Kun aloin kirjoittaa henkisen tai henkilökohtaisen kasvun teemoista, huomasin että se on haastavaa: Joko voisi valita tyylin, jossa melkein näkee tekstin leijailevan eteerisesti pilven reunalla. Tekstissä käytettäisiin sanoja, kuten voimaantuminen, valaistuminen, sielu, resonoida ja kosminen. Tykkään itse lukea tällaisia tekstejä, mutta tiedän, että moni laittaa jo parin ensimmäisen rivin jälkeen tekstin päälle ”hihhuli-leiman”. Vähintään se on liian positiivista (=naiivia!) tai rinnastuu uskonnollisiin kirjoituksiin, joissa ei sinänsä ole mitään väärää. Joka tapauksessa monille arjen pyörityksessä elävälle nykyihmiselle vieraannuttavaa. ”Ei kuulu minun elämääni.”
Toinen vaihtoehto olisi valita tyyli, joka on tuttu naistenlehdistä. ”Näin elät hyvää elämää!” Tekstissä luetellaan kohdat ykkösestä vitoseen, jotka tekemällä naps vain nopea täyttymys on mahdollinen ja elämä muuttuu kuin taikaiskusta. Otsikolla kalastellaan klikkejä pariksi päiväksi, kunnes keksitään uusi otsikko ”Viisi asiaa, jotka tekemällä elämäsi muuttuu”. Tämä kirjoitustapa kerää niitä klikkejä ja silmäpareja, mutta saako se ihmisen todella syvältä oivaltamaan muutoksen mahdollisuuden?
Jonkinlainen kultainen keskitie on siis haussa, sanallinen muoto asioille, joita olen viime aikoina oppinut ja opin joka päivä. Miten elämänlaatu on parantunut huomattavasti, kun on oppinut edes hieman käsittelemään ikäviä tunteita. Miten meditaatiossa välillä tuntee olevansa yhtä kaiken kanssa eikä kaipaa enää mitään sen enempää. Miten vapauttavaa on päästää irti menneisyyden tai tulevaisuuden murehtimisesta.
Haastavaksi kirjoittamisen tekee myös se, että henkisen kasvun asiat ovat suurilta osin kokemusperäisiä, niitä ei voi laittaa tieteellisen mikroskoopin alle tutkittavaksi ja käsitteellistettäväksi. Vaikka ilahduttavaa on ollut huomata, että viime aikoina valtamedioissa on kirjoitettu sekä tietoisuustaitojen tutkimisesta kouluissa että työuupumuksen hoidossa.
Koska en ole tiedemies, joudun käyttämään asioiden kuvailemiseen sanoja ja termejä, joilla saattaa olla muita merkityksiä. Esimerkiksi rakkaus ymmärretään länsimaissa yleensä romanttiseksi parisuhderakkaudeksi tai äidinrakkaudeksi – ei välttämättä siksi täydellisen yhteyden ja rauhan tilaksi, joka silloin tällöin löytyy joogatunnin aikana, hyvän keskustelun hetkellä tai kun (hetkellisesti) hyväksyy itsensä huonotkin puolet.
Toinen esimerkki haastavasta käsitteestä on ego. Siitä tulee monille mieleen itsevarma, kaikkitietävä, lihaksiaan pullisteleva mieshenkilö eikä kuten itse sen käsitän, meidän kaikkien mielessä asusteleva persoona, joka yrittää ohjata tekemistä ennalta opittujen uskomusten suuntaan.
Haasteista huolimatta haluan kirjoittaa henkisestä kasvusta, ja koska minustakin löytyy se epävarma, hyväksyntää janoava sisin, olisi mukava tuoda asiat esiin sellaisella tavalla, jonka mahdollisimman moni ymmärtäisi neutraalisti, ”ota mitä itsellesi on tarpeen tai jätä” –tyyppisesti. Kyllä, pelkään tuomitsemista, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Onneksi tiedän jo lähipiiristäni, että nämä asiat kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän, monilla tuntuu olevan suorastaan suuri jano löytää jotain aitoa, pysyvää yhteyttä.
Olen myös pohtinut, mikä on kirjoittamishaluni takana tai tavoitteena ylipäätään. Miksi haluan jakaa melko yksityisiäkin asioita ja kokemuksia? Vastaus on, että niin minun vain kuuluu tehdä. Sitä voisi kutsua vahvasti intuitiiviseksi tiedoksi tai kutsumukseksi. Toisaalta olen myös yrittänyt tarkastella persoonani, ettei kirjoittamisen takana liikaa vaikuta se paljon puhutun egon halu saada huomiota.
Yksi selkeä ja yksinkertainen tavoite kirjoittamiselle kuitenkin nousee: jos edes yksi ihminen saa kirjoituksista inspiraatiota, oivalluksen tai kimmokkeen kehittää itseään uuteen suuntaan, niin olen onnistunut. Vanha minä ei olisi uskaltanut lähteä tämän tavoitteen perään, mutta uusi minä uskaltaa.
Näen ihmisen kolmena kerrostumana (tämä on siis mielikuva).
Sisimpänä näen ihmisen ytimen, jota voi kutsua sieluksi. Joku kutsuu sitä puhtaaksi rakkaudeksi, toinen jumaluudeksi. Nimellä ei niin väliä.
Sitten näen suojakalvon. Suojakalvo tai tunnelukot suojaavat sisintä, sielua. Se on aina turvassa ja suojassa. Toisilla tunnelukkoja on enemmän, jolloin muille ihmisille saattaa tulla tunne, että ”ei saa ihmisestä selvää”. Toisilla tunnelukkoja on vähemmän, ja silloin saattaa tulla tunne, että on jotenkin lähellä toista.
Tunnelukkojen päällä on ego. Se käyttää kasvualustana tunnelukkoja. Mitä vahvempia tunnelukot ovat, sitä vahvempi on myös ego. Silloin, kun elämässä kaikki menee kuten haluamme, ego ei näyttäydy niin räikeänä ja tunnelukot eivät pompsahda voimallisesti framille. Silloin on helpompi pitää kuori ehjänä ja kulissi kunnossa. On helppo ”rakastaa” kaikkia ja kaikkea, kun itsellä on kaikki asiat hyvin.
Nykyelämä, joka on monelle stressaavaa ja kiireistä, ravistelee pintakerrosta niin roimasti, että tunnelukot tulevat hyvinkin näkyväksi. Ne ilmenevät usein ahneutena, oman hyödyn tavoitteluna, vihamielisyytenä, kiukkuna, alistamisena tai vaikka oikeutuksena. Toisilla ne taas ilmenevät alistumisena, syyllistymisenä, arvottomuuden tunteena, masennuksena, lamaantumisena tai vetäytymisenä. Syntyy rooleja, joissa toiset näyttävät olevan toisten yläpuolella. Mutta silti molempia tunnelukkorooleja tarvitaan toteutuakseen: herraa ei ole ilman renkiä. On helppo nähdä, miten tunnelukkoja pidetään yllä: herrat syyttävät renkejä ja rengit herroja.
Näkisin, että tämän ajan haasteet ovat ihmisyyden mahdollisuuksia. Monet meistä laitetaan niin tiukille, että joko hankimme niin vahvat tunnelukot, että sairastumme niistä, tai sitten tulemme siihen pisteeseen, että on pakko katsoa, mitä sieltä omien reaktioiden alta löytyy. On pakko katsoa sisäänpäin – ja lakata sylkemästä ulospäin.
Kun vähitellen uskaltaa alkaa katsoa omia tunnelukkoja ja saa purettua niitä, alkaa saada kosketuksen omaan sieluun. Ensin sielu näkyy hämärästi, sitten vähän kirkkaammin. Silloin kun saa kokemuksen omasta ytimestä, on helppo kokea rakkautta ja myötätuntoa omasta elämäntilanteesta tai toisen reaktioista riippumatta. Silloin on vapaa kärsimyksestä.
Silloin sielu on päässyt vapaaksi, ja sillä on kaikki tieto, kaikki rakkaus ja kaikki mahdollisuudet. Silloin ihmisen täydellinen potentiaali, energia ja voima tulee käyttöön: eläminen on yhtä aikaa kepeää, ilontäyteistä ja tuotteliasta.
Kolmiosaisen traumasarjan viimeinen osa sisältää lyhyen yhteenvedon edellisten osien teemoista. Lisäksi paneudumme siihen, miten voimme luonnollisilla tavoilla vapautua erilaisista kehomielen traumoista. Sarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä ja toisen osan täältä.
Jokainen meistä on joskus elämässään kokenut ainakin yhden trauman. Itse uskon, että oma syntymä on jonkinasteinen traumakokemus meille kaikille, tulla äidin lämpimästä kohtukodista kylmään, valoisaan ja äänekkääseen maailmaan. Trauma voi toki syntyä jo kohtuaikana. Oli kyseessä sitten iso tai pieni trauma, kehomieli reagoi molempiin samalla tavalla käynnistämällä stressin. Jokainen meistä reagoi tilanteissa ja niiden jälkeen omalla yksilöllisellä tavallaan, joten ulkopuolinen ihminen ei voi määritellä esimerkiksi sitä, mikä tilanne on kenellekin traumaattinen ja mikä taas ei ole. Trauma on aina subjektiivinen kokemus.
Kun yritämme määritellä sitä, miten trauma syntyy, on siinä tiettyjä tunnusmerkkejä. Tilanne on odottamaton, eikä meillä ole olemassa olevia keinoja selviytyä tilanteesta. Tilanne myös nostattaa voimakkaita tunnereaktioita, kuten pelkoa tai raivoa, jotka voivat tulla voimallisesti tilanteessa esiin (pakene – taistele -reaktio). Toisaalta jos koemme voimattomuuden ja keinottomuuden tunteita, kehomme jähmettyy, emmekä kykene reagoimaan tilanteessa tarkoituksenmukaisesti.
Tässä jähmettymisen tilassa kehoomme latautuu voimakas energia. Tunteet ikään kuin koteloituvat tai kapseloituvat kehomieleemme. Erityisesti syvät vartalon koukistajalihakset (psoas-lihakset) – mutta myös kaikki muut kehon kudokset – ottavat vastaan tämän traumaenergian. Voitko kuvitella, miten kehosi reagoi esimerkiksi läheltä kuuluvaan yllättävään pamahdukseen? Vartalosi painuu nopeasti eteen-alas, polvet ja lonkat koukistuvat ja yläraajasi liikahtavat vatsan eteen suojaamaan tärkeitä sisäelimiä, joilla ei ole luista suojaa turvanaan. Reaktion aikainen psoas-lihasten aktivoituminen tapahtuu myös pienissä traumoissa, mutta paljon huomaamattomammin.
