3 asiaa, joita et tiennyt kookoksen käytöstä ihon hoidossa

13234942_10153746369366429_1195836141_o.png

Kookosöljy ja kookosnektari kosteuttavat ja hoitavat ihoasi ja hiuksiasi luonnollisesti. Lisäksi luonnostaan makea kookoksen tuoksu on kerrassaan huumaava. Ruuanlaitossa tuttu kookosöljy on nyt villinnyt myös kauneudenhoidon puolella. Kannattaako öljyä käyttää ulkoisesti sellaisenaan, vai olisiko parempi valita kaupan hyllyltä kookoskosmetiikkaa?

1. Ruokakaapista kainaloon – kookosöljy toimii jopa deodoranttina

Kookosöljy on ihoa ja hiuksia hoitava runsas öljy, joka puristetaan kookospalmun pähkinästä. Kookosöljyn terveysvaikutukset jakavat kuitenkin mielipiteitä, koska sen hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä.

Kylmäpuristetun kookosöljyn kehutaan pehmentävän karheimmankin ihon ja auttavan esimerkiksi hiusten huonoon kuntoon. Myös päänahan hoidossa kookosöljy voi olla avuksi, ja sitä voi käyttää jopa meikinpuhdistuksessa tai deodoranttina. Pelkkä öljy jättää kuitenkin ihon ja hiukset rasvaisiksi, joten esimerkiksi aamu- ja päiväkäytössä kookoskosmetiikan valinta voi olla helpompi vaihtoehto. Myöskään deodoranttina pelkän kookosöljyn tehot harvoin riittävät.

Kookosoljy_2

2. Kookos edistää terveyttä ja ehkäisee tulehduksia

Kookosta sanotaan funktionaaliseksi elintarvikkeeksi sen monien terveyttä edistävien vaikutustensa vuoksi. Se on tulehduksia ehkäisevä tuote, jota on käytetty perinteisesti muun muassa ihottumien ja haavojen hoidossa. Ihon kemiallista tasapainoa tukien se myös pehmentää ja kosteuttaa ihoa sekä ehkäisee ryppyjä, maksaläiskiä ja ihon veltostumista.

Lisäksi kookosöljy tarjoaa avun hiusten ohenemista vastaan. Päänahan hoitoon ja hilseilyn helpottamiseksi hiero kookosöljyä kostutettuun päänahkaan ja pese hetken kuluttua normaalisti shampoolla. Markkinoilta löytyy myös luonnonmukaisia kookosöljyshampoita, joilla on kookosöljyn hyödyt ilman rasvaisuuden tunnetta ja jälkipesun tarvetta.

3. Kaikki kookos ei ole kookosta

Ihmisen terveydelle haitallisten ainesosien käyttö sallitaan kosmetiikassa, kunhan ainesosien pitoisuudet pysyvät raja-arvojen sisällä. Riskit kasvavat kuitenkin huomattavasti, kun yksi ihminen käyttää useaa sellaista tuotetta, joissa kaikissa on tätä samaa haitallista ainesosaa.

Eräs näistä ihmiselle haitallisista kosmetiikan ainesosista on kookosöljystä kemiallisesti valmistettu “Cocamide DEA” (kokamidi dietanolamiini, ks. liuta muita rinnakkaisnimiä Skin Deep Cosmetics Databasesta), jota käytetään shampoiden ja saippuoiden vaahdottajana. Kaliforniassa tämän syöpää aiheuttavan karsinogeenin käyttö on kielletty.

Näitä Cocamide DEA:ta sisältäviä kookostuotteita markkinoidaan joskus jopa luonnontuotteina, vaikka kyse ei ole puhtaasta kookosöljystä. Kyseinen kemikaali on kielletty luomusertifioiduissa tuotteissa, ja kuluttajan kannattaakin olla tarkkana, mitä tuotteita kaupan hyllyltä valitsee. Varma valinta on luottaa sertifioituun luonnonkosmetiikkaan.

Kookosoljy_1


[logo_Urtekram]

Urtekram on tuottanut puhtaita, luonnonmukaisia vartalon- ja hiustenhoitotuotteita jo 1970-luvulta lähtien. Urtekramin kosmetiikkatuotteet ovat Ecocert Greenlifen COSMOS ORGANIC -luomusertifioituja, ne eivät sisällä hormonitoimintaa häiritseviä parabeeneja eivätkä synteettisiä säilöntäaineita, ja ne on valmistettu kasviperäisistä raaka-aineista. Tuotteet eivät sisällä öljyteollisuuden sivutuotteita, eivätkä ne ole eläinkokein testattuja.

5 voimakuvaa: ole lempeä itsellesi!

NLP2

NLP3

NLP4

NLP5

NLP1

”Luo itsellesi elämä, joka tuntuu hyvältä sisältäpäin” – 5 voimakuvaa Sinulle

Instagram-tililtämme @hidasta löydät uusimmat voimakuvat ja pieniä välähdyksiä toimituksemme tapahtumista.

voima1

voima3

voima2

voima4

voima7

@hidasta

Heitä maailma kuuntelee – top 10 henkiset vaikuttajat vuonna 2016

Englantilainen lehti Watkins Mind Body Spirit julkaisee vuosittain  Top 100 -listan henkisesti vaikutusvaltaisimmista ihmisistä maailmassa. Tässä vuoden 2016 listan top 10.

1. Dalai Lama

syntynyt 1935; henkinen johtaja
Tenzin Gyatso (syntymänimeltään Lhamo Dondrub) on 14. Dalai Lama ja tiibetiläisten hengellinen johtaja. Tiibetinbuddhalaiset uskovat hänen olevan uudelleensyntynyt edeltäjistään ja Myötätunnon buddhan henkilöitymä. Tälle Tiibetin itsenäisyyden puolestapuhujalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1989. Hänellä on ollut valtava vaikutus maailman henkisyyteen.

dalailama

Hänen pyhyytensä 80. syntymäpäivän kunniaksi julkaistu Daniel Golemanin kirja A Force for Good: The Dalai Lama’s Vision for Our World (ei suomennettu) paljastaa Dalai Laman tuoreen, radikaalisti erilaisen näkökulman siihen, miten luoda parempi tulevaisuus. Dalai Laman uusin teos, yhdessä Renuka Singhin kanssa kirjoitettu The Dalai Lama’s Big Book of Happiness: How to Live in Freedom, Compassion, and Love käsittelee onnellisuutta.

