Kirjoitin aiemmin defensseistä, eli puolustusmekanismeista joilla suojaamme itseämme todellisuudelta. Mikäli kirjoitus meni sinulta ohi, löydät sen täältä.
Halusin kirjoittaa sinulle yksityiskohtaisemmin joistain defensseistä ja valitsin ensimmäiseksi defenssin johon törmäämme arjessa jatkuvasti. Projektio, tai sijoittaminen, tarkoittaa sitä kun sijoitamme jonkin sisällämme epämiellyttävää jännitettä aiheuttavan asian itsemme ulkopuolelle. Säännöllisessä käytössä se vaikeuttaa elämää ja ennenkaikkea sosiaalisia suhteita merkittävästi.
Sijoittaminen on pääasiassa tiedostamaton tapahtuma.
Projektio/sijoittaminen
Sijoittaminen kuuluu ns. kypsymättömien defenssien joukkoon ja se tarkoittaa sitä, että sijoitamme johonkin toiseen ihmiseen, asiaan tai tapahtumaan jotain meissä olevaa. Useimmin nämä ulkoistetut asiat ovat tunteita, ajatuksia ja muita sisäisiä tapahtumiamme. Sijoitamme nämä asiat toisiin koska ne aiheuttavat/aiheuttaisivat epämiellyttävää jännitettä sisällä, eli epämiellyttävän olon.
Kuten muutkin defenssit, sijoittaminen on pääasiassa tiedostamatonta toimintaa.
Esimerkkejä sijoittamisesta:
haluaisit ottaa suhteessa omaa aikaa mutta koska tämä tunne/nämä ajatukset synnyttävät syyllisyyttä, sijoitat tunteet ja ajatukset toiseen. Tämän seurauksena saatat esimerkiksi alkaa syyttämään toista siitä, että hän ei anna sinulle aikaa tai vaihtoehtoisesti koet toisen haluavan omaa tilaa. ”Minusta tuntuu, että sinä et enää halua viettää kanssani niin paljon aikaa kuin ennen”.
tunnet vihaa toista ihmistä kohtaan mutta koska tunne ei ole sovinnainen ja aiheuttaisi tietoisuuteen tullessaan voimakasta arvostelua itseä kohtaan, heijastat tunteen toiseen ihmiseen. ”Hän vihaa minua”.
koet voimakasta epävarmuutta itsestäsi ja sijoittat tämän esimerkiksi puolisoosi. ”Olen sinun mielestäsi huono ihminen”.
sabotoit omat tavoitteesi koska et uskalla yrittää tai pelkäät muutosta jonka tavoitteen saavuttaminen toisi. Koska oman sabotoinnin myöntäminen aiheuttaisi sisäisiä ristiriitoja, heijastat vastuun ulkopuolellesi. ”Minua kaivattiin niin paljon kotona, etten voinut mennä työpaikkahaastatteluun”.
koet terapia/valmennus/ohjaus suhteen aikana voimakasta rakkautta itseäsi ja elämää kohtaan, mutta tunteen pelottavuuden vuoksi heijastat sen toiseen. ”Minä en ole koskaan kokenut, että kukaan rakastaa minua näin paljon” tai ”olen rakastunut sinuun”.
kritisoit ystävällesi erään yhteisen ystävänne itsekästä toimintaa. Todellisuudessa saatat tuntea kateutta häntä kohtaan tai koet syyllisyyttä omista itsenäisistä valinnoistasi ja heijastat tämän toiseen ihmiseen.
Olet varmasti törmännyt siihen sanontaan, että me ihmiset olemme peilejä toisillemme. Vaikka sanonnalla on sekin merkitys, että kokemuksemme toisista ihmisistä ovat pääasiassa omien tulkintojemme värittämiä, vailla defenssin luonnetta, on sanonnalla paljon tekemistä myös sijoittamisen kanssa.
Defenssinä sijoittaminen on yksi yleisimmistä. Oma näkemykseni asiasta on se, että me sijoitamme itsemme ulkopuolelle enemmän kuin ymmärrämmekään.
Kysymyksiä:
miten koet ympärilläsi olevat ihmiset ja voisiko jokin siitä olla todellisuudessa jotain sinussa tapahtuvaa?
miten koet elämän ja voisiko kokemuksesi elämästä ja olosuhteista olla jotain jonka sijoitat itsesi ulkopuolelle?
voisiko jokin sinuun kohdistettu tunne, palaute tai kiinnostus ollakin tämän toisen henkilön omaa? Jotain jonka hän sijoittaa sinuun koska hän ei ole valmis näkemään tätä osana itseään?
Aiheen merkitys sisäisen työn näkökulmasta
Olen viime aikana pohtinut sitä, kuinka suurelta osin niin kokemukseni todellisuudesta kuin toimintani nyt aikuisena ovat seurausta siitä, että sijoitan todellisuuteen ne osat lapsuudestani ja psyykestäni joita en kyennyt kohtaamaan silloin.
Onko esimerkiksi niin, että koska koin lapsuudessani, ettei ympäristö pidä minusta huolta, pyrin nyt kannattelemaan itseäni maailmassa joka ei pidä minusta huolta? Kohtaamatta kuitenkaan lapsen tunteita siitä, että siitä ei pidetä huolta.
Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
Kun haluat tutkia sinun tapaasi sijoittaa itseäsi toisiin, on usein helpointa harjoitella kiinnittämällä huomio voimakkaisiin reaktioihin. Jos prosessi tuntuu mielenkiintoiselta ja sinussa elää kaipuu todellisuudelle, voit alkaa alkaa lempeästi kyseenalaistamaan myös hienovaraisempia kokemuksiasi. Esimerkiksi persoonallisuutesi piirteitä ja maailmankuvaasi. Pidän tätä sisäistä työtä hyödyllisenä niin hengellisen elämän, oman uran kehittämisen, ihmissuhteiden kuin toimivan arjen kannalta.
Mitä tässä elämässä oikein pitäisi tehdä? Tässä 6 neuvoa, joiden avulla saatat päästä lähemmäs oman elämäsi tarkoituksen löytämistä.
1. Löydä viisaus itsestäsi
— Sinussa on koko universumin viisaus. Avaa keskustelu sisäisen viisautesi kanssa ja esitä sille kysymyksiä. Ole avoin kaikille niille reiteille, joiden kautta voit saada vastauksia: sisältä ja ulkoa, ystäviltä ja olosuhteilta.
2. Meditoi ja keskustele itsesi kanssa
— Keskustele itsesi kanssa meditoinnin ja itsetutkiskelun avulla. Selvennä sisäistä maailmaasi, niin saat eheämmän kuvan siitä, kuka oikeasti olet.
3. Muista sisäinen rajaton potentiaalisi
— Muistuta itseäsi päivittäin siitä, että pystyt vaikka mihin. Tee mahtavuudestasi vaikka muistilappuja peileihin ja autoon. Vähitellen pelokkaat ajatuksesi ja itse keksimäsi rajoituksesi katoavat, eivätkä ne enää estä sinua löytämästä elämäsi tarkoitusta.
4. Seuraa omaa sisäistä ääntäsi
— Löydä asiat, jotka innostavat sinua, ovat sinulle tärkeitä ja tekevät sinut onnelliseksi.
5. Kuuntele, millaisena muut näkevät sinut
— Kiinnitä huomiota siihen, mitä muut sanovat sinusta, taidoistasi ja lahjoistasi. Ole tarkkana erityisesti, jos kuulet saman asian useilta eri ihmisiltä.
6. Aseta tavoitteita ja huomaa, mitä sitten tapahtuu
— Aseta tavoitteita, jotka auttavat sinua tutustumaan itseesi paremmin. Kiinnitä myös huomiota siihen, mitä elämässäsi alkaa tapahtua, kun olet asettanut tavoitteesi. Tartu tilaisuuksiin, jotka vievät sinua kohti tavoitteitasi.
— Päästä irti kivusta ja odotuksista. Olet kasvanut ihmisenä ja tilanne valmistaa sinut johonkin paljon suurempaan. Ole avoin tuntemattomalle. Se on täynnä taikaa ja ihmeitä!
2. Voit todella rakastaa työtäsi.
— Sinun ei tarvitse juuttua työhön, joka haittaa hyvinvointiasi. Voit aina irtisanoutua. Luota tuntemattomaan. Sinä todella voit tehdä työtä, josta pidät.
3. Elämässä ei ole päämäärää — elämä itsessään on palkinto
— Kun keskityt tulevaisuuteen, unohdat tämän hetken, unohdat elää. Päämääräsi on juuri tässä, tällä hetkellä.
4. Kukaan muu ei ole vastuussa onnellisuudestasi kuin sinä itse.
— Älä uskottele itsellesi, että elämä vain tapahtuu. Päästä irti uhrin asemasta. Sinä voit muuttaa elämäsi suunnan silloin kun todella haluat ja olet valmis.
5. Olet kaunis.
— Painosi ei määrittele sinua. Se ei tule koskaan olemaan mahtavuutesi tiellä. Älä kuluta aikaasi painon ja ruuan tarkkailuun.
