Yksi ystävä laittoi pari päivää sitten viestin, että aikoo irtisanoutua merkittävästä työstä ja asemasta. Tyhjän päälle. Toinen sanoi samana päivänä, että nyt saa riittää! Kolmas puhuu huomaamattaan, että ”sitten, kun lopetan tässä duunissa”. Ja kaikki yhden päivän aikana.
Pösilöitäkö koko jengi? Laittaa nyt hukkaan akateeminen koulutus, potentiaalinen ura ja merkittävä titteli ihan vaan sen takia, että… Ei oikein minkään takia. Tai no siksi, että havahtuu siihen, että on väärällä polulla. Mutta ei ole kiireessä pystynyt näkemään uuttakaan.
Onko tuossa siis joukko luusereita, luovuttajia, mukavuudenhaluisia haahuilijoita? Ei. Tuossa on joukko tulevia menestyjiä. Kun ymmärtää, että oma potentiaali on paljon suurempi kuin mitä nykyinen työ tai ammatti antaa periksi, menestyjä uskaltaa vanhan menetyksen uhallakin lähteä kasvattamaan siipiään, etteivät ne surkastu. Kun teininä päätetty ammatti ei enää myöhemmin tunnu omalta, on uskallettava olla enemmän. Enemmän sitä, mitä nykyään on.
Menestyjät ovat niitä, jotka tuntevat itsensä ja pystyvät hyödyntämään koko oman potentiaalinsa, ylittämään omat rajoituksensa ja innostumaan omasta tekemisestään vielä silloinkin, kun muut pudistelevat päätään hulluudelle. Menestyjillä on visio ja sitoumus.
Joskus saattaa mennä hetki, että löytää uuden polkunsa, ehkä innovaation tai oivalluksen. Ulkopuolisista se saattaa näyttää passiiviselta, ”tekemättömyys” saattaa näyttää laiskottelulta. Mutta se, että päästää irti liian pienestä ja – herttinen sentään – on hetken aikaa, ei tarkoita, etteikö jonkin suuren siemen olisi itämässä. Jos tekee mieli paheksua ”luovuttajia” tai ”pösilöjengiä”, kannattaa muistaa, että siemen on täynnä informaatiota ja kasvupotentiaalia, vaikka mitään ei pinnalle näykään.
Tulee se päivä, kun tammi kukoistaa, ja seisomme kaikki sen juurella ihailemassa sen suuruutta ja kadehtimassa sitä, ”miten se tuon teki”. Silloin kannattaa muistaa, että oli ajat, kun epäilijöitä oli enemmän kuin kastelijoita. Jokainen menestystarina tuntee tämän kohdan.
Ja tänään on yksi niistä päivistä, kun ympärillämme on monta luuserin asuun pukeutunutta menestyjää. Iloitaan heidän rohkeudestaan, sillä Suomi ei tule pärjäämään keskinkertaisella tyytymisellä, vaan rohkeudella, palolla ja uusilla innovaatioilla.
Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.
AJANKOHTAISTA:
24.–25.5. ensimmäinen avoin Tiedostava kirjoittaminen® -koulutusKIRJOITTAJILLE. Lisätietoa linkistä: sannawikstrom.fi.
Tulevana sunnuntaina 27.4. järjestettävään UNELMAtyöpajaanon vielä muutama paikka vapaana; ystävän voi ottaa mukaan -50%! Ilmoittaudu wikstromsanna(at)gmail.com
Monille tulee luuston hyvinvoinnista ensimmäisenä mieleen kalsium ja sen tärkeys elimistölle. Tähän liittyy paljon yksinkertaistuksia ja monia elementtejä jätetään helposti pois. Tämän tekstin tarkoitus on lisätä ymmärrystä helposti ja yksinkertaisesti. Antaen toivottavasti työkaluja, joilla pystyt omaan luuston hyvinvointiin vaikuttamaan. Minua ainakin nämä vinkit ovat ihan fyysisellä tasolla auttaneet.
Suomessa on lonkkamurtumien määrä noussut 70% kymmenessä vuodessa (1992-2002). Luku on aika suuri. Vaikka nautimme Suomessa eniten maitoa maailmassa asukaslukuun nähden, kärsimme silti yllättävän paljon luukadosta, murtumista ja luun haurastumisesta. Jos kyseessä olisi pelkkä maidon juonti ja kalsiumin saanti, meillä taitaisi olla hommat aika hyvin. Kysymyksiä alkaa nousemaan. Ainakin minulla. Jos sinulle joku sanoo, että saat kaiken tarvittavan kalsiumin parista lasillisesta maidosta, voit ehkä kysäistä häneltä seuraavista asioista.
Kalsiumin yhteys muihin ravinteisiin
On yleisesti hyvinkin tiedetty, että D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen. Ilman sitä kalsium ei toimi niin hyvin kuin haluaisimme. Mutta mistä harvemmin puhutaan on magnesiumin tärkeys yhtälössä. Magnesium ja kalsium ovat superkaksikko, jotka mahdollistavat lukuisien elintoimintojen toteutumisen. Ne työskentelevät niinkuin batman ja robin, kaksikkona taistellen elimistön alamaailmaa vastaan. Yhdessä, ei erikseen. Missä batman menee, siellä tarvitaan myös Robinia, eli magnesiumia ja kalsium tarvitaan molempia.
Eli, jos syöt runsaasti kalsiumia, mutta et magnesiumia, luovuttaa luusto sitä puuttuvan määrän elintärkeisiin toimintoihin kehossa. On hyvä muistaa, että magnesium vaikuttaa yli 300 aineenvaihduntaprosessiin ja entsyymitoimintaan. Monissa yhteyksissä kalsiumia jopa pelätään, mikä ei sekään ole kaikista kestävin lähestymistapa. Jos nimittäin syömme suuria määriä magnesiumia, mutta jätämme kalsiumin poissa, keho nappaa tarvittavan kalsiumin suurimmista varastoista, eli hampaista ja luustosta. 99% kehon kalsiumista sijaitsee näissä varastoissa. Arvaat varmaan jo missä magnesiumia on suuri määrä. Kyllä, luustossa on n.60% kehon magnesiumista.
Tällä parivaljakolla on monta yhteistä tehtävää, joista tärkeimpiä on;
– Veren ja solujen Ph:n säätely
– Aineenvaihdunta prosesseihin
– Hermoimpulssien ylläpito (aivot & selkäydin muodostavat keskushermoston)
– Lihasten toiminta
– LUUSTON VAHVISTAMINEN
On hyvä ymmärtää, että neljä ensimmäistä ovat keholla tärkeämpiä prosesseja, joihin se haluaa kalsiumia ja magnesiumia käyttää. Näistä mikäli jää vielä ylimääräistä, sijoittaa keho ylimääräisen kalsiumin ja magnesiumin luustoon ja hampaisiin
Magnesiumia tarvitaan kalsitoniinin (kilpirauhasen erittämä hormoni) aktivoitumiseen. Kalsitoniini lisää luuta muodostavien osteoblastien määrää ja vähentää luuta hävittävien osteoklastien aktiivisuutta. Tämä tärkeä hormoni nostaa kalsiumin määrää luustossa ja pitää sen siellä, ilman että sitä imeytyisi pehmytkudoksiin. Monet pitävät liiallisia kalsium määriä pehmytkudoksissa vaarallisina ja jopa niveltulehduksia edistävänä tapahtumana. Magnesiumia siis tarvitaan, että homma toimii oikealla tavalla.
Kalsium supistaa lihaksia, kun taas magnesium rentouttaa niitä.Polariteetti, vastavoima on vahvasti näkyvillä. Yö muuttuu päiväksi, pimeys valoksi, lepo aktiivisuudeksi, jing yang, passiivinen aktiivinen, maskuliininen feminiininen. Tämä puoli helposti unohdetaan maailmassamme, jossa keskitytään ”hyvään ja pahaan”. Toista tarvitaan, toista ei – ajatusmaailmaan. Kun taas kehossa toimivat prosessit kuuluvat aina molempiin suuntaan meneviin toimintoihin. Eli tähän aiheeseen liittyen, myös magnesiumia tarvitaan voimakkaisiin luihin.
D-Vitamiini
D-vitamiinia siis tarvitaan myös luuston hyvinvointiin. Sen arvo aletaan ymmärtää täällä pohjolassakin. Paras lähde on luonnollisesti aurinko, jota meille ei ihan älyttömästi suoda talvisaikaan. Sen takia, sitä kannattaa napata lisäravinteena, mittauttaen tasot terveyskeskuksessasi.
Mistä suomalaisilla on puutosta? D-vitamiinia ja magnesiumia ehdotetaan usein ensimmäisten joukossa. On hyvä ymmärtää, että d-vitamiini vaatii prosesseihinsa myös magnesiumia. Jos otat suuria määriä d-vitamiinia, mutta elät jo valmiiksi magnesiumin puutoksessa, lisääntynyt aineenvaihdunnallinen työ kuluttaa magnesiumia lihasten (ja mahdollisesti luuston?) säilytyspaikasta. Voisiko siis olla, että lähes epidemiamainen ilmiö vähäisestä d-vitamiinista voisi johtua osittain myös vähäisestä magnesiumin saannista? D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen, magnesiumia tarvitaan tasapainottamaan kalsiumia ja mahdollistamaan d-vitamiinin imeytymisen.
