Kaikki kiusaaminen työyhteisöissä ei ole näkyvää. Vaikka suuri osa tilanteista jää piiloon, se ei tarkoita, etteikö ikävä ja vähättelevä käytös vaikuttaisi sen kohteeksi joutuneeseen tai etteikö satuttavia tilanteita olisi lainkaan tapahtunut.
Vaikka työpaikkakiusaaminen ei jätä läimäisyn tai potkun kaltaisia näkyviä jälkiä ja mustelmia, on henkisen väkivallan jättämä jälki silti tuntuva ja kipeä. Henkinen väkivalta vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen sekä aiheuttaa monenlaista oireilua. Pahimmillaan vaurioittava tilanne voi aiheuttaa trauman kiusatulle.
Esihenkilöllä on velvollisuus puuttua epäasialliseen käytökseen, ja myös työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa ikävästä kohtelusta. Kumpikaan ei hoida aina velvollisuuttaan.
Yksi syy siihen on, ettei työyhteisö osaa aina tunnistaa tilannetta väkivallaksi. Toinen syy voi olla, että tapahtunutta on vaikea todistaa muille.
Omaa kokemusta on vaikea käsitellä, mikäli muu työyhteisö ei tunnista kiusaamista ja vahvista sitä tapahtuneeksi. Erityisen haastavaa se on, mikäli itse tunnistaa tilanteen, mutta muu työyhteisö ei ota puuttumista tosissaan tai usko kiusaamista tapahtuneen. Tätä käsittelin jo aiemmassa kirjoituksessani.
Huonosti ei voi vain kiusattu, vaan myös työtoveri, joka joutuu todistamaan henkistä väkivaltaa työyhteisössään. Puuttuminen on siis hyvin tärkeää – sekä koko työyhteisön asia.
Vastaa kyselyyn aiheesta
Kirjoitan paraikaa kirjaa työpaikkakiusaamisesta. Bazar julkaisee kirjan Hidasta elämää -kirjasarjassa keväällä 2026.
Kerään kirjaan tarinoita ja kokemuksia henkisen väkivallan kokemuksista työelämässä. Haluaisitko olla yksi vastaajista? Voit myös kertoa kokemuksistasi ilman, että sinun täytyy vielä päättää, haluatko tarinaasi julkaistavaksi. Kyselyyn voit vastata tästä linkistä.
Kokemuksesi voi olla edelleen hyvin satuttava. Tarinasi voi kuitenkin auttaa muita saman kokeneita tai juuri nyt haastavassa tilanteessa olevaa. Jokainen vastaus myös lisää kirjani painavuutta ja tärkeyttä.
Kyselyn vastauksia käsittelen luottamuksellisesti. Pyydän sähköpostiosoitetta, jotta voin varmistaa kertomuksen luotettavuuden. Yhteystietosi ja alkuperäinen tarinasi ovat vain minun tiedossani.
Olen taustaltani työyhteisösovittelija. Edellisen kirjani nimi on Se ei johdu sinusta – Vähättelyn historia työelämässä (Avain 2021). Edistän turvallisempaa työelämää myös päivätyönäni työelämän kehittämispäällikkönä.
Julkaisen anonymisoituja kertomuksia myös sometileilläni LinkedInissä ja Intagramissa nimellä @tiinaemiliakaunisto, mikäli vastaaja on antanut siihen luvan.
Opetan työkseni ja vastaanotolla tunnetaitoja – eli olennaisimpia syvän hyvinvoimisen ja ihmissuhteiden juttuja. Vaikka ”tunnetaidot” sana voi kuulostaa puisevalta, kyse on oikeasti itsensä ja toisten rakastamisen ja hyvin toimivien, aidosti läheisten ja turvallisten ihmissuhteiden olennaisuuksista.
Tunnetaidot eivät ole sama asia kuin tunteiden ajatteleminen, tunneäly tai herkkyys. Tunnetaidot tarkoittavat ihan tiettyjä, opittavissa olevia kykyjä itsensä kanssa ja ihmissuhteissa.
Yksi tavallisimmista tunnehommiin liittyvistä harhaluuloista on, että kun oppii kannattelemaan itseään ja tunnistamaan tunteitaan, pitäisi aina olla zen. Homma ei suinkaan ole niin. Mutta kun oppii esimerkiksi tunnistamaan ja tuntemaan pelkoaan ja tukemaan itseään kun pelottaa tai kun on jokin muu vaikea tunne, ei enää usko tunteen tuottamaan ajatussisältöön. Se on olennaista itsearvostuksen vahvistumisessa – ei enää usko olevansa huono silloin kun tuntuu hankalalta.
Saamme olla peloissamme, mutta samalla alamme luottaa kykyymme luoda itsellemme turvaa ja pyytää apua. Tunnetaitojen kehittyessä vahvistuu luottamus myös siihen, että voimaudumme fiiliksistämme. Kun uskaltaa kohdata pelkojaan, ei enää ohjaudu elämässään pelkojen kautta eli esimerkiksi niin, että väistää menettämisen, torjutuksi tulemisen ja yksinjäämisen pelkojaan ainaiseen miellyttämiseen, suorittamiseen, itsensä sivuuttamiseen, marttyroimiseen ja puhumattomuuteen.
Katso videolta lisää tunteiden kohtaamisesta, häröisten tunteiden kannattelusta ja siitä kuinka kyky olla tunteiden kanssa alkaa mullistaa elämää.
Kuva: Unsplash Alexandra Gorn
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Julkaisin Instagramissa jokunen viikko sitten videoreelsin, jossa kehotin ihmisiä rohkaisemaan mielensä ja kertomaan ihastukselleen tunteistaan. Monet videota kommentoineet totesivat, etteivät uskoneet pystyvänsä moiseen. Liian pelottava ajatus.
Elämä kutsuu meitä toisinaan kulkemaan kohti jotain sellaista, joka vetää puoleensa, mutta samanaikaisesti herättää myös pelkoa ja epävarmuutta.
Näissä kohdin monesti lamaannumme. Emme tiedä, kuinka toimia. Tai kenties tiedämme, mutta emme silti rohkene.
Yksi tärkeimmistä ihmistaidoista on kyky reagoida asioihin. Jos lamaannumme kerta toisensa perään vaativien tilanteiden ja tunteiden edessä, saatamme lopulta kokea itsemme halvaantuneiksi. Siitä tilasta käsin emme usko mahdollisuuksiimme selviytyä pelon edessä.
Kun katson elettyä elämääni taaksepäin, muistan lukemattomia tilanteita, jotka tuntuivat alkuun mahdottomilta. Osasta selvisin eteenpäin, osan taas jätin sikseen. Joitain tekemättömyyksiä harmittelen edelleen.