Uusin suomennettu kirja: Myötätunto

2. Paavi Fransiscus

syntynyt 1936; nykyinen paavi
Paavi Fransiscus (syntymänimeltään Jorge Mario Bergoglio) on katolisen kirkon 266. paavi. Ennen pappisseminaariin menoaan kemikaaliteknikkona ja yökerhon portsarina työskennellyt Bergoglio vihittiin papiksi vuonna 1969. Hänestä tuli Buenos Airesin arkkipiispa vuonna 1998, ja vuonna 2001 hänet vihitiin kardinaaliksi.

Bergoglio valittiin maaliskuussa 2013 paavi Benedictuksen seuraajaksi tämän luovuttua virastaan. Hän otti paavinnimekseen Fransiscus kunnioittaakseen pyhimys Fransiscus Assisilaista. Hän on ensimmäinen jesuiittapaavi, ensimmäinen Amerikan mantereelta valittu paavi, sekä ensimmäinen ei-eurooppalainen paavi sitten vuonna 731 valitun paavi Gregorius III:n.

fransiscus

Maaliskuussa 2015 Fransiscus ilmoitti maailman katolisen kirkon viettävän 8.12.2015–20.11.2016 Laupeuden riemuvuotta, jonka teemana on Jumalan armo. Teemavuoteen liittyen Fransiscus julkaisi kesäkuussa 2015 paavin kiertokirjeen ”Laudato si'”, joka käsittelee ilmastonmuutosta, ympäristöstä huolehtimista ja kestävää kehitystä. Kirjassa hän mm. pyytää käyttämään uusioenergiaa perinteisten polttoaineiden sijasta, kritisoi kulutuskeskeistä yhteiskuntaa ja kutsuu ”ekologiseen kääntymykseen”.

Uusin suomennettu kirja: Laudato si’ – Ole ylistetty

3. Desmond Tutu

syntynyt 1931; uskonnollinen johtaja ja aktivisti
Nykyään eläkkeellä oleva eteläafrikkalainen Tutu oli Kapkaupungin anglikaanisen kirkon ensimmäinen musta arkkipiispa. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1984 ja on kampanjoinut AIDSia, köyhyyttä ja rasismia vastaan. Vuonna 1998 hän perusti yhdessä vaimonsa Leahin kanssa voittoa tavoittelemattoman Desmond Tutu Peace Centren. Tämä järjestö on sitoutunut rakentamaan yhteiskuntaa, joka edistää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä ihmisten välillä. Keskuksen toimintaa ohjaavat hyveet, joiden Tutu itse on todennut olevan keskeisiä humaaneja arvoja ja kestävän rauhan rakennuspalikoita: rakkaus, toivo, suvaitsevaisuus ja rohkeus. Hänen tuorein kirjansa, yhdessä tyttärensä Mphon kanssa kirjoitettu The Book of Forgiving: The Fourfold Path of Healing for Ourselves and Our World julkaistiin huhtikuussa 2015.

Uusin suomennettu kirja: Ilon kirja (ilmestyy syksyllä 2016)

4. Eckhart Tolle

syntynyt v. 1948; moderni opettaja ja kirjailija
Tollen syvälliset mutta yksinkertaiset opetukset ovat auttaneet lukuisia ihmisiä eri puolilla maailmaa löytämään sisäisen rauhan ja suurempaa tyydytystä elämässään. Opetusten ytimessä on tietoisuuden muodonmuutos, henkinen herääminen, joka hänen mielestään on ihmisen kehityksen seuraava askel. Hänen kirjansa Läsnäolon voima ja sen ylistetty seuraaja Uusi maa ovat kaksi maailman eniten myynyttä henkistä kirjaa. Vuonna 2015 New World Library -kustantamo aloitti ”Eckhart Tolle Editions” -kirjasarjan, jossa julkaistaan Tollen henkilökohtaisesti valitsemia, elämää muuttavia teoksia. Tollen lastenkirjaan Miltonin salaisuus perustuvaa elokuvaa alettiin kuvata syksyllä 2015.

Uusin suomennettu kirja: Harjoituksia läsnäolon voimasta

5. Deepak Chopra

syntynyt v. 1946; lääkäri, kirjailija ja puhuja
Ayurvedasta, mielen ja kehon yhdistävästä lääketieteestä ja henkisyydestä kirjoittavana kirjailijana Chopra on niittänyt valtavaa suosiota mm. teoksillaan Iätön ruumis, ajaton mieli ja Seven Spiritual Laws of Success (ei suomennettu), joka oli New York Timesin bestseller-listalla yhteensä 72 viikkoa. Chopra on kirjoittanut 75 kirjaa, joista 21 on New York Timesin bestsellereitä. Hänen kirjojaan on käännetty 35 kielelle.

Deepak Chopra ja Elämä on nyt -koru

Vuonna 2009 hän perusti The Chopra Foundationin, jonka tehtävänä on parantaa terveyttä ja hyvinvointia, lisätä henkistä tietoa, laajentaa tietoisuutta ja edistää maailmanrauhaa. Yhdessä Rudolph Tanzin kanssa kirjoitettu Super Genes: Unlock the Astonishing Power of Your DNA for Optimum Health and Well-Being (ei vielä suomennettu) ilmestyi marraskuussa 2015. Vuonna 2015 julkaistiin myös tarkistettu ja päivitetty painos kirjasta Quantum Healing: Exploring the Frontiers of Mind/Body Medicine.

Uusin suomennettu kirja: Varjominä

6. Paulo Coelho

syntynyt v. 1947; kirjailija
Kesäkuuhun 2015 mennessä Coelho oli myynyt maailmanlaajuisesti yli 210 miljoonaa kirjaa, ja on siten kaikkien aikojen eniten myynyt portugalinkielinen kirjailija. Hänen menestysteoksensa Alkemisti on käännetty 80 kielelle, ja monet julkisuuden henkilöt ovat sanoneet sen olevan heidän lempiromaaninsa. Brasilialais-espanjalainen elokuva Coelhon elämästä The Pilgrim (portugaliksi: Não Pare na Pista) sai ensi-iltansa Brasiliassa vuonna 2014 ja lähti kansainväliseen jakeluun vuonna 2015. Kirjailijoista juuri Coelholla on laajin verkkoyhteisö: hänellä on 28 miljoonaa Facebook-fania ja Twitterissä 10 miljoonaa seuraajaa. Hänen tuorein kirjansa Uskottomuus julkaistiin 2014.

Uusin suomennettu kirja: Uskottomuus

7. Alice Walker

syntynyt v. 1944; kirjailija, runoilija ja aktivisti
Walker tunnetaan parhaiten vuoden 1982 romaanistaan Häivähdys purppuraa (The Color Purple), jolla hän voitti Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon. Hänen uusinta kirjaansa The Cushion in the Road ja runokokoelmaansa The World Will Follow Joy ei ole suomennettu.

