Kun ajatus Hidasta elämää –sivustolle kirjoittamisesta heitettiin ilmaan viime kesänä, oli ensimmäinen ajatukseni: “Mikä ihana idea!”, mutta sitä seurasi välittömästi itsekritiikki: “Enhän minä ole asiantuntija missään”.
Lähentelen neljääkymppiä ja tunnen itseni usein tytöksi. Pikkuhiljaa hyväksyn, että tuo tunne saattaa kulkea mukanani loppuun asti, eikä se ehkä olekaan huono juttu. Olen seikkailija ja innostuja, enemmän fiilistelijä kuin viisas pohdiskelija. Vuosien karttumisen näen kasvoissani, tunnen kropassani, havaitsen sen mielessäni ja rytmissäni. Mutta sieluni on ennallaan, se on sama kuin pikkutyttönä.
Mietin kirjoittamista pitkään. Kesä vaihtui syksyksi, ruskan väreiksi ja sitten lumimaisemaksi. Kävin läpi viikkoja kestäneen paikkasidonnaisen kriisin: jäämmekö vuorelle vai palaammeko sivilisaation pariin kaupunkiin? Kuopuksemme ehti syntyä ja minä väsyä. Välillä itkin yksinäisyyttä, välillä nauroin hykerryttävää elämäniloa ystävien kanssa. Rakastuin ja rakastin, ihan oman pikkuperheeni sisällä. Ja samalla kyselin mielessäni mistä kirjoittaisin tähän blogiini, mitä sanoja käyttäisin. Onko minulla mitään kerrottavaa?
Kriisini liukui pois lohdullisen ajatuksen myötä: “Mikään ei ole lopullista”. Aloin jälleen nauttia siitä, että kotimme on vuorella. Menemme perheeni kanssa sellaista kohti, mistä aiemmin haaveilin. Kohti yksinkertaista arkea, kohti itsemääriteltyä vapautta. Meitä ohjaa tunne välttämättömyydestä, ei pelkkä kokeilunhalu, ja usein ratkaisut ovat epäkonventionaalisia. Arkemme ei ole seesteistä, mutta teemme päivittäin tietoisia valintoja ollaksemme enemmän läsnä ja vähemmän kiireisiä. Nauttiaksemme siitä, että meillä on tilaa, aikaa, tyhjyyttä.
Elämä Balkanilla, sivilisaation reunalla ja vuorenrinteellä, tuntuu tärkeältä. Itseasiassa, se tuntuu ainutlaatuiselta.
Pikkuhiljaa ymmärrän, kahden vuoden asumisen jälkeen, että kirjoittaakseni vuoristoelämän tahdista ja kaikesta täällä oppimastani, minun ei tarvitse olla asiantuntija. Minun tulee olla avoinna ja hereillä. Aloittelijan mieli. Se riittää.
Viime vuosi oli mielenkiintoinen ja haastava matka omaan itseen. Teemana olivat lähinnä minäkuvani uudet syvyydet jotka nousivat edellisen parisuhteeni peilaamina ja omakohtaisten saavutusten uusissa sfääreissä kohtaamani epävarmuudet. Paljon uutta tuli elämään ja paljon vanhaa poistui. Tämän kaiken jälkeen opin jälleen ymmärtämään itseäni entistä paremmin. Aluksi oli vaikea nähdä ja ymmärtää sitä kipua ja pelkoa joka sisältä kumpuaa, mutta kuten uuteen ihmiseen tutustuessa, on itsensä aina hyvä kohdata nöyrästi ja mikä tärkeintä, olla läsnä kun lapsi meissä puhuu. Tämän seurauksena olen alkanut tehdä sitä, minkä sisälläni oleva kamppailu on minut saanut unohtamaan. Pysähtymään ja hiljentymään. Niinkin yksinkertainen asia, kuin istua hiljaa vaikka yhden minuutin verran, saattaa muuttaa koko päivän kulun. Hiljaa istumisella tarkoitan alas istumista ja kehon, sekä tunteiden kuuntelua niihin kiinnittymättä. Mikä hyvänsä tunne tai tuntemus nousee pintaan, antaa sen tulla ja mennä. Usein kiire ja suorittaminen on näiden tuntemusten välttelyä. Antamalla tunteiden tulla ja mennä, antaa itselleen luvan olla.
Kun on pitkään rakentanut itselleen identiteettiä ja luonut muureja sinne missä kipu on ollut kovin, voi olla hyvin vaikeaa ottaa kyseisillä alueilla rakkautta ja hyväksyntää vastaan. Sitähän saattaisi vaikka tietää olevansa rakastettu ja täydellinen juuri sellaisena kuin on. Mutta onneksi on rakkaus, tuo magneeteista vahvin, joka vetää jokaisen sisäisen ruusupusikon ja kipukohtakivikon läpi pitäen huolta, että itkemme itsemme auki. Ja kun olemme tarpeeksi rohkeita puhumaan totta, koskettamaan sydämestä käsin, kohtaamaan elämä sellaisena kuin se on, tulee harmaiden pilvien takaa entistäkin leveämpi hymy ja kirkkaampi nauru. Sekä toisen ihmisen lähellä, että peilin edessä. Vapaus.
En ole tehnyt lupauksia uudelle vuodelle pitkään aikaan, koska en ole halunnut luoda päämääriä elämälleni vaan antaa sen virrata vapaasti. Muistaessani, että itse mitkään tietyt asiat eivät ole ongelmia, vaan niiden kanssa kamppailu ja sisäiset ristiriidat, olen kumminkin halukas laittamaan muistilappuja seinille jotta vaikeallakin hetkellä saan kiinni siitä selkeästä ja harmonisesta tilasta jossa en näe asioita ongelmina vaan mahdollisuuksina. Saatan vaikka vahingossa oppia näkemään kauneutta itsessäni ja ympäröivässä maailmassa taas asteen verran enemmän. Seuraavassa muutama ajatus, jotka pääsevät seiniä koristamaan.
Monesti petymme jos joku asia ei mene kuten sen olisi pitänyt mennä. Saatamme käyttää lähes kaiken energiamme tuon asian suunnitteluun ja sen epäonnistuessa, murehtimiseen. Muutoksen ollessa näennäisesti meistä riippumaton, syytämme helposti ulkopuolisia tekijöitä. Jos taas asia epäonnistuu mielestämme meihin liittyvistä syistä, soimaamme helposti itseämme. Entä jos uusi käänne voisi olla tilaisuus tehdä ja kokea jotain yhtäailla upeaa? Entä jos pettymys johtuu vain meidän asennoitumisestamme? Vain sinä tiedät, mikä on sinulle kullakin hetkellä parhaaksi ja olet ainoa, joka voi muuttaa suhtautumistasi asioihin.
Olen kuunnellut nk. ”sisäistä vanhempaani” joka puhuu sisälläni asuvalle lapselle usein hyvin ankarasti. ”Sinä et osaa, et ole riittävän hyvä”.
