Sannan kynästä: Paskaa puhuvat opettajat

On vuoden painajaispäivä. Laulukoe. Yritän puna kasvoillani ja kaulallani päästellä ääniä oikeissa kohdissa oikeilla tavalla. Joko osaan tai en osaa. Ei sitä kukaan ole koskaan varsinaisesti opettanut. Silti opettaja muistaa kertoa, missä kohdissa meni pieleen. Todistus kertoo sitten loput. Tunne on kamala, jopa oksettava.

Eräänä perjantaina makasin, istuin ja seisoin kansainvälisten areenojen oopperatähden edessä, ja nuo vanhat muistot palasivat mieleeni. Kurkku leikkaa kiinni. Aivan kuten kurkkuchakra on niin monta vuotta tehnyt. Se pakkaa kaiken ”väärän” sisäänsä, mikä tuntuu jatkuvana paineena tai palana kurkussa, eli tunne jää kehoon. Parempi olla hiljaa kuin puhua tai laulaa. Onnistuin kuitenkin päästelemään ääniä.

Opettajani, oopperalaulaja Mia Huhta kertoi, että laulaminen on vähän sama kuin huutaisi Lintsillä, siinä vaan opetellaan pitämään ääntä tietyssä kohdassa. Hän myös halusi ensimmäisellä laulutunnilla kuulla kumpaa pitää venyttää: mieltäni vai ääntäni.

Jossain vaiheessa Mia sai minut unohtamaan sisäisen puheeni siitä, teenkö oikein vai väärin, ja äänet ja laulu alkoivat tuntua kurkun sijaan koko kehossa. Se tuntui mukavalta hyrinältä ja värinältä – kuin olisi surffatessa päässyt ensimmäistä kertaa aallon päälle.

Sitten taas klik, ja kurkku sulkeutuu. Mieli huutaa: Entä jos teenkin väärin? Entä jos laulankin väärin? Entä jos en pystykään kontrolloimaan ääntäni? Välillä olen kuin terapeutin vastaanotolla: kuinka pahalta ja häpeälliseltä nuo pakkotilanteet tuntuivatkaan lapsesta.

Yhtäkkiä muistan, että suurin osa kirjoituskursseilleni osallistuvista kertoo ennakkoon, että haluaa vihdoin oppia kirjoittamaan ja unohtaa äikän open sanat, että ”sä et kyllä oo mikään kirjoittaja”. Ja uskokaa tai älkää, suurin duuni kirjoituskursseilla on saada paskaa puhuvat äikän opet tilasta veks. Joidenkin olkapäällä opet ovat mölynneet 50 vuotta. Ja kuitenkin: kaikki, jotka osaavat ajatella, osaavat kirjoittaa.

Tuona perjantaina Mia teki kovaa duunia, että kaikenlaiset musaopet saatiin tilasta ulos (paitsi se, joka teetti laulukokeen kirjavarastossa: sai laulaa yksin ja nauhoittaa laulun c-kasetille niin monta kertaa kuin halusi). Mutta se vaatii opettajalta kannustusta ja hulluttelua. Se vaatii Mian kaltaisen opettajan, joka kuuntelee ennen kaikkea mieltäni ja kehoani. Ääni tulee sitten niiden sivutuotteena.

Liikkuminen, laulaminen, maalaaminen, kirjoittaminen. Kaikki tuo luovuus synnyttää suurta iloa, joka on sielun tanssia. Sitä ei saisi arvioida tai arvottaa. Kaikki sielun ilmentymät ovat oikein ja arvokkaita. Mitä lapselle tapahtuu, kun hänen sielun tuotoksensa arvioidaan ja sitten sitä verrataan muihin?

Ja kuinka yksikään sielu voisi ikinä olla väärin?

Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi.

Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image