta, kumppanuutta tai läheisyyttä. Helposti unohdamme, että tuota aitoa asiaa ei voi korvata edes taitavimmallakaan tanssilla, ja että samalla se on oikeastaan ainut syy, miksi toinen edes yrittää opetella tanssimaan rinnallamme.
Siksi kysynkin, voisiko joskus rakkaudeksi riittää se, että ihminen on olemassa omana itsenään (puutteineen päivineen) ja tuntee halua olla mukana elämässämme (olipa kyseessä sitten kumppani, ystävä tai sukulainen)? Alituisen rakkaudettomuudesta kertovien merkkien bongaamisen sijaan voisimmeko huomata sen rakkauden ja välittämisen, joka kaiken osaamattomuuden ja pökkelyyden takana on totta?
Usein on niin, että ihmisillä on aidot ja vilpittömät tarkoitusperät, mutta emme suostu uskomaan sitä, mikäli he eivät tanssi tavallamme. (Ja mikä pahinta, emme aina edes kerro tanssimme askelia, vaan päätämme, että toisen on ne tiedettävä ilmankin!)
Lovi luottamuksessa
Toisiaan, kun elämässämme on jäänyt lovi luottamukseen ja rakkauteen (usein jo lapsuusajoilta), tulkitsemme toista ihmistä hyvin kriittisesti – varalta. Olemme itse usein myös suorittamiseen taipuvia ja näemme rakkauden oikeastaan väärin, suoritettavana ja uhrausten kautta ansaittavana asiana. Niinpä kun suoritamme paljon toisen eteen, oletamme edes osaa siitä itsellemme takaisinpäin.
Mutta rakkaus ei toimi sillä tavalla: Kun sen yrittää kaapata pulloon tai pakottaa muottiin, se katoaa. Mitä enemmän annamme suorittamisen kautta, sitä enemmän odotamme ja petymme.
Vaikka toisessa ihmisessä on aina myös vikaa, ratkaisu ei löydy hänestä. Rakastamalla itseämme entistä enemmän voimme vihdoin alkaa ymmärtää:
Ettei meidänkään tarvitse suorittaa rakkautta
Että olemme rakastettavia
Ja että meitä on rakastettu ja rakastetaan nytkin enemmän kuin olemme ymmärtäneet
(Mutta sillä tavalla aidon rosoisesti.)
Kun päästämme irti ylenpalttisesta rakkauden ja suhteen tarpeesta ja alamme elää itsellemme, vähitellen avarrumme näkemään objektiivisemmin, mikä on aidosti hyvää ja totta. Se, kuka meistä oikeasti välittää, voi olla eri näköinen tai -lainen ihminen, kuin mikä mielestämme on ”tyyppiämme”. Mutta haluammeko todella ohittaa aidon rakkauden vain siksi?
Usein myös aivan lähellämme on rakkautta, josta emme kumminkaan osaa nauttia, sillä tanssi ei oikein suju. Haluan tässä kohtaa painottaa, että rajat on hyvä asia eikä kenenkään tule laskea rimaa tärkeissä asioissa, kuten molemminpuolinen kunnioitus, saadakseen itselleen rakkautta. Ehkäpä kuitenkin ajattelemme liikaa kaikkea suhteen kautta. Suhteen, jonka tulee jatkua ja kukoistaa ja ”sujua” ollakseen jotain. Emme näe rakkauden arvoa sellaisenaan, irtona. Olemassaolevana kauniina voimana.
Etenkin perhesuhteisin sitoutuu valtavasti patoutettua rakkautta siksi, ettei tanssi ole sujunut. Se on suuri menetys. Mutta sanon sinulle, ettei homma ole menetetty. Olemme valmiita tuntemaan koska vain, kun olemme valmiita.
Kultivoi hyvää
Vaikka sinua olisi satutettu, se ei ole syy lopettaa rakastamasta.
Itseäsi, elämää. Ja myös niitä muita.
Sekoitamme rakkauden turhaan valtaviin joustoihin ja myöntymisiin. Todellisuudessa rakkaus saallii meidän itsemme tuntea kaikki tunteemme ja laittaa omat rajamme. Se voi olla olemassa silti, ja oikeastaan vain siksi. Kun rajat on vihdoin kunnossa, voimme rakastaa ihmistä, joka ei osaa tanssia tanssiamme – ja jopa ihmistä, joka on meitä satuttanut (kukapa ei joskus olisi?). Onko sitten järkevää muuttaa yhteen ja perustaa perhettä tällaisen ihmisen kanssa, se on aivan toinen kysymys. Uteliaille: vastaus on ei.
Kun löydämme itsemme tilanteessa, jossa rakastamme sekä itseämme että kourassamme on monta pientä (tai isoa) rakkauden siementä, jotka kuuluvat sinne tänne ympärillämme, tilanne on todella hyvä. Ja muuten: hyvän kultivoiminen ja palkitseminen tuo paljon mehevämpiä tuloksia, kuin mikään virheistä syyttely on koskaan tuonut. Sama pätee eläinten koulutukseen, joten jotain universaalia siinä on oltava.
Lopuksi haluan sanoa enää yhden asian. Sinun sydämesi on elävä. Go for it!
Sydämellä,
Riikka
Minusta ja palveluistani voit lukea alta tai tästä.