Muutama vuosi sitten elämässäni asiat olivat hyvin säännöllisiä ja mallillaan. Meditoin päivittäin, söin säännöllisesti ja hyvin optimaalista tuoretta kasvisruokaa sekä lenkkeilin viitisen kilometriä lähes joka ilta. Nyttemmin olen luisunut pienimuotoiseen kaaokseen ja jarrutellut matkaani sinne hurjasti. Seurauksena epävarmuutta ja ahdistumista. Tämä on johtanut kamppailuun jossa olen itseäni vastaan. Miten ihminen voisi voittaa itsensä? Paradoksi. Määräsin itselleni tähän tropiksi asennemuutoksen. Nyt mietinkin, että miksi en jo alussa ottanut telttaa mukaani. Loistava matka uudelle mantereelle sisäisen lapsen kanssa. Entä jos en kieltäisi tuota sisälläni olevaa lasta hyppimästä tunteideni lätäköissä, vaan kuuntelisin sitä ja opettelisin näkemään maailmaa oman herkkyyteni kautta sen sijaan, että yritän kovettaa itseäni siltä. Entä jos näkisin, että jokainen ”epäonnistuminen” on uusi maa, jonne en ole koskaan uskaltanut astua. Uusi osa minua, jota en ole rohjennut nähdä. Ja vaikealla hetkellä voin aina pyytää tuolle matkalle apua yhtälailla kun olen aina ollut valmis auttamaan muita. Pyytää apua, on auttaa itseä. Oma sisin on vaikein nähdä kaikessa heikkoudessaan, koska me emme voi menettää muiden minuutta, ainoastaan omamme. Minä saan mennä rikki ja syntyä uudelleen joka ikinen hetki. Uskaltaessani nähdä epäonnistumisen onnistumisena, avaan itseni mahdollisuuksille. Minun ei tarvitse yrittää olla valmis, sillä olen jo kaiken rakkauden arvoinen sellaisena kuin olen.
Kuten ylläolevasta kirjoituksesta käy ilmi, olen ollut aina huono ottamaan hyvää vastaan ja näkemään itseni rakkauden arvoisena. Minulle on helppoa tehdä toisen ihmisen olo hyväksi käyttäen siihen vaikka tunteja tai päiviä, mutta tehdäpä vaikka itselle kuuma kylpy ja laittaa kynttilöitä ammeen reunalle sekä vielä nauttia siitä, tai ottaa jostain tunteella tekemästäni hyvä korvaus vastaan. Pelottava ajatus.
Olen oppinut erottelemaan sen osan minussa joka etsii ja hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä ja sen, joka tekee jotain pyyteettä. Asioita voi muuttaa vain olemalla tietoinen siitä mitä tekee ja uskaltamalla tehdä hyvää ollen läsnä kun tekee. Meistä jokainen tietää sisimmässään, että olemme rakkauden ja kaiken hyvän arvoisia, osaamme vain tarvittaessa kätkeä sen itseltämme yhtä taitavasti kuin muiltakin ihmisiltä. Aion tulevana vuonna ”viedä itseni treffeille” yhä useammin. Niin pelottavalta kuin yksin hyvään leffaan lähteminen tai herkullista ateriaa vain itseä varten tuntikausien tekeminen kuulostaakin, olen valmis rakastumaan tähän takkutukkaiseen nappisilmään joka näitä mietteitä tähän aakkoskanteleensa kautta näpyttelee. Tarkemmin ajatellen, en ole koskaan ollut tällaisessa tilantessa tai rohjennut särkyä niin syvästi, joten kuinka usein olen saanut mahdollisuuden nähdä tätä kaikkea? Tämä on uskomaton tilaisuus oppia jotain uutta itsestäni sekä elämästä.
Toivottavasti tekstini herätti sinussa ajatuksia tai sai pohtimaan suhdetta omaan itseesi. Näiden muistisääntöjen saattelemana toivotan sinulle upeaa uutta vuotta sekä antoisaa matkaa sisimpääsi!
Sami on 1965 syntynyt helsinkiläismies, jonka elämä hidastui tosissaan 1,5 vuotta sitten, kun 100-prosenttinen tukos sydämessä meinasi viedä hengen. Sen jälkeen kiinnostus ikivanhaa elämännoppia, hylozoiikkaa kohtana heräsi. Astrologia, numerologia, meditaatio, enkelit, chakrat, raakaravinto, vesi ja moni muu luonnon kanssa synkassa toimiva kuvio muuttui järkeenkäyväksi. Vanha musiikin ystävä löysi myös 432 hertsin taajuuden. Nyt, harrastuspohjalta yhdeksi elämänpolun haaraksi näyttää muodostuvan oman nettiradion pyörittäminen. Jos jollakulla on intoa alkaa tekemään ohjelmasisältöä tälläkin sivustolla käsiteltävien aiheiden ympärille, Samiin saa olla yhteydessä: sami.rautavuori(at)gmail.com
Nikola Teslan sanoin: ”Jos haluat löytää universumin salat, mietiskele termejä energia, taajuus ja värähtely”.
Albert Einstein yhtyi ajatukseen näin: ”Se, mitä kutsumme aineeksi on värähtelyä niin matalilla taajuuksilla, joita kykenemme aisteillamme havaitsemaan.”
Myös nykytiede on nämä viisaudet todistanut: kaikki, myös oma kehomme, on energian värähtelyä eri taajuuksilla.
Kaikella aineella on oma, luonnollinen värähtelytaajuus jossa se resonoi harmoonisesti. Keskitytäänpä veteen, koska kehomme koostuu noin 70-prosenttisesti siitä – aivan kuten koko ihmeellinen planeettammekin. Veden luonnollinen värähtelytaajuus on 432Hz.
Jokainen itseilmaisu – ääni, tunne tai ajatus – toimii tietyllä taajuudella vaikuttaen kaikkeen ympärillämme. Kauniit sanat, mukavat äänet ja positiiviset tunteet tekevät hyvää. Ja päinvastoin. Vaikutukset ovat kauaskantoisia. Mietipä kuinka suuren vaikutuksen yksi ainoa vesipisara tekee tippuessaan tyyneen vesimassaan, syntyvien aaltojen muodossa. Hyvät vibat tarttuvat ja leviävät.
Luonnossa (maailmankaikkeudessa) vallitsee matemaattisia kaavoja noudattavat lait. Matemaattisesti luku 432 voidaan yhdistää valoon, aikaan, tilaan, aineeseen, painovoimaan ja magnetismiin. Kun meidän atomit ja DNA alkavat resonoida harmoniassa luonnosta löytyvän spiraalikuvion muodossa, yhteytemme luonnon kanssa selkeytyy. Tämä on tismalleen sama asia, jonka chakrahoitoihin perehtyneet kuvaavat hieman eri sanoin – energiavirtojen tulee päästä kulkemaan vapaasti eri chakrojen kautta. Jollei näin ole, voit huonosti. Tai shamaanien rumpuseremoniat, joogien ham, umm ym. -ääntelyt. Ne ajavat samaa asiaa – sopivien äänitaajuuksien ajamista lävitsemme. Meidän hoitamista.
Kansainvälisen ISO-standardin mukaisesti vuonna 1953 päätettiin, että on helpompaa, kun kaikki soittimet viritetään A=440Hz taajuudelle. Se on yhden sävelaskeleen korkeammalla kuin 432Hz. Miksi näin tehtiin? Se on kysymys, johon jokainen voi itse ottaa kantaa tutustuttuaan aiheeseen kunnolla.
Tiesitkö, että Stratovarius tehtiin soimaan kauniisti juuri A=432Hz -viritystaajuudella? Tiesitkö, että mm. John Lennon, Jim Hendrix ja Michael Jackson olivat tietoisia tästä asiasta ja tekivät paljon musiikkia ”alavireisillä” soittimillaan.