Avaan sinulle lyhyesti kolme äärimmäistä esimerkkiä uskaltamisesta. Koen niissä sen kaltaista kutsuvaa samankaltaisuutta, joka mitä todennäköisimmin jalkautuu paljon laajemmalla. Ota mitä otat, jätä mitä jätät. 💚
1. Ahtaan paikan kammo
En ole koskaan viihtynyt ahtaissa paikoissa. Vuosia takaperin pelkkä suuren kiven alle meneminen herätti voimakasta ahdistusta. Pääkopassa kaikui vanhempien varoituksen vaaroista ja uhista. Halusin silti nähdä, mitä luolista löytyy. Niihin liitetyt tarinat kiehtoivat.
Tein tietoisen valinnan ryömiä ensin pari metriä. Kokeilla, miltä ahdas tila tuntuu. Sen jälkeen etenin varovasti syvemmälle. Huomasin, ettei mitään pahaa tapahtunut, jonka myötä aloin luottaa enemmän. Tämä johdatti minut kokemuksiin ja paikkoihin, joiden kauneus lähes salpasi hengitykseni. Toistuvat altistumiset ja niistä selviämiset nostivat itseluottamustani. Myös ympäristöön luottaminen alkoi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta.
Tätä kirjoittaessa olen ryöminyt yli 130:ssä suomalaisessa luolassa.
2. Tumman veden pelko
Myös tumma järvivesi on yhtäaikaisesti sekä pelottanut että kiehtonut. Pimeä tuntuu uhkaavalta, mutta vesi elementtinä hoitavalta. Kun ilmoittauduin vapaasukelluskurssille, sen läpäisyn vaatimuksena ollut 12 metrin syvyyssukeltaminen tuntui absurdilta. Eihän moinen olisi minulle mahdollista!
Opin kurssin avulla ymmärtämään kehoni toimintoja ja lukemaan sen antamia signaaleja. Kumoamaan syvälle juurtuneita käsityksiä uudella tiedolla. Sen myötä kasvoi myös haluni luottaa ja kokeilla. Kun kurssin huipennukseksi sukelsin vaadittuun syvyyteen, se ei tuntunut kovalta ponnistelulta. Päinvastoin, olin hämmästynyt mihin kykenin, kun valitsin luottaa todennäköisyyksiin, ympäristöön ja itseeni.
Tätä kirjoittaessa olen sukeltanut 27 metrin syvyyteen – ja se on tuntuu tavattoman hyvältä.
3. Putoamisen pelko
Seinäkiipeily on myös kutsunut. Tai tarkemmin ottaen kehon ja mielen yhteistyö. Keskittyminen ja läsnäolo. Hidastavana tekijänä on ollut se, että putoamisen pelko on jähmettänyt kehoni ja jumittanut mieleni. Kiipeilykeskuksen 16 metrin korkuinen seinä tuntui mahdollisuudelta, mutta myös uhalta. Se mikä alhaalta päin katsottuna näytti kohtuulliselta, muuttui seinältä käsin koettuna kohtuuttomaksi.
Valitsin olla itselleni armollinen. Puskeminen olisi synnyttänyt raivoa ja häpeää epäonnistumisesta. Etenin sen mukaan, mikä tuntui hyvältä. Valitsin kerta toisensa jälkeen luottaa ja totuttelin eri korkeuksiin. Ennen kaikkea totuin siihen, ettei ollut todellista syytä pelkoon .
Kun sitten erään kerran etenin 10 metrin toiselle puolelle, päätin kavuta loppuun saakka, vaikka mikä tulisi. Saavuttaessani seinän yläreunan huusin “jes!” niin kaikuvalla äänellä, että koko halli raikui. Kohti meneminen ja onnistuminen synnyttivät valtavan itseluottamuspiikin. Muistikuva siitä säilyi mielessäni, kun lähdin seuraavan kerran kokeilemaan
”Olitpa sitten sitä mieltä, että pystyt, tai sitä mieltä, että et pysty – olet oikeassa.” –Wim Hof
Sillä on valtava merkitys, kuinka puhut itsestäsi itsellesi. Oletko omissa puheissasi epäonnistuja vai kykenevä yrittämään ja onnistumaan. Placebon eli lumelääkityksen merkitystä ihmisen aivoille ja puolustusjärjestelmälle on tutkittu yhä enenevissä määrin. Yhtälailla myös henkilön sisäinen puhe on merkityksellinen rakennusaine sille, että jähmettymisen ja lamaantumisen sijaan voi kulkea kohti haastavia ja pelottavia asioita.
Henkilö, joka kykenee kertomaan hyvää ja kehittävää tarinaa itsestään, omaa todellisen supervoiman. Hän pystyy keskimääräistä paremmin kohtaamaan elämän kokonaisena. Se nostaa itseluottamusta, joka toimii öljynä siinä tarinakoneistossa, josta käsin ammennat kuvastoa sinusta ja maailmasta.
Jos kannustava minäpuhe on sinulle vierasta, voit halutessasi hyödyntää seuraavia vinkkejä.
1. Käy kaveritreffeillä itsesi kanssa
Vie itsesi paikkoihin ja tilanteisiin, joissa tiedät nauttivasi. Mahdollista itsellesi tarpeeksi usein laadukasta aikaa itsesi kanssa. Se ei tarkoita somen tai suoratoistopalveluiden selaamista, vaan jotain mikä aidosti virkistää sinua. Käy yksin elokuvissa, kävelemässä metsässä, museossa tai vaikka kokeilemassa jotain uutta urheilulajia. Yllätä itsesi!
2. Suhtaudu itseesi uteliaasti
Sen sijaan, että sätit itseäsi vajavuuksistasi, suhtaudu niihin ja itseesi uteliaisuudella. Miksi sinussa syntyy juuri sellaisia tunteita ja ajatuksia? Mitä kaikkea persoonasi kätkee sisälleen, mitä et välttämättä ole osannut aiemmin nähdä?
3. Kirjaa ylös hyviä asioita itsestäsi
Osta vihko ja kirjoita päiväkirjaa (ellet sitä vielä ole tehnyt). Painota päivien kuvauksissa omia tunteitasi ja ajatuksiasi. Sitä, kuinka hienosti selvisit eri tilanteista ja kuinka vaikealta joku saattoi vielä sinä päivänä tuntua. Opi kirjoittamaan itsestäsi rehellisesti olematta silti tyly.
4. Opettele faktoja ja todennäköisyyksiä
Useimmat meitä pelottavat asiat, eivät ole kovin todennäköisiä toteutumisen osalta. Emme menetä työpaikkaa, jos nostamme ongelmia useammin ääneen. Ihastuksemme ei myöskään ala vihaamaan meitä, jos kerromme tunteistamme ääneen. Niin ikään luola ei sekään ole muuta kuin ahdas paikka. Myös syvälle sukeltaminen on mahdollista, jos oppii rentouttamaan itsensä ja lukemaan kehon signaaleja. Niin ikään korkealle seinälle on myös mahdollista kiivetä, sillä itsevarmistavat laitteet ovat äärimmäisen turvallisia ja luotettavia.
5. Tankkaa itseesi hyviä ajatuksia
Aivomme uskovat sen, minkä sinne ohjelmoimme. On valtava supervoima, mikäli vietät toistuvasti aikaa hyvien ajatusten ja muistojen parissa. Tankkaa niistä itsellesi luottamusta ja varmuutta. Tunne, kuinka kehosi reagoi erilaisiin tunnetiloihin ja opi hyödyntämään niitä.