8. Rhonda Byrne

syntynyt 1951; kirjailija sekä tv- ja elokuvatuottaja
Salaisuus-kirjasta ja -DVD:stä tunnettu Byrne uskoo, että voimme kaikki ylittää kärsimyksemme, jos emme jää negatiivisten ajatusten ansaan. Hänet on mainittu Time-aikakauslehden 100 maailmaa muokanneen ihmisen listalla. Hän on myös tuottanut tv-ohjelmia. Tällä hetkellä hän työskentelee Salaisuus-kirjasta tehtävän Hollywood-elokuvaversion sekä dokumentin parissa.

Uusin suomennettu kirja: Sankari

salaisuus

9. Alejandro Jodorowsky

syntynyt v. 1929; elokuvantekijä ja kirjailija
Chileläisen Jodorowskyn luovuus ei ole rajoittunut mihinkään erityiseen alaan, ja hänen tuotantonsa ulottuu filosofiasta ja elokuvista sarjakuvakirjoihin. Vuonna 2015 julkaistiin Manual of Psychomagic sekä Where the Bird Sings Best, visionäärinen omaelämänkerrallinen romaani. Vuoden 2016 uutuuksia ovat Sacred Trickery and the Way of Kindness sekä Albina and the Dog-Men. Hänen omaelämänkerrallisen Elämän tanssi -elokuvansa seuraaja Poesía sin fin (”Loppumaton runous”) kuvattiin vuonna 2015 ja esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla 2016.

Uusin suomennettu kirja: Viimeinen Incal

10. Oprah Winfrey

syntynyt v. 1954; talk show -juontaja, tuottaja ja hyväntekijä
Oprah saattaa hyvinkin olla maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Hän on löytänyt monia henkisesti merkittäviä ajattelijoita – Eckhart Tollesta Michael Singeriin – ja ollut heidän puolestapuhujansa. Hänen moninkertaisesti palkittu talk show’nsa on saanut historian parhaat arvostelut lajissaan. Amerikan rikkain itse uransa luonut nainen on samalla yksi anteliaimmista: vuoteen 2012 mennessä hän oli lahjoittanut noin 400 miljoonaa dollaria erilaisiin koulutukseen liittyviin aiheisiin, mm. yli 400 stipendiä Morehouse Collegeen, Atlantaan. Vuonna 2013 hän lahjoitti 12 miljoonaa dollaria Smithsonian-instituutin Afroamerikkalaisen historian ja kulttuurin museolle. What I Know for Sure, uudistettu ja päivitetty kokoelma hänen suosituista elämänohjeistaan, jotka on julkaistu alun perin kolumnina The Oprah magazine -lehdessä, julkaistiin vuonna 2014.

Päänsäryn tai lihaskireyden taustalla voi olla tunne, joka pyrkii ulos – Näin kohtaat henkisen jumin

Tunteet tulevat ja menevät. On mukavia ja epämukavia tunteita. Joitakin tunteita toivomme kokevamme usein, joitakin tunteita välttelemme sekä tietoisesti että alitajuisesti. Missä tahansa tunnetilassa oletkin, jokainen tunne on elämää sisälläsi. Englanninkielinen tunnetta vastaava sana emotion voisikin sujuvasti kääntyä näin: energy in motion (liikkeessä oleva energia).

Jos siis välttelet kokemasta jotakin tunnetta, tarkoittaako se samalla sitä, että välttelet elämää? Mielestäni juuri näin tapahtuu, emme ehkä vain ole tulleet ajatelleeksi asiaa tältä kannalta.

Jos emme voi jostakin syystä kohdata jotakin tunnettamme, joudumme luomaan kehoomme riittävän vahvan tunnepanssarin, jotta pystymme estämään tunteen ja kehoreaktion esilletulon. Tässä tilanteessa kehossamme oleva luonnollinen virtaus estyy. Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen tapamme luoda näitä tunnepanssareita. On kuitenkin olemassa tiettyjä meille kaikille yhtäläisiä kehoreaktioita, joita koemme kun yritämme estää tunteen esille tulemista. Tässä on pari esimerkkiä.

Hengitys pidättyy. Emme useinkaan tiedosta pidättelevämme hengitystä, mikäli emme ole aktiivisesti harjoitelleet hengityksen tiedostamista. Hengityksen pidättely vaikuttaa kehoomme laaja-alaisesti: pallealihas jää lievään tai voimakkaaseen sisäänhengitysasentoon, jonka seurauksena jännitämme vatsan, selän, rintakehän ja niska-hartiaseudun lihaksia, usein kroonisesti. Ajan myötä tästä seuraa turtuneisuutta ja pitkittyneitä lihas- ja nivelkipuja.

Erityisesti suuta liikuttavat lihakset jännittyvät. Olen mielenkiinnolla alkanut havainnoida sitä, miten herkästi itse alan purra hampaita yhteen ja myös jännittää kieltä ja nielua stressaavissa tilanteissa. Tämä olikin minulle iso ongelma aiemmin, koska stressin vuoksi jännitin kaiket yöt purulihaksiani ja aamuisin heräsin joko leukanivelten kipuun tai päänsärkyyn – ennen kuin opin tunnistamaan ja purkamaan stressaantumiseni syitä.

Näiden lisäksi voimme yksilöllisellä tavalla jännittää mitä tahansa lihaksia. Jos joudumme ottamaan tällaisen strategian välttääksemme tuntemasta, emme salli elämän virrata luonnollisesti kehossamme. Kiinalaiset puhuisivat tässä kohtaa meridiaanien eli energiakanavien jumeista, intialaiset chakrojen eli energiakeskusten tukkeutumisesta. Länsimaisen maailmankuvan omaavilla ihmisillä ei ole samankaltaista kehon, mielen ja elämänenergian yhdistävää järjestelmää. Sen vuoksi meidän on vuosisatojen ajan ollut vaikea ymmärtää sitä, miksi saatamme alkaa oireilla kehollisesti silloin, kun joudumme syystä tai toisesta välttämään tunteiden kokemista.

1466202841557

Uskot sitten sisällämme virtaavaan elämänenergiaan tai et, hyödyt silti seuraavasta harjoituksesta. Voit tehdä tämän harjoituksen missä tahansa tilanteessa ja missä tahansa asennossa, et tarvitse muuta kuin hetken läsnäoloa itsesi ja kehosi kanssa. Harjoituksen tavoitteena on kohdata kehossa oleva tunnetta estävä jännitys sellaisena kuin se on, ottaa se vastaan ja päästää siitä lempeästi ja hyväksyvästi hengittämällä irti.