“Many of the benefits man gets from the sunshine he can get from greens. Anyone in the city should especially think of greens as a means of getting sunshine to the body” – Dr.Bernard Jensen, from Health Magic through chlorophyll-
Tässä hetkessä jolloin kalsiumin saanti on suurta ja samaan aikaan magnesiumin saanti vähäistä voi olla haastava, jopa vaarallinen yhdistelmä. On hienoa jos saamme nykyisin edes 200mg/pv magnesiumia, kun esi-isämme menneisyydessä on arvioitu saavan minimissään 500-900mg/pv. Korkea kalsium / matala magnesium yhdistelmä, yhdistettynä mahdollisesti jopa kalsium lisäravinteisiin voi pistää meidän kalsium/magnesium tasapainomme, jopa 10:1 suhteeseen, jopa korkeammaksi. Tämä voi olla terveydemme kannalta kaikkea muuta, kuin optimaalista. Monet pitävät liiallisia kalsiumvarastoja (pehmytkudoksessa) vaarallisina, jotka voivat aiheuttaa kalkkeutumista mm. valtimoissa.
Kalsiumia ei tarvitse pelätä, se tekee paljon hyvää kehossamme. Mutta pelkkä keskittyminen yhteen ravintoaineeseen, voi tehdä hallaa muille osille, jotka vahingoittavat kokonaisuutta.
Piitä (Pii on välttämätön luiden, nivelten ja esimerkiksi kollageenin muodostukselle. Puutos johtaa pitkien luiden epämuodostumiin)
Booria
K2-vitamiini. Tämä elintärkeä vitamiini kuljettaa ravinnosta saamamme kalkin oikeisiin paikkoikin. Sen parhaita lähteitä ovat eläinkunnan tuotteet, kuten juusto kananmuna, voi ja sisäelimet.
Sitten on yksi tärkeä juju (aina pitää olla joku juju, muuten ei elämä ois yhtään hauskaa), joka vaikuttaa magnesiumin ja kalsiumin imeytymiseen. Se on tietenkin liike ja liikunta. Keholla liikkuminen on välttämätöntä luuston vahvistumiselle. Ilman liikettä yllä olevista asioista ei juuri apua ole. Samaan aikaan sokeri heikentää luuston kuntoa, erityisesti luuston tiheyttä. Liikkumattomuus yhdistettynä korkeaan sokerin saantiin heikentää luustoa hyvin vahvasti.
Hyviä lähteitä:
Magnesium:
Lehtivihreä (kasvien klorofylli, eli viheraine), tästä voidaan ehdottomasti mainita kotimainen nokkonen, jossa on sekä magnesiumia, että kalsiumia, pinaatti, tummanvihreät lehtikasvikset, pähkinät, siemenet, erityisesti kurpitsansiemenet, manteli, seesami, parapähkinä, tietyt kalat, kuten makrelli, kaalikasvit, pavut ja linssit, tumma/musta riisi, avokado, spirulina, mustaherukka, karpalot, tumma suklaa/raaka suklaa (jota kuitenkaan ei kannata päivittäin nauttia, vaikkakin kaakao on maailman ravintorikkaimmista ruista. Se sisältää suuria määriä oksaalihappoa, joka ärsyttää suolen seinämää. Tätä on myös monissa kasveissa, kuten raparperissa, punajuuressa ja pinaatissa. Oksaalihappo sitoo kalsiumia. Tätä ei kuitenkaan kannata pelätä, koska tälläkin on myös terveysvaikutuksia runsaasti. Mutta kaiken aikaa käytettynä, kuten kaakaon muodossa se estää mineraalien imeytymistä jonkin verran. Muista käyttää kierrätystä ruokavaliossasi näiden aineiden kanssa. Esim. kahden viikon raparperikuuri keväällä on erittäin suositeltavaa!)
Kalsiumin lähteitä:
Tummat lehtivihreät, hyvälaatuiset maitotuotteet, joissa on myös tärkeitä rasvoja, kiinankaali, parsakaali, manteli, sardiinit, laadukkaat juustot, kuivatut viheryrtit, laadukas heraproteiini, kaalikasvit. Muista myös villivihannekset.
Askeleita hyväkuntoiseen luustoon:
1. Aloita (jatka) kuntoiluharrastusta. Parhaimpana pitäisin raskasta, fyysistä harjoittelua esim. kuntosalilla. Olen itse harrastanut puolet elämästäni tanssia ja en ole saanut juuri muutoksia luustooni. Kun aloitin raskaamman harjoittelun koko luumassani lisääntyi mittausten mukaan merkittävästi jo reilussa puolessa vuodessa. Luuston on todettu luutuvan jopa 90 ikävuoden jälkeen! Koskaan ei ole siis liian myöhäistä panostaa luiden kuntoon!
2. Syö riittävästi magnesiumia. Joko ravinnosta tai lisäravinteena.
3. Syö riittävästi lehtivihreää, viherkasveja ja/tai villivihanneksia. Erinomainen piin lähde on peltokorte.
4. Nuku ja juo riittävästi vettä
5. Nauti D-vitamiinia väh.50-100 mikrogrammaa, mittauta tasosi, jotta tiedät saatko riittävästi
6. Nauti C-vitamiinia, aminohappoja, marjoja ja muita tummansävyisiä kasviksia
7. Nauti laadukkaita kalsium lähteitä ravinnosta, ravintolisien sijaan. 2011 British Medical Journal julkaisi meta-analyysin (kokoomatutkimus, eli tutkimuksen, joka yhdistää useita tutkimuksia tutkittavasta aiheista), joka kertoi kalsium lisien olevan enemmän riski, kuin hyödyllinen ihmiselle. Kokoomatutkimus sanoi kalsium lisien olevan jopa aiheuttamassa sydänkohtauksia ja muita sydänterveyteen liittyviä oireita. (2)
8. Iloitse pähkinöistä ja siemenistä, mieluiten liotettuna yön yli.
9. Pienmineraaleille, nauti puhdistamatonta merisuolaa veden seassa.
10. Skippaa sokeri kokonaan, niin makeisista, virvoitusjuomista, sekä muista tuotteista, joissa on sokeria.
Bonus: On myös pientä havaintoa siihen suuntaan, että naiset tarvitsevat kalsiumia saadakseen seksuaalisissa toiminnoissa tyydytyksen. Tämä voi liittyä siihen, että kalsium on mukana endorfiinien, eli välittäjäaineiden tuotannossa.
Kuvat: Ulla Maija Takkunen (lukuunottamatta luukuvaa) / www.teemusyrjala.com
Lisäluettavaa:
1. National Institutes of Health, Office of Dietary Supplements. 2011. Dietary Supplement Fact Sheet: Calcium. “Calcium Intakes and Status.”
2. Bolland, MJ, A Grey, A Avenell, GD Gamble, and IR Reid. 2011. “Calcium Supplements with or without Vitamin D and Risk of Cardiovascular Events: Reanalysis of the Women’s Health Initiative Limited Access Dataset and Meta-Analysis.” Epub BMJ (Apr 19): 342:d2040.
3. Feskanich, D, WC Willett, and GA Colditz. 2003. “Calcium, Vitamin D, Milk Consumption, and Hip Fractures: a Prospective Study among Postmenopausal Women.” Am J Clin Nutr (Feb) 77(2): 504-11.
4. Durlach, J. 1989. “Recommended Dietary Amounts of Magnesium: Mg RDA.” Magnes Res (Sep) 2(3): 195-203.
“Ennen kuin oli kirjoitettua kieltä, oli laulu. Kaikki tieto kulki suullisesti ja tallentui muistiin. Muistissa oli menneitten sukupolvien viisaus.”
Jussi Huovinen, 90, on kotikylänsä Hietajärven ainoa asukas. Hän on viimeinen elossa oleva suomalainen, joka on oppinut vuosituhansia vanhoja runolauluja suullista tietä, omalta äidiltään ja isältään. Hanneriina Moisseinen, 35, on kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija, joka haluaa oppia Jussin lauluja ja kaikkea sitä viisautta, joka niihin kätkeytyy.
Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan harvinaisen koskettava dokumenttielokuva Laulu. Kyseessä on lähes meditatiivinen, elokuvan kielellä vanhoja lauluja lähestyvä teos, jossa kamera on pyrkinyt tallentamaan läsnäolon ja kohtaamisen hetket.
Elokuva seuraa Hanneriinaa ja Jussia kaksi ja puoli vuotta. Laulu on se voima, joka yhdistää ihmiset ajasta ja paikasta riippumatta ja kiinnittää heidät osaksi jotakin suurempaa. Se lohduttaa silloin kun kipu on suurin, ja sen avulla ilo moninkertaistuu.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Selma Vilhunen, jonka lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? valittiin tammikuussa 2014 Oscar-ehdokkaaksi ensimmäisenä suomalaisena lyhytelokuvana. Olimme Selmaan yhteydessä uuden Laulu-dokumenttielokuvan tiimoilta.
Mistä idea tähän elokuvaan tuli?
Olemme olleet Hanneriina Moisseisen kanssa ystäviä jo joitakin vuosia ennen elokuvaidean syntyä. Marraskuussa 2009 Hanneriina tuli luokseni kylään katsomaan silloin alle vuoden ikäistä tytärtäni. Hän kertoi minulle silmät innostuksesta loistaen, kuinka oli saanut viimeinkin tavata pitkäaikaisen idolinsa, Suomen viimeiseksi tituleeratun runolaulajan Jussi Huovisen. Hanneriinan ensikosketus Jussi Huovisen laulu- ja kerrontaperinteeseen oli tapahtunut Juminkeon äänitearkistossa Kuhmossa, missä Hanneriina oli kuullut Jussin kertoman sadun eli starinan nimeltä Sen synty.