Eräs tärkeimmistä kompasseista matkallani itseni puolelle on ollut yhteyden löytäminen sydämeni ääneen – sisäiseen viisauteen tai sisäiseen lapseen. Intuitioon.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta kaikki tarkoittavat samaa syvempää yhteyttä omaan itseen, ja sen sisimmän ja syvemmän kuuntelua.
Mitä tarkoittaa sisäinen ääni?
Sisäinen ääni tai viisaus on se osa meissä, joka tuntee meidät ja tietää, mitä oikeasti haluamme. Se on hiljainen sydämen ääni, joka on aina puolellamme, ja tämä ääni on viisasta ja hyväksyvää sekä omien arvojemme mukaista.
Tutustuaksemme siihen meidän on hyvä opetella olemaan läsnä itsellemme säännöllisesti ja oppia kuuntelemaan itseämme herkästi ja rehellisesti.
Löytääksesi tiesi omaan sisäiseen viisauteesi ja omaan alitajuntaasi olisi sinun hyvä olla mahdollisimman tasapainoisessa ja rentoutuneessa tilassa. Silloin pystyt parhaiten ottamaan viestejä vastaan sydämeltäsi. Jos elät jatkuvan kiireen ja touhun alla, ajatuksesi kumpuavat helposti tietoisesta mielestäsi, joka ei anna koko mielesi kapasiteettia käyttöösi.
Rentoutumisessa voi hyödyntää esimerkiksi joogaa, luonnossa oleilua, musiikkia, meditaatiota sekä hengitys- ja, mielikuvaharjoituksia.
Sisäinen ääni tai viisaus on se osa meissä, joka tuntee meidät ja tietää, mitä oikeasti haluamme.
Mitä tarkoittaa elämään ulkoapäin ohjautuminen?
Monet meistä saattavat elää huomaamattaan ulkoisesti ohjautuen. Näin minäkin elin vuosia huonolla menestyksellä.
Vuosien ajan tavoittelin toisten ajatusta siitä, miltä elämän pitää näyttää. Suorittajana uskoin, että samat asiat soveltuvat myös minulle ja ne on saavutettava voidakseni olla onnellinen, elääkseni merkityksellistä elämää ja menestyäkseni.
Se polku ei kuitenkaan tehnyt minua onnelliseksi eikä lopulta edes soveltunut minulle. Mitä kovemmin tavoittelin yleisesti hyväksyttyä käsitystä elämästä (uraa, parisuhdetta, perhettä, lapsia ja niin edelleen), sitä enemmän menetin yhteyttä itseeni. Lopulta en enää nähnyt, miten hukassa olin.
Vuosien ajan tavoittelin toisten ajatusta siitä, miltä elämän pitää näyttää.
Eli ulkoapäin ohjautuessamme toimimme sen mukaan, mitä me oletamme muiden, kuten yhteiskunnan, vanhempien, median, opettajien tai vaikka esimiesten meiltä odottavan. Ja nimenomaan oletamme. Uskallan väittää, että suuri osa näistä odotuksista on omassa mielessä luotuja tai uskomustemme ohjaamia.
Tällöin elämä voi helposti muodostua ulkoapäin tulevien odotusten suorittamiseksi. Lempeämmän elämän myötä olen uskaltanut päästää irti ulkoisista vaatimuksista ja elää rohkeasti ja vapaasti omannäköistä elämää itseäni kuunnellen.
Luotan siihen, mitä sydämeni tuntee tai intuitioni minulle sanoo enkä enää tavoittele yleisten normien mukaista elämää.
Miten elää omannäköistä elämää?
Saadakseen vastauksia itsensä löytämiseksi ja elämäntilanteensa eteenpäin viemiseksi on tärkeää oppia kuuntelemaan itseään. Kun esimerkiksi tarkkailen kehoni tuntemuksia, saan helpoiten yhteyden itseeni ja annan sisäisen ääneni olla apunani.
Viimeistään yrittäjyyden myötä olen päässyt rakentamaan entistä enemmän itseni näköistä luovaa arkea ja elämää. Nyt tiedän, etten enää koskaan halua elää kenenkään muun ehdoilla. En henkilökohtaisessa elämässä enkä työelämässä.
Eikä minulla ole enää tarvetta vertailla omaa polkuani kenenkään muun tapaan olla tai elää. Minun ei tarvitse tavoitella asioita, jotka eivät tunnu omalta tai palvele minua. Saan muuttaa mieltäni ja unelmoida eri asioista kuin muut. Elää omien arvojeni mukaisesti.
Omannäköinen elämä sisältää juuri sinulle tärkeät asiat. Kun löydät tilaa omille tarpeillesi, rakennat samalla tukipilareita omalle hyvinvoinnillesi. Ja luodaksesi tien omannäköiseen elämään sinun tulee voida mahdollisimman hyvin, henkisesti ja fyysisesti.
Minun ei tarvitse tavoitella asioita, jotka eivät tunnu omalta tai palvele minua.
Sisältäpäin ohjautuminen vaatii läsnäoloa omalle itselle, taitoa kuunnella itseään herkästi ja rehellisesti. Kysynkin itseltäni säännöllisesti: Miten minä voin ja mikä tekisi minulle nyt hyvää? Miksi teen tämän asian ja ketä varten? Rohkaisen sinua toimimaan samoin.
Uskalla pysähtyä hetkeksi ja pohdi: Kenen elämää sinä elät? Mitä sinä haluat elämältäsi? Tarkastele vastauksia ja uskalla luopua asioista, jotka eivät enää palvele sinua.
Etene itsellesi sopivin askelin kohti arkea, joka tekee juuri sinut onnelliseksi. Ja kun sinä olet onnellinen ja voit hyvin, myös ihmiset ympärilläsi saavat siitä osansa. Tämän tiedän omasta kokemuksestani; itseni näköinen elämä on tuonut valtavasti hyvää. Muillekin kuin itselleni. Tämän kirjoituksen myötä jopa sinulle.
Omannäköinen elämä sisältää juuri sinulle tärkeät asiat.
Miten vahvistat sisäistä ääntäsi?
Tyhjä tila. Elämme usein kiireen ja runsauden keskellä, eikä silloin jää juurikaan tilaa uudelle. Pysähtyminen ja niuk kuus voivat antaa sinulle mahdollisuuden itsesi kuunteluun.
Mielenrauha. Mitä tarkempaa ajattelua tai keskitty mistä vaativa tilanne on kyseessä, sen tärkeämpää on luoda tilaa omalle mielenrauhalle.
Virittäytyminen. Jokaisella meistä on omanlaisia tapoja virittäytyä oman intuitionsa pariin. Virittäytyminen tarkoittaa sitä, että saat kytkettyä järjen ”pois päältä” ja miele si on avoin sekä vastaanottavaisessa tilassa.