  1. Kun huomaat epämukavan tunteen tai olon, pysähdy ja anna itsellesi lupa kohdata tämä tunne. Jos mahdollista, sulje silmät. Voit nimetä tunteen, mutta se ei ole välttämätöntä.
  2. Tee huomioita siitä, oletko jännittänyt joitakin osia kehostasi, esimerkiksi palleaa tai hartioita.
  3. Tutki sitä, miltä jännitys tarkalleen tuntuu kehossasi. Onko se puristavaa, painavaa, kiristävää tai jotakin muuta?
  4. Ala tietoisesti hengittää kohti tätä kehon osaa, ikään kuin virtauttaisit hengitystäsi tämän kehon osan läpi. Jokainen sisään- ja uloshengitys huuhtoo tätä paikkaa, jotta jumi kehossa pääsee vapautumaan ja elämä taas virtaamaan. Käytä tähän 5–10 hengityssykliä.
  5. Anna hengityksesi palata perustilaan. Huomaa kehossasi tällä hetkellä tuntuva elämänvirta, liikkeessä oleva energia. Ole läsnä viisaan kehosi ja sisäisen elämäsi kanssa. Herätä myötätunto ja kiitollisuuden tunne itseäsi kohtaan.

 

Tutustu myös Karita Palomäen ja Juha Siiran kirjaan Kehon viisaat viestit.

Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.


Artikkelikuva: Depositphotos. Tekstikuva: Karita Palomäki

Itsereflektio on ihmisen tärkein taito

Itsereflektion eli oman toiminnan itsearvioinnin ja tarkastelun taito vaikuttaa kaikkien muiden elämäntaitojen ja tiedon oppimiseen. Se vaikuttaa siihen, millaisina näemme itsemme.

Uskon, että vedämme alitajuisesti tiettyjä ihmisiä ja tapahtumia puoleemme johtuen omista käsityksistämme itsestämme ja maailmasta. Itsereflektiolla voimme tiedostaa käsityksiämme, vaikuttaa niihin ja elämäämme.

Olin kuuntelemassa Enlightened Leadership workshopia Hankenilla. Kansainvälisesti tunnettu kouluttaja ja lama Tenzin Wangyal Rinpoche sanoo itsereflektion olevan ihmisen tärkein taito.

Esimerkkinä arjen itsereflektiosta hän kertoi huomanneensa lentokentän jonossa, kuinka nainen, joka oli hetki sitten ollut hänen edellään, mutta lähtenyt sitten käymään jossain, yritti palatessaan hienovaraisesti työntää laukkuaan sivusta hänen ohitseen. Tenzin sanoo ensimmäisen ajatuksensa olleen, että lähdit pois ja menetit paikkasi, turha yrittää enää ohitse. Heillä oli hetkessä käynnissä kilpailu. Tenzin pystyi kuitenkin tulemaan tilanteesta tietoiseksi. Antamalla naiselle hieman tilaa, hän vapauttaisi itsensä kilpailusta.

Nainen lakkasi kuitenkin yrittämästä ohi ja vapautui saman tien kilpailuhenkisyydestään, kun huomasi Tenzinin pysähtyvän antaakseen tietä. Tällöin Tenzin kääntyi naisen puoleen ja sanoi, että tämä voi mennä ohitse. Nainen meni ja kun he kohtasivat uudelleen lennon jälkeen, nainen hymyili ja heillä oli lämmin kontakti.

Tenzin sanoo, ettei hän tarkoita, että aina pitää antautua, mutta monesti ei kuitenkaan tarvitsisi kilpailla, kuten olemme tottuneet tekemään.

Itsereflektio voi vapauttaa monista arkisista ja haastavammistakin tilanteista sekä totutuista toimintamalleista tuottaen kaikkien kannalta myönteisemmän lopputuloksen.

Miettiikö koira koskaan räksytettyään oikein kunnolla, että ”Uups, nyt taisin haukkua aika kovaa”? Ehkä, mutta todennäköisesti ei. Oman toiminnan reflektoinnin kyky on ihmismäistä.

Tenzinin poika oli puhunut kymmenen aikuisen keskellä pitkään saamatta juurikaan huomiota. Hän oli katsonut sitten ympärilleen ja kysynyt, puhuuko hän liikaa. Tenzin oli tyytyväinen, että jo kuusivuotias ymmärsi reflektoida omaa toimintaansa.

Toivon, että tulevaisuudessa lapsille kerrotaan, että heillä on tällainen taito, joka erottaa ihmisen eläimistä ja kuinka sitä voi opetella käyttämään niin, että opimme kunnioittamaan ja vaalimaan kaikkien ihmisarvoa ja elämästä tulee onnellisempaa, tietoisempaa ja täydempää.

Itsereflektio on työkalu, jonka avulla voimme löytää viisauden ja myötätunnon. Viisautta ja myötätuntoa ei voi oppia pelkän tiedon varassa, vaan reflektoimiemme elämänkokemusten.

Näin teet ihanan kasvovoiteen villiyrteistä ja puutarhan kukista

Ritu Kokkola Sirinä-Designista jakoi kanssamme ihanan kesäisen, ihoa ravitsevan ja rauhoittavan yrttivoiteen reseptin. Voit tehdä yrttivoiteen myös vain yhdestä tässä mainituista yrtistä tai kukasta.

Perusohje: 87 grammaan yrttejä tulee öljyä 200 grammaa ja noin 2 1/2:een desilitraan yrttiöljyseosta lisätään 30 grammaa mehiläisvahaa.

VESIHEINÄ

Vesiheinällä, tuolla puutarhojemme rikkakasvilla, on iholle hyvää tekeviä vaikutuksia. Vesiheinä lievittää ihon kutinaa ja sitä käytetään atooppiseen ihottumaan ja jopa psoriasiksen hoitoon.

vesiheina

KEHÄKUKKA

Kehäkukka rauhoittaa ihoa ja sillä on tulehduksia ehkäisevä vaikutus. Kehäkukka sopii kuivalle ja herkälle iholle. Yrttivoiteeseen kehäkukasta irroitetaan vain terälehdet.

kehakukka

LAVENTELI

Laventeli rauhoittaa ja pehmentää ihoa ja tuo voiteelle hyvän tuoksun. Myös laventelista voiteeseen käytetään kukkaosat.

laventeli

Laita yrtit ja kukat kattilaan ja lisää oliiviöljyä niin, että yrtit peittyvät. Siirrä kattila vesihauteeseen ja keitä seosta noin 2 tuntia. Anna jäähtyä.

valmistus

Siivilöi liemi lasiastiaan ja anna sen seistä muutama päivä niin, että öljy kirkastuu ja pohjasakka erottuu. Siivilöi seissyt liemi varovasti kattilaan niin, että pohjasakka jää siivilään. Lämmitä liemi vesihauteessa ja lisää mehiläisvaha lämpimään nesteeseen.