6. Se, mitä ihmiset sanovat kertovat heistä — ei sinusta.
— Älä kuluta aikaasi muiden mielipiteiden kuuntelemiseen ja niiden uskomiseen. Muiden sanoilla ja teoilla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.
7. Vaikeimmatkin asiat ovat jonakin päivänä menneisyyttä.
— Muutos on ainut pysyvä asia elämässä. Takertuminen johonkin aiheuttaa kärsimystä ja onnettomuutta. Sinä et ole ongelmasi. Muista, että huominen on uusi päivä ja se menee loppujen lopuksi ihan hyvin.
Suomessa viime viikonloppuna vieraillut luonnollisen hyvinvoinnin rokkistara, David ”avokado” Wolfe esitteli innokkaalle kuuntelija yleisölleen läjäpäin työkaluja omaan jaksamiseen liittyen. Tämä kirjoitus tiivistää fiiliksiä ja pistää muutamia muistiinpanoja niillekin, jotka eivät paikan päälle päässeet. Lähdetään kurkkaamaan mitä sinne muistoihin ja kokemuslokeroihin tarttui. Kirjoitus edustaa allekirjoittaneen näkymystä tapahtumasta, mikä eroaa aina muiden paikallaolleiden kokemuksista. Yritän kuitenkin pitää pääteemat kohtuullisen lähellä sitä, mitä päivä sisälsi.
David Wolfe
David on jo pitkään kiertänyt maailmaa, opastamassa ihmisiä ottamaan terveyttään omiin käsiinsä entistä rohkeammin. Päivä alkoi erittäin havainnollistavasti, sillä millä vuosituhannella elämme. Davidin kysyessä, kuinka moni käytti 70-luvulla tehtyä puhelinta. Kenenkään käden nousematta, hän jatkoi 80-luvulle, edelleen kenenkään käden nousematta. Tämä jatkui 90-2000 luvulle, aina 2010 vuoteen asti, ennen kuin ensimmäiset kädet nousivat. Olemme siis päivittäneet teknologiaamme jatkuvalla syötöllä, mutta kuinka on terveys ajattelumme suhteen? Elämmekö 70- luvulla vai 2014 vuodessa, jolloin ymmärrämme hyvin paljon enemmän terveydestä, kuin esimerkiksi kaksi tai neljä vuotta sitten, jolloin David viimeksi vieraili Suomessa. Päivitämmekö tietojamme, avautuen uusille löydöille ammattilaisten ja tieteenkin saralta, vai pidämmekö kiinni vanhoista rahistuneista oppikirjoista? Tästä oli hyvä lähteä liikenteeseen. Mitä olemme itse valmiita tekemään omalle hyvinvoinnillemme ja kuinka paljon olemme siihen valmiita panostamaan?
”Jos olet sitoutunut, aina on keino”
-Anthony Robbins-
Värit
David avasi kiehtovia yhteyksiä siihen, mitä erilaiset väripigmentit tekevät kehossamme ja kuinka voimme niitä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää. Kävimme erilaisia värejä läpi, avaten niiden fysiologisia toimia kehossa, sekä vaikutusta mm. mielen toimintaan. Henkilökohtaisesti arvostus nousi monta pykälää, Davidin myöntäessä pitkän linjan raakaruokailijana, että aina lämmitys ei ole pahasta. Joskus jopa hyödymme siitä, kohonneena imeytymisprosenttina. Tämä mielestäni osoitti sen, että päivän rokkistara pystyy ottamaan uuden tiedon vastaan, muuttaen omaa näkemystään, ennenkaikkea pohjaansa mistä toimia. Raakaruoka voi olla ravinteellisesti erittäin korkealla, mutta mitä sillä on väliä, mikäli emme pysty sitä imeyttämään kehossamme? Kun otetaan vielä huomioon meidän alueellinen sijainti, niin jokainen pystyy omalla intuitiollaan ymmärtämään, että kylmällä kaipaamme lämmintä sisällemme.
Kokonaan käsitteisiin täysin menemättä, voidaan kai asia tiivistää, että punaista, oranssia, keltaista, vihreää, sinistä (jota luonnosta löytyy vähän), purppuraa, ruskeaa, valkoista ja mustaa olisi hyvä löytyä ruokavaliosta. Monesti värit ollaan unohdettu ja pyritty tarkastelemaan ravinnon rakennetta, joka on vienyt luultavasti meitä kauemmas yksinkertaisuudesta. Täyttämällä lautasemme ja juomamme väreillä ruokimme omaa geenistöämme toimimaan täydellä teholla, joka pitää meidät elinvoimaisena vielä seuraavat 3000 vuotta. Näin ainakin David taisi mainita. Haaste löytyi sieltä, että emme pysty aina hyödyntämään kaikkia ihmeellisiä väriaineita. Tähän on monta tekijää, joista kiire, nopeasti syöminen, pureskelun unohtaminen, sekä suoliston toimintamme tuskin ovat pienimpiä tekijöitä.
David nosti myös rasvan tärkeyden esiin. Monet aineista ovat rasvaliukoisia, jotka tarvivat muun rasvan, kuin mitä kevyissä kasviksissa ja marjoissa esimerkiksi on. Onneksi maassamme rasvakammo on tästäkin syystä häviämään päin. Jos haluat hyötyä kasvisten hyödyllisistä aineista, David vinkkasi muutaman kikan;
– Syö enemmän, esim. marjoja
– Käytä rasvaa aina kasvisten, marjojen, yrttien ja juuresten kanssa
– Käytä lämmitystä apunasi, ainakin siihen pisteeseen asti, että kuumuus on ”lämpimän keiton luokkaa”
– Soseuta ruoka
Värikategoriassa Avokadon mainitessa villien marjojen merkityksen, luultavasti moni yleisössä (minä ainakin) hymähteli. Meidän metsien ollessa pullollaan edelleen omaa geenistöä ylläpitäviä villimarjoja, jotka tukevat meidän geenistöä ylläpitäviä järjestelmiä.
Syö värejä ja tunne onnellisuuden tunteen nousu kehon sisälläsi.
Hormonit
Yksiä suurimpia epigeneettisiä vaikuttajia ovat hormoneidemme toiminnot. Tässä kohtaa tulemme siihen pisteeseen, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Sen sijaan, että olisimme geeniemme uhreja, voimme tarkastella epi (yläpuolella) genetiikan vaikutuksia geeniemme toimintaan. Toisin sanoen meillä on sisäinen kaukosäädin, jolla pystymme säätelemään omien geeniemme ”päälle / sammumaan” ominaisuuksia. Ravinto näyttelee suurta roolia, ympäristön, ajatusten, tunteiden, myrkkyjen, liikkumisen, rentoutumisen, unen ja lisäravinteiden lisäksi. Monet ovat alkaneet keskittymään entistä enemmän hormoneihin ja niiden toiminnan tehostamiseen. Koska hormonit ovat kehomme sisäisiä kommunikoijia, eri tapahtumien kesken, tavallaan sisäisenä postilaitoksena toimien, kannattaa niiden toimintaan todellakin panostaa.
Äärimmäisen tärkeinä katsotaan olevan anabolisten (kasvattaja / uudistava) ja katabolisten (hajottava / energiaan käyttävä) hormoneiden tasapaino. Pääteemoina muutamia nostoja:
Hormoneita tukevat tekijät:
– Kolesteroli. Äärimmäisen tärkeä sukupuolihormoneiden muodostaja. Osa ihmisistä pystyy tuottamaan paremmin itse kolesterolia, osa huonommin. Sen takia ravinnosta saatava kolesteroli on äärimmäisen tärkeä, joista mm. lisääntymiseen, terveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät hormonit muodostuvat. Yhtenä nostona voidaan ottaa Ghee (kirkastettu voi), josta saadaan eläinperäistä rasvaa ja kolesterolia, ilman että esimerkiksi asenteellisista syistä ei halua eläimiä syödä.
– Kookostuotteet
– Poron / Peuran sarviuute, joka sisältää monia kasvutekijöitä tukevia elementtejä. Jopa kiinalainen lääketiede tukee tätä suuntausta. Toki aina löytyy skeptisyyttä, yleensä ilman kokeilua ja testaamista omalla kehollaan.
– Nokkosen juuri, erityisesti miehille
– Jamssi / bataatti
– Tongkat Ali
– Kaakaovoi
Panosta myös merileviin, joissa on mm. runsaita määriä jodia, jota tarvitaan terveelle KILPIrauhastoiminnalle.
On myös hyvä muistaa progesteroonigeeli, bioidenttisenä muotona, joista moni voisi hyötyä hormoniongelmiinsa. Keskustele ammattilaisen kanssa tästä vaihtoehdosta, ennen kuin lähdet itse käyttämään tätä ”kehogeelinä”.
Hormoneiden häiritsijöitä ”xenoestrogeenejä, eli vierasperäisiä estrogeenin kaltaisia aineita:
– Muovi ja sisällä olevat materiaalit
– Petrokemikaalit
– Liiallinen sokerin käyttö
– Lisäaineet, torjunta-aineet, joita löytyy esim. syömämme ravinnosta
– Tehotuotetuista eläimistä (johtuen ruokinnasta, joka ei tue lajityypillistä ravintoa)
– Hygieniatuotteet, sekä kodin siivoukseen tarkoitetut tuotteet.