Sekä omat traumaattiset kokemukset, että myös ns. sijaistraumatisoituminen aiheuttavat vähitellen sen, että keho turtuu jatkuvaan lihasjännitykseen. Emme enää tunnista olevamme jatkuvasti jännittyneitä, ja tämä lihasjännityksen ylläpitäminen kuluttaa valtavasti sekä kehon että mielen voimavaroja. Olemme usein myös tunnetasolla turtuneita, saatamme tuntea epämääräistä ahdistuneisuutta ja toisaalta voimakkaita paniikinomaisia reaktioita tai traumatakaumia, joiden alkuperää emme välttämättä aina tiedosta. Niin sanottu normaali kehomielen olotila saattaa olla erittäin harvinainen kokemus. Pahimmillaan saattaa tuntua, ettei koko elämällä ole enää mitään tarkoitusta.
Kun ymmärrämme paremmin, miten kehomme säilöö traumaenergiaa sisäänsä, on siinä itse asiassa samalla myös yksi ratkaisu, miten traumoja voidaan purkaa. Kehomieleemme on koodattu viisas toiminto, neurogeeninen värinä/vapina, joka vapauttaa myös syviin lihaksiin säilöttyjä jännitteitä, joita ei välttämättä päästä muilla keinoin kovin helposti vapauttamaan. Tämä värinämekanismi on sama kuin eläimillä, kun ne esimerkiksi säikähtävät jotakin ja tärisevät välittömästi stressin pois kehostaan. Ehkä sinäkin olet joskus vapissut tahtomattasi, esimerkiksi läheltä piti -tilanteessa liikenteessä, tai jännittäessä tulevaa esiintymistä? Se on täysin luonnollista, ja sen tulisi antaa tapahtua, jotta jännitykset eivät jäisi kehoon.
Amerikkalainen traumanhoidon asiantuntija David Berceli kehitti TRE-menetelmän (Trauma & Tension Releasing Exercises), jonka avulla voidaan helposti aktivoida kehoon tämä jännitteitä vapauttava värinäreaktio. TRE:tä hyödynnetään nykyään ympäri maailman kriisi- ja sota-alueilla isojen ihmisjoukkojen traumanpurkumenetelmänä. Lisäksi on havaittu, että säännöllinen TRE-harjoittelu auttaa kaikenlaiseen stressiin sekä kehollisiin jännitys- ja kiputiloihin, koska sillä on autonomista hermostoa tasapainottava vaikutus. Vakavasti traumatisoituneen ihmisen kehon jännitteiden vapauttamista suositellaan kuitenkin tehtäväksi osana terapiaa.
Normaalitilassa tunne-energia siis virtaa vapaasti kehossamme. Traumatilanteessa kyseiseen tunteeseen liittyvä virtaus estyy jähmettymisreaktion seurauksena. Myös META-Health -mallissa ymmärretään, miten UDIN-kokemuksessa tunne-energia ikään kuin kapseloituu sekä aivoihin että kehoon juuri siihen kohtaan, missä kyseisen tunteen ”alue” sijaitsee. Esimerkiksi hallinnan menettämisen kokemus ja siihen liittyvät voimattomuuden tunteet vaikuttavat kilpirauhaseen siirtäen sen stressitilaan. Näin ollen voimakas tunnekokemus aiheuttaa kehossamme myös selkeitä fyysisiä solutason prosesseja.
Meridiaaneihin ja akupunktiopisteisiin perustuva EFT-menetelmää (Emotional Freedom Techniques) hyödynnetään myös traumanhoidossa. EFT on ikään kuin ”tunteiden akupunktiota”. Siinä virittäydytään ensin kokemaan tunne-energiaa kehossa, pyritään tiedostamaan millaisesta tunteesta on kyse ja sen jälkeen aletaan stimuloida sormenpäillä määrättyjä akupunktiopisteitä, tietyn protokollan avulla. Englanninkielessä on käytössä termi EFT Tapping, joka tarkoittaa samaa menetelmää, mutta hieman yksinkertaistettuna versiona alkuperäisestä. EFT:tä on tutkittu USA:ssa ja Englannissa paljon. Vuonna 2012 julkaistiin laaja tutkimuskatsaus, jonka tiivistelmään voit perehtyä tästä. EFT:tä voidaan käyttää siis terapeuttisesti, mutta se on myös erittäin helppo itsehoidollinen menetelmä itseä rajoittavien tunteiden tasapainottamiseen ja vapauttamiseen.
Lopuksi haluan vielä korostaa sitä, että trauman vapauttamisessa tulee ottaa aina käsittelyyn kaikki traumakokemuksesta vaikuttuneet tasot. Näitä tasoja ovat muun muassa:
Kehon taso: kehoon kapseloitunut energia/jännite ja sen turvallinen vapauttaminen
Elinkudosten taso: ymmärrys siitä, mitkä elinkudokset vaikuttuivat trauman aikana ja sen jälkeen, ja jos on tarpeen, aktivoida kehomielen luonnolliset parantavat voimat. Tarvitaan myös tukea luonnonmukaisesta ravinnosta, itselle sopivasta liikunnasta jne.
Tunteiden taso: tunteiden tunnistaminen ja tunne-energian vapauttaminen
Mielen taso: traumatilanteessa syntyneiden uskomus- ja ajatusmallien tiedostaminen ja muuttaminen
Sosiaalinen taso: ymmärrys siitä, miten kokemus on vaikuttanut ympäristön eri tasoilla, itsemme ulkopuolella, esim. ihmissuhteissa ja työelämässä. Mihin asioihin voin itse vaikuttaa.
Identiteetin taso: Kuka olen kun olen kohdannut trauman? Olenko uhri, selviytyjä tai keskellä isoa sisäistä muutosta oleva ihminen?
Henkinen, spirituaalinen taso: mikä on isompi kokonaisuus traumakokemuksessani – meta-näkökulma? Mitä voin ymmärtää ja oppia tästä kokemuksesta? Muuttuuko arvomaailmani ja maailmankuvani trauman jälkeen? Mistä uskomuksista ja tunteista minun tulee vapautua, koska ne eivät enää palvele minua? Kutsuuko trauma minua muutokseen, joka ohjaa minua myös johonkin hyvään – kohti omaa polkua ja aitona itsenäni olemista? Mikä on uusi sieluni ratkaisu? Voinko löytää trauman jälkeen oman luonnollisen elämänrytmini?
Jos sinä olet kokenut elämässäsi traumoja, jotka pitävät sinua vielä tiukasti otteessaan, toivon sinun pohtivan traumoista vapautumista näillä kaikilla tasoilla. Mitä nämä tasot voisivat tarkoittaa sinun elämässäsi, omien kokemustesi, tunteidesi, ajatustesi ja uskomuksiesi kautta. Onneksi nykyään on olemassa uutta tietoa traumoista ja monipuolisia, sekä terapia- että itsehoidollisia keinoja traumojen turvalliseen vapauttamiseen!
Muistan, kun seisoin nuorena vanhempieni kodin eteisessä peilin edessä. Mittasin, puristin, vedin mahaa sisään ja tunnustelin huolestuneeni reisien ihoa mahdollisia selluliittipahkuroita etsien. Tiesin, että olin vääränlainen. En ollenkaan täydellinen. Oikeastaan pahasti riittämätön. Tiesin, että asialle on tehtävä jotakin. Ja niin teinkin, enkä ymmärtänyt, että siitä alkoi lähes vuosikymmenen kestänyt ruokavankila, josta vapautuminen oli aluksi kammottavan pelottavaa, vaikeaa ja tuskallista. Myöhemmin antoisaa ja lopulta hillittömän, hurjan villiä ja nautinnollista.
Joskus ruokasuhteen vaikeus ilmenee vakavana, koko elämää uhkaavana syömishäiriönä ja joskus se on ulospäin täysin näkymättömiä rajoituksia, halveksivia ajatuksia tai kurinpalautuslenkkejä. Riippumatta siitä, miten ja kuinka vakavana ruokavankila kullakin ihmisellä ilmenee, sen sisällä on aina yksinäistä ja pelottavaa. Ja paraneminen on sotkuista. On haluttava olla muuta kuin laiha. Uskallettava tuntea, ja päästää irti. Uskallettava kohdata kontrollin menettämisen pelko, laskea irti uhrin viitasta ja tuntea oman elämänenergian voima.
Kirjoitan blogiani sinulle, joka kamppailet jatkuvassa laihduttamisen ja lihomisen noidankehässä tai joudut ponnistelemaan jokainen päivä tunteaksesi hallitsevasi syömisen. Sinulle, joka löydät itsesi ahmimasta yksin iltaisin, tai kun kalorilaskuri päässäsi ei jätä hetkeksikään rauhaan ja joudut lähtemään pakkolenkille päivällisen jälkeen. Tai kun puhut kehostasi arvostelevasti, tuomitsevasti ja halveksien, ja huomaat täydellisen ruokavalion tavoittelun muuttuneen salakavalasti pakottavaksi kierteeksi.
Ruoka on suuri opettaja. Tapa miten syöt on erottamattomassa yhteydessä ydinuskomuksiin itsestäsi, rakkaudesta, peloista ja elämän yhteydestä. Se on peili, josta kuvastuu niin suhde itseemme kuin koko elämään. Polttaako viimeinen kakkupala lautasella vai pidätkö ehdottomasti huolen, että tunnet nälkää ennen kuin laitat mitään suuhusi? Tai ehkä sinulla on niin kiire, että kehon viestit eivät ulotu tietoisuuteen asti ja syöminen unohtuu, kunnes illalla huutava nälkä pakottaa kädet täristen jääkaapille. Voi olla, että tunnistat sisimmässäsi nakertavan huolen siitä, että jos et nyt varmuuden vuoksi syö vähän ylimääräistä, jäät kokonaan ilman. Ehkä huomaat, että teet musta-valkoisia sääntöjä hyvistä ruuista ja huonoista ruuista. Tai että todella pelkäät päästää irti jostain tietystä ruokavaliosta, tai ehdottoman päivittäisestä urheilu- tai joogaharjoituksesta.
