Sivu 459 – Hidasta elämää

Mitä kiire on? – 4 selitystä

Kiire merkitsee eri ihmisille eri asioita, sanaa käytetään eri tavoin ja sitä kuunnellaan eri tavoin. Yhdelle kiire on todellinen taakka, joka johtaa oman rytmin epätasapainoon ja sitä myötä sairauksiin tai pahoinvointiin. Toiselle kiire on sana, joka korostaa omaa tärkeyttä, statusta ja menestystä; hänelle kiire on täysi mutta hallittu kalenteri.

Kiire voi olla:

1. Sana

Kiire on on sana, joka on määritelty Suomen kielen perussanakirjassa käytettävissä olevan ajan niukkuutena tai puutteena, se on hoppua tai hätää.

Kieli muuttuu koko ajan. Samalla tavalla kuin uusia sanoja syntyy (uusimpina esim. karppaus, ilmaveivi), myös vanhojen sanojen merkitys muuttuu käytössä. Onko kiire-sanan merkitys jo muuttunut – ainakin osalle käyttäjistä? Puhummeko kahvipöytäkeskusteluissa edes samasta asiasta?

2. Fakta

Kiire on myös fakta. Siis siinä merkityksessä, että aikaa on liian vähän suhteessa tekemisen määrään. Tällaisia tilanteita syntyy esimerkiksi lomautusten tai irtisanomisten seurauksena, flunssakautena tai ruuhkahuipuissa.

Kiireessä ei mitata pelkästään nopeutta, vaan myös ammattitaitoa ja suunnittelua. Ammattitaintoinen tekee sutjakammin kuin aloittelija, ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tällöin nopeus ei ratkaise kiirettä.

Jos ammattitaitoinenkin on jo kiireinen ja hyvästä suunnitelmasta huolimatta työrauhaa ei löydy, lienee kyse ruuhkahuipusta. Ruuhkahuippujen jälkeen tuottava, luova ja tasapainon kautta elävä ihminen kaipaa kuitenkin seesteisempiä työjaksoja.

3. Tunne

Kiire voi olla myös tunne, joka syntyy siitä, että koemme, ettemme voi selvitä vaadittavista koitoksista. Kyse on pelontunteesta. Mitä enemmän puhumme kiireestä tai ajattelemme sitä, sitä vahvemmaksi tunne käy.

Sen sijaan, että hokee kiire-mantraa, on parempi tehdä hyvä suunnitelma, joka auttaa selvittämään tunnetta ja peittoamaan sen: priorisointi, tavoitteiden mieleen palauttaminen, muistilaput ja kalenterimerkintöjen karsiminen auttavat alkuun.

Vastaavasti kiireettömyys on rauhantunnetta; tasapainoista työntekoa voitaisiinkin kutsua työrauhaksi. Työrauha mahdollistaa pitkän ja tasapainoisen työuran.

4. Muoti-ilmiö

Kuten todettua, sanat heijastelevat käsillä olevaa aikaa. Kiire-sanan merkitysmuutoksen kohdalla voitaisiin puhua jopa muoti-ilmiöstä. Kollektiivinen kiireen ylistys saattaa temmata meidät mukaansa: alamme luulla, että vain kiireinen on tehokas, vain kalenterinsa ylibuukannut on arvostettu ja tärkeä, jos emme ole kiireisiä, meitä luullaan laiskaksi, jos hidastamme vähän, muut luulevat, että olemme siivellä eläjiä.

Kutsumme siis itseämme kiireisiksi. Pukeudumme keväisin kirkkaisiin väreihin ja syksyisin murrettuihin sävyihin. Haluamme mukautua ympäristöön. Vaikka se ei sopisi meille. Rytmiimme tai silmien väriimme.

Kiireen muoti-ilmiön myötä on tapahtunut – ainakin osittain – mullistava käänne sanan negatiivisesta mielleyhtymästä positiiviseen. Toiset puhuvat muotikieltä, toiset ”vanhaa suomea”, eikä lopulta kukaan enää tiedä, milloin joku on liian(!) kiireinen, ja miksi sellaista (entistä kiireistä) nykymaailmassa kutsutaan? ”Burnoutin partaalla”? Vai onko sekin jo nykyään muotia?