Koska jokainen altistuu näille jossain määrin, on hyvä miettiä, kuinka kuormitusta saisi vähemmäksi. Kurkkaa myös tämä kirjoitus. Davidia löyhästi lainaten ”tee se minkä tulet tekemään, älä sitä mitä et tule tekemään”
Sairaudet, oireet vai tilat?
Elämme ajassa, jossa vastavoimat erkanevat entisestään. Tietyt tahot estävät, jopa kieltävät parantavien kasvien käyttöä. Tämä herättää monia kysymyksiä, joista ensimmäinen voisi olla MIKSI? Miksi ihmiset eivät saa käsiinsä kasveja, jotka ovat kuuluneet ruokavalioon koko meidän olemassaolon ajan. On se sitten tieteellisestikin todistetut mäkikuisma tai ruusujuuri, jotka auttavat mm. masennuksen ensimmäisissä vaiheissa. Tai on se sitten ihan vaan lähituottajien tukeminen, joka on tehty äärimmäisen haasteelliseksi toteuttaa käytännössä. Onko kaikki säännöt ja määräykset todellakin meidän hyväksi? Vai onko niillä motiiveja ruokateollisuuden bisneksen tekemiseen? Meidän hyväksi vai markkinoiden parhaaksi? David poistaisi ”E(l)viran”, kuten hän suomeksi kohtuullisen hyvin väänsi, juurikin sen haasteiden lisäämisen takia. Jos kuuntelet virallista tiedotusta, niin olet varmasti huomannut, kuinka moni luonnonkasvi ja villinä oleva ruoka voi olla vaarallinen. Kuitenkin olemme viimeiset pari miljoonaa vuotta käyttäneet näitä kasveja ja kohtuullisen hyvin pärjänneet. Davidkin sanoi, ”en suosittelisi mitään käytettävän päivittäin” on kohtuullisen hyvä määritelmä, koska jos katsomme luonnonkansoja, kasvien kierrätys ja monipuolisuus ovat ne teemat, jotka pitävät kehon tasapainossa ja elinvoimasena.
Yksi teema mikä nousi oli myös mielen vaikutus terveyteemme. Placebon vaikutuksista monet tietävät ja olen itsekin niistä kirjoittanut. Mutta pienenä kertauksena, mielesi vaikuttaa siihen kuinka lääke vaikuttaa. Oli ”lääke” sokeripilleri tai kemiallinen tuote. Mielesi vaikuttaa suunnattomasti siihen, miten kehosi käyttäytyy sen jälkeen. Myös toiseen suuntaan, jolloin nosebo (placebon ilkeä serkku) voi heikentää terveytesi tilaa merkittäväsi. Tähänkin Mr. Avokado nosti hienoja esimerkkejä ja todisteita, jotka varmasti saivat tilassa olevat skeptisimmätkin miettimään, mikä onkaan terveydessä tärkeintä. Ruoka vai asenne millä sen syöt?
Asenne
Asenteesta puhuttiin myös paljon ja se onkin kiehtova teema, mitä enemmän ihmiset tutustuvat fyysisiin tekijöihin, tulee myös mentaaliset ja sielullisemmat teemat esiin. Kuten myös toisin päin. Molemmat vaikuttavat kumpaankin suuntaan, fyysinen mentaaliseen, mentaalinen fyysiseen. Näin myös päivän tähti totesi ”Pahin tapahtumasi on yleensä parasta mitä sinulle on tapahtunut”. Asenne vaikuttaa suunnattomasti siihen, teemmekö itsellemme hyvää vai hallaa.
Yksittäiset työkalut
Yksittäisistä työkaluista nostan vain muutamia, koska päivä tarjosi niitä kymmenittäin. Osa noista työkaluista oli hifistelijöille tuttuja, mutta isommalle yleisölle täysin tuntemattomia. Tutustu halutessasi näihin:
– TA 65 – DNA:n uudistaja / immuniteetti /parantaa telomeerien toimintaa
– Resveratroli – Auttaa kaikkia kehon soluja suojautumaan. Kurkkaa linkin lopusta ihan huvikseen liitteet! Havainnollistava siitä, kuinka ”vähän” ainetta on tutkittu.
– THC & CBD – Joilla on erittäin positiivisia vaikutuksia huomattu moneen oireeseen. Monet taitavat kuitenkin takertua yhdisteen ”laittomuuteen”.
– Humala uute (Hops extract) – Davidin mukaan Resveratrolin, hampun kanssa käytettynä erittäin suojeleva kolmikko
– Kapris – Itkumuuristakin kasvava maapallon nro.1 ”happiness food” (http://en.wikipedia.org/wiki/Quercetin)
– Punajuuri, joko mehuna tai fermentoituna. Auttaa mm. metylaatiossa.
– Sienet, kuten esim. Mividalta ilmestynyt uusintapainos Jaakko Halmetojan Pakurikääpä (Mividata 2014), voisi olla hyvä paikka aloittaa. Suositeltava ostos, tapahtumassakin iloisesti kirmanneelta Jaakolta ja biomedin porukalta.
– Suolavesi (muista puhdistamaton suola, jossa on kaikki hyvä kama edelleen tallella) perus sisäisenä hoitona
– Luuydin terapiahoidot. Maailmalla yleistyvä kantasolujen toimintaa tehostava, omasta luuytimestä otettuna kuulostaa varsin vahvalta tämän päivän kehon uudistajalta.
– Puna / keltaiset väripigmentit (betalain) yksi superruoka kategoria.
– Afrodisiakki dietti – Rokkaavin dietti tällä hetkellä?
Tavoitteet
Kuten moni valmentaja, myös Avokado puhuu tavoitteellisuuden tärkeydestä. Mikäli katsomme omaa elämäämme, jokainen tapahtuma, minkä olemme luoneet elämäämme on ollut ensin pelkkä ajatus. Niinpä olemme luomassa omaa elämäämme jatkuvasti, kiinnitimme siihen huomiota, tai emme. Koska kyseessä on kuitenkin meidän oma elämämme, niin aika järkevältä kuulostaisi luoda se omista näkökohdista ja tavoitteista käsin. Lämmin suositus jokaiselle, joka haluaa elää oman näköistä elämäänsä.
Tärkeintä?
Vaikkakin fyysisyys on äärimmäisen tärkeä asia, vieläkin tärkeämpää, myös päivän luenoitsijan mielestä, on yhteisöllisyys. Ei liene yllätys, että monet pitkäikäiset kansat ovat hyvin vahvasti liitoksissa omaan yhteisöönsä. Yhteisö ei tarkoita pelkästään omaa lähipiiriä, vaan kokonaisuutta, johon kuulumme. ”No farms, no food, no farms, no fun”- toteamus muistutti meitä siitä, kuinka tärkeää on tukea pienyrittäjiä, puhtaan ruuan kasvattajia, sekä pienviljelijöitä. Ruoka, joka monelle meille on tärkeää, ei vaan ilmesty itsestään. Se lisääntyy mihin keskitymme. Mikäli yksilöinä tuemme pientä, on sillä mahdollisuus elää osana tätä yhteisöä. Yhteisö ymmärtää myös luonnon tärkeyden ja pyrkii panostamaan sen toimintaan, sekä eheyttämiseen omilla toimillaan. Me olemme yhteydessä luontoon, joka tarjoaa kaikki lääkkeet meille mitä tarvitsemme. Usein kävelemme niiden ohi, matkalla patentoituihin ratkaisuihin. Yhteisö huolehtii toisistaan, pitäen terveyden tärkeämpänä, kuin pelkän rahan; ”jotku ovat niin köyhiä, ettei heillä ole muuta, kuin rahaa”.
Myös Hidasta Elämää heimoa oli paikan päällä mukavasti. Kuvassa vasemmalta Pequ Nieminen, Jani Wahlman, Tomi Parkkinen ja Teemu Syrjälä.
Säännöt ja määräykset kiristyvät kaiken aikaa ja näin tulee tapahtumaan jatkossakin, ellemme luo toisenlaisia tapoja olla ja toteuttaa terveyttämme. Me olemme niitä, jotka ovat muuttamassa maailmaa, juuri sinä ja minä. Kunhan muistamme hypätä sisäisen totuuden virtaamme, emme voi mennä metsään (tai ehkä juuri sinne menemme). Panosta omaan terveyteesi, jaa tietoa, anna takaisin yhteisöllesi ja nautitaan matkasta, ei tää niin vakavaa vissiin ollutkaan. Kiitos David, kiitos Raakapuoti järjestämisestä, kiitos Christoffer loistavasta visuaalisesta esityksestä, kiitos kaikki paikallaolijat, kollegat, näytteilleasettajat ja ihmiset, jotka panostatte tähän kasvavaan yhteisöön. Kasvua ja kehitystä meille kaikille.
Yksitoista vuotta sitten sain YT- neuvotteluissa vapautuksen silloisista työtehtävistäni. Edessä oli CV:n päivitys, jolla vakuuttaisin tulevan työnantajan taidoistani.