Starinasta tuli nimikertomus Hanneriinan ja Markku Niemisen yhteisteokseen, sarjakuvakirjaan Sen synty ja muita Vienan Karjalan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita (Arktinen Banaani 2005). Vasta vuosia myöhemmin Hanneriina oli saanut mahdollisuuden tavata Jussin, ja tapaaminen oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Hanneriina oli kokenut hyvin voimakkaasti, että hän haluaa oppia Jussilta “kädestä pitäen” paitsi hänen laulujaan ja starinoitaan, myös kaikkea sitä viisautta, joka niihin kätkeytyy. Hän ehdotti Jussille, että tulisi tälle joksikin aikaa apulaiseksi ja oppilaaksi, ja että hän voisi asua vaikka Jussin pihapiiriin rakennetussa perinnetalossa, joka on tarkka kopio Jussin synnyinkodista. Jussi oli vastannut, että “A, rupeamma nuapureina asumah”.
Kun Hanneriina kertoi suunnitelmastaan, koin samankaltaisen voimakkaan tunteen siitä, että olisi tärkeää tallentaa elokuvakameralla jotakin siitä sanattomasta viisaudesta, jota Jussi Huovisen kaltainen mies välittää sille joka haluaa kuunnella.
Miksi halusit lähteä tekemään elokuvaa viimeisestä runonlaulajasta?
Elämme informaatiotulvan keskellä, kännykkämme, televisiomme ja tietokoneemme pursuavat faktaa, joka vanhenee päivässä tai joskus jopa tunnissa. Samaan aikaan olemme unohtaneet suuren osan siitä, mistä tulemme. On olemassa myös toisenlainen tapa hahmottaa maailmaa, sellainen jossa korostuvat yhteisöllisyys, luonnon kiertokulku ja pysyvyys. Vanhat tarinat, laulut ja runolaulut edustavat tällaista maailmankatsomusta.
Varmuus siitä, että haluan tehdä elokuvan tästä aiheesta, tuli oikeastaan heti sillä hetkellä, kun tapasin Jussi Huovisen. Olin toki odottanutkin, että kohtaisin viisaan vanhuksen, jolla on voimakas läsnäolo. Voidaan sanoa, että odotukseni lunastuivat, moninkertaisesti. Halusin tehdä elokuvan, koska ajattelen, että kansanperinne ei ole ainoastaan jotakin joka on menneessä ja johon tutustutaan arkistoissa. Kansanperinne on tässä ja nyt. Se on sitä, että sukupolvet kohtaavat toisensa ja oppivat toinen toisiltaan. Vanha antaa viestikapulan nuorelle, mutta samalla hän oppii nuorelta jotakin siitä, millaisessa maailmassa elämme tänään. Kansanperinne myös uusiutuu joka hetki, koska se on osa arkea. Se on kaikki ne laulut, joita laulamme juuri tänään, lohduksi, iloksi, jakaaksemme maailman toistemme kanssa.
Millainen kokemus elokuvan tekeminen oli?
Olen hyvin kiitollinen Hanneriinalle ja Jussille siitä, että he ottivat minut mukaansa niinkin pitkäksi aikaa. Jussiin tutustuminen vaikutti minuun syvästi. Myös se, että sain oppia tuntemaan paremmin Hanneriinan tapaa ajatella ja työskennellä, on ollut tärkeää myös omalle henkiselle kehitykselleni. Koen, että yksi elokuva on vain pieni kurkistusikkuna kahden suuren taiteilijan sisäiseen maailmaan. Moni niistä ajatuksista ja kokemuksista, jotka virisivät Laulun kuvausten ja leikkaamisen aikana, jäävät elämään minussa pitkään. Tulevaisuus näyttää millaisiin oivalluksiin ne johtavat.
Käytännössä elokuvan tekeminen ei ollut aina helppoa. Lapseni oli vielä vauva, kun aloitimme kuvaukset, se teki pitkistä kuvausmatkoista omalla tavallaan haasteellisia. Ensimmäisen kuvausvuoden lopussa Jussi Huovinen sairastui melko vakavasti. Tämä jakso on mukana elokuvassakin. Luulimme jo jonkin aikaa, että oli tullut Jussin aika siirtyä tuonilmaisiin, mutta onneksi hän lopulta toipui niin hyvin, että tuntuu että hän voi nyt paremmin kuin aikoihin.
Mitä Hanneriinan ja Jussin seuraaminen opetti sinulle elämästä?
Jollakin tavalla koen, että samat oppitunnit toistuvat elämässä, opetusmetodit vain vaihtuvat ja ymmärrys syvenee, ainakin toivottavasti. Tämän elokuvan tekeminen opetti minulle nöyryyttä ja herkkyyttä, välillä kantapään kautta. Olen oppinut kuuntelemaan kuvattaviani paremmin, ja luopumaan omista ennakko-odotuksistani.
Dokumenttielokuvaa tehdessä minulla saattaa toisinaan olla ikään kuin käsikirjoitus omassa päässäni, jonka mukaan oletan ihmisten toimivan. Mutta eiväthän ihmiset tai elämä koskaan toimi niin kuin minä olen käsikirjoittanut! Se ei tarkoita sitä, etteikö elokuvalla voisi olla jokin tietty teema ja näkökulma jo aloitusvaiheessa. On vain oltava herkkä sille, että nuo teemat voivat tulla esiin hyvin monilla eri tavoilla.
Sekä Hanneriinan että Jussin elämää seuranneena olen saanut vahvistusta sille käsitykselle, että se mikä elämässä todella merkitsee, on ulottuvillamme jo nyt. Yhteys luontoon ja yhteys toisiin ihmisiin ovat ne asiat, jotka antavat olemassaolollemme merkityksen, kaikki muu on toissijaista. Jussi opettaa, että luonnossa on valmiina kaikki laulut, ja ylipäänsä kaikki mitä me tarvitsemme. Hanneriina sanoo, että luonnosta saa vastauksen oikeastaan mihin tahansa mieltä painavaan kysymykseen. Jussi opettaa myös, että tärkeintä runolaulun esittämisessä on se, että tekee sen omana itsenään, juuri sellaisena kuin on. Se riittää, silloin esitys on täydellinen. Se on lohdullinen ja voimistava ajatus.
Selma Vilhunen, ohjaaja
Selma, mitä hidastaminen sinulle merkitsee?
Juuri nyt hidastaminen merkitsee minulle sitä, että yritän löytää tasapainon työn ja perheen välillä. Työrintamalla on tullut nyt yhdellä rytinällä paljon uusia, mielenkiintoisia haasteita. Opettelen työntämään tietokoneen ja kännykän syrjään ja aikatauluttamaan tekemisiäni niin, että päivät eivät lipsuisi siihen, että teen hiukan töitä koko ajan. Toisaalta en halua tuntea liiaksi syyllisyyttä siitä, että rakastan työtäni. Hidastaminen on minulle myös sitä, että työn lomassa voimme työtovereiden kanssa istua ja heittää läppää tai avautua huolistamme, eikä ole kiire mihinkään. Silloin usein syntyvät myös parhaat ideat. Hidastaminen on elämänasenne:
Jokainen kohtaaminen ja jokainen hetki on ainutlaatuinen.
”Ja sitten Jeesus muuttui keijuksi ja kertoi niille rouville, että kaikki on hyvin.”
Nelivuotiaamme oli oppinut päiväkotiryhmän kirkkokäynnillä, mistä pääsiäisessä on kysymys.
Olemme päässeet hänen kanssaan ensi kertaa kiinni teemoihin kuten evoluutio ja uskonto. Samalla niin oma tieteellinen kuin henkinenkin maailmankuvani kirkastuu. Ja samalla olen pohtinut, miten tieteellinen ja henkinen sopivat yhteen.
Tiede selittäämaailmaa jatkuvasti enemmän. Kasvava tietomäärä tuo elämään kuitenkin uusia kysymyksiä ja tutkimusaloja. Maailma monimutkaistuu.
On vaikea toteuttaa suosituksia esimerkiksi ruoan, liikunnan, unen ja muun terveellisen elämän suhteen. Jos yrittää miettiä vain ulkoapäin miten pitäisi elää, menee pahasti solmuun.
Suomessa valtionkirkko menettää kannattajiaan, mutta oman käsitykseni mukaan henkisyys kasvaa. Kiihtyvässä muutostahdissa ihminen tarvitsee jotakin kapitalismia suurempaa selvitäkseen. Monenlaiset henkiset suuntaukset, kuten jooga, erilaiset terapia- ja parannusmuodot sekä kaikenlainen self help -kirjallisuus kelpaa suurelle ihmisjoukolle.
Tämä ei tietenkään ole aivan uusi asia, onhan maailma ollut täynnä uskontoja, uskomuksia ja henkisyyttä aina, mutta useimmiten opit ovat tulleet perintönä. Nyt tuntuu sille, että etsiminen on henkilökohtaista ja että ihmisten on tärkeää löytää oma suhteensa henkisiin oppeihin.
Arvostamani tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti Hesarin esseessään huhtikuun alussa näin:
”Kun katson tätä hetkeä ja tästä eteenpäin, en todellakaan tiedä, mitä henkisesti rikas ja täysi elämä voisi olla. Mutta kun katson taaksepäin, minusta näyttää, että esi-isillämme oli jotakin, mitä meillä ei ole nyt. Heillä oli käsitys tai ymmärrys elämän taustalla vaikuttavasta, ihmistä suuremmasta voimasta, joka antoi järjen ja merkityksen elämälle, kulttuurille ja koko kosmokselle.”
Henkisyyttä ja tieteellisyyttä on hiljaisen viikon kynnyksellä pohdittu Hesarin tiede-sivuilla muutenkin. Tämän viikon esseessään Kaaro sanoo, että aikamme suuri mysteeri on, miksi monet ovat niin onnettomia materiaalisen hyvinvoinnin keskellä.
Hän pohtii, että maailma muuttuu niin nopeasti, että sukupolvien välille syntyy valtavia kulttuurisia hypähdyksiä. Samalla olemassa olon merkitys katoaa.