LÄHTEET:

Suomen kielen perussanakirja (Kotus/Edita 2001)

Jari Salminen ja Pirita Heiskanen: Taltuta kiire (Talentum 2009)

Hidasta elämää kaivattiin jo vuonna 1980

Kovin usein näemme juuri tämän ajan erityisen kiireisenä ja täynnä tekijöitä, jotka uhkaavat terveyttämme. Välillä on kiinnostavaa lähteä aikamatkalle tutkimaan, millaisia haasteita elämäntyylissä nähtiin entisaikaan.

Kurkistetaan 32 vuoden taakse, vuoteen 1980. Kyseisenä vuonna julkaistiin mainio kirja Kasvisruokaopas – Filosofiaa ja ruokaohjeita, WSOY 1980.

”Nykyään, jolloin ravinnon vaikutuksesta ihmiseen tiedetään enemmän ja sairauksia voidaan parantaa tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin, on kansamme hyvinvointi edelleenkin kyseenalainen.

Elintasosairaudet (sydän-, verisuoni- ja kasvannaistaudit) lisääntyvät koko ajan, ja psyykkisesti vain harvalla ihmisellä menee hyvin: stressi, unettomuus, ahdistus, erilaiset pelkotilat ja muut pakkomielteet vaivaavat lähes kaikkia. Niilläkään, joilla olisi taloudellisesti mahdollisuudet suhteellisen harmoniseen ja onnelliseen elämään, ei yleensä näytä olevan psyykkistä kykyä siihen. Syynä ovat usein asenteet ja halu menestyä hyvinvointikilvassa. Kulttuurikehityksen kannalta tämä on erittäin valitettavaa, koska vallitsevat asenteet heijastuvat kaikkeen inhimilliseen toimintaan.

Lisäksi ihmisten käsitys omasta terveydestään ja sairauksistaan on muuttunut hyvin yksioikoiseksi. Harva tuntuu tajuavan, että jokainen, olipa hän sitten keisari tai työläinen, rikas tai köyhä, on aina itse viime kädessä vastuussa omasta terveydestään.

Nykyaikaisessa edistyksellisessä ravitsemusajattelussa painotetaan usein ruuan osuutta sairauksien syntyyn. Sen osuus onkin tärkeä, mutta vähintään yhtä tärkeää ellei tärkeämpää on ajattelu, sillä elämänmyönteisellä ja luovalla ajattelulla ihminen hoitaa itseään parhaiten.”

Näin kirjoitti vuonna 1980 kirjassaan Siuntion Kylpylän keittiöpäällikkö Lars Johansson, joka on suomalaisen kasvisruokailun pioneereja. Hän oli perustamassa vuonna 1974 ensimmäistä kasvisravintolaa Helsinkiin ja totesi esipuheessaan, kuinka Suomesta ei löytynyt yhtään ainoata kokkia, joka olisi uskaltautunut vastaamaan keittiön suunnittelusta ja ruuan tasosta, vaan henkilökunta oli hankittava ulkomailta. Tuohon aikaan Suomessa käytettiin vihanneksia vähiten Euroopassa, ja suhtautuminen niihin oli hyvin varauksellista.

Lars Johanssonin ajatonta ruokafilosofiaa luvassa lisää…

Stressaatko joulua? – Ihminen on ainoa eläin, joka osaa kehittää ahdistuksen tyhjästä

Henkka Hyppönen vieraili Hidasta elämää -sivustolla loppuvuonna 2011. Henkka on työskennellyt mediassa, yrittäjänä, yritysvalmentajana ja luovana johtajana. Hän uskoo, että elämä on parhaimmillaan sellaisenaan, turhia lisäämättä, turhia poistamatta. Henkka on julkaissut yhteensä neljä kirjaa, viimeisin kirja Pelon hinta ilmestyi 2014 (Tammi).

Homo sapiens on outo eläinlaji. Ihminen on tiettävästi ainoa eläin, joka ahdistuu omia aikojaan vapaudessa. Ihminen on tiettävästi myös ainoa eläin, joka kehittää stressin tyhjästä. Esimerkiksi joulusta. Aivan kuin oikeus juhlaan pitäisi maksaa etukäteen henkisellä kärsimyksellä.

Lähdetään liikkeelle ihan perusteista. Koko jouluoperaatio on suhteeton. Operaation resurssit (raha, aika, työvoima) on raskaasti alimitoitettu ja kompetenssit tuskin tukevat. Joulu on massiivinen logistiskulinaristissosiaalinen operaatio. Harvassa ihmisessä kohtaavat suurtalouskeittäjän, ammattimaisen ostajan ja zen-munkin parhaat puolet.

