Minne meillä on oikeasti niin kiire? Turhalla hoppuilulla nousee vain verenpaine ja v-käyrä!

Kun muutin Keski-Suomesta pääkaupunkiseudulle, ihmettelin, miten täällä kaikilla vaikutti olevan niin kova kiire. Mihin nämä dynaamisesti askeltavat, laput silmällä etenevät arjen sankarit oikein ovat matkalla? Jotten vaikuttaisi aivan maalaiselta, yritin mukautua menoon ja esittää muiden joukossa eteneväni määrätietoisesti tekemään jotakin tärkeää. 

Pikakelaus pari viikkoa eteenpäin ja olin kotiutunut jo vähän turhankin hyvin. Kiirehtimisestä oli tullut tapa. Liityin heihin, jotka juoksevat turhautuneesti kiroillen pysäkille, vaikka seuraava kulkuväline saapuu jo kolmen minuutin kuluttua.

Onko tässä mitään järkeä?

En väitä, että vain Helsingissä ihmisillä olisi kiire, vaikka täällä kiirehtimisen kulttuuri korostuukin. Kiireestä on tullut meille elämäntapa. Esimerkiksi työelämässä kiireen määrä tuntuu olevan sekä menestymisen mittari että työntekijän epätoivoinen yritys todistaa oma korvaamattomuutensa. Ja vaikkei meillä nyt oikeasti niin kiire olisikaan, niin on parempi ainakin teeskennellä kiireistä, jottei pomo katso pahalla silmällä ja kyseenalaista asemaamme. 

Loppujen lopuksi tässä pelissä ei ole kuin häviäjiä. Jatkuvassa kiireessä ja kiireen tunnussa ihmiset tekevät virheitä, voivat huonosti ja lopulta sairastuvat. Onneksi meillä on myös vaihtoehto. Voimme opetella tekemään asioita läsnäolosta ja rauhasta käsin. 

Onko sinullakin tapana kiiruhtaa portaat työmatkalla niin, että saat sykkeen ylös ja pintaan pienen hermostuneisuuden tunteen? Minulla on. Yhtä hyvin voisimme kävellä tietoisen levollisesti, keskittyä rauhalliseen hengittämiseen ja nauttia askeleistamme. Tai jos askeleista nauttiminen kuulostaa liian hipahtavalta, niin pienellä hidastamisella saamme ainakin rauhoitettua itseämme ja lykättyä stressaavaa ja päätä kiristävää kiireen tunnetta. Turhalla ryntäilyllä säästämme vain sekunteja, mutta teemme sitäkin runsaammin hallaa itsellemme ja elimistöllemme.

Harjoittelusta huolimatta, saan edelleen itseni silloin tällöin kiinni esimerkiksi imuroimasta tai tiskaamasta lähes maanisen temmon vallassa. Kyse ei kuitenkaan oikeasti ole kiireestä, vaan jostain ihan muusta. Löysättyäni tahtia, olen oikeasti jopa aika ajoin oppinut nauttimaan näistä arjen pienistä pakollisista toimista. Keskittymällä rauhassa tekemään yhtä asiaa kerrallaan, sinne tänne säntäilemisen sijaan, olo on huomattavasti tasapainoisempi ja seesteisempi.

Vaikka työelämän puolelle siirryttäessä omat mahdollisuutemme vaikuttaa kiireeseen ovat hieman rajatummat, voimme sielläkin tehdä pieniä muutoksia, joilla on parhaimmillaan suuret vaikutukset. Voimme aktiivisesti etsiä itsellemme sopivimpia tapoja työskennellä niin, että saamme laskettua kierroksiamme. 

Jos työmme on erityisen hektistä, voimme tuoda työpäivän keskelle ainakin pieniä palauttavia hetkiä esimerkiksi lyhyillä happihyppelyillä tai sulkemalla silmämme ja hiljentämällä mielemme vaikkapa viideksi minuutiksi. Myös oman työn suunnitteleminen ja rytmittäminen rauhoittaa mieltämme ja auttaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, sen sijaan, että harrastaisimme jatkuvaa päänsisäistä säntäilyä.

Viimeistään kotimatkalla on hyvä hetki pysähtyä ja katsoa maailmaa. Se on nimittäin aika kaunis paikka ja se jos mikä, saattaa kiireen keskellä unohtua.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
🎅 Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! ⭐️ Voimassa 31.12. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image