”Tällä hetkellä länsimaiden hurja kulttuurinen muutos tuntuu muuttavan lähes kaikki merkitykset kysymykseksi kustannuksista, mikä kaventaa ihmisenkin merkityksen taloudelliseksi ilmiöksi.”
Joogisen näkemyksen mukaan olemme siirtymässä parhaillaan uuteen aikaan. Muutos ei koskaan ole kivutonta, ja murrosvaiheessa liike on nopeaa: rysähdyksiä, yhteenottoja, mullistuksia ja törmäyksiä tapahtuu voimalla, aivan kuten olemme nähneet Pohjois-Afrikassa, Ukrainassa ja Syyriassa. Mieleen tulevat myös taannoiset mellakat Lontoossa, oikeistoradikalismin nousu monissa länsimaissa ja monenlainen fundamentalismi, jotka kaikki ovat reaktioita ajan muuttumiseen.
Muutos ja sen kyydistä putoaminen, kaikkiin ympäristön vaatimuksiin vastaamisen mahdottomuus, synnyttää myös masennusta ja riittämättömyyttä.
Tätä pohtii myös HS:n tiede-sivuille kirjoittanut kielentutkija Janne Saarikivi:
”Kysyisin, miten on mahdollista, että kaksi ihmistä näkee saman maailman ja silti toinen näkee pelkkää tyhjyyttä ja toivottomuutta siinä, missä toinen näkee kauneutta ja ihmeitä.”
Merkityksettömyys on huiman vauhdin ja tämän ajan suuri loukko.
Tiedetoimittaja Kaaro ei ole löytänyt kaikkia vastauksia tieteen kautta, ei pysyvää vapauden ja keveyden tunnetta. Hän kysyykin, voiko uskonto kadota tuosta vain ilman seurauksia.
Minun mielestäni uskonto, tai pikemminkin henkisyys, ei taatusti voi kadota ilman seurauksia. Henkisyyden katoaminen tarkoittaisi, että menetämme yhteyden juuriimme, historiaamme, luontoon – ja toisiimme. Näin ei onneksi vielä ole käynyt.
Miellän henkisyyden hieman eri asiaksi kuin uskonnon. Uskonto viittaa uskomiseen (jopa ilman kokemusta – johonkin, mikä on tulevaisuudessa mahdollista). Henkisyys on ainakin omassa maailmassani enemmän kokemuksellista: tunne ja vahva henkilökohtainen tietoisuus jostakin suuremmasta. Henkisyyttä voi siis olla uskonnon sisällä, mutta uskonto ei välttämättä ole henkistä, se voi olla myös pelkkiä uskomuksia tai rituaalien noudattamista.
Jooga esimerkiksi ei ole uskonto, mutta siihen liittyy olennaisesti tietoisuus jostakin suuremmasta. Joogassa kysymys ei ole uskonasiasta vaan nimenomaan kokemuksesta – sielusta, rakkaudesta, yhteydestä, energiasta, jumaluudesta, jonka osia kaikki olemme – miksi sitä haluaakin nimittää.
Kundaliinijoogaa kutsutaan tietoisuuden joogaksi. Tietoisuus on jotakin, mitä tiede ei ainakaan vielä pysty täysin selittämään, sitä kyllä tutkitaan laajasti. Tietoisuus on jotakin subjektiivista, mutta silti universaalia.
Yhdyn Kaaron ajatukseen siitä, etteivät uskonnot tai henkinen maailma ole kiinnostuneita selittämään todellisuuden luonnetta, vaan kertomaan, mikä on ihmisen paikka ja tarkoitus. Ne ovat omiaan antamaan lohtua ja suurempaa merkitystä. Tietoisuutta siitä, että on jotakin suurempaa kuin minä, jotakin pyhää.
Tieteellinen maailmankuva selittää ihmisen eläimellistä puolta: rationaalista ohjautuvuutta, palkinnon perässä juoksemista, rangaistuksen välttämistä. Tähänhän maailmamme sääntöineen pitkälti perustuu.
Henkinen maailmankuva selittää ihmisen jumalaista puolta. Se ohjaa ihmistä kohti omaa totuutta ja ikuisuutta, sisältäpäin kumpuavaa onnea. Koska olemme kaikki osia jossakin suuremmassa henkisessä kokonaisuudessa, olemme yhteydessä myös kaikkeen tietoon ja vastauksiin. Niihin pääsee käsiksi sisäisen hiljaisuuden ja intuition kautta.
”Kaiken kylmyydessä ei kukaan rakenna elämäänsä sen tiedon varaan, että yksikään atomi ei koskaan häviä”, kielentutkija Janne Saarikivi toteaa.
Uskon, että ihminen tarvitsee elämäänsä suuremman merkityksen, jotakin mitä tavoitella, jotakin millä edistää omaa henkistä kasvua ja jonkinlaisen kokemuksen maailman hyvyydestä.
Tiede ei kilpaile henkisyyden kanssa. Se selittää saman asian toista puolta. Tiede ei vielä ymmärrä intuition ja tietoisuuden voimaa, mutta eiköhän tämäkin ole tapahtumassa.
Näinä aikoina on tärkeää pitää hyvää huolta itsestään ja kanssaihmisistään. Tarvitaan myötätuntoa ja rakkautta, ihan niin kuin se keijuksi muuttunut Jeesuskin opetti.
Viisaus tarkoittaa tässä ajassa kylmää päätä ja lämmintä sydäntä.
Olen miettinyt kasvisruokavalioon siirtymistä, sillä vatsani turpoaa kun syön lihaa eikä se tunnu sulavan kunnolla. Mutta olen huolissani saanko tarpeeksi proteiinia. Mihin proteiinia tarvitaan ja mitä olisivat hyviä kasviproteiinien lähteitä?
Proteiinia eli valkuaisainetta, kuten myös hiilihydraatteja ja rasvoja, tarvitaan jotta keho toimii normaalisti. Proteiinit ovat solujen rakennusainetta. Proteiinit koostuvat yhteensä 20 eri aminohaposta, joista kymmentä ihminen ei pysty itse valmistamaan vaan ne täytyy saada ravinnosta. Aminohappoja tarvitaan monipuolisesti erilaisissa kehon toiminnoissa kuten mm. entsyymitoimintaan ja hormonitoimintaan, lihaskudosten ylläpitoon ja immuunipuolustukseen.
Aiemmin luultiin että keho ei saisi kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja kasvisruokavaliosta, mutta nykyisin tiedetään, että tämä ei pidä paikkaansa. Kasvisten proteiinit ovat erilaisia kuin eläinkunnan proteiinit, niiden aminohappokoostumus on erilainen. Tärkeää on saada ylipäätänsä ravinnosta tarpeeksi energiaa, ettei koko proteiiniannos mene vain energiantarpeen täyttämiseen.
Proteiininlähteitä on valtavasti, mutta niiden proteiinipitoisuus vaihtelee myös paljon. Monissa kasviproteiineissa on enemmän proteiinia kuin lihassa. Esim. soijarouheessa voi olla 49% proteiinia, kun taas uunissa paistetussa kalkkunan rintafileessä 36% ja uunissa paistetussa naudanpaistissa 30% (Lähde: Fineli). Plantforce*-riisiproteiinissa puolestaan proteiinipitoisuus on jopa 90%.
Kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Siinä missä toisen keho tarvitsee lihaa, toiselle sopii paremmin kasviproteiini. Kasviproteiineissakin on eroja, esim. toiselle sopii soija kun toiselle ei. Siksi oman kehon kuuntelu onkin tärkeää ja omien tuntemusten seuraaminen. Joka tapauksessa laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Eläinproteiinilähteinä esim. sianliha yleisesti ottaen happamoittaa kehoa aikalailla. Ja siinäkin on eroa tehokasvatetun ja laadukkaan luomuporsaanlihan välillä. Vapaana kasvavien eläinten liha kun on eri laatuista (ja eri makuista!) kuin nopeasti ruokittujen tehotuotettujen eläinten liha.
Hyviä eläinproteiinin lähteinä ovat mm. hirvi, peura, kauris, vapaana kasvanut kala, kananmuna, luomulihat ja maitotuotteet. Kasviproteiinin lähteitä ovat mm. riisi, hamppu, soija, palkokasvit, täysjyvävilja, pähkinät ja siemenet. Kaikkia aminohappoja ei tarvitse saada samalla aterialla, vaan kannattaa kiinnittää huomiota päivän kokonaissaantiin. Myös erilaisia kasviproteiinien lähteitä voi yhdistellä samalla aterialla, jolloin saa helpommin välttämättömät aminohapot monipuolisesti ravinnosta. Eri puolilla maapalloa kasviproteiineja onkin osattu yhdistää siten, että aminohappoja on saatu monipuolisesti esim. Intiassa riisi ja linssit samalla aterialla.
Pähkinät, siemenet ja pavut kannattaa liottaa vedessä, jolloin ne sulavat paremmin. Myös ruokien yhdistelyyn kannattaa kiinnittää huomiota, eli hyvin proteiinipitoisia ruokia ei kannata nauttia samalla aterialla kuin hyvin hiilihydraattipitoisia ruokia. Esim. peruna ja liha vaativat erilaisia ruoansulatusentsyymejä sulaakseen, eli niitä ei kannata syödä samalla aterialla, jolloin ruoka sulaa helpommin eikä vatsa turpoa yhtä herkästi. Myös ruoansulatusentsyymit ovat hyvä tuki, esim. Digest Gold-ruoansulatusentsyymit yhdessä pääruoan kanssa otettuna helpottaa nopeasti turvotusta. Myös riittävä nesteiden juonti ja liikunta on tärkeää. Ja kannattaa muistaa, että juominen aterian yhteydessä laimentaa ruoansulatusnesteitä ja hidastaa ruoansulatusta eli aterian yhteydessä ei kannata juoda.
