Se hetki, kun tajuaa vanhenevansa. Lopun alku vai alun loppu?
Olin hieman alle 30-vuotias, juuri palannut maailmanympärimatkaltani takaisin Suomeen. Istun kampaajantuolissa rentoutuneena, tuntien itseni hehkuvaksi ja ikinuoreksi, terveeksi ja elinvoimaiseksi. Ei paljoa ulkona vihmova räntäsade haitannut. Olin toipunut työuupumuksesta vuoden sapatillani ja olin aivan täynnä virtaa.
Kampaajani harjasi hiuksiani rennon iloisesti ja rupatteli. Mutta sitten tuli Se Lause. ”Täälläkin kun tätä harmaata alkaa jo olemaan, niin…”. Siis mitäh?! Edessäni vilisi sekunneissa koko vanhenemisprosessi tästä hautaan asti. En ollut huomannut yhtään ainuttakaan harmaata hiusta aiemmin. Minä en suostu vielä vanhenemaan! Olin valmis vasta aloittamaan elämän nuoruuden oppivuosien jälkeen. Elämä se etenee kuitenkin joka hetki…
Nyt 43-vuotiaana tuo hetki tuntuu huvittavalta. Tiedätkö sen tunteen, kun katsot vanhaa valokuvaa itsestäsi parikymppisenä, upeassa vartalossa ja muistat miten tyytymätön olit itseesi silloin? Jospa vain sen saisi nyt takaisin olisin taatusti tyytyväinen! Joten yhtä hyvin voin olla nyt tyytyväinen, koska nyt otettuja valokuvia katson 60-vuotiaana ja mietin: olinpa elämäni kunnossa ja hehkeä tuolloin(kin)!
Ikään kuin kaikille meille tulisi jokin kohta elämässä, jolloin oivaltaa oman kuolevaisuutensa, elämän lyhyyden ja jokaisen hetken ainutkertaisuuden. Ensimmäiset harmaat ei vielä menoa hidastaneet, ja nykyään moni meistä harmaantuu jo todella nuorena. Myöhemmin tuli kuitenkin isompi tälli, joka pysäytti koneiston hetkeksi, oli siis tulossa suurempia oivalluksia ja matkantekoa aidompaan itseeni.
Sinä muutut, kun elämä herättelee
Nelikymppisenä moni alkaa huomaamaan muutoksia kehossa, ihossa, kasvoissa ja ajatuksissaan. Jotkut ottavat muutokset tyynen rauhallisesti, eivät ehkä edes huomaa mitään, koska on niin paljon muuta tekemistä: ehkä lapset, työ, parisuhde, ystävät, harrastukset, koti. Aina on pieni kiire ja itselle ihan liian vähän aikaa.
Kunnes elämän herätyskello pirisee niin kovaa, että on pakko pysähtyä. Ehkä joku sairaus, ehkä läheisen kuolema, ehkä pysyväksi suunniteltu parisuhde päättyy ja jo perustettu perhe hajoaa, omat vanhemmat vanhenevat. Itselleni tuli pieni punkki näyttämään tulevan suuntani ja löysin lopulta omannäköisen elämäni pikkukylästä meren ääreltä.
Olenko valinnut oikein?
Jos olet sinkku, onko siinä hyvä olla? Jos olet parisuhteessa, tuoko se sinulle mitä kaipaat? Asutko kodissa, jossa oikeasti viihdyt? Ehditkö tekemään arjessasi asioita, jotka ovat sinun näköisiä, iloa tuovia, hyvinvointiasi vahvistavia? Syötkö kuten haluaisitkin, vai kiireessä jotain epämääräistä? Ehditkö palautumaan stressistä? Mitä unelmia et ole vielä toteuttanut?
Nyt on todella hyvä hetki pysähtyä ja alkaa elämään omannäköistä elämää. Se ei koskaan ole liian myöhäistä, mutta nyt ollaan vielä todella vauvoja, kuten ihana yli 50-kymppinen ystäväni totesi. Haastattelin 90-vuotiasta mummoani ja kysyin, mikä on ollut paras ikä. Hän sanoi sekuntiakaan miettimättä, että ”Tietysti neljänkympin ja viidenkympin väli, koska silloin tunsi jo itsensä, ei tarvinnut tehdä enää mitään, mistä ei nauttinut ja osasi vetää jo rajoja”.
Joudumme päivittämään oman kehonkuvamme ja kuvamme siitä, ketä olemme. Olenko se vauhdikas suorittaja, vai olisiko hyvä vähän höllentää tahtia? Ketä varten? Miksi? Mikä oli minulle ennen normaalia, mutta ei ole enää? Millainen on uusi normaalini? Uskallanko avautua vielä rakkaudelle kaikkien pettymysten jälkeen? Mihin se johtaa, ellen uskalla?