Olen omaksi ilokseni, ja toivottavasti monien muidenkin, ottanut puuhakseni tehdä oma osani sen eteen, että jonain päivänä tuo ISO-standardi heitetään romukoppaan ja palataan luonnollisiin taajuuksiin musiikissa.
Joulun ja Uuden Vuoden vapaat on saanut minut taas hiljentymään rauhassa itseni äärelle. Kynä sauhuten olen kirjoittanut päiväkirjani sivuille mitä sisältäni kumpuaa. Hiljaisuudessa olen kuullut itseäni taas syvemmin ja puhtaammin.
Olen ihmetellyt jo pidempään mikä on saanut minut jahkailemaan ja viivyttelemään tiettyjen asioiden kanssa, joita kohtaan tunnen intohimoa ja joita haluaisin koko sydämestäni tehdä.
Tiedätkö mitä tarkoitan?
Asioita, joita sydämesi huutaa sinulle oikeiksi, mutta joiden toteuttamista estää aina toinen toistaan ihmeellisemmät tekosyyt kuten esimerkiksi kiire, rahanpuute, lapsi, väsymys, kotityöt, sähköpostit – listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Kuulostaako tutulta?
Sain itse vihdoin tarpeeksi omasta vitkastelustani minulle rakkaiden asioiden suhteen.
Olen taas aktiivisesti hyödyntänyt kolmea toimivaa työkalua, joiden avulla tekosyyt ovat jääneet pois. Niitä ei kertakaikkiaan enää ole. Voi mikä vapaus ja innostus.
Haluaisinkin nyt jakaa nämä työkalut myös sinulle videon muodossa. Jos sinäkin haluaisit elää täydesti ja tehdä vuodesta 2015 tähän astisen elämäsi parhaan, niin tämä video on sinulle. Parasta vuotta 2015!
Rakkaudella,
Laura
————-
Tämä video on julkaistu myös HIMA Happiness -sivustolla www.himahappiness.com
Viime viikonloppuna Keltaisessa talossa pidettiin leivontapäivä. Tällä kertaa ei keittiössä kuitenkaan jauhot pöllynneet, eikä yleiskonekaan laulanut. Jauhojen sijasta ropisivat lähinnä siemenet ja yleiskoneen virkaa hoiti emäntä ja puukauha.
Sain syksyllä työkaverilta siemennäkkärin reseptin ja siitä lähtien se on ollut meidän perheessä ehdoton suosikki. Olen aiemminkin erilaisia siemennäkkäreitä tehnyt, mutta tämä on ollut ehdottomasti parasta! Näkkäri on oiva välipala ihan sellaisenaan vaikka autossa narskuteltavaksi. Ainoa huono puoli siinä on, että siihen jää helposti koukkuun!
Näkkäriin tarvitaan monenlaisia siemeniä, mutta niitä onneksi kaupoista löytyy, eikä tarvitse edes linnunruokapuolelta niitä mukaansa noukkia!
Taikinasta löytyy maissijauhoja, kurpitsansiemeniä, sesamsiemeniä, auringonkukansiemeniä ja pellavansiemeniä. Lisäksi vain vettä ja oliiviöljyä ja itse laitoin pinnalle ruususuolaa.
Maukasta ja mukavan rapeaa ihan sellaisenaan ja aamupalalla kun vielä juustoviipaleen laittaa päälle, niin eipä siinä kahvin kanssa muuta tarvita.
Kokeilimme tehdä myös kolmionmallisia suupaloja, jotka on kivoja vaikka juustotarjottimelle ja päihittää mennen tullen suolakeksit!
Tässä ohje, jos joku innostuu kokeilemaan
Rapea siemennäkkäri
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl sesaminsiemeniä
1/4 dl kurpitsansiemeniä
3/4 dl auringonkukansiemeniä
2 dl maissijauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1 maustemitta suolaa (jos laittaa pinalle esim. ruusu – tai sormisuolaa, voi tämän jättää pois)
Kuivat aineet sekoitetaan, lisätään öljy ja kiehuva vesi. Sekoitetaan tasaiseksi. Levitetään uunipellille, reunoja myöten. Paistetaan keskitasolla 150 asteessa n. 70 minuuttia. Parhaiten olen saanut levitettyä taikinan pellille laittamalla käteen muovipussin ja taputtelemalla sillä. Levy kannattaa leikata paloiksi esim.pizzaleikkurilla ennen paistamista.
Tällä kirjoituksella käynnistän kolmen artikkelin teemasarjan aiheesta ”Äitihaava”. Vaikka tämä artikkelisarja käsitteleekin aihetta äidin ja tyttären näkökulmasta, uskon että aika moni mieskin pystyy samaistumaan tähän aiheeseen. Inspiraation tähän aiheeseen olen saanut Bethany Websterin blogikirjoituksista.
Miksi minä tyttärenä kovin usein tunnistan äitini kivut, uhraukset ja kärsimykset ja koen olevani niistä vastuussa? Miksi saatan kokea, etten voi olla parempi tai menestyä äitiäni paremmin tietyillä elämänalueilla? Tai en voi tehdä toisenlaisia valintoja, mitä äitini teki elämässään?
Mitä tunteita ja ajatuksia seuraavat lauseet saavat aikaan sinussa:
”Mitä kaikkea äitini onkaan joutunut tekemään ja kärsimään puolestani. En voi olla näin itsekäs!” ”Jos toimin näin, pahoittaisin äitini mielen.” ”Jos pahoitan äitini mielen, hän ajattelee, etten välitä hänestä.”
Äitihaavalla tarkoitetaan muun muassa sitä, miten tiettyjä naiseuden (tai ihmisyyden) malleja siirretään jatkuvasti eteenpäin, sukupolvelta toiselle. Nämä toimimattomat mallit ja selviytymisstrategiat aiheuttavat meille monenlaisia ”oireita”, tunteita ja olemisen kipuja, joita tässä luettelen esimerkinomaisesti:
Häpeäntunne; jatkuva tunne, että minussa on jotakin vikaa.
Syyllisyydentunne siitä, jos haluaisin tai toivoisin itselleni jotakin erityistä. Jatkuva tunne että olen syyllinen toisten huonoon oloon. Olen liian itsekäs, minun ei saa ajatella omaa etuani.
Itsearvostuksen puute; en koe olevani riittävän hyvä ja vertailen sen vuoksi itseäni jatkuvasti muihin.
Minun pitää olla tietynlainen tai ”pienentää” itseäni, jotta minua rakastetaan tai olen hyväksytty muiden silmissä.
Nämä tunteet ja uskomukset voivat näyttäytyä elämässä esimerkiksi seuraavin toimintatavoin:
En voi olla oma aito itseni, etten olisi uhka muille ihmisille.
Sallin toisten kohdella itseäni huonosti, en osaa pitää puoliani – en todennäköisesti edes tunnista omia rajojani.
Omaan herkät tuntosarvet, huolehdin ensisijaisesti muista ihmisistä ja vasta sen jälkeen itsestäni – jos on aikaa.
Toisaalta saatan tietyissä tilanteissa olla liiankin jäykkä ja ehdoton, jopa määräilevä.
Itseni sabotointi voi näkyä monin tavoin; tunnesyömisenä, en salli itselleni hyviä asioita tapahtuvaksi jne.
Usein on havaittavissa erilaisia kehon ja mielen oireita, kuten kiputiloja, syömishäiriöitä, riippuvuuksia, masennusta ja epämääräistä ahdistusta.