Proteiinintarve ihmisillä vaihtelee. Normaalitarve on yleensä noin 1 gramma painokiloa kohden päivässä. Aktiiviliikkujilla, kasvissyöjillä, iäkkäillä, pienillä lapsilla, raskaana olevilla ja imettävillä äideillä tarve on yleensä suurempi. Raskauden edetessä proteiinintarve kasvaa ja viimeisen kolmanneksen aikana proteiinin tarve on kaikkein suurin. Tällöin ateriat kannattaa ottaa pienempinä annoksina mutta useasti päivässä ruoansulatuksen helpottamiseksi. Imetyksen aikana puolestaan ensimmäisen puolen vuoden aikana äidin proteiinintarve on suurin. Painonpudotuksessa puolestaan kannattaa muistaa, että proteiini auttaa pitämään nälkää loitolla ja auttaa lihaskudoksen säilymisessä painonpudotuksen aikana. Kohtuus on hyvä kaikessa, niin myös proteiinien osalta, eli liikaproteiini ei myöskään ole hyväksi keholle.
Lootusklinikan ravintoterapeutti Susa Hanyi kerran sanoi mielestäni osuvasti, että jos ei ole erityistarpeita eli on ns. perusterve ihminen, niin silloin helppo muistisääntö on syödä henkilön oman kourallisen verran proteiinia päivässä. Kehon aminohappotilanteensa voi myös mitata, jolloin saa oman yksilöllisen aminohappotilanteen tietoonsa.
Reseptivinkki: Plantforce*-riisiproteiini on puhdas ja laadukas kasviproteiininlähde ja sisältää kaikki välttämättömät aminohapot hyvin imeytyvässä muodossa. Ohessa herkullinen smoothieresepti Plantforce-riisiproteiini Vaniljalla.
1 kourallinen pinaattia (voit kokeilla jäädytettyä), noin 30g
1/2 jäädytetty tai kypsä banaani
1/2 tl jauhettua kardemummaa
Valinnainen: 1 tl hunajaa
Sekoita kaikki tehosekoittimessa. Erityisesti vaniljan makuinen riisimaito täydentää reseptiä hyvin ja silloin ei hunajaa välttämättä tarvita. Jäädytetty banaani antaa parhaan koostumuksen, mutta kypsä banaani toimii myös hyvin. Mikäli tarvitset täyttävämmän aterian, kannattaa tehdä kaksinkertainen annos.
Terveisin,
Emili Osara
luontaistuoteneuvoja
* Kirjoittaja toimii kauppiaana yrityksessä, joka tuo maahan kirjoituksessa mainittua Plantforce -proteiinia.
Hyvä ystäväni soitti pitkästä aikaa. ”Huonossa hapessa”, olivat ensimmäiset sanat. Työ oli vienyt mukanaan jo pidemmäksi aikaa, imien hapen elämästä ja ihmisestä. Puhuimme pitkään ja hartaasti, kunnes ilo alkoi taas kuultaa äänestä.
Puhelun jälkeen jäin miettimään. Olin varma, että olin käynyt saman keskustelun useaan otteeseen, usean ihmisen kanssa. Itsenikin.
On trendikästä sanoa, että ajassamme on jotain pielessä. Että maailman meno nyt vaan on sellainen, ettei tunteva ihminen voi sitä kestää. Ja että toisaalta pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja parantaa tapansa. Että itse olemme oman onnemme seppiä ja että ellei juuri nyt tunnu hyvältä, on parempi tehdä asialle jotain. Tätä olen toistanut ja siihen itsekin uskon.
Ja samalla kuitenkin minusta tuntuu, että totuus on hokemaa särmikkäämpi.
Arvaan, että keskustelu kuulosti tutulta, koska iso osa lähipiiristäni on suurin piirtein samaa ikäluokkaa kanssani. Keski-iän kynnyksellä, tai jo porstuan puolella. Tekevät välitilinpäätöstä elämästään ja yhä uudestaan sen saldo saa mietteliääksi. Tunnistan erinäisiä reaktioita itsessäni.
Niihin kuuluu omien saavutusten arviointi. Ura, perhe, varallisuus ja verkostot. Sosio-ekonominen status. Olenko menestynyt niin kuin toivoin? Olenko menestynyt niin kuin minulta odotettiin? Kunnioittavatko kollegat ja naapurit minua ja aikaansaannoksiani, vai huomaanko selitteleväni valintojani?
Tuosta se usein alkaa. Minän ja muiden vertailu, jonka voi tehdä armollisesti tai itseään ruoskien. Vaikka olisit suurlahjoittajaksi jalostunut Bill Gates, aina jää parannettavaa. ”Olisin voinut tehdä tämän ja tuon paremmin. Saavuttaa sitä ja tätä. Tuokin on saanut tuon, eikä näytä yhtään minua viisaammalta.”
Kun tätä menestysruoskintaa on sitten kyllin harjoitettu, voidaan siirtyä seuraavalle tasolle. ”Miten olen hoitanut perhettäni?” Lapsia, puolisoa, vanhempiani? ”Olenko kelvollinen ihminen?”
Jostain syystä tuo vanhemmat-osuus tuntuu olevan usein sitä syvintä settiä. Suhteen arviointi ja ylläpito omiin vanhempiin, erityisesti siihen joka on samaa sukupuolta, on rankemman puoleinen laji. Melko pienellä vaivalla voin nähdä hänessä väläyksen omaa itseäni ja omaa tulevaisuuttani. Olenko tämän kanssa sinut?
Joillekin se on selkeämpää ja toisille vain satunnaisia häivähdyksiä. Mutta mitä pidemmällä matkallaan on, sitä varmemmin sen päässä näkee myös polun lopun. Tai oven ikuisuuteen, tulokulmasta riippuen.
Tyytymättömyys itseen ja osin kuviteltujen odotusten pettämiseen kasvaa, ja kun tämänlaiset ura- ja elämänkaariskenaariot yhdistetään huhtikuiseen uutisvirtaan, syntyy tarve muutokselle. “Jotain tarttis tehdä. Tehdä asioita paremmin. Jotta varmasti selviää.”
Muutos on mahdollisuus, mutta sitä hehkuttaessa on hyvä tiedostaa, että reitinvalintaan sisältyy myös sellaisia latuja, joka voivat viedä hiihtäjän syvälle suohon.
Tähän kannattaa pysähtyä.
Kokemuksesta suosittelen oloa kohentavia valintoja. Voimaantumisen polkua, jossa tehdään hiljalleen tilaa ilolle tulla luo. Kehollisia ja sielullisia harjoituksia, jotka kasvattavat hyvinvointia.
Se ei ole edes vaikeaa. Astua ovesta ulos aurinkoon tai elvyttävään kevätsateeseen. Aivan sama, kunhan astut. Edes vartiksi kerrallaan. Katsot taivasta ja vastaantulevia ihmisiä avoimesti ja uteliaasti. Kunnioittaen.
Parhaassa tapauksessa hymyilet arvostavasti jopa sille ikkunasta heijastuvalle omalle siluetillesi.
Tutustuin Katri Helenaan 90-luvun lopussa Leidit levyllä -projektin yhteydessä. Katrista oli aistittavissa jo silloin vahva henkisen maailman läsnäolo ja minulle jäi tunne että jonain päivänä teemme yhdessä töitä. Tämä tapahtuikin 12 vuotta myöhemmin kun istuimme Katrin kanssa työhuoneessani Warnerilla joulukuussa 2012 ja mietimme millaista levyä lähdemme seuraavaksi tekemään.
Kuva: Lauri Laukkanen
Tunnustelin Katrin kanssa varovasti ajatusta levystä, jonka laulujen pohjana olisi Katrin kulkema henkinen matka. Valo ja toivo ovat hehkuneet Katrista läpi hänen pitkän uransa ja aloimme puhumaan levystä, joka voisi tuoda tuon ytimen esiin. Uskalsimme haaveilla musiikista ja teksteistä, jotka lohduttavat ja parantavat mutta ilman mystiikkaa, joka saattaisi hämmentää osaa kuulijoista. Pitkän ja antoisan keskustelutuokion päätteeksi halasimme pitkään ja tunsimme suurta kiitollisuutta. Taivaan tie oli saanut alkunsa.
Seuraavaksi ehdotin Katrille että keräisin pienen ryhmän lauluntekijöitä, joiden kanssa kokoontuisimme yhteen puhumaan elämästä, rakkaudesta, musiikista ja henkisistä teemoista. Tämä retriitti pidettiin huhtikuun alussa 2013 Villa Mandalassa, joka on Loviisan lähellä sijaitseva hyvinvointi- ja retriittikeskus. Siellä Katri luki meille ensimmäistä kertaa henkilökohtaisia kirjoituksiaan, joita hän oli kirjannut muistikirjoihinsa 26-vuoden ajan. Kukaan ei ollut kuullut niitä aikaisemmin.
Kokemus oli meille kaikille vaikuttava. Katrin teksteissä oli kauneutta, voimaa ja viisautta. Välillä tuntui kuin olisimme kuunnelleet maailmanhistorian suurten ajattelijoiden aforismeja. Myöhemmin olen ymmärtänyt että tekstit ovat peräisin samasta lähteestä. Ne välittyvät maailmaan niiden ihmisten kautta, joiden poikkeuksellinen herkkyys kykenee purkamaan mielen rajoittavat lukot ja avaamaan kanavan korkeampaan tietoisuuteen.
