Ai että, miten usein olen kuullut nämä kysymykset (niin terapiavastaanotolla kuin omassa mielessäni):
”Olenko mä liikaa?”
”Tarvitsenko mä liikaa?”
Sitä on mielestäni hyvä ja tervekin miettiä, että olenko ilmaissut selkeästi, kypsästi ja kunnioittaen sitä mitä toivon ja tarvitsen. Se on hyvä. Se on aikuista.
Meillä on kaikilla täysin normaaleja kiintymykseen liittyviä tarpeita, jotka eivät sikäli itsessään ole liikaa, mutta joskus kyllä käy niin että jos emme ilmaise tarpeitamme selkeästi, alamme reagoimaan, kapinoimaan ja muutumme ehkä vähän hankalaksi ymmärtää.Siksi kannattaa aina tarkistaa omalta kohdalta se, että olenko kommunikoinut helposti ymmärrettävällä ja syyttämättömällä tavalla siitä mitä toivon?
Lähdetään siitä, mitä normaaleja kiintymystarpeita on esimerkiksi olemassa:
Tarve tuntea olevansa toiselle tärkeä (ei vaan sanoissa, vaan teoissa ja valinnoissa)
Tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi (ei ohitetuksi, mitätöidyksi, jne.)
Tarve läheisyyteen, rakastavaan kosketukseen (ei vaan seksiin silloin kun toinen sitä haluaa vaikka seksuaaliset tarpeet ovat parisuhteessa tärkeitä tarpeita nekin)
Tarve kokea että voi luottaa toiseen ja että on turvassa toisen kanssa
Tarve tasavertaiseen kohtaamiseen ja siihen että myös vaikeista asioista on turvallista keskustella
Tarve myös omaan yksilöllisyyteen ja terveeseen erillisyyteen
Usein läheisriippuvuuteen taipuvainen on tottunut jo lapsuuden kodissaan tai jossain aiemmassa suhteessa siihen, että kiintymystarpeet eivät täyty tai täyttyvät varsin vaillinaisesti. Tästä tulee uusi normaali, tila johon sopeutuu. Tällöin on vähänkuin tottunut siihen, että ei ne omat tarpeet suhteessa kuitenkaan tule huomioiduksi. Ne eivät silti katoa sieltä mihinkään.
Läheisriippuvuuteen taipuvainen on usein suhteessa taipuvainen tyytymään ikäänkuin leivänmurusiin, koska pelkää syvästi yksinoloa ja sitä, että ei voi päästää irti niistä rippeistä, joita kuitenkin sai tai saa. Tämä tuo ison sisäisen ristiriidan sisälle, joka ilmenee usein ahdistuksena.
Suhteessa kumpikaan ei ole yksin vastuussa
Viestini ei ole se, että suhteessa toinen osapuoli olisi vastuussa siitä, että kaikki tarpeemme täyttyvät joka hetki. Se ei ole mahdollista. Mutta hyvässä ja turvallisessa suhteessa kiintymykseen liittyvät tarpeet täyttyvät ainakin ison osan ajasta ja suhteessa on aidosti tilaa keskustella ja kehittää suhdetta vilpittömästi sellaiseksi, jotta siinä kummallakin olisi turvallinen olo.
Hyvässä suhteessa toinen ei ole vastuussa sinun tarpeistasi, etkä sinä hänen. Mutta te HALUATTE olla myös toisianne varten, täyttää toistenne tarpeita ja aikuisina ihmisinä kestätte myös sen, että kaikki tarpeet eivät ihan joka ikinen ikinen hetki täyty, mutta niistä saa aina kertoa.
Jos joku ei halua tai kykene tällaiseen suhteeseen, se ei tarkoita, että sinä olet liikaa. Eikä se tarkoita, että toinen myöskään on paha tai vääränlainen. Te ette vain näissä asioissa sovi toisillenne.
Lopulta ajattelen, että yksinolemista enemmän kannattaa pelätä sitä (jos nyt jotain kannattaa pelätä :D), että olisi suhteessa, jossa toinen ei ole kiinnostunut myös sinun tarpeistasi. Koska se, jos mikä, on yksinäinen paikka.
Mitä jos luottaisit, että on olemassa ihmisiä jotka voivat suhtautua sinun tarpeisiin myös ”ihan perusjuttuina”?
Voisitko sinä alkaa suhtautua tarpeisiisi jollakin uudella tavalla itse?
Hyvä apuväline oman itsetuntemuksen kehittämiseen, omista tarpeista ja toiveista viestimiseen ja oivalluttaviin keskusteluihin on Minun käyttöohjeeni -tehtäväkirja. Kurkkaa kirja TÄÄLLÄ.