Edellisestä työnhausta oli kulunut jonkin aikaa, joten kuvaus oli syytä kirjoittaa puhtaalta pöydältä.
Istuin työpöydän ääreen ja aloitin. ”Olen…”
Ajatus pysähtyi ja kynä sen myötä. Olenko tutkintoni, ammattini vai mikä on oikea tapa määritellä itseään? Istuin pitkään hiljaa ja tajusin olevani olennaisen ääressä. Olin 39 ja ymmärsin seuraavalla työtehtävällä olevan oikeasti väliä sekä itselleni että ammatilliselle kehittymiselleni. Halusin antaa itsestäni mahdollisimman oikean kuvan päästäkseni mahdollisimman oikeaan tehtävään ja tuloksiin.
”Mikä minä olen ja miksi haluan tulla?”
Otin kynän käteen ja päätin antaa intuitiolle tilaa. ”Olen 39-vuotias perheenisä Vihdin Nummelasta.” Hätkähdin. Eihän noin voi kirjoittaa, vai voiko? Kyllä voi. Yksi asia johti toiseen ja pian löysin itseni juuri siihen hetkeen sopivasta työstä. Hieno juttu, muttei tämän tarinan pointti.
Tuosta lauseesta alkoi henkilökohtaisen muutoksen kausi, joka jatkuu edelleen, vaikkakin ehkä jo lyhenevin harppauksin. Isänä oleminen, sen merkitys ja siihen liittyvien odotusten ymmärtäminen on sen jälkeen ollut isona teemana polullani.
En ole koskaan ollut ”super” mitään. Isänäkään en maksimoi suorituksia enkä odotuksiani lasten tekemiselle tai menestykselle. Yhden selkeän kriteerin löysin kuitenkin omalle onnistumiselleni, kun sitä kerran kysyttiin. Katson onnistuneeni elämässä, jos lasteni edesottamuksia seuratessani tunnen ylpeyttä ja onnea. Checked. Olen ollut perillä jo pitkään.
Lapsista nauttimisen lisäksi isyyden oivalluksiin kuuluu oman isäsuhteen perkaaminen ja siitä oppiminen. Se on minulle ollut haastavampaa, mutta luulen päässeeni luokalta senkin osalta.
Muutama vuosi tuon cv-päivityksen jälkeen löysin aamulla kylpyhuoneen peilistä isäni kuvan. Omiin vaatteisiini puettuna. Oivalluksen innoittamana tajusin haluavani keskustella isäni kanssa. Keski-ikäisen aikuisen kriiseistä ja opeista. Miltä hänestä tuntui silloin ja miten minä sen silloin koin.
Keskustelumme jälkeen olin uusi ihminen. Aikuinen mies, joka ajeli kotiaan kohti iloiten keskustelusta toisen aikuisen kanssa. Isänsä. Ensi kertaa samalla viivalla ja samalla puolella. Elämän puolella.
Tänä isänpäivänä olin kiitollinen tuosta matkasta ja keskustelustamme aikuisten kesken. Isäni on nyt jatkanut matkaansa, mutta saimme onneksemme kokea tuon kohtaamisen. Hetken, joka samaan aikaan avasi ja sulki jotain. Eheytti sen, mikä oli rikki ja teki siitä paremman.
20-vuotias yrittäjä ja ilopilleri Maria Lönnqvist oli ensimmäisiä ihmisiä, joka tutustutti minut aikoinaan raakakakkujen maailmaan. Kävin Marian kakkukurssin ja ihastuin hänen aitoon ja maanläheiseen tapaan luoda herkkuja ilman vehnää, valkoista sokeria, maitoa tai munia. Marian uutiskirjeen pohjalta osasinkin jo odottaa jonkinlaista kakkukirjaa ja odotukset lunastettiin, kun sain kirjan käsiini: se pursuaa mutkattomia, helppoja ja herkullisen kuuloisia ohjeita.
Raakaleipurin parhaat kakut. Kuva: Maria Lönnqvist
Raakaleipurin parhaat kakut (Nemo 2014) kirjassa näkyy tekijän intohimo raakaleivontaa kohtaan. Ennen kaikkea se innostaa varmasti myös aiheeseen perehtymätöntä kokeilemaan raakaleivontaa ja siinä sivussa toteamaan, miten yksinkertaisesti lopulta terveellisempiä herkkuja voi valmistaa. Toki innostuksen kasvaessa tehokas blenderi ja monitoimikone helpottavat valmistusta ja tekevät siitä vieläkin vaivattomampaa. Kirjan alussa esitellään perinteiseen tapaan raaka-aineet ja kaikki niiden pohjalta tehtävät kakut, piiraat, leivokset ja pienet makeat sopivat hyvin erikoisruokavaliota noudattaville. Kakkuja ei kypsennetä uunissa, vaan ne syntyvät raaka-aineita liottamalla, sekoittamalla ja blendaamalla.
Jokaisen reseptin alussa on pieni tarina, joka taustoittaa, miten resepti on syntynyt, tai mistä Maria on saanut siihen inspiraation. Useissa ohjeissa on ilahduttavan vähän ainesosia ja monia raaka-aineita saa erikoiskauppojen lisäksi myös hyvin varusteluista supermarketeista. Olen samaa mieltä Marian kanssa siitä, että luomulaatuiset, laadukkaat ja mahdollisimman vähän käsitellyt raaka-aineet luovat usein parhaat makukokemukset. Itse tilaan lähes poikkeuksetta kaikki pähkinät, hiutaleet, öljyt ja jauheet netin kautta joko Fitnessfirstiltä tai Foodinilta.
Marian kirjan ohjeella syntyi seuraavanlainen taivaallinen mustikkapiirakka:
Jauha kookoshiutaleet monitoimikoneessa tai vahvalla tehosekoittimella jauhoksi. Lisää joukkoon taatelit ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taatelit ovat kovin kuivia, liota niitä hetki vedessä. Seos on sopivaa, kun voit pyörittää taikinasta pienen pallon, joka pysyy kasassa. Painele seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle sekä noin 2 cm ylös reunoille.
Soseuta mustikat. Sekoita huolellisesti joukkoon psyllium-jauhe. Levitä täyte pohjan päälle.
Sekoita vaniljakuorrutteen ainekset vahvalla tehosekoittimella sileäksi seokseksi. Malta sekoittaa seosta tarpeeksi kauan, jotta cashewpähkinät liukenevat täysin. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Cashewpähkinöiden liottaminen vedessä etukäteen pehmentää niitä ja helpottaa sekoittamista. Levitä kuorrute piiraan päälle.
Koristele mustikkapiiras tuoreilla marjoilla. Näin se on heti valmis tarjoiltavaksi. Piiras säilyy jääkaapissa noin viisi päivää.
Kakku oli erittäin hyvän makuinen, eikä yhtään liian makea. Olen perinteisesti aina halunnut tehdä pieniä kokeiluja ja lisäyksiä valmiisiin resepteihin ja tässä tapauksessa laitoin sitruunan mehun lisäksi sitruunasta myös raastetun kuoren, lisäsin vaniljakuorrutteeseen muutaman tipan vanilja-steviaa ja koristelin kakun kotimaisilla vadelmilla mustikoiden sijaan. Kakku olisi varmasti säilynyt viisi päivää, mutta meidän perheessä se syötiin kahdessa päivässä.
Värittäminen mielletään lasten harrastukseksi, mutta tutkimusten mukaan värittäminen edistää myös aikuisten hyvinvointia – erityisesti sen stressiä vähentävän vaikutuksen vuoksi. Trendi on levinnyt erityisesti Euroopassa, Ranskassa ja Britanniassa, sekä Pohjois-Amerikassa.
Millä tavalla värittäminen vaikuttaa meihin?
Se stimuloi aivoalueita, jotka ovat yhteydessä hienomotoriikkaan, aisteihin ja luovuuteen
Kun väritämme, monet eri alueet isoilla aivopuoliskoillamme aktivoituvat samanaikaisesti, millä on rentouttava vaikutus
Värittäessämme keskitymme vain siihen, jolloin muut huolet unohtuvat. Tällä on välitön stressiä alentava vaikutus
Värivalintamme yhdistävät meidät tunteisiimme: Valitsemme usein värit mielentilamme mukaan
Värittäminen parantaa mielikuvitustamme ja vie meidät hetkeksi takaisin lapsuuteemme, joka oli vähiten stressaavinta aikaa
Ulkopuolelta katsottuna voi vaikuttaa siltä, että elämässään menestyvät ihmiset saavat tai ovat saaneet kaiken hyvän helposti. Usein tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole mitään oman elämänsä hannuhanhia, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa ja jotka eivät koskaan epäonnistu.
Päin vastoin: he ovat saattaneet epäonnistua elämässään tai tavoitteidensa saavuttamisessa useastikin (emme välttämättä vain tiedä siitä). Kyse ei siis ole siitä, etteivätkö he koskaan epäonnistuisi – koska jokainen meistä epäonnistuu jossain joskus.
Kyse on pikemminkin siitä asenteesta, millä he suhtautuvat asioihin ja tilanteisiin, joissa ovat epäonnistuneet.