Ylärivissä Sampo Manninen (meditaatiokouluttaja), Mia Jokiniva (joogaopettaja), Katri Helena, Eija Hinkkala, Jonnaemilia Kärkkäinen ja Jarkko Meretniemi. Eturivissä Tommi Kalenius, Pequ Nieminen, Kari Haapala ja Timo Kiiskinen. Kuva: Mikko Harma
Mandalan retriitin jälkeen lauluntekijät aloittivat oman työskentelynsä ja jäimme Katrin kanssa odottelemaan demoja. Ensimmäinen laulu, jonka saimme kuunneltavaksi, oli Timo Kiiskisen Taivaan tie. Kappale teki heti suuren vaikutuksen ja antoi kehyksen tulevalle albumille. Olimme oikealla tiellä.
Elokuussa 2013 Radio Suomen toimittaja pyysi Katria vieraakseen Yöradioon, jossa Katri luki muistikirjojensa tekstejä ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Ohjelmasta tuli valtavasti kuuntelijapalautetta Yleisradioon. Tämän jälkeen Otavasta ehdotettiin Katrille tekstien julkaisua kirjan muodossa. Katri oli siihen valmis ja Taivaan tie –projekti jatkui Warnerin ja Otavan yhteistyönä.
“Taivaan tie ei ole taivaassa, se on tie jolla voi sinne kulkea. Luokse läheisten, luokse rakkaiden. Sinne vie, sinne vie Taivaan tie.”
Loputkin laulut valmistuivat syksyn 2013 kuluessa ja niistä muodostui tasapainoinen kokonaisuus. Juuri sellainen mistä olimme Katrin kanssa haaveilleet ensimmäisessä palaverissamme vuotta aikaisemmin. Tammikuussa 2014 Katri ja tuottaja Ville Riippa vetäytyivät muusikoiden kanssa maaseudun rauhaan Hollolan Petrax-studioon äänittämään lauluja. Lopputulos on nyt julkaistu Taivaan tie -levyllä, joka sisältää 11 laulua rakkaudesta ja toivosta. Samaan aikaan julkaistiin ensimmäinen kirjaksi koottu kokoelma Katrin muistikirjamerkintöjä.
Uutta! Huhtikuussa 2023 julkaistiin Katri Helenan elämäkerta “Laulaja”. Kuuntele vaikuttava kirja Katri Helenan lukemana Storytelista.
Eilen mieleeni tuli yhtäkkiä valokuva neljän vuoden takaa. Kuvassa minulla on musta paita, ja kuin ohimennen mietin, mihinköhöhän tuo paita on vuosien varrella päätynyt. Unohdin asian samalla, koska se ei ollut minulle merkityksellinen.
Tänä aamuna kaivoin aamuhämärässä vaatekaappia, sitä samaa pinoa, jota olen viimeiset viikot kierrättänyt käytössä. Kun vedin käden ulos kaapista, siinä se oli, sama paita neljän vuoden takaa.
”Sattumaako?” kysyisi Salaliitto-Sammakko. Saattaa olla. Ihme? Saattaa olla. Olennaisempaa on se, kumpaan uskoo. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että sattumien tai ”sattumien” huomiointi ihmeinä alkaa synnyttää lisää sattumia tai ”sattumia”. Sillä tavalla elämästä tulee ihmeellistä.
Usein ihmeet ovat juuri tuollaisia merkityksettömiä välähdyksiä – ja hyvä niin. Koska silloin kun puhutaan itselle isoista ja merkityksellisistä asioista, pelko astuu kuvaan. Eli ego. Eli rationaalinen mieli. Se vähättelee, sättii, nauraa, halveksii. Se pelkää niin helkkaristi, että sitä ei enää kuunnella.
1. Kun sattumia tapahtuu, kuuntele, miten rationaalinen mielesi haluaa ne selittää. Ihan vain tarkkaile. Alat vähitellen erottaa pintatiedon.
2. Kun sattumia tapahtuu, anna niille huomiosi. Taas ihan vain huomaa ne. Alat vähitellen tunnistaa tiedon, joka tulee rationaalisen mielen ulkopuolelta. Se saattaa tulla kuvina, mielikuvina, tuntemuksina kehossa tms. Jokaisella on omat tapansa kokea intuitiivisesti (ja jokaisella on se, uskoi siihen tai ei).
3. Sattumat alkavat lisääntyä, kun alat nähdä asioiden yhteydet. Samalla intuitiosi kehittyy entisestään. Kun alat luottaa siihen, voit hyödyntää sitä isommissakin päätöksissä, kun ego ei pääse enää pelottelemaan.
4. Rationaalisen mielen voi ottaa mukaan sitten, kun tarvitsee selvittää, miten intuitiivisen tiedon saa hyödynnettyä käytännössä. Tai vaikka jos se tarvitsee pukea sanoiksi. Molempia siis tarvitaan.
Tietäminen ja ”tietäminen” ovat eri asia. Ja jokainen meistä voi päättää, kumpi on kumpi. Olen kokeillut molempia, ja toinen niistä on vaivattomampaa, tehokkaampaa ja kutkuttavampaa.
Yksi hienoimmista elämänohjeista kuuluu: Tiedät, kun tiedät.
Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.
AJANKOHTAISTA:
24.–25.5. ensimmäinen avoin Tiedostava kirjoittaminen® -koulutusKIRJOITTAJILLE. Lisätietoja:wikstromsanna(at)gmail.com.
27.4. järjestettävään UNELMAtyöpajaanon vielä muutama paikka vapaana; ystävän voi ottaa mukaan -50%! Ilmoittaudu wikstromsanna(at)gmail.com
Tiesitkö, että yksi maailman menestyneimmistä it-yrityksistä, Google, on kouluttanut henkilökuntaansa tiedostavaan sähköpostiviestintään? Siis aivan samaan, mitä minä koulutan ainoana Suomessa. Huisia!
Yksi Googlen ensimmäisistä insinööreistä, Chade–Meng Tan, on kehittänyt Googlelle tietoisen läsnäolon ja tunneälyn koulutusohjelman, josta hän kertoo kirjassa Mietiskellen menestykseen – Sisäisen etsinnän hakutuloksia (Basam Books 2013).
Tan ottaa kantaa sähköpostiviestinnän haasteellisuuteen ja kehottaa kiinnittämään siihen erityistä huomiota, sillä ”sähköpostin suurin ongelma on, että tunnesisältö viestittyy usein väärin, joskus katastrofaalisin seurauksin”.
Tan luettelee muutamia haasteita, jotka tiedostavalla kirjoittamisella pystytään ohittamaan:
1. Kirjoitettaessa tiedostamaton tunneaines ei välity kasvokkaisviestinnän logiikalla vastaanottajalle. Esimerkkinä hän ottaa Googlen johtokunnan puheenjohtajan Eric Schmidtin ilkikuriset sanat käytävällä leveän hymyn saattelemana: ”Senkin kiusankappale.” Jos nuo sanat olisivat tulleet meilillä – vaikka hymiön kera – Tan olisi lähtenyt samantien siivoamaan työhuonettaan.
2. Kun aivot vastaanottavat riittämätöntä dataa toisen henkilön tunteista, ne keksivät itse lisää. Ja”tyhjä” on negatiivisesti painottunutta, koska aivoilla on tapana täydentää enemmän oletuksia toisten kielteisistä aikomuksista.
3. Oma läsnäolottomuus, koska toinen ei ole fyysisti läsnä. Kuitenkin välimatka toiseen on yhtä pitkä kuin välimatka itseen.
4. Vaikeiden tilanteiden viestiminen siten, että ylimääräisiä nega-aukkoja ei synny kummankaan viestin pään tunnekontekstissa. Asioiden hoitaminen ja ihmisten huomioiminen on pidettävä erillään.
Opit olemaan läsnä itsellesi ja omille tunteillesi sekä ymmärtämään egon tunnereaktioita.
Opit huomiomaan molempien viestin päiden tunnekontekstit sekä mahdolliset tunnekontekstit.
Opit paikkaamaan etukäteen tulkinnanmahdollisuuksia, eli opit sulkemaan vastaanottajan pelkotulkinnan tiet.
Samalla lisäät omaa sisäistä rauhaasi.
Lisäät toisen pään luottamusta sinuun sekä hyväntahtoiseen ja kohtaavaan kommunikaatioon. Lisäät tunneälyäsi ja tietoista läsnäoloa sekä töissä että vapaa-ajalla.
Kun tiedät, miten ihminen toimii, tiedät, miten ihmisen kanssa toimitaan. Ja jokaisen liiketoiminnan ja yrityksen menestys koostuu ihmisten välisen kommunikaation onnistumisesta. Ja yhä useammin onnistuneesta sähköpostikommunikoinnista!
Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.
AJANKOHTAISTA:
Toukokuulle on suunnitteilla esimmäinen Tiedostava kirjoittaminen® -koulutus KIRJOITTAJILLE. Jos haluat lisätietoa, ilmoittaudu uutiskirjeen tilaajaksi otsikolla “Uutiskirje” tai kirjoittele muuten vaan: wikstromsanna(at)gmail.com.
Sannan 27.4. järjestettävään UNELMAtyöpajaan on vielä muutama paikka vapaana; ystävän voi ottaa mukaan -50%! Ilmoittaudu wikstromsanna(at)gmail.com
Tarinoita kirkkaasta luolasta on kuusiosainen artikkelisarja, jossa käsittelen rakkaussuhteen päättymiseen liittyvää tunnekäsittelyä logoterapeuttisesta viitekehyksestä. Logoterapiasta löysin filosofian omalle elämänkatsomukselleni. Kirkkaalla luolalla kuvaan tilaa, jossa ihminen elää elämäänsä silloin, kun ei ole parisuhteessa, vaan pystyy reflektoimaan omaa itseään sopeuttamatta käytöstään toiseen ihmiseen. Samalla omat toiveet ja halut löytävät selkeämmät ääriviivat ja mahdollisuus oppia kokemaan rakkautta kasvaa.