Kun jouluaatto koittaa, ihmisen henkinen stamina riittää vaivoin kynttilän puhaltamiseen.

Reaalimaailman totuuksien lisäksi joulustressiä virittää ulkopäin tulleet ja itse kehitellyt odotukset. Niin kuin useimmat nykyihmisen ahdistuksen aiheet, joulun ahdistus kumpuaa pohjimmiltaan ihmisten välisistä suhteista.

Me olemme sosiaalisesti herkkiä eläimiä. Jopa toisen alitajuiset odotukset vaikuttavat käytökseemme. Mutta saatamme sisäistää myös odotuksia, joita kukaan ei ole meille asettanut. Oletamme, että joku odottaa meiltä jotain ja pettyy, jos odotukset eivät toteudu. Se joku ei todennäköisesti ole edes ajatellut sinua.

Miksi joulua pitää stressata, se on vain ihmisen keksimä juhla. Jeesus ei oikeasti syntynyt jouluna (vaan ilmeisesti syyskuussa), joulupukin keksivät saksalaiset opiskelijat, punaiseen nuttuun sen puki Coca-Cola, kukaan ei todennäköisesti tarvitse yhtään mitään, ja yleisesti ottaen jouluruoat ovat kuin suoraan pula-ajalta. Niistä on turha ottaa paineita.

Joulustressi voi kuitenkin tulla salakavalasti. Maksimoitko sinä itse joulustressisi?

Miten voi tietää, jos ei kuuntele?

”Vanhemmat helposti luulevat tietävänsä lastensa tarpeet, vaikka eivät niitä kuuntele. Lasten tarpeet ovat paljon yksinkertaisempia kuin aikuisten. Moni vanhempi suhtautuu lapseen ikään kuin projektiin, jonka ympärille täytyy rakentaa toimintaa ja aktiviteetteja. Taustalla voi olla myös vanhempien huono omatunto siitä, etteivät he ennätä olla riittävästi lastensa kanssa. Aktiviteettien avulla vanhempi yrittää hyvittää lapselle läsnäolon puutetta.”- Kirjasta Taina Kyrönlampi-Kylmänen: Lapsen hyvä arki, Kirjapaja 2010

Tarina soturin ja pelon taistelusta

Olipa kerran nuori naissoturi. Hän sai opettajaltaan tehtäväksi taistella pelon kanssa. Soturi ei halunnut, sillä se tuntui liian aggressiiviselta, se oli kammottavaa ja vihamielistä. Mutta opettaja sanoi, että tämän on taisteltava, ja antoi tälle ohjeet sitä varten.

Määrätty päivä koitti. Soturioppilas asettui tälle puolelle ja pelko asettui tuolle puolelle. Soturi tunsi olevansa hyvin pieni, ja pelko näytti isolta ja raivoisalta. Heillä molemmilla oli aseet. Nuori soturi ryhdistäytyi, lähestyi pelkoa, kumarsi kolmesti maahan heittäytyen ja kysyi: ”Saanko luvan käydä taisteluun kanssasi?”

Pelko sanoi: ”Kiitos, että kunnioitat minua kysymällä lupaa.”

Sitten soturi sanoi: ”Kuinka voin voittaa sinut?”

Pelko vastasi: ”Aseeni on se, että puhun nopeasti ja että tulen aivan lähelle kasvojasi. Silloin itseluottamuksesi pettää ja teet kaiken, mitä käsken. Jos et tee, mitä käsken, minulla ei ole voimaa. Voit kuunnella minua ja voit kunnioittaa minua. Voit jopa alkaa uskea siihen, mitä sanon. Mutta jos et tee, kuten sanon, voimani katoaa.”

Tarina on kirjasta Pema Chödrön: Viisaus kaaoksen keskellä – Sydämen neuvoja vaikeina aikoina, Basam Books 2006

Jos olet onneton, sinulla on nämä 3 vaihtoehtoa

”Tavallinen tiedostamattomuus on aina jollain tavalla kytköksissä läsnä olevan hetken kieltämiseen. Nykyhetkeen sisältyy myös tässä oleminen. Vastustatko tässä ja nyt -hetkeäsi? Jotkut tahtoisivat aina olla jossakin muualla. Heidän ’tässä’ ei ole koskaan kyllin hyvä. Tarkkailemalla itseäsi selvitä, onko sinun elämässäsi näin. Missä tahansa oletkin, ole siellä täydellisesti. Jos katsot, että tässä on sinun kohdallasi sietämätön tilanne, että se tekee sinut onnettomaksi, sinulla on kolme vaihtoehtoa:

vetäydy pois tilanteesta,
muuta se
tai
hyväksy se täydellisesti.