Kuulostaako tutulta? Itselläni ainakin osa edellä mainituista on hyvinkin tuttuja tunnetiloja, uskomuksia ja toimintamalleja, ja joista parasta aikaa opettelen pois ja sisäistän uusia, itselleni toimivia tapoja elää ja tuntea 🙂
Vaikka yhteiskunta on jo monella tavalla muuttunut vaikkapa 100 vuoden takaisesta, saatamme edelleen kantaa mukanamme monenlaisia perintöjä sukupolvien takaa. Äidit ovat sukupolvelta toiselle antaneet (useimmiten tiedostamatta) perimänä tyttärilleen sellaisia malleja, jotka estävät heitä kasvamasta ja kehittymästä omaksi aidoksi itsekseen. Itseään rakastavaksi naiseksi, joka on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Miksi näin käy?
Ollessamme pieniä, me kaikki olemme vahvasti riippuvaisia siitä, että äiti tai muu läheinen pitää meistä huolta. Opimme jokainen herkästi vaistoamaan äidin tavat kohdata lapsi ja hoivata omaa lastaan. Jotta ylipäätään selviydymme ensimmäisistä elinvuosistamme hengissä, joudumme sopeutumaan siihen maailmaan, jossa elämme.
Tämä sopeutuminen voi tarkoittaa tytön ja naisen maailmassa esimerkiksi sitä, että olemme lojaaleja äidille, mukaudumme äidin tunteisiin ja tahtoon. Pieni tyttö ei halua ottaa riskiä, että äiti hylkäisi, niinpä hän joutuu itse muuntautumaan siitä kuka ja mikä hän todellisuudessa olisi. Käänteisesti ilmaisten voi käydä niin, että tyttö/nainen ei uskalla näyttää maailmalle koko potentiaaliaan, koska hän on oppinut pelkäämään ristiriitoja ja hylkäämistä.
Minä ajattelen, että monet äidit ovat kasvattaneet tyttärensä kantamaan sitä samaa vastuun, vihan, katkeruuden, pettymyksen, kärsimyksen ja jopa marttyyriuden taakkaa, mitä heidän äitinsä ovat heille antaneet perintönä. Tämä kaikki on ollut suurelta osin tiedostamatonta, uskomus- ja tunnemallien siirtoa sukupolvelta toiselle.
Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan lapsi, tyttö tai poika, nainen tai mies, voi olla vastuussa äitinsä elämästä, tunteista ja reaktioista. Eikä heidän myöskään tarvitse siten pelastaa äitiään hänen omilta tunteiltaan, vaan vastuu kuuluu palauttaa omistajalleen. Mikään määrä uhrauksia ja vastuunkantoa ei kuitenkaan tulisi riittämään.
Miltä tämä sitten näyttäytyy äidin näkökulmasta?
Olen itse neljän lapsen äiti ja voin tunnustaa jatkaneeni tätä perintöä monelta osin myös omille lapsilleni (joista kolme on tyttöjä). Mutta mikä tärkeintä, olen jo havahtunut ja herännyt tämän ilmiön äärelle, ja se on muutoksen alku! Koen paljonkin syyllisyyttä siitä, mitä olen jo ehtinyt siirtää seuraavalle sukupolvelle. Silti koen, ettei liika syyllistyminen hyödytä ketään, syyllisyyden tunnetta tarvitaan vain sen verran, että muutos käynnistyy, sitten siitä on syytä päästää irti. Minulla on aina vain tämä hetki, ja valinta, mitä päätän tehdä juuri nyt.
Joyce Maynard on kirjoittanut (vapaa suomennos): ”Eivät vain lapset kasva. Vanhemmatkin kasvavat. Niin paljon kuin me seuraamme sitä mitä lapsemme tekevät elämällään, hekin seuraavat sitä, mitä me aikuiset teemme omalle elämällemme. En voi komentaa lastani kurkottamaan kohti aurinkoa. Kaikki mitä minä voin tehdä, on kurkottaa itse kohti aurinkoa.”
* * * * * * * * * *
Kysymyksiä sinulle, nainen tai mies: Millaisissa tilanteissa sinä
olet usein pettynyt itseesi tai jopa vihaat itseäsi?
pienennät itseäsi, et anna itsellesi lupaa loistaa ja olla oma itsesi?
pelkäät tai olet varovainen ja ylivirittynyt, ja reagoit herkästi muiden sanoihin ja eleisiin?
koet olevasi tilanteen uhri?
yrität ratkaista muiden ihmisten ongelmia, jättäen omat tarpeesi huomioimatta?
jäädytät kehoosi sellaiset tunteet ja reaktiot, jotka haluaisivat tulla esiin, koska se ei ole sopivaa käytöstä? Vihan, raivon, pelon, pettymyksen, surun tunteet? Jopa rakkauden, ilon ja nautinnon tunteet?
Jos havaitset itsellesi tyypillisiä toimintamalleja näistä esimerkeistä, voit pohtia, mikä rooli äitihaavalla voisi olla niissä?
Brittiläisellä vihermehu-guru Jason Valella oli ylipainoa, astma sekä psoriasis, joihin ei lääkäreiden mukaan ollut parannuskeinoa. Hän alkoi juoda vihermehuja ja parani kaikista vaivoistaan. Hänen elämäntehtävänään on opettaa ja inspiroida ihmisiä vihermehujen pariin. Vale on julkaissut pinon kirjoja aiheesta, hänellä on kaksi retriittikeskusta Euroopassa ja hän on tehnyt dokumentinSuperJuiceMe, jossa kahdeksan yhteensä 22:sta eri sairaudesta kärsivää henkilöä juovat vihermehuja 28 päivää.
Jason Vale piti tammikuussa 2015 Lontoossa ensimmäisen seminaarinsa kuuteen vuoteen ja olihan sinne päästävä. Tuhatpäisessä seminaariyleisössä oli ihmisiä monesta Euroopan maasta. Mehustaminen on minulle rakas asia, sillä sen ansiosta parani niin tyttäreni kuin miehenikin, kuten voi e-kirjastaniVihermehuja – Terveydeksi! tai kirjastani Vihermehu-luonnollinen energiajuoma lukea.
Olin ennen matkaa järjestänyt Facebookissa viikon detox-kuurin nimellä Juice Finland. Juice Finlandiin osallistuikin yllättäen yli 400 vihermehustajaa! Osa jatkoi kuuria yli viikon, osa viikon ja osa mehusti päivittäin muun ruuan ohella tai oli hengessä mukana ja oppimassa aiheesta. Viikon aikana jaettiin avoimesti kuurin aiheuttamia tuntemuksia, keksittiin reseptejä ja kysyttiin vinkkejä ja ryhmä jatkoi kasvamistaan. Tänä päivänä ryhmässä on yli 5000 mehustajaa.
Tavoitteenani oli saada ihmiset mehustamaan ilman sen kummempia ohjeita tai suunnitelmia, sillä siten mehustamisesta tulee helppoa ja arkipäiväistä. Tarvitaan itsevarmuus osaamisesta sekä motivaatio, joka kumpuaa itsestä, eikä ulkopuolisesta avusta. Uskoakseni onnistuin tässä aika hyvin, sillä moni postaili omia reseptejään ja kokeilujaan ja kertoi vihermehujen jäävän osaksi arkea.
Valen seminaari oli painavaa asiaa esitettynä sarkasmin kuorruttamalla brittihuumorilla. Jos joku tuli Lontoon seminaariin oppiakseen miten mehustetaan, sai pettyä karvaasti, vaikka seminaarin lopussa Jason nopeasti muutamia vihermehuja tekikin.