Otsikon lause on logoterapian isältä, Viktor Franklilta. Kolmelta keskitysleiriltä pelastunut itävaltalainen Frankl kuvasi kirjoissaan, kuinka rakkaus ja omatunto ovat ihmisen kykyjä, joilla hän kykenee tiedostamaan oman ja toisten ihmisten ainutlaatuisuuden ja korvaamattomuuden. Omantunnon avulla ihminen kykenee tiedostamaan kunkin tilanteen tarkoituksen.
Jokainen elämämme tarkoitus on ainutlaatuinen. Jokainen lähimmäinen on meille viime kädessä korvaamaton. Eroseminaarissa on mahdollista ymmärtää myös entisen puolison korvaamattomuus kumppanina, jonka kanssa eletty aika oli tärkeä kasvukokemus. Joskus kahden ihmisen yhteinen matka tulee päätökseen jo paljon aiemmin kuin olisimme suoneet. Yhteisen eletyn ajan pituus ei ole suhteessa sen merkityksellisyyteen kasvullemme ihmisinä.
Terapeutti Robert Burney on sanonut: “Kaksi ihmistä, jotka tietoisesti pyrkivät kohti toisiaan, voi olla todella kaunis kokemus.” Rakastuessaan ihminen tunnistaa toisessa ihmisessä tuon korvaamattomuuden ja jos rakkaus syvenee rakastamiseksi se kantaa pariskuntaa yhteisessä elämässä.
Yalen psykologin professori Robert J. Sternberg kuvasi “Rakkauden kolmioteorian”. Se koostuu nimensä mukaisesti kolmesta osa-alueesta: läheisyydestä, intohimosta ja sitoutumisesta. Jokaista tarvitaan, jotta pari pystyisi kasvamaan yhdessä ja kokemaan rakkautta yhdessä turvallisesti. Erilaisissa parisuhderakkauden tutkimuksissa tulee toistuvasti ilmi, että rakkaus koetaan vahvana kumppanuutena ja arkipäivän yhteistyönä, joka ei sujuisi ilman toimivaa läheisyyttä. Läheisyyttä taas ei ole ilman avoimuutta ja vain itsensä tunteva ihminen pystyy olemaan avoinna toiselle.
Fisherin Eroseminaarin tärkein anti on tutustumisessa omaan itseensä ja päättyneen suhteen tarkastelu sen valossa. Vertaistuelliset keskustelut voimistavat tavoitteeseen pääsyä. Vertaispeilissä voi nähdä itsensä kauniimpana ja armollisemmassa valossa. Rehellisesti itseään katsova, uuden elämän kynnyksellä empivä ihminen tekee itselleen suuren palveluksen uskaltaessaan katsoa sisäänsä, tutkimalla motiiveja, jotka tahdittivat aiempaa elämää.
”Toipumisen edellytys on tosiasioiden myöntäminen, ja asianlaitojen hipoessa pohjamutia ainoa mahdollinen suunta on eteenpäin. Tuntui ristiriitaiselta ja surkuhupaisalta, että saatoin olla ylitsevuotavan onnellinen, vaikka koko elämäni oli juuri heittänyt täyden voltin.”
(eroseminaarilaisen ajatuksia 2012)
Franklin mukaan ihminen on ainutlaatuinen yksilö, joka suuntautuu ulospäin. Ihminen saa hänen mukaansa parhaan täyttymyksensä suuntautuessaan kohti arvokasta asiaa tai ihmistä. Suuntautuminen on sukua Sternbergin kolmiolle. Sekä läheisyys, intohimo että sitoutuminen eivät tulisi näkyviksi ilman ihmisen vapaasta tahdosta syntyvää suuntautuneisuutta toista ihmistä kohti. Eronsa itselleen selvittänyt ja sen työstänyt ihminen on vapaampi tahtomaan ja rakastamaan, koska hän on uskaltanut katsoa menneisyyttä silmiin.
6-vuotias poikani heitti yhtäkkiä eräänä päivänä ajatuksen:”Äiti, eiks olis aika inhottavaa olla robotti? Sillon kaikki vaan ohjailis sua etkä sä vois itte päättää, mitä sä teet.” Joskus resonoi ja nyt kävi niin. Parhaat opettajat voivat istua lapsenasussa auton takapenkillä.
Lapsen sanoissa piili totuus, joka ei taida jättää minua rauhaan. Moni meistä tietää, mitä on olla kiltti, elää muita varten, hoivata ja kantaa vastuuta toistenkin puolesta. Minäkin olen vastuunkantaja. Elämä antaa joskus hyppysellisiä, joskus kourallisia haasteita ja pysäyttää. Olen oppinut rakastamaan näitä pysäytyksiä, koska niiden avulla tulen tietoiseksi kokemukseni kautta ihmisyyden eri puolista. Tiedostaminen on myös tärkeä askel toipumisen tiellä. Oman kokemukseni mukaan pysäytykset tulevat aina oikeaan aikaan ja oikean kokoisina. Tosin tämän havainnon pystyy usein tekemään vasta, kun kriisistä tai pysähtymiskohdasta on kulunut jo hetki aikaa ja henkinen kipu on hiukan hellittänyt.
Kun elää lapseni kuvaaman robotin lailla, ei voi itse päättää, mitä tekee. Kun antaa toisten liikuttaa jäseniään, on olo kuin halvaantuneella; odottava ja pelokas. Kauko-ohjaimen käskyjä odotellessa tulee kuitenkin tehtyä mahdollisimman paljon ja niin hyvin, ettei tule sanomista. On raskasta elää elämää, jossa ohjaimina ovat tunteista ikävimmät: syyllisyys ja häpeä. Kun tulee nähdyksi vain muita palvellessaan ja auttaessaan, jää itse näkymättömäksi. Tämänkaltainen elämä aiheuttaa epämääräistä ahdistusta, tyhjyydentunnetta ja masennusta. Aivan kuin pallean kohdalla olisi valtava aukko, jossa on kaikenlaista liikennettä, muiden ihmisten energioita ja asioita, jotka eivät oikeastaan kuulu sinne.
Eipä edellisessä mitään uutta sinänsä, mutta minulle hyvin tärkeää oli sille tielle lähteminen, jossa mietin, mitkä tai ketkä minua ohjailevat – sisäistetyt suunnannäyttäjät. On sekä helpottavaa että kivuliasta tiedostaa itsessään puolia, jotka joinain päivinä mielellään leikkaisi ja hautaisi takapihan pimeimpään nurkkaan.
Kenen ääni sisällä käskyjä jakelee?
Mitä opittuja ajatusrakennelmia ja sääntöjä sisällä asustaa?
Itseään on vaikea rakastaa ja omasta elämästä on vaikea tehdä itsensä näköistä, jos siihen ei ole lupaa. On hankalaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja tuntea sydämensä tai sielunsa tarpeita, jos toisella olkapäällä istuu se, joka viljelee pelkoja ja pitelee kädessään syyllisyyden ja häpeän kauko-ohjainta. Piru on se voimakas persoona, joka ei antanut sinun kasvaa omanlaiseksesi, ehkä narsisti, joka nujersi oman tahtosi ja talloi kauneutesi omiin jalkoihinsa. Tai se uhri ja marttyyri ja syyllistäjä, jonka vuoksi koit olevasi hänestä vastuussa enemmän kuin itsestäsi.
Kukaan meistä ei ole sen arvoinen, että makaisi elämänsä kynnysmattona. Olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, ettemme jää makaamaan lattialle. Jos jää odottelemaan sitä, että se, joka meidän lattialle laittoi, tulee nostamaan meidät ylös, voi haaskata elämänsä odotteluun. Joskus tarvitaan yksi hyväksyvä katse tai mikä tahansa pieni sysäys, jotta jaksaa nousta toipumiseen johtavalle polulle. Mää itte -tapaukselle on iso askel edes pienen apua -huudon päästäminen ilmoille.
Oman elämän haltuun ottamisen tie, vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista ja vanhojen mallien romuttaminen on haastavaa ja saa monta syvää itkua aikaiseksi. Ennen kuin voi syntyä uutta, pitää itkun raivata sisimmässä tyhjää tilaa.
Eräs ihminen sanoi minulle sanat, joiden kautta oivalsin. Hän puhui kuntopyörästä, jonka päällä voi vuosien ajan polkea uuvuksiin asti automaattiohjaus päällä. Kun pysäytys tulee, ihminen voi itse nousta kuntopyörän selästä pois tai pyytää jotakuta auttamaan, ellei itse jaksa. Olisipa jokaisella siinä kohtaa joku, joka rientää auttamaan. Hoipertelevin askelin voi sitten hiljalleen kulkea kohti uutuuttaan hohtavaa punaista polkupyörää ja nousta sen selkään.
Itse vien ajatusta eteenpäin: punaisen pyörän vauhdin ja suunnan voi itse päättää – olkapään piru putoaa kyllä kyydistä pois. Eikä siinä vielä kaikki: tavaratelineelle voi kiinnittää istuimen, johon voi istuttaa pienen ystävän, sisäisen lapsen. Lapsen joka pitää huolen siitä, että ilonkiljahdukset vauhdittavat matkaa ja on aikaa ja uutta näkökykyä jäädä tutkimaan elämän pieniä ihmeitä ja imemään makealta maistuvaa pillimehua.
Jos olet kiinnostunut oman mielesi “automaattiohjauksista” sekä niiden purkamisesta, kannattaa tutustua Miian kirjoihin Masennus ja tunnelukot sekä Häpeästä valoon.