Usko mahdollisuuksiin. Jos ajattelemme ongel man olevan mahdoton ja luovumme toivosta, intuition viestit lakkaavat toimimasta.
Havainnoi tunteitasi. Mikä kutsuu? Mikä työntää pois luotaan? Onko kyseessä tunne, kuten pelko, vai intuitio? Tunteet on hyvä erottaa intuitiosta – ne ovat eri asia, mutta molemmilla on toki oma viestinsä.
Tarkkaile kehontuntemuksiasi. Miltä päätök sesi tuntuu kehossasi? Kylmiä väreitä? Perhosia vatsan pohjas sa? Älä pohdi, vaan pelkästään kuuntele kehoasi ja sen viestejä.
Listan lähde: Life Coach Academy, koulutusmateriaali 2021–2022.
Haluatko oppia lisää omannäköisestä, vapaasta ja lempeämmästä elämästä? Lue kirjani Matka itsesi puolelle.
Palautuminen ei ole yksinkertainen asia, koska kuormitus johtuu eri ihmisillä eri asioista: sen, minkä toinen ottaa kevyemmin, voi olla toiselle raskasta. Toisaalta taas elämäntilanteet ja -vaiheet vaihtelevat, eikä kokonaiskuormitus pysy staattisena.
Jotta pystyy tukemaan omaa jaksamista eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa kannattaa vahvistaa itsetuntemusta. Itsetuntemuksen kautta on helpompi tunnistaa, mikä aiheuttaa kuormitusta ja mitkä palautumisen keinot itselle toimivat parhaiten – ja miksi.
Näin itsetuntemus auttaa palautumisessa:
1. Tunnet paremmin omat rajasi:
Itsetuntemus auttaa tunnistamaan, milloin on aika levätä ja palautua, ja milloin on tärkeää työskennellä kovemmin tai olla aktiivinen. Jos tiedät omat rajasi – fyysiset, emotionaaliset ja henkiset – pystyt paremmin kuuntelemaan kehoa ja mieltäsi ja välttämään ylikuormittumista tai burnoutia. Kun tunnistaa omat, yksilölliset kuormitustekijät, on helpompi kommunikoida niistä esimerkiksi työpaikalla – ja palautumista voi tukea paremmin yksilöllisesti.
2. Tunnistat tunteita, joten pystyt myös käsittelemään niitä:
Kun tunnet itsesi hyvin, pystyt paremmin tunnistamaan ja käsittelemään tunteita, kuten ahdistusta, epävarmuutta tai väsymystä. Itsetuntemus voi auttaa käsittelemään tunteita terveellä tavalla, sen sijaan että ne jäisivät sisälle ja kuormittaisivat lisää.
3. Löydät terveet selviytymisstrategiat:
Kun tunnet omat reaktiosi esimerkiksi stressiin ja haastaviin tilanteisiin, voit kehittää itsellesi tehokkaita selviytymisstrategioita. Esimerkiksi jos tiedät, että stressi vie sinut helposti ylikierroksille, opit katkaisemaan reaktion esimerkiksi hengitys- tai mindfulness-tekniikalla, jota olet harjoitellut ennakkoon haastavia tilanteita ajatellen.
4. Lisäät hyväksyntää ja myötätuntoa itseäsi kohtaan:
Itsetuntemus edistää myös itsemyötätuntoa eli kykyä olla lempeä itselleen vaikeina hetkinä. Kun hyväksyt oman haavoittuvuutesi ja tunnistat myös vahvuutesi, et ole niin ankara itseäsi kohtaan. Itsemyötätunnon harjoittaminen auttaa tunnistamaan esimerkiksi syyllisyyden tai riittämättömyyden tunteet. Tämä puolestaan tukee palautumista ja vähentää mielenterveyden kuormitusta.
5. Löydät motivaatiota ja selkeitä tavoitteita:
Kun tunnet omat arvosi ja toiveesi, voit asettaa itsellesi realistisia ja motivoivia tavoitteita. Voit myös tutkia, vastaavatko omat arvosi esimerkiksi työnantajasi arvoja. Itsetuntemus auttaa löytämään itselle merkityksellisiä tavoitteita, jotka tukevat palautumista ja hyvinvointia.
➡️ Löydät lempeitä ja monipuolisia itsetuntemuksen välineitä Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.
Tässä muutama harjoitus- ja workshop-kokonaisuus – kokonaisuudessaan löydät yli 100 itsetuntemuksen ja palautumisen välinettä Hetki itselle -osiosta:
Edullisella kuukausi- tai vuosimaksulla (8,90€/kk tai 79€/vuosi) lisäät itsetuntemusta joka päivä: tee pieniä rentoutus-, tunnetaito- tai mindfulness-harjoituksia ja tutki sisintäsi workshopien avulla. Voit hankkia kaikki sisällöt käyttöösi sovelluksen sisästä.
Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.
Juliska Haapanen-Kallio
Lääkitys auttaa monia ADHD-kirjolla eläviä selviämään arjesta. Tavallisimmin käytetään stimulantteja, jotka voimakkaasti yksinkertaistaen potkivat aivojen unista keskittymiskeskusta. Sopivan lääkityksen etsimisessä voi mennä pitkäänkin, ja lääkityksiin liittyy monia haittavaikutuksia, kuten sydämen sykkeen nousua, verenpaineen nousua, ruokahaluttomuutta, levottomuutta ja tuskaisuutta, pinnan kiristymistä – lista on loputon ja yksilöllinen. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan halua vertailla lääkityksiä eikä minulla olisi siihen edes kompetenssia. Kerron vain oman tarinani lääkityskokeilustani.
Kun painetta ja kuormitusta tuli liikaa
Olen eläinlääkäri ja yrittäjä. Koronan kosahtaessa päälle kantautui Italiasta ja Keski-Euroopasta tietoa, että eläinlääkäriasemia meni konkurssiin asiakkaiden kaikotessa ulkonaliikkumiskieltojen ja ylipäätään ihmiskontaktien pelon takia. Ahdistus oli sitten aika suuri paitsi pelosta omien läheisten ja omankin terveyden suhteen, myös kaikkien työntekijöidemme pärjäämisen suhteen ja ylipäätään yrityksen jatkamismahdollisuuksien suhteen. Lomautuksiin ja irtisanomisiin valmistautuminen on ollut yrittäjyyteni karuin kokemus.
Suomessahan asia ei sitten edennytkään samoin, vaan meillä ihmiset sekä ottivat uusia eläimiä että ennen kaikkea harrastivat eläintensä kanssa ja tarkkailivat niiden vointia. Kaikki oli hankalampaa ja hitaampaa välimatkasääntöjen ja tarvikepulan takia, töitä oli tavallistakin enemmän, sairauslomia paljon. Yli puolen vuoden ajan tein kaikki eläinlääkäriemme sairauslomat ja työviikot olivat 50–60-tuntisia.
Ylivireyttä, liian vähän unta, liian vähän muuta kuin työtä ja kuitenkin ideoita ihan samoin kuin aina ennenkin. Ilmoittauduin yrittäjäkoulutukseen. Koulutus oli todella hyvä ja sain siitä paljon irti, mutta kokonaistilanteelleni ei ehkä ihan järkevin ratkaisu. Toisaalta ajatusten siirtäminen muuhun kuin päivittäiseen selviämiseen saattoi pitää minut pinnallakin. Asioita on ylipäätään turhan miettiä, ovatko ne hyviä vai huonoja: asiat ovat asioita ja niiden pyörittely jälkikäteen on turhaa ja kuormittavaa.
Tällaisessa tilanteessa aloitin stimulanttilääkitykseni. Se oli huikeaa, oikea kuningasfiilis. Pystyin keskittymään vaikka kuinka kuolettavan tylsään exceliin, tippumaan kunnon flow-tilaan ihan missä työtehtävässä vain. Ei tullut nälkä, jano, ei pissahätä tai väsy. Jossain vaiheessa ajattelin, että onpa siistiä, paitsi että saan aivan huikeasti aikaan, laihdun myös kuin vahingossa ilman pienintäkään vaivannäköä. Tätä kirjoittaessa melkein naurattaa, kuinka ilmeistä tulos oli, paitsi itselleni.
Huikeaa flow-tilaa seurasi uupumus
Huikea keskittyminen ja aikaansaaminen eivät estäneet uupumista. Lepoa ei voi korvata lääkityksillä, ei huikealla flow’lla, ei ruokavaliolla, ei liikunnalla. Olen aiemmin ollut masentunut, joskin näin ADHD-diagnoosin saatuani oletan masennukseni liittyneen suurelta osin paitsi biologiseen lapsettomuuteen myös kirjolla kompastelevan parisuhdehaasteisiin sekä muihin elämän eteen paiskaamiin tekijöihin. Tämä uupumus oli kuitenkin toisenlaista ja totaalista, jonkin rikkoutumista. Lääkitys ei missään nimessä ollut uupumiseni syy, mutta se mahdollisti minulle vielä viimeisen kiristyksen ruuviin, jonka jengat sitten vain rikkoutuvat.
Tällä hetkellä huolehdin rajoistani ja osaan sanoa myös ei niin töille kuin ideoilleni. Käytän lääkitystä vain satunnaisesti. Rajoitan käytön hetkiin, kun on puristettava jokin oikeasti tylsä kirjallinen homma kasaan tai perehdyttävä esim. lakiesityksiin. Kliinisessä työssä en onneksi lääkitystä kaipaa. Potilaan kanssa hyperfokus on kohdallaan ja minun supervoimani. Flow löytyy niin hengityksen helpottamisesta kuin tyrän korjaamisesta, elämänlaadun parantamisesta.
Kommunikaatio on yllättävän vaativa laji. Varsinkin silloin, jos olemme jollain tavoin latautuneissa tunteissa tai koemme jonkin itselle tärkeän tarpeen olevan uhattuna.Yksi tyypillinen kommunikaatioon liittyvä haaste on oletukset ja tulkinnat, joita teemme tarkistamatta niiden paikkaansa pitävyyttä. Meillä jokaisella on oma uniikki elämänhistoria, jossa on omat haavansa ja kipupisteensä. Mielemme toimii niin, että se pyrkii suojautumaan tunnekivulta siten, että se alkaa ”ennustamaan” ja tekemään erilaisia nopeita johtopäätöksiä.
Näistä esimerkkejä voi olla:
”Jos kerron tarpeistani, minua pidetään heikkona”
”Konfliktit johtavat aina hylkäämiseen”
”Jos hän suuttuu minulle, jään lopulta yksin”
”Jos minuun petytään, ei ole enää mitään tehtävissä”
”Tarpeeni ovat vaan liikaa”.
Nämä tulkinnat aktivoivat herkästi parisuhteessa niin, että emme kerkeä kissaa sanomaan.Haaste on se, että emme oikeastaan edes huomaa olevamme tulkinnan imussa, vaan se tuntuu TÄYSIN todelta. Ja silloin taas alamme usein turvautua selviytymiskäyttäytymiseen ja defensseihin.
Käytännössä se tarkoittaa usein selittelyä, vaikenemista, välttelyä, vaatimista, vänkäämistä, vääntämistä…. Ja sitten jos kumpikin parista on omien tulkintojensa vietävissä, ei kumpikaan oikein tule kuulluksi. Tällöin ei välttämättä edes puhuta oleellisista asioista, ja kurjimmillaan tilanne menee siihen, että kokoajan tulee uusia loukkaantumisia ja väärinkäsityksiä.Pariterapiassa pyrin mm. auttamaan pareja tunnistamaan, että mitä tulkintoja he ovat toisen käytöksestä tehneet.Sitten tarkastellaan mitä tarpeita konfliktin takana on.
Tässä muutamia tyypillisiä esimerkkejä niistä löydöksistä, joita parien kanssa vastaanotolla teemme.
💛 Tarve tuntea olevansa toiselle tärkeä (ei vaan sanoissa, vaan teoissa ja valinnoissa)
💛 Tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi (ei ohitetuksi, mitätöidyksi, jne.)
💛 Tarve läheisyyteen, rakastavaan kosketukseen (ei vaan seksiin silloin kun toinen sitä haluaa)
💛 Tarve kokea että voi luottaa toiseen ja että on turvassa toisen kanssa
💛 Tarve tasavertaiseen kohtaamiseen ja siihen että myös vaikeista asioista on turvallista keskustella
💛 Tarve myös omaan yksilöllisyyteen ja terveeseen erillisyyteen
Vain sellaista pystyy kommunikoimaan, mitä ensin itse tunnistaa. Siksi monesti varsinkin latautuneiden tilanteiden äärellä onkin ihan viisasta ottaa pieni rakastava tauko, jotta kerkeää itse tarkistamaan, että mitä minussa oikein aktivoitui?
Mitä tulkintoja tein?
Mitä ehkä kaipaisin?
Mikä toisi selkeyttä?
Kun kumpikin on hieman reflektoinut sisäistä maailmaan, on sitä helpompi sanoittaa toiselle.
Vaikka se voi ajatuksena tuntua hassulta, suosittelen varsinkin alkuun, että pari harjoittelee oikeasti vuorotellen kuuntelemaan toisiaan keskeytyksettä. Tähän käytän pariterapiassa apuna ajastinta. Ensin toinen saa kertoa havainnoistaan 5 minuutin ajan niin, että toinen kuuntelee keskeyttämättä. Sen jälkeen se, joka kuunteli, sanoittaa toiselle takaisin, mitä hänen puheestaan kuuli. On myös hyvä kysyä, että onko vielä jotakin mitä toivoisit et kuulen tai ymmärrän?
Ja sitten tehdään sama toisinpäin, eli se joka puhui ensin kuuntelee ja se joka kuunteli saa puhua keskeytyksettä 5 minuuttia.Kannustan lämpimästi kokeilemaan.
Parisuhteeseen tulee uudenlaista rentoutta, jos opitte luottamaan että kumpikin teistä saa vielä tulla kuulluksi.