Valen mukaan sinulla voi olla hienoin laite maailmassa ja parhaat raaka-aineet, mutta jos sinulta puuttuu ymmärrys ja motivaatio, homma ei toimi.
Suurin osa seminaarin annista olikin mielenhallintaa ja asiaa addiktioista ja median aivopesusta. Kohokohtiin kuului kymmenen tutun suklaapatukan mainoslauseet tai -laulut, joita tuhatpäinen yleisö raikuvalla äänellä lausui tai lauloi! Olemme Pavlovin koiria kaikki, nauroi Jason. Mielleyhtymämme ovat naurettavia, mainoslauseet vielä naurettavampia. Miten kiinnymmekin tuotteisiin! Valen iäkäs täti ei suostu käyttämään enää Cif-siivousainetta, koska vaikka se on ihan samaa tavaraa, sen nimi ei ole enää Vim. Järkyttävää.
Jason Vale on tehnyt pitkän uran addiktioiden parissa. Olemme addiktoituneet ruokatapoihimme ja siirtelemme ruokaongelmiamme, siirrymme -ismistä toiseen, syömme sitä mikä on trendikästä, saavuttamatta helppoa ja sujuvaa tasapainoa. Ruoka, tuo syytön raukkaparka, on ottanut ylivallan elämässämme ja siitä on tehty vihollinen, jota rakastamme vihata. Ruokavalinnoista on tehty osa identiteettiä.
Mehustamisen ja detoxien avulla moni pääsee aloittamaan uuden sivun ruokatavoissaan. Voi puhdistua ja tulla ehkä ensimmäisen kerran elämässään todella ravituksi. Voi oppia kuuntelemaan taas omaa kehoaan ja sen viestejä. Vale sanoo mehustajien olevan sydämellinen yhteisö, sillä jokaisella on vahvin mahdollinen side asiaan – henkilökohtainen tarina muutoksesta tai parantumisesta. Jokainen vie viestiä tehokkaasti eteenpäin, ja niinhän se on, minunkin tapauksessani.
Kuva: Kirsi Tuura
Monet hänen kirjoistaan ja ohjeistaan ovat detoxeille, joko kolmen, viiden tai seitsemän päivän puhdistuskuureille. Keho osaa Valen mukaan puhdistautua itsekin, me emme vain anna sille ikinä siihen mahdollisuutta, kun ylikuormitamme kehoa jatkuvasti. Detoxin avulla autamme kehoamme sellaiseen tilaan, jossa se voi tehdä sen, mitä se luonnollisesti haluaa tehdä. Detox toimii katalysaattorina siihen tilanteeseeen, mihin haluamme päästä. Hän kutsuu tällä hetkellä meneillä olevaa detox-kampanjaansa, johon osallistuu 45 000 ihmistä, maailmanlaajuiseksi sokerivieroitus-kampanjaksi.
Detoxin aikana Vale valmentaa ja tsemppaa henkisesti, sillä kaikki ne syvään juurrutetut, usein jo lapsuudesta opitut tavat, tunnesyöminen ja ehdollistaminen jatkuvat detoxin jälkeen, jos emme muokkaa myös ymmärrystämme itsestämme ja luo uusia tavoitteita oppimamme perusteella.
Pelkät dieetit eivät yleensä toimi. Pitää korjata tunnetason ongelma eikä ruoka. Ruoka on syytön. Saimme nauraa kun Jason esitti tyypillistä dieetin aloittajaa, joka sunnuntaina vetää jääkaapin tyhjäksi ja maanantai-aamuna tasan klo 8.00 aloittaa dieetin. Hän menee kauppaan ja ylpeänä taluttaa kärryä, toivoen, että jokainen huomaa, miten terveellisiä aineksia hänen ostoskärryssään onkaan! Miten hän tuhahtelee jo tuomiten edessä olevan Colan ostajan, vaikka itse joi litran eilen. Miten ihminen, tämä maailman kehittynein yksilö, nousee illalla varovasti ja hitaasti vaa álle, yksi jalka kerrallaan, ihan siihen keskelle, jospa se vaikka vaikuttaisi suotuisasti lukemaan. Saimme nauraa makeasti itsellemme koko seminaarin ajan, Vale ei säästellyt vitsejään.
Voimme ostaa vaikka miten hienoja laitteita ja raaka-aineita, mutta on meistä itsestä kiinni mitä niillä teemme. Voimme hankkia self help-kirjankin, mutta ei kukaan vahdi luemmeko sitä.
“Parhaita tuloksia saa kun päästää irti dieetti-mentaliteetista ja käsittelee ajatuksiaan ruuasta ja ruokatavoista. Pitää olla tietoinen omista valinnoistaan eikä huijata itse itseään. Monet meistä siirtävät ruokaongelmansa erilaisiin ruokavalioihin, kun ongelmat pitäisi vain kohdata, mennä syvemmälle itseensä. Vastuu hyvinvoinnistasi on sinulla, et voi langettaa sitä kenellekään muulle.”
Seminaariin oli kutsuttu Valen kirjoista tuttuja henkilöitä kertomaan tarinaansa muulle yleisölle. Kuulimme koskettavia kertomuksia miehiltä ja naisilta, jotka olivat yrittäneet kaikkensa ja olivat itseinhon ja skeptisyyden kourissa kokeilleet viimeisenä oljenkortenaan mehustamista. Miten he olivat pudottaneet painoaan jopa yli 50 kiloa, miten olivat parantuneet diabeteksestä, korkeasta verenpaineesta ja nivelvaivoista muutamia mainitakseni. Miten heitä oli varoitettu ja peloteltu nopeasta painonpudotuksesta, vaikkei kukaan ollut ollut niin huolissaan nopeasta painonlisäyksestä. Miten mehustamisen myötä elämäntapamuutos oli tullut aivan kuin huomaamatta, jäädäkseen. Miten itseinho oli vaihtunut ylpeyteen omista saavutuksista ja miten jokainen halusi jakaa sitä hyvää, jota oli saanut kokea vihermehujen myötä.
Jason puhui “Stating the obvious- brigadesta” eli “Päivänselvien totuuksien laukojista”, johon hänen mielestään nykyinen terveydenhuolto Englannissa perustuu. Tupakoivalle ei kannata kertoa, että tupakka tappaa, kyllä hän sen tietää. Ylipainoiselle ei kannata kertoa, että lihavana on riski sairastua, kyllä hän sen tietää. Tarjolla on pillereitä, mutta kuka uskoisi meidän omaan kykyymme muuttaa elämäämme? Ihmisille pitää tarjota ulospääsy, toimiva, helppo ja jokaiselle mahdollinen keino, joka auttaa meitä saamaan itsetuntoa ja vahvuutta haasteiden kanssa taistelemiseen. Hänen mielestään vihermehut ovat tälläinen ratkaisu monelle. Hän sanoo, että hänen missionsa on “to stop people rattling” eli estää ihmisten helinä, niin täynnä pillereitä meistä monet nykypäivänä ovat, että ihan helisemme! SuperJuiceMe-dokumentin herttainen pappa saapui retriitille kahden matkalaukullisen kanssa. Toinen oli ihan täynnä lääkepurkkeja. 28 päivän jälkeen lääkkeitä tarvittiin enää muutama purkki.