Kun mehiläisvaha on sulanut, kaada liemi pieniin purkkeihin ja anna jäähtyä. Valmis voide säilyy jopa 12 kuukautta. Säilytä purkit viileässä tai huoneenlämmössä, valolta suojattuna.

voidepurkki

TEKSTI: Johanna Lauhiala
KUVAT: Petra Piitulainen


Vinkki on julkaistu aiemmin Hetki itselle -verkkolehdessä. Liity alla olevalla lomakkeella ilmaisen verkkolehden tilaajaksi ja saat ihania vinkkejä hyvinvointiin suoraan sähköpostiisi!


Tilaa tästä Hyvän mielen uutiskirje! Tilaajana saat maksutta erilaisia etuja, alennuskoodeja ja paljon muuta suoraan sähköpostiisi. Lunastaaksesi alennukset seuraa meiliäsi.


Tiesitkö tämän naisen ja miehen yhtäläisyyksistä ja eroista?

Sari_blogi

Seksuaalisuus on elämän perusvoima. Olemme rakentaneet valtavan monimuotoisia kulttuureja, mutta pariutuminen ja uuden elämän synnyttäminen ovat edelleen vahvimmat viettimme ja tarpeemme. Osallistuin kansainvälisesti tunnetun valmentajan ja kirjailijan Andrew Barnesin luonnoille aiheista naisen ja miehen seksuaalisuus ja parisuhde.

Naisen ongelmia seksuaalisuudessa ovat usein häpeä ja syyllisyys, jotka voivat nousta omista huonoista kokemuksista tai sukupolvien takaa. Miesten seksuaaliset ongelmat liittyvät myös tunteisiin ja stressiin aivan samoin kuin naisilla, ja vain noin 10 % ongelmista on fyysisiä.

Miehen haaste on olla hakematta seksistä vain stressin purkua. Barnes sanoo, että kun mies tulee tietoisemmaksi, hän ei enää tarvitse seksiä tähän tarkoitukseen, vaan siitä tulee läheisyyden ja rakkauden jakamisen muoto.

Kun on läsnäoleva ja molemminpuolinen kontakti on luottavainen, voi antautua toiselle. Ilman läsnäoloa seksistä tulee yritys täyttää fantasioita ja mielikuvia.

Sekä maskuliininen että feminiininen energia voi olla epäkypsää tai kypsää. Naisessa ja miehessä ovat yksilöllisesti painottuneina molemmat energiat. Usein parisuhteessa toinen on tarvitseva ja toinen vetäytyvä. Voimme olla elämän eri osa-alueilla eri vaiheissa, esimerkiksi kypsiä suhteessa rahan käyttöön, mutta epäkypsiä suhteessa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Aikuinen ei voi pitkään yksipuolisesti tarjota energiaa toiselle aikuiselle, tai hän hukkaa voimansa. Kun energiat ovat kypsiä, osapuolet eivät enää vastaavasti tarvitse toisiaan, mutta haluavat jakaa rakkautta, hellyyttä, antaa ja vastaanottaa aidosti.

Tutkimusten mukaan olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia, vaikka erojakin toki löytyy:

  • Kohdussa kaikki ovat ensin tyttöjä. Jos lapsesta tulee poika, sukupuolielimet lähtevät muodostumaan ulospäin muodostaen miehen rakenteen.
  • Uusi aivotutkimus kumoaa väitteet naisten ja miesten erilaisista aivoista. Se että aivot ovat aikuisiällä erilaisia johtuu pääosin omaksumistamme usein sukupuolirooleihin sidotuista ajattelu- ja toimintatavoista. Jo 6 kk vauva on ympäristöään peilaten ymmärtänyt kumpaa sukupuolta hän on, ja alkaa vahvistaa käyttäytymistään täyttääkseen sukupuolirooliinsa kohdistuvat odotukset.
  • Sukupuolirooli ohjaa ajattelemaan tietyllä tavalla, joka vaikuttaa myös syömistottumuksiimme. Se mitä ajattelemme ja syömme vaikuttaa tutkimusten mukaan hormoneihimme. Hormonierot miehillä ja naisilla johtuvat osin käyttäytymistottumuksista ja vain osin kehotyypistä.
  • Muinaisissa kulttuureissa ei ollut yhtä vahvoja sukupuolirooleja kuin nykyään, sekä naiset että miehet, lapset ja vanhukset metsästivät ja keräilivät. Kulttuurit olivat keho-orientoituneita, kunnes maatalous ja teollistuminen vei huomion ajatteluun (mind oriented).
  • Keskiajalle asti uskottiin, että lapsia syntyy vain, kun nainen saa orgasmin. Kun huomattiin, että se ei ole raskauden edellytys, suhde seksuaalisuuteen alkoi muuttua. Naisen orgasmissa siittiöt pääsevät tehokkaammin kohti munasolua, joten se voi edesauttaa raskaaksi tulemista.
  • Seksi irtosi parisuhteen intiimiydestä ja lisääntymisestä omaksi nautinnon muodokseen samalla kun ehkäisypilleri keksittiin.
  • Noin 20 % naisista ei saa koskaan elämässään orgasmia, miehen kanssa sitä ei saa 30 %. Naisen lantion alueen lihaksisto on kuitenkin ”made to party” (suom. luotu nautinnolle), joten naisen tulisi nauttia seksuaalisuudestaan aivan kuten mieskin.
  • Miehelläkin on rytmi, ei vain naisilla. Jos mies on riittävän herkistynyt, hän voi huomata seksuaalisen halukkuuden vaihtelevan viikoittain.
  • Vetovoimaan vaikuttaa immuunijärjestelmämme. Se lukee ilmassa ympärillämme leijailevia feromoneja, joita rauhasemme erittävät. Moni on kuullut ihontuoksun vaikutuksista vetovoimaan. Immuunijärjestelmämme ovat kykeneväisiä mieltymään sellaisiin, joilta löytyy täydentävää vastustuskykyä taudeille. Kun sekä naiselta että mieheltä löytyy resistenssi 50:n tautiin mahdollista jälkeläistä ajatellen, immuunijärjestelmämme huutavat hurraata ja kehoomme erittyy adrenaliinia ja hormoneja, jotka aikaansaavat huumaantumisen ja ihastumisen tunteen. Muinainen sosiaalisen median kohtaamispaikka. 🙂
  • Soulmate –ajatus lähti laajenemaan 1980-luvulla. Sen mukaan minulle on olemassa täydellinen sielun puolisko. Ajattelutapa ohjaa etsimään täydellistä sen sijaan, että kasvettaisiin yhdessä.