Toimituksen vinkki: Kurkkaa korttipakat läheisyyden vahvistamiseen ja yhteyden palauttamiseen parisuhteessa:
Tämä runollinen ajatus on sinulle, jota elämä on koetellut ❤️
Poimi mukaan jokainen kivi matkasi varrelta, ota matkaasi jokainen säde, jota olet seurannut. Kulje hiljaa ihosi reunaa, pistä merkille jokainen elämän jälki. Muista missä kohtaa toivo meinasi loppua ja pimeä astua varpaille, mutta muista myös missä sydän uskalsi taas varovaisesti avautua. Vaella läpi jokainen vuodenaika, jokainen vieras ja rakas maisema. Sitten kun viimein tunnet olevasi perillä, voit ottaa itseäsi kädestä ja kuiskata:
”Tämä polku ei ehkä ollut helppo, mutta se oli minun.”
Kyvyllä käsitellä hankalia tunteita on todettu olevan selkeä yhteys terveyteen. Hätkähdin kuullessani, että 80 % autoimmuunisairauksista koskettaa naisia. Traumaterapeutti Gabor Maté puhuu siitä, kuinka tunteiden tukahduttamisella on seuraamuksensa: pahimmillaan pitkittynyt stressi aiheuttaa sen, että keho kääntyy itseään vastaan.
Kielletty vihan tunne
Naiset on perinteisesti opetettu olemaan kilttejä, miellyttäviä, muut huomioon ottavia ja sopuisia. Meillä on myös sosiaalisesti suurempi paine asettaa muiden tarpeet omiemme edelle. Siitä saattaa seurata vaikeiden tunteiden patoutumista. Vihan tunne on meille naisille erityisen vaikea, se on jopa täysin kielletty. Se on kuitenkin jokaiselle ihmiselle luonnollinen tunne, joka terveellä tavalla toimessaan suojelee meitä. Viha on kuin punainen lippu, joka nousee ylös merkiksi siitä, että nyt tapahtuu jotain sellaista, mikä ei ole omasta mielestä oikein.
Tukahduttamisen seuraukset
Vihan tukahduttamisen seurauksena saatamme hukata rajamme, ja irrottautua omista tunteista, omasta kehosta ja omista tarpeista. Olen kohdannut naisia, jotka ovat todenneet etteivät he enää edes tiedä keitä he aidosti ovat ja mitä he haluavat. Olo tuntuu jotenkin turtuneelta ja on helpompi uppoutua toisten palvelemiseen, kuin kohdata omat kipupisteensä. Yksi syy, miksi he ovat kertoneet luopuneensa tunteittensa ja tarpeittensa ilmaisemisesta, on häpeä ja syyllisyys. Heitä on syytetty ylitunteellisiksi, ylidramaattisiksi tai aggressiivisiksi ja tehty jollain tavalla naurunalaisiksi.
Jos tunneskaalaansa alkaa typistää ns. negatiivisesta päästä, se tavallisesti typistyy myös positiivisesta päästä. Toisin sanoen ilokin katoaa, jos viha ei saa olla olemassa. Jotta voi tuntea olevansa kokonaisvaltaisesti elossa, on tärkeää uskaltaa tuntea kaikenlaisia tunteita. Yksikään tunne ei ole väärä. Vaikeita tunteita voi oppia sietämään ja käsittelemään sellaisilla tavoilla, jotka ovat terveitä ja turvallisia.
Suuttumuksen avulla puolustamme rajojamme
Vihan, kiukun, ärtymyksen ja pettymyksen tunteiden salliminen ei tarkoita holtitonta raivoamista tai oman tunteensa kaatamista toisten niskaan. Se on tutustumista omaan voimaan ja omiin tarpeisiin, ja oman tunteiden sietämisen kyvyn kasvattamista niin, ettei tarvitse niellä kiukkuaan silloin kun on oikeasti syytä puolustaa rajojaan. Se on omiin luonnollisiin tunteisiin tutustumista, päätösvallan takaisin ottamista, itsekunnioituksen palauttamista ja sitoutumista siihen, että pitää huolta itsestään ja omista rajoistaan. Kirsikaksi kakun päälle saa myös entistä suuremman kapasiteetin nauttia omasta seksuaalisuudestaan, kun tunteet saavat virrata vapaina.
Kaipaatko apua omien tarpeittesi pohtimiseen ja rajojesi selkiyttämiseen? Tutustu Suvin uutuuskirjaan TÄSTÄ.
Yli kymmenvuotisen urani aikana psykiatrisena sairaanhoitajana/terapeuttina narsistista kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden auttajana en ole tainnut kohdannut vielä yhtäkään asiakasta jota ei olisi jollain muotoa syyllistetty ja vähätelty kokemastaan väkivallasta.
Tämä kokemusperäinen tieto nyt jo tuhansien asiakkaiden kanssa kertoo paljon.
Se kertoo erittäin valitettavaa tarinaa ensinnäkin siitä kuinka narsistista kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaa ja niiden olemassaoloa vähätellään pelkästään aiheena.
Ja se kertoo paljon myös siitä kuinka suuri puute näiden aiheiden syvään ymmärrykseen uhrin näkökulmasta käsin vielä on.
Hämmentävää syyllistämistä
Mistä uhrin syyllistäminen sitten johtuu ja mistä se kumpuaa?
Miten ihmismieli keksii syyttää kahdesta osapuolesta juuri häntä, joka on joutunut kokemaan jopa sietokykynsä ylittävää tuskaa?
Erityisesti psykologit uskovat, että taipumuksemme syyttää uhria voi paradoksaalisesti johtua syvästä tarpeesta uskoa, että maailma on hyvä ja oikeudenmukainen paikka.
Psykologi Melvin Lernerin uraauurtavan tutkimuksen mukaan tarve säilyttää uskomme oikeudenmukaiseen maailmaan voi olla syynä taipumukseemme syyttää uhreja.
Kun pahoja asioita tapahtuu jollekin, se uhkaa uskoamme, että maailma on oikeudenmukainen paikka ja ihminen voi ajatellea, että jos tuo toinen voi joutua pahoinpitelyn, raiskauksen, ryöstön tai hyökkäyksen uhriksi, ehkä minäkin voin joutua kokemaan sellaista joskus.
Joten helpottaaksemme ja lohduttaaksemme itseämme tuon hyvin huolestuttavan oivalluksen edessä ja säilyttääksemme ruusuisen maailmankuvan ihminen pyrkii pitämään itsensä kaukana ja erottamaan itsensä psykologisesti väkivallan uhrista ja alkaa ihmettelemään, että oliko tuo toinen itse tehnyt jotain aiheuttaakseen itselleen sen kamalan väkivaltaisen tragedian.
Itsesuojelu
Uhrin syyllistäminen esimerkiksi juuri narsistisen kaltoinkohtelun tai väkivallan uhriksi joutumisesta piilee siis alitajuntaisessa ajatuksessa suojella itseä ja omaa siloteltua maailmankuvaa, sekä pyrkimyksessä vakuuttaa itselle, ettei minulle koskaan voisi tapahtua mitään sellaista pahaa mitä tuo toinen väittää kokeneensa.
