Sannan kynästä: Ainoa SM-mitalini

Isäni löysi mitalini jostain varastosta.

Alkuvuodesta Ylen Taustapeilissä juttelin toimittaja Maria Laineen kanssa muutoksen tarpeesta. Haastattelun jälkeen sain ihanan palautteen Orimattilan kaupunginjohtajalta. Palautteen myötä humpsahdin vuosien taakse, siihen päivään, kun sain ainoan SM-mitalini – se nimittäin tapahtui juurikin Orimattilassa.

Aikuisiän kynnykselle asti juoksin pika-aitoja SM-tasolla. Käytin kaikki nuoruuteni ylimääräisen ajan treenaamiseen, jopa siinä määrin, että minulla oli omat kikat kokeisiin lukemiseen saunassa: ritilä pois, että tuli valoa lisää, riittävästi juomista, ettei kuukahda ja pyyhkeitä koulukirjojen suojelemiseen hieltä.

Silti taisi käydä niin, että olin parempi suorittaja koulussa kuin juoksuradoilla. Silti juokseminen oli tärkeämpää. Koin siitä suunnatonta riemua, iloa. Se tuoksu, kun astuu juoksuhalliin sisään. Ne reaktiolähdöt, joissa läsnäolo on kaikki kaikessa – intensiivisenä ja lopulta palkitsevana. Se tunne, kun treenikavereiden kanssa nauretaan mahat kippuralle alkuvenyttelyn aikana – joka ilta. Se tunne, kun keho ja mieli tekevät saumatonta yhteistyötä.

En muista, millaisia numeroita koulusta sain tai mitä siellä oikeastaa opin. Mitä saunassa luin. Luin, koska oli pakko. Mutta sen hetken muistan elävästi, kun kipusin Orimattilassa elämäni (tähän asti) ainoan kerran SM-palkintopallille, korkeimmalle, ottamaan vastaan kirkkaimman mitalin.

Olipa nimittäin käynyt niin, että heti Orimattilaan koululiikuntaliiton SM-kisoihin saapuessamme olin murtanut pikkuvarpaani enkä pystynyt juoksemaan lainkaan. Kuljin koko viikonlopun kepeillä ja osallistuin kisatunnelmaan katsomosta ja kentän laidalta.

Päättäjäispäivänä jaettiin vielä yksi SM-mitali. Ei nopeimmasta juoksusta, parhaasta suorituksesta, korkeimmasta hypystä tai tiukimmasta puristuksesta. Vaan SM-kisojen positiivisimman urheilijan mitali. Minut kannettiin jalka paketissa kultatuolissa ykköspallille.

Dalai-Lama on sanonut: ”Elä hyvää,  kunnioitettavaa elämää. Kun tulet vanhemmaksi ja katsot elämääsi taaksepäin, voit muistoissasi nauttia siitä uudelleen.”

Vaikka nuorempana olisin ehkä halunnut mieluummin tehdä parempia suorituksia ja saada niistä tunnustusta, tämä muisto muistuttaa minua tässä vaiheessa elämääni ilon merkityksestä kaikessa tekemisessä – ja ennen kaikkea olemisessa. Kulta ei ole kultaa vasta palkintopallilla, kulta on niissä hetkissä, kun on ihan vaan riemuinnut tavallisesta elämästä. Ja paras kulta on sellaista, joka pursuaa yli äyräiden.

Laitan sydännuppineulan Orimattilan kohdalle. Ihana muisto ja muistutus.

Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi. Sannan seuraava avoin koulutusryhmä on UNELMAtyöpaja, lue lisää TÄSTÄ.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: