Kaikki, jotka tuntevat minut vähänkin pidemmältä aikaa tietävät, että olen aina rakastanut listojen laatimista. Lapsesta saakka olen tuntenut että elämä on aavistuksen hallittavampaa, kun saan mieltäni vaivaavat asiat listattua paperille.

Luulen, että listojen laatiminen lähti siitä, kun murehdin lapsena paljon. Kannoin ikääni nähden liian suurta vastuuta ja huolta perheestäni ja murehdin miten tulisimme selviytymään. Jo kymmenvuotiaana laadin listoja, jotta työskentelisin tavoitteellisesti tiettyä päämäärää kohti, etten tuhlaisi aikaani murehtimiseen, vaan asioiden tekemiseen. Aina kun sain ajatukseni paperille, maailmani oli hitusen valoisampi paikka.

Sairaanhoitajan työssäni muistilappu oli ihan pakollinen. Lääkekierroksella kiertäessäni 18 potilaan luona, jokaisella heistä saattoi olla minulle jokin pyyntö, kysymys tai tarkistettava asia. Vie huopa, ylimääräinen särkylääke, tarkista labrat, korjaa väärä lääkemerkintä, vie lääkärille puuttuvat paperit, vie ykköshuoneen kakkospaikan potilaalle vesilasi ja lusikka, soita nelosen kakkosen tyttärelle, vie vitosen ykköselle löysempi paita ja vitosen kakkoselle alusastia, tilaa puuttuvia ruiskuja… Muistettavaa oli niin paljon, että tunsin itseni tarjoilijaksi perjantai-illan baarissa, kun suhailin lääketarjottimen ja listani kanssa edestakaisin soittokellojen, monitorien ja puhelimien piipittäessä taustamusiikkina.  Väsyessäni työhöni muistini alkoi heiketä, siksi turvauduin muistilappuihini ja listoihini entistä herkemmin.

Päätettyäni jättää oravanpyörän ja muuttaessani maalle, listojen laatimisominaisuuteni jalostui entisestään. Aloitin opiskelun ja asuin remonttityömaan keskellä. Hoidettavia ja muistettavia oli asioita paljon. Kaupunkiin ja kauppoihin oli pitkä matka. Jos unohdin hommata lisää nauloja tai maitoa, mikään ei pikkutorpan remonttityömaalla edistynyt tai piti juoda aamukahvi ilman maitoa ja tuli ajanhaaskuuta, pitkiä ajomatkoja, turhaa saastuttamista ja polttoainekuluja. Turhautumisesta puhumattakaan.

Lapsena suhtauduin muistilistoihini vakavasti. Nyt 30 vuotta myöhemmin ne naurattavat minua ja ymmärrän että ne ovat olennainen osa persoonaani. Tiedän, että listaamis- ja organisoimistapani ovat tehneet elämästäni hallittavampaa ja vapaampaa. Oravanpyörästä hyppääminen vaatii itsekuria, järjestelmällisyyteen pyrkimistä ja tavoitteeseen keskittymistä. Listat ovat auttaneet minua karsimaan olennaisen turhasta.

***

Kokeile sinäkin:

– Tee lista: Kirjoita luettelo asioista, jotka ovat mielessäsi. Listaa ikävät asiat, jotka odottavat tekemistään, mutta myös mukavat asiat, joita haaveilet tekeväsi, jos sinulla joskus olisi aikaa. Listaa kaikkea maan ja taivaan väliltä: linnunpöntön rakentaminen, tiedusteltava asia, valokuvien järjestäminen, kirjeen kirjoittaminen, siementen kylväminen, lehtitilauksen peruminen, lahjan hankkiminen, uuden asian opetteleminen, laskujen maksaminen, leipominen, auton korjaaminen, etelän seinän maalaaminen.

–Aina kun muistat, että tuo pitäisi korjata, hoitaa, soittaa, muistaa, tilata, varata, järjestää, ottaa yhteyttä… kirjaa se ylös. Pelkästään se, että kaikki asiat tulevat merkityksi paperille, helpottaa oloa valtavasti. Se vapauttaa energiaa, kun ei tarvitse kokoajan rasittaa muistia keskeneräisillä asioilla.

– Kulje pari viikkoa paperi ja kynä taskussasi ja aina kun tulee jokin asia mieleen, kirjaa se ylös.

– Sitten tarkastele listaasi. Mikä on kaikkein tärkein asia? Mikä muuten vaan pakollinen, mikä hauskaa, mikä ei lainkaan välttämätöntä? Suunnittele ajankäyttöäsi. Mieti, miten hoidat velvollisuuksia pois päiväjärjestyksestä ja kuinka saisit enemmän aikaa ja tilaa haaveiden ja unelmien toteuttamiselle.

– Aina kun tekee asioita, joita oikeasti haluaa tehdä, elämä ja arki muuttuvat hallittavammaksi ja miellyttävämmäksi. Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan ja ajatuksiaan.

Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.