Mikäli haluat kantaa vastuun elämästäsi, sinun täytyy valita yksi noista kolmesta vaihtoehdosta. Ja sinun täytyy valita nyt. Hyväksy sitten seuraukset. Ilman selittelyjä. Ilman kielteisyyttä. Ilman henkistä saastetta. Pidä sisäinen tilasi puhtaana.”

– Kirjasta Eckhart Tolle: Läsnäolon voima, Basam Books 2002

Teetkö työtäsi niin, että siitä jää jälki?

Myyntitykit-elokuvassa Alec Baldwinin esittämä hahmo provosoi intohimonsa menettäneitä kiinteistövälittäjiä. ”Get mad!” Parempi olla vaikka vihainen kuin vihannes. Turhautumisen tunteessa on energiaa, tylsistymisen ei. Ja intohimoisessa ihmisessä on nimenomaan energiaa.

Hän on kiinnostunut ja utelias. Intohimoisen ihmisen ei tarvitse yletä, tai edes ansaita enempää, jos hän ei niin itse halua. Intohimoinen ihminen löytää nykyisestä työstään sellaisia syvyyksiä, että yksikään päivä ei tunnu merkityksettömältä.

Mitä tapahtuisi työpaikoilla, jos pääosin tyhjänpäiväisten kehityskeskustelujen sijaan keskusteltaisiinkin intohimosta?

Ja joo joo. Tylsätkin työt on tehtävä, ei siitä nyt olekaan kyse. Ja turha jauhaa myös vanhaa fraasia siitä, että eivät kaikki voi olla unelma-ammatissaan. Väitän, että kyllä voivat, mutta ei sillä tavalla kuin yleisesti kuvitellaan. Pitää päästä oman intohimonsa ytimeen.

Mikä siinä omassa unelma-ammatissa on se ydin? Onko se ihmisten kanssa toimiminen, huomion keskipisteenä oleminen, toisten auttaminen, yhteenkuuluvuuden kokemus vai jokin muu tärkeä tunne. Kysymys kuuluu, onko nykyisessä työssäsi mahdollisuus toteuttaa tätä intohimon ydintä tai onko olemassa työ, joka on lähellä nykyisiä kyvykkyyksiäsi, jossa nämä tunteet voisivat toteutua.

Kyse ei siis ole siitä, että jokainen liekkinsä tukahduttanut alkaa toteuttaa lapsuudenunelmaansa. Kyse on siitä, että tekisi työtään sillä tavalla, että siitä jää jälki. Sillä tavalla, että päivän päätteeksi tuntee antaneensa, saaneensa ja oppineensa jotain.

Kukkuu, missä on intohimo?

Henkka Hyppönen vieraili Hidasta elämää -sivustolla loppuvuonna 2011. Henkka on työskennellyt mediassa, yrittäjänä, yritysvalmentajana ja luovana johtajana. Hän uskoo, että elämä on parhaimmillaan sellaisenaan, turhia lisäämättä, turhia poistamatta. Henkka on julkaissut yhteensä kolme kirjaa, viimeisin kirja Nautitaan raakana ilmestyi syksyllä 2011 (Tammi).

Kreikkalaiset eivät kirjoittaneet muistokirjoituksia. Kun ihminen kuoli, kysyttiin vain, oliko hänessä intohimoa.

Kysymys on jäätävä. Esittäisin sen vain aiemmin. Vainajalle siitä ei enää ole hyötyä.

Kun vajaat seitsemän vuotta sitten siirryin mediasta yritysvalmennukseen, olin siinä uskossa, että töissä kannattaa käydä vain, jos suhde työhön on intohimoinen.

Olen sitä mieltä edelleen, mutta tavattuani tarpeeksi monta työpaikalleen henkisesti muumioitunutta ihmistä aloin ajatella, että ehkä sekin on ok, jos ei tunne mitään intohimoa työhönsä. Nyt tämä ajatusvirus on poistunut minusta, ja olen taas vahvasti sitä mieltä, että töissä kannattaa käydä vain, jos suhde työhön on intohimoinen.

