Tämän tekstin laatinut Johanna Uusiranta on kirjoittaja, valokuvaaja ja (elämän)taiteilija: ”Mieleeni pulpahtelee asioita, jotka vaativat pääsyä ulos ja maailmalle. Niistä kirjoitan ja joskus valokuvaankin. Muistuttelen itseäni ja toisia siitä, että asioihin pitäisi osata suhtautua kevyesti, sillä mikään ei kestä ikuisesti, eivät edes vaikeudet.”
Taitellessani oksia kesän ensimmäiseen vihtaan mietin, miten joskus muinoin ihon puhdistus ja hoito on hoidettu yksinkertaisesti ja luontoystävällisesti. Nykyään kärsitään iho-ongelmista, vaikka tarjolla on hyllymetreittäin ihonhoitotuotteita.
On hyvä muistaa, että käyttämämme kemikaalit vaikuttavat ympäristöömme ja päätyvät turhankin usein tavalla tai toisella takaisin elimistöömme, mm. juoman ja ruoan mukana. Kuten aika moni muukin, olen vaihtanut suuren osan käyttämistäni pesuaineista tuoksuttomiin ja lisäaineettomiin ja mahdollisimman luonnonmukaisiin tuotteisiin. Joskus kuitenkin tuntuu, että sekään ei riitä. Mutta mitä sitten? Suurin osa meistä ei sopeudu siihen, että ei käyttäisi lainkaan pesuaineita tai esim. shampoota.
Miten ihmiset puhdistivat itsensä sata vuotta sitten? Ranskasta ei kannata ottaa mallia, siellä pahat hajut peitettiin parfyymeillä. Meillä on aivan omat hienot perinteemme, joihin kannattaa tutustua uudelleen. Mitä isoäitini käytti ihon hoitoon? Varmasti tiedän vain, että hän heilutteli ahkerasti koivuvihtaa.
Koivunlehdissä on paljon hyviä ominaisuuksia, ihan tutkittujakin, joten omiani en tässä höpöttele. Kun tekee koivuvihdan, tai vastan, ihan itse saa valita kumman, ja sillä saunan lämmössä itseään tai rakastaan ropsuttelee, niin siitä on tosiaan monenlaista hyötyä. Koivun monet hyvää tekevät ominaisuudet pääsevät iholle ja ihon kautta imeytyvätkin. Vihtominen parantaa verenkiertoa ja rentouttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Koivunlehtien sisältämät saponiinit ja eteeriset öljyt puhdistavat, kosteuttavat ja hoitavat ihoa. Vihtomisen jälkeen iho ei kaipaa kosteusvoiteita.
Nyt juuri on paras aika aloittaa ihon koivuhoidot! Mennään siis pihalle tai metsään (lupa pitää kysyä, jos ei ole omia puita) taittelemaan sorjia oksia sauraavan saunaillan iloksi. Vihdan voi aivan hyvin sitoa paperinarulla. Oikeaoppisesti sidotun vihdan tehköön ken osaa!
Jos vielä haluaa vähän fiilistellä, sekaan voi taitella muitakin oksia. Itse käytän koivuvihdan piristeenä lepän, haavan, pihlajan, pilvikirsikan ja marja-aronian oksia. Näin tulee muitakin puita ja pensaita ”harvennettua” ja pihan koivut säästyvät liialta karsimiselta.
Tänä kesänä minä aion hoitaa kuivat, kutiavat ja verille raavitut sääreni kuntoon koivun avulla. Vihtomisen jälkeen iho tuntuu pehmeältä eikä kutia. Se ei kaipaa mitään voidetta. Vihtomisen aiheuttama punoitus häviää puolessa tunnissa ja iho on kuin persikkaa.
Riivin myös kourallisen lehtiä koivusta, laitoin purkkiin ja kuumaa vettä päälle. Tätä koivunlehtihauduketta käytin hiushuuhteena eli pesun jälkeen kuivasin hiukset pyyhekuiviksi, kaadoin koivunlehtihuuhdetta enkä enää huuhdellut hiuksia. Valuttelin ylimääräiset pois ja kuivasin hiukset normaaliin tapaan. Yllätyksekseni hiukset tuntuvat tosi kivoilta, pehmeiltä, mutta ei littanoilta. Takkuja tämä huuhde ei toki poista, mutta kannattaa käyttää ainakin mökillä, niin ei rasiteta vesistöjä kemiallisilla hoitoaineilla. Huuhdetta voi kyllä käyttää myös hoitoaineen jälkeen.
Luin myös, että perinteisesti iho-ongelmia ja haavoja on hoidettu koivunlehtivedellä. Siispä valelin kuivat ja kutiavat säärenikin suihkun jälkeen koivunlehtihaudukkeella ja jo parin kerran jälkeen iho tuntuu paremmalta eikä kutia.
Saunan jälkeen voikin sitten nauttia koivunlehtijuomaa, kuumana tai jäisenä!
Lopuksi lainaus Anu Rannan ja Kristiina Ounapuun kirjasta Kauneutta ja puhtautta luonnosta: ”Koivua on vanhastaan käytetty hiusten hoidossa. Koivunlehdet vahvistavat päänahkaa, estävät hiustenlähtöä ja tekevät hiukset pehmeiksi ja kiiltäviksi. Myös ihanan kylvyn voi tehdä koivun lehdistä, joilla on voimakas aromaattinen tuoksu, kuten saunojat tietävät.”
-kirjan ohjeita.