1. He eivät syytä epäonnistumisestaan ketään.
Syyttelemisen sijaan he ottavat selvää faktoista ja pohtivat, mitkä tekijät johtivat epäonnistumiseen ja miksi.
2. He eivät juutu menneeseen.
He oppivat virheistään ja ymmärtävät, että ne auttavat päämäärän tavoittelussa. He elävät tässä päivässä ja toimivat heti; Lukevat kirjoja, kysyvät kysymyksiä ja osallistuvat kursseille. Menestyvät ihmiset toimivat samantien.
3. Epäonnistuminen motivoi heidät toimimaan.
Kipu ja ”nyt riitti” -fiilis auttavat heitä pääsemään eroon rajoittavista uskomuksista ja kokemaan uudenlaisen olemisen. Kun kipua on tarpeeksi, löytyy motivaatio toimimiseen.
4. He määrittelevät, mitä menestyminen juuri heille tarkoittaa.
Miltä menestyminen näyttää, tuntuu, maistuu ja haisee juuri sinulle? Ota selvää yksityiskohdista ja usko, että niiden eläminen on mahdollista. Menestyminen ei ole asia — se on kokemus.
5. He ovat kiitollisia kokemuksesta.
He nauttivat päämääränsä tavoittelusta. He eivät ajattele: ”olen onnellinen sitten kun…” vaan he nauttivat matkasta ja siitä, mitä kaikkea se antaa heille tulevaisuutta varten.
Kiitollisuus tuo mukanaan menestyksen ja menestys tuo mukanaan lisää kiitollisuutta.
On aika mennä vessaan ja tehdä VIRE. Laadukkaan ruuan, riittävän unen ja liikunnan lisäksi vannon aivojumpan nimeen. En tarkoita tässä sudokujen tai ristikoiden tekemistä vaan tiettyjä liikkeitä, joita tekemällä aivoni toimivat paremmin ja valonpuutteesta johtuvat hormoniheittelyt eivät pääse niskan päälle.
Teen joka päivä aivojumppaa, tiettyjä liikkeitä, joita olen oppinut vuosien varrella käyttämään. Innostukseni asiaan on vienyt niin pitkälle, että suoritin tänä syksynä aivojumpan peruskurssin. Näin voin paremmin hyödyntää aivojumpan oppeja niin työssäni kuin perhe-elämässä. Aivojumppaan milloin vessassa, milloin hammaslääkärin vastaanotolla, lentokoneessa, bussissa tai missä tahansa, missä on sopivasti tilaa ja muutama minuutti luppoaikaa. Päivittäin teen vähintään VIRE-ohjelman, johon annan ohjeet tämän postauksen lopussa.
Aivojumppa (Brain Gym) on helppo, yksinkertainen ja nopea menetelmä, jossatiettyjen liikkeiden avulla saadaan aivot, mieli ja keho toimimaan tasapainoisesti. Aivojumppa rentouttaa ja rauhoittaa sekä poistaa toiminnan ja oppimisen esteitä. Aivojumppa sopii kaikille pienistä lapsista aikuisiin ja vanhuksiin. Tosi iso apu aivojumpasta on tämän päivän stressaantuneille monisuorittajille ja ruuhkavuosiaan eläville äideille ja isille, joilla aivot toimivat vajavaisesti jo pelkän univajeen tähden. Armollinen aivojumppa sopii sitä paitsi kaikenkuntoisille ihmisille. Pyörätuolissakin voi mainiosti tehdä aivojumpan liikkeitä.
Aivojumpan tuomia etuja hyödynnetään jo niin oppimisvaikeuksista kärsivien lapsien ja nuorten, dementiapotilaiden kuin aivan tavallisten työssäkäyvienkin parissa. Ja hyvä niin, tulokset puhuvat puolestaan.
26 helppoa liikettä
Liike on lääke moneen vaivaan. Ja liike on myös aivojumpan avain, jolla aktivoidaan hermoston toimintaa. Samalla keskittymis- ja oppimiskyky paranevat, äly välähtelee kirkkaammin, erilaiset taidot ja tunteet vahvistuvat. Aivojumpan liikkeet aktivoivat aivojen eri osia kolmiulotteisesti (vasen-oikea, ylä- ja alaosa ja etu- ja takaosa).
Aivojumpan erilaisista liikkeistä on apua monenlaisiin tilanteisiin. Aivojumpalla voi mm. laukaista esiintymisjännitystä ja muita jännityksiä, purkaa työ- ja tunnestressiä ja helpottaa lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen oppimista. Joku saa apua aivojumpasta myös luovaan toimintaan ja käsillä tekemiseen.
Parasta aivojumpassa on helppous. Yksinkertaisia liikkeitä jaksaa tehdä väsyneenäkin. Moderni elämänmeno stressaa, vaikka kuinka koettaisi hidastaa. Altistumme töissä ja kotona niin monille ärsykkeille ja sähkömagneettiselle kuormitukselle, että kehomme käy jatkuvasti puoliteholla pyrkien tasapainoon. Migreeni tekee tuloaan, suolisto purputtelee ja valonpuute vetää hormonitoimintaakin vinksalleen. Jo pelkkä istumisarki vie epätasapainoon.
Aivojumppaa kesken päivän vaikka vessassa
Istuminen ruudun ääressä saa pään, niskan ja hartiat kiristymään ja otsalle ilmaantuu syvät uurteet. Kun työpäivä päättyy, pää on raskas ja olo jähmeä. Kireyksien ja jännitysten lisäksi kehossamme katkeaa hermoratayhteyksiä, jotka yhdistävät aivojemme ja kehomme eri osia toisiinsa. Hermoratayhteyksien katkeaminen estää meitä työskentelemästä täydellä teholla, omaksumasta uutta tietoa ja käyttämästä sitä.
Aivojumpan avulla katkenneet hermoratayhteydet saadaan aktivoitua uudelleen ja työ sujuu taas paremmin. Jotta pystyisimme suoriutumaan työtehtävistämme tai vaikkapa omaksumaan palavereissa esitettävät asiat tehokkaasti, aivojen kaikkien osa-alueiden tulee olla yhteydessä toisiinsa.
Jokainen tietää miltä tuntuu kun nettiyhteys tai puhelinyhteys pätkii, kun kuulemme ja ymmärrämme vain osan, ja lopulta ärsyttää. Kun hermoratojen yhteydet katkeilevat, aivot eivät toimi ihanteellisesti. Tästä syystä minä käytän aivojumppaa, jotta saan piuhojani yhteyteen toistensa kanssa ja pysyn tasapainoisempana kiireenkin keskellä. Jos päivä on tiukka ja tauoton palaverista palaveriin aikatauluineen, vessassa saa olla rauhassa – hyvällä omallatunnolla – ja siellä voi oven takana, kenenkään häiritsemättä tehdä muutaman aivoja elvyttävän ja tasapainottavan liikkeen. Toimii ainakin minulla!
Kolmenlaisia harjoituksia
Aivojumppaharjoitukset jaetaan kolmeen ryhmään: keskilinjan liikkeisiin, pidentäviin liikkeisiin ja energiaharjoituksiin. Harjoitukset vaikuttavat aivojen lisäksi koko muuhunkin kehoon.
Keskilinjan liikkeet edistävät aivojen vasemman (loogis-verbaalinen) ja oikean (intuitiivis-kuvallinen) puolen yhteistyötä. Tämä yhteistyö vaikuttaa erityisesti kielen ymmärtämiseen. Kun aivolohkojen välinen yhteistyö on tasapainossa, pystymme ilmaisemaan itseämme ja ajatuksiamme paremmin. Tämä on hyväksi työyhteisöissä ja parisuhteessakin.
Pidentävät liikkeet edistävät puolestaan aivojen ja kehon etu- ja takaosien yhteistyötä. Jos näiden osien yhteistyö ei ole kunnossa, seurauksena voi olla ylivilkkautta tai keskittymisvaikeuksia. Tämä yhteistyö on edellytys sille, että asioista hahmotetaan sekä kokonaisuudet että yksityiskohdat. Kun etu- ja takaosat ovat tasapainossa, olemme tarkkaavaisia ja kykenemme keskittämään huomiomme olennaiseen.
Energiaharjoitukset kehittävät aivojen ja kehon ylä- ja alaosien välistä yhteistoimintaa. Tämä on tärkeää tunneälyn kehittymisen kannalta. Kun yhteys toimii hyvin, pystymme jäsentämään kokemuksiamme paremmin ja organisointikykymme paranee.
Aivojumpan avulla meistä jokainen voi tehdä tasapainottaa tunnetilojaan tai tehdä stressin pikapurun ennen vaativaan tilanteeseen joutumista tai työtehtävän aloittamista. VIRE-ohjelma vie vain muutaman minuutin päivässä.
Juo muutama kulaus vettä. (Vesi auttaa aivojen sähkömagneettis-kemiallista toimintaa)
Tee aivonapit. (Aivonapit sijaitsevat solisluiden alla pehmeässä kudoksessa. Hiero aivonappeja toisen käden etu- ja keskisormella noin puoli minuuttia ja pidä toinen käsi koko ajan navan päällä. )
Tee ristikäyntiä HITAASTI. (Ristikäynti on paikallaan kävelyä niin, että vastakkainen käsi koskettaa vastakkaista polvea. Toinen käsi liikkuu luontevasti vartalon taakse)
Tee energiakahdeksikkoosa 1 (liike on kaksiosainen) Seiso tai istu ja laita nilkat ristiin ja ojenna kädet eteen kämmenselät vastakkain. Nosta vasen käsi oikean yli ja risti sormet. Kiepauta kädet alakautta rinnalle. Rentoudu tässä asennossa pari minuuttia. Energiakahdeksikon osa 2 (Avaa kädet ja jalat. Pane sormenpäät vastakkain mahan päälle “mökkimäisesti” ja jalat vierekkäin. Ole tässä asennossa noin minuutin ajan.
Ja jos et kiireiden keskellä ehdi muuta, niin juo vettä ja tee energiakahdeksikko. Liike rauhoittaa ja rentouttaa, lisää energiaa, vähentää jännitystä kokeissa ja esiintymistilanteissa. Liikkeen voi tehdä seisten tai istuen vaihvihkaa vaikka palaverissa, ylioppilaskokeessa tai ennen inssiajoa. Toimii yt-neuvotteluissa, perhekriiseissä, surussa, stressissä tai jos pinna meinaa räjähtää. Kannattaa opettaa lapsillekin. Moni huuto jää huutamatta.
Olen vuosien varrella joskus miettinyt vanhaa elämääni kotikonnuilla, siellä mistä lähdin parikymppisenä ”maailmalle”. Olo on ollut kummallinen: en ole muistanut vanhasta juuri mitään, ihan kuin olisin muistellut jonkun toisen ihmisen elämää. Olen surrut sitä, että olen unohtanut niin paljon enkä ole tuntenut kuuluvani oikein mihinkään: en omaan sukuuni tai vanhaan paikkakuntaani. Enkä siltikään ole oikein osannut tehdä juurettomuuden tunteelle mitään. Olen kärsinyt koti-ikävää.
Tiedostin noin vuosi sitten, että jotain minussa lähti muuttumaan. Taisi se tapahtua jo paljon aiemmin, mutta tiedostaminen tapahtui vuosia myöhemmin. Olen saanut monta mahdollisuutta palata vanhoihin maisemiin. Minusta tuntuu siltä kuin olisin lempeän ohjauksen saattelemana saanut tutustua entiseen elämääni uudelleen. Lohdullista on ollut kuulla, että moni muukin on unohtanut, mistä oikeastaan on alun perin ollut kotoisin.
Tapasin ”vanhan” kaverini kouluajoilta ”sattumalta” joitakin viikkoja sitten. Olemme käyneet monta keskustelua ja muistelleet lapsuuden ja nuoruuden vaiheita, kouluajan opettajia ja kaikenlaisia hahmoja menneisyydestä ja naurettu niin, että oksat pois ja jotain hyvin merkityksellistä asettui kohdalleen. Muistin sittenkin asioita ja samalla muistin itseni; olen se sama, joka vauvakuvissa katsoo kuvaavaa suoraan silmiin niin, että sielu näkyy kilometrin päähän.
Ääneen olemme ystäväni sanoittaneet kokemusta siitä, että aivan kuin olisi tehnyt valtavan ketunlenkin siellä ja täällä ja tullut lopulta siihen, mitä oli silloin joskus. Nyt kun kirjoitan ketunlenkeistä, tunnen väsymystä. Ihan kuin sitä olisi juossut vuosia itsensä ihan uuvuksiin.
Kuluneet vuodet ovat olleet kokemusten keräämisen vuosia. Jossain määrin tuntuu siltä, että nuo vuodet ovat olleet niitä, joiden aikana on pitänyt kulkea myös iso kierros itsestä poispäin. Sitäkö se raju irtiotto kotoa nuorena tarkoittaa, että pitää katkaista napanuora ja saatella itsensä maailman tuuliin oppimaan ja ottamaan etäisyyttä itseensä?
Oikeasti on tainnut käydä niin, että jossain kohtaa olen huomaamattani jo kääntynyt takaisinpäin. Kun vaeltaa riittävän kauas, alkaa kotipesä kutsua takaisin. Riittävä määrä kärsimystä teki tärkeän tehtävänsä. Pakosti tämä on ollut se kohta, jossa sanoin itselleni muutama vuosi sitten, että ”kiitos, tämä määrä kärsimystä on minulle riittävästi”.
Siinä kohdassa taisin tehdä täyskäännöksen takaisin sinne, mistä joskus lähdin liikkeelle. Eväsreppuun on kertynyt matkan varrella kaikenlaista evästä. Laastaripaketti näyttää kyllä kovin tyhjältä – muutama haava matkalla on saattanut tulla ja arpia on sielussa sata ainakin. Vaan on repussa paljon hyvää ja herkullistakin evästä, viisauden siemeniäkin ehkä.
Tässä hetkessä olen suunnattoman kiitollinen. Uupumukseen sekoittuu valtava määrä iloa. Katselen palapeliäni ihmetyksellä: miten viisaasti se onkaan matkan varrella rakentunut. Kun menee kauas, voi nähdä lähelle. Kun on kaukana itsestään, voi lopulta nähdä itsensä kokonaan.
Kirjoittaja Kristian Ekström on tietokirjailija, luennoitsija, hyvinvointivalmentaja, yrittäjä ja kiropraktikko. Ekströmin intohimona on ihmisten innostaminen terveyttä ja elämänlaatua parantaviin elämäntapamuutoksiin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Teksti on aiemmin julkaistu kirjoittajan omilla nettisivuilla kristianekström.com
Olen usein miettinyt miten ihmeessä pystymme ajamaan itsemme hyytymisen partaalle huomaamatta sitä edeltävää kohtalokasta syöksykierrettä.
Työssäni kuulen melko usein seuraavanlaisen tarinan: ”En mää mitään stressaantunnu ole!” Ja tavallisesti se vielä jatkuu linjalla: ”Ei musta ainakaan tunnu siltä. Noh, onhan tuota työtä tietenkin ollu ja hiukan talonrakennuskuviota – mutku kummatkin on kivoja hommia. Niin ja onhan tuossa ollut kaikennäköistä kissanristiäistä eikä uni oikein ole tullu. Mut hei tällästähän tää on aina ollu. Hei oisko sulla jotain kovaa treenivinkkiä?”… ja niin stoori jatkuu.
Tuskin tätä kukaan tahallaan tekee. Moni ei vain huomaa olevansa liiallisen rasituksen alaisena ja kehon antamat vinkit rasituksesta jäävät huomaamatta. Miksi sitten emme aina tunne tai huomaa stressiä? Alta löydät neljä ajatustani miksi näin voi käydä.
1. Stressi on vain negatiivisia asioita.
Vai onko? Yksi syy on todennäköisesti se, että ajattelemme stressiä usein negatiivisten tapahtumien kautta. Jos emme koe negatiivisia tapahtumia, emme voi olla stressaantuneita. Kuitenkin liikaa mukaviakin asioita voi ajaa meidät burn outin partaalle. Esimerkiksi työ voi olla todella mukavaa ja mukaansatempaavaa. Voidaan puhua niin sanotusta työnimusta, joka kaikesta positiivisuudestaan huolimatta voi ajaa meidät loppuun jatkuvilla tavoitteilla, kiireellä ja heikolla levolla. Samalla tavalla voi käydä harrastusten kanssa. Niitä voi olla liian paljon suhteessa lepoon. On esimerkiksi melko yleistä kuulla monen kärsivän uniongelmista, vaikka elämässä kaiken pitäisi olla todella hyvin. Työ on kivaa ja on monta mahtavaa harrastusta. Joskus kivaakin on vain liian paljon ja uni kärsii.
2. ”Stressi on vain henkistä rasitusta.”
Miellämme stressin aiheuttajaksi usein vain henkiset rasitteet kuten ihmissuhdeongelmat, huono työilmapiiri tai rahahuolet. Kuitenkin fyysiset ja kemialliset rasitteet kuten jatkuva paikallaan olo, liiallinen liikunta, kipu, nestehukka, piristeet, tupakka, alkoholi tai puutteellinen ruokavalio ovat myös stressitekijöitä. Jos annat seuraaviin esimerkkikysymyksiin positiivisen vastauksen, voi vartalosi olla jo normaalia enemmän stressin vaikutuksen alaisena – tunsit stressiä tai et. Istutko päivittäin yhtäjaksoisesti yli 2 tuntia, onko virtsasi tummaa (nestevajetta) tai oletko väsynyt? Esimerkiksi univaje saa aikaa tulehdusreaktion, joka taas voi vaikuttaa negatiivisesti rasva-aineenvaihduntaan ja insuliiniherkkyyteen sekä aivojen toimintaan puhumattakaan mielialasta. Näistä kemiallisista ja fyysisistä rasitteista emme välttämättä saa samanlaista ahdistavaa stressin tunnetta kuten henkisistä rasitteista ja siksi ne voivat jäädä huomaamatta.
