Oikeastaan stressissä ei ole lainkaan kyse siitä, mitä ulkopuolellamme tapahtuu. Voi olla, että tekemistä on paljon, yt-neuvottelut hiertävät niskassa tai työkaveri kaataa joka päivä lastinsa muiden niskaan. Silti stressi ei synny noista tapahtumista.

Jokainen meistä kantaa pitkää elämänhistoriaa mukanaan, sekä omiaan että vanhempiensa: Erilaisia selvitymistapoja, erilaista välittämiskäsitystä, erilaisia uskomuksia omasta roolista, erilaisia käsityksiä omasta paikasta suhteessa muihin ihmisiin tai vaikka uskomuksia työelämästä tai ”oikeanlaisesta” perhe-elämästä. Kutsutaan näitä vaikka yhteisellä nimellä KOKEMUS.

Koska kannamme historiaamme mukanamme, käsitys itsestämme ja suhteesta ulkopuolellamme oleviin asioihin pohjautuu pitkälti lapsuuden kokemuksiimme. Voi olla, että joku muistaa lapsuudesta kokemuksia, että on ollut arka ja yrittänyt olla aikuisille mieliksi ja on skannannut koko ajan ulkopuolelta tulevaa informaatiota, jotta osaisi olla ”oikeanlainen”. Taustalla voi olla kokemus, että ei ole rakastettu tai hyväksytty, ellei ole oikeanlainen – ja kokemus on koko ajan pitänyt skannerin valppaana.

Kokemus vääränlaisuudesta aiheuttaa usein myös häpeää.

Häpeä on usein hyvin piilossa erilaisten asioiden takana, koska sen katsominen on niin kivuliasta ja häpeällistä, se sattuu koko kehossa. Häpeänkokemus kuitenkin saattaa kulkea sukupolvelta toiselle ikään kuin rikkinäisenä puhelimena – alkuperäinen häpeä on muuttunut matkan varrella tunnistamattomaksi, mutta se kalvaa jossain syvällä ja saa aikaan reaktioita ja häpeäkäyttäytymistä. Kun häpeä pyrkii piiloon, piilotuskäytös aktivoituu: joku sulkeutuu, joku lamaantuu, joku yrittää yhä enemmän, joku sairastuu fyysisesti. Nämä kaikki erilaiset häpeän piilotuskeinot näkyvät käyttäytymisessä hyvin eri tavoin: lamaantuja jättää hommat muille tai yleisesti nähty menestyjä pyrkii tekemään yhä enemmän ja paremmin, jotta häpeä ei nousisi pintaan (ja saa muiden silmissä arvostusta).

Omassa kokemusmaailmassa voi jossain kaukana historiassa olla myös pelkoa.

Saattaa olla esimerkiksi kokemus siitä, että äiti on aina pelännyt kaikkea, ja oma suhde maailmaan on syntynyt pelon ilmapiirissä. Pelko voi olla myös menettämisen pelkoa, ja se voi olla niin suuri, että pyrkii tekemään kaiken oikein ja hyvin, jotta olisi rakastettu ja pidetty – tai ei menettäisi työpaikkaansa. Omien rajojen tunnistaminen alkaa häilyä: mikä on minulle ok, milloin pitää sanoa ei, milloin voimavarat ovat ehtyneet, milloin en voi enää hyvin. Ja voi olla, että vaikka tunnistaisikin rajanylitystuntemuksia itsessään, menettämisen pelko on niin suuri, että ei uskalla ilmaista omaa voimattomuutta tai mielipidettä. Seuraavien lausuntojen sanominen ääneen voi tuntua ylitsepääsemättömältä, vaikka sisällä sellaiselta tuntuisikin:

”Nyt en voi ottaa enää lisää projekteja.”
”Minun täytyy nyt levätä vähän.”
”Haluan olla perheeni kanssa, en siis jää ylitöihin tai hoida töitä kotona.”
”Nyt nukun päikkärit, jotta jaksan taas paremmin ja paremmalla mielellä.”
”Aikani ei riitä kaikkien asioiden tekemiseen, teen siis tärkeimmät ensin ja muut hoidan, kun ehdin.”

Mutku.