Useimmiten vaikean ruokasuhteen kaava on yksinkertainen: päätös laihduttaa, kontrolloiminen, ja lopulta nälkiintyminen. Se, mitä nälkiintymisestä seuraa, vaihtelee. Jotkut rajoittavat yhä tiukemmin ja suistuvat yhä syvenevään pakkomielteiseen kehon trimmaamiseen. Toisille, onneksi useimmille, tulee jossain vaiheessa piste, jossa ei pysty kestämään kontrollointia ja kiduttavaa nälkiintymistä enää hetkeäkään. Yleisimmin alkaa ahmiminen. Jos rajoittaminen saa leijumaan, ahmiminen turruttaa. Turruttaa ja työntää ahdistuksen hetkeksi alleen. Syödessä voi kadota maailmaan, jossa on vain ruoka, suu ja käsi, joka tunkee ruokaa suuhun. Kaikki on hetken selkeää.
Usein ruuan kanssa kamppailevat ihmiset ovat oppineet tyynnyttämään, turruttamaan tai etäännyttämään tunteet joko syömisellä, syömättömyydellä tai pakonomaisella jonkin tietyn ruokavalion noudattamisella. Syömättömyys, ahmiminen ja joskus myös oksentaminen turruttavat tai tukahduttavat tunteita hiukan eri tavoilla. Kun tuntuu, ettei selviä, ruuan rajoittaminen vie tunteet pois tai ainakin tylsyttää niiden terää. Kun keho keskittyy kamppailemaan aliravitsemuksen kanssa, tunteille ei jää tilaa.
Muistan kun ”Kyllä yksi omena päivässä tytön tiellä pitää” -dieetilläni kävelin puistossa. Ruska oli värjännyt puut ja vaahteran lehtipinot kahisivat jalkojen alla. Syksyn valo kultasi kaiken ja lehdet keinuivat hiljalleen maahan. Tunsin leijuvani. Olin puhdasta keveyttä. Ihanasti poissa itsestäni. Tilassa jossa mikään ei kosketa, mikään ei tunnu, jossa olin omassa kuplassani täysin turvassa. Katoavan, pienen hetken turvassa. Hallitsin itseni ja elämäni enkä tarvinnut mitään tai ketään. En antanut kenenkään vaikuttaa itseeni. Kaikki inhimilliset halut ja tarpeet olivat muiden vaivana. Minä en tarvinnut mitään – kunnes pyörryin. Se herätti hetkeksi näkemään todellisen tilani.
Löydän kolme hiukan toisistaan eroavaa tapaa kadota ruokavankilaan, ja olen nimennyt nämä tavat tai tyypit Rajoittajaksi, Heiluriksi ja Rajattomaksi. Rajoittajat jäävät kiinni kontrolliin. Elämä täyttyy tiukasta ruokavaliosta, kalorilaskureista ja usein suurista määristä liikuntaa. He seuraavat täydellisellä tinkimättömyydellä terveysgurujen puhdistuskuureja ja juoksevat varmuuden vuoksi tuplalenkin tehostaakseen rasvanpolttoa. Rajoittajat ajautuvat äärimmäisessä tilanteessa anoreksiaan, mutta yhtä hyvin sama malli voi ilmetä jonkin tietyn ruokavalion tinkimättömänä seuraamisena tai yhden yllättävän liikkumattoman päivän tuomana ahdistuksena ja levottomuutena. Rajoittajat tuntevat olevansa turvassa mahdollisimman selkeiden ja yksiselitteisten ohjeiden keskellä. He ovat valmiita tekemään mitä tahansa leikatakseen turhan pois. Nautinto on verenmaku suussa ja sellerikimppu päivässä.
Heilurit kaipaavat ulkopuolelta tulevia sääntöjä yhtä paljon kuin Rajoittajatkin, mutta heidän mittansa täyttyy. Tulee hetki, jolloin he eivät kestä enää murustakaan parsakaalia, porkkanaa tai tiukkaa raakaruokadieettiä. Kun se hetki tulee Heilurit haistattavat pitkät kaikelle ja ahtavat itseensä kaiken sen, mitä ovat itseltään kieltäneet. Heilureiden elämä vaihtelee usein kahden täysin päinvastaisen todellisuuden välillä. On vihreän ruuan ja kunnollisen elämän kausia, ja sitten toisenlaisia. Sellaisia, jotka täyttyvät pitsoista, hampurilaisista, jäätelöstä, leivoksista ja itseinhosta. Sekä Rajoittajat että Heilurit uskovat kontrolliin. Useimmiten heidän mielialansa riippuu päivän ruokaluvusta.
Niin ulkoinen kuin sisäinenkin kontrolli tuo turvaa taustalla jatkuvasti sykkivään kaaokseen. Järkeily menee jotenkin näin: Jos rajoitan syömistäni, rajoitan kehon kokoani. Jos rajoitan kehon kokoani, voin suojella itseäni kärsimykseltä. Jos suojelen itseäni kärsimykseltä, voin kontrolloida elämääni ja pakottaa sen hyväksi. Mitä vähemmän olen ja mitä vähemmän vien tilaa, sitä vähemmän minuun sattuu.
Rajattomat syövät koska se vain tuntuu kaiken kaikkiaan helpoimmalta tavalta selviytyä. He eivät edes kuvittele alkavansa vihdoin sille oikealle, koko elämän muuttavalle laihdutuskuurille. Tai ehkä he kuvittelevat, sekunnin, kunnes päättävät, etteivät aio kuunnella muiden ruokasuosituksia. Rajattomat eivät ole kiinnostuneita muiden antamista ohjeista. He löytävät itsensä jääkaapin edestä repimästä eilistä pitsaa huomaamatta miten ja missä vaiheessa ovat päätyneet sinne. He syövät elokuvaa katsoessa kaksi sipsipussia tietämättä missä vaiheessa näin kävi. He syövät vahingossa ennen juhlia koko synttärikakun ajatellessaan maistavansa sitä hiukan. Rajattomien elämä on monella tavalla suuri ahmiminen. Ruokaa, vaatteita, kylpyvaahtoja, viinaa, miehiä, hauskuutta! Rajattomat eivät yleensä kiellä itseltään mitään. He vaivuttavat itsensä loppumattomaan mukavuuteen, jossa ei ehkä ole intohimoa ja energiaa, mutta jossa ei myöskään tarvitse kohdata epämääräisiä ja pelottavia tunteita. Rajattomien sisäinen maailma kuvastuu näin: jos en huomaa mikä elämässäni on pahasti pielessä, minun ei tarvitse muuttaa ja muuttua. Jos kuljen keskittyen käsillä olevaan suklaalevyyn, minun ei tarvitse huomata omaa pahaa oloani tai toisten.
Mikä tyyppi tai tapa kuvaa sinua parhaiten? Tunnistatko itsestäsi Rajoittajan, Heilurin vai Rajattoman? Kaikki ovat samanarvoisia. Selviytymiskeinoina yksikään niistä ei ole huonompi tai parempi kuin toinen.
Ota nyt mukava asento. Anna uloshengityksellä kehon pehmentyä ja päästää irti. Tunne miten sisäänhengityksellä keho avautuu ja rentoutuu ja uloshengityksellä voit tuntea miten maa kannattelee sinua. Anna sitten mielikuvituksellesi lupa ja kuvittele oma sisäinen Rajoittaja, Heiluri tai Rajaton. Millainen hän on? Millaiset vaatteet, millainen keho, millaiset kasvot? Miltä hän tuoksuu? Kuinka vanha hän on? Millainen hänen mielialansa on ja kehonkieli? Kiinnitä huomiota kaikkiin sinulle olennaisiin yksityiskohtiin.
Kysy myös itseltäsi: Mitä emotionaalisesti saat seuratessasi häntä – ahmiessasi tai rajoittaessasi? Tunnetko hallitsevasi tilanteen? Tunnetko hetkellistä turvaa tai tarjoaako rajoittaminen tai ahmiminen pakopaikan ahdistukselta? Auttaako se sinua pysymään pienenä ja heikkona niin, ettei sinun tarvitse ottaa täyttä vastuuta elämäsi valinnoista? Huomaa, ettei mikään kipu synny syyttä suotta. Sillä on aina jokin tehtävä. Mitä selkeämmin huomaat, mitä tehtävää sinun kipusi palvelee, sinulle tulee mahdolliseksi huomata rajoittaako vai tukeeko toiminta oikeasti sinua.
Huomaa sitten, että voit keskustella hänen kanssaan. Kysy, miksi hän on olemassa. Mitä hän haluaa sinun huomaavan? Minkä lahjan hän antaa sinulle? Mitä hän toivoo? Mitä hän tarvitsee voidakseen olla eheä?
Kuuntele rauhassa kaikenlaiset vastaukset. Joskus ne ovat mielikuvia, joskus sanoja, joskus vain sisäistä tietoa. Kun olet valmis, avaa silmäsi ja kirjoita ylös kaikki viestit, joita sait. Ei haittaa, jos et saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiisi. Huomaa, että voit milloin tahansa tavata hänet uudelleen.
Katso mitkä muuttuu, jos muutaman päivän ajan aina miettiessäsi ruokaa, valitessasi mitä syöt ja syödessäsi otat huomioon mitä sisäinen Rajoittajasi, Heilurisi tai Rajattomasi oikeasti toivoo.
Yksi ystävä laittoi pari päivää sitten viestin, että aikoo irtisanoutua merkittävästä työstä ja asemasta. Tyhjän päälle. Toinen sanoi samana päivänä, että nyt saa riittää! Kolmas puhuu huomaamattaan, että ”sitten, kun lopetan tässä duunissa”. Ja kaikki yhden päivän aikana.
-levyllä, joka sisältää 11 laulua rakkaudesta ja toivosta. Samaan aikaan julkaistiin ensimmäinen kirjaksi koottu kokoelma Katrin muistikirjamerkintöjä.