Mitä jos en saakaan lasta ikinä? Etenkin naisilla perhe- ja lapsikysymys voi olla jättimäinen nelikymppisenä, jos perhettä ei ole, mutta haluaisi. Uskon, että elämä menee jokaiselle meistä juuri hyvin lopulta.
Älä vanhenna itseäsi sanoillasi
Muistan vieläkin viime kesäisen hetken neljän nelikymppisen ystäväni kanssa Mathildedalin Ruukin Krouvin terassilla. Kävimme läpi mitä merkkejä vanhenemisesta olemme havainneet niin kehon kuin mielen tasolla. Nauroimme vedet silmissä jakaen havaintojamme ihon yhtäkkisestä vanhenemisesta vaikkapa käsissä. (ei olisi kannattanut olla niin paljoa auringossa nuorena, check).
Mietimme, mitä kaipaamme nuoruudesta? Olemmeko keski-ikäisiä? Ei, nelikymppinen ei ole vielä keski-ikäinen. Vaan parasikäinen! Itse ainakin elän parhaita vuosiani juuri nyt, juuri näin. Siitäkin huolimatta, että kehoni vaatii yhä enemmän huomiotani pysyäkseen hyvässä kunnossa ja terveenä. Mutta kiitollisena sille tuen sitä parhaani mukaan.
Oletko sinä kuullut tällaisia nelikymppisiltä:
”Tässäkö tämä nyt oli? Tätä samaa eläkkeelle asti vai?”
”Sinnitellään yhdessä kunnes lapset on isoja”
”Vanha mies/nainen, ei enää jaksa.”
”Ei nyt enää voi vaihtaa alaa.”
”No mitä tässä nyt enää tän ikäisenä mitään uutta aloittamaan…”
”Keho rapistuu vuosi vuodelta.”
Mitä, jos yritettäisiin keskittyä vaikka tähän ajatukseen, miltä se tuntuisi kehossa?
Elämä paranee vuosi vuodelta
Sinä siellä, olet upea. Olet arvokas. Olet täydellinen juuri noin, kun nyt olet. Olet parhaassa iässä ja elämä paranee, mitä enemmän arvostat itseäsi sellaisena kuin olet. Jokaisessa iässä sinulla on mahdollisuus uudistua ja tehdä uusia valintoja.
Vahvista kiitollisuuden tunnettasi, se auttaa jaksamaan
Mieti mitä sellaista sinulla on nyt, mistä ennen vain haaveilit? Tätä kun pysähtyy miettimään, voi mielen vallata kiitollisuus. Itse näen helposti asioiden keskeneräisyyden ja kuormitun siitä. Tänään valitsin keittiööni uutta välitilalevyä ja mietin tekemättömien kotiasioiden listaa.
Kunnes tajusin: Hetkinen, asun unelmieni hirsitalossa, unelmieni kylässä, ihanien ihmisten ympäröimänä, ja vieläpä terveenä. Kävelin järven ympäri, ja vaikka päkiääni sattui joka askeleella, keskityin kaikkiin muihin kehonosiin, joihin ei sattunut. Kipu auttaa arvostamaan niitä kohtia, jotka ovat ehjiä.
Energy flows where attention goes
Näin lukee taulussa, johon kiteytin taannoisen maailmanympärimatkani tärkeimmät oivallukset. Missä fokuksesi, se vahvistuu. Valitaan siis fokuksemme tarkkaan ja hyväksytään se mikä on, sellaisena kuin se on.
Uskalletaan kohdata omat pimeät puolet, haavat ja kivut. Haetaan tukea, vertaisia ja mahdollisimman paljon omannäköisiä iloa tuovia asioita jokaiseen päivään. Ja ennen kaikkea, uskalletaan olla haavoittuvaisia ja rakastaa, sillä rakkaus on suurinta mitä on.
Lopuksi, mene peilin eteen, pysähdy arkisessa puuhassasi ja katso itseäsi pieni hetki hyväksyvin, arvostavin silmin. Pitkän matkan olet itsesi kanssa kulkenut, ja upea matka on vielä edessäsi.
Elämä tosiaan paranee vuosi vuodelta.
Kanssakulkijasi ja liittolaisesi omannäköisen elämän luomisessa,
Riikka
Lue myös:
Millaista on omannäköinen elämä? Nämä 5 tapaa auttaa sen luomisessa
Koko muu maailma kaipaa jotain, mitä sinulla on antaa
Nämä 8 asiaa auttavat elämäsi muutoksissa
Lue lisää omannäköisen elämän luomisesta ja liity Riikan kirjekaveriksi: www.riikkapajunen.fi
Ps. Tuoreimmasta kirjastani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi saat käytännön työkalut ja rohkaisun työelämän muutokseesi!