Se on se sana, jonka avulla voi päästä lähemmäksi omia uskomuksiaan, jotka ovat joskus muuttuneet kokemukseksi. Oma kokemus on meille niin totta, että se ohjaa samalla ajatteluamme ja tunteitamme. Kyse ei siis koskaan ole siitä, mitä meiltä vaaditaan tai mitä ulkopuolella tapahtuu, vaan millainen kokemus meillä siitä on ja millaisia AJATUKSIA ja TUNTEITA se herättää. Tunne ohjaa taas uutta kokemusta, ajatusta ja lopulta tunne vahvistuu. Näin meille syntyy ”todellisuus”.

• Työpaikalla on Maija, joka on koulussa vastannut väärin opettajan kysymykseen, opettaja on naurahtanut ja Maija pelkää vielä aikuisenakin kuollakseen, että joutuu kokemaan saman häpeäntunteen uudelleen. Ennen kuin Maijan kokema epäonnistuminen huomataan, hän piiloutuu – jää sairaslomalle tai lakkaa kommunikoimasta muiden kanssa, ehkä jättää hommiaan muille, koska ei pysty piilostaan kaikkia hoitamaan. Tämä aiheuttaa stressiä paitsi Maijalle mutta myös muille, jotka paikkailevat Maijan hommia.
• Työpaikalla on myös Erkki, joka on ollut vilkas lapsi ja jota äiti on suutuspäissään kutsunut laiskuriksi. Lapsi-Erkki jäi vuosiksi miettimään äidin sanoja. Nyt Erkki peittää omaa häpeäntunnettaan paiskimalla entistä enemmän hommia, välttääkseen laiskurin mainetta ja häpeän tunteen nousemisen. Tämä aiheuttaa stressiä paitsi Erkille mutta myös niille, joilta Erkki vaatii samaa suoritusta.
• Työpaikalla on myös Merja, jonka äidin äiti on ollut sodassa. Mummo on menettänyt sodassa miehen ja kodin, ja Merjan äiti on elänyt lapsuuden aistimalla äitinsä turvattomuuden tunnetta. Merjan äidin turvattomuuden tunne näkyi Merjan lapsuudessa siten, että kaikkia muutoksia pyrittiin välttämään. Staattisen lapsuuden kokeneena Merjalle kaikki muutokset ja poikkeustilanteet aiheuttavat valtavasti stressiä – ja pelkoa. Merja pyrkii laittamaan kapuloita rattaisiin aina, kun stressireaktio alkaa nostaa päätään. Näin Merjan stressistä tulee muiden stressi.

Ja sitten työpaikalla on sata muuta kokemusta, ajatusta, tunnetta ja selviytymisstrategiaa. Tiukan paikan tullen nuo kaikki selviytymisstrategiat aktivoituvat entistä vahvemmin. Kun syntyy potentiaalinen stressitilanne, kaikki me reagoimme eri tavoin. Läväytämme pöytään kaikki omat ja suvun historian kokemukset. Yhden selviytymisstrategia osuu toisen kipeään kohtaan ja laukaisee hänen selviytymisstrategiansa. Ja dominoefekti jatkaa kulkuaan.

Yksilön stressikokemuksesta on tullut koko yhteisön stressikokemus.

Kun oppii itselle sopivia ja tehokkaita keinoja tilanteeseen, jossa omat stressireaktiot ja selviytysstrategiat alkavat nousta, stressin sekä aiempien kokemusten valta vähenee elämässä. Tiedostaminen auttaa myös olemaan kaatamatta omaa reaktiotaan muiden kannettavaksi – tai olemaan ottamatta vastaan muiden stressireaktioita.

Stressi ei vähene ulkopuolellamme olevien asioiden muutoksesta, vaan omasta sisäisestä muutoksestamme, jossa opimme ensin ohittamaan stressireaktion ja sen jälkeen tulemaan tietoiseksi reaktioista ja niiden taustalla olevista kokemuksista.

Kun stressireaktiot laantuvat, oma kokemuksemme, ajatuksemme ja tunteemme muuttuvat, ja elämä alkaa tuntua kevyemmältä ja leppoisammalta – vaikka ulkopuolella olevista asioista mikään ei olisi muuttunut.