Kummankin osapuolen olisi hyvä saada maskuliinisuutensa ja feminiinisyytensä, häpeänsä ja alistamisen halunsa itsessään tasapainoon.

Kasvua voi tapahtua parisuhteessa ja tapahtuukin. Parisuhde on otollinen peili sisäiselle eheytymiselle.

Meitä on opetettu ajattelemaan, että naiset ovat Venuksesta ja miehet Marsista. Ei pidä paikkansa, maasta olemme kaikki, sanoo Barnes.

Olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Todellisuudessa samanlaisuus vetää puoleensa, ei erilaisuus. Ajaudumme tunnetasoltaan samankaltaisten seuraan. Kannattaa katsoa nykyistä ja edellisiä kumppaneita sillä silmällä.

Meidän täytyy myös olla sen henkilön kaltainen, jota etsimme. Kun riittävän samankaltainen löytyy, sukupuolierot pitävät kyllä huolen riittävästä vetovoimasta. Meidän pitää myös ymmärtää toisiamme syvästi, jotta välillemme voi syntyä aitoa myötätuntoa ja ymmärrystä. <3

3 kohtaa missä stressi häiritsee suolistoasi

kristian_artikkeli

Taas on Pekka pulassa. Suoli ei ota asettuakseen – ei sitten millään. Turvottaa eikä vartalo osaa päättää missä muodossa ruoan pitäisi tulla ulos. Suoli on syynätty läpi, eikä syytä oireilulle oikein löydy. Viimeksi tilanne oli hyvä Marmariksen lomalla. Voisiko syy löytyä maiden erilaisesta ruokavaliosta? – Tuskin. Ehkä syynä on ennemminkin stressi, jota Pekalla on viime aikoina ollut aika paljon.

Minkälaisia ongelmia stressi voi saada aikaiseksi suolistossa? Se voi muun muassa hidastaa/nopeuttaa ruoan kulkua, herkistää suolistoa kivulle, lisätä suoliston läpäisevyyttä, vähentää limakalvojen verenkiertoa ja muuttaa suoliston bakteerikantaa.

Suoliston enterinen hermosto toimii kiinteästi yhdessä aivojesi kanssa. Ehkä oletkin huomannut, kuinka esimerkiksi jännitys uudessa tilanteessa tuntuu perhosina vatsassa. Tämä niin sanottu ”gut feeling” on yksinkertainen esimerkki siitä miten aivot/tunteesi voivat vaikuttaa suolistosi toimintaan.

Suoliston oireilut voidaan jaotella toiminnallisiin ja elimellisiin. Elimellisissä ongelman syy tiedetään. Se voi olla vaikka laktoosi-intoleranssi tai keliakia. Toiminallisissa ongelmissa kukaan ei oikein tunnu tietävän mistä on kyse. Toiminnallisiin ongelmiin liittyy yleensä suoliston liikkeiden, suoliston hermoston herkkyyden ja suolistoa ohjaavan aivotoiminnan muutoksia. Toiminalliset ongelmat kuten ärtyvän suolen oireyhtymä ovat erittäin herkkiä stressille.


 

ILMAN HYVÄÄ SYLJEN ERITYSTÄ MAKUNYSTYRÄMME EIVÄT AKTIVOIDU NORMAALISTI.


Stressi kuivattaa suun

Ehkä olet huomannut stressin ja kuivan suun yhteyden. Stressi heikentää syljen eritystä sekä limakalvojen verenkiertoa ja altistaa ne vaurioille. Tämä heikentää etulinjassa toimivaa vastustuskykyä ja altistaa sinut herkemmin bakteerien ja virusten vaikutuksille sekä heikentää ruoansulatusta. Samalla suun haavojen parantuminen ja hampaiden suoja heikkenee. Sylki myös auttaa sinua maistamaan. Ilman hyvää syljen eritystä makunystyrämme eivät aktivoidu normaalisti. Tämä taas johtaa jälleen heikkompaan syljen eritykseen – ympyrä on valmis. Sylki myös suojaa ruokatorvea vaurioitumiselta sekä ylä- ja alahengitystietä infektioilta. Ja tässä ehkä kaikkein ikävin pointti: heikko syljeneritys haittaa suutelemista. Mieti kuivia huulia suudellessa – yaks.


 

”Monet tulevat vastaanotolleni suoliston toiminnan vuoksi. Jos patologiset tilat on poissuljettu on yleisin syy suoliston ja muun elimistön stressihermostoon liittyvä säätely.”

Lääkäri Vilho Ahola Facebookissa 22.10.2015


Vatsa kipristelee

Samat ongelmat, joita esiintyi jo suussa, jatkuvat mahalaukussa. Ruoan pilkkoutumista ja pöpöiltä suojautumista heikentää mahahapon erittymisen sekä suoliston pintaa suojaavan limakalvon verenkierron vähentyminen. Mahahappojen vähentyessä ruoka ei tahdo ”sulaa” ja sen kulku eteenpäin saattaa hidastua. Ei siis ole ihme, jos olo tuntuu ruokaillessa ahdistavan täydelle. Mahalaukun huono toiminta antaa kaikenmaailman bakteereille vippilipun suolistoon ja voi altistaa esimerkiksi ohutsuolen bakteerikannan liialliselle (SIBO) kasvulle. Oireina tästä voivat olla esimerkiksi turvotus, vatsakivut, ripuli/ummetus tai painon tippuminen.

Stressi saattaa myös aiheuttaa refluksitaudin oireilua heikentämällä ruoan poistumista mahalaukusta sekä lisäämällä ruokatorven herkkyyttä. Mielenkiintoista on se, että tämä stressistä johtuva lisääntynyt ruokatorven herkkyys voi toisinaan aiheuttaa refluksitaudin oireita ilman happojen nousua ruokatorveen. Ruokatorven poltteluihin ei siis aina tarvita refluksitautia tai mahahappojen aiheuttamaa ärsytystä vaan polttelu ja tuntemukset ruokatorvessa voivat syntyä puhtaasti stressistä. Näin voi olla myös silloin, kun sinulla on jo refluksitauti. Stressi voi myös altistaa mahahaavalle ja jopa allergioille 1.