Kun pysähdyt ja tunnistat omat ruokasuhteessasi toistuvat uskomukset ja toimintamallit, sinun on mahdollista herätä ja kysyä näkyykö samankaltainen kokemus myös muilla elämänalueilla. Yleensä näkyy. Erityisesti suhteessa työhön, rahaan ja muihin ihmisiin. Kaikesta kivusta, epämukavuudesta ja kiistattomasta kärsimyksestä huolimatta se on hyvä asia. Ai miksikö? Koska suhteessa ruokaan ilmenee konkreettisesti kaikki rajoittavat ja tuhoavat uskomukset, avautuu loistava mahdollisuus eheytymiseen, sydämen paranemiseen ja henkiseen kasvuun vapaammaksi ja kokonaisemmaksi ihmiseksi. Ruoka on silta takaisin kotiin. Se on silta, joka johdattaa sinut takaisin oman itsesi, oman totuutesi ja rakkautesi luo.
Vapaus lähtee näennäisen pienistä askelista. Pienet arkiset valinnat muodostavat kokonaisen päivän, viikon, kuukausien ja vuosien kulun. Sisäisessä ja ulkoisessa on lopulta hyvin vähän eroa. Sisäisen maailman muutokset heijastuvat ulkoiseen todellisuuteen ja ulkoisessa maailmassa tehdyt uudenlaiset valinnat heijastavat sisäistä muutosta. Mitä jos et olekaan koskaan tehnyt virhettä? Mitä jos vääriä valintoja ei olekaan olemassa? Olet yksinkertaisesti tuonut itsesi tähän nyt-hetkeen niin hyvin kuin olet koskaan osannut ja sinulla on lukemattomia erilaisia mahdollisuuksia valita – eikä yksikään niistä ole väärä. Kuuntele, mitä haluat juuri nyt. Mille olet oikeasti juuri nyt nälkäinen? Millä pienellä tavalla voit olla juuri nyt itsellesi kiltti niin, ettei se aiheuta myöhemmin kärsimystä? Maailma on luonnostaan ystävällinen ja rajattoman runsas. Sinun on aina, aina mahdollisuus valita uudelleen.
Kriisistä nouseminen on uuden elämän alku. Se alkaa ohimenevinä toivon hetkinä, jotka huomaamatta ja salaa pitenevät tunneiksi ja myöhemmin päiviksi. Erokriisi on edennyt vaiheeseen, jolloin hylätty on noussut raivon yläpuolelle, tiedostanut ulkoisen lapsensa puolustusmekanismit ja löytänyt ulospääsyn itseään vähättelevistä ajatuksista. Hylätyksi tulo on tuonut sisäisen lapsen äänen kuuluviin. Kriisissä kamppaileva on lohduttanut lasta sisällään ja kuunnellut sen pitkään huomiotta jääneitä tarpeita ja tunteita. Kriisi on johtanut uuteen emotionaaliseen viisauteen, joka toimii siltana syvempään rakkauteen.
Kriisin loppupuolella ihminen nousee surunsa yläpuolelle ja alkaa taas elää. Hän kokee toivoa ja keveyden tunnetta, vaikka menetetyn rakkauden muisto painaa yhä taka-alalla. Elämä kaikissa väreissään alkaa kuin varkain vetää huomiota puoleensa ja saa ajatukset kääntymään pois menetyksestä. Surun varjo alkaa väistyä. Inspiraatio saattaa yllättää.
Tämän vaiheen aikana heräämme takaisin elämään. Jätetty on kuunnellut sisältään kumpuavia viestejä ja oppinut vaikeista kokemuksistaan. Hän on luonut itsensä uudelleen vanhan minuutensa tuhkista ja päästänyt irti vanhoista toimintamalleista. Hylätyksi tulo kaikessa tuskassaan muuttaa ihmistä. Kriisistä eheytyminen ei ole palaamista aikaisempaan tasapainoon, vaan uuden harmonian ja syvemmän viisauden löytämistä.
Kriisin loppuvaiheessa on jälleen valmis rakastamaan ja solmimaan ihmissuhteita. Ihminen on oppinut ennen kaikkea rakastamaan itseään. Kriisin viimeisessä vaiheessa huomaa selvinneensä koko elämää ravisuttavasta emotionaalisesta kriisistä voittajana. Olo on voimakkaampi, emotionaalisesti itsenäisempi ja eheämpi kuin koskaan aikaisemmin.
Kriisistä nouseminen johtaa uuteen, parempaan elämään. Eron synkkinä tunteina ei voi aavistaa viimeisen vaiheen mukanaan tuomaa viisautta, eikä sitä syvää muutosta jonka kriisin läpikäyminen saa aikaan. Aamu on koittanut loputtomalta tuntuvan yön jälkeen, eivätkä nousevan auringon säteet ole koskaan aikaisemmin olleet yhtä kirkkaita.
Haavoittuvaisuudessa on voimaa
Kriisin jälkeen ihminen pyrkii helposti välttämään kaikkea sellaista, joka muistuttaa koetusta kivusta. Tässä vaiheessa nousee vihdoin kivun yläpuolelle, mutta saattaa samalla nousta tunteidensa tavoittamattomiin. Tunteidensa yläpuolelle nouseva ihminen jättää taakseen enemmän kuin menetetyn suhteen. Vaarana on että kyky tuntea voimakkaasti katoaa. Uusissa ihmissuhteissa ihminen saattaa suojautua olemalla etäinen ja emotionaalisesti tavoittamaton.
Kriisistä toipumassa oleva on ymmärrettävästi halukas jättämään menneisyyden taakseen. Tämä saattaa kuitenkin johtaa haitallisiin puolustusmekanismeihin, kuten omien tunteiden välttelyyn, tunteiden tukahduttamiseen tai kieltämiseen, sellaisten tilanteiden välttelyyn, jotka saattavat tuoda pintaan hankalia tunteita tai itsensä pitämiseen niin kiireisenä, ettei tunteiden kokemiselle riitä aikaa.
Viimeisen vaiheen haaste on ylittää kriisi ja emotionaalinen kipu, mutta samalla säilyttää yhteys omaan haavoittuvaisuuteen. Hylätyksi tulo on auttanut ihmistä näkemään, mitä hän on haudannut sisälleen. Hän tuntee emotionaaliset kipukohtansa, tietää mistä ne tulevat ja on tiedostanut aidot tunteensa. Nyt tärkein tehtävä on kunnioittaa omia tunteita ja säilyttää yhteys omaan emotionaaliseen viisauteen. Haavoittuvuus on voimavara. Se on osa inhimillisyyttä ja mahdollistaa avautumisen elämälle.
Rakkauden Zen
Kriisistä nousemisen aikana on valmis solmimaan uusia suhteita. On aika päästää lopullisesti irti niistä siteistä, jotka yhdistävät entiseen puolisoon ja investoida emotionaalinen valuutta uusiin ihmissuhteisiin. Kriisin perimmäinen lahja on sen mukanaan tuoma emotionaalinen viisaus ja itsetuntemus. Uusi yhteys omaan itseen lisää kykyä rakastaa ja avautua toisille.
Jokainen onnistunut ihmissuhde perustuu emotionaaliseen avoimuuteen ja luottamukseen. Hylätyksi tulo on saanut tiedostamaan omat tunteensa, haavoittuvaisuutensa ja kiintymyksensä voiman. Samalla se on auttanut tiedostamaan paremmin toisten ihmisten tarpeet. Parhaimmillaan hylätyksi tuleminen on osoittanut, että rakkaus on paljon enemmän kuin tunne, joka saa valtaansa. Se on taito, jonka voi oppia ja jota voi kehittää.
Rakkaus on tekoja. Rakkaus on elämänasenne, joka syvenee kypsyyden ja viisauden myötä. Erokriisin viimeisessä vaiheessa kyky rakastaa syrjäyttää vanhat emotionaaliset agendat ja epävarmuuden. Rakkaudesta tulee elämän keskeinen ja kantava voima.
Viimeiseen vaiheeseen kehitetty harjoitus on yksinkertainen. Lisää rakkaus osaksi jokaista tämän juttusarjan aikaisemmissa osissa kuvattua harjoitusta ja kehitä päivittäin kykyäsi rakastaa.
Kevään rakkausharjoitukset
Rakkauden lisääminen osaksi läsnäoloharjoituksia
Keskittyessäsi olemaan läsnä nykyhetkessä, tuo kykysi rakastaa mukanasi tähän hetkeen. Harjoittele vähintään kerran päivässä läsnäoloa ja rakastavaa avoimuutta ollessasi toisen ihmisen seurassa, oli kyseessä sitten kaupan kassaneiti, ystävä, rakastettu, lapsi tai sukulainen. Ollessasi läheisen ihmisen seurassa, ole hänelle intensiivisen avoin ja läsnä, yksi hetki kerrallaan. Varo menettämästä hetkeä ajatuksiin tai tiedostamattomiin reaktioihin.
Rakkauden lisääminen osaksi sisäisen lapsen kanssa käytyä dialogia
Kysy sisäiseltä lapseltasi: mitä voin tehdä tuodakseni enemmän rakkautta elämääsi? Koetko että sinua rakastetaan? Millaisen ihmisen rakkaus saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi? Rakkaus synnyttää intensiivisiä ja koskettavia keskusteluja sisäisen lapsesi kanssa, tarjoaa uusia oivalluksia ja motivoi toimimaan positiivisesti.
Rakkauden lisääminen osaksi unelmien talo -visualisaatioharjoitusta
Voit lisätä rakkauden visualisaatioharjoituksiisi kuvittelemalla, että unelmiesi talo sisältää kaiken rakkauden, jonka tarvitset. Näe itsesi kaksi vuotta eteenpäin tästä hetkestä ja koe kuinka unelmiesi ihmissuhteet ovat osa jokapäiväistä elämääsi, näe itsesi onnellisena ja täysin turvassa. Elämäsi ihmissuhteet perustuvat lojaalisuuteen, turvallisuuteen, läheisyyteen, välittämiseen, hellyyteen, avoimuuteen, kunnioitukseen, avoimuuteen, ihailuun ja ystävyyteen. Elämässäsi on jo kaikki rakkaus, jota voit koskaan kuvitella tarvitsevasi.