Tämä on tietenkin hyvin ymmärrettävää, mutta ongelmaksi muodostuu toisen ihmisen uhraaminen oman hyvinvoinnin puolesta.
Siinä ei siis oteta huomioon todellisuutta, että rikosten tekijät ovat syyllisiä rikoksiin ja väkivaltaan, eivät uhrit.
Ohjeitani narsistista kaltoinkohtelua ja väkivaltaa kokeneen myötätuntoiseen kohtaamiseen
Narsistisen kaltoinkohtelun kokeneen/uhrin kova vastuuttaminen tai syyllistäminenei auta.
Kokija/uhri tarvitsee erittäin kunnioittavaa sekä lempeää ja myötätuntoista apua kaiken hänen kokemansa väkivallan jälkeen.
Kaltoinkohtelua kokenut/uhri kyllä tietää olevansa vastuussa omasta elämästään, eikä sitä yleensä tarvitse hänelle erikseen kertoa.
Jotta narsistisesta kaltoinkohtelusta voi toipua ja päästä eteenpäin on sitä saatava käydä rauhassa läpikunnioittavassa ja turvallisessa ympäristössä ihan niin kuin mistä tahansa muustakin kriisistä toipuessa.
Lempeys, myötätunto ja ymmärrys ovat parhaita keinoja auttaa. Tähän pystyy jokainen myötätuntoinen ihminen, jos haluaa.
Kirjoituksessa mainittu tutkimus/lähde: David B.Feldman. ”Why Do People Blame the Victim?” https://www.psychologytoday.com
Möksöttäminen on usein huomaamaton tapa ilmaista kiukkuaan silloin, kun ei ole rajannut ja sanoittanut toiveitaan tai tarpeitaan. Se ei johdu huonoudesta tai viallisuudesta vaan siitä uskomuksesta, ettei meillä oikeastaan olisi lupaa kuunnella itseämme, rajata tai saada (itseltämme) mitä tarvitsemme. Silloin toivoisimme, että muut lepyttelevät, tekevät kuten meille olisi hyvä ja tuntisivat nahoissaan, että homma ei nyt mielestämme mennyt putkeen. Hommasta on toimiva tie ulos – sellainen, joka ei luo turhaa säröisyyttä, etäisyyttä tai mielenpahoittelua ihmissuhteisiimme.
Kenellekään ei tule möksöttämisestä voimautunut olo, koska se on läheisriippuvainen selviytymiskeino jolla väistämme kiukun tunteen tuntemista. Olemme kiukun vallassa, mutta emme ohjaa sitä aikuisesti. Homma aiheuttaa turvattomuutta ihmissuhteisiimme ja vahvistaa vanhaa, kirraavaa uskomustamme siitä ettemme voi luottaa toisiin tai ettemme ole arvokkaita.
Avain on oppia tuntemaan kiukkunsa, kannattelemaan sitä ja ohjaamaan sitä omien rajojen tunnistamiseen ja sanoittamiseen. Se on supervoimauttavaa, koska silloin viha – eli neutraali elämänvoimaenergia – pääsee virtaamaan. Olemme sen arvoisia. Kun luulemme, ettemme ole arvokkaita, nielemme tunteemme, koska niin olemme oppineet toimimaan.
Rajaa ja pyydä suoraan:
Kun opit tunnistamaan, milloin kiukku tai turhautuminen herää, tiedät, että on aika rajata.
Mieti, mitä tarvitset. Kerro siitä. Rajaaminen ei ole selittämistä tai sen odottamista että muut toimivat rajojesi mukaan vaan että toimit itse sen mukaan. (Rajaamista avaan tarkemmin muilla videoilla ja teksteissäni).
Rajaaminen on elämänvoimasi eli kiukun tietoista käyttämistä. Silloin ei tarvitse syyttää, huutaa, mököttää tai kettuilla.
Pyytäminen on tarpeesi sanoittamista toiselle. ”Hei, voitaisiinko sopia tarkemmin siitä milloin aina tavataan tai ollaan yhteydessä”? Pyytäminen ei ole sama asia kuin kontrolli, jossa odotetaan tai vaaditaan toisen täyttävän toiveemme ja mökötetään jos ei saada mitä tahdotaan. Pyytäminen on omista tarpeista vastuun ottamista. Jos et saa pyytämääsi esimerkiksi kumppaniltasi, voit miettiä muita tapoja täyttää tarvettasi.
Kun opettelet rajaamaan ja pyytämään, otat aikuista vastuuta omista tarpeistasi etkä jätä niitä muiden ”armoille” läheisriippuvaisesti.
Itsearvostuksesi vahvistuu, kun opit mököttämisen ja marttyroimisen sijaan arvostamaan itse omia tarpeitasi pyytämällä ja rajaamalla.
Ihmissuhteiden pajatso räjähtää hyvällä tavalla aitoon, syvään läheisyyteen, luottamukseen ja turvaan, kun opimme ilmaisemaan tunteitamme suoremmin ja tunnistamaan, ketkä kykenevät olemaan niille kuulolla. Meidän ei tarvitse myöskään jämähtää suhteisiin joissa ei tule kuulluksi vaikka miten rakentavasti rajaisi, pyytäisi ja sanoittaisi sisäisyyttään. Kun oppii tunnistamaan, että linttafiilis ja kiukku johtuu joskus siitä että vaikka olisi itse miten vastuullinen, kaikki eivät valitse tehdä omaa kasvuduuniaan. Silloin rajojamme suojaavaa ja kiukun eheyttävää käyttöä on rajaamalla tehdä tilaa sille mikä meille tekee hyvää.
Katso videolta esimerkki rajaamisesta, turvasta ja pyytämisestä ihmissuhteessa:
Kuva: Usplash, Worachat Sodshri
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Kuvittele mielessäsi seuraava tilanne: Olet työpaikan ruokalassa jonossa työkavereiden kanssa, kun ruokalan radiossa alkaa soimaan tanssittavaa musiikkia. Työtoverisi alkaa tanssimaan musiikin tahdissa ja osoittaa eleillään sinulle kutsua liittyä tanssiin. Olisiko sinun vaikea heittäytyä mukaan tällaisessa tilanteessa?
Kuvittele toinen tilanne. Istutte jo työkavereiden kanssa lounaspöydässä, kun yksi heistä vitsailee leikillään ja hyvässä hengessä kustannuksellasi. Menetkö joskus lukkoon tällaisessa tilanteessa ja keksit vasta myöhemmin sopivaa sanottavaa? Jos tunnistit jommastakummasta esimerkistä itsesi, olet todennäköisesti ujo ihminen.
Jos olet ujo, olet saattanut joskus myös kokea olevasi sosiaalisesti vääränlainen. Ehkä olet kokenut tällaisissa tilanteissa, että olet liian varautunut, jäykkä tai jopa tylsä muiden ihmisten mielestä. Ehkä olet toivonut joskus, että olisit avoimempi, spontaanimpi tai viihdyttävämpi kuin mitä koet olevasi. Jos puolestaan tunnistit tästä kuvauksesta itsesi, olet todennäköisesti ainakin jossain kohtaa elämääsi ollut kuormittunut omasta ujoudestasi.
Ujouden kehittyminen
Ujous kehittyy nykytietämyksen mukaan vauvaiän estyneestä temperamentista, kun lapsi kypsyy sosiaaliseksi olennoksi tarhaikään mennessä. Estynyt temperamentti on pohjimmiltaan ympäristössä tapahtuvien muutosten arvioimista riskeiksi mahdollisuuksien sijaan. Estynyt temperamentti kypsyy sosiaalisen kehityksen myötä taipumukseksi arvioida sosiaalisessa ympäristössä tapahtuvia muutoksia riskeiksi.
Ujo tarhaikäinen suhtautuukin varauksella uusiin ja yllättäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Hänen hermostonsa salpautuu tällaisissa tilanteissa, eli pysähtyy automaattisesti hetkeksi arvioimaan muutoksen merkitystä ennen toimintaa. Tämän vuoksi myös aikuisella ujolla spontaani heittäytyminen tilanteeseen voi olla vaikeaa ja lukkoon menemisen tunne sosiaalisissa tilanteissa on yleistä.
Ujouden tunnelukon kehittyminen
Ujouden tunnelukko on ympäristöstä omaksuttua kokemusta siitä, että omassa ujoudessamme on jotakin vikaa. Lapsen temperamentti vaikuttaa aina väistämättä siihen, miten ympäristö suhtautuu häneen. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten lapsi oppii suhtautumaan itseensä. Lapsi sisäistää ympäristön suhtautumisen itseensä omaksi käsityksekseen itsestään. Länsimaissa, jossa ekstroversio on ihanne, ujo lapsi omaksuu helposti negatiivisemman käsityksen itsestään. Ujo lapsi saa usein suoraan ja rivien välistä negatiivista palautetta perusluonteestaan ikätovereilta ja esimerkiksi vanhemmiltaan, jotka pyrkivät toistuvasti kasvattamaan ujoutta pois. Näin ujo lapsi saattaa sisäistää käsityksen, että hänen sosiaalisessa perusluonteessaan on jotain vialla.
Ujouden haavoittuvuudet liittyvät ensivaikutelmiin. Ujon aikuisenkin hermosto salpautuu herkästi uusissa ja yllättävissä tilanteissa, minkä vuoksi ujon saattaa olla vaikea olla oma itsensä. Ujo ihminen törmääkin työelämässä ja ihmissuhteissa usein palautteeseen, että hänen ujoudessaan on jotain vikaa. Erityisesti tällaisia tilanteita ovat esimerksi työhaastattelut tai romanttiset ensitreffit. Mitä voimakkaammin ujo ihminen kokee, että hänen ujoudessaan on jotain vikaa, sitä voimakkaammin ujo ihminen kuormittuu ujoudestaan.
Ujouden tunnelukkoa voi purkaa
Sosiaalista avoimuutta arvostavassa kulttuurissa on inhimillistä toivoa, että olisi itsekin sosiaalisesti avoimempi. Avain ujouden tunnelukon purkamiseen ei kuitenkaan ole ujouden muuttamisessa, vaan siinä että opimme näkemään ujouteen liittyvät sosiaaliset voimavarat. On tärkeä säännöllisesti muistuttaa itseään ujouteen liittyvistä sosiaalisista vahvuuksista ja oppia huomaamaan ne hetket, jolloin toimimme sosiaalisesti taitavasti.
Sen sijaan, että murehtisit ensivaikutelmista, keskity pitkän matkan suhteisiin. Pitkän matkan suhteissa yhteisökeskeiset vahvuutesi, kuten tunnollisuus ja yhteistyöhalukkuus pääsevät niille kuuluvaan arvoonsa. Älä ajattele, että sinun pitäisi olla karismaattinen johtaja, joka on suurten ryhmien huomion keskipisteessä kuin kotonaan. Ajattele enemmin, että olet diplomaatti, joka luovii taitavasti kahden keskeisissä pitkäaikaisissa suhteissa.
Älä ajattele, että sinun tulisi olla sosiaalisesti avoimempi. Ajattele mieluummin, että asettumalla sivuun annat muille tilaa. Asettumalla sivuun saat myös tilaa tarkkailla, havaita ja tehdä syvempiä johtopäätöksiä sosiaalisista tilanteista. Sen sijaan, että toivoisit olevasi puheliaampi, muista olevasi hyvä kuuntelija. Sen sijaan, että toivoisit olevasi spontaanimpi ja heittäytymiskykyisempi, muista olevasi harkitsevainen teoissasi ja sanoissasi. Muista, että vaikka et aina keksi nopeasti sanottavaa, juuri tästä syystä asetat sanasi harkiten ja hienovaraisesti, minkä vuoksi harvemmin myöskään loukkaat ketään.
Sen sijaan, että toivoisit olevasi kovanahkaisempi, muista olevasi sosiaalisesti herkkä. Se, että arvostat muiden mielipiteitä, on yhteiskuntaan sopeuttava voima. Muiden mielipiteistä välittäminen herkistää myös sosiaaliset tuntosarvesi muiden ihmisten mielten liikkeille ja tekee sinut sosiaalisesti tarkkanäköisemmäksi. Se antaa sinulle kognitiivista empatiaa, eli kyvyn tulkita muiden ihmisten kasvojen ilmeistä ja eleistä heidän mielen liikkeitään. Älä myöskään ajattele, että kokemasi sosiaalinen epämukavuus on pahasta. Muista, että kokemamme negatiiviset tunteet antavat meille tunnetason empatiaa muita kohtaan, eli kyvyn suhtautua myötätuntoisesti muihin ihmisiin.
Älä myöskään piilottele ujouttasi, koska pelkäät muiden arvioivan sinua sen vuoksi negatiivisesti. Muista, että huoneessa on todennäköisesti muitakin ujoja. Paljastamalla omat haavoittuvuutemme luomme muille turvallista tilaa paljastaa omiaan. Sen sijaan, että kokisit olevasi yksinäinen saari muiden ihmisten keskellä, pyri olemaan jollekin toiselle turvasatama. Kun ujoutemme kuormittaa, on inhimillistä haluta muuttaa sitä. Tällöin on kuitenkin hyvä muistaa, että oikein ymmärrettynä ja jalostettuna, ujous voi olla sosiaalinen supervoima.
Lukuvinkki ujoudesta ja sosiaalisesta herkkyydestä:
Psykologi Joni Martikaisen Rohkaisukirja ujoille avaa sosiaalisen herkkyyden periaatteita ja jännittämisen taustalla olevia uskomuksia. Kirja keskittyy erityisesti ujouden hyviin puoliin ja auttaa lukijaa hyväksymään oman sosiaalisen herkkyytensä sekä luomaan tasapainoisemman suhteen itseensä. Kurkkaa kirja TÄÄLTÄ.
