Mehustus on miesten juttu!

”Mehustus on miesten juttu!” sanoo Jorma Partanen. 68-vuotias lempeästi hymyilevä mies haluaa kertoa tarinansa mehustamisen hyödyistä. Hän kun on sitä mieltä, että miehet tarvitsevat kouriin tuntuvia esimerkkejä asioiden toimivuudesta.

”Voi kun naiset antaisivat miehille lisää vapautta”, Jorma huokaa. Miehet viihtyvät kyllä keittiössä kunhan saavat vapaat kädet. Mikään ei ole niin luotaantyöntävää kuin grammalleen noudatettavat reseptit. Mehustamisessa voi olla suuripiirteinen ja luova, ja siksi se sopii vallan mainiosti miehille, vaikka naiset siitä yleensä ensiksi innostuvatkin. Jorma ihailee naisten kykyä innostua uudesta. Hän toivoisi kaikille miehille myös naisten taidon kuunnella kehoaan ja herkistyä.

Jorma on maalaispoika Itä-Suomesta. Hän on lapsuutensa seikkaillut metsissä, juonut puroista ja lähteistä vettä janoonsa ja tehnyt tupakkia kuivuneista lehdistä. Äiti, nyt 90-vuotias vetreä marjojen poimija, antoi lapsikatraalleen marjoista tehdyn tehojuoman aina ennen ruokailua. Luonto ja sen antimet ovat aina olleet tärkeitä. Kiireinen kaupunkilaiselämä pääsi kuitenkin hämärtämään luonnon merkitystä ja mielekäs ja paljon matkustelua vaativa työ vei maalaispojan mennessään.

Kymmenisen vuotta sitten keho alkoi antaa ensimmäisiä merkkejä liian kovasta vauhdista, sillä lääkäri passitti Jorman suoraan keskussairaalaan. Yläverenpaine paukkui lukemassa 220. Lääkekuureja vaihdeltiin vuosia, mutta toivottuun tasoon ei koskaan päästy. ”Lääkärin tarkistuksiin menin korvat luimussa”, kertoo Jorma. Omasta mielestään hänellä oli äidin kasvatuksen ansiosta ihan terveelliset elintavat. Niitä töitä vain oli paljon tehtävänä.

Puolitoista vuotta sitten Jorma huomasi Facebookissa vihermehu-ryhmäni Juice Finlandin. Hän päätti lähteä mukaan viikon mehupaastoon. Mehulinkokin oli valmiina, löytyi pölyttymästä kaapin perältä. Viikon paasto ylitti kaikki odotukset. Paino laski viisi kiloa ja vaikka siitä palautuikin osa, oli muutos merkittävä. Tärkeimmät vaikutukset  tulivat kuitenkin muualta. Verenpaine, jonka lääkärin mukaan pitäisi pysyä alle 135:n, laski 120:een ja sen allekin. Mikään lääke ei ollut pudottanut verenpainetta kuten vihermehut ja tyytyväinen lääkäri kehotti Jormaa jatkamaan mehujen juomista.

Jorma tekee vihermehun viitisen kertaa viikossa ja korvaa yhden aterian päivässä mehulla. Jos ei tee mieli mehua, ei hän sitä väkisin juo. ”Suuripiirteistä ja vapaata hommaa, mutta silti toimii”, hän virnistelee. Paino on pudonnut tasaisesti yhdeksän kiloa. Välillä painon putoamista ei edes huomaa, se kun tippuu 1,5–2,5 kiloa kuukaudessa. ”Siivosin vaatekaappiani ja yllätyksekseni kahdeksat liian pieneksi jääneet housuni mahtuivatkin taas päälle!”, Jorma iloitsee.

Jorma on sitä mieltä, että miehillä uuden asian hyväksyminen on vaikeampaa, jos vaikutukset saavutetaan hitaasti. Perinteinen tapa on epäillä vaikutuksia jo ennen kuin edes kokeilee. Tieteen filosofia-kurssilla Jorma kuuli lauseen joka jäi hänen mieleensä pyörimään.

”Platon ja Aristoteleskin aikanaan uskoivat hallitsevansa kaiken inhimillisen tiedon.”