Olen nähnyt mitä intohimottomuus tekee ihmisille.

Päivät alkavat toistaa itseään,
oppiminen lakkaa,
työpaikalla kerrotut totuudet hyväksytään sellaisenaan,
ajatukset kiertävät kehää ja
intensiteetti laskee.

Intohimottomuudesta ei välttämättä seuraa mitään haittaa. Kun kaikki muutkin ovat intohimottomia, vertailua tehdään suhteessa toisiin. Yleensä sen tajuaa vasta elämänsä loppumetreillä. Mutta jos liekki sammuu vähänkin kuumemmassa ryhmässä, alkaa kiertely ja karttelu. Niin kuin yksi ihminen kertoi minulle, että hän pyrkii vaikuttamaan siihen, että kyseinen ihminen ei ole hänen kanssaan samassa työvuorossa.

En kerta kaikkiaan ymmärrä, minkä ihmeen takia kukaan käyttää 40 tuntia, anteeksi 37,5 tuntia, viikossa työhön, josta parhaimmillaankin palkintona on vain mieto ahdistus.

Näin elämänmuutos (todellisuudessa) tehdään

Oletko nähnyt läheltä tai kaukaa, kun joku tekee elämässään muutoksia haluamaansa suuntaan? Itse olet ehkä ajelehtinut jo pitkään epämiellyttävyyden aallokossa, mutta muutosta ei tapahdu. Tai koet, että puitteet eivät mahdollista muutosta. Mitä jos nyt, tässä, paljastuukin, että muutos lähtee pään palikoiden uudelleen järjestämisestä – ei konkreettisten palikoiden järjestelystä?

Deepak Chopra kirjoittaa kirjassaan Vapauta energiasi, toteuta itseäsi (Otava 2011), että muutos lähtee vain ja ainoastaan mielen tasolta. Hän kutsuu muutoksen askelia ”hienovaraiseksi toiminnaksi”, sillä ne eivät ole riippuvaisia kosketuksesta materiaaliseen maailmaan.

Hienovaraisen toiminnan, muutoksen, viisi askelta:

1. Käännyt sisimpääsi ja tiedostat pyrkimyksesi.
2. Uskot, että saat aikaan tuloksia.
3. Et vastusta muutosta.*
4. Ruumiisi toimii vaivattomasti fyysisellä tasolla.
5. Toistat hienovaraista toimintaa niin kauan, että olet toteuttanut haluamasi muutoksen.

*Miten muutokselle annetaan tilaa?

Näe itsesi alati muuttuvana.
Kannusta toisia muuttumaan.
Kun kuulet lausuvasi jonkin jäykän mielipiteen, lopeta.
Kun joku tarjoaa sinulle vastaväitteen, älä vastusta.
Esitä aina välillä väitteitä vastapuolen näkökulmasta.
Älä tukahduta muutoksen hauraita versoja sen parmmin itsessäsi kuin muissakaan.
Tee loppu ehdottomuudesta. Anna itsesi olla joustavampi ja muuttuvaisempi.
Älä ylpeile oikeassa olemisesta.
Kun tunnet halua kasvaa ja kehittyä, toimi sen mukaan muiden mielipiteistä välittämättä.

Jokainen ”en pysty”, ”mutku”, ”hyvä noitten on” -ajatus estää muutosprosessin alkua. Kaikki lähtee päästä, ja kaikilla meillä on pää. Muuta ei aloitukseen tarvita, kaikki muu (konkretia) tulee perässä. Hitaasti mutta varmasti.

Miksi kiinnitin huomiota vain puutteisiin?

Pohdin usein entistä ja nykyistä elämääni. Aikaa ennen ahaa-oivallustani, tyytyä vapaaehtoisesti vähempään, ja aikaa sen jälkeen. Elämäni on muuttunut niin äärimmäisesti, että vaikka elän samassa maassa, voisin yhtä hyvin olla vaihtanut maata ja sivilisaatiota. Ajoittain vieläkin olen jonkinlaisessa kulttuurisokissa.