Haluatko mehustaa laihtuaksesi, parantaaksesi allergian tai muun kroonisen sairauden, saadaksesi lisää energiaa, paremmat yöunet tai rakkaudestasi kehoasi kohtaan? Kehon toiminnat kulkevat kaikki käsi kädessä, joten vaikka etsit ratkaisua vain yhteen ongelmaasi, saatat huomata että pian ovat korjaantuneet kaikki. Sairausten ennaltaehkäisy on paljon järkevämpää kuin niiden korjaaminen, sillä ihan kaikkea ei valitettavasti voida korjata. Meillä on Valen mielestä illuusio siitä, että kun meillä on osaavat lääkärit ja vakuutus, olemme turvassa ja voimme myrkyttää kehoamme miten haluamme, onhan niitä heliseviä pillereitä joka vaivaan.
Vale ei missään nimessä ole lääketieteen vastainen. Hänen mielestään monesti tarvitaan lääkkeitä, mutta pitää osata myös kysyä, voisiko joku muukin keino toimia? Hän vertasi lääketiedettä palomiehiin. Jos talosi palaa, on järkevää kutsua palomiehet. He tekevät kaikkensa pelastaakseen kotisi. Mutta kun alat rakentaa uutta kotia, ethän enää pyydä palomiehiä apuun?
Tarvitset uutta, ehyempää kotiasi varten elävää ravintoa, pikaruokana. Vihermehu on parasta pikaruokaa maailmassa! Muutamassa minuutissa valmistat herkullisen mehun täynnä vitamiineja ja hivenaineita ja mineraaleja, luonnon edullisista ja turvallisista aineksista!
Kun alamme muuttaa elämässämme jotain, keskitymme usein nippeli-tietoon ja tunne-yhteys asiaan jää sivuseikaksi. Mehustamisen kanssa liian monet jäävät kiinni jo laitehankinnan muka-vaikeuteen. Valen mukaan täydellistä laitetta ei ole vielä keksitty ja paras laite on yksinkertaisesti se, jota käytät usein.Aineksien alkuperää mietitään ja tutkitaan ja haalitaan reseptejä. Kaikki tämä on pois siitä ajasta jolloin voisit jo kääriä hihasi ja alkaa hommiin!
“Älä jää kiinni fyysisiin asioihin, tarvitset hieman tietoa, muttet paljon. Ala vain tehdä mehuja, niin saat kokemuksen asiasta, se on tuhat kertaa arvokkaampaa kuin toisten jakama tieto. Ravintotietous on iso aukko, josta et koskaan löydä ulos. Ruuasta on tehty todella monimutkaista. Luonto ja sen tarjoamat ainekset ovat yksinkertaisia, mutta arvostamme mieluummin monimutkaisuutta. Kaikkea pitää tutkia. Toisen tutkimus kumoaa toisen. Älä tutki ruokaa, syö tai juo sitä!”
Vihermehujen avulla voit saavuttaa monia tavoitteita. Meidän perhe saavutti sen tärkeimmän, eli terveyden ja siitä olen ikuisesti kiitollinen Jason Valelle, jolta vihermehujen tekemisestä opin hieman tietoa, loput opin ihan itse, kokeilemalla!
Parhaillaan joka paikassa kuhistaan detoxista ja monia varmasti mietityttää sen salat. Detoxissa on kyseessä elimistön omien luontaisten puhdistusprosessien tukemisesta eikä tarkoita suinkaan paaston tavoin pelkkää veden lipittämistä päivästä toiseen. Tavanomaiseen paastoon verrattaen detox onkin mahdollinen suorittaa myös tavallisen arjen keskellä, normaaleja arkirutiineja suorittaen ja samanaikaisesti kehoa puhdistaen helpottaen sen kuormaa nautiskellen sitä hellivästä ravinnosta. Omasta mielestäni detoxissa onkin ehdottomasti parasta ihanan kevyt olo ja energinen fiilis, jotka se saa aikaan normaaleja elintoimintoja tukemalla.
Harvoin tulee edes ajateltua kuinka paljon altistumme päivittäin ympäristön myrkyille ja miten helposti elimistömme kerää itseensä kuonaa. Molempiin voi tietysti vaikuttaa hyvin paljon elämäntavoilla ja ruokavaliolla, mutta nykypäivän elinolosuhteet ovat muuttuneet niin radikaalisti ettei pieni puhdistuskuuri silloin tällöin ole kenellekkään pahitteeksi – saamme nimittäin kehoomme myrkkyjä myös muun muassa ulkoilmasta, käyttämistämme muoviastioista, meikeistä ja kassakuiteista. Niinpä!
Kun elimistöön kertyy näitä myrkkyjä alamme myös oireilemaan – etenkin, jos ruokavalio sisältää paljon sokereita, valkojauhoja sekä teollisesti prosessoitua ruokaa ja lisäaineita. Yhdistettynä nykypäivän kiireisiin ja osittain stressaavaan länsimaiseen elämäntapaan ei ole mikään ihme, että elimistön oma puhdistusmekanismi väsyy jolloin sen toimintaa onkin hyvä tukea luonnollisin keinoin.
Oma elämäntyylini on hyvin terveellinen ja ruokavalioni pääsääntöisesti erittäin puhdas enkä syö gluteenia, maitotuotteita tai sokereita. Harrastan paljon liikuntaa sekä parhaani mukaan myös huollan kehoa sekä annan sille lepoa. Silti myös minun kehoni tarvitsee välillä aikaa palautua ja puhdistautua detoxin voimin.
Viime syksynä, juuri ennen kuin pahin pimeys lankesi Helsingin ylle, puhdistin kehoani PURin Hellävaraisella detoxilla, jonka on suunnitellut PURin oma dipl. ravintoterapeutti Hanna. En suosittele kenellekkään detoxia ominpäin tehtäväksi sillä erinäisistä syistä riippuen puhdistusoireet voivat olla hyvinkin voimakkaat. PURin puhdistuskuurit sisältävätkin kaiken tarpeellisen elimistön oman puhdistusjärjestelmän tukemiseen minkä vuoksi kuuri oli helppo noudattaa enkä kymmenen päivän aikana tuntenut kertaakaan nälkää.
Oikeastaan puhdistuskuuri sujui kokonaisuudessaan aivan loistavasti! Mietin pitkään kahden vaihtoehdon, hellävaraisen ja nestemäisen, välillä päätyen hellävaraiseen runsaan aktiivisuuteni vuoksi. Valinta osuikin nappiin sillä jaksoin normaaliin tapaan treenata ja lenkkeillä ystävieni kanssa, vaikka vähensinkin määriä ettei urheilu veisi liikaa energiaa itse puhdistautumiselta.
Puhdistuskuurin avulla sain myös ruokavalioni tasapainotettua säännölliseksi ja pääsin eroon turhasta napostelusta. Pimeyden keskellä, muiden valittaen väsymyksestä, itse puolestani tunsin energiatasojeni nousevan entisestään! Innostuin keittiössä Puhdistuskuurin mukana tulleista resepteistä niin paljon, että osa kuuluu edelleenkin omiin päivittäisiin suosikkeihini.
Monesti detoxin aikana podetaan päänsärkyä ja kiukkuisuutta, mutta itse selvisin ilman kyseisiä oireita. Kysyinkin Hannalta asiasta ja sainkin erittäin pätevän vastauksen:
”PUR Puhdistuskuuri sisältää ainesosia, jotka auttavat kofeiinivieroitukseen ja parantaa verenkiertoa mikä helpottaa alkuvaiheen oireita. Kiukkuisuuteen vaikuttaa puolestaan aiempi ruokavalio ja esimerkiksi runsaasta sokerista vieroittautuminen voi kestää useamman päivän. Puhdistuskuuri olisi hyvä suorittaa vähintään kaksi kertaa vuodessa ja sen vaikutukset säilyvät niin pitkään, kun jatkaa hyviä elämäntapoja.”