 


”RUOKATORVEN HERKKYYS VOI TOISINAAN AIHEUTTAA REFLUKSITAUDIN OIREILUA ILMAN HAPPOJEN NOUSUA RUOKATORVEEN”


Ohut- ja paksusuoli ei tiedä mitä tehdä

Jatkuvasti toistuvan stressin aikana suoliston supistumis- ja rentoutumisrytmi saattaa mennä sekaisin, eikä suolisto oikein tiedä, pitäisikö sen supistua vai rentoutua. Stressin alussa ohutsuoliston supistelu yleensä vähenee. Toisaalta paksusuoli voi taas menettää kokonaan hallintansa ja yllättäen tikka masala tulee vessanpönttöön kohtalaisen sutjakasti. Miksi näin? Ehkä evoluution aikana tarkoitus on ollut tyhjentää tankit stressireaktion alussa ja näin antaa meille lisää nopeutta ja kiihtyvyyttä juostessamme leijonaa karkuun. Samanlaista tyhjenemistä voi esiintyä myös pelon ja vihan yhteydessä.

On esitetty myös, että esimerkiksi stressihormonit kortisoli, adrenaliini ja noradrenaliini voivat muuttaa suoliston bakteerikantoja 2, 3, 4. Krooninen stressi, bakteerikantojen muutokset sekä suoliston läpäisevyyden lisääntyminen voivat aiheuttaa systeemistä tulehdusta. On jopa näyttöä, että bakteerikannat voisivat itsessään säädellä kehon tulehdustekijöitä. Stressi voi myös aiheuttaa suoliston ja keskushermoston herkistymistä. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa vartalo ja suolisto alkavat tuntea kipua normaalia herkemmin. Näin voi käydä esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymässä.

Stressi myös hidastaa kudosten parantumista. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa pelkkä lääkkeiden syönti ei paranna suoliston tilannetta, vaan on myös keskityttävä stressin vähentämiseen.

Jos suoliston tuntemukset eivät oikein innosta, niin ehkä aivojen kunto kiinnostaa. On jonkin verran näyttöä siitä, että suoliston tila voisi olla vaikuttavana tekijänä esimerkiksi emootioissa, motivaatiossa, ahdistuksessa, depressiossa ja jopa päätösten teossa. Jos näin on, niin nyt viimeistään olisi hyvä miettiä suoliston bakteerikantaa tasapainottavan monipuolisen kasvisvalikoiman lisäämistä ruokavalioon.

 


MUUTAMA VINKKI JOS VATSA KIUSAA?

  1. Jos kärsit joistakin yllämainitsemistani ongelmista, suuntaa ensin asiaan vihkiytyneelle lääkärille ja terapeutille. Kun patologiset tilat on poissuljettu, saat heiltä ohjeet suoliston toiminnan parantamiseksi.
  2. Moni muukin asia kuin henkinen stressi voi kiusata suolistoasi. Niitä ovat esimerkiksi liian vähäinen uni, liiallinen fyysinen harjoittelu tai huono ruokavalio. On siis erittäin tärkeää, että ne ja hyvät sosiaaliset suhteet niin kotona, ystävien kuin työkavereiden kesken ovat kohdallaan.
  3. Ruokailun yhteydessä katso ensin miltä ruokasi näyttää ja nauti hetki sen tuoksusta. Tämä lisää syljen eritystä. Syö hitaasti. Pureskele ruoka kunnolla 30–40 kertaa. Tämä hidastaa ruokailua, tehostaa ruoan pilkkoutumista ja vähentää ähkyä. Syö reilusti kasviksia mikäli suolistosi kestää.
  4. Hengittele syvään 2–3 kertaa päivässä. Lyhyen hengitysharjoitteen löydät täältä. Tee harjoitus ainakin aamulla ja iltaisin sängyssä. Jos kaipaat avustusta rentoutumiseen voit kokeilla Insight Timer tai Headspace applikaatioita.

Liiku, Syö, Hymyile, Lepää – Toista!

– Kristian

Mikäli pidit kirjoituksesta, olisi minulle tärkeää, jos voisit tykätä kirjoituksesta! Kiitos! © Kristian Ekström

Kun lakkasin elämästä viikonloppuja varten, löysin uuden tavan juhlia

mari_blogi

Olen elänyt ”normaalin” suomalaisen nuoruuden ja varhaisaikuisuuden, johon ovat kuuluneet niin teini-iän pussikaljat pusikossa, opiskeluajan boolit, lukemattomat pikkujoulut, kesäjuhlat ja terassikauden avajaiset sekä ”muuten vaan nollaukset”. Näistä juhlista on monia hyviä muistoja, mutta vähintään yhtä paljon – jos ei enemmän – sumuisia muistoja sekä seuraavan päivän ei-niin-mahtavia olotiloja.

Viime vuosina auennut tietoisempi elämäntyyli, yhteyden löytäminen itseeni ja sitä kautta tapahtunut sisäinen muutos on muuttanut myös täysin tapani juhlia. Olen tehnyt seuraavat viisi havaintoa verratessani entistä juhlimistapaani nykyisiin keinoihini nauttia elämästä.

1) Tunteet voi päästää ulos muutenkin kuin alkoholin avulla

Negatiivisten tunteiden näyttäminen on edelleen tabu Suomessa – monet patoavat surun ja vihan tunteet lukemattomien kuorien ja puolustusmekanismien taakse. Ei ihme, että jäyhät suomalaiset ovat niin alkoholiin meneviä, koska se on yksi harvoista tavoista päästää irti tunteisiin liittyvästä kontrollista. Valitettavasti tähän tapaan liittyy paljon ikäviä lieveilmiöitä.

Nuorempana minäkin muutuin parin siiderin jälkeen rauhallisesta, kiltistä tytöstä vuolaasti itkeväksi riidanhaastajaksi. Jälkeenpäin ajateltuna se oli ainut hetki päästää kaikenlaisia tunteita vapaasti ulos, mutta teki myös monesta illasta enemmän surun kuin ilon juhlia.

Kun on tietoinen tunteista ja niiden viesteistä ja pystyy käsittelemään ja vapauttamaan tunteita arjessa, voi keskittyä juhlailtoina elämästä nauttimiseen. Tämä on vaatinut ison määrän omien tunnelukkojen työstämistä sekä itseni hyväksymistä – kaikkine tunteineni.

2) Rohkeus voi kummuta sisältä

Jäyhät suomalaiset tarvitsevat usein alkoholia myös saadakseen rohkeutta. Parin drinkin avulla uskalletaan lähestyä vastakkaista sukupuolta, tanssia, nauraa äänekkäästi tai puhua asioista, joista ei muuten uskaltaisi.