Ulkoisen lapsen rakkautta estävien toimintamallien tiedostaminen ja muuttaminen
Ulkoinen lapsi on läheisten ihmissuhteiden sabotoija. On tärkeää tunnistaa ulkoisen lapsen haitalliset toimintamallit, jotka estävät yritykset luoda lisää rakkautta elämääsi. Ulkoinen lapsi saattaa toimia erityisen häiritsevästi silloin, kun yrität kriisin jälkeen aloittaa uuden läheisen ihmissuhteen ja olet erityisen haavoittuvainen. Uusi suhde voi aktivoida aikaisemmat emotionaaliset muistot, jolloin ulkoinen lapsi pyrkii välittömästi suojautumaan koetulta uhalta. Paras tapa ehkäistä haitallisten puolustusmekanismien aktivoituminen on pysyä tietoisena ulkoisen lapsesi toimintamalleista. Lisääntynyt tietoisuus auttaa hallitsemaan haitallisia reaktioita ja puolustusmekanismeja.
‘The Secret of Attraction is to Love Oneself’ -Deepak Chopra
~· ~ ~· ~ ~· ~
Rakasta Sinua – tietoisuustaitovalmennus Pienessä Joogasalissa 6.4. ja 4.5. Viimehetken ilmoittautumiset: devigloria@gmail.com
Tieteen suurista edistysaskelista huolimatta sairastamme yllättävän paljon tällä hetkellä. Lääkkeiden kulutus on valtavaa ja kehitys näyttäisi menevän siihen suuntaan ettei lääkkeiden käyttö ole ihan heti häviämässä. Vaikka monet etsivät ratkaisua pilleristä, uudesta teknologiasta tai ihmeellisestä parantavasta yrtistä, on äärimmäisen ihmeteltävää, kuinka harvoin kuulee kysymyksen ”Miksi yleensäkään tarvitsemme näitä”!
Oletko koskaan miettinyt: Entä jos sairastaminen ei olekaan perusolemisen tilamme? Mitä, jos ihminen on tarkoitettu elämään tervettä, hyvinvoivaa elämää? Entä, jos kysyisimme, miksi sairastumme? Juurien unohtuminen on varmasti yksi suuri syy, miksi sairastumme tauteihin, joihin alkuperäiskansat eivät sairastu. Luonnon kiertokulusta pois hyppääminen ei tapahdu ilman takaisinmaksua.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida, vaan kysyä kysymyksiä. Sen tarkoitus ei ole syyttää sormella, mikäli esimerkiksi olet sairas, tai kärsit sairauksista. Mikäli ajatukseni herättävät sinussa voimakkaita tunteita, toivon että silti menet syvemmälle, kuin ensireaktioihin, jotka voivat estää näkemästä syvempää tarkoitusta. Mikä ikinä se sitten onkaan. Mitään totuuksia tämäkään teksti ei valitettavasti tarjoa.
Aloitetaan.
Maanviljely
Tämä on yksi suurimmista muutoksista, joita olemme historiassamme kohdanneet. Jos mietimme sadan metrin matkaa yleisurheiluradalla, ensimmäiset 95 metriä kuvaavat sitä kehitystä, jonka elimme metsästäjä-keräilijöinä. Viimeiset n.5 metriä kuvaavat sitä aikaa, jolloin maanviljely tuli ja muutti pelin hengen. Moni ”ammattilainen” sanoo, että ei sillä ole mitään merkitystä, mitä olemme syöneet muinoin. Tämä on vahva sanoma, koska geenistömme ei ole juuri muuttunut näiltä metsästys-keräily -ajoilta. Lienee kai itsestään selvää, että kyllähän sen täytyy jollain tasolla vaikuttaa. Vai mitä sinä olet mieltä.
Ei pelkästään maanviljely muuttanut käyttäytymistämme, se muutti myös luonnon monimuotoisuuden. Pikkuhiljaa monimuotoisuudesta on tullut yksimuotoisuus, jossa pellot täytetään yhdellä kasvatettavalla kasvilla. Tätä prosessia et näe luonnossa. Monimuotoisuus takaa laajat ravintoarvot, jotka tukevat toisiaan, yksimuotoisuus tuhoaa tämän yhtälön ja köyhdyttää maaperää. Huono juttu ihmisille.
Maanviljelyn seurauksena ihmiselle?
Pienempi lihasmassa
Lyhyempi pituus
Pienemmät aivot (yllätys?) (20 000 vuodessa 1500cc – 1350cc)
Pienemmät hampaat ja leuat
Puutteellinen ravinnonsaanti
Pienempi lantio naisilla (voi vaikeuttaa synnytystä)
Sairauksien helpompi ilmentyminen
Yksittäisiä, irrallisia ajatuksia terveydestä ravinnon näkökulmasta:
Koska rasva, eteenkään tyydyttynyt rasva ei aiheuta meidän pääsääntöisiä terveysongelmia on kysyttävää, miksi näin ollaan meille opetettu?
Sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit näyttäisivät olevan länsimaisten terveysongelmien ravinnollinen syypää, tuoden ravinnollisia puutostiloja, epänormaalia hormoonikäyttäytymistä, sekä heikentynyttä vastustuskykyä.
Olivatkohan viljat sittenkään se paras juttu terveydelle?
Mikä vaikutus on villiruoan poistumisella päivittäisestä ruokailustamme? Kasviemäkset (alkaloidit) puuttuvat suurilta osin ”perusruokavaliosta”. Mikä on näiden vaikutus geneettiseen perimäämme ja geneettiseen jalanjälkeemme?
”If you woke your dog up in the morning and forced him to drink a cup of coffee, eat a couple of donuts and then smoke a cigarette – they’d have you arrested for animal abuse” – Jack Lalanne
Luonnon vastustaminen – Perustuksien unohtaminen
On hyvä kysyä mistä me tulemme ja mistä me olemme koostuneet. Onko luonto, joka on meissä elänyt aina, jostain syystä tullut tässä ajassa tarpeettomaksi? Onko elementtien vaikutus yhtäkkiä merkityksetön. Olemme altistuneet auringolle, tuulelle, ilmalle, maalle, vedelle aina olemassaolomme aikana. Mistä lähtien niistä on tullut vaarallisia? Milloin lähdevedestä tuli myrkyllinen, auringosta tappava, tulesta tuhoava ja ilmasta hengittämiskelvotonta? Milloin luonnossa olemisesta tuli erikoisuus, perusolemisemme sijaan. Tai milloin istuminen korvasi meille kaikista tärkeimmän liikkumisen muotomme, kävelyn?
Toisin sanoen, milloin meistä tuli ihmisiä, jotka eivät enää välitä/tiedä/ymmärrä mitä olentoja me ollaan?
Mutta ei kannata ruveta soimaamaan itseään, meidät on kasvatettu tähän eläintarhaan, meidät on ohjelmoitu olemaan hiljaa, paikallaan, käyttäytymään oudosti ja ei yhtään lajityypillisesti. Meille on opetettu, kuinka ollaan elossa, muttei kuitenkaan kuinka eletään. Ihmisenä, erossa omasta olemuksestaan. Lisäämme kaiken aikaa vastustusta eloomme ja pyrimme poistamaan luontaisia tarpeitamme aina ravinnosta, liikkumiseen ja käyttäytymiseen.
Rytmit
Aurinko nousee, aurinko laskee. Seuraamme ja elämme mahdollisuuksien mukaan. Tämä luonnon ehdottama rytmi, joka tukisi sitä, kuinka koemme energiaa, levon tarvetta ja liikkumisen rytmittämistä, on pistetty sirpaleiksi ja luotu keinotekoinen väri/valomaailma, joka pistää koko olemuksemme ihmettelemään mitä täällä tapahtuu.
Koska elämme pohjoisessa, jossa on myös pimeitä aikoja, näillekin teknologioille on paikkansa tottakai. Mutta se ei silti poista luontaista reaktiotamme olla valossa kaiken aikaa tuijottaen suoraan valonlähteisiin, jotka luovat keinotekoista todellisuutta (tv, tietokone, valot yms.), jonka keho kokee hyvinkin todellisena tapahtumana.
Villi (luontaisessa tilassa oleva) olemuksemme on joidenkin mielestä jopa säälittävää, alkukantaista, kehittymätöntä osaa meissä, joka pitää kytkeä pois, jotta pystymme ”kehittymään”. Mikä vaikutus sillä on terveyteemme ja sairastumiseemme, että emme anna itsellemme lupaa olla sitä mitä olemme?
”Man is the only animal who refuses to be what he is” – Albert Camus
Tunteet
Tunteiden vaikutus on valtava. Vaikkakin moni meistä ymmärtää, kuinka huolet, murheet ja erilaiset elämäntaakat voivat vaikuttaa jaksamiseemme, on tässä silti vielä suunnaton viidakko, jota emme ymmärrä. Koska tunteet antavat meille fyysisen reaktion, on äärimmäisen tärkeää, että saamme hieman kiinni siitä, millaista tunnelämää elämme.
Mitä tietoisemmaksi tulemme, sitä enemmän pystymme käynnistämään ja tekemään molekyylejä, jotka tuovat meille tietynlaisia tunnetiloja. Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Riittävän tietoinen toiminta voi tuoda lisääntyvää terveyttä ja elinvoimaisuutta, kun taas samaan aikaan tiedostamaton toiminta ja mieli, voi tuoda meille oireita ja lisääntyviä sairaushaasteita. Vaikkakin proteiinirakenteet ovat fyysisiä rakennuspalikoita, joista muodostetaan elämää tukevia rakenteita, ovat ympäristön ärsykkeet niitä, jotka pistävät liikkeelle tuon voiman.
Toisin sanoen, voimme vaikuttaa tunteillamme omaan olemiseemme. Vaihda sisäistä levyäsi, joka soittaa sävelmää, niin muutat koko rakennetta, aina musiikista, musiikin soittajaan. Mitä biisiä sinä haluaisit tänään kuunnella?
Ajatukset
Vielä 60–70-luvulla ja osittain 80- ja 90-luvulla positiivisten ajattelun merkitystä pidettiin hippien toimintana, muuttuen jossain vaiheessa new age -hömpötykseksi, josta muovautuminen on ollut jossain self helpin, markkinoinnin ja perusihmisen välimaastossa. Vielä tänäkin päivänä moni epäilee ja mutisee positiivisten ajatusten olevan suoraan sieltä p….