Nyt vuoden alun kunniaksi aion puhdistaa taas kehoani sillä tunnustan Joulun aikaan syöneeni myös hieman ruokavalioni ulkopuolelta sekä nautiskellen vapaista hieman rennommalla otteella. Huomasinkin heti kuinka paljon se vaikutti olotilaani: olin väsyneempi, voimattomampi ja välillä jopa kärttyinen. Tällä kertaa aion toteuttaa kuurin nestemäisenä sillä koen olevani valmis jo hieman voimakkaammalle puhdistukselle aikaisempien detox-kokemuksien jälkeen.
Helsingin Yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan lehdistötiedote 14.1.2015
2000-luvun terveyspuhetta mediassa sävyttävät sekulaari rationaalisuus ja ihmiskuvan välineellisyys. Onko median arvostaman elämän tavoittelu ihmiselle hyväksi, kysyy Helsingin yliopistossa väittelevä Vienna Setälä-Pynnönen.
Viestinten tiede- ja terveysjutut ohjaavat lukijaa konkreettisiin suorituksiin ja yksilöllisiin, terveyttä edistäviin mittauksiin. Ne eivät kuitenkaan käsittele koetun toimintakyvyn, varhaisen yksilönkehityksen ja ihmissuhteiden laadun vaikutusta terveyteen, ja niiden kuva biotieteistä on naiivi. Havainnot käyvät ilmi FL Vienna Setälä-Pynnösen väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa lauantaina 24. tammikuuta.
– Ihmisen lajiominaisuus on, että tarvitsemme toisia ihmisiä terveenä pysymiseen. Nyt evolutiivisesti toiselle ihmiselle kuuluva rooli on annettu tieteelle ja teknologialle, Setälä-Pynnönen sanoo.
Tutkija huomasi, että terveysjutuissa ei käsitelty psyykeä, tai se oli alisteinen fyysiselle keholle. Terveyden perusta nähtiin yksilön kehityksestä irrallisina elämänvalintoina ja tahdon asioina tai sitten ulkoistettiin kokonaan ”geeneille”. Kuitenkin varhaislapsuuden kokemuksilla on valtava merkitys muun muassa itsehahmotukseen, stressin sietoon ja vastustuskykyyn aikuisena.
– Sairastuttavat elämänkokemukset luovat perusluottamuksen puutetta, joka voi korjaantua, jos myöhemmin saa toistuvia hyväksytyksi tulemisen kokemuksia.
Suojaan tunteilta ja heikkoudelta
Suomalaiset luottavat joukkoviestimiin tiedettä ja terveyttä koskevan tiedon lähteinä. Viestinten terveys- ja ihmiskuva on rationaalinen, välineellinen ja vapauteen vetoava. Vapautta on kuitenkin varsin vähän, koska lukija pääsee vain valitsemaan muodikkaan ja epämuodikkaan treenin välillä. Hän ei saa mallia omaehtoiseen ajatteluun ja vajavaisuuden hyväksyntään.
Mediassa esiintyvien viihdejulkkisten, toimittajien ja asiantuntijoiden puheessa näkyy luonnontieteen vankka asema. Median käsitys biotieteistä ja yksilönkehityksestä on kuitenkin monin paikoin virheellinen. Terveyskuva kiinnittyy mielikuvaan teknologisesti mitattavasta ruumiista, lukkoon lyödystä perimästä ja molekyyleistä.
2000-luvun ihannepuhe keskittyy terveyden ja lapsenomaisen tyydytyksen tavoitteluun, kun 1980-luvulla sama paikka kuului sivistykselle, koulutukselle ja solidaarisuudelle.
Tieteeseen nojaavat terveysjutut puhuvat oikeista asioista – liikkumisesta, hyvästä ravinnosta ja kohtuullisesta painosta – mutta Setälä-Pynnösen mukaan liian itseisarvoisesti.
– Kokemustiedolle ja koetulle hyvinvoinnille voisi antaa enemmän arvoa määrällisten mittausten rinnalla. Ihmissuhteiden ja koetun perusluottamuksen yhteyttä terveyteen pystyy tukemaan tutkimustiedolla. Voi myös kysyä, mikä yhteys suorituskeskeisellä arvokulttuurilla on isoihin kansanterveysongelmiin, kuten masennukseen, oppimisvaikeuksiin, allergioihin ja uupumukseen.
Setälä-Pynnönen analysoi tutkimuksessaan laajoja laatumedia-aineistoja ja kävi läpi neljä tapaustutkimusta. Tutkittavat mediat olivat Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Ylen TV2 ja Anna.
Setälä-Pynnönen on taustakoulutukseltaan geneetikko (FM) ja evoluutiobiologi (FL). Terveysaiheiden kautta hän on erikoistunut ihmisluontoon, yhteiskuntaan ja yksilötasolla koettuun toimintakykyyn.
FL Vienna Setälä-Pynnösen väitöstutkimus ”Tiedejournalismi inhimillisen epävarmuuden palveluksessa: Tutkimus suomalaisen joukkoviestinnän tiedepuheesta, terveyskäsityksestä ja ihmiskuvasta” tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa lauantaina 24. tammikuuta 2015 kello 12.15. Viestinnän alaan kuuluva tutkimus yhdistelee mediatutkimusta, terveyssosiologiaa ja tiedeviestintää.
Luin Paulo Coelhon kirjan Alkemisti. Olin sen lukenut jo aiemmin, mutta eri lukukerroilla tarttuu mukaan eri asioita ja oma ymmärryskin on saattanut matkan varrella lisääntyä. Kun omat kokemukset ja toisen viisaus kohtaavat, ymmärtää usein syvällisesti. Luin kirjaa alleviivaten – Coelhon teksti on uskomattoman viisasta ja kaunista.
Taakse jäänyt vuosi oli monelle raskas, myös itselleni; työstettiin suruja ja mentiin syvälle itseen ja pohdittiin koko elettyä elämää. Uuden vuoden kynnyksellä on niin hyvä tunne siitä, että voi putsata pöydän ja aloittaa tämä elämä taas kerran jotenkin alusta.
Matkaeväs, jonka kirjasta poimin, oli seuraava: ”Se [kirjassa puhutaan aavikosta, voipa sen ymmärtää elämäksikin] koettelee meitä jokaisella askeleella nähdäkseen olemmeko sopusoinnussa sen kanssa, jos olemme, pääsemme keitaalle”.
Lähdetäänpä purkamaan. Oletko huomannut, miten lähelläsi olevat ihmiset elävät onnettomina niissä purkeissaan, jotka ovat ihan itse rakentaneet? Miten he vuosia ja vuosia asustelevat itseään kiusaavissa olosuhteissa ja kuvittelevat olevansa jonkun ihmisen tai elämäntapahtuman uhreja? En puhu nyt yhtäkkisistä kriiseistä, jotka heilauttavat elämän hetkessä raiteiltaan vaan niistä valinnoista, joita olemme tehneet ja joihin jäämme niin helposti kiinni. Liimana voi olla esimerkiksi pelko, velvollisuudentunne tai syyllisyys, jotka rajoittavat elävää elämää. Ja jos peilin kääntää toiseen suuntaan, saattaapa olla niinkin, että myös itse elää vierustoverin tavoin rajoitteista elämää, kai me kaikki jollain tavalla.