Yllättävästi sama rohkaistuminen tapahtuu myös silloin, kun tutustut paremmin itseesi ja alat elää omaan totuutesi mukaisesti. Kun häpeän tunteet eivät ole enää mörkö, voi hullutella missä ja milloin tahansa. Tanssiminenkin on mukavampaa kun sitä voi tehdä muulloinkin kuin aamuyöllä yökerhossa.

3) Yhteys toisiin ihmisiin on aidompaa

Ennen vain bileillat olivat niitä, jolloin paljastettiin syvimpiä tuntoja ja halailtiin kavereiden kesken. Nykyään teen sitä päivittäin ystävieni ja läheisteni kanssa. Vuorovaikutustilanteet ovat huomattavasti aidompia ja tuntuvat paremmalta selvin päin. Sen takia yökerhojen alkoholihuuruinen energia saa minut nykyään ahdistumaan. Miten ihmisten kanssa voi löytää rehellisen yhteyden, jos puhekumppanin silmätkin sojottavat eri suuntiin ja ainut asia, mikä on mielessä, on baaritiskille tasaisin välein hortoilu?

4) Huippukokemuksia saa muutenkin kuin bileistä

Aikaisemmin ensimmäisen viinilasin nostama hilpeä nousuhumala ja siihen liittyvät sosiaaliset tilanteet olivat jotain, mitä odotti. Silloin en tosin tiennyt yhtään, miten hyvältä voi tuntua joka päivä, kun elää omasta keskuksesta käsin. Miltä aito ilo, rauha, rakkaus tai inspiraatio tuntuvat, kun niiden päältä on kuorittu iso kasa epävarmuutta ja epätasapainoisia malleja.

Nykyään saan elämäni huippukokemukset meditoidessa, saadessani yhteyden muihin ihmisiin tai kohdatessani elämän pieniä synkroniteetteja, jolloin tiedän polkuni kulkevan oikeaan suuntaan.

5) Jokainen päivä voi olla juhlaa

Seuraavat bileet, viikonloppu, loma tai eläke… Ennen elämä oli ”sitku-elämää” ja arki suoriutumista kohti viikonloppua. Nykyisin jokainen päivä on ihmeitä täynnä aamusta iltaan, kun pieniinkin asioihin suhtautuu suurena lahjana. Toki olen tiedostamisen myötä myös muuttanut arkeni sellaiseksi kuin haluan. Tällöin jokainen päivä voi olla yhtä juhlaa ja varsinaiset juhlatilaisuudet ovat vain pieni ylimääräinen lisämauste elämän ihmeellisessä keitoksessa.

Kesä voi olla mahdollisuus muutokseen – ota lomaa oikealle ajattelulle

jukka_kolumni

Enää muutama viikko lomaan. Käynnissä on kansalliset suunnitteluviikot. Lounaspöydissä luodaan suuntaviivoja ja tehdään varauksia ajankäytölle Suomen suvessa. Mökkejä, matkoja, festareita, kyläilyjä ja aina välillä sitä suloista, niin suloista joutenoloa.

Monille kesä tarkoittaa ainoaa aikaa ajatella ja miettiä asioita, joille arjen pyöritys ei tunnu antavan tilaa. Joskus joillekin kesän aikana kypsyy ajatus työpaikan vaihdosta tai uudesta urasta.

Päätän itsekin ottaa aikaa kiireettömälle ajattelulle.

Voisinko olla toisin? Enemmin tai ilommin? En  hae muutosta ympäristön vaihdoksesta, vaikka sekin voi joskus olla tarpeen. Koen nyt tarvitsevani enemmänkin uudenlaista otetta tekemiseen ja olemiseen. Tietoisempiin valintoihin, jotka tuottavat tarkemmin sitä, minkä koen olevan oikein.

Vähemmän ajautumista ja enemmän ohjausta. Oman elämän johtamista.

Jotta voisi johtaa itseään jonnekin, on hyvä tiedostaa, missä on. Ilman oikeaa sijaintia on hankalaa saada oikea suuntima ja vauhti. Mitä minun tulisi saada työssäni aikaiseksi? Mitkä ovat ne tärkeimmät tuotokset, joiden kautta saan aikaiseksi sen mitä minulta odotetaan ja mikä tuottaa itsellekin onnistumisen iloa?

Ja vielä tarkemmin; mitkä asiat nyt ovat estäneet onnistumista ja mitä aion sille tehdä? Oma rooli ja vastuu on tässä aivan kriittinen asia. On helpompaa listata itsensä ulkopuolella olevia asioita, ja todeta niiden olevan syynä epäonnistumisille.

Asiakkaat, jotka vaativat mahdottomia. Kollegat, jotka fokusoivat vääriin asioihin, eivätkä ymmärrä auttaa. Taloussuhdanne, jolle ei vain voi mitään ja jonka vuoksi työtä kasautuu yhä enemmän tai jonka vuoksi työ loppuu kokonaan.

Osa näin kuvatuista esteistä on tosia, osa kuviteltuja ja osa tulkintoja todellisuudesta, joka toisesta samassa ympäristössä elävästä voi näyttää aivan erilaiselta. Olennaista on oivaltaa, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten koen ympäristöni ja tilanteeni ja mitä sille teen.

Nyt kesällä olen päättänyt tehdä ajattelulleni muutoksen. Rentoudun, lepään ja rasitan itseäni sopivassa suhteessa. Hengitän ja etsin tasapainotilan, jossa veri kiertää ja ajatus aukeaa. Hahmotan mitkä tilanteet, asiat, teot, ajatukset ja valinnat ovat olennaisia keskeisten onnistumisten kannalta. Useimmiten on löydettävissä muutama sellainen asia, joissa onnistuminen tuottaa suurimman osan tavoitelluista asioista. Ja muutama sellainen, jota eniten estävät saavuttamasta sitä, mikä on tärkeää.

Yksi asia on varmaa. On hyödyllistä ja merkityksellistä valita kunnioittava asenne itseään ja ympäristöään kohtaan. Kun kunnioitat itseäsi ja omaa aikaasi, hoidat paremmin oman leiviskäsi ja tuet yhteisösi onnistumista. Kun kunnioittaa kollegoita ja lähimmäisiään, luo myös yhteisölleen pääomaa, joka kasvaa korkoa. Itselleenkin. Jokainen kunnioittava teko voimaannuttaa sekä tekijäänsä että teon kohdetta.

Katson ulos ikkunasta kesään heräävää luontoa. Kurtturuusu on aukeamassa imeäkseen auringosta sen kallisarvoisen energian.

Näyttää hyvältä strategialta.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image