Uskallatko vielä luottaa ja heittäytyä, kuten nuorena?

Minut ja nuorempi minäni kutsuttiin yllättäen Vatikaaniin töihin kahdeksi vuodeksi. Olivat olleet jossain tilaisuudessa seuraamassa meidän työskentelyä ja suuressa viisaudessa todenneet, että täytämme heidän kriteerinsä.

Nuorempi minäni: ”Jippii – Rooma on ihana kaupunki!”

Minä: ”Siis mitä! Mikä ihmeen juttu tämä on? En ole hakenut mitään työtä Vatikaanista. Keitä nämä tyypit oikein olivat? Ja mitähän työtä se edes on? Siellä pölyttyneiden muurien sisällä.”

Nuorempi minäni: ”Viis siitä! Mahtava tilaisuus nähdä uutta!”

Minä: ”Mutta kun Roomassa on kesällä niin kuumakin!”

Nuorempi minäni: ”Pääseehän sitä nopeasti pitkiksi viikonlopuiksi ihaniin rantapaikkoihin tai vaikka Alppien viileyteen!”

Minä: ”No tuskin sieltä byrokratian keskeltä paperipinojen keskeltä mihinkään rannoille ehtii.”

Nuorempi minäni: ”Ilmoita perheellesi, että pakkavat tavaransa. Nyt mennään!”

Herätessäni mietin, kumpi minä haluaisin olla.