Jos jokainen ajatus luo todellisuuttamme, taitaa olla aika tärkeää tarkastella myös mitä tuhansia ajatuksia pyöritämme päivän mittaan päässämme. Onpa ajatuksesi mikä tahansa, hyvin todennäköistä, että elät sitä myös todeksi. On se sitten terveyteen, omakuvaasi tai uskomuksesi liittyen rakkauteen. Jos et usko, että ajatuksillasi olisi mitään tekemistä sinun, olemisesi ja vointisi kanssa, myös tämä tulee näkymään ja todentumaan elämässämme.
Mutta ja tämä on iso mutta, henkilökohtaisesti en usko, että pelkillä positiivisilla ajatuksilla luodaan erilaista fyysistä olemusta. Tarvitaan paljon muutakin. Puhunko itseäni vastaan, saatat ihmetellä. Pysy mukana vielä hetki.
On äärimmäisen tärkeää, että muutamme ajatusmallejamme kehoamme tukeviksi ominaisuuksiksi, kehonvoimavaroja syövästä tilasta. Mutta pelkkä positiivinen ajattelu ei ole vielä fyysistä toimintaa, joten se jättää kokonaisuuden helposti huomioimatta. Varsinkin, kun luomme positiivisia ajatuksia tietoisessa mielessämme, joka on kuin pisara meressä verrattuna tiedostamattomaan mieleen. Tietoisuus joka määrittää identiteetimme.
Pystymme käsittelemään uskomattoman määrän tietoa, kokemuksia ja arvioimaan tilanteita täysin puhtaalta pöydältä. Kun taas tiedostamaton mieli, soittaa sitä sävelmää, jota se on soittanut aina, vanhan kasettinauhurin tavoin. Meillä kaikilla on näitä tiedostamattomia malleja, siitä kuinka pesemme hampaat, heräämme aamulla ja kuinka ajamme pyörällä.
Haaste on siinä, että tiedostamaton mieli on huomattavasti suurempi kokonaisuus, joka määrittää paljon isommalla volyymilla, toimien tuhansia, ellei jopa miljoonia kertoja voimakkaammin, kuin tietoinen mieli. Mitä luulet kumpi näistä voittaa taistelussa, jos tietoinen mieli parhaimmillaankin pystyy 5% siitä mihin tiedostamaton kykenee?
Lyhyt ja yksinkertaistava tiivistelmä
Positiivisilla ajatuksilla voi olla suunnaton vaikutus terveyteemme, vain jos se on tiedostamattoman mielen ohjelmointi (kasvatus, vanhemmat ja yhteisö). Mikäli ei, niin pystymme siihen varmasti vaikuttamaan, mutta pelkkä mielen käyttäminen ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan syvemmälle meneviä ”uusia ohjelmointeja”, jotka luovat terveyteen ja elinvoimaisuuten, tai mihin tahansa tähtääviä ominaisuuksia. Näitä voivat olla päivittäiset meditaatio, voimasanat, kehotyöskentelyt ja hypnoterapia.
Miten tämä liittyy aiheeseen?
Mikäli uskomuksemme ovat yhteiskunnallisissa ”normeissa” tai yksilötasolla sairaudessa, mitä luulet mikä on lopputulos? Mikäli keskittyminen on sairauskeskeydessä, mikä on kehon tuottama lopputulos? Mikä on yhteisön yhteisen ajatusmallin lopullinen lopputulos? Olemme sairaita niin kauan, kuin ajattelemme sen olevan meille tarkoitettu tila. Tai mistä minä tiedän, mutta jokainen voi fiilistellä sitä omasta näkövinkkelistään. Mitä uskoo keholleen tapahtuvan tulevaisuudessa, ennenkaikkea vanhuudessa. Mihin suuntaan olet menossa ja millä välineillä?
Tärkein elementti
Vaikka kaikki edelliset olisivat kunnossa, mutta mikäli meiltä uupuisi rakkaus, taitaisi koko yhtälö olla täysin turha. Niinpä vaikka mitä voimme tehdä, on tärkein olennainen muistaa rakastaa, muistaa vastaanottaa rakkautta, harjoitella kuinka rakastaa, harjoitella kuinka rakastaa ja hyväksyä itsensä ja sitä kautta kaikki muutkin tässä maailmassa. Mikäli emme osaa rakastaa ja opi rakastamaan, en usko että voimme koskaan ollakaan terveitä, missään sanan merkityksessä.
Olemme jokien ja purojen lailla yhteydessä toisiimme, kuin kasvit juurineen ovat maan kautta liitoksissa kaikkeen elävään. Terveyden tärkein elementti löytyy yksinkertaisuudesta. Kosketuksesta, välittämisestä, lämmöstä ja olemisen ihmeellisyydestä. On huomattu jopa, että lapset lopettavat tuottamasta kasvuun tarvittavaa kasvuhormonia, kun he eivät saa rakkautta. Tilanne korjaantuu pelkästään sillä, että lapsi kokee olevansa turvassa ja rakastettu. Kuinka tärkeää, kuinka yksinkertaista ja kuinka välillä me sen unohdammekaan. Hassuja me ihmiset.
Mitään yksittäistä syytä tuskin on olemassa miksi sairastumme, mutta kun laitetaan yhteenlaskua useista vaikuttavista asioista käsissämme on melkoinen soppa. Maistui soppa mille tahansa.
Pidä omasta sisimmästäsi huolta, muista olla itseksesi hiljaisuudessa.
Pidä huoli sosiaalisesta tarpeestasi, näe rakkaita ihmisiä ja kerro kuinka tärkeitä he ovatkaan. Osoita rakkauttasi lajiasi kohtaan.
Lisää ravintoa, joka on edelleen luonnon alkuperäisessä muodossa, kuten mustikka ja muut marjat metsästä, villivihannekset, kuten nokkonen, pienkalat kuten muikku.
Lisää ulkoiluaikaasi, hengitä sisääsi elvyttävintä voimaa mitä maailmassa on tarjolla, puhdasta raikasta ilmaa.
Nauti kehostasi! Se ei ole käsky, vaan tervetuliaistoivotus!
Kävele, mieluusti ilman kenkiä mikäli mahdollisuus on.
Jätä keinotekoiset materiaalit minimiin ja keskity luonnollisiin ratkaisuihin.
Kuulostele sisäistä maailmaasi ja siellä vallitsevaa näkemystäsi maailmasta.
Pistä sisääsi pelkkää parasta ravinnon, ajatuksien ja tekemisen suhteen. Voi olla, että on helpompaa muuttaa silloin, myös ulkoisia epäkohtia, mitkä saatat tuntea kehossasi vastuksena.
Hengitä ja nauti keväisestä tuulesta, kesän auringosta ja ilmasta.
Harjoittele rakkautta, koskettamista, tunteiden ilmaisemista ja turvallisuuden luomista rehellisyyden ja rakkauden kautta. Rakasta ja ole rakastettu, sen sinä ansaitset.
Ollaan elon lisäksi myös elämässä itsessään mukana. Kohti voimaantumista.
Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com
Lisäluettavaa:
Good calories, bad calories. Challenging the conventional wisdom on diet, weight control and disease. – Gary Taubes
The biology of belief – Bruce H. Lipton
Earthing: The Most Important Health Discovery Ever? – Clinton Ober
Healing with whole foods – Paul Pitchford
Nutrition and physical degeneration – Weston Price
Kuvittele itsesi huoneeseen, jossa olet silmät sidottuna, ampumassa jousella nuolia. Ihmeellistä kyllä, jokainen apumasi nuoli osuu maaliin, riippumatta siitä, mihin suuntaan sen jousellasi singautat. Olet nimittäin elämän jousiradalla ja siellä olet jo valmiiksi maalin sisällä. Jousiradan katto, lattia ja jokainen seinä, ovat yhtä ja samaa maalia. Onnistut aina. Vaikka et edes ampuisi yhtään nuolta, vaan pudottaisit ne kädestäsi, ne osuvat silti maaliin – lattiaan.
Jokainen haluaa elää “oikein”
Uskon, että kaikki haluavat osua elämän maaliin, elää ”oikein”. Oikein sen perusteella, mitä ikinä maailmasta ajattelevat. Siinä, mitä ”oikeana” pidämme lienee ainakin sanallisia eroja. Yksi haluaa elää parantaakseen toisten ihmisten oloja, toinen elää lapsilleen, kolmas voidakseen kunnioittaa itseään ja neljäs jonkin nimiselle jumalalle. Erilaisille asioille elävien lisäksi lienee joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, mille elävät – ja silti hekin täyttävät elämän isoa tarkoitusta.
Elämä on viisas!
Minä uskon, että elämä on meitä kertaluokkia viisaampi. Se on niin viisas, että me ihmiset emme pysty ohittamaan sen asettamaa elämisen tarkoitusta. Täytämme elämän tarkoitusta, riippumatta siitä, millaiseksi sen koemme tai miten siitä sanamme asettelemme.
Olen vakuuttunut, että meistä jokainen elää elämän suuren tarkoituksen kannalta “oikein”. Voimme heittää huolemme tarkoituksen täyttymisestä ja kumartaa elämälle. Samalla voimme vapauttaa itsemme siitä paineesta, joka usein estää elämästä nauttimisen. Elämä on viisas ystävämme, ei kiusallinen testaajamme.
Saammeko nauttia elämästä?
Olen vakuuttunut, että saamme. Osaatko kuvitella viisautta, joka olisi niin pikkumainen, että haluaisi tarjota kiusaksemme mahdollisuudella nauttia elämästä ja samalla sanoa, että se ei ole tarkoitus? Sellaista voisi tehdä ihminen – mutta tekisikö sitä ihmistä suurempi viisaus.
Mikä sitten olisi elämisen tarkoitus? Sinulla on varmaan oma mielipiteesi, minä kerron omani. Minä uskon, että elämme löytääksemme itsemme. Toisin sanoen sen rakkauden, jota perimmiltään olemme. Kun uskallamme kokea ja hyväksyä sen, mitä elämä tarjoaa, löydämme itsemme helpommin ja nopeammin. Mitä useammin kiellämme mahdollisuutemme kokea, sitä vähemmän opimme itsestämme.