3. Stressi muuttaa aivojen toimintaa.
Kolmas stressintunteen huomaamattomaksi tekevä syy voi olla se, että stressaantuessamme silmien yläpuollella sijaitseva etuotsalohkon kuoren toiminta heikkenee. Traumaattisissa tilanteissa se voi fyysisesti jopa surkastua. Hyvin toimiessaan etuotsalohkon kuoren tehtävänä on mm. yhdistää vartalosta ja ympäristöstä tulevaa tietoa. Se säätelee ajatuksia, käyttäytymistä ja emootioita vanhojen kokemusten sekä ympäristöstä ja kehosta tulevan viestien pohjalta.
Samaan aikaan kun stressi heikentää taitavan ja reflektoivan etuaivolohkon toimintaa, siirtyy valta etuotsalohkon ohjaamasta toiminnasta liskoaivoksikin kutsutulle aivorungolle sekä limbiselle aivoalueelle. Samalla pelontunteeseen liittyvän mantelitumakkeen aktiivisuus kasvaa. Tällöin huomiomme kiinnittyy vartalon tuntemusten sijasta helpommin kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan, kuten esimerkiksi ääniin, väreihin, liikkeisiin tai ”minun on pakko tehdä” -tehtäviin. Aivorungon ja limbisen aivoalueen ”ylivalta” saa meidät juoksemaan kuin päättömät kanat tehtävästä tai asiasta toiseen huomaatta mitä kehossamme tapahtuu – usein väsymyksellä ja mitä mielenkiintoisimmilla mielialanvaihteluilla ryyditettynä.
Saatamme jäädä myös koukkuun jatkuvaan tekemiseen. On kiva tuntea pientä piristävää hermostuneisuutta. Jos lopettaa hopun ja on hetken ilman tietokonetta tai jatkuvaa sähköpostitulvaa, voi tuntua sille kuin elämä olisi tyhjää ja tylsää. Tälläisessa tilanteessa kiire voi yksinkertaisesti tuntua normaalimmalle kuin elämä ilman hoppua.
4. ”Ei mulla ole stressiä”
Neljäs syy on aika yksinkertainen. Emme osaa tunnistaa stressin oireita, koska ne voivat olla jotain muuta kuin perinteisesti ajateltu stressin tuoma ahdistunut olotila. Oireista löydät esimerkkejä alta.
Toisinaan taas vuosien pinnistelyn jälkeen emme enää tiedä miltä hyvä olo tuntuu. Univaje, kivut, jaksamattomuus tai vaikka vatsanturvotus ovat osa normaalia arkea, emmekä kiinnitä niihin enää mitään huomiota. Näin minullekin aikoinaan kävi. Kokemukseni mukaan joskus myös näyttää sille, että yhteisö, jossa elämme tai työskentelemme pitää stressiä ja sen tuomia oireita normaalina osana elämää. Kun jostain asiasta tulee yhteisössä normi saatamme myös itse päätyä pitämään asiaa täysin normaalina. Yhteisön normit vaikuttavat etenkin terveyskäyttäytymiseemme. Ajattelutapamme ja käyttäyminen voi muuttua sosiaalisen vaikutuksen alaisena aivan tiedostamatta ja täysin ilman, että kukaan tyrkyttää sinulle jotain tiettyä elintyyliä tai ajatusta siitä mitä sinun pitäisi tehdä tai olla.
Alla sinulle esimerkkejä stressin oireista. Niiden avulla voit oppia hidastamaan vauhtia viimeistään kun oireita alkaa ilmetä. Älä siis stressaannu alla olevasta oirelistasta vaan ajattele niitä vinkkeinä tai ystävinä, jotka ilmoittavat sinulle liiallisesta rasituksesta.
Fyysisiä oireita:
Jäykät lihakset etenkin niska- ja hartia-alueilla
Pääkivut
Nukkumisongelmat
Tärinä
Seksin kiinnostuksen väheneminen
Painon lisääntyminen tai vähentyminen
Levottomuus
Käytökselliset oireet:
Viivyttely
Hampaiden yhteenpureminen
Vaikeus lopettaa aloitettu työ
Muutokset alkoholin ja ruoan kulutuksessa
Tupakoinnin aloittaminen tai tupakoinnin lisääminen
Lisääntynyt tai vähentynyt tarve viettää aikaa muiden kanssa
Asioiden märehtiminen
Emotionaaliset oireet:
Itkuisuus
Paineen tunne
Vaikeus rentoutua
Hermostuneisuus
Äkkipikaisuus
Depressio
Vaikeus keskittyä
Vaikeus muistaa asioita
Huumorintajun menetys
Päätöksenteon kyvyttömyys
MUUTAMA VINKKI SINULLE:
Opettele kuuntelemaan kehon viestejä. Suosittelen kuuntelemaan 2–3 kertaa päivässä mitä keho kertoo sinulle. Voit ensin keskittyä tarkkailemaan esimerkiksi tuntemuksia lihaksissa – ovatko ne tiukat vai rennot jne.. Voit aloittaa tarkastelun varpaista ja siirtyä sieltä kohti päälakea. Kun tämä sujuu helposti, voit kuunnella seuraavia tuntemuksia: ärsyynnytkö helposti vai oletko rento, toimiiko muistisi hyvin tai nukutko levollisesti? Oli tuntemus mikä tahansa koeta asennoitua siihen neutraalisti. Kuuntelemalla kehoasi opit reagoimaan stressin tuomiin oireisiin (vinkkeihin) ajoissa.
Pidä pakollinen vapaapäivä. Joskus tarvitsemme pakollisen vapaapäivän huomataksemme kuinka väsyneitä olemme. Sisällytä päivään lepoisaa liikuntaa, hyvää seuraa ja ruokaa.
Kuuntele ystäviäsi. Jos ystäväsi kertovat sinun tarvitsevan lepoa sinä todennäkäisesti tarvitset sitä – siitä huolimatta vaikka sinusta ei siltä tuntuisikaan.
Toivottavasti sait kirjoituksesta ideoita ja vinkkejä, joilla voit helpottaa omaa elämääsi ja vähentää liiallista rasitusta. Lisää vinkkejä stressinhallintaan löydät Simply well -kirjastani.
Moni meistä kamppailee erilaisten pulmien, toiset isompien ja toiset pienempien, kanssa. Joku on menettänyt läheisensä, joku on tehnyt konkurssin, joku on eronnut, sairastunut, saanut potkut. Joku suree lähimpänsä puolesta. Jokaisella meistä on ne omat, ainutlaatuiset ja henkilökohtaiset vastoinkäymisensä kuin myös ilot ja juhlan aiheet. Ne eivät ole verrattavissa, eikä niitä tarvitsekaan verrata. Minun kokemukseni ovat erilaisia kuin sinun kokemuksesi. En voi tietää, miltä sinusta tuntuu, enkä niin edes väitäkään. Mutta voin kertoa, miltä minusta tuntui melkein seitsemän vuotta sitten ja miltä minusta tuntuu nyt. Se ehkä antaa toivoa sinullekin, joka olet sen tarpeessa.
Pari päivää sitten selailin Wayne W. Dyerin kirjaa Usko mahdollisuuksiisi, joka muuten on ensimmäinen elämäntaitogenren kirja, jonka aikanaan luin ja josta kaikki sitten lähti. Kirja on vuodelta 1990 eikä sitä liene enää kaupassa, kirjastossa varmaankin. Omanikin on jo sopivasti kulahtanut, sivut kellertyneet ja tekstiä alleviivattu – kyllä, alleviivattu. Usein merkitsen kirjoja tuolla tapaa, ja sitten myöhemmin palailen kohtiin, jotka olen lukuvaiheessa kokenut itselleni merkittäviksi. Pari päivää sitten silmiini pisti kohta nimeltä heräämisprosessi. Lainaan heräämisprosessista pätkiä tähän tekstiini, sillä tuo kolahti jo tuolloin kirjan lukiessani vuonna 2008, ja se on kolahtanut aina sen jälkeenkin, erityisesti kun olen huomannut oman edistymiseni ja eteenpäin menemiseni.
Ensimmäinen vaihe: Polkusi alku. Muistat, kun sydämesi oli särkynyt ja sinusta tuntui, ettet pääse koskaan sen yli? Mielesi tuntui toimivan sinua vastaan, koska ajattelit jatkuvasti sitä, kuinka onneton olit juuri sillä hetkellä ja kuinka kauhealta tulevaisuus tuntui. Se oli ehkä kriisi rakkaudessa, avioero, taloudellinen romahdus, jokin sairaus tai onnettomuus, mikä sinulle oli tapahtunut.
Kriisikokemus tekee meidät toimintakyvyttömiksi pitkäksi aikaa. Mielemme on keskittynyt tilanteen onnettomiin puoliin, emmekä pysty toimimaan tehokkaasti. Emme pysty nukkumaan, emme syömään. Emme tiedä, kuinka päästä noiden kauheiden olosuhteiden yli. Käytämme mieltämme keskittyäksemme siihen, mikä on väärin, kuinka tuskallista se on ja kuinka kauheaa se tulee olemaan. Läheistemme neuvot eivät tunnu koskettavan ongelmaamme ja aiheuttavat vihaa ja turhautumista. Emme pysty näkemään tietä ulos kurjuudesta.
Bingo! Omassa tilanteessani voin täysin samastua ihan jokaiseen yllä olevaan sanaan. Tuossa vaiheessa ei tullut pieneen mieleenikään, että ensinnäkään ikinä voisin olla onnellinen, jos nyt koko tilanteesta edes selviäisin. Toiseksi en voinut kuvitella, että kaikista tapahtuneista asioista seuraisi ikinä mitään hyvää. En pystynyt keskittymään muuhun kuin minulle tapahtuneeseen vääryyteen. En edes pyrkinyt etsimään ulostietä, vaan velloin ja mässäilin murheessa. Jälkeenpäin tuntuu jopa siltä, että vähän kuin tahallani ja ylidramaattisesti otin kaiken irti tuosta tilanteesta, negatiivisessa mielessä.
Haluamme vain kieriskellä tuskassa uskoen, että joku tai jokin meidän ulkopuolellamme luo tuon tuskan ja toivoen, että ne ulkoiset asiat muuttuisivat.
Juuri näin! Tuossa vaiheessa en ollut valmis näkemään, miten itse voisin tilanteeseen tai tunnetiloihini vaikuttaa. Toisaalta minulla ei edes ollut työkaluja muuhun kuin tuskassa kieriskelyyn. Hyvä kun tunsin itseäni. Koko ajan toivoin, että asiat palautuisivat ennalleen, vaikka silloin kun ne olivat olleet ennallaan, en muista olleeni erityisen onnellinen. Silti monen asian muuttuminen kertarysäyksellä oli liian pelottavaa, että mieluummin olisin paennut takaisin siihen tuttuun, vaikka sitten välillä vähän turvattomaankin.
Toinen vaihe: Keskikohta. Kun tietoisuus kehittyy, käytämme voimaa luodaksemme maailman ajatuksen avulla paljon korkeammalle tasolle. Katsoessamme taaksepäin, näemme lähes aina sen hyödyn, jonka vaikeudet meille antoivat. Avioero, jonka yli emme uskoneet koskaan pääsevämme, tuntuu olevan parasta, mitä meille on koskaan tapahtunut. Nuoruusiän kriisit, jotka tuntuivat tuolloin olevan elämän ja kuoleman kysymyksiä, tuntuvat nyt luonnolliselta osalta kehitystämme. Kamppailu irti alkoholismista, joka lähes tuhosi elämän, koetaan nyt elämän tärkeimmäksi asiaksi. Vararikon voi nähdä välttämättömänä katalysaattorina. Vakava sairaus voidaan nähdä viestinä tutkia omia arvoja ja hidastaa vauhtia. Jälkiviisaus tarjoaa meille uudet silmät, joilla näemme mahdollisuuden siinä, mitä tapahtui.
Aah, juuri näin, Wayne! Toki kesti muutama vuosi, ennen kuin aloin ymmärtää, että huolimatta kaikista tilanteen aiheuttamista ongelmista (joista tietyt kulkevat vielä tänä päivänä arjessani hankaloittamassa asioita hieman) oikeasti kaikki tapahtunut oli parasta, mitä minulle olisi voinut siinä kohdin käydä. Sen todella syvän vaiheen jälkeen aloin lopulta kiinnostua itsestäni ja tutustua itseeni ihan eri tavoin kuin koskaan aiemmin. En tiedä, olisiko niin tapahtunut ilman tuota rysäystä. Uskon kuitenkin, että ilman noita tapahtumia en olisi tässä juuri nyt, tällaisena kuin olen. Tuska ja kärsimys, joka tuntui silloin niin suurelta, ettei sitä pystynyt edes kohtaamaan, piti jo tuolloin sisällään jotain suurenmoista ja upeaa, jotain hyvin kaunista. Mutta että sen ymmärsin, siinä meni useampi vuosi. Enkä siihen olisi päässyt ikinä ilman tätä työtä, jonka itse olen itseni kanssa tehnyt.
Kolmas vaihe: Puhdas synkronisiteetti. Valaistuksen tien ensimmäinen vaihe on huomata, että jokainen este on mahdollisuus. Pystymme näkemään taivaanrannassa olevat esteet pelkästään ”tapahtumina”, joissa meillä on valinnan mahdollisuus. Tuossa vaiheessa meidän ei tarvitse luoda esteitä tai juuttua kiinni niihin kokeaksemme niiden opetuksen. Negatiiviselta kuulostava este korvautuu neutraalilla sanalla tapahtuma. Kun käytämme ajatusta hyväksi aineellisen maailmamme käsikirjoituksen kirjoittamiseen, olemme päässeet ihanaan vaiheeseen elämässä. Yhteydessä omaan sisäiseen itseen voimme kirjoittaa käsikirjoituksen ulkoiselle itsellemme parhaalla tavalla. Meidän ei tarvitse toistaa traumojamme, sillä olemme jo oppineet niiden kautta. Meillä on valta käyttää omaa mieltämme tehdäksemme nykyhetkestä onnellisen. Tietyn suhteen menetys on kestämätöntä, jos meillä ei ole mitään suhdetta sisäiseen itseemme. Traumat ja esteet ovat todella tapahtumia, joiden avulla voimme ymmärtää, tuntea sisäisen itsemme.
Tähän tekisi mieli jo ihan kirkua, että amen, vaikka valaistumisesta en halua omalla kohdallani puhua missään muodossa, vaan enemmänkin haluan puhua itsetuntemuksen lisääntymisestä ja omaan sisäiseen voimaan uskomaan alkamisesta. Juuri tuossa yllä olevassa vaiheessa koen olevani tällä hetkellä vuonna 2014, ja olen ollut tuossa vaiheessa jo tovin. Mutta koska olen ihminen, toki otan askelia taaksepäin ja minuakin ihan rehellisesti välillä vituttaa, jolloin en jaksa ajatella jälleen yhden epäkohdan arjessani olevan vain jokin neutraali tapahtuma, vaan rehellisesti ajattelen sen olevan hemmetin ärsyttävä takaisku, ja silloin myös usein kysyn, että mitä järkeä on hokea, että kaikki järjestyy, kun nurkan takaa tipahtelee epämiellyttäviä yllätyksiä kerta toisen jälkeen. Silti lopulta palaan siihen ajatukseen, että oikeasti jokainen este on mahdollisuus, ja minä voin valita asenteitani ja vaikuttaa omaan elämääni.
Miksi sitten halusin ottaa tämän teeman esiin? Halusin ottaa sen esiin siksi, että vuonna 2008 todella kuvittelin, että tätä nykyistä päivää ei ehkä näkyisi, koska en uskonut omaan voimaani selvitä eteenpäin kaikista niistä asioista, jotka yksi kerrallaan olivat romahtaneet edessäni ja joiden vuoksi elämäni muuttui niin monella tapaa niin lyhyessä ajassa. En tuolloin edes tiennyt, että minussa itsessäni olisi jokin sisäinen voima, jonka puoleen voisin kääntyä pulmatilanteissa. En osannut hidastaa, rauhoittua tai olla läsnä. Koko tilanne oli vienyt itseluottamukseni, aiheuttanut rutkasti niin aineellisia kuin aineettomiakin ongelmia, velloin kammottavassa surussa ja kärsimyksessä, mutta silti oli pakko jaksaa töissä ja kotona. Kun tilanne 2008 tuntui kestämättömältä, ja ongelmat liian suurilta päästäkseni niiden yli, niin näin vuonna 2014 olen todella kiitollinen kaikesta tapahtuneesta, myös niistä yhä paikoin arkea hankaloittavista epäkohdista, jotka yhä minua kulkevat muistuttamassa elämäni inhottavammasta vuodesta. Halusin ottaa tämän esiin, kun tiedän, että tänäkin päivänä moni tuntee noita yllämainittuja tunteita tai jotain niiden kaltaista, mistä Wayne Dyer kirjoittaa heräämisprosessin ensimmäisessä vaiheessa. Halusin kirjoittaa asiasta siksi, että sinäkin tiedät, ettet sinä ole yksin. Että lopulta elämästä voi tulla onnellista, mutta kukaan ei tule sohvalta hakemaan. Jossain vaiheessa on itse otettava vastuuta omasta hyvinvoinnista, omista ajatuksista, omista tunteista, omista asenteista. Tehdä päätös, että nyt riittää, haluan voida paremmin.
Eli: vaikka tilanne tuntuu kestämättömältä, sietämättömältä, väärältä ja epäreilulta, uskon, että aina lopulta on valoa. Yksin ei kannata jäädä ja ammattiavun peräänkin kannattaa kysellä. Silti on hyvä välillä nipistää itseä ja tunnustella, olisiko aika mennä jo eteenpäin, vai vieläkö jaksaa velloa. Kun se hetki tulee, ettei enää jaksa velloa, sen huomaa. Silloin sitä itse alkaa lopulta tehdä kaikkensa, jotta alkaisi voida paremmin ja kun sille itsetutkiskelun tielle lähtee, loppua ei ole näkyvissä. Ja hyvä niin, koska tämä on matka, ja minä olen kulkija.
, voisi olla hyvä paikka aloittaa. Suositeltava ostos, tapahtumassakin iloisesti kirmanneelta Jaakolta ja biomedin porukalta.
