Vajaa vuosi sitten kolumnisti Nuppu Stenros esittäytyi ennen ensimmäistä keskiviikkokolumniaan. Muutos on vienyt Nuppua niin vahvasti, että hän halusi vastata vuoden takaisiin haastattelukysymyksiin uudelleen – eihän hän ole enää sama tyyppi kuin ennen. Näin Nuppu vastaa nyt.
Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?
”Synnyin yrittäjän tyttäreksi kotiin, jossa oli paljon ääntä ja soittimia. Keskimmäisenä lapsena opin nuoresta pitäen välittämään viestejä ja veljeni pitivät huolen myös siitä, että ymmärsin tietokoneiden ja science-fictioni päälle. Kävin kouluni musiikkiluokalla, soitin tyttöbändissä, juonsin Summeria tv-ykkösellä ja opiskelin kulttuurituottajaksi.
Tein kymmenen vuotta töitä televisiossa vapaana toimittajana ja juontajana. Sisäistä viestijääni innosti viittomakieli ja päädyin kirjoittamaan kuuron Signmarkin tarinaa, ensin tilauskirjana Otavalle ja myöhemmin manageerasin Euroviisuehdokkaasta Ulkoministeriön erityisedustajan. Toimin kaksi vuotta Signmark Productionsin toimitusjohtajana ja yrittäjä isäni oli ylpeä. Vuonna 2011 innostuin yhteisöllisyydestä, crowdfundingista ja yhdessä tekemisen voimasta ja tutkin sitä kiipeämällä 15 suomalaisen joukossa hyväntekeväisyystempauksena 6189 metriä korkealle vuorelle Nepalin Himalajalla. Äitini pelkäsi kamalasti. Keräsimme yhdessä 92 000 euroa Nepaliin.
Sähköistyn kommunikoinnista, innovoinnista ja ihmisistä. Minua kiehtoo totutun haastaminen, teknologian tarjoamat mahdollisuuden ja media. Nopean tempon, ainaisen kehityksen ja sähköisen rinnalle kaipaan valtavasti aikaa, tilaa, syvyyttä ja hitautta. Rakastan ääneen lukemista sekä sähkötöntä kesähuonettani ja ekologista hyyskää perheeni kesäpaikan tontin perällä. Hidasta elämää – sivusto ja kirjoittaminen pitävät minut balanssissa.
Olen menossa kohti entistä tasapainoisempaa Nuppu Stenrosin näköistä elämää, johon kuuluu kirjoittamista, yhteisöllisyyttä, sähköisiä sovelluksia, yrittäjyyttä, aikaa läheisille ja paljon rakkautta. Haluan olla mukana luomassa tulevaisuutta siellä, missä sitä konkreettisesti tehdään.”
Millainen on tavallinen päiväsi?
”En tiedä, onko minulla tavallisia päiviä tai epätavallisia päiviä. Hidasta elämää on opettanut, että on vain päiviä. Päiväni ovat välillä ulkopuolisille yhtä hankala hahmottaa kuin poukkoileva urapolkuni televisiotoimittajasta kuuron muusikon manageriksi, mutta useimmiten peruspäivät koostuvat niistä samanlaisina toistuvista rutiineista, joista kukaan ei kirjoita lauluja. Juon kahvia, puhun puhelimessa, näperrän liian kauan sähköpostin kimpussa, kohtaan kanssaihmisen, ajan raitiovaunulla ja syön lounasta.
Moniosaajana, joka oli muuten vielä 2000-luvulla media-alalla kirosana, päiväni ovat vaihtelevia. Joskus kuvaan videoita Canonillani, toisinaan suunnittelen kokonaisviestintästrategiaa tai juonnan musiikkikonserttia. Nautin yhtälailla kaikesta.
Pikku hiljaa olen oppinut, että ne rutiinit joista en nauti, joutavat lähteä. Minä rakastan arkeani, koska olen saanut suunnitella sen juuri niin kuin itse haluan. Useimpina aamuina herään, torkutan pari kertaa ja kiroan, etten ole syntynyt laiskiaiseksi, mutta jo suihkussa tunnen, kuinka minua syyhyttää päästä upottamaan kyynärpääni päivän toimiin. Parhaiten menee, jos vaan antaa päivän avautua omassa tahdissaan ja koittaa päästää irti omista odotuksista sen suhteen, millä ratikalla minun pitikään tänään ehtiä mihinkin tapaamiseen.”
Miten hidastat arjessa?
”Luon itselleni tilaa, jättämällä kalenteriin spontaania aikaa itselle. Pidän kiinni omista rajoistani. Vietän tietoisesti lyhyitä hetkiä päivän lomassa, päiviä viikossa ja lomia vuodessa, jolloin tyhjennyn, enkä tee mitään.
Koitan muistaa mahdollisimman usein Anthony de Mellon sanat: ”Ei ole itsekästä elää omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi katsoo, itsekkyyttä on se, että vaatii jotakuta toista elämään niin kuin itse katsoo sopivaksi.”
En enää vertaa itseäni muihin. Kuuntelen itseäni ja etenen omassa tahdissani, oli temponi sitten liian sitä taikka tätä suhteessa ympäristööni. Pyrin jättämään aikaa erehtymiselle, eksymiselle ja virheiden tekemiselle.”
Mottosi?
”Vain muutos on pysyvää.”
Millaisia aiheita saamme kolumneistasi tulevaisuudessa lukea?
”Viime vuonna tavoitteeni oli kirjoittaa keskiviikkoisia arkipäiväisiä reunahuomioita matkaltani kohti itseni näköistä elämää. En halunnut missään nimessä ryhtyä neuvomaan ketään ja minua lähinnä ärsyttivät naistenlehtien valaistumistarinat siitä, miten yksi päivä voi muuttaa kaiken.
Halusin opetella rohkeammaksi avaamalla teksteissäni juuri niitä herkkiäkin aiheita, jotka minulla itsellänikin oli pohdinnassa. Mielestäni pääsin jo lähelle asettamaani tavoitetta. Uskalsin kirjoittaa avoimesti keskeneräisistä ajatuksistani ja ammensin joskus nolostumisen uhallakin niistä teemoista, jotka kulloinkin minua itseäni askarruttivat.
Palkintona paljastelusta sain huomata, miten tekstini synnyttivät vuorovaikutusta ja innostivat keskusteluun. Iloiseksi yllätyksekseni moni kanssaihminen jakoi kanssani avoimesti jotain itselleen tärkeää ja pääsin tekstien rohkaisemana aidompaan yhteyteen.
Koitan ylläpitää tätä samaa linjaa tästä eteenkin päin. Kohti epämukavuusaluetta, vilpittömyyttä ja jakamista.”