”Niinhän me miehet usein kuvittelemme, hallitsevamme kaiken ja tietävämme kaiken. Jos vain antaisimme itsellemme oikeuden katsoa ympärillemme, niin voisimme syventää ja rikastuttaa omaa elämäämme sen sijaan, että aina torppaamme uudet asiat. Voisimme miettiä, olisiko tästä juuri minulle jotain hyötyä?”, Jorma pohdiskelee. Hän kertoo olevansa onnekas, sillä hänellä on ystäviä, jotka ovat hylänneet tämän vanhan ajatusmallin ja näyttävät esimerkillään mitä voi saavuttaa, jos avaa sydämensä uudelle.

Hän uskoo, että suunta näytetään, kun siihen on valmis tarttumaan. Se on ollut suurimpia oivalluksia hänen elämässään. Tämän oivalluksen myötä 32 vuotta työkseen luennoinut Jorma on muuttanut myös luentojensa sanomaa. Totutut ja vanhat tekniset ratkaisut eivät ole enää ainoita toimivia ratkaisuja, nyt hän kannustaa luovuuteen ja mielikuvituksen käyttämiseen.

Luovuutta ja mielikuvitusta Jorma harjoittelee vihermehujen parissa. ”Vaivannäkö ei ole suuri, sama aika menee kuin kahvin keitossa”, hän kannustaa. Uusia raaka-aineita on tullut kokeiltua runsain mitoin ja hän viihtyy nykyään kaupassa vihannes- ja hedelmähyllyjen luona.

Punajuuri on suosikki, vaikka äidin varoitus ”Älä syö punajuurta raakana!” soikin aina mielessä. ”Juomisesta ei ollut puhetta ollenkaan”, Jorma hymähtää. Selleri oli alussa kamalan makuista, nyt menee helposti kolmekin vartta yhteen mehuun. Ananaspurkit ovat vaihtuneet tuoreeseen ananakseen ja kurkuma on värjännyt kiitettävästi keittiötä. Lingon töpselikin on kauniin keltainen.

Jorma pitää vihermehuja nestemäisenä ruokana. Golf-kierroksella hänellä on vihermehu mukana entisen energiajuoman sijaan. Luentopaikoilla hotelleissa ja kurssikeskuksissa hän kiinnittää huomiota ruuan laatuun ja määrään, eikä enää täytä lautastaan samalla tavalla kuin ennen. Tämä tapa on tullut aivan huomaamatta vihermehujen ansiosta. Vihreää juomaa mukanaan kantava mies ei ole saanut ihmettelyjä osakseen, enemmänkin kiinnostusta. Juice Finland-ryhmässä Jorma on aktiivinen ja julkaisee tarkoin sommiteltuja mehukuvia.

”Päivästä tulee erilainen sen mukaan aloittaako sen vihreällä, punaisella vai keltaisella mehulla tai jopa niiden sekoituksella.”

Luontoyhteys on kaupungissa vahvistunut. Vaikka Jorma juttutuokiomme alussa harmitteli, ettei osaa kuunnella kehoaan, taitaapa hänellä se taito kuitenkin olla. Jokin niissä punaisissa raaka-aineissa viehättää, sillä punajuuri- ja eritoten granaattiomena-mehut ovat Jorman herkkua. ”Jostain tuolta kallosta kuuluu viestiä, jos liian kauan pitää niistä taukoa.”

Ja entä se herkistyminen? Jorma ajaa usein erään koivikon ohi työmatkoillaan. Se koivikko huutaa hänelle: ”Tule tänne seisomaan.” Hän kuuntelee kutsua ja menee, sillä kaipuu luontoon on nyt vahvempi kuin koskaan ennen.

52898592_m

Jorman lempimehu

yhden granaattiomenan siemenet

omena

kuorittu kesäkurpitsa

kourallinen pinaattia

puolikas ohuelti kuorittu lime

Kesäkurpitsa kuoritaan, ettei mehusta tulee liian ruskeaa, sillä värillä on väliä, kun nauttii mehusta myös silmillään. Värin voi pelastaa tarvittaessa laittamalla vielä pienen palan raakaa punajuurta mehulinkoon.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image