Se, että rakkaus meissä saattaa kuulostaa etäiseltä, on elämän tarkoituksen kannalta täydellistä. Jos jo nyt osaisimme täysin elää rakkautemme todeksi, mitään etsittävää ei olisi. Juuri etsiminen ja siihen liittyvä kokeminen – siis omasta mielestämme usein virheet – tekevät elämästä mielekkään.
Etsiminen on kokemista.
Mitä itsemme etsiminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että löytääksemme itsemme, meillä on vapaus tehdä erilaisia asioita. Voimme tehdä asioita, jotka tuottavat iloa, rauhaa ja eheyttä ja tunnustella, miltä olomme sen jälkeen tuntuu. Sitten voimme tehdä niitäkin asioita, joita kutsumme pahoiksi, huonoiksi, ilkeiksi tai vääriksi. Niitä jotka tuottavat häpeää, surua ja syyllisyyttä. Ja jälleen meillä on tilaisuus maistella, miltä olomme näiden jälkeen tuntuu.
Kaikesta tekemästämme syntyvät tunteet ovat kuin merkkivaloja elämämme koetaulussa. Ne kertovat ovatko asiat kunnossa, vai pitäisikö jotain korjata. Voimme löytää itsemme vain kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja. Kuten kaikki kokeilu ja etsiminen, myös itsensä etsiminen tuottaa joskus kukkia maljakkoon, joskus roskia lattialle, välillä jopa kipeitä mustelmia. Samalla periaatteella myös kehomme oppii, että ihon silittäminen tuntuu hyvältä, mutta liekin silittäminen polttaa sormen.
Vastuuni muista ihmisistä?
Entäs ne muut pelurit? Muut ihmiset. He ovat tekemässä sitä samaa kuin sinä ja minä. Etsimässä itseään. Yhdessä me muodostamme ”pelikentän”, jossa annamme toisillemme kokemuksia kaikissa muodoissa, joissa niitä voi saada. Emme varmaan vahingoita pelikavereita tahallaan, mutta emme voi myöskään kokea heidän puolestaan. Joskus tuotamme ja koemme iloa ja vapautta, joskus surua, pelkoa ja pettymystä.
Kokemuksia hankkimalla löydämme pikkuhiljaa perimmäisen itsemme, sen, joka tuottaa itselle ja toisille aitoa iloa, myötätuntoa ja välittämistä. Huomaamme, että nautimme asioista ensisijaisesti toisten ihmisten kautta. Havahdumme näkemään, että hän ja minä olemme yhtä, koska ilman hänen iloaan ei ole minun iloani. Oivallamme, että syvin minämme on ykseyttä toisten ihmisten kanssa.
Kysyjä on tullut kiusatuksi työpaikallaan. Vaikka kokemuksista on jo aikaa, hän kysyy neuvoa kuinka selvitä kiusaamisesta jääneistä traumoista.
“Minulla oli työkaverina narsisti, näin ainakin oletin, vaikka en ole koskaan aikaisemmin elämässäni törmännyt sellaiseen henkilöön. Ilmeisesti minussa oli jotain, joka häntä ärsytti. En osannut olla mitenkään, että olisin tullut hyväksytyksi. Esim. hänen mielestään matkin hänen pukeutumistaan, keskustelin asiakkaiden kanssa, en vetänyt vessaa, käytin liikaa vessapaperia ja paljon muuta.
Eräänä päivänä sain ryöpyn niskaani, kun hänen mielestään olin taas toiminut väärin. Tämän ryöpytyksen kuuli myös esimieheni ja työkaverini. Ne sanat loukkasivat sisintäni, koska en itse tuntenut tehneeni väärin. Jouduin lopulta turvautumaan lääkäriin. Verenpaine kohosi yli äyräiden en nukkunut ym. Sain viikon sairausloman ja olisin saanut vielä lisää, mutta palasin kuitenkin työhön.
Hän oli täydellinen ihminen. Hän ei koskaan tehnyt virheitä, jos virhe sattui sen oli aiheuttanut joku toinen. Voisin verrata häntä alkoholistiin. Ehkä kaksi-kolme viikkoa saattoi mennä kohtalaisen hyvin, kun puhuttiin vain kissoista ja koirista. Mutta sitten taas rävähti ja minä olin kohde.
Tässä on vain pieni raapaisu. En voi sille mitään että ilkeät sanat ja loukkaukset nousevat mieleen aika ajoin. Olen lukenut, että narsisti ei tiedä tehneensä mitään väärin. Kunpa voisin saada asian pois mielestäni. Luulen että narsistien uhreja on paljon, mutta ehkä siitä on vaikea puhua mikäli sen on edes tunnistanut.”
Nimim. Mummo -76
Helin vastaus:
Kiitos tärkeästä kysymyksestä. Aika ajoin vastaanotolleni tulee narsistisen käytöksen kohde, joka ihmettelee kärsimystään ja kokee itsensä epäonnistuneeksi. Erittäin harvoin itse narsistisesti käyttäytyvä henkilö hakee apua, koska hän ei yleensä koe itsessään vikoja, vaan näkee ongelmat itsensä ulkopuolella.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrinen häiriö, joka on arviolta noin 1% ihmisistä. Diagnoosin tekeminen on syytä jättää vain psykiatrian alan lääkäreille. Arkikielessä narsistiksi kutsutaan myös voimakkaasti narsistisesti käyttäytyviä henkilöitä, jotka aiheuttavat haittaa ja kärsimystä ympärilleen.
Tässä artikkelissa käsittelen narsistista käyttäytymistä tässä laajemmassa merkityksessä ja puhun henkilöistä, joilla on voimakkaita narsistisia piirteitä. Laajasta aiheesta nostan esiin muutamia olennaisia asioita.
Kaikilla on narsistisia käyttäytymispiirteitä
Monesti narsismista puhuttaessa jaotellaan “ne narsistit” pahoiksi ja “meidät muut” hyviksi ihmisiksi. Mielestäni on olennaista huomioida, ettei jako ole niin mustavalkoinen. Ihmisenä oleminen on paljon moniulotteisempi ilmiö. Normaaleja narsistisia piirteitä on kaikilla ihmisillä enemmän tai vähemmän.
Narsistisia piirteitä on mm. itsekeskeisyys, suuret kuvitelmat itsestä, ihailun ja erikoiskohtelun vaatiminen, toisten manipuloiminen ja hyväksikäyttö, empatian puute ja haluttomuus/kyvyttömyys asettua toisen asemaan, pakonomainen voittamisen halu ja kyvyttömyys sietää kritiikkiä. Ongelmaksi nämä piirteet tulevat, kun ne ovat voimakkaita ja hallitsevia.
Narsistinen ihminen luokittelee ihmiset suosikeiksi tai mustalle listalle. Osa on heille neutraaleja ja merkityksettömiä ihmisiä. Suosikit muodostavat hovin, jossa kaikki ovat samalla puolella ja samanmielisiä, narsistista henkilöä tukevia. Mustalle listalle voi joutua silmänräpäyksessä, jos erehtyy arvostelemaan tai vähättelemään narsistista henkilöä. Sen seurauksena pahimmillaan joutuu kiusatuksi ja “parhaimmillaan” saa välinpitämättömän kohtelun.
Narsismin ytimessä häpeä ja kateus
Lukuisten lukemieni kirjojen ja kohtaamieni ihmiskohtaloiden perusteella olen ymmärtänyt, että haitallisen narsismin ytimessä on usein koteloitu häpeä ja syvä kateus. Häpeän tunteen kokonaisvaltaisuus tekee siitä kaikille ihmisille vaikean tunteen kohdata. Narsistisen henkilön kohdalla häpeän käsittelytaidot ovat kuitenkin jääneet täysin kypsymättömiksi. Ikään kuin hänen sisälleen olisi jäänyt punainen häpeäkupla, ja hänen on tehtävä kaikkensa, ettei huomio kohdistuisi siihen.
Häpeän pelko lienee yksi syy, miksi narsistinen henkilö heijastaa kaikki virheet ja puutteellisuudet itsensä ulkopuolelle. Jos parisuhteessa tulee riita, syy on aina puolison. Jos työprojekti epäonnistuu, syyllinen on työpari tai asiakas tai alihankkija. Jos lapsi voi huonosti, syyllinen on lapsi itse, koulu, lapsen kaverit tai yhteiskunta. Aina löytyy syyllinen itsen (ja hovin) ulkopuolelta.
On hyvä huomata, että epämiellyttävien asioiden ja tunteiden projisointi eli heijastaminen itsen ulkopuolelle on jossakin määrin tuttua kaikille ihmisille. On inhimillistä haluta ulkoistaa sellaiset puolet itsestä, joita ei ole vielä valmis hyväksymään. Terve henkinen kehitys kuitenkin etenee ja vähitellen elämänkokemusten myötä “tavallinen” ihminen on valmis kohtaamaan omia varjopuoliaan ja hyväksymään ne osaksi itseä. Kyky nähdä omia virheitä ja puutteita sekä ottaa niistä vastuu onkin yksi merkki siitä, että henkilö ei ole haitallisessa määrin narsistinen.
Kateus on toinen narsismin ydinpiirre ja usein myös todellinen syy kiusaamiselle. Narsistinen henkilö itse ei missään tapauksessa myöntäisi olevansa kateellinen. Sen sijaan hän saattaa nähdä sankoin joukoin kateellisia ihmisiä ympärillään. Joskus voi olla, että menestyvää narsistista henkilöä tosiaan kadehditaan, mutta vähintään yhtä usein kyse voi olla hänen omasta kateuden tunteestaan, jota hän heijastaa muihin. Hän tarvitsee vahvat kuoret sisimpänsä ympärille, jotta hän pystyy välttämään ikävät tunteet ja kokemukset itsestä.
Kiillotettu minäkuva kulissina
Narsistiselle henkilölle on äärimmäisen tärkeää ylläpitää kiillotettua minäkuvaa, johon hän useimmiten itsekin ilmeisesti uskoo. Haitallista narsismia voi olla vaikea tunnistaa, koska henkilön hankalimmat puolet saattavat tulla esille vain lähimpien seurassa kotona ja työyhteisössä. Sen sijaan etäisemmät ihmiset saattavat nähdä vain hurmaavan ja ihanteellisen yksilön. Tämä tekee narsistisen kohtelun uhriksi joutuneen tilanteen entistä tukalammaksi, koska muiden voi olla lähes mahdoton uskoa ja ymmärtää mitä kulissien takana tapahtuu.