On vaikea ymmärtää miksi toimin silloin, niin kuin toimin. Shoppailin, törsäsin, olin ajattelematon, annoin toisten ihmisten täyttää kalenterini, toisten odotukset ohittaa omat tarpeeni. Uskoin, että muut tietävät paremmin kuin minä, mikä minulle olisi hyväksi. Nyt minun on vaikea ymmärtää, miksi pelkäsin elämänmuutosta, vaikka siinä entisessä oli niin paha olla. Kannoin vastuuta ja huolta muista, vaikka minun olisi pitänyt olla terveesti itsekäs ja huolehtia itsestäni. Miksi odotin niin kauan, ennen kuin halusin oppia tuntemaan itseni?

Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään. Mennyt on mennyttä eikä sitä voi muuttaa, mutta menneestä voi oppia. Pohdittava, mitä todella haluaa elämässä, ja elettävä sitä sitten todeksi. Minussa on vieläkin pieni itseni ruoskija, joten muistelen kuitenkin hiukan menneitä.

Kymmenen vuotta sitten kiinnitin huomioni etupäässä epäkohtiin. Halusin aina vain jotain, tietämättä itsekään mitä ”se jotain” oikein oli. Halusin kaikkea mahdollista, ja olin nyrpeä. Nojailin asuntoni ovenkarmiin ja mittailin huonetta tyytymätön ilme kasvoillani. Katto oli liian matalalla. Olisin ehdottomasti halunnut korkeamman huonekorkeuden. No, sille ei voi mitään. Vai voisiko? Tekisinkö reiän kattoon? Se söisi yläkerran huonetilaa, mutta sitten ympärilläni olisi avaruuden tuntua. En ymmärtänyt avata kotini ovea ja nauttia ulkoilman avaruudesta. Mittailin ikkunoita ja mietin erilaisia verho- ja kangasmateriaaleja. Kangaskaupassa olisi mahdollisuus konsultoida verhoasiantuntijaa. Pitäisikö? Silloin en ymmärtänyt kerätä luonnosta löytämiäni sulkia ikkunoideni koristeeksi. Kodin sisustusta ja kaikenlaista ”kehitettävää” riitti. Kotini oli kiva. Miksi silti kiinnitin huomiota vain sen puutteisiin? Tyytyväisyyden sijasta olin tyytymätön. Tyytymättömyys ja kiittämättömyys ohjaavat kohti masennusta.

Kompastuin markkinamiesten ansaan, toiseen toisensa jälkeen. Lopulta kaaduin niin pahasti, että palikat päässäni loksahtivat kohdalleen. Yhtäkkiä en enää kiinnittänyt huomiota kaikkiin aineellisiin asioihin mitä minulle tarjottiin, vaan katsoin mihin askeleeni (ja rahani) sijoitin. Valpastuin. Lakkasin valittamasta, koska löysin kiitollisuuden. Enää en kiinnitä huomiota siihen mitä minulta puuttuu, vaan siihen mitä minulla jo on.

Elämä lahjoittaa kokoajan hyvää. Kirjoitan tätä aamutuimaan, mutta olen jo mielessäni ehtinyt kiittänyt sitä, että eilen täällä kävi nuohooja ja piippu on puhdistettu. Olen kiitollinen, että taloni on lämmin, ja voin lämmittää puilla. Ajoittain unettomuudesta kärsivänä ihmisenä kiitin, että nukuin hyvin. Valvotuista öistäkin kiitän, kun saan kuunnella hiljaisuutta, katsella tähtitaivasta ja kuunnella pöllöjen huhuilua.

Yritän olla pitämättä asioita itsestään selvänä. Me länsimaiset ihmiset herkästi pidämme. Mieti, jos jonain aamuna herätessäsi olisi sähkökatkos tai jos hanasta ei tulisikaan vettä? Kuinka päiväsi lähtisi käyntiin? Olen kiitollinen, kun tulen pihanperältä huussista, että sadevesitynnyrin vesi ei ollut vielä umpijäässä, ja sain pestä käteni kylmässä vedessä.

Söin aamupuuroni, ja kiitin mielessäni sitä tuntematonta henkilöä, joka on viljellyt luomukauraa, että saan nauttia terveellisen kaurahiutalepuuron. Kiitin talviuneen painuvaa luontoa puuroni päällä olevista mansikoista, jotka keräsin heinäkuun helteillä. Olen kiitollinen, että voin pimeänä aamun hetkenä palata ajatuksissani kesään. Olen kiitollinen, että saan kirjoittaa. Kiitos, että sain kertoa tästä teille.

Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.

Lue kaikki keskiviikkokolumnit täältä.

Onko kiire vaarallisempaa kuin ylipaino?

”Vaikka laihduttamiselle on osoitettu monia terveydellisiä perusteita, jatkuva kiire ja siitä aiheutuva stressi ovat todennäköisesti paljon vaarallisempia kuin lievä ylipaino. Ylipainosta puhutaan kuitenkin enemmän, ja sen haittavaikutukset ovat yleisesti tiedossa. Sen sijaan kiirettä pyritään pikemminkin lietsomaan kuin vähentämään. Kiire on seksikästä. Ellet ole kiireinen, syyllistyt varmasti omalla mukavuusalueellasi pysymiseen – ja se se uusien johtamis- ja itsensäjohtamisoppaiden mukaan vasta rikos onkin! Työtehtäväsi ovat myös helpompia kuin muilla, et todennäköisesti huolehdi tarpeeksi perheestäsi ja muista läheisestäsi, saati kahmi tarpeeksi kehittäviä harrastuksia. Tuntuu, ettei mikään enää riitä.”

-Kirjasta Jari Salminen & Pirita Heiskanen: Taltuta kiire, Talentum 2009.

Oletteko te hulluja?

Henkka Hyppönen vieraili Hidasta elämää -sivustolla loppuvuonna 2011. Henkka on työskennellyt mediassa, yrittäjänä, yritysvalmentajana ja luovana johtajana. Hän uskoo, että elämä on parhaimmillaan sellaisenaan, turhia lisäämättä, turhia poistamatta. Henkka on julkaissut yhteensä kolme kirjaa, viimeisin kirja Nautitaan raakana ilmestyi syksyllä 2011 (Tammi).

Kun levy-yhtiö EMI:n johtaja Paul Watts kuuli ensimmäisen kerran Queenin kappaleen Bohemian Rhapsody hän kommentoi sitä esittämällä kaksi kysymystä peräperään: ”Mitä helvettiä tämä nyt on?” ja ”Oletteko te hulluja?”. Myös Elton John oli kappaleen kuultua kysymysmerkkinä: ”Mitä vitun sekopäitä te oikein olette?”. Freddie Mercuryä ja muuta bändiä kommentit eivät juuri hetkauttaneet. He pitivät päänsä ja kappale julkaistiin koko kuuden minuutin komeudessaan singlenä. (Vaikka radiossa oli siihen aikaan tapana soittaa kolmen ja puolen minuutin mittaisia kappaleita.)

Tämän saman kohtauksen alku näytellään kerta toisensa jälkeen kokoushuoneissa ympäri Suomea. Lopputulos vain on erilainen. Kun kritiikkiä tulee, ensin ihminen taipuu ja lopulta lakkaa erilaisten ideoiden esittäminen. Mercuryn kohdalla kyse saattoi olla siitä, että hän ei vain kerta kaikkiaan ollut kiinnostunut muiden mielipiteistä. Hän uskoi tuntevansa yleisön ja heidän omat kykynsä paremmin kuin muut. Bändi teki levy toisensa perään musiikkia, joka yllätti ja myi (yhteensä 300 miljoonaa albumia).

Eräiden aikalaisten mukaan Freddien ego oli sen verran kehittynyt, että muiden kommentit olivat hänen korvissaan lähinnä lahjattomien ininää.

En usko, että Freddien mallista on apua tavalliselle espoolaiselle toimistorotalle. Kärppäturkissa tiimikavereiden edessä pasteeraaminenkin edellyttää jonkinlaista rohkaistumista.

Silloin kun paine on kova ja oma ääni meinaa painua ohueksi, kannattaa kokeilla muutamia toimivia tapoja (esim. Kolme tapaa rohkaistua).

Ja muistetaan lopulta vielä yksi asia. Freddie Mercury ja Queen oli koko uransa kriitikoiden hampaissa. Toisin kuin kriitikkonsa, bändi teki 18 ykköshittiä ja myi noin 300 miljoonaa levyä. Keikatkin olivat pääosin loppuunmyytyjä. Poikkeukselliset ideat jäivät elämään, ne sykähdyttivät. Tavanomaiset, latistavat ideat unohtuvat, eikä niiden esittäjiä juuri jälkeenpäin kiitellä.