Olosuhteet, jotka joskus olivat hyviä ja toimivia, eivät välttämättä ole sitä aina. Kun itse muutun, voi jokin osa minussa alkaa vaatia muutosta. Eikö ihminen olekin joka päivä vähän erilainen kuin eilen tai ihan hetki sitten? Allekirjoitan niin tuon Coelhon lauseen; meitä koetellaan joskus kovastikin, jotta näkisimme väärät olosuhteet. Elämä kyllä osoittaa uusia ovia ja polkuja, joita voi vaihtoehtoisesti lähteä kulkemaan, jos on oikein tarkkana ja aistit valppaina. Vihjeet ovat kokemukseni mukaan usein aluksi lempeitä ja nostavat äänenvoimakkuuttaan, jos ei suostu näkemään ja kuulemaan.
Elämässä oppii usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihmisellä on lupa erehtyä ja tehdä kaikenlaisia reissuja ja palata sopusointupolulle – eksyäkseen taas. Siitä elämä on niin ihana matka, että se on jatkuvaa tasapainon hakemista. Iso haaste on sekin, että hyväksyy elämän alati muuttuvana areenana. Antaa kengän lipsua, siinä se elämä kulkee mukavan elämyksellisesti ja vedetään henkeä silloin, kun saa hetken elää sopusoinnussa ja kiitollisuuden tilassa.
Millä tavalla sopusointu tai epäsointu tuntuu kehossasi ja mielessäsi? Itse tunnistan sopusoinnun sisäisenä hiljaisuutena ja kehon tasapainona – perillä olemisen tunteena, keitaana. Erityisherkkänä joudun olemaan jatkuvasti hyvin tietoinen siitä, missä kuljeskelen ja kenen kanssa ja nipistän riittävästi aikaa yksinololle. Ja sitten taas aina unohdan itseni ja menen maailman tuulissa uupumukseen asti.
Ihana sana muuten tuo sopusointu. Sopu, olla sovussa, harmoniassa. Ja sitten sana sointu. Sointu voi tarkoittaa tietysti montaa asiaa, mutta minulle herää mielikuva omasta värähtelystä. Kun asiat, ihmiset vastaavat omaa värähtelyäni, olen sovussa itseni ja ympäristöni kanssa. Eikö valinta ole sitä, että otan vastuun siitä, että etsin kaikkea sitä, mikä värähtelee itseni kanssa samantahtisesti ja saa kehoni ja mieleni kehräämään. Kyse on tietysti pelkojen voittamisesta, luottamuksesta ja itsensä rakastamisesta.
Soiko sisimpäsi tänään riemulaulua, säveltä, joka kertoo sinun voivan täydellisen hyvin?
Sanat pakurikääpä ja Jaakko Halmetoja kulkevat kiistatta käsi kädessä. Myös ensimmäinen oma kosketus tähän tuhansia vuosia tunnettuun sieneen tapahtui Jaakon luennon kautta. Halmetoja onkin ollut merkittävässä roolissa pakurikääpätietouden levittämiseen Suomessa. Pakurikääpäkirjan (Mividata 2014) ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 2012 ja viime vuoden lopulla julkaistu uudempi painos syventää aihepiiriä sekä sivuaa myös muita lääkinnällisiä sieniä.
Kirjan esipuheen jälkeen lukija on kuin puulla päähän lyöty. Monet lääkinnällisistä sienistä ja varsinkin pakurikääpä sisältävät niin monipuolisen ja vaikuttavan määrän erilaisia vaikuttavia ainesosia, että tämä 360 miljoonaa vuotta vanha lajiryhmä ansaitsee todella tulla esitellyksi laajemmassa kontekstissa. Itse en myöskään tajunnut ennen kirjan lukemista, kuinka merkittävässä roolissa ekosysteemimme kannalta sienet itse asiassa ovat ja kuinka perinteisten ruokasienten lisäksi on mahdollista ja helppoa hyödyntää myös lääkinnällisiä ominaisuuksia sisältäviä sieniä.
Selkeän pohjustuksen jälkeen kirjassa esitellään pakurikäävän biologiaa ja historiaa eri maissa. Erityisesti Kiinassa sienet ovat näytelleet merkittävää roolia jo tuhansia vuosia, mutta pakurin sijaan merkittävämmässä roolissa ovat olleet lakkakääpä, kiinanloisikka sekä monille tuttu siitakesieni. Kaikista vahvin käyttöhistoriaa pakurilla onkin ollut Venäjällä ja siellä sitä on jo vuosisatoja suositeltu käytettävän muun muassa erilaisten syöpien tukihoidoissa.
Kirja käsittelee laajasti pakurin aktiivisia aineosia sekä pakurilla tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia. Tämä tuo lukijalle tunteen, että erilaisille väitteille on myös tieteellinen perusta. Myös pakurin turvallisuutta, siihen mahdollisesti imeytyvien ympäristömyrkkyjen määrää sekä pakurin ja eri lääkeaineiden yhteisvaikutuksia käsitellään ja yleisesti ottaen pakurin käytön katsotaan olevan turvallista. Uskon, että skeptisinkin vastaanottaja kirjan luettuaan tiedostaa, kuinka huikean potentiaalin ja hyödynnettävyyden kyseinen lääkinnällinen sieni pitää sisällään.
Kirjassa käydään myös läpi pakurin kerääminen, tunnistaminen ja erilaiset käsittely- ja käyttötavat. Perinteisin tapa on nauttia pakuri teenä, mutta myös erilaiset tinktuurat, uutteet sekä kuivatut jauheet ovat mahdollisia ja jopa suositeltavia. Halmetoja suosii omassa käytössään vahvoja uutoksia, jolloin pakurista irtoaa eniten aktiivisia aineosia hyödynnettäväksi. Kirjassa on myös muutamia reseptejä ja perinteisen pirtelön sijaan halusin kokeilla, miten pakuri istuu esimerkiksi salaatinkastikkeeseen. Halmetojan kehittämään ”Ranskalaiseen chaga-salaatinkastikkeeseen” tarvitset seuraavat ainesosat:
Sekoita 1 tl pakurijauhetta ja 6 rkl laadukasta oliiviöljyä. Anna uuttua yön yli vesilasissa. Sekoita tämän jälkeen kaikki loput ainesosat joko lusikalla tai sauvasekoittimella ja säilö ilmatiiviiseen valolta suojattuun lasiastiaan. Kastike on parhaimmillaan 24h päästä valmistuksesta.
* * *
Huom! Etukoodilla Hidasta pääset tilamaan Pakurikääpä-kirjan ja muita Mividatan julkaisemia teoksia -15% alennuksella Terveyskirjat.fi -verkkokaupasta.
![DSCN3142[1]](https://hidastaelamaa.fi/wp-content/uploads/2015/01/DSCN31421.jpg)
. Olin sen lukenut jo aiemmin, mutta eri lukukerroilla tarttuu mukaan eri asioita ja oma ymmärryskin on saattanut matkan varrella lisääntyä. Kun omat kokemukset ja toisen viisaus kohtaavat, ymmärtää usein syvällisesti. Luin kirjaa alleviivaten – Coelhon teksti on uskomattoman viisasta ja kaunista.