Moni narsistisesti käyttäytyvän henkilön hampaisiin joutunut kokee saman ihmetyksen: miten tapahtuneet asiat ovat mahdollisia? Miksi asioita ei saada puhuttua ja sovittua hyvässä yhteisymmärryksessä? Miksi tilanne aina äityy samaan vanhaan suohon, vaikka asiat olisi taas kertaalleen selvitetty? Näyttää siltä, että narsistisesti käyttäytyvän henkilön kanssa ei päde tavanomaiset ihmisten kanssakäymisen säännöt.
Lopulta narsistisesti käyttäytyvän henkilön kiusanteon kohteeksi joutuneen itsetunto usein murentuu ja hermot ovat riekaleina. Kyse on todennäköisesti sellaisesta kokemuksesta, jota ei voi täysin ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on sen itse kokenut.
Miten selviytyä narsistin kanssa mahdollisimman vähin vaurioin?
Ensimmäinen ja paras neuvo: pysy erossa jos vain voit. Jos joudut olemaan tekemisissä narsistisesti käyttäyvyän henkilön kanssa, pidä etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista, älä kerro henkilökohtaisia asioitasi ja ehkä jopa pidä kynttilääsi vakan alla hänen seurassaan. Parempi kun et paljasta heikkouksiasi, koska saatat löytää ne edestäsi, etkä myöskään lahjojasi täydessä mitassaan, koska ne voivat provosoida kateutta ja kostoa. Pysy asiassa ja huolehdi rajoistasi.
Miten selvitä menneistä kokemuksista? Kirjoittaminen on hyvä keino. Voit kirjoittaa kokemuksistasi raportin tai kirjeitä, joissa purat syvimpiä tuntojasi, mutta et anna näitä tekstejä kenellekään. Keskustelu hyvän ystävän kanssa tai varsinkin toisen vastaavaa kokeneen kanssa voi olla eheyttävää. Kannattaa kuitenkin huomioida, että pelkkä narsistisesti käyttäytyvän haukkumiseen ja vastakkainasettelun vahvistamiseen painottuva keskustelu EI eheytä, vaikka jossakin määrin tarpeellista voi ollakin. Pahan puhumiseen ja katkeruuteen on vaara kuitenkin jumittua ja silloin pitää itseään kiinni mustassa tervassa.
Myös ammattilaisen puheille voi tarvittaessa hakeutua ja runsaaseen kirjallisuuteen kannattaa tutustua. Tähän asti mielestäni paras aiheesta kirjoitettu kirja on Paula Salomaan Narsismin tiedostaminen – toipumisopas narsistille ja uhrille, jossa narsismia katsotaan laajemmin sekä liian itsekkyyden että liian epäitsekkyyden näkökulmista. Myös Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli ja Naimisissa narsistin kanssa (Joutsiniemi ym.) ovat hyviä kirjoja.
Tavoitteena kokemusten käsittelyssä on viisainta pitää anteeksiantoa tai menneisyydestä irtipäästämistä sitten, kun kokemuksia on riittävästi käsitelty. Menneiden unohtaminen harvoin suoraan onnistuu ennen kuin kokemukset ja niihin liittyvät tunteet ovat tarpeeksi kohdattu. Oikotietä ei siis ole ja siinä piilee myös kokemusten viisaus. Henkinen kehitys ja oppiminen voi seurata vasta kun kokemukset ensin eletään ja sitten käydään läpi ja lopulta päästetään irti.
Arvosta itseäsi ja nauti elämästäsi
Narsistisesti käyttäytyvän henkilön kohteeksi joutuneen on tärkeää vahvistaa itsearvostustaan ja omia rajoja. Vaikka uhri ei ole syyllinen kokemaansa kaltoin kohteluun, on olemassa kohteeksi joutumista altistavia tekijöitä. Tärkeimpänä niistä on heikko itsearvostus sekä liiallinen epäitsekkyys ja toisten miellyttämistaipumus. Kannattaa siis harjoitella tervettä itsekkyyttä.
Kaikista tärkeintä on vielä muistaa, että jokainen meistä on vastuussa vain omista teoistaan. Jos joku toinen käyttäytyy huonosti Sinua tai muita kohtaan, se on hänen vastuulla, vaikka uhri herkästi syyn ottaakin niskoilleen. Katso siis peilistä omia tekoja ja keskity rehelliseen ja hyväksyvään itsetuntemukseen sekä siihen mitä tästä kokemuksesta voit oppia. Yksi oppi kokemuksista narsistisesti käyttäytyvän henkilön kanssa voi olla herkkyys havaita varoitusmerkit jatkossa helpommin ja välttyä uudestaan joutumasta samaan tilanteeseen.
Ansaitset hyvää elämää: pidä hyvä huoli itsestäsi ja nauti kiitollisena kaikesta mitä elämässäsi on. Paradoksaalista kyllä, joskus rikottu itsearvostus mahdollistaa sen syvemmän eheytymisen. Todellista sisintäsi ei voi koskaan kukaan vahingoittaa, se on puhdas ja koskematon.
Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.
Isä kävelee mietteissään ja tutkii ilmanpainemittaria. Hän kuuntelee säätiedotuksia useamman kerran päivässä ja ilmassa on lähdön ensi merkkejä. Eränkävijä-isäni tuntee Lapin kutsun suonissaan ja kohta lähdetään seikkailemaan.
Lapset ja aikuiset autoon. Laukut ja reput ja priimuskeitin takakonttiin ja teltta sekä makuupussit useimmiten kattotelineelle. Sitten auton nokka kohti pohjoista: käsivartta ja Norjan tuntureita.
Näille seikkailuille suunnattiin aina kesäisin ja koko perheen voimin. Erityisenä elämyksenä muistan yhä erään yöttömän, auringonkultaaman yön, jolloin alle kaksivuotias pikkusiskoni kömpi teltasta ja tokaisi tomerasti: ”Auli paistaa, Sali ei nuku.” Valkoinen valo vei unihiekat mennessään ja melkein koko yö valvottiin auringonpaistetta ihmetellen.
Pohjoisen retkillä yövyimme teltassa tunturipurojen varsilla, joimme purojen raikasta vettä ja nautimme niin retkimuonaa kuin tuoretta kalaa. Ruoka tehtiin tulella nuotiossa ja kahvia keiteltiin priimuskeittimellä.
Luontoelämyksiä perheen kanssa
Elämykset olivat kokonaisvaltaisia, moniaistisia ja niihin liittyi vielä monella tavalla luonto. Vastakalastetun ahvenen tai hauen tuoksu oli raikas ja neutraali. Ahven maistui herkulliselta vaikka vain suolavedessä keitettynä. Muuta ei tarvittu, kalan oma aromi, hieman suolaa – ja omat sormet. Sekä keitetyt että nuotiossa hiillostetut ahvenet syötiin sormin. Sormilla syöminen lisäsi makunautintoa ja naulasi elämyksen entistä tiukemmin aivojen tunnekeskuksen limbiseen järjestelmään. Nokipannukahvikin maistui erityisen hyvältä siksi, että siihen liittyi kaikkien aistien harmonia. Tuli räiskyi nuotiossa, viileä ilma nosti ihokarvat pystyyn ja tunturipuro solisi vieressä. Tulilla kerrottiin myös kiehtovia tarinoita, jotka jäivät lapsen mieleen.
Aistillisia kohtaamisia
Synnytyksen jälkeinen teemukillinen lontoolaisessa sairaalassa maistui taivaalliselta. Tee oli tavallista mustaa teetä maitotilkan kera, mutta 48 tunnin synnytysmaraton sai lämpimän juoman maistumaan nektarilta. Keho oli kuin piesty ja hormonien hyökyaalto teki olosta ylitsepursuavan onnellisen. Sitä teehetkeä en unohda ikinä.
En myöskään koskaan unohda rakastavaa kulttuurien kohtaamista, jossa hymy ja tanssi riittivät luomaan pysyvän, jäljen jättävän yhteyden. Oli tähtikirkas yö laivassa matkalla Italian Brindisistä Korfulle interraililla. Makasin kumppanini kanssa kannella laivan savupiipun läheisyydessä ja katselin sinimustaa taivasta ja kaikkialla tuikkivia tähtiä. Korfun satamassa hyppäsimme paikallisen pikkuhotellin pitäjän pickupin lavalle ja matkasimme pieneen Karousadesin kylään. Kylän pikkuruisessa tavernassa tavernanpitäjän mustiin pukeutunut, pieni, noin seitsemänkymppinen äiti kaappasi minut tanssiin eikä yhteistä kieltä tarvittu. Tuossa aidossa tavernassa söin elämäni parasta tsatsikia, kyläsalaattia ja tulella grillattua kanaa.
Elämykset henkilökohtaisia
Elämykset ovat aina henkilökohtaisia eikä niitä kannata arvottaa tai vertailla muiden kanssa. Kenenkään elämykset eivät ole arvokkaampia kuin muiden. Se mikä sykähdyttää ja koskettaa minua, ja jopa muovaa minua ihmisenä, voi olla jollekin toiselle mitäänsanomaton, ohikiitävä kokemus muiden kokemusten janassa.
Läsnäoleminen kussakin hetkessä on hyväksi niin kehon kuin mielen terveydelle, mutta myös aikamatkailu elämyksellisten muistojen kanssa tukee aivoterveyttä ja hyvinvointia. Miten muuten ihmiset selviäisivät perhehelvetistä, kidutuksista ja sietämättömistä olosuhteista pakolais- ja vankileireillä? Tuskallisesta tilanteesta pakeneminen positiivisiin elämyksiin ja muistoihin antaa voimaa, selkeyttä ja tarkoitusta.
Toivo ei vaikeissa olosuhteissa synny hetkessä läsnä olemisesta, vaan elämyksellisistä, positiivista muistoista ja tarinoista. Pelon, ahdistuksen ja jännityksen kivettämä keho saa hetken helpotuksen ja rentoutuu hyvän ja rakkaan muiston kosketuksessa.
Muisteleminen on positiivinen asia ja jokaiselle tekisi hyvää kirjoittaa ylös omia positiivisia ja elämyksellisiä muistojaan ja tehdä niistä elämyskirja. Kun käsi työskentelee kynän kanssa, hyvät muistot vahvistuvat entisestään. Elämyskirja on voimavarapakki meille itsellemme. Mutta kun meistä aika jättää, se on myös arvokas perintö omaisillemme ja ystävillemme. Edesmenneen läheisen elämysten lukeminen voi avata ihmisestä kokonaan uudenlaisen kuvan ja tarinan. Se voi olla täysin tuntematon taival ja jälkipolvien elämää rikastuttava ja eheyttävä kokemus. Sen voin sanoa ja allekirjoittaa täysin omasta kokemuksesta.
On vuoden painajaispäivä. Laulukoe. Yritän puna kasvoillani ja kaulallani päästellä ääniä oikeissa kohdissa oikeilla tavalla. Joko osaan tai en osaa. Ei sitä kukaan ole koskaan varsinaisesti opettanut. Silti opettaja muistaa kertoa, missä kohdissa meni pieleen. Todistus kertoo sitten loput. Tunne on kamala, jopa oksettava.
Eräänä perjantaina makasin, istuin ja seisoin kansainvälisten areenojen oopperatähden edessä, ja nuo vanhat muistot palasivat mieleeni. Kurkku leikkaa kiinni. Aivan kuten kurkkuchakra on niin monta vuotta tehnyt. Se pakkaa kaiken ”väärän” sisäänsä, mikä tuntuu jatkuvana paineena tai palana kurkussa, eli tunne jää kehoon. Parempi olla hiljaa kuin puhua tai laulaa. Onnistuin kuitenkin päästelemään ääniä.
Opettajani, oopperalaulaja Mia Huhta kertoi, että laulaminen on vähän sama kuin huutaisi Lintsillä, siinä vaan opetellaan pitämään ääntä tietyssä kohdassa. Hän myös halusi ensimmäisellä laulutunnilla kuulla kumpaa pitää venyttää: mieltäni vai ääntäni.
Jossain vaiheessa Mia sai minut unohtamaan sisäisen puheeni siitä, teenkö oikein vai väärin, ja äänet ja laulu alkoivat tuntua kurkun sijaan koko kehossa. Se tuntui mukavalta hyrinältä ja värinältä – kuin olisi surffatessa päässyt ensimmäistä kertaa aallon päälle.
Sitten taas klik, ja kurkku sulkeutuu. Mieli huutaa: Entä jos teenkin väärin? Entä jos laulankin väärin? Entä jos en pystykään kontrolloimaan ääntäni? Välillä olen kuin terapeutin vastaanotolla: kuinka pahalta ja häpeälliseltä nuo pakkotilanteet tuntuivatkaan lapsesta.
Yhtäkkiä muistan, että suurin osa kirjoituskursseilleni osallistuvista kertoo ennakkoon, että haluaa vihdoin oppia kirjoittamaan ja unohtaa äikän open sanat, että ”sä et kyllä oo mikään kirjoittaja”. Ja uskokaa tai älkää, suurin duuni kirjoituskursseilla on saada paskaa puhuvat äikän opet tilasta veks. Joidenkin olkapäällä opet ovat mölynneet 50 vuotta. Ja kuitenkin: kaikki, jotka osaavat ajatella, osaavat kirjoittaa.
Tuona perjantaina Mia teki kovaa duunia, että kaikenlaiset musaopet saatiin tilasta ulos (paitsi se, joka teetti laulukokeen kirjavarastossa: sai laulaa yksin ja nauhoittaa laulun c-kasetille niin monta kertaa kuin halusi). Mutta se vaatii opettajalta kannustusta ja hulluttelua. Se vaatii Mian kaltaisen opettajan, joka kuuntelee ennen kaikkea mieltäni ja kehoani. Ääni tulee sitten niiden sivutuotteena.
Liikkuminen, laulaminen, maalaaminen, kirjoittaminen. Kaikki tuo luovuus synnyttää suurta iloa, joka on sielun tanssia. Sitä ei saisi arvioida tai arvottaa. Kaikki sielun ilmentymät ovat oikein ja arvokkaita. Mitä lapselle tapahtuu, kun hänen sielun tuotoksensa arvioidaan ja sitten sitä verrataan muihin?
Ja kuinka yksikään sielu voisi ikinä olla väärin?
Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.
Elämän kukoistamisen avainkysymyksiin kuuluu rajallisten voimavarojen viisas kohdentaminen. Myönteisen tuntuman löytäminen ja säilyttäminen edellyttää pelkistämistä. Mutta olemme tottuneet kaikessa siihen, että vasta vähän enemmän on riittävästi?
Elämän parhaat voimat kannattaa suunnata siihen, mikä antaa merkityksen olemiselle ja tekemiselle. Voimavaraviisautta on sen havaitseminen, että tarvitsemme jostakin luopumista. Luopuminen vapauttaa aikaa ja tilaa sille, mikä aidosti kannattelee ja ehkäisee latteuden leviämistä.
Merkityksettömät asiat kuluttavat meitä, sillä niihin eivät arvomme sitoudu. Mutta tunnistammeko kiireisessä arjessa niitä asioita, jotka kääntyvät meitä vastaan? Tarvitsemme havahtumista. Pitää tunnistaa ne asiat, joista luopumisesta seuraa elämän rikastumista. Pelkistäminen, hidastaminen ja luovuttaminen avaavat merkitysnäköaloja, jotka muuten jäisivät tunnistamatta. Merkityksen löytäminen elämälle ei ole keltään pois vaan se hyödyttää kaikkia.
Mutta mitä tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän rikkaan elämän elämiseksi? Mitkä asiat ovat yhteydessä arvottomaan elämään, mitkä elämisen arvoiseen elämään ja mitkä hyvään elämään?
Onko niin, että yksi luovuttamattomista asioista on rohkea ja päättäväinen avartuminen itsestä ulospäin? Millainen voima ja meininki onkaan sellaisessa perheessä, suvussa, työyhteisössä, yhteiskunnassa tai sivilisaatiossa, jossa rohkeasti edistetään toisen parasta jääräpäisen oman edun tavoittelun sijasta? Onko hyvä vai huono asia jos häviäjät puuttuvat elämänpiiristämme kokonaan ja kaikki ovat voittajia?
Jokainen teko on pieni tai suuri askel ihanteen puolesta tai sitä vastaan. Olenko osa ongelmaa vai osa ratkaisua?
Ystäväni kertoi, kuinka hänen 4-vuotias poikansa oli ylpeänä pukeutunut pallomekkoon ennen päiväkotiin lähtöä. Mekon päälle hän oli vetänyt vielä farkkutakin, ja poika oli ollut oikein tyytyväinen kokonaisuuteen – nyt hän näytti aivan naapurin tytöltä.
Äiti oli hieman hämillään, mutta poika lähti valitsemissaan vaatteissa päiväkotiin. Päiväkodissa kaveri oli kysynyt isältään: ”Mikä tuota vaivaa?” Isä oli vastannut: ”Hän vähän hassuttelee.” Päiväkodin täti oli tokaissut iloisesti: ”Onpas sinulla hieno mekko tänään!”
Mitä tapahtuu aikuisen päässä lapsen ikävuosien 0–4 välillä? Vanhemmat melkein itkevät ilosta, kun vauva piereskelee – se tarkoittaa kivun eli itkun loppumista. ”Hieno pieru, hieno kakka!” Mutta kun 4-vuotias päästää mojovan pommin, ilmaan jää usein leijumaan hajua suurempana vanhempien häpeä. Neljävuotiaan kuuluisi jo esittää, että ihminen ei piereskele. (Tai pitäisi osata mennä vessaan piereskelemään. Vaikka rehellisyyden nimissä ehtiäkseen vessaan, ilma täytyy osata vetää akuutisti sisään. Ja siitä alkaa vatsakipu.)
Jokunen aika sitten nousi pieni mediakohu 3-vuotiaasta tytöstä, joka oli uskaltautunut uimahalliin ilman yläosaa. Tai kohu nousi lähinnä siitä, pitääkö 3-vuotiaan jo peittää tissinsä, jotka eivät ole 3-vuotiaan pojan tissejä kummemmat. Ja missä menee (ikä?)raja: milloin tissit on hyvä peittää häveliäisyyssyistä? Ja jos miehellä on roikkutissit, pitäisikö nekin peittää? Ja miksi? Kysyn, koska minulla ei ole vastausta tähän.
Yhtä kaikki. Vanhemmilla (ja muilla lähiaikuisilla) on mielestäni kaksi vaihtoehtoa suhteessa lapsiin: 1) joko siirtää oma (myötä)häpeän tunne lapseen tai 2) pitää häpeän tunne loitolla lapsesta.
Ensimmäisen vaihtoehdon hyvä tarkoitus on suojella lasta ”pahalta maailmalta”, joka kuitenkin kertoo ”totuuden”, ellei aikuinen ennätä sitä ensin tekemään. Aikuinen siis varmistelee ennen muita, että lapsi kokee olevansa vääränlainen – sillä häpeä kohdistuu aina identiteettiin, itsensä kokemiseen olevana.
Toinen vaihtoehto aikuisella on pyrkiä ohittamaan oma häpeän tunne, joka luultavasti kulkee sosiaalisena perimänä, ja olla ylpeä lapsen kaikista olemuksen osista ja niiden ilmauksista. Kun lapsi ei koe häpeää läheltä, hän ei tunnista sitä muidenkaan osalta. Häpeän kokeminen ei nimittäin palvele ketään eikä mitään osaa ihmisestä (toisin kuin esimerkiksi syyllisyys, joka saattaa olla merkki väärästä teosta). Kun lapselle ei aiheuteta häpeää, hän kasvaa oikealla tavalla vahvaksi ja kokee olevansa kokonainen kaikkine piirteineen. Rakastettu sellaisena kuin ON.
Onko siis olemassa jokin ikä, jolloin lapsen on laitettava housut jalkaan kotona, kun tulee vieraita? Ja miksi? Onko jokin ikä, jolloin poikaa ei pitäisi päästää mekko päällä kodin ulkopuolelle? Miksi? Onko määriteltävissä ikä, jolloin tyttöjen kuuluu peittää tissit uimahallissa? Miksi? Onko olemassa ikä jolloin pierun pitää antaa aiheuttaa vatsakipuja? Miksi?
Ei minulla ole vastauksia näihin. Mutta sen tiedän, että häpeän tunteen aiheuttaminen ei ole lapsen suojelua, vaan aikuisen oman häpeän tunteen